Autourheiluvuosi 2012: Suomi viidenneksi paras

Suomi paransi asemiaan autourheilun rankinglistalla, kun Kimi Räikkönen palasi F1:een. Vuoden 2012 maidenvälinen paremmuusjärjestys englantilaisen Autosport-lehden tilastoinnin mukaan:

  1. Saksa
  2. Britannia
  3. Australia
  4. Ranska
  5. Suomi
  6. USA
  7. Espanja
  8. Brasilia
  9. Norja
10. Sveitsi

Vuonna 2013 Suomella on hyvä mahdollisuus nousta taas pykälällä ylöspäin ohi Ranskan, koska Sebastien Loeb ei enää ole kahmimassa kaikkia rallivoittoja. Lisäksi Valtteri Bottas tulee keräämään rankingpisteitä F-ykkösissä ja Juho Hänninen rallin MM-sarjassa. Australian ohittaminenkin on mahdollista.

Autosportin tilastointi perustuu matemaattiseen malliin, missä kaikki kilpailut aika-ajoineen yms.  ja sijoittumiset kilpailuissa on tarkkaan pisteytetty. Vuonna 2012 pisteille pääsi 2591 ajajaa, viimeisenä Chris Stockton, joka ajoi Britannian vakioautoratasarjassa (BTCC). Suomalaisia pääsi pisteille 43 kuskia. Yllättävä puute kuitenkin on, että Autosportin listauksessa ei ole mukana rallicrossin kilpailuja - olen kyllä jo huomauttanut asiasta tämän Castrol Edge -listan tekijöille.

Vuoden 2012 henkilökohtainen paremmuusjärjestys:

  1. Sebastian Vettel F1
  2. Sebastien Loeb ralli
  3. Fernando Alonso F1
  4. Lewis Hamilton F1
  5. Mark Webber F1
  6. Kimi Räikkönen F1
  7. Jenson Button F1
  8. Will Power Indycar + Australian V8 Supercars
  9. Jimmie Johnson Nascar
10. Mikko Hirvonen ralli
11. André Lotterer endurance + Formula Nippon
12. Denny Hamlin Nascar
13. Brad Keselowski Nascar
14. Greg Biffle Nascar
15. Kyle Bush Nascar
16. Scott Dixon Indycar + Grand Am
17. Dario Franchitti Indycar + ALMS + Grand Am
18. Ryan Hunter-Reay Indycar + ALMS + Grand Am
19. Kasey Kahne Nascar
20. Felipe Massa F1
21. Nico Rosberg F1
22. Marcel Fässler endurance
23. Matt Kenseth Nascar
24. Clint Bowyer Nascar
25. Jari-Matti Latvala ralli
- - - - -
102. Heikki Kovalainen F1
171. Aaro Vainio GP3 + Formula Renault 3.5
209. Toni Vilander endurance + Grand Am
217. Juho Hänninen ralli
268. Matias Laine GP3
465. Jarkko Nikara ralli
571. Jari Ketomaa ralli
681. Markus Palttala endurance
753. Mika Salo Superstars + Australian V8 Supercars
953. Mikko Pajunen ralli
992. Matti Rantanen ralli

kari.naskinen@gmail.com

Vuoden parhaat elokuvat

Vuoden kymmenen parhaan listalle ei James Marshin elokuva Shadow Dancer yllä, mutta hyvä se silti on. Elokuva käsittelee 1990-luvun alkua, jolloin britit alkoivat päästä rauhanomaiseen sovitteluun Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n kanssa. Vielä kuitenkin pommit räjähtelevät. Elokuvan päähenkilö on terroristiperheeseen kuuluva Collette, jota Andrea Risebrough näyttelee hienosti. Britannian tiedustelupalvelun MI5:n agentti (Clive Owen) houkuttelee Colletten ilmiantajaksi, ja Colletten on paras suostua, sillä muuten olisi tiedossa pitkä pitkä vankeusrangaistus, koska hänen syyllisyytensä on paljastunut.

Elokuva tapahtuu Belfastissa. Näkymät on suodatettu harmaiksi ja ruskeiksi, ainoa kirkas väri on Colletten punainen takki, mikä viittaa vaaraan aivan hitchcockmaisella tavalla. Tapahtumat eivät etene nykymallisen toimintaleffan frekvenssillä, vaan hiljaa hivuttamalla. Ollaan kalseissa toimistoissa ja kylmällä laiturilla meren rannalla. Eivätkä Colletten perheen kotiolotkaan liiemmin tunnelmaa nosta.

Peruskonflikteja on kaksi. Toinen on tietenkin perheen sisällä, jossa Collette toimii vasikkana. Toinen hankala tilanne on poliisin sisällä, kun ilmiantajia on värvätty kaksi, ja tästä aiheutuvat eturistiriidat synnyttävät kovaa kitkaa. Määrärahojakaan ei ole molempien pitämiseen.

Jos olisin elokuvakriitikko, minun pitäisi antaa elokuvalle tähtiä asteikolla 1-5. En anna, koska en halua latistaa katsomiani elokuvia tällaiseen simppeliin tähtileikkiin. Kumma tapa tämä onkin. Nyt kun näitä tähtiä annetaan, lukija pääsee vähemmällä, koska itse kriitikon tekstiä ei tarvitse lukea, vaan elokuvan voi lokeroida hyväksi, huonoksi tai joksikin siltä väliltä pelkästään vilkaisemalla tähtien määrää.

Vanhaan tapaan panen kuitenkin vuonna 2012 Lahdessa ensi-iltaelokuvina olleet paremmuusjärjestykseen. Tämäkin on toisaalta turhaa, sillä jos vuoden tai viiden vuoden kuluttua katson nyt tekemääni listaa, se luultavasti muuttuisi toisenlaiseksi. Tästä huolimatta, kymmenen parasta:

  1. Rax Rinnekangas: Veden peili
  2. Tomas Alfredson: Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja
  3. George Clooney: Vallan kääntöpuoli
  4. Roman Polanski: Carnage
  5. Phyllida Lloyd: Rautarouva
  6. Clint Eastwood: J. Edgar
  7. Terence Davies: Syvänsininen meri
  8. Michel Hazanavicius: The Artist
  9. Asghar Farhadi: Nader ja Simin: Ero
10. Robert Guédiguian: Kilimanjaron lumet

kari.naskinen@gmail.com

Sana muuttuu lihaksi, raha pääomaksi

Tiedättekö, mitä jumala sanoi kuultuaan Jeesuksen syntymästä? - "Voi hitsi, nyt pitää tehdä uusi testamentti."

Viime pääsiäisen tienoilla verkkolehti Revalvaatio kävi haastattelemassa maanpäälliselle estradille paluutaan odottavaa Vapahtajaa ihmiskunnan ja erityisesti talouden tilasta. Koska haastateltava on ajankohtainen henkilö näin joulunakin, niin lainaan tähän otteita haastattelusta (6.4.2012 www.revalvaatio.org):

Kysymys: Ottaisin ensin esiin verot ja kenties sen jälkeen rahateorianne; onko siis annettava Keisarille mitä Keisarille kuuluu. Oliko tämä sitä Teidän kuuluisaa ironiaanne?

Jeesus: Oi, oi! Sehän oli vain tilanteen pakottama lausunto. Miksi taas kerran taloutta, politiikka ja uskontoa sekaisin?

K: Olemme Teille velkaa ikuisen elämän ja pelastuksen, koska maksoitte syntimme uhraamalla itsenne; pitäisikö meidän julistaa itsemme konkurssiin ja jättää velkamme maksamatta vai säästää itsemme hengiltä maksaaksemme velkamme Teille?

J: Elin itse samassa maailmassa, ihmisen poika kun olin, Rooman valtakunnassa, jossa piti jatkuvasti miettiä pitäisikö totella, kapinoida vai tehdä kompromisseja. Yritin olla tottelematta ja tekemättä kompromisseja, yritin olla politikoimatta, ja nyt mun pitää puolustella itseäni. Faijan kanssa oli kuitenkin sopimus, että maksan teidän velat, siis Aatamin ja Eevan jälkeläisten velat korkoineen, tai siis, että pannaan maailma konkurssiin, mitätöidään velat, kun saatte tappaa mut. Tajusin sen kyllä silloin ristillä, tuli epäilyksen hetki, et niinku silloin kun astuu lavalle ja unohtaa, mitä piti sanoa ja sylkäsee vaan jotain, ja kuitenkin jengi taputtaa… Siitä tää alko ja siks tässä nyt joutuu selittelemään tätä juonta.

K: Aina kuitenkin on kysymys rahasta. Miksi?

J: Koska raha on monta eri asiaa yhdessä: Isä, poika ja pyhä henki, avain ja portti, taivas ja helvetti, este ja etu, roska ja aarre.

Minulla ei rahaa juuri ollut, mutta tiedän mistä puhun. Ehkä toi Juudaksen touhu kertoo jotain: jäbä oli piensijoittaja, ensin se sijoitti muhun, mutta sille valkeni, että tuotot saattaa lyhyellä tähtäimellä jäädä vaatimattomiksi ellei peräti negatiivisiksi. Alkoi pelata varman päälle, muuttaa ystävyyttä rahaksi ja myi sijoituksensa saadakseen likviditeettiä, kultaa, jonka se ajatteli ikään kuin yleiseksi pääsylipuksi kaikkeen. Faija tietysti, jota on aina ottanut pattiin noi piensijoittajat ja niiden kuvitelma, että rahan takana on jotain oikeata ja todellista, jota ne voi itse arvioida, piti Juudas-paralle pienen puhuttelun ja Iskariot totesi, että elämäntyö oli kadonnut ilmaan finansseilla leikkiessä ja olisi parempi kadota näyttämöltä.

Faija on motiivipalkkauksen mestari: jos nyt teet tän ja tän, niin huomenna pääset kenties vakituiseen duuniin, ikuiseen elämään. Toisaalta musta olis kyllä ollu parempi, että Juudas olis perustanut ton kirkon ja uskonnon, olis tullut selkeempi pankkilaitos, Pietari kun oli semmonen ihme sekoilija, jotenkin lutunen, kuten naiset sano siellä järvellä, semmonen kansan mies, kalliona vähän tommonen vierivä kivi, joka ei tiennyt mitä se lopulta halusi ja jos halusi jotain niin sitten katui kun sai. Lopputulos oli sit tää laitos, jossa halutaan taivaspaikka, mutta sijoitetaan maalliseen tai oikeastaan kun halutaan maallista niin sijoitetaan taivaalliseen. Eihän se toimi kuin autokaupassa ja sielläkin vain hetken.

K: Pitäisikö taas kerran viedä rahat rikkailta ja rahanvaihtajilta?

J: Vietävä munat, pääsiäisen kunniaksi.

K: Olette aina seurannut näitä asioita, puhunut sijoituksista, tuloista, viiniköynnöksistä, kylvämisestä ja sadonkorjuusta, varkaista ja muusta.

J: Myönnän, olen syntynyt pienessä kylässä, keskellä köyhiä, joiden ainoa ajatus oli säästää, että saisivat hankittua jotain ja jotka huomasivat aina uudestaan, että joku vie niiden säästöt. Itse asiassa faija yritti koko ajan opettaa näille urpoille, että säästämisen sijaan on tuhlattava, investoitava, yritettävä, lähdettävä liikkeelle, riskeerattava tulevaisuus ja kaikki tämä pelastuksen takia. Luulen, että se lähetti mut tänne ikään kuin tuhlaripoikana. No mulla oli toi Matteus sit opetuslapsena. Älykäs ja rohkea sijoittaja, jolle riski oli haaste, intohimo ja huume eikä mikään pelkotila. Silloin siellä Genesaretin järven rannoilla oli hyvä meininki. Jengi oli tyytyväinen, kun saatiin pari kalaa ja jonkin verran leipää aperitiiville.

K: Onko Teillä jotain konkreettista sanottavaa tästä meidän nykysysteemistämme kapitalismista?

J: No, kapitalismi perustuu lupaukselle, siis mä lupaan maksaa sulle, jos sä toimit näin ja näin ja saat aikaan ton. Mulla ei varsinaisesti ole rahaa, mutta menen vaikka pankkiin ja sanon, että aion tehdä tätä, tartten rahaa kamoihin, joilla tuotan ja jos ja kun saan kamat tehtyä ja myytyä maksan takaisin, lunastan siis velkani, pelastun. No pankkiiri antaa mulle lupauksen, kirjallisena esimerkiksi, ja näytän sitä muille ja ne suostuu tekemään duunin. Tai niinku faija sano, että alussa oli sana, ja sitten sana tulee lihaksi, raha toimii just näin kun se muuttuu pääomaksi. Mutta kuten sanoin, meillä oli tarkoitus päästä tästä eroon; kun mä tulin maailmaan, tän luottosysteemin piti loppua, kun ei enää tarvinnut luvata ja odottaa lunastusta. Kuten näet, ei toiminut. Kaikki vain yrittää maksaa velkaansa, jota ei ole.

kari.naskinen@gmail.com

Pienilläkin äänimäärillä pääsee arvopaikoille

Jos kunnallisvaalien henkilökohtaisilla äänimäärillä olisi nykyistä enemmän merkitystä, voisi ajatella, että Lahden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja 2013-16 olisi Perussuomalaisten Rami Lehto (kuva), joka sai selvästi suurimman äänimäärän.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi nyt valittu Ilkka Viljanen (Kok) ansaitsee tämän paikan myös toiseksi suurimman äänimääränsä ansiosta.

Jos kaupunginhallituksen jäsenet valikoituisivat äänimäärien perusteella, mutta kuitenkin puolueidenvälisen paikkajaon perusteella, tulisivat uuteen hallitukseen Viljasen lisäksi Sari Niinistö (Kok), Matti Kataja (Kok), Juha Rostedt (Kok), Mika Kari (SDP), Ville Skinnari (SDP), Kari Salmi (SDP), Eero Vainio (SDP), Kalle Aaltonen (PS), Lasse Koskinen (PS) ja Antti Holopainen (Vas). Näistä nimistä tulevat todellisuudessa kh:n jäseniksi vain Ilkka Viljanen, Sari Niinistö ja Antti Holopainen.

Paikkajaot eivät siis ole näin yksinkertaista äänimäärämatematiikkaa. Ensimmäiseksi tökkii vastaan tasa-arvovaatimus, mikä edellyttää, että naisia on kaupunginhallituksessakin oltava muitakin kuin Sari Niinistö.

Kokoomuksen ja SDP:n tapauksissa on pidettävä jonkinlainen huoli siitäkin, että eri paikallisyhdistykset saavat edustuksensa arvopaikoille. Huomioon otettavia asioita ovat myös kokemus ja asiantuntemus. Tämän takia pienilläkin henkilökohtaisilla äänimäärillä voi päästä korkealle. Muitakin palikoita on tässä monimutkaisessa pelissä. Niinpä esimerkiksi Jarkko Nissisestä (SDP) tulee kh:n varapuheenjohtaja, vaikka äänimäärä syksyn vaaleissa oli vain 182. Kokoomuslaisista menee kaupunginhallitukseen pienimmällä äänimäärällä Jorma Ratia, 428. Perussuomalaisten kh-jäsen Maarit Tuomi sai 334 ääntä.

Lautakuntien puheenjohtajuuksiakin saa aika pienillä äänimäärillä:
Rakennuslautakunta Einari Pohjolainen (Kok) 243
Tekninen lautakunta Pekka Komu (SDP) 257
Kult- ja liikuntalautakunta Ulla Koskinen-Laine (SDP) 323
Sosiaali- ja terveyslautakunta Hannu Himanen (Kok) 382

Lahti Aqua Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi tulee ensikertalainen valtuutettu Martti Heino (SDP), joka vaaleissa sai 172 ääntä.

Sen verran runsaasti on erilaisia luottamushenkilöpaikkoja, että niihin joudutaan valitsemaan muitakin kuin kaupunginvaltuustoon päässeitä. Näin varsinkin kahdessa isossa puolueessa, joille paikkoja on eniten. Esimerkkejä tällaisista jäsenyyksistä:

Sivistyslautakunta Harri Rummukainen (SDP) 59
Sos. ja terveyslautakunta Merja-Liisa Määttä (SDP) 72
Sivistyslautakunta Sari Etola (SDP) 99
Kult. ja liik.lautalunta Birgitta Stjernvall-Järvi (Kok) 114
Sos. ja terveyslautakunta Kirsi Öster (Kok) 148
Lahden Talot Oy:n hallitus Riitta Erviä (SDP) 151
Sos. ja terveyslautakunta Seppo Koskinen (SDP) 160
Lahti Energia Oy:n hallitus Jouni Nurminen (SDP) 162
Sivistyslautakunta Lasse Järvinen (Kok) 173

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku –verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@gmail.com

Suurvaltojen keskinäinen talousriippuvuus vähentää sodanuhkaa

”Suurvaltojen välisen sodan uhka on aikaisempaa vähäisempi, koska suurvallat ovat nykyisin entistä riippuvaisempia toisistaan”, sanoi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola Lahden Paasikiviseurassa maanantaina 17.12. Aaltola on keskeisesti valtateoreetikko, joka johtaa instituutin Globaali turvallisuus -tutkimusohjelmaa.

Vallan mittareita on monia, joista yksi on taloudellinen. Tällä mittarilla mitaten valtaa on viime aikoina siirtynyt Tyynenmeren ranta-alueille, koska siellä tuotanto on eniten kasvanut. Teollisuustuotanto on viimeisten 3-4 vuoden aikana kasvanut selvästi Kiinassa ja Intiassa (suurista maista myös Brasiliassa), kun taas Yhdysvalloissa ja Euroopassa suunta on ollut laskeva.

”Tämä heijastuu valtapolitiikassa nyt sillä tavalla, että Yhdysvallat on siirtämässä sotilaskapasiteettiaan enenevässä määrin Tyynelle valtamerelle. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että USA on panostamassa lisää merelliseen sotilasvaltaansa”, sanoi Aaltola ja arvioi, että Yhdysvaltojen sotilaskapasiteetista 60 prosenttia on tällä hetkellä Tyynellämerellä.

Merimahti on kova sana, sillä yhdellä lentotukialuksella on hävittäjiä enemmän kuin esimerkiksi Iranilla on hävittäjiä yhteensä. Kun tällainen alus ilmestyy jonkin maan rannikkovartioston kiikareihin, niin kyllä se on aina vaikuttava asia.

Laivastoon satsaamisen ohella pitää kuitenkin muistaa, että Yhdysvalloilla on edelleen noin 800 maanpäällistä sotilastukikohtaa ympäri maailman.

Sotilaallisen liikehdinnän suunnasta huolimatta Aaltola sanoi, että esimerkiksi USA ja Kiina eivät ole mitenkään potentiaalisia sotijoita toisiaan vastaan. Niillä on niin paljon taloudellisia sidoksia keskenään, ettei sotimisessa olisi mitään järkeä kummankaan kannalta.

Asevarustelu on joka tapauksessa tärkein vallan mittari, ja siinä suhteessa USA on edelleen ylivoimainen. Tuoreimmat vertailukelpoiset tilastotiedot ovat vuodelta 2010, ja silloin USA:n puolustusbudjetti oli noin 700 miljardia dollaria, Kiinan vain runsaat 100 miljardia. Seuraaviksi suurimpina ovat Britannia, Ranska, Venäjä, Japani ja Saudi-Arabia, jokainen selvästi alle 100 miljardia dollaria.

Ulkopolitiikassa Barack Obaman presidenttikausi on johtanut osittaiseen paluuseen 1990-luvun monenvälisyyteen. Sotilaallisesti ja turvallisuuspoliittisesti Yhdysvaltojen painopiste on siirtynyt Tyynenmeren alueelle, ja suhde Eurooppaan on muuttumassa. Eurooppa on kuitenkin Yhdysvalloille ideologisesti läheisin kumppani, minkä lisäksi Eurooppa ja Yhdysvallat kamppailevat samankaltaisten taloudellisten ongelmien kanssa. Tämän vuoksi myös transatlanttisen suhteen merkitystä alleviivataan jatkuvasti Obaman hallinnon edustajien puheissa.

USA - SUOMI - NATO

Entä Suomen asema maailmankartalla? – ”Suomi on siirtymässä tällä kartalla sivummalle”, sanoi Aaltola.

Entä Nato-jäsenyys? Tähän kysymykseen Aaltola ei ehtinyt vastata, koska hänen piti Paasikiviseurasta kiirehtiä junaan keretäkseen illan tv-uutisiin kommentoimaan USA:ssa jälleen tapahtunutta joukkomurhaa. Siksi lainaan tähän pätkän Aaltolan kirjoituksesta Turun Sanomissa (16.11.2012):

”Nato-kysymys hiertää Suomen ja Yhdysvaltojen välisiä suhteita. Yhdysvalloissa odotetaan, muttei kehdata kovin painokkaasti ilmaista, Suomen liittymistä Natoon. Tietenkin Yhdysvallat joutuisi neuvottelemaan Suomen mahdollisen jäsenyyden reunaehdoista Venäjän kanssa. Näinhän se teki Baltian maiden jäsenyyden suhteen. Suomen vitkastelu kummastuttaa Yhdysvalloissa. Sitä pidetään erikoisena. Ruotsille annetaan enemmän valinnanvapautta, koska Ruotsin historiallinen rooli on Suomea vakiintuneempi.”

”Natosta ei ole Suomen ja Venäjän suhteiden ratkaisijaksi, mutta Nato on kuitenkin monessa asiassa hyödyllinen. Sillä on paljon käyttöarvoa, joka liittyy alueelliseen vakauteen, globaalien yhteyksien turvaamiseen ja Euroopan lähialueiden kriisien ratkaisemiseen. Jos jäämme ilman jäsenyyttä, Suomen tulisi aktiivisemmin ja painokkaasti osallistua näihin osa-alueisiin.”

”Tärkeää on hoksata Yhdysvallat-suhteen suuri merkitys. Moni merkityksellinen asia ratkaistaan Washingtonissa ja Yhdysvallat-keskeisissä kansainvälisissä järjestöissä, kuten Natossa. Niihin pöytiin pääse tuottamalla suomalaista lisäarvoa Yhdysvaltojen kannalta tärkeiden ongelmien ratkaisussa. Tässä Suomen pitäisi olla entistä tarmokkaampi. Osa näistä Yhdysvalloille tärkeistä ongelmista on myös Suomelle keskeisiä. Obaman aikakaudelle sellaisia ovat esimerkiksi YK:n toimivuusongelmat, maailmantalouden rakenteet, joukkotuhoaseet ja globaalit yhteydet.”

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@gmail.com

Myrskyluodon Maija kestää

Vuosikymmenet eivät ole hävittäneet Myrskyluodon Maijan voimaa. Tällä hetkellä sitä esitetään laulunäytelmänä Jyväskylän ja Lappeenrannan kaupunginteattereissa. Juonirakenteen pohjana on Åke Lindmanin ohjaama tv-sarja (1975), joka taas pohjautui Anni Blomqvistin romaanisarjaan. Laulunäytelmäksi Myrskyluodon Maijan sovitti Jussi Helminen ja sävelsi Matti Puurtinen, ja sen kanta-esitys oli Tampereen työväen teatterissa 1991. Nyt kävin katsomassa Myrskyluodon Maijan Jyväskylässä.

Karulla Myrskyluodolla miehensä Jannen kanssa asuva Maija kestää myös. Luonto tekee elämän vaikeaksi, mutta kaikki eivät helppoa elämää saa. Myrskyluodon Maija on kertomus luonnon voimasta, siitä selviämisestä ja selviytymättömyydestä sekä uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Nuori Maija on kovaa tekoa. Tällaisia Maijoja on ja tarvitaan edelleen. He taistelevat luonnonvoimia vastaan, vaikka eivät missään jumalanseläntakana asuisivatkaan, kun ilmastonmuutos tai mikä sitten onkin saa aikaan hirmumyrskyjä ja tsunameita, tai kun maanjäristykset ja tulivuoret alkavat tehdä tuhoa.

Maijan tarinan pohjana on eletty elämä, sillä Ahvenanmaalla Simskälan saarella asuneen Anni Blomqvistin (1909 - 1990) kalastajamies ja vanhin poika hukkuivat myrskyssä kalastusmatkalla 1961. Sen jälkeen Anni Blomqvist alkoi kirjoittaa, ja syntyi viiden romaanin sarja, ensimmäinen kirja 1966.

Vaikka romaanin Maija ei ole suoraan Anni Blomqvist, niin hänen alter egonsa Maija tietenkin on. Harvinaista suomalaisessa kirjallisuudessa ja teatterissa on, että näin kuvataan nimenomaan naista. Vahvoista miehistä kyllä on kirjoitettu suuria kertomuksia maailmansivu.

Laulunäytelmä-termi ei ensimmäiseksi tuo mieleen tragediaa. Sellainen Helmisen sovitus kuitenkin on. Jyväskylässä oli kuulemma parissa ensimmäisessä esityksessä jaettu katsojille jonkin sponsorin lahjoittamia paperinenäliinoja. Mautonta tietenkin, ja katsojat olivatkin närkästyneet siitä, että luultiinko teatterissa ihmisten tulevan teatteriin tai mihin tahansa tilaisuuteen ilman omia nenäliinoja. Toki huomasin, että niille omille nenäliinoille oli viime lauantainakin paljon käyttöä.

Maiju Saarisen nuori Maija on kaikessa hentoudessaan vahva tyyppi. Uhmaa merta ja kuolemaa, eikä anna periksi. Parasta näytelmässä on kuitenkin Petri Kauppisen koreografia, jota tarvitaan, kun tanssijat esittävät merta ja tuulta. Tuota tanssijoiden joukkoa johtaa pelottava kuolemanhaltija Neija Välilä, joka aina lavalle tullessaan tuo ennusmerkin jostakin pahasta. Kuolemanhaltija ja hänen muut sinimustat tanssijansa edustavat luonnon ylivaltaa, jota ihminen voi vastustaa, mutta ei koskaan lopullisesti voittaa.

Myrskyluodon Maija on kertomus myös siitä, miten kuolemaa ei pidä pelätä yli voimiensa. Kuolema on osa elämää, se tulee joka tapauksessa. Jos kuolemaa pelkää liikaa, saa pelätä koko ajan ja kaikkea, kuten Yle Teeman viime viikon elokuvassa Synechrone, New York, jossa kuolemanpelko teki hulluksi. Olipa joka tapauksessa vuoden paras elokuva (ohjaaja Charlie Kaufman).

Matti Puurtisen musiikki on väkevää. Orkesteri soi voimakkaasti kuin myrskytuuli, mutta toistaa myös puhdasta kauneutta, kun aihetta on, esimerkiksi juhannusehtoon saaristolaistansseissa sekä Maijan ja Jannen häissä. En ollut aikaisemmin näitä sävelmiä kuullut, mutta niissä olisi aineksia myös itsenäisiksi lauluiksi, joita vaikka Anneli Saaristo voisi levyttää. Yhden laulun nimi on Mieli lie taipuvaa viljaa – mutta Maija ei taivu.

kari.naskinen@gmail.com

Vaalien suurin häviäjä Kokoomus vahvistaa asemiaan Lahdessa

Kunnallisvaalien suurin häviäjä Kokoomus on vahvistamassa asemiaan kaupungin johdossa. Puolueidenvälisissä neuvotteluissa ollaan nimittäin lehtitietojen mukaan päätymässä siihen, että Kokoomus saa kaupunginvaltuuston puheenjohtajistoon kaksi varapuheenjohtajaa. Näin se saa päätöksenteon ytimeen eli kaupunginhallituksen kokouksiin yhteensä kuusi edustajaa. Kaupunginhallituksen varsinaisia jäseniä Kokoomuksella tulee olemaan neljä, mutta valtuuston puheenjohtajilla on kh:n kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeudet. Vaaleissa voi siis hävitä, kunhan osaa voittaa neuvotteluissa.

Sosialidemokraateille tulee kaupunginhallitukseen samoin neljä paikkaa ja lisäksi kokouksissa voi olla mukana valtuuston puheenjohtaja Mika Kari. Lokakuun vaaleissa Kokoomus ja SDP saivat molemmat 18 valtuustopaikkaa.

Aikoinaan valtuuston puheenjohtajiston määrää kasvatettiin kolmesta neljään, jotta myös pienemmille ryhmille saatiin yksi varapuheenjohtajuus. Nyt kaikkein pienimmille ei tätä paikkaa anneta, vaan ylimääräisen varapuheenjohtajuuden kaappaa Kokoomus.

Valtuuston 1. varapuheenjohtaja tulee ensi vuodesta lähtien olemaan kokoomuksen  Juha Rostedt, 2. varapuheenjohtaja vihreiden Kirsti Vaara ja 3. puheenjohtaja kokoomuksen Hannu Himanen (kuva).

Ensi vuodesta alkaen Lahtea johtavat kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta (Kok) ja kokopäiväisenä, kuukausipalkkaisena (useita tonneja + viikoittaiset kokouspalkkiot) kh:n puheenjohtajana Ilkka Viljanen (Kok). Viljasen asema alkaa muistuttaa pormestaria.

Kummalliselta vaikuttaa tällä hetkellä sekin, että Lahdessa pyritään pääsemään eroon täpäristä äänestystuloksista. Mitä tämä on? Jos vaikka 30 kaupunginvaltuutettua on jotakin mieltä ja 29 valtuutettua toista mieltä, niin entä sitten? Onko tällainen äänestyspäätös epädemokraattisempi kuin vaikkapa 58 – 1? Ollaanko Lahdessa rakentamassa jonkinlaista yksipuoluejärjestelmää?

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@mail.com

Vapaus, veljeys, internet

”Liberté, fraternité, elettricità”, laulaa sähkömies Michelangelo Kimmo Hakolan oopperassa La Fenice. Vapaus, veljeys, sähkö. Ranskan tasavallan tunnuslauseessa oleva tasa-arvo on vaihtunut sähköön, ja yhtä hyvin Hakola olisi voinut hypätä suoraan internettiin.

Puolalainen sosiologi ja yhteiskuntakriitikko Zygmunt Bauman on sanonut, että digitaalinen viestintä on tehnyt informaation paljaaksi ja että ”silmiemme edessä aukeaa nyt uudenlainen vallan ja universaalien ihmisoikeuksien topografia”. (Voima 5-6/2012

Näinhän tämä on. Internet ja varsinkin siinä toimiva sosiaalinen media tarjoaa ihmisille nopean, yksinkertaisen ja halvan tavan sekä itse toimia että seurata asioita. Demokraattisen järjestelmän kannalta on hyväksi, että asioita tulee julki mahdollisimman paljon. Wikileaks-paljastukset ja Suomen eläinaktivistien ”sikavideot” ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten poliittisen eliitin kabinettipäätökset ja muu suhmurointi ovat armottomalla tavalla tulleet esille, joskin vasta jälkikäteen.

Vallanpitäjien on nykyisin oltava tarkempia ja koko ajan varuillaan siitä, että joku voi vuotaa.

Yhdysvaltain ulkoministeriössä toiminut Jared Cohen on kuvaillut Facebookia yhdeksi orgaanisimmista demokratian välineistä, joita koskaan on ollut. Sama koskee Twitteriä, ja on näitä jo muitakin vastaavanlaisia.

Suomessa tätä sähköistä demokratiaa on viime aikoina edistetty sillä, että julkisten viranomaisten tietokantoja on ryhdytty avaamaan yleisölle. Maanmittauslaitos avasi kartta-aineistonsa yleiseen, maksuttomaan käyttöön viime keväänä ja seuraavaksi Ilmatieteenlaitos vapauttaa reaaliaikaiset sää-, salama- ja tutkatietonsa kaikkien selattaviksi.

Maan hallituksen ensi vuoden talousarviossakin otetaan kantaa julkisten tietovarantojen maksuttoman käytön puolesta. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen pyytämä tietovarantojen avaamista koskeva selvitys tehdään ensi vuoden alussa. Kysymys on tässä tapauksessa myös rahasta, sillä nykyinen tietojen panttaaminen tulee kalliiksi. Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehitysjohtaja Jyrki Kasvi sanoi Demokraatti-lehden haastattelussa (21.8.2012), että kun eri viranomaisilla ei ole mahdollisuuksia päästä toistensa tietoihin, ne joutuvat hankkimaan samoja tietoja mutkan kautta ja maksavat siitä. EU:n selvityksen mukaan tällaisen toiminnan suorat menetykset ovat miljardiluokkaa.

Avoin ministeriö -hanke puolestaan tarjoaa kansalaisille avointa palvelua lakialoitteiden tekemiseksi. Tänä vuonna on tullut voimaan laki, mikä mahdollistaa kansalaislakialoitteen tekemisen, jos tekijöitä on vähintään 50 000. Eduskunnan on tällainen lakialoite käsiteltävä. Hanke odottaa vielä liikenne- ja viestintäministeriön hyväksyntää. Jos hyväksyntä tällaiselle sähköisesti allekirjoitettavalle aloitesysteemille tulee, voivat kansalaiset ohittaa viranomaiset, poliitikot ja etujärjestöt yhteiskunnallisessa toiminnassa.

Demokratiaa edistää sekin, että voi julkaista verkkolehtiä, kun ei ole varaa painetun paperilehden tekemiseen. Ainoa laajalle leviävä vaihtoehtolehti on enää Voima, jota julkaisee Voima Kustannus Oy (osakkaat Rosebud Books, Suomen rauhanpuolustajat, Luonto-liitto, Maan ystävät, Heikki Hiilamo).

Suomen sanomalehdistö on jo 95-prosenttisesti porvariston hallussa, mutta netissä pystyvät vasemmistolaisetkin tuomaan kantojaan esiin.

On tällä nettidemokratialla tietenkin toinenkin puolensa, kuten Bauman kirjoittaa: ”Valvonta sosiaalisen median kautta on tehokasta, koska valvonnan kohteet ja uhrit niin auliisti antautuvat yhteistyöhön.” Tälläkin hetkellä internet auttaa kapinallisia taistelussa hallituksia vastaan, mutta toisaalta hallitusten on nyt helpompi tunnistaa toisinajattelijat.

(Tämä juttu on aiemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, joka tänä vuonna tuli painetun Viikko-Hämeen tilalle.)

kari.naskinen@gmail.com

Valtio tasapainottanut talouttaan kuntien kustannuksella

Valtuustot lyövät lähipäivinä lukkoon kuntiensa ensi vuoden talousarvioita. Taas on kauhistelemista, kun rahat eivät riitä ja velkaa pitää tehdä lisää. Julkishallinnon tehottomuudesta puhutaan ja verrataan sitä yritysmaailmaan. Vertaus on väärä, koska kunnat eivät voi päättää omista asioistaan samalla tavalla kuin yritykset omistaan. Kuntatalouden ykkösasiantuntijoihin kuuluva Heikki Helin sanoo, että kunnilla ei ole sananvaltaa niiltä vaadittaviin tehtäviin, eikä edes kaikkiin tuloihinsa. Niistä päättää valtio.

Helin on Helsingin kaupungin tietokeskuksen erikoistutkija ja Tampereen yliopiston kunnallistalouden dosentti. Kuntalehdessä 18.10.2012 hän kirjoitti, että valtio on tasapainottanut omaa talouttaan kuntien kustannuksella ja sälyttänyt varsinkin aina vaalien lähestyessä uusia menoja kuntien maksettaviksi. Tämä on kiristänyt kuntien taloutta. Esimerkiksi vuosina 1997 - 2003 valtio kevensi verotusta 800 miljoonalla eurolla, ja kun tämä kertaantuu koko vuosikymmenen, siitä aiheutuu kuntien talouteen lähes 10 miljardin euron lovi. Se on enemmän kuin kuntien velan kasvu.

Maan nykyinen hallitus leikkaa kunnille annettavia valtionapuja 1,1 miljardilla eurolla. Nämä säästöt kohdistuvat kunnissa lakisääteisten palvelujen järjestämiseen. Eikä kuntien auta tässä tilanteessa muuta kuin ottaa lisää lainaa. Lahdenkin pitää vuonna 2013 lisätä lainataakkaansa 89 miljoonalla eurolla.

Kunnat ovat tässä voimattomia. Kuntien on tehtävä, mitä hallitus ja eduskunta käskevät. Samalla kuntien talous on muuttunut entistä epävarmemmaksi, koska valtio voi oman taloutensa tasapainottamiseksi leikata valtionapuja miten milloinkin haluaa.

”Kuntatalous on toimeksiantotaloutta. Yksinkertaisin tapa kuntien talouden vakauttamiseksi olisi pidättäytyä uusista toimeksiannoista, ja toinen tapa olisi karsia nykyisiä tehtäviä. Eduskunnan ei pitäisi lisätä kuntien tehtäviä varsinkaan silloin, jos se leikkaa kuntien tuloja”, ehdottaa Helin.

Kaikki kansanedustajat tulevat omista kunnistaan. Helsingissä he kuitenkin muuttuvat valtion edustajiksi, jotka vähät välittävät kuntiensa taloudesta.

Helin arvostelee myös sitä, miten tiedotusvälineet haukkuvat kuntia, vaikka suurin syyllinen vaikeisiin taloustilanteisiin on valtio. Etelä-Suomen Sanomissa (12.11.2012) hän sanoi yhdeksi syyksi tähän haukkumiseen senkin, että asioista kirjoittavien ”toimittajien kuntatalouden ymmärrys on heikentynyt väen vaihtuessa tiuhaan toimituksissa”.

Kuntatalouden yksi keskeinen mittari on vuosikate, toimintatulojen ja -menojen erotus. Esimerkiksi Lahdessa vuosikate oli vuosina 2003-11 talousarviota pienempi vain kolmena vuotena, 2003, 2004 ja 2005. Tämä todistaa, että kaupungin taloutta on hoidettu pääosin hyvin. Ilman velkaantumista tämä ei tosin olisi onnistunut, mutta sylttytehdas on siis Helsingissä. Ei ihme, että joku on sanonut kansanedustajista 95 prosenttia olevan haitaksi Suomelle.

(Tämä juttu on aikaisemmin julkaistu Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)

kari.naskinen@gmail.com

Paljonko on sopiva määrä kuolleita itsenäisyyden hinnaksi?

Viime sodissa kuoli lähes 100 000 suomalaista. Pysyvästi haavoittuneiksi jäi melkein yhtä paljon. Se oli hinta itsenäisyydestä, jota taas itsenäisyyspäivänä juhlitaan sotilasparaatein. Tuo hinta on hyväksytty. Sankarillinen hinta.

Mutta missä menisi raja? Olisiko itsenäisyyden säilyttämisestä kannattanut maksaa vaikka 200 000 ihmisen hengellä? Entä 300 000:n tai 500 000:n?

Teoreettinen kysymys: jos Suomi nyt saisi pitää itsenäisyytensä, jonka hintana olisi 100 000 suomalaisen henki – tai 500 000:n, niin mitä pitäisi tehdä? Vaihtoehtoja ei olisi. Entä miljoona? Kaksi miljoonaa?

Onko valtion itsenäisyys tärkeämpi kuin elämä?

Ei ole.

kari.naskinen@gmail.com

Elämä kuormittaa

Avioliittoja ajautuu erokriisiin, kun elämä kuormittaa yli kestokyvyn, sanoo Hanna Ranssi-Matikainen tuoreessa tohtorinväitöskirjassaan. Lahden kaupunginteatterin näytelmässä Voitto kotiin ei tule avioeroa, mutta Rutasen pariskunta on muuten toivottomassa tilassa. Heidän kuormitustaan ei enää pystyisi helpottamaan muu kuin lottovoitto.

Rutasilla on unelma: pääsisi lomamatkalle Sardiniaan. Mies opettelee jo kielikaseteilta italiaakin, mutta kun raha ei riitä. Sitten vielä asiat menevät huonompaan suuntaan. Lohtua ei tuo edes pojan eteneminen tekniseksi piirtäjäksi; mitä nyt joskus ovat vaihtelua tuomassa pienen pojanpojan hoitohukit. Vaikka onhan se lotto – mutta jos ei osu kohdalle, jatketaan television viihdeohjelmien parissa, ja illaksi on molemmille pullo keskiolutta. Tuossa kuvassa olevaan tilanteeseen Rutaset eivät pääse kuin kotisohvalla.

Ritva Sorvali ja Mikko Jurkka näyttelevät intensiivisesti pienessä Aino-salissa. Saksalaisen Oliver Bukowskin näytelmä ei ole mitään suurta teatteria, mutta hyvien näyttelijöiden teatteria tämä on. Tapani Kalliomäen sujuvasti ohjaama esitys lähtee liikkeelle riemastuttavana komediana, mutta kun elämän kuormittavuus tulee esille enemmän ja enemmän, siirrytään tragedian puolelle, toki loppuun asti komediallisin keinoin.

Raha ei tee onnelliseksi, sanotaan. Näin sanovat ne, joilla rahaa on yllinkyllin. Kyllähän raha kuitenkin tekisi onnelliseksi silloin, kun se helpottaisi elämän ankaraa kuormitusta.

Näytelmän musiikki alleviivaa lähes absurdilla tavalla Rutasten todellisen ja haavemaailman törmäyksiä. Slaavilaisen duon (ei ole vain duo) nauhalta kuultava musiikki on yhtä herkullista kuin aina vappuna SAK:n teltassa Lahden torilla. Erikoisen hieno on Ritva Sorvalin karaokelaulu Tahdon olla sulle hellä, tyylilajina se, mitä baareissa kuullaan pitkälle puolenyön jälkeen kymmenen oluen tuiterissa.

kari.naskinen@gmail.com

Kokoomus: Luottamushenkilöjärjestelmää ei tarvita

Lahden Kokoomuksen Simo Räihä perusteli menettelyään Lahden seudun joukkoliikennelautakunnassa sillä, että kaupungin virkamiehet olivat toista mieltä kuin Lahden kaupunginhallitus, ja siksi hän hylkäsi Lahden kaupungin esityksen liikenteen järjestämismallista ja esitti toisenlaista järjestelmää.

Kokoomus on sitä mieltä, että luottamushenkilöjärjestelmä on tarpeeton, koska vikamiehet tietävät paremmin. Luottamushenkilöjärjestelmää ei siis enää tarvita. Näin Suomi uudistuu.

Tosin Kokoomuksen kannan tässä nimenomaisessa asiassa ymmärtää siltäkin pohjalta, että sille on yks hailee, miten joukkoliikenne toimii, koska kaikki parempi väki kuitenkin ajelee omilla autoillaan.

kari.naskinen@gmail.com