Isontalon Antti

Antti Aarnio-Wihuri ja Porsche 908 Keimolassa 1966

Itse asiassa kuultuna oli televisiossa eilen Antti Aarnio-Wihuri. Autourheiluarkistostani otin nyt esille häntä koskevat tiedot, ja paljon niistä tietenkin löytyi suomalaisen autourheilun historiaan oleellisesti kuuluvaa aineistoa. Oman kilpailu-uransa ohella Aarnio-Wihuri perusti ensimmäisenä Suomessa ammattimaisesti toimineen kilpatallin AAW Racing Teamin ja osti Keimolan moottoriradan Curt Lincolnilta. Vuonna 1974 Aarnio-Wihuri osti John Surteesin F1-tallilta vanhan testikäytössä olleen auton, jolla Leo Kinnunen selviytyi karsinnoista itse kilpailuun Anderstorpissa, mutta joutui keskeyttämään moottorivikaan. Viidessä muussa MM-osakilpailussa tie nousi pystyyn karsinta-ajoissa.

Omat kilpa-ajonsa Aarnio-Wihuri aloitti 1963 jääradalla Tampereella. Auto oli Volkswagen 1500 S, jolla hän saavutti yli 200 jääratavoittoa. Aarnio-Wihuri viritti näitä autoja myös muiden ajettaviksi, mm. Ensio Mikanderille, Pekka Routille, Pauli Toivoselle ja Sohlbergin veljeksille. Se oli sitä aikaa, kun Aarnio-Wihuri piti kilpatallia vasta yksityisen epävirallisesti. Herttoniemessä autoja virittivät ja huoltivat Keijo Ikäheimo ja Raimo Kanerva. Suurinta huomiota herätti, kun Pauli Toivonen oli Monte Carlon rallissa Folkkarilla 1964 peräti kymmenes.

Vauhdin Maailman haastattelussa Aarnio-Wihuri sanoi, että eihän se auto enää trimmattuna niin mahdottoman hidas ollutkaan, nollasta sataankin kiihtyi 11 sekunnissa. ”Volkswagenin rallitalli syntyi 1963 lähinnä sen johdosta, että halusimme osoittaa kaikille epäilijöille vääriksi ennakkoluulot ja väitteet tämän auton muka kehnoista ominaisuuksista. Volkswagenia soimattiin takamoottorisuutensa vuoksi vasaraksi. Kuitenkin se käytännössä on suomalaisella rallitiellä erittäin nopea ajettava, huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Porsche”, sanoi Isontalon Antti, kuten häntä varikoilla kutsuttiin. (VM 9/1967)

Rallia hän alkoi itsekin ajaa. Ensimmäinen ralli 1964 Kuopiossa kartanlukija Juhani Vaulon kanssa päättyi keskeyttämiseen, mutta myöhemmin tuli menestystä. Porscheen Aarnio-Wihurikin siirtyi parin vuoden kuluttua, ja ensimmäisellä kerralla 1967 Monte Carlossa oli sijoitus 45:s. Vuonna 1969 hän oli ennen loppukoetta sijalla 14, mutta siihen kilpailu keskeytyi, kun Porsche 911 S:n lukkoperä särkyi. Kilpailun voitti tuolloin Rauno Aaltonen Mini Cooperilla. Tunturirallin Aarnio-Wihuri voitti 1969 ja 1971. Kartanlukijat olivat tuttuja nimiä autourheilusta: Anssi Järvi, Lasse Laakso, Martti Kolari ja Urpo Vihervaara.

VW-moottoreilla varustetut Formula Veetkin tulivat ohjelmaan. Ensimmäisenä Suomessa Antti Aarnio-Wihuri osti USA:sta 1965 kaksi Formcar Mk 3 -autoa rakennussarjoina ja yhden valmiin Autodynamicsin sekä Belgiasta kaksi Apalia. Itse hän ajoi kilpailuissa Autodynamicsilla ja antoi Apalit ajettaviksi Leo Kinnuselle ja Taru Ketoselle.

Myös moottoriveneurheilu tuli tutuksi. Kovin kilpailu oli kuuden ja puolen vuorokauden kestävyysajo Helsingistä Pohjanlahden perukoiden kautta Tukholmaan. Kilpailu jäi kuitenkin kesken polttoaineen loputtua, minkä jälkeen veneen kolmihenkinen miehistö meloi maaliin, mutta tunnin yli sallitun myöhästymisrajan. ”Kova kisa, mikään ralli ei pysty lähimainkaan kilpailemaan rasittavuudessa sen kanssa. Ennätin nukkua koko kilpailun aikana kaksi ja puoli tuntia.”

En löytänyt arkistostani AAW Racing Teamin lopettamisvuotta, mutta ehkä se ainakin alkoi hiipua siihen, kun Kinnusen Surtees-projekti epäonnistui. F1 palasi Antti Aarnio-Wihurin kuvioihin joka tapauksessa 2000-luvulla, kun hän sponsoroi Valtteri Bottasta 18 vuoden ajan yli 20 miljoonalla eurolla, alkaen Pipon mikroautoradalta Lahdesta. Yhteys Bottakseen oli luonteva, sillä Wihurilla on pakkaustuotetehdas Wipak Nastolassa ja Bottas asui Nastolassa.

Suurin murhe Aarnio-Wihurin autourheilutoiminnassa oli Hans Laineen kuolema Nürburgringin pitkällä Nordschleife-radalla keväällä 1970. AAW oli ilmoittanut 1000 km:n kilpailuun kaksi ajajaparia: Hans Laine - Gijs van Lennep (Porsche 908) ja Pauli Toivonen - Sten Axelsson (Porsche 917 K). Harjoitusajoissa radan kovavauhtisella Dottinger Höhe -suoralla Laineen auto nousi loivalta nyppylältä ilmaan ja tuhoutui maahan tullessaan kohtalokkaasti. Kilpailuun osallistui Leo Kinnunen yhdessä Pedro Rodriguezin kanssa (Porsche 908), kun Kinnunen oli tuolloin jo siirtynyt AAW-talllista John Wyerin Automotive Engineeringin Gulf Porsche -talliin. Nürburgringillä tuli ulosajo, mutta koko kauden MM-pisteissä Porsche oli ykkönen.

kari.naskinen@gmail.com

Linjoillamme on ruuhkaa, odottakaa ja maksakaa

Ostin netin kautta teatteriliput. Heti ne tulostettuani huomasin, että menivät väärälle päivälle, pitää vaihtaa. Vaihto ei kuitenkaan onnistunut tietokoneella, vaan piti soittaa Lippupistepalveluun. Aikani puheillepääsyä jonotettuani sain liput vaihdetuiksi. Nyt tuli puhelinlasku, josta näkyi, että tuo yksi lipunvaihtopuhelu tuli maksamaan yli kymmenen euroa.

Ovat keksineet tuottavan liiketoimintamallin. Se menee karkeasti havainnollistettuna näin: puhelinpalvelussa olevista kahdesta ihmisestä pannaan toinen pois, jolloin säästyvät yhden työntekijän palkkakulut; lisäksi sille jäljelle jätetylle työntekijälle tulee sen verran enemmän soittoruuhkaa, että jonotusmaksuista kertyy valtavasti lisää tuloja, tyhjästä.

Tämä on sitä digitalisaation siunauksellisuutta, josta paljon puhutaan. Ilmaisen Kela-taksinkin saa, kun maksaa tilauspuhelun, pankkiautomaatista ei enää saa kaikkia tietoja maksutta, vaikka meidät pankeista on häädetty niitä käyttämään, lentolipun tilaamisesta peritään useita kymppejä jne.

Kaikesta nyhdetään ja vedetään välistä. Äsken huomasin, että ravintolassa laskua kortilla maksettaessa maksupäätteeseen tuli teksti ns. tipistä. Se on kylläkin vapaaehtoinen, mutta moni varmaan ajattelee, että on kai noloa jättää tippi antamatta. Ennen jätin pöydälle tipin tarjoilijalle, mutta nyt tämän palkanlisän maksaminen vaikuttaa käskyltä. Etelämpänä Euroopassa tällainen tarjoilijalle annettava lisä kuuluu paremmin asiaan, koska siellä he työskentelevät kurjilla kiinteillä palkoilla.

Ennen kun ravintolan ovella oli vielä portsari, hänelle annettiin seteli lähdettäessä. Se ei varsinaisesti ollut tarkoitettu palkanlisäksi, vaan kohteliaisuudeksi, joka takasi paremmin sisäänpääsyn vaikka jononkin ohi taas seuraavalla kerralla.

Digitalisaatio lisääntyy koko ajan. Itsepalvelukassoja on tullut jo Lidlinkin myymälöihin, ja kirjastoissa toivotaan lainaajien hoitavan itse lainausoperaationsa digilaitteiden kanssa. Kun en niitä käytä, olen muutaman kerran sanonut kirjastovirkailijalle, että teidän työllisyydestänne minä tässä vain huolehdin. Ennusteiden mukaan digitalisointi ja robotiikka korvaavat vuoteen 2030 mennessä yli 20 miljoonaa työpaikkaa maailmanlaajuisesti.

Sanotaan, että digitalisaatio parantaa tuottavuutta, pienentää kustannuksia ja lisää tehokkuutta. Yritysten kannalta näin on, mutta meidän asiakkaiden kannalta asia on toisenlainen. Eikä kaikilla edes ole älypuhelinta, jota näihin digipalveluihin tarvitaan.

Älypuhelin on jo terveyshaittakin. Lapsilla on havaittu silmäongelmia, koska katse on aamusta iltaan kännykässä. Lasten silmät menevät ikään kuin jumiin, koska katsotaan jatkuvasti muutaman kymmenen sentin päässä olevaan kännykän näyttöruutuun. Tilannetta on korjattava keinotekoisesti kaksiteholaseilla.

Digitalisaatio on tuonut mukanaan myös uudenlaisen rikollisuuden. Tietovarkaudet on lisääntynyt, kun ihmisten henkilökohtaiset tiedot ovat siirtyneet internettiin. Nettihuijaukset ovat jokapäiväisiä. Eikä koskaan tiedä, milloin yhteiskunnan ydintoimintoja menee pimeäksi, kun hieno tekniikka pettää.

Eipä silti, kyllä digitalisaatiosta paljon hyötyäkin on. Kun Helsingin ulkopuolella ei enää ole kunnollisia kirja- eikä levykauppoja eikä Anttilan dvd-hyllyjä, teen minäkin ne hankinnat verkkokaupoista.

kari.naskinen@gmail.com

Vuoden parhaat ensi-iltaelokuvat Suomessa

.

1. Juho Kuosmanen: Hytti nro 6
2. Chloe Zhao: Nomadland
3. Rax Rinnekangas: Lapinlahti – Tyttären äiti
4. Emerald Fennell: Lupaava nuori nainen
5. Lee Daniels: The United States vs. Billie Holiday
6. Dominic Cooke: Kuriiri
7. Steven Spielberg: West Side Story
8. Paul Schrader: The Card Counter
9. Lee Isaac Chung: Minari
10. Liesl Tommy: Respect

Mahdollista on, että kymmenen parhaan joukkoon menisi myös prinsessa Dianasta kertova Spencer, mutta jouduin jättämään sen kesken. Katsoin elokuvaa Kino Iiriksessä (Lahti), mutta teatterin yläpuolella on jokin sali, jossa taas kerran harjoiteltiin elokuvan aikana kansantanhuja, permantovoimistelua tai jotain muuta hyppelylajia. Kun elokuvassa on myös erittäin hieno musiikki, katsomis- ja kuuntelukokemus muodostui niin kurjaksi, että lähdin pois 40 minuutin kohdalla.

Dokumenttielokuvia on vaikea panna samaan vertailuasteikkoon näytelmäelokuvien kanssa, mutta nostan sieltä esille kaksi erinomaista ”dokkaria”, Ville Suhosen Ikuiseen rauhaan ja Rahul Jainin Invisible Demons – Tuhon merkit.

kari.naskinen@gmail.com

Ukraina, tyyntyiskö myrskyisä elämä?

Joulupukin tuomista kirjoista luin ensimmiseksi ajankohtaisimman, Aleksandr Pushkinin Moskovasta Kaukasukselle, valitut runot 1815-36 (Atrain & Nord, 2018). Se sisältää runoja myös Ukrainasta, jossa Pushkin vietti muutaman vuoden 1820-luvun alussa. Krim jäi tämän suurimman venäläisen runoilijan mieleen kauniina ja rakkaana:

Eloisaa, iloista on kaikki siellä,
tataarikylät, puistot, kaupungit
ja kalliot mereen kuvastuvat,
sen ääriin katoaa taas laivoja.
On viiniköynnökset kuin meripihkaa,
kedoilla kulkee karjalaumoja.

Tyyntyiskö myrskyisä elämä?
Heräiskö kadonneen ajan kauneus,
taas helmaan siimeksen, suloisimpaan
sieluni nukahtaa saa luonnon rauhaan.

Pushkin on venäläisille se kaikkein suurin kirjailija. Hieman yleistäen voi sanoa, että jokainen venäläinen tietää Pushkinin, ja mitä sivistyneempi on, sitä enemmän hän osaa ulkoa Pushkinin runoja. Pushkinin muistomerkkejä on kaikkialla, Moskovasta Krimille ja Pietarista Odessaan. Sekä Kiovassa että Odessa on myös Pushkin-museot. Erilaisissa suurmiesäänestyksissä Pushkin on aina kärkipäässä, jossa muita nimiä ovat vaihtelevasti esimerkiksi Pietari Suuri, Leo Tolstoi, Lenin, Mihail Kutuzov, Juri Gagarin, Vladimir Putin ja nykyisin jälleen myös Stalin.

Suomalaisille Pushkin ei ole yhtä tuttu, mutta hänen teostensa pohjalta sävellettyjä oopperoita esitetään usein: Ruslan ja Ljudmila (Mihaik Glinka, 1842), Boris Godunov (Modest Musogski, 1874), Jevgeni Onegin (Pjotr Tshaikovski, 1879), Patarouva (Tshaikovski, 1890).

Ukrainasta Pushkin kirjoitti suurella tunteella 1822:

Luot iltatähtönen murheista valoa!
Säteet hopeoi kuivia lakeuksia,
tummia mäkiä, tyyniä lahdelmia,
raskas on kalvakas valosi taivaalla,
mietteet uinuvat, herätät illalla.
Taas muistan noususi, taivaamme tähti,
maan ylle rauhaisan, minulle rakkaan.

Venäläisestä nationalistisesta hengestä Pushkin kirjoitti paljon. Pultavan taisteluun 1708-09 liittyen hän kirjoitti Venäjän suurvaltakunnan historiallisesta oikeutuksesta ja sai ylistystä Nikolai I:ltä. Kiitokseksi Pushkin kirjoitti runon tsaarille:

Niin suinpäin häneen ihastuin,
hän rehti, reipas meitä johtaa
ja suunnitelmin, sodin, töin
saa Venäjän maan virkoamaan.

Voi olla, että tänäänkin joissakin illanistujaisissa siteerataan Pushkinin runoa Venäjän parjaajille (1831):

Miks hälisette noin, te kansojen puhujat?
Miks kirkonkiroukset, te Venäjän uhkaajat?
Ja mikä kuohuttaa, levoton Liettua?

Puuttuuko miehiä? Permistä Tauriiseen,
kylmästä Suomesta Kolhidiin tuliseen.
Suunpieksijät, siis lähettäkää
taas raivoisia poikia.
Kuin ennen pelloiltamme löytää
he viimeisiä sijoja.

kari.naskinen@gmail.com

Ei pelkoa jouluköyrystä

Vanhojen uskomusten mukaan joulusaunassa piti olla hiljaa tai ainakaan ei saanut päästää suustaan kiukun höyryä, koska siitä seurasi jouluköyryä.

Olen suurimman osan elämästäni asunut kerrostaloissa, joissa taloyhtiö on yleensä järjestänyt asukkaille joulusaunan. Enää ei jouluköyry iske. Viimeisten 15 vuoden aikana olen saunonut yksin yhtä poikkeusta lukuunottamatta, joten hiljaista on ollut. Sauna suomalais-ruotsalais-venäläisenä ilmiönä on laimentunut ainakin meillä.

Toisaalta kysymys ei ole vain saunasta. Siihen liittyy yleinen asennemuutos. Yhteiset kanssakäymiset eivät enää vedä. Ison kerrostalon pihatalkoisiin ei nykyisin tule kymmentäkään ihmistä, eikä pihatalkoosaunakaan tietenkään houkuttele.

Miten sitä nyt joulusaunaan tai pihatalkoisiin menisi, kun joutuisi tekemisiin outojen ihmisten kanssa? Eihän niitä roskapussia viedessäkään vahingossa kohdattaessakaan tervehditä.

Ennen vanhemmat neuvoivat lapsia, että oman talon asukkaille ja muillekin lähellä asuville pitää sanoa päivää. Nyt tilanne on kääntynyt aivan toiseksi. Joillekin samassa rapussakin asuville tervehtiminen on vaikeaa.

Kun kävelen porraskäytävässämme, jossa ei ole hissiä, olen muutaman kerran kuullut jonkun oven avautuvan, mutta se on nopeasti vedetty takaisin kiinni. Piruuttani olen jäänyt odottamaan, avataanko ovi uudestaan mentyäni ohi. Näin on käynyt ja sieltä käytävään tullut asukas on sittenkin joutunut tervehtimään minua.

Vanhanaikainen yhteisöllisyys on kadonnut. Tilalla on digitaalinen kanssakäyminen jopa tuikituntemattomien ihmisten kanssa. Pihapiiriä vastaa nyt maailma. Somessa ei voi kuitenkaan heittää löylyä. Sen sijaan voi haukkua vapaasti kenet tahansa tuntematta minkäänlaista köyryä.

kari.naskinen@gmail.com

Joulunakaan ei oikeudenmukaisuus toteudu

Työelämässä toimittajana vielä ollessani sovin aina joulun lähestyessä jonkun kirkonmiehen kanssa, että hän kirjoittaa jotakin joulunaluslehteen. Vanhoja lehtiä selatessani näin piispa Paavo Kortekankaan kirjoituksen jouluviikolta 1986, jolloin hän kysyi otsikossaan: ”Miksi Jumala tuli ihmiseksi?” Piispa kirjoitti, että Jumala ei ole vain koukku, joka lasketaan ylhäältä alas ja johon ihminen saa hädän hetkellä tarttua - ”Ei, armo on vielä enemmän. Se on vaatinut Jumalan tulemista ihmisen täydelliseen turmelukseen ja tuskaan. Jumalan ihmisyys ei ole valepuku eikä naamari. On kysymys enemmästä ja syvemmästä. Jumala ei ole tullut ainoastaan ihmisen luo, vaan ihmiseksi.”

Tämän hän sanoi merkitsevän sitä, että kaikki raja-aidat ihmisten välillä ovat kaatuneeet. Tästä piispan kirjoituksesta on 35 vuotta, mutta raja-aitoja tuntuu nyt olevan jopa enemmän kuin piispa silloin optimistisesti tulkitsi: ”Ei ole miestä tai naista, ei kreikkalaista tai juutalaista, ei mustaa tai valkoista, ei rikasta tai köyhää, ei lahjakasta tai lahjatonta, vaan kaikki on saatettu samalla lailla Jumalan yhteyteen; kaikille on avattu samanarvoinen mahdollisuus. Kukaan ei pysty kiipeämään muita korkeammalle tai painamaan toista itseään alemmaksi.”

Piispa Kortekankaan kirjoitus oli toiveikas. Raja-aitoja on kuitenkin sekä konkreettisesti että mielipidetasolla vain pystytetty lisää, eikä samanarvoisia mahdollisuuksia ole.

Vaikka en ole varma Jumalan olemassaolosta, eikä toisaalta ole tieteellistä todistettä Jumalan olemattomuudesta, niin ”Jumalan Sana” ja varsinkin Jeesuksen Vuorisaarna edustaa joka tapauksessa parempaa humanismia kuin mikään muu.

Paavo Kortekangas kirjoitti joulujutussaan myös Canterburyn arkkipiispana 900 vuotta sitten toimineesta Anselm Canterburylaisesta, jonka pyrkimyksenä oli tulkita kristillisen uskon sisältöä järjellä ymmärrettäväksi ja kehittää siitä järkeenkäyviä totuuksia. Hän sanoi Jumalan olevan mittapuu, hyvä itsessään, josta kaikki hyvät asiat olisivat osallisia. Sama pätee sellaisiin asioihin kuin esimerkiksi oikeudenmukaisuus, joka nytkin pitäisi olla kaiken yhteiskuntaelämän tärkein elementti. Jos kaikki puolueet ilmoittaisivat ainoaksi tavoitteekseen oikeudenmukaisuuden toteuttamisen, ei olisi väliä, ketä äänestäisi.

On näitä asioita hyvä pohtia ainakin kerran vuodessa, uskoo tai ei. On myös hyvä muidenkin silloin tällöin perehtyä siihen, millaiset asiat ovat tärkeitä kirkossa ja kirkon jäsenille, jotka edelleen muodostavat ison ryhmän. Enää kymmeniin vuosiin ei sanomalehdissä ole julkaistu perinteisiä Sana sunnuntaiksi -palstoja, joten pappien puheet ja kirjoitukset ovat jääneet lähinnä sisäpiirin tietoon. Julkisuudessa kyllä käydään läpi kirkon ja sen edustajien kannanottoja naispappeudesta, abortista ja muista arkisemmista asioista, mutta kirkon ydinsanoma sivuutetaan.

Yksi ydinsanoma piispa Kortekankaan mukaan on se, ettei kukaan tule omilla ponnisteluillaan niin hyväksi ja jaloksi, että saavuttaisi Jumalan. Sellaista tarttumiskoukkua ei ole. Parhaissakin yrityksissä ylöspäin astutaan lopulta tyhjään ja siksi ”Jumalan täytyi tulla alas ihmiseksi ja sovituksella solmia rikki mennyt yhteys uudelleen.”

Suomen ev.lut. kirkon piispojen puheenvuoro 1999 hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta alkoi lainauksella Jesajan kirjasta, jossa vaaditaan syyttömiä vapautettavaksi kahleista, vaaditaan murrettavaksi leipää nälkäisille, avaamaan kotinsa kodittomille. Nykymaailman arkeen sovellettuna tämä tarkoittaa piispojen mielestä esimerkiksi seuraavia:

- Kilpailu ei markkinoilla toimi hyvin, jos sitä ei säädellä.
- On otettava käyttöön painostuskeinoja sellaisia maita vastaan, jotka hyväksyvät moraalittoman toiminnan, esimerkiksi sen, että käytetään lapsityövoimaa, tuhotaan ympäristöä tai vainotaan ay-liikettä.
- Sosiaalista vastuuta kantava pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on saavutus, josta ei pidä luopua.
- Vapaat markkinat eivät takaa kaikille ihmisille riittäviä elinmahdollisuuksia. Siksi tarvitaan valtiota, joka suojelee heikkoja ja puolustaa oikeudenmukaisuutta. On huolestuttavaa, että oikeudenmukaisuus on saanut väistyä markkinaliberaalien korostaman vapauden tieltä.
- Kun näkökulma perustuu entistä enemmän markkinataloudelle ominaiseen kysyntään ja tarjontaan, kärjistyvät sosiaaliset erot väistämättä ja luovat uhkaavaa epävakautta.

kari.naskinen@gmail.com

Osuuskauppa Hämeenmaan edustajat olivat päättämässä sillan rakentamisesta

Lahden Aleksanterinkadun yli suunnitellaan rakennettavaksi kävelysilta Hämeenmaan omistaman Seurahuoneen tarpeisiin. Tätä varten Lahden kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi viime viikolla kaavamuutoksen, joka mahdollistaa kävelysillan tekemisen. Erikoista oli, että lautakunnan kokouksessa olivat asiasta päättämässä myös Hämeenmaan edustajiston kaksi jäsentä Tomi Sairomaa (SDP) ja Anneli Viinikka (SDP).

Tämä on sitä rakenteellista korruptiota, josta Lahdessakin on viime vuosina puhuttu.

kari.naskinen@gmail.com

Sota ja maailma

Sodan ja rauhan kanssa on aina vaikeuksia. Lahden kaupunginteatterissa piti Leo Tolstoin Sodan ja rauhan tulla ohjelmistoon viime talvena, mutta koronavirus siirsi ensi-illan syksyyn. Oman taisteluni sen kanssa aloitin syyskuussa, mutta peruin menoni esitykseen, koska lähdinkin Kouvolaan katsomaan KPL:n ja Manse PP:n finaaliottelua. Ostin uuden lipun, mutta silloinkin tuli este. Taas vaihdoin lippuja uuteen ajankohtaan, mutta sitten kolme kertaa peräkkäin esitys peruttiin sairaustapausten takia. Vihdoin eilen kuudennella kerralla onnistui ja sain rauhan.

Esitys on erinomainen. Kokenut dramaturgi Pasi Lampela on tiivistänyt 1500-sivuisen romaanin kahteen tuntiin 20 minuuttiin käsittämättömän hienosti. Vaikka romaanissa on lähes 600 henkilöhahmoa, toimii se näyttämöllä runsaana 12 roolin avulla. Eikä kysymys ole vain ”sodasta ja rauhasta”, vaan kuten teatterin mainoksessa on, näytelmä kertoo ystävyydestä, rakkaudesta, elämästä ja kuolemasta. Näin se on Tolstoin romaanissakin, ja on hyvä tietää, että sen venäjänkielinen nimi Война и мир tarkoittaa myös sotaa ja maailmaa (война = sota; мир = sota, maailma).

Tietenkin sota on mukana. Käsiohjelmassa Lampela selittää hienosti, miten hän sai sodan esille näytelmään, joka tapahtuu periaatteessa yhdessä huonetilassa: ”Kaipasin mielikuvaa, joka yhdistäisi teoksen ulottuvuudet ja konkretisoisi näyttämövision. Ratkaisu löytyi Picasson maineikkaasta sodanvastaisesta maalauksesta Guernicasta, jossa hän kuvasi Espanjan sisällissodan kauhuja räjäyttämällä sodan sisään yhteen huoneeseen.”

Näin sodan aiheuttamat kärsimykset koskettavat kaikkia ilman tykkejä, ilman näkyvää tappamista, ilman ruumiita. Venäjän armeijaa komentanut Mihail Kutuzov (Mikko Jurkka) sentään käy muutaman kerran näyttämöllä katsomassa kaukoputkellaan, mitä rintamalla tapahtuu. Myös Napoleon näyttäytyy pari kertaa mykkäroolissa lavasteiden yllä, vaikka rooliluettelossa Napoleonin nimeä ei edes ole. Symboliikkaa lienee se, että Napoleon-hahmoa esittää raskaana oleva nainen: Napoleon on synnyttämässä uutta Eurooppaa? Muuten Napoleon varjostaa näytelmää koko ajan. Katosta riippuu neljä valaisinta, jotka takaapäin valonheittäjillä valaistuina heijastavat seinille varjokuvat Napoleonin päästä ja hänen kaksikolkkapäähineestään.

Sota ja maailma. Ne ovat historian aikana koskettaneet Venäjän kansaa monta kertaa. Napoleonin kanssa taisteltaessa tilanne oli niin paha, että Moskovakin menetettiin hetkeksi. Siitäkin selvittiin, kuten 130 vuotta myöhemmin myös Stalingradin taistelusta. Miten onkaan asia ajankohtainen nytkin, kun Venäjä ja Eurooppa elää herkässä epävarmuuden tilassa. Taas on talvi tulossa…

Ruhtinas Andrei Bolkonski ja hänen aristokraattiystävänsä Pierre Bezuhov keskustelevat: ”Oikea ja väärä ei ole ihmisten määrättävissä”, sanoo Andrei. ”Ei, ihmisen tappaminen ei ole hyvä. Se on väärin”, vastaa Pierre. ”Miksi väärin? Ihmiset ovat iät päivät erehtyneet ja tulevat erehtymään, eivätkä missään enemmän kuin siinä, mitä kulloinkin pitävät oikeana ja vääränä.”

Andrei kokee ”herätyksen” haavoittuessaan Austerlitzin taistelussa. Näyttämöllä on hetken savua, kuuluu tykkien jylinää ja Andrei katsoo ylös taivaaseen - kuinka hiljaista, rauhallista ja juhlallista. Täydensin tilannetta näytelmän jälkeen kotona Tolstoin romaanista: "Hänen yläpuolellaan ei ollut enää mitään muuta kuin taivas - korkea taivas, ei kirkas mutta silti mittaamattoman korkea ja harmaat pilvet liukuivat hitaasti sen yli. Ei ollenkaan niin kuin juoksimme, huusimme ja taistelimme. Kuinka eri tavalla nuo pilvet liukuvat tuon ylevän äärettömän taivaan poikki! Miten olikaan, etten nähnyt tuota korkeaa taivasta aiemmin. Kuinka onnellinen olenkaan, että löysin sen vihdoin! Kaikki on turhuutta, kaikki valhetta, paitsi tuo ääretön taivas. Ei ole muuta kuin hiljaisuus ja rauha. Luojan kiitos."

Tapani Kalliomäki tekee Andrein roolissa komean työn. Hänen siirtymisensä suuren, turhamaisen sotakunnian tavoittelemisesta oikealle tielle myötätuntoon ja rakkauteen on koskettavaa. Tolstoin käsittelemat asiat ovat siis valtavia. Suurin niistä on rakkaus. Vain ihmiset, jotka kykenevät rakastamaan voimakkaasti, voivat myös kärsiä suurta surua, mutta tämä sama rakastamisen välttämättömyys palvelee heidän surunsa torjunnassa ja parantaa heidät.

Ongelmallisin tapaus on Pierre, jota esittää hienosti Mikko Pörhölä parhaassa roolityössään, mitä olen häneltä nähnyt. Lyhyessä näytelmässä Pierren oudon käyttäytymisen kaikki puolet eivät tule esille, mutta riittävästi kuitenkin. Pierre on lämminsydäminen ihminen, josta kaikki pitävät, joskin vasta hänen saamansa suuren perinnön jälkeen. Pierre on myös älykäs, mutta ihailee liikaa Andreita. Naisten kanssa Pierre ei kunnolla onnistu, mikä osaltaan vaikuttaa siihen, että hän lähtee kaverinsa Andrein perään sotaan.

Käsiohjelmassa Pörhölä sanoo: ”Pierre on omassa elämässään kriisistä kriisiin ajelehtiva hahmo. Hän yrittää tarttua asioihin, auttaa ystäviään eikä näe samalla tavalla omaa elämäänsä. Hyväksyvä suhtautuminen ei ulotu häneen itseensä. Pierre ei koe ansaitsevansa rakkautta eikä arvostusta.”

Ensin Pierre on naimisissa kauniin Helenen (Laura Huhtamaa) kanssa ja sitten Natasha Rostovan (Janna Räsänen) kanssa. Toinen avioliitto on jo parempi, ja samalla kun naimisiin menevät Nikolai Rostov (Tuomas Korkia-Aho) ja Maria Bolkonski (Saana Hyvärinen), maailma asettuu vaihteeksi raiteilleen. Näissä avioliitoissa päästetään irti maallisista kunnianhimoista ja annetaan itsensä toiselle.

Myöhemmin Tolstoi kirjoitti avioliitosta ja rakkaudesta toisin. Sodan ja rauhan hän kirjoitti 1865-69 ja itsensä hän istutti lähinnä Pierreen. Sitten hän hurahti uskonnolliseen mystiikkaan ja vuonna 1889 ilmestyneen Kreutzersonaatin jälkipuheessa Tolstoi tuomitsi avioliitonkin, koska se perustuu vain ruumiilliseen rakkauteen: ”Avioliitto on itsensä palvelemista, ja siksi se on Jumalan palvelemisen esteenä, ja siksi se on kristilliseltä kannalta katsoen lankeemus, synti.”

Kreutzersonaatti (1889) on romaani sivistyneestä miehestä, tilanomistaja Vasja Pozdnyshevistä. ”Naiset ovat muodostaneet itsestään sellaisen aistillisuuteen vaikuttavan aseen, että mies ei voi rauhallisesti seurustella naisen kanssa”, valittaa Pozdnyshev. ”Kun mies vain tulee naisen läheisyyteen, hän heti joutuu tämän juovuttavan vaikutuksen piiriin ja menettää järkensä.”

Lahden kaupunginteatterin Sodan ja rauhan voi katsoa, vakkei olisi romaania lukenutkaan. Kaikkien henkilöiden luonnekuvat eivät näin tiiviissä muodossa tietenkään avaudu kokonaisuudessaan, mutta onpahan syy tarttua tämän jälkeen kirjaankin. Edellinen yhtä hyvä esitys Lahdessa oli Täällä Pohjantähden alla 2017.

Vanhasta muistista tulee mieleen, että Helsingin kaupnginteatterin Sota ja rauha 1994 Kaisa Korhosen ohjaamana ja kolminkertaisen näyttelijäkaartin voimin oli hankalampi seurattava kuin Lahden esitys.

kari.naskinen@gmail.com

Venäjä ja Kiina – liittolaiset?

"Tilanne on kansainvälisesti, erityisesti Euroopan mantereella, tällä hetkellä erittäin jännittynyt ja vaatii keskustelua liittolaisten välillä", sanoi Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov Tass-uutistoimiston mukaan. "Näemme hyvin aggressiivista retoriikkaa Naton ja Yhdysvaltojen puolella, ja tämä vaatii keskustelua meidän ja kiinalaisten välillä."

Peskovin sanonnoissa on kiinnittänyt huomiota sana "liittolaiset" (allies). Eiväthän Venäjä ja Kiina ole tiettävästi liittolaisia. Vai ovatko? Ainakaan niiden välillä ei ole muodollista sopimusta, joka tekisi niistä liittolaisia, joten mitähän Peskovin käyttämä sana merkitsee. Amerikkalaisessa Moon of Alabama -verkkojulkaisussa kirjoitettiin toissa päivänä, että sanonta huolestuttaa nyt Aasian politiikan asiantuntijoita, jotka pelkäävät, että kaikki Venäjän toimet Ukrainassa seuraisivat Kiinan toimia Taiwanin suhteen. Tämän estämiseksi Yhdysvaltojen pitäisi lopettaa vastakkainasettelunsa Venäjän kanssa ja keskittyä Kaukoitään.

Venäjä puolestaan on tilanteessa, jossa sillä ei ole hyviä ”työkaluja” puristaa Yhdysvaltoja. Venäjä siis tarvitsee jotain uutta saadakseen Joe Bidenin muuttamaan kurssia. Kiina voisi olla tällainen uusi työkalu, koska USA:n pääasiallinen ulkopoliittinen huolenaihe on joka tapauksessa Kiina.

Eilen Vladimir Putin ja Xi Jinping keskustelivatkin videoyhteyden avulla. Liittolaisuudesta ei ainakaan meille tulleissa uutisissa puhuttu, mutta Kiinan johtaja ymmärsi Venäjän huolen ja sanoi tukevansa täysin aloitetta turvatakuiden luomiseksi. Putin on vaatinut oikeudellisesti sitovia turvallisuustakeita, joilla Nato luopuisi laajennustavoitteestaan itään, eikä sijoittaisi aseitaan Venäjän alueen lähelle. Putin vakuutti puolestaan, että Venäjä tukee Kiinaa, kun Kiina puolustaa kansallisia etujaan.

Washingtonista ja Natosta on kuitenkin toistuvasti sanottu, että mikään ulkopuolinen valtio ei voi käyttää veto-oikeutta Ukrainan Nato-toiveita vastaan. Eilisessä keskustelussa oli esillä myös amerikkalaisten ja natolaisten aggressiivinen kielenkäyttö. Seuraavat kerran Xi ja Putin tapaavat Pekingin talviolympiakisojen yhteydessä helmikuussa,

Venäjä katsoo, että Naton toimet vaarantavat suoraan Venäjän turvallisuuden. Sen on loputtava. Kremlin vaatimuslista tässä tilanteessa on:

- Ei enää Naton laajentumista kohti Venäjän rajoja.
- Naton vuoden 2008 Nato-kutsun peruuttaminen Ukrainalta ja Georgialta.
- Oikeudellisesti sitova takuu siitä, että Venäjän naapurimaihin ei rakenneta sellaisia iskujärjestelmiä, jotka voisivat kohdistaa Moskovaan.
- Ei Naton tai vastaavien (Iso-Britannia, USA, Puola) sotaharjoituksia lähellä Venäjän rajoja.
- Naton laivojen ja lentokoneiden pidettävä tiettyjä etäisyyksiä Venäjän rajoista.
- Ei keskipitkän kantaman ydinaseita Euroopassa.
- Säännölliset sotilasjohtojen keskustelut.

VETO-OIKEUDEN
SIJASTA HYÖKKÄYS?

Kun Venäjä ei voi käyttää veto-oikeutta Ukrainan liittymiselle Natoon, niin mitä sitten, jos liittyminen näyttäisi toteutuvan. Moon of Alabama: ”Venäjä voi tuhota Ukrainan armeijan, ottaa ne Ukrainan alueet, joissa enemmistö puhuu venäjää ja luoda niistä uuden suvereenin valtion. Jäljellä oleva maatalousalue jätettäisiin Puolan ja Romanian käytettäväksi. Tämä antaisi Venäjälle sen tarvitseman strategisen syvyyden ja rajoittaisi Nato-ystävällisen rannikon Mustallameren lounaisosiin.”_

Mutta mahtaako olla niin, että USA, Nato ja lännen sotateollisuus toivovatkin Venäjän hyökkäystä Ukrainaan? Se eristäisi Venäjän lopullisesti, lisäisi USA:n roolia Euroopassa, oikeuttaisi lännen sotilasbudjettien lisäämisen ja stoppaisi Nord Stream 2 -putken. Tämä kyllä tiedetään Venäjälläkin, joten ei se hyökkää.

Nord Stream 2:sta sanoi aiemmin tässä kuussa Die Welt -lehdessä Itävallan uusi liittokansleri Karl Nehammer, että Itävallan hallitus aikoo jatkaa Nord Stream 2:n tukemista ja toivoo sen käyttöönottoa pian.

"En pidä tarpeellisena yhdistää Nord Stream 2:ta Venäjän käyttäytymiseen Ukrainassa. EU voi vain vahingoittaa itseään tekemällä niin. Nord Stream 2 ei palvele vain Venäjän etuja – Saksa, Itävalta ja muut EU-maat hyötyvät siitä. Nord Stream 2 on eurooppalainen hanke, jota ei pidä käyttää välineenä Moskovan painostamiseen”, sanoi Nehammer.

kari.naskinen@gmail.com