Wilma Murto tutussa seurassa: Loikkanen, Salin, Hovinen

TUL lopetti järjestönä huippu- ja kilpaurheilutoimintansa 1994, minkä jälkeen se on keskittynyt nuorisourheiluun, kuntoliikuntaan ja seuratoiminnan kehittämiseen. TUL:n seuroissa kilpaurheilua kuitenkin harrastetaan edelleen, ja tämän vuoden kirkaimpana tuloksena on Salon Vilppaan Wilma Murron Euroopan mestaruus. Niin perusteellisesti on TUL joka tapauksessa poistunut kilpaurheilusta, että sillä ei enää ole edes listaa TUL:n yleisurheiluennätyksistä, joita TUL:n toimistosta tiedustelin. Apu löytyi kuitenkin lähempää, sillä yu-tilastotieteen dosentti Arto Pasanen lähetti ennätysluettelon.

Tämän jutun kuva on Salon Vilppaan nettisivulta ja koskee vuotta 2021, kun Wilma Murto oli valittu seuran parhaaksi urheilijaksi. Saman kuvan voi ehkä uusia tämän vuoden lopussa koskien koko maata.

TUL:n NAISTEN ENNÄTYKSET

100 m 11,60 Taika Koilahti 2019 Turun Weikot

200 m 23,65 Milja Thureson 2018 Turun Toverit

400 m 52,66 Mette Baas 2021 Veitsiluodon Kisa-Veikot

800 m 2.04,41 Johanna Viramäki 1997 Hyrylän Reipas

1500 m 4.14,55 Annemari Sandell 1996 Kalannin Kisa

3000 m 8.46,36 Annemari Sandell 1996 Kalannin Kisa

5000 m 14.56,22 Annemari Sandell 1996 Kalannin Kisa

10000 m 31.40,42 Annemari Sandell 1996 Kalannin Kisa

Maraton 2.31,36 Kirsi Rauta 1994 Kouvolan Pojat

110 m aj 13,50 Sonja Stång 2021 Kuivasjärven Aura

400m aj 57,59 Anja Rantanen 1999 Lapin Teräs

3000 m esteet 11.03,91 Nina Leivo 2021 Nurmijärven Yleisurheilu

Korkeus 189 Marita Pakarinen 1988 Lahden Kaleva

Seiväs 485 Wilma Murto 2022 Salon Vilpas

Pituus 669 Taika Koilahti 2019 Turun Weikot

3-loikka 13,61 Marika Salminen 1994 Turun Weikot

Kuula 16,28 Satu Sulkio 1983 Valkeakosken Kosken-Pojat

Kiekko 61,38 Satu Sulkio 1983 Valkeakosken Kosken-Pojat

Moukari 62,99 Kaisa Kiintonen 2001 Leppävaaran Sisu

Keihäs (vanha) 64,00 Helena Laine 1983 Turun Weikot

Keihäs (uusi) 60.98 Kirsi Ahonen 2006 Turun Weikot

7-ottelu 6369 Tiia Hautala 1999 Porin Yleisurheilu

MIEHET

100 m 10,40 Nghi Tran 2006 Turun Weikot

200 m 20,76 Oskari Lehtonen 2022 Nurmijärven Yleisurheilu

400 m 45,75 Juha Pyy 1988 Tampereen Kisatoverit

800 m 1.47,1 Antti Loikkanen 1979 Vuoksenniskan Vesa

1500 m 3.36,3 Antti Loikkanen 1980 Vuoksenniskan Vesa

3000 m 7.46,67 Antti Loikkanen 1982 Vuoksenniskan Vesa

5000 m 13.27,76 Antti Loikkanen 1984 Vuoksenniskan Vesa

10000 m 28.00,73 Harri Hänninen 1989 Pakilan Visa

Maraton 2.11,58 Harri Hänninen 1993 Pakilan Visa

110 m aj 13,8 Ari Salin 1970 Lohjan Louhi

400 m aj 49,5 Ari Salin 1972 Lohjan Louhi

3000 m esteet 8.43,21 Jari Heinilä 1986 Ylöjärven Ryhti

Korkeus 223 Veli-Pekka Kokkonen 1992 Leppävaaran Sisu

Seiväs 551 Tomas Wecksten 2017 Karhulan Urheilijat

Pituus 792 Ari Väänänen 1973 Karhulan Urheilijat

3-loikka 16,24 Marko Leino 1996 Puistolan Pyry

Kuula 20,75 Janne Ronkainen 1990 Karhulan Weikot

Kiekko 62,96 Harri Uurainen 1997 Launeen Ärjy

Moukari 71,32 Petri Mättölä 2007 Karhulan Urheilijat

Keihäs (vanha) 93,54 Seppo Hovinen 1976 Nokian Pyry

Keihäs (uusi) 84,27 Esko Mikkola 2004 Nokian Pyry

10-ottelu 7829 Pekka Suvitie 1975 Turun Weikot

Mielenkiintoinen tapaus on kiekonheiton ennätys, jonka Harri Uurainen teki Launeen Ärjyn jäsenenä. Outo seura, joten taas piti turvautua asiantuntijaan eli Lahden Ahkeran pitkäaikaiseen yu-mahtimieheen, Päijät-Hämeen urheilugaalassa Elämänura-palkinnonkin saaneeseen Hannu Nurmiseen. Hän kertoi, että Launeen Ärjy perustettiin, kun muutamat Lahden Kalevan jäsenet riitautuivat Kalevan puheenjohtajan Raimo Pirskasen kanssa vuoden 1995 jälkeen. Perustettuun Launeen Ärjyyn siityi urheilijoista Uuraisen lisäksi moukarinheittäjä Juha Ravalt.

Harri Uurainen saavutti Lahden Kalevan edustajana voiton Kalevan kisoissa 1995, minkä jälkeen hän saavutti Ärjyn edustajana SM-pronssia 1996 ja SM-kultaa 1997. Ärjyn toiminta loppui pariin vuoteen, minkä jälkeen Uurainen edusti Porvoon Akillesta.

Juha Ravalt heitti moukariennätyksensä 62,81 vuonna 2002. Urheilu-uransa jälkeen hänet muistetaan Perussuomalaiset-puolueen kaupunginvaltuutettuna, mutta sitten puolue erotti Ravaltin tämän liityttyä Cannonball-moottoripyöräkerhoon.

Jouduin minäkin kerran sekoitetuksi näihin kuvioihin, sillä Pirskanen kertoi 90-luvulla saaneensa kevyesti turpiinsa ravintolan luona, kun joku oli luullut häntä minuksi – samaa näköä.

Lahden Ahkeran Arto Pasasesta puolestaan sellainen lisätieto, että Kalevan kisoissa 1962 hän oli 10-ottelussa neljäs.

kari.naskinen@gmail.com

Arki on voittanut pyhän

Turun Kupittaan Citymarketin kauppias Hannu Aaltonen esitteli eilen Twitterissä maailman suurinta sisätilojen Coca-Cola-massaa. Kauppa on auki jatkuvasti ja Coca-Colaa menee. Olkoon pitkäperjantai, joulu tai mikä tahansa pyhä, muukin kuin uskonnollinen, bisneksenteosta ei enää luovuta sekunniksikaan. Eikä tämä Aaltosen kauppa ole ainoa tällainen.

Voima-lehden uuden numeron pääkirjoituksessa 29.8.2022 päätoimittaja Emilia Kukkala kirjoittaa, että ”uskonnollisten pyhien paikan ovat täyttäneet erilaiset rahaan ja talouteen liittyvät uskomukset, joita pidetään tosina ja joista johdetaan yleisiä moraalisääntöjä”.

Eikä tarvitse puhua vain uskonnollisista pyhistä. Monien nykyihmisten lapsuudessa pyhä oli pyhä, kun oli rauhallinen sunnuntai, kun liikenne hiljeni juhlapyhien aattoina, eikä useimpien tarvinnut varautua muuhun kuin rauhalliseen lepopäivään ennen seuraavaa arkea. Enää ei tätä vaihetta ole. Nykyisin kirkonkellojen soittokaan ei meillekään kunnolla kuulu liikennevalojen piipityksen ja autojen liikkellelähdön äänien seasta.

Kyllähän Citymarketin tai Lidlin aukiolo pyhäpäivänäkin voi jollekin olla avuksi, kun sattuu vaikka maito vahingossa loppuneen kotoa. Tästä ei kuitenkaan varsinaisesti ole kysymys, vaan siitä, että pyhää ei käsitteenä koeta samanlaisena kuin ennen.

Turun arkkihiippakunnan piispalla Mari Leppäsellä on matkaa Piispankatu 9:stä Aaltosen Citymarkettiin pari kilometriä. Vuosi sitten piispa kirjoitti Helsingin Sanomissa otsikolla ”Paha hiipii keskelle pyhää” (27.7.2021). Hän ei tarkoittanut pahuudella Coca-Colaa, vaan ilmastonmuutosta: ”Ilmastonmuutoksen seuraukset luovat kodittomuutta. Moni kokee vierautta ja kaipaa jaettua elämännäkyä. Tunne yhteydestä ja jatkuvuudesta on haurastunut. Paradoksaalista on, että hyvinvoinnin keskellä kasvanut länsimainen ihminen kärsii yksinäisyydestä, osattomuudesta sekä tarkoituksen ja merkitysten puutteesta. Vaikealta tuntuvaa tyhjyyttä olemme oppineet pakenemaan kuluttamalla. Olemme tulkinneet väärin ihmisen paikan luomakunnan valtiaana – ihmisenä, jolla on loputtomat tarpeet.”

Nyt on ilmastonmuutoksen rinnalle ja osittain siihen liittyen noussut huoli sähkön kallistumisesta mentäessä kohti talvea. Pitäisi alkaa säästötalkoot. Ei ole mitään järkeä esimerkiksi siinä, että marketit ovat auki läpi vuorokauden kuluttaen valtavasti sähköä. Vastaavanlaisia esimerkkjä keksii jokainen. Olisi valtiovallan puututtava asiaan samalla tavalla kuin 1970-luvulla, jolloin energiapulan takia moottoriurheilukilpailutkin kiellettiin, talojen ikkunat määrättiin tehtäväksi pienemmiksi ym.

Meillä hyvinvointimaailmassa tilanne ei silti ole kovin vaikea, kun verrataan ilmastonmuutoksen aiheuttamia kärsimyksiä siellä, missä elämä on jo ennestään haurasta ja vaikutusmahdollisuudet vähäiset. Joka tapauksessa on vauraassakin maailmassa suostuttava muuttamaan elämäntapaamme ja tehtävä uudenlaisia ratkaisuja.

Piispa Mari Leppänen kirjoitti toivottomuuden ja epävarmuuden synnyttävän tarkoituksettomuuden tunnetta, joka saattaa myös ohjata etsimään vastauksia vääränlaisesta fundamentalistisesta ajattelusta. On laajennettava näkökulmaa, koska ilmastonmuutos ei ole vain ympäristöä, taloutta ja politiikkaa koskeva kriisi, vaan myös eettinen ja hengellinen kriisi. Kirkonkin on nyt puolustettava elämän eheyttä, korostettava luonnon pyhyyttä ja sitouduttava kohtuulliseen elämäntapaan.

Kun luin nyt peräkkäin Mari Leppäsen ja vasemmistoanarkisti Emilia Kukkalan kirjoitukset, niin paljon on samaa. Huoli on yhteinen. Molemmat ovat huolissaan pyhää ja hyvää uhkaavista vaaroista.

kari.naskinen@gmail.com

Kapitalismi vai sosialismi? Molempi pahempi.

Kun nykyinen vaimoni Ulla tuli ensimmäisen kerran luokseni yökylään, oli makuuhuoneeni ikkunalaudalla Herman Lindqvistin kirja Ruotsin historia ja Friedrich Nietzschen (kuvassa vas.) filosofinen runoelma Näin puhui Zarathustra. Ulla ajatteli minusta tuon pintapuolisen näkymän perusteella, että taitaa olla älykkö. Hyvin toimikin, sillä muutaman kuukauden kuluttua vappuaamuna menimme kihloihin Eetu Salinin patsaan luona liput liehuen ja siitä taas muutama kuukausi, niin vietimme häitä Suurhallin Jari-kabinetissa. Se oli Kesärata 2005 ja tänään hääpäivänä sain lahjaksi Erinin tänään ilmestyneen levyn.

Hypätään reunalta suoraan veteen
Ja tehdään niin kuin ihmiset tekee
Revi mun vaatteet ja huuda mun nimee
Ja muistellaan aina sitä yhtä sunnuntaita

Lindqvistin paksu kirja on edelleen hyllyssä erinomaisena Ruotsin historian pikatietolähteenä, ja nyt vihdoin olen saanut jotain tolkkua myös Zarathustrasta, kun Tarmo Kunnakselta on taas ilmestynyt laaja Nietzsche-tutkielma. Oma mielenkiintoni Nietzscheen lähti alunperin siitä, että löydettyäni Richard Wagnerin (oik.) oopperat taiteen korkeimmaksi muodoksi tuli myös ilmi, että Wagner ja 30 vuotta nuorempi Nietzsche olivat hyvin läheiset ystävät, kunnes välit menivät poikki taiteellisten ja filosofisten ristiriitojen takia. Monta kirjaa Nietzschestä kirjoittanut Kunnas sanoo musiikin olleen Nietzschelle koko hänen tietoisen elämänsä ajan kaikkea muuta tärkeämpää. Elämä ilman musiikkia oli hänen mielestään erehdys.

Wagnerin Nietzsche kuitenkin hylkäsi. Yhtenä havahduttavana tilanteena oli, kun hän ensimmäisen kerran näki Georges Bizet´n Carmenin, jota hän piti ironisena antiteesinä Wagnerin musiikille. Carmen vei hänet eteläiseen hurmioon ja intoihimoon, joka kavahti wagnerilaista pohjoista harmautta, ikävyyttä ja raskautta. Pohjoisen ihminen on totuuksiensa vanki, kun taas etelän henki pystyy vapauttamaan ihmisen ahdistuksistaan. Pohjoisen Suomen kirjailijoista Nietzschen ymmärtäjiä olivat ainakin Eino Leino, Joel Lehtonen ja Lauri Viljanen.

Tunnettua on, että Adolf Hitler oli hulluna Wagnerin oopperoihin. Kunnas muistuttaa, että kun Hitler 30-luvun puolivälissä vieraili Weimarissa, hän ei käynyt kaupungin Goethe-talossa, vaan kuvautti itsensä Nietzsche-keskuksessa. Wagnerin oopperat olivatkin yksi osa tiellä Saksan tuhoon, kirjoittaa Kunnas.

SOTA, NATIONALISMI

Nietzsche oli filosofi parasta laatua, tarkasteli asioita monelta kantilta, veti johtopäätöksiä puolesta ja vastaan. Perusteellisia tutkimuskohteita olivat esimerkiksi sota, sosialismi, kapitalismi ja nationalismi.

Zarathustra on tavallaan Nietzschen ”parempi, ylevämpi minä”, joka käy sotaa arvoista ja ihanteista, ei konkreettisesti asein. Zarathustra käytti sotaisia metaforeja kuvatakseen välttämätöntä kulttuuritaistelua ajan paheita vastaan. Hänen sanontansa ovat kuitenkin niin moniselitteisiä, että niistä on yli sata vuotta saanut filosofista tukea myös tappamissotiin. Kyllä siitä helposti sotapropagandaa saa, kun siteeraa Zarathustraa, että ”Teidän tulee rakastaa rauhaa välineenä uusiin sotiin, ja lyhyttä rauhaa enenmmän kuin pitkää. Teitä minä en neuvo työhön vaan taisteluun.” Tarmo Kunnas kuitenkin syvällisesti näitä tekstejä tutkien toteaa, että tuokin kappale loppuu nimenomaan sodan parodiaan kuin sen ihannointiin. Nietzsche itse osallistui Preussin - Ranskan sotaan 1870-71 lääkintamiehenä.

Kun tällaisia arvoituksellisia filosofin kirjoituksia lukee ja tulkitsee, niin sieltähän löytyy Natokin: ”Jo puolustusarmeijan olemassaolo synnyttää aggressiivisen tunnelman, joka voi johtaa sotilaalliseen konfliktiin.” Nietzschen suurin toivomus olikin, että ”rikomme miekan ja hävitämme koko sotakoneiston sen viimeisiä perustuksia myöten”.

Saksalaisen nationalismin Nietzsche torjui ankarasti. Hän näki sen loiskiehuntana, jota demokraattiset ihanteet ja militarismi edustivat. Saksalaisen hengen autioitumisesta hän syytti sanomalehtien, politiikan, oluen ja Wagnerin musiikin tarjoamaa yksipuolista ravintoa, jota kuvasi ahdasmielinen Deutschland über alles. Nietzsche näki, että nationalistinen kansallisvaltio valmisti maaperää kansallissosialismin esiinmarssille.

Nyt ajankohtaisesta Venäjästä filosofi-runoilijalla ei ollut kovin tarkkoja havaintoja, ne saattoivat perustua suurimmaksi osaksi venäläisen kirjallisuuden antamaan yksipuoliseen kuvaan. Kirjoittaessaan jotakin kielteistä Venäjästä hän kätki sanottavansa kysyvään, monimieliseen komiikkaan, esimerkiksi: ”Ilkeillä kansoilla ei ole lauluja.” - ”Kuinka on mahdollista, että venäläisillä on?”

SOSIALISMI KASVAA
KATEELLISTEN KOSTONHALUSTA

Nietzschen suhde sosialismiin oli niin ikään kahtalainen. Ensin hän kirjoitti, että sosialistien luokkataisteluvaatimukset kasvavat alhaalta päin, kateellisesta kostonhalusta, yhteiskunnallisesta alemmuudentunteesta ja pätemisentarpeesta. Vaatimukset tasa-arvoisuudesta kumpuavat ennen kaikkea ahneudesta. Nietzsche vertasi sosialistien vallanhimoa kristittyjen vallanhimoon.

Toisaalta Nietzsche kuitenkin kirjoitti, että kapitalistit riistävät kansaa ja että kirkko tukee omistavia säätyjä. Kirkon hän näki puhtaasti kapitalistisen yhteiskunnan ylärakenteena ja omistavan luokan puolustajana. Elämänsä keskivaiheilla Nietzsche jo kirjoittikin Karl Marxin tapaan kapitalistien uhkaavan individualistista luovuutta ja henkilökohtaista vastuuntuntoa. Nietzsche näki jopa kapitalistien ahkeruudessa jotain kielteistä, joka riistää älyltä ja aisteilta niiden herkkyyden.

Yhdessä vaiheessa hän kapinoi kansainvälistä raha-aristokratiaa vastaan väittäen, että todellisuudessa kaikki nationalistiset ja demokraattiset liikkeet ovat salaa pääoman johtamia. Nietzsche ei silti vastustanut aikansa markkinataloutta eikä sen sairaampaa ominaisuutta kapitalismia sinänsä, vaan ainoastaan varoitti niiden ylilyönneistä. Marxin tavoin Nietzsche tunnusti poliittisen vallan riippuvan rahasta ja pääomasta, joiden palvominen tuhoaa kaiken inhimillisyyden. Kuluttajaksi koulittu ihminen vieraantuu omasta olemuksestaan, kun näennäistarpeet määräävät hänen köäytöstään.

NAISESSA KAIKKI
ON ARVOITUSTA

Kyllä Nietzschen huomioissa on vinha perä edelleen. Koska tämä juttuni joka tapauksessa on osa omaa Kesärata 05:ttäni, niin katsonpa Zarathustra-kirjasta, millaisia sanontaja olen 17 vuotta sitten alleviivannut:

- Hukkaan olkoon meiltä mennyt päivä, jona ei ole kertaakaan tanssittu!
- Syödä ja juoda hyvin, oi minun veljeni, se ei totisesti ole mikään turha taito. Särkekää nuo aina-ilottomien taulut!
- Kahta tahtoo aina mies, vaaraa ja leikkiä. Sen tähden hän tahtoo naisen vaarallisimmaksi lelukseen.
- Miehen onni on ”minä tahdon”; naisen onni on ”hän tahtoo”.
- Naisessa on kaikki arvoitusta, ja kaikkeen, mitä naisessa on, kuuluu yksi ratkaisu, sen nimi on raskaus.
- Kymmenen kertaa täytyy sinun päivässä nauraa ja olla iloinen, muuten sinua häiritsee yöllä vatsa, tämä murheen lähde.

kari.naskinen@gmail.com

Tiktokilla korvataan kansanäänestykset

Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Juho Rahkonen väitteli 16 vuotta sitten tohtoriksi journalismista. Kun Venäjä hyökkäsi helmikuun 24. päivänä Ukrainaan, kuuli Rahkonen siitä ensimmäisenä 17-vuotiaalta tyttäreltään, joka oli seurannut Venäjän erikoisoperaatin alkamista Tiktokista.

Tiedonvälityksen muutos on ollut valtava. Tiktokista välitetyistä videopätkistä kansa on viimeksi seurannut pääministerin juhlimista jossakin yksityistilaisuudessa ja nyt odotetaan, minkä kannan Seiska-lehti ottaa siihen seuraavassa pääkirjoituksessaan.

Kanava-lehden uusimmassa numerossa 5/2022 Rahkonen ja Tampereen yliopiston tiedotusopin entinen professori Kaarle Nordenstreng kirjoittavat Suomen Nato-jäsenyyden kannatuksen suuresta muutoksesta, johon vaikutti myös sosiaalisen median nousu merkittäväksi yhteiskunnalliseksi tekijäksi. Nordenstreng siirtyi eläkkeelle 2009, jolloin sosiaalinen media oli saatu hyvään vauhtiin, mutta oli kuitenkin vasta alkutekijöissään.

En ole Tiktokin käyttäjä, mutta Nordenstreng ja Rahkonen selittävät Tiktokin olevan esimerkiksi juuri Ukrainan sodan yhteydessä sellainen, että se tuo sodan aivan uudella tavalla lähelle niitäkin, jotka eivät muuten juurikaan seuraa perinteistä uutismediaa. Rahkosen tohtorinväitöksen nimi oli ”Journalismi taistelukenttänä”, ja nyt tämä taistelukenttä on aivan toisenlaisessa mallissa kuin ennen.

Nato-asiassakin gallupit ja niitä tukenut sosiaalinen media olivat niin vahvoja tekijöitä, että edes kansanäänestystä ei Nato-jäsenyyden hakemisesta järjestetty. Ei äänestys lopputulosta olisi muuttanut, mutta demokratian kannalta menettely jäi vajaaksi. Eduskunnan äänestyksessä kyllä-ääniä oli 188, ei-ääniä 8, poissa oli 3. Tämän mukaan vastustajia oli 4 prosenttia, mikä antoi väärän kuvan, koska mielipidekyselyjen mukaan jäsenyyden vastustajia kansalaisista oli noihin aikoihin 15 prosenttia.

Toisaalta eihän kansanäänestystä järjestetty myöskään yya-sopimuksesta, jonka eduskunta keväällä 1948 hyväksyi äänin 156 - 11. Suomi onkin erikoinen sekoitus länsimaista liberalismia ja itäistä esivalta-autoritarismia.

Natoon hakeutuminen ei kuitenkaan ollut pelkästään tällainen nopean reagoinnin tulos. Rahkonen ja Nordenstreng toteavat, että Suomen mediaympäristö on ollut kallellaan länteen kylmän sodan ajoista lähtien: ”Suomalaisten mielipidettä on siis pehmitelty Nato-jäsenyyden kannalle ei vain viime aikoina, vaan useiden vuosikymmenien ajan.”

Jos Turkki ei asiaa muuksi muuta, on Suomi kohta muodollisestikin Naton jäsen. Suomi on luopumassa rauhanomaisesta puolueettomuudestaan, sillä kuten kirjoittajat vetävät yhteen: ”Kysymys on sotilasliiton tukemisesta ja sotilaallisen voiman asettamisesta kansainvälisen järjestyksen takuuksi.”

Jos on toista mieltä, leimataan sosiaalisessa mediassa höperöksi, epäisanmaalliseksi ja jopa ”putinistiksi”. Näin siis nykyisessä tilanteessa, jossa Suomi käytännössä on sodan osapuoli. Aseita viedään Ukrainan armeijalle ja mielipidemittausten perusteella ylivoimainen enemmistö suomalaisista vastustaa kaikkea venäläisyyttä ja venäläisiä. Molemmat journalismintutkijat näkevät asian myös niin, että ”ihanteet median objektiivisuudesta ja tasapuolisuudesta on heitetty romukoppaan”. Tätä asetelmaa ruokkivat kuvat, joita Tiktok ja muut sellaiset jatkuvasti syöttävät yhä visuaalisemmaksi muuttuvassa ympäristössämme.

kari.naskinen@gmail.com

Isänmaallisuutta voi ostaa

Yleisurheilun MM-kisoissa USA:ssa ei palkintojenjakojuhlallisuuksia järjestetty, vaan mitalit annettiin urheilijoille muovikotelossa heti kilpailutapahtuman jälkeen ilman mitään seremonioita. EM-kisoissa Saksassa sen sijaan hymnit soitettiin ja liput nostettiin salkoihin, mutta kuitenkin jossain puistossa eikä stadionilla. Saksassa natsionalismin korostaminen on aina kuulunutkin asiaan - National sozialistische Deutsche Arbeiterparteikin perustettiin juuri Münchenissä.

Olihan se nytkin komeaa, kun siniristiliput vedettiin ylös ja Maamme-laulu soi. Urheiluun on kuitenkin tullut sellainenkin uusi asia, että enää ei maan lippu välttämättä kerro koko totuutta. Esimerkiksi Qatar ja Turkki hankkivat urheilijoita Afrikasta, ja Israelin joukkueessakin näyttää olevan sellaisia urheilijoita, joiden geeniperimä ei mitenkään viittaa juutalaisuuteen.

Eri asia sitten on, että pakolaisten joukosta löytyy usein nuoria, lahjakkaita urheilijoita, joista heidän uusissa kotimaissaan pystytään valmentamaan mitalihuippuja. Ruotsi on tässä onnistunut, mutta mitenkäs nyt, voisiko Suomi houkutella nuoria venäläisiä urheilijoita tänne, kun sieltä varmaan tulijoita olisi.

Urheiluun liittyviä yliampumisia on myös Maamme-laulun esittäminen ennen otteluiden alkamista. Eilen Kouvolassa oli fiksumpi vaihtoehto, kun ennen KPL:n ja Hyvinkään Tahkon ottelua joku esitti Kymenlaakson maakuntalaulun. Kaikkein paras olisi tietenkin Kaj Chydeniuksen ja Arvo Salon Pesäpallolaulu, jonka aikoinaan esitti Kalle Holmberg.

Kuluneella viikolla Suomessa oli isänmaa vaarassa, koska pääministeri ei katsonut kotonaan telkkarista EM-kisoja, vaan tanssia hytkytti joissain kotibileissä. Kokoomuslaisten, persujen ja ristillisten mielestä isänmaan vartiointi jäi tämän takia huteraksi.

Olin alustavasti päättänyt, että 30 vuotta kestänyt jaksoni demarien äänestäjänä loppuu ensi vuonna, mutta nyt tämä älytön vouhotus Sanna Marinin ympärillä saattaa muuttaa ajatustani ja jatkan SDP:n äänestämistä. Toisaalta Sanna Marinin oma militaristinen vouhotus Naton ympärillä yhdessä Ulkopoliittisen sotapropagandainstituutin komentajan Mika Aaltolan kanssa vähentää Sanna Marinin pisteitä. Vaaleihin on kuitenkin vielä yli puoli vuotta ja maailmanmeno on sellaista, että monenlaisia ajatuksia muuuttavia mullistuksia voi vielä tulla.

Mutta on joka tapauksessa hienoa, miten BBC, Guardian, New York Times, Spiegel ja kaikki muutkin maailmalla nykyisin hehkuttavat Sanna Marinia. On tullut samanlainen isänmaallinen tunne kuin Wilma Murron kanssa.

kari.naskinen@gmail.com

Strasbourgin teurastaja ja Lyonin teurastaja

Amerikkalainen elokuva Resistance (2020) kertoo ranskalaisesta pantomiimitaiteilijasta Marcel Marceausta sellaisen asian, joka monelle on varmaan tuntematonta historiaa. Marceau nimittäin toimi jo alle 20-vuotiaana Ranskan vastarintaliikkeessä ja oli pelastamassa satoja orvoiksi jääneitä juutalaislapsia Natsisaksan miehitysvallan alta. Elokuva alkaa 1938 Marceaun perheen kotikaupungista Strasbourgista, jossa Marcel työskentelee isänsä lihakaupassa. Isä on teurastaja, ja 1942 Marcel joutuu myös ”Lyonin teurastajan” lähelle, sillä pahamaineinen Klaus Barbie oli määrätty Gestapon johtajaksi Lyoniin. Siellä piileskeli myös Marceau, jonka onnistui pelastaa Lyonistakin toistakymmentä lasta rajan yli Sveitsiin. Täpärälle meni, sillä SS-ryhmä Barbien johdolla tavoitti Marcelin ja lapset aivan rajalla, ja Barbien onnistui ampua Marceaun tyttöystävä Emma kuoliaaksi.

Venezuelassa asuvan puolanjuutalaisen Jonathan Jakubowiczin ohjaama elokuva on paljolti viihteellinen, vaikka asiat rankkoja ovatkin. Päähenkilöäkin esittää lähinnä komedioista tuttu suosikkinäyttelijä Jesse Eisenberg (värikuvassa). Tarkistin internetistä Marceaun elämäkertatietoja, joiden mukaan elokuvan tapahtumat kylläkin perustuvat tosiasioihin, mutta kuten asiaan yleensä kuuluu, kiperiä tilanteita on muokattu elokuvallisesti vielä jännittävämmiksi.

Marcel Marceaun oikea sukunimi oli Mangel, muttä hän väärensi tämän alkuperäisen puolanjuutalaisen nimensä passiin ranskalaiseksi Marceauksi. Tällaisia passiväärennöksiä hän teki myöhemmin muillekin juutalaisille. Jo ennen saksalaisten tuloa hän oli ryhtynyt esiintymään ravintoloissa, yhtenä suosikkihahmomaan Charles Chaplin viiksineen. Kun saksalaiset sitten näkivät Marceaun esityksen, he tietenkin ajattelivat, että Marceau pilkkaa Hitleriä. Vaikka Marceau olikin pantomiimikko, osasi hän puhua itsensä kuiville tyhmien saksalaissotilaiden tenttaamisesta. Myöhemmin Chaplin teki suoremman Hitler-pilkan eli elokuvan Diktaattori (1940).

Kun Marcel liittyi vastarintaliikkeeseen, oli teurastajaisä Charles Mangel tyytyväinen. Isälle tästä ei kuitenkaan hyvää seurannut. Natsit saivat tietää Marcelin aktivismista ja koska isä oli tiedossa, tämä pidätettiin ja vietiin Auschwitziin, jossa kuoli 1945.

Elokuva myös päättyy 1945 Saksassa. Marceau on nyt USA:n armeijan yhteysupseeri ja viihdyttää esityksellään amerikkalaisia miehitysjoukkoja Nürnbergissä. Kenraali George Patton esittelee Marceaun ”yhtenä niistä ainutlaatuisista ihmisistä, jotka tekevät sotilaiden uhrauksista ja sankaruudesta täysin sen arvoisia”.

Klaus Barbien kohtaloa ei elokuvaan ole otettu mukaan, mutta lopputeksteissä hänen sanotaan olleen vastuussa 14 000 ihmisen kuolemasta. Barbie pääsi livahtamaan CIA:n avustuksella Boliviaan, koska CIA piti häntä tärkeänä toimijana kommunisminvastaisissa kampanjoissa tulevaisuudessa. Bolivian diktatuurivallankaappauksessa 1980 Barbie olikin mukana. Boliviasta hänet palautettiin Lyoniin tuomittavaksi vasta 1983. USA:n oikeusministeriön raportti senaatille 1983 alkaa yhteenvetokappaleella: ”Kuten Klaus Barbien tutkinta on osoittanut, Yhdysvaltain hallituksen virkamiehet olivat suoraan vastuussa Ranskan hallituksen rikossyytteiden perusteella etsimän henkilön suojelemisesta ja hänen pakonsa järjestämisestä. Tämän toimen välittömänä seurauksena Barbie ei joutunut oikeuteen Ranskassa vuonna 1950; hän vietti 33 vuotta vapaana miehenä.”

Katumusta Barbie ei tuntenut: "Olen ylpeä siitä, että olen ollut kolmannen valtakunnan parhaan sotilasasun kantaja - - - ja jos minun täytyisi syntyä tuhat kertaa uudelleen, olisin tuhat kertaa se, mitä olen ollut." Barbie sai tietenkin elinkautisen tuomion ja hän kuoli vankilassa syöpään 1991.

kari.naskinen@gmail.com

Paha Barbi

Mä oon kaikki ja nada
Balanssis, epävakaa
Mä oon paha Barbi
Aina kiireis, oon Sanna Marin ja
Täyttä paskaa mä riidaan ilman liivei

Mä oon rakkaus ja raha
Luusеri sekä stara, mä oon paha Barbi
Mä oon paskin ja paras
Kyttä sekä varas
Vähän sekasin mut täysin elos
Mieletön taideteos.

Olen saanut tuntuman uuteen suomalaiseen pop-musiikkiin. Paha Barbi on Pihlajan (kuvassa) biisi, josta lyhyt pätkä tuossa. Olen suorastaan harmissani, että näin hämäläisenä olen herännyt vasta nyt. Nämä Pihlajan, Ettan, Paula Vesalan, Evelinan, Viivin ja muiden nykylyriikat ovat hienoja. Abstrakteja, raivokkaita, syvällisiä ja pinnallisia, hauskoja, kaikkea sitä ristiriitaisuutta, mitä yhteiskunta ja elämäkin on. Kuten Pihlaja on sanonut esimerkiksi Pahasta Barbista, se lähti syntymään siitä tunteesta, ettei mahdu aina naisille asetettuun boksiin, ja siitä, että pitäisi valita vain jokin tietty olemisen muoto, eikä saisi sitten tehdä mitään muuta.

Viime aikoina olen kuunnellut Yle X -kanavan ohjelmia, joissa tätä uutta musiikkia esitellään. Melodisesti ne tuntuvat paikoin toistavan itseään ja toisiaan, mutta sanoitukset ovat nokkelia. Kaukana siitä suomalaisesta perinneiskelmästä, jossa tullaan luo, rakkaus viiltää sydäntä ja kuljetaan satumaan lehmustohon. Viivi laulaa Parisuhdehautausmaa-levyllään rakkaudesta, pettämisestä ja jättämisestä. Joskus on vika itsessä, joskus toisessa, mutta ruikuttamiseen ei mennä niin kuin itsesäälissä rypevä Reijo Kallio (Yksinäinen, Viikonloppuisä, Kohtalotoveri jne.).

Nuppu Oinakselta ilmestyi viime perjantaina uusi single En mä kaadu:
Ihan sama mitä tapahtuu
Ihan sama ihan sama en mä kaadu
Ihan sama mikä päivä tai kuu
Elämä voi heitellä sitruunoilla
Kato kun mä puristan mehuu nautinnolla.

Myöhäistä heräämistäni olen nyt paikannut kuuntelemalla Yle Areenasta Nylon Beat -duosta tehtyä kuunnelmasarjaa (sanovat sen olevan podcast-sarja, mutta ihan normaalilta kuunnelmatuotannolta se kuulostaa). Se alkaa Jonnan ja Erinin lapsuudesta, kun he tutustuvat alle kouluikäisinä Vartiokylän alakoulun pihalla Itä-Helsingissä. Sitten kouluun, joka ei oikein suju, mutta tulevaisuus on toisaalla. Nylon Beatin levyjä myytiin yli puoli miljoonaa, tuli kahdeksan kultalevyä ja seitsemän platinalevy ja presidentti Tarja Halosen kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle.

Kaikkia Nylon Beatin kappaleita en vielä ole kuullut, mutta huippuja ovat esim. Oot kuin karkkia mulle, Teflon Love, Seksi vie ja taksi tuo.

Mä haluun olla Nylon -kuunnelmissa Eriniä esittää Sonja Kuittinen ja Jonnaa Fanni Noroila. Käsikirjoitus on Kaisa Kuikkaniemen ja se on hauska ja vetävä. Jonna ja Erin ovat juuri sellaisia nuoria likkoja, joihin minäkin olen tutustunut omien lastenlasteni (neljä tyttöä) lähellä, vallattomia, valloittavia, välillä murheita, mutta täynnä iloa, siiderii ja uskoa tulevaisuuteen. Yhdessä jaksossa Erin ja Jonna menevät ensimmäistä kertaa MTV:n musiikkiosastolle tapaamaan Ari Oinosta ja Ilkka Vainiota. Käytävällä odottaessaan tytöt kinastelevat äänekkäästi jostakin, jolloin Vainio tulee sanomaan, että ”sordiinoa nyt, tytöt”.

- Mikä se on, ihmettelee Erin.
- Se on se kala, vastaa Jonna.
- Eikä oo, se on sardiini.

Suomi-popin laulujen sanoista saa melko hyvin selvää, eikä ongelmia ole tippaakaan, jos kuuntelee kuulokkeilla. Oleellista tietenkin, että suuri osa teksteistä on suomea.

Mä oon rakkaus ja raha
Luuseri sekä stara, mä oon paha Barbi
Kun mä sanon et must tulee presidentti, yeah
Silti yhtä freaky
Vaikka Mäntyniemes nyt mun residenssi, yeah
Mä laitan tän kii, liikenaine, oli fancyy
Sain kuvataidet, käytännölist, mut eri ainest
Miks pitäis valita ku mä voin saada kaiken
Kyttä sekä varas, mä oon paha Barbi
Vähän sekasin mut täysin elos
Mieletön taideteos

Mun ristiriidat on disainеrii
Nää persoonat ei mahtuis traileriin.

Pahan Barbin tekijät: Aleksanteri Hulkko, Aniachunamoso Nnebedum, Mikko Valtteri Koivunen ja Titta Kaarina Pihlajamaa eli Pihlaja.

Että pysyy kehityksessä mukana, täytyy seuraavaksi perehtyä K-poppiin, jonka perässä lapsenlapseni kävivät jo Wembleyllä viime kuussa. Sen verran suomalaistakin oli tuossa konsertissa ollut, että olivat kuulleet korealaisen version Nylon Beat -kappaleesta Rakastuin mä luuseriin

kari.naskinen@gmail.com