Museoneuvos Jouko Heinonen (1946 - 2010) väitteli tohtoriksi aiheesta "Miksi ja miten Päijät-Häme tehtiin?". Väitöskirjassaan hän totesi, että Päijät-Hämeen perustaminen oli puhdas taloudellinen projekti, mikä perustui tarpeeseen hankkia tälle alueelle julkisia rahavirtoja. Ei ollut yritystäkään hakea Päijät-Hämeelle traditionaalisia tai kulttuurisia perusteluja.
Kysymys ei siis ollut mistään identiteetti-, heimo- eikä tunneasioista, vaan pelkästään bisneksestä. Tämä selittää ainakin osaksi sitä, miksi Päijät-Hämettä ei koeta samalla tavalla kotiseuduksi kuin Hämettä, Satakuntaa tai Pohjanmaata.
Neliosaisen kirjasarjansa (1800 sivua) ensimmäisen osan nimeksi Heinonen pani Unohdettu maakunta. Yhtä hyvin voisi puhua väkisin tehdystä maakunnasta, jollaiselta se edelleen vaikuttaa. Kun maakunnan nimessä on Häme, niin varsinaisia hämäläisiä kuntia maakunnassa ovat kuitenkin vain Hollola, Lahti, Asikkala ja Kärkölä. Keskisuomalaisia ovat Padasjoki ja Sysmä, uusmaalainen kunta on Orimattila ja Heinolan - Hartolan seutu kuuluisi paremmin Mikkelin alueeseen.
Päijät-Häme on nimenäkin nuori. Kun maakuntaa alettiin ideoida sata vuotta sitten erilaisissa kansalais- ja ammattijärjestöissä, puhuttiin vielä Itä-Hämeestä, joka tuli myös monien yhdistysten nimiin. Päijät-Häme-nimi keksittiin Helsingin yliopiston Hämäläis-osakunnassa vuoden 1930 tienoilla asikkalalaisen biologin Heikki Peltolan toveripiirissä, mutta nimen laajempi käyttöönotto alkoi vasta 1950-luvun lopulla.
Kehitys kohti nykyistä maakuntaa alkoi Suur-Hollolan kotiseutuliitosta ja varsinkin 1957 perustetusta Päijät-Hämeen seutusuunnitteluliitosta, jolle ratkaisevan pohjatyön teki heinolalainen Tauno I. Saavalainen. Vuonna 1967 syntyi Päijät-Hämeen seutukaavaliitto ja 1968 oma maakuntaliitto. Edelleen oli kysymys rahasta, sillä maakuntaliiton avulla pyrittiin hankkimaan valtiolta taloudellisia etuuksia. Noihin aikoihin puhuttiin jopa Päijät-Hämeen läänin perustamisesta.
Jouko Heinonen muistutti väitöskirjassaan, että valtaosa Päijät-Hämeen väestöstä oli 1960-luvulle tultaessa muuttanut alueelle Karjalasta ja Savosta, eikä valtiovallan sata vuotta kansakouluissa opettama topeliaaninen yleishämäläisyys enää purrut. Vaikka esihistoriallisesta Suur-Hollolasta voitiin maakunnalle kehittää ikivanha historiallinen perustelu, ei Päijät-Häme iskostunut omienkaan asukkaiden yleiseen tietoisuuteenkaan kuin vasta vuoden 1990 tienoilla.
Olen asunut Lahdessa kohta 50 vuotta. Lahti on minulle paras, jopa rakas kaupunki, mutta Päijät-Häme ei tunnu missään. Syntymäkaupunkini Jyväskylä ei vedä alkuunkaan vertoja Lahdelle, mutta Keski-Suomi on edelleen tunnetasolla se tärkein maakunta. Keski-Suomen kotiseutulaulu sykähdyttää aina, mutta Hämäläisten laulu ei mitenkään, puhumattakaan Päijät-Hämeen kotiseutulaulusta, jota en osaa edes hyräillä.
Päijät-Häme on maakuntien joukossa kuin Espoo kaupunkien joukossa, pelkkä tila ilman identiteettiä.
kari.naskinen@gmail.com
