Teatterin perustanut Kaarlo Bergbom oli ollut jonkinlaisena neuvonantajana ja tukijana, kun Minna Canth oli näytelmäänsä kirjoittanut, mutta mikään ei auttanut, kun myrsky nousi. Näytelmän harjoituksissa henki oli korkealla ja oltiin innostuneita vakavasta asiasta. Ensi-ilta 8.11.1888 muodostui kuitenkin katastrofiksi. Näytelmä koettiin skandaaliksi vanhoillisen ensi-iltayleisön keskuudessa. Lucinda Hagman kirjoitti Minna Canth -elämäkerrassaan (1906), että ”alhaisempi katsojajoukko ja heränneet naiset” ottivat esityksen hyvin vastaan, mutta sitä kiihkeämpi oli suuttumus muun yleisön joukossa.
Minna Canth ei itse ollut paikalla, mutta Bergbom lähetti hänelle kirjeen, jossa kertoi, että eräät ylioppilaat olivat uhanneet vihellyskonsertilla, ellei poliisimestaria kutsuttaisi keskeyttämään esitystä. Suomalaisen puolueen johtohahmo Agathon Meurman sai niin tarpeekseen, että nousi ylös ja meni senaattori Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen luo pannakseen asiat järjestykseen. Heti seuraavana päivänä pantiinkin ja näytelmän esitykset lopetettiin.
Yrjö-Koskinen ilmoitti teatterin johtokunnalle, että jos esityksiä jatketaan, lopetetaan teatterilta valtionavut. Johtokunta myöntyi, vain Bergbom yritti näytelmää puolustaa. Lucinda Hagman kirjoitti, että näytelmä katsottiin ”johtavien yhteiskuntakerrosten silmissä yhteiskunnan järjestykselle vaaralliseksi”.
Myös vanhasuomalaiset lehdet panivat näytelmän matalaksi: Minna Canth häpäisi Suomen kansaa, osoitti suunnatonta tietämättömyyttä syvien rivien mielialoista ja saarnasi köyhien sotaa rikkaita vastaan. Nuorsuomalaisten lehdet eivät olleet yhtä jyrkkiä, mutta varsinaista tukea ei Minna Canth siltäkään suunnalta saanut. Juhani Ahon Savo-lehtikin päätyi Minna Canthin kotikaupungissa Kuopiossa siihen, että Kovan onnen lapsia on ”sekasotkua ja humpuukia”.
Minna Canth oli tietenkin raivoissaan teatteri- ja politiikkamiehille. Kaarlo Bergbomin sisarelle Emilie Bergbomille hän kirjoitti marraskuussa: ”Kylläpä tässä ihminen nyt on pulaan joutunut! Toisella puolella ´vanha Suomi´ julmistuneena heittelee kiviä, toisella puolella ´nuori Suomi´ viskaa lokaa.”
Minna Canthin luona Kuopiossa asuneelle ja Suomalaisen Teatterin näyttelijäksi päässeelle Hilda Aspille Minna kirjoitti: ”Vanha Suomi minua suututtaa, mutta ´nuorta´ minä häpeän! Edellinen pysyy uskollisena omalle kannalleen, jälkimmäinen luopuu kannastaan. - - - Niin, vikingit ovat ainoat puolustajani.”
Kaarlo Bergbom puolestaan lähetti Minna Canthille joulukirjeen, jossa kirjoitti edelleen, että ”Kovan onnen lapsia on yhtä lämpimästi tunnettu kuin nerollisesti suoritettu taideteos”.
Seuraavan kerran tämä taideteos pääsi näyttämölle 1904 Kansallisteatterissa ja siitä 14 vuoden kuluttua syttyi lopulta köyhien kapina rikkaita vastaan. Minna Canth oli tavallaan kirjoittanut kapinaan esinäytelmän, jossa köyhät työläiset yrittivät taistella itselleen parempia oloja.
kari.naskinengmail.com
