skip to main |
skip to sidebar
Etelä-Afrikan rugbyjoukkueen pelipaitaan pukeutunut presidentti Nelson Mandela kätteli joukkueen kapteenia Francois Pienaaria, kun oli alkamassa vuoden 1995 MM-finaali Johannesburgissa. Kuvassa heitä esittävät elokuvassa Invictus - Voittamaton Morgan Freeman ja Matt Damon. Mandelalle rugbyjoukkue oli tärkeä. Siinä pelasi vain yksi musta mies, mutta Mandela oivalsi, että kannustamalla mustien vihaamaa joukkuetta ja antamalla sille täyden tukensa hän saattaisi saada mustat hurraamaan valkoisten kanssa ensimmäistä kertaa yhteisen asian puolesta. Näin myös kävi.
Uusi presidentti Mandela tiesi, että entiset viholliset, afrikaanerit, tunsivat epäluuloa uutta hallintoa ja häntä itseään kohtaan. Mandela arvioi, että rugby olisi se väylä, jota kautta hän voisi saada yhteyden tähän kansanryhmään. Mandela otti ison turvallisuusriskin menemällä loppuottelupäivänä stadionille. Tämä kuitenkin kannatti, sillä entinen valkoinen valtaryhmä hyväksyi hänet presidentikseen, vasta nyt, vuosi Mandelan presidentiksitulon jälkeen.
Suomalaisilla historiapäivillä Lahdessa sanoi fil. tri Jouko Kokkonen, että nykymuotoisia olympiakisoja ei olisi ilman kansallisuuksien vertailuja. Urheilu on osa kansainvälistä politiikkaa, ja kansallistakin, kuten varsinkin Suomessa tiedetään (TUL - SVUL).
Mandela käytti urheilua yhdistävänä tekijänä. Niin on tehty monta muutakin kertaa. Suomen itsenäistymispyrkimyksiä ja kansan yhteishenkeä paransi menestys Tukholman olympiakisoissa 1912, ja Tapio Rautavaaran voitto hävittyjen sotien jälkeen Lontoossa 1948 teki eetvarttia. Tosin näihin molempiin tilanteisiin liittyi myös uhoa: Suomi näytti Venäjän tsaarinvallalle ja TUL näytti porvareille. Vuonna 1936 Berliinissä puolestaan Hitler näytti ruskeaa keskisormea koko maailmalle. Kylmän sodan aikana Neuvostoliitto satsasi paljon kilpaurheiluun, ja DDR näytti muulle maailmalle dopingin avulla, että sen urheilijat ovat parempia kuin lännen urheilijat.
Vääränlaisesta nationalismista yritettiin 1920-30-luvuilla päästä eroon sosiaalidemokraattisen liikkeen järjestämissä Työväen olympialaisissa. Niissä ei lippuja nostettu salkoihin, eikä edes jaettu mitaleita, vaan parhaille urheilijoille annettiin kunniakirjat. Historiapäivillä aiheesta luennoinut professori Seppo Hentilä kertoi, että suomalaiset kuitenkin vetivät näissä kisoissa omaa linjaa: muista poiketen TUL:n urheilijoilla oli verkkareissaan Suomen liput.
Muiden maiden edustajat paheksuivat muutenkin suomalaisia, jotka olivat liian kilpaurheiluhenkisiä. Kun saksalaiset lehtimiehet kävivät Suomessa tekemässä juttuja TUL:n systeemeistä, he panivat merkille, että täällä urheilijat harjoittelivat jopa kaksi kertaa päivässä. Lisäksi he arvelivat, että suomalaisten hyvän menestyksen taustalla olivat aamupuuro, maito ja saunominen.
Keski-Euroopassa työläisurheiluseurat olivat sellaisia, että niiden ohjelmassa oli myös kulttuuriharrastuksia. Niissä korostettiin myös raittiutta ja kasvissyöntiä. Nämä haihattelut kuitenkin loppuivat ainakin Saksassa, kun Hitler lopetti tällaiset urheiluseurat 1933.
Vancouverin kisoissa ei korosteta mitään muuta kuin voittamisen tärkeyttä. Amatöörihaihattelua ei KOK enää tunne - avajaisissakin olympialippua kantoivat mm. maailman kovatuloisin jääkiekkoilija Wayne Gretzky ja F1-maailmanmestari Jacques Villeneuve.
kari.naskinen@gmail.com
Kemijärvellä toimii salaperäinen Robonic Oy, joka valmistaa miehittämättömiin tiedustelulentoihin tarkoitettuja lennokkeja ranskalaiselle Sagem Défense Sécurité Groupille. Ranskalaisfirma on myös Robonicin osaomistaja. Nyt Kemijärven kaupunki on hakenut EU-rahoitusta miehittämättömien alusten (Unmanned Aerial Vehicles = UAV) koulutus- ja testauskeskuksen kehittämishankkeelle.
Radiosta kuulin, että hankkeeseen liittyy myös UAV-lentokentän rakentaminen. Radio Suomessa haastateltiin jotakin kenraalia, jolta kysyttiin, miten tällainen Nato-hanke on sopusoinnussa Suomen liittoutumattomuuden kanssa. Kenraali vastasi, että eihän siinä mitään, johan Suomen puolustusvoimat on teknisesti yhteensopiva Naton järjestelmien kanssa ja muutenkin Naton kanssa toimitaan paljon yksissä.
Niinpä niin. Ensi torstainakin 4.3. Suomi toimii isäntänä, kun Helsingissä järjestetään seminaari Naton strategisen konseptin uudistamisesta. Suomessa tällaisia palavereita on jo helppo pitää, koska Suomen armeijassa on kouluttauduttu niin, että sodan syttyessä täälläkin on komentokielenä englanti.
Robonic on perustettu 1990-luvulla, mutta kovin hämäränä se on toimintansa halunnut pitää. Kaupparekisteritietojakaan siitä ei ole ollut saatavissa ennen kuin vasta nyt, kun ne ovat tulleet tietoon verottajan kautta.
Nyt se siis tarvitsisi oman koelentokentän, ja Kemijärven kaupunki on innoissaan. Kemijärvi haluaa olla mukana kehittämässä sitä sotateknologiaa, minkä avulla USA ja Nato pyrkivät pitämään maailman pahiksia aisoissa. Niin köyhänä Kemijärven kepuvaltuusto pitää maailman aseteollisuutta, että sille pitäisi kemijärveläisten verovaroilla rakentaa lentokenttä.
Predator- ja Reaper-lennokit ovat USA:n ja Naton armeijoiden huippuvehkeitä. Tällaisia laitteita on käytössä jo tuhansia. Sota-alan asiantuntijat ovat sitä mieltä, että UAV:t muodostavat tulevaisuudessa keskeisen osan globaalista sodankäynnistä.
UAV:t tekevät tappamisesta ”siistiä”. Tappajalla ei ole riskiä oman henkensä menettämisestä. Kun UAV lähetetään kauko-ohjatusti matkaansa, sitä ohjataan jostakin sotapäämajasta tuhansien kilometrien päästä. Tappaminen sujuu samalla tavalla kuin videopeleissä.
Amerikkalaisen General Atomicsin (yksi UAV-teknologian edelläkävijöistä) johtaja Chris Ames on kuvaillut UAV-koneiden ominaisuuksia: "Ne voivat pysyä ilmassa yli 30 tuntia kerrallaan, ja niiden sensorit keräävät tarkkailun ja valvonnan sekä tiedustelun kannalta kriittistä tietoa. Tämän informaation pohjalta voi tehdä ratkaisuja ylemmän tason päämajoissa, ja sitä voidaan välittää toisille yksiköille maassa ja ilmassa niin, että ne tietävät mitä niillä on vastassaan ja voivat toimia sen mukaisesti."
Lockheed Martinin hallituksen puheenjohtajan Scott Harrisin mukaan lennokkien yksi etu on, että niiden keräämä informaatio voidaan yhdistää taistelukentältä saatuihin muihin tietoihin kokonaiskuvan muodostamiseksi. - "UAV:t ovat erittäin kiinnostavia ja monimutkaisia. Kaikki työskentelevät niiden parissa ja ottavat niitä käyttöön. Sotaväki ei saa tarpeekseen niistä. Meillä on lukuisia eri ohjelmia meneillään, useimmista en voi puhua."
UAV:t kantavat yhä useammin mukanaan sovellettuja aseita, joten kehitystyötä tehdään salassa. Näitä tuholaitteitai tullaan käyttämään yhä enemmän taistelukentillä. Miehittämättömiä Predator B -lennokkeja (kuva) on jo käytetty Afganistanissa, Iranissa ja Pakistanissa epäiltyjen terroristien salamurhiin.
USA:n tämän vuoden budjetissa on varattu Predator-hankintoihin 88 miljardia dollaria. Näissä uusissa robottilentokoneissa voidaan ottaa käyttöön infrapunakamerat, täsmäohjautuvat pommit ja Hellfire (suom. Helvetintuli) -ohjukset.
MIEHITETYTLENTOKONEET
Miehittämättömistä lentokoneista tulivat mieleen miehitetyt lentokoneet. Kun terroristit iskivät sellaisilla New Yorkin WTC-torneihin, se sai aikaan raivon: ”Meitä vastaan on hyökätty Amerikan maaperällä! Kolme tuhatta amerikkalaista tapettu Amerikan maaperällä!”
Omar Nasiri vastaa kirjassaan Jihadin sydämessä (Tammi, 2007): ”Tragedia, epäilemättä. Ja rikos. Mutta entä ne miljoonat muslimit, joita on tapettu muslimien maaperällä? Lähi-idässä, Afrikassa, Bosniassa, Tshetsheniassa, Afganistanissa. Pysähtyikö aika heidän takiaan?”
Nasiri on muslimi, joka on toiminut al-Qaidan sisällä Ranskan ulkoisen tiedustelupalvelun DGSE:n vakoilijana. Muslimina hän ei malta olla tekemättä havainnollisia vertailuja: ”Islamin lait tekevät meistä erilaisia ja parempia kuin amerikkalaiset ja ranskalaiset ja saksalaiset ja venäläiset ja englantilaiset ja kaikki muut. He tappavat miten vain voivat. He pudottavat ydinpommeja kaupunkeihin ja tappavat miljoonia kaasukammioissa ja tuhoavat kokonaisia kansoja varastaakseen niiden maat ja rikkaudet. He tappavat naisia ja lapsia ja kohauttavat sitten olkapäitään ja nimittävät heitä välillisiksi uhreiksi.”
Torstaina 4.3. järjestetään Helsingissä Naton-vastainen mielenosoitus; kokoontuminen raitiolinja 4:n päätepysäkillä klo 15 ja siitä mennään Naton kokouspaikalle Kalastajatorpalle. Sinne!
kari.naskinen@gmail.com
Kun Suomen hiihtäjät heti olympiakisojen avauslajeissa epäonnistuivat, sai valmentaja Toni Roponen tyydytyksen sentään siitä, että myöskään venäläiset eivät pärjänneet naisten 10 kilometrillä. Radion Suomen haastattelussa Roponen sanoi: ”Selkeästi olen iloinen, kun venäläisten kuntopohja alkaa pettää.”
Erityisesti Roponen varmaankin iloitsi siitä, että Irina Khazova (kuva) ei kympillä pärjännyt. Maanantai-illan sprinttiviestit antoivat taas Roposelle ilonaiheita. Ensin Ruotsi putosi miesten kilpailun finaalista, kun Marcus Hellner kaatui ja sitten vielä Teodor Peterson simahti täydellisesti. Saman kohtalon koki Valko-Venäjä, jonka ankkuri Leonid Korneyenka hiihti alkuerässä väärälle reitille.
Lisää nautintoa Roponen sai, kun Ranskan ankkuri Cyril Miranda meni finaalissa rähmälleen ja Ranska putosi mitaleilta. Sen sijaan naisten finaali meni Roposelta ja myös rouva Roposelta pieleen, kun Khazova otti pronssia.
Roposen ja meidän kisamme jatkuvat vielä - odotamme lisää ilonaiheita.
kari.naskinen@gmail.com
Kun Kalle Lassila jäi oman sprinttieränsä lähdössä viimeiseksi, sanoi Yleisradion hiihtoasiantuntija Jarmo Punkkinen (kuva), että "Lassila otti tarkkailijan roolin". Lassila piti roolinsa uskollisesti loppuun asti ja Lassilan olympiakisat päättyivät siihen tarkkailuun.
Lauantai-illan 30 kilometrin hiihdossa Sami Jauhojärvi ja Matti Heikkinen päättivät jäädä jo muutaman kilometrin jälkeen ladun varteen tarkkailemaan muiden kilpailemista. Siellä miehet seisoskelivat, mutta Punkkinen ei sanonut mitään. Hetken päästä myös Ville Nousiainen siirtyi tarkkailijaksi. Punkkinen oli edelleen hiljaa.
Ampumahiihdossa Ylen asiantuntija Heikki Ikola on samalla linjalla Punkkisen kanssa. Ikola pitää hienona saavutuksena, jos suomalaiset selviytyvät 40 parhaan joukkoon, koska silloin saa maailmancupin pisteitä. Vielä ei ole tärpännyt.
Mitä nämä tällaiset kommentaattorit ovat? Näköjään ovat niin Hiihtoliittojen sisäpiiriä, että eivät pysty kommentoimaan tapauksia, joissa liittojen ja niiden urheilijoiden toiminta on täysin hukassa.
Urheilijoiden edesottamukset kuuluvat meille kaikille. Siellä ne ovat Vancouverissa miljoonien eurojen projektien tuloksena. Nämä rahat liitoille ja urheilijoille on annettu veikkausvoittovaroista. Nyt kun minkäänlaista menestystä ei tule, voi herättää kysymyksen, kannattaisiko veikkausvoittovaroja ohjata enemmän kulttuurin puolelle. Kommentaattorit puolestaan kustannetaan reissuilleen Ylen tv-lupamaksuilla.
Ainoa myönteinen hiihtoasia viime päivinä on ollut, että Mika Myllylää ei sittenkään päästetä Salpausselän kisojen tekniseksi johtajaksi. Salpausselän kisojen maastohiihtolajien johtaja Juha Kolu sai aikaan sen, ettei Myllylä tule tänne. Kolu itse on toiminut lukemattomia kertoja hiihdon teknisenä asiantuntijana maailmancupin osakilpailuissa.
Lahtelaisittain iloinen asia oli myös Matti Hautamäen mukava epäonnistuminen. Kuopiolaiset ovat 30 vuotta yrittäneet viedä Lahdelta MM-kisat, vaikka savolaisilla ei olisi minkäänlaisia edellytyksiä järjestää kisoja. Siksi iloitsen aina kaikista kuopiolaisten munimisista.
Entäs tämä Joutsan Pommin Aino-Kaisa Saarinen? Miksi Hollolan veronmaksajat lahjoittavat omakotitontin urheilijalle, joka edustaa Keski-Suomen läänissä olevaa Joutsaa?
kari.naskinen@gmail.com
Helsingin Työväen Luistelijoiden Mika Poutala ei aivan onnistunut lisäämään TUL:n urheilijoiden olympiamitalisaalista. Näin on TUL:n urheilijoiden voittamien mitalien määrä edelleen 21:
1948 Lontoo: kultaa Tapio Rautavaara keihäänheitto
1948 Lontoo: hopeaa Kelpo Gröndahl kr.-r. paini 87 kg
1948 Lontoo: pronssia Reino Kangasmäki kr.-r. paini 52 kg
1952 Helsinki: kultaa Kelpo Gröndahl kr.-r. paini 87 kg
1952 Helsinki: pronssia Paavo Aaltonen, Kaino Lempinen ja Kalevi Viskari voimistelun joukkuekilpailu
1956 Cortina: pronssia Toivo Salonen 1500 metrin pikaluistelu
1956 Melbourne: pronssia Voitto Hellstén 400 metriä
1956 Melbourne: pronssia Jorma Valkama pituushyppy
1956 Melbourne: pronssia Taisto Kangasniemi vapaapaini yli 87 kg
1956 Melbourne: pronssia Kalevi Suoniemi ja Martti Mansikka voimistelun joukkuekilpailu
1964 Tokio: pronssia Hannu Rantakari voimistelu (hyppy)
1972 München: hopeaa Reima Virtanen nyrkkeily 75 kg
1984 Los Angeles: hopeaa Tapio Sipilä kr.-r. paini 68 kg
1988 Soul: pronssia Tapio Sipilä kr.-r. paini 87 kg
1992 Albertville: kultaa Marjut Lukkarinen 5 km (p)
1992 Albertville: hopeaa Marjut Lukkarinen 15 km (p)
1992 Barcelona: hopeaa Ismo Falck jousiammunnan joukkuekilpailu
1996 Atlanta: hopeaa Jani Sievinen 200 m sekauinti
Lista olisi paljon pitempi, ellei SVUL:n ja Suomen olympiakomitean törkeä politiikka olisi pitänyt TUL:n urheilijoita boikotissa aina sotavuosiin asti. Sopuun päästiin vasta "talvisodan hengessä": kesällä 1940 järjestetyissä kaatuneiden muistokisoissa sekä SVUL:n että TUL:n edustajat olivat mukana. Tosin sopu oli vain väliaikaista – Roomaan 1960 ei TUL:n urheilijoita taaskaan kelpuutettu, ja niin mm. jäi Olli Mäeltä ”varma” nyrkkeilykulta saamatta; boikottiin porvarit panivat myös Kalevi Suoniemen ja keihäänheittäjä Olavi Kauhasen.
Monet urheilijat vaihtoivat liittoa päästäkseen arvokilpailuihin. Kaikkiaan TUL:stä loikanneet luopiot saavuttivat 23 olympiamitalia. Tunnetuimpia loikkareita olivat yleisurheilijat Eino Borg (Purje), Sulo Bärlund, Volmari Iso-Hollo, Väinö Muinonen, Aki Tammisto, Uuno Veidt (Veirilä) ja Lauri Virtanen, nyrkkeilijät Bruno Ahlberg, Gunnar Bärlund, Veikko Huuskonen, Hannes Koivunen ja Olli Lehtinen, painijat Anselm Ahlfors, Elmer Härmä, Jussi Juhola, Väinö Kajander, Väinö Kokkinen, Lauri Koskela, Mikko Nordling, Onni Pellinen, Väinö Perttunen, Aarne Reini, Hannes Stenberg ja Eino Virtanen, hiihtäjät Kalle Jalkanen ja Heikki Norojärvi, luistelijat Jaakko Friman ja Antero Ojala.
kari.naskinen@gmail.com
Teatterialan ensimmäisessä Thalia-gaalassa palkittiin vuoden naisnäyttelijänä lahtelainen Ritva Sorvali roolistaan näytelmässä Kuin ensimmäistä päivää, joka on Teatteri Vanhan Jukon ja Lahden kaupunginteatterin yhteistuotanto. Näytelmän esitykset menevät jatkuvasti loppuunmyytyinä kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä.
Suurmenestys on myös Ritva Sorvalin oma Chydenius-lauluilta Älä elämää pelkää. Ensi viikolla Ritva Sorvali esittää sen 13-vuotisjuhlanäytöksenä Vanhassa Jukossa. Ensi-ilta oli siis 1997 ja siitä lähtien Ritva Sorvali on esittänyt sitä lähes 300 kertaa ympäri maan yhdessä pianisti Saku Koskelaisen kanssa.
Ritva Sorvali itsekään ei pelkää. Vuonna 1995 hän sanoi itsensä irti kaupunginteatterista yhdessä ohjaaja Jari Juutisen kanssa, ja he panivat pystyyn yhdistysmuotoisen Teatteri Vanhan Jukon. Noihin aikoihin alkoi myös tiivis yhteistyö säveltäjä Kaj Chydeniuksen kanssa, kun he sitä ennen olivat ensin tavanneet kaupunginteatterissa. Chydenius oli säveltänyt musiikin laulunäytelmään Laulu Otavasta – Chydenius kirjoittaa yhteistyön alkamisesta Ritva Sorvalin kanssa: ”Jonkin harjoituksen jälkeen iltateellä rohkenin ehdottaa yhteistyötä: oman konserttiohjelman säveltämistä hänelle. - - - syntyi lauluohjelma Älä elämää pelkää, jonka ensi-ilta oli Jukossa helmikuussa 1997. Tänään, yli kymmenen vuotta myöhemmin, hän edelleen esittää sitä, mikä on lajissaan ennätys minun kohdallani.” (Chydenius: Muistin juuri, Otava 2009)
Tämän lauluiltaohjelman lisäksi Ritva Sorvali on ollut mukana monissa muissakin Chydeniuksen sävellyksistä koostuneissa ohjelmissa. Uusin on vuorossa 16.3. nimellä Sukupolvi, ja silloin Vanhassa Jukossa esittävät Chydeniuksen lauluja Ritva Sorvalin lisäksi Monna Kamu, Minja Koski, Maria Nissi ja Taru Nyman.
Chydenius sanoo, että Ritva Sorvalilla on kaunis luonnonääni, joka soi tasaisena kaikissa rekistereissä. ”Hänen esityksissään on harvinaista intensiteettiä, hänen lauluissaan on ehdottomuutta ja vaikuttavaa paloa kertoipa laulu työväenluokan taisteluista tai metsän puista. Kaikenlainen pintaviihde ja hömpötys on Ritva Sorvalin taiteilijalaadulle vierasta. Hän suosii sellaisia laulutekstejä, joissa on asiaa, sanomaa. Älykäs näyttelijä-laulaja etsii tekstistä olennaisen ja tuo sen konstailemassa kuulija ulottuville.”
”Ritva Sorvali lukee mielellään runoja ja etsii itselleen sopivia tehtäviä. Säveltäjä pääsee niin sanotusti valmiiseen pöytään: tämän runon haluaisin laulaa. Minulle tällainen taiteellinen yhteistyö on haastavaa. En voisi siitä luopua”, sanoo Chydenius.Ritva Sorvali ei pelkää myöskään toimia rohkeasti veljeyden, vapauden, tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta. Ritva on SKP:n jäsen ja laulaa: "Olen kommunisti". Ritva Sorvali ei tingi periaatteistaan eikä niistä puhumisesta silläkään uhalla, että jotkut ovat tämän takia leimanneet Vanhan Jukon kommunistiagitaattoreiden pesäksi.
Älä elämää pelkää -lauluillan seuraavat esitykset Lahdessa ovat 23.3., 13.4. ja 12.5. kari.naskinen@gmail.com
Vancouverin olympiakisat tulevat maksamaan viisi miljardia euroa. Ei ole tietoa, paljonko on Vancouverin kaupungin osuus. Jotakin kertoo kuitenkin se, että kun Vancouverissa oli suunniteltu rakennettavan muutaman vuoden aikana 3200 vuokra-asuntoa, niin nyt tämä asunto-ohjelma on jouduttu nollaamaan kokonaan. Tarve sosiaaliselle asuntotuotannolle olisi suuri, sillä Vancouverissa on noin 6000 asunnotonta.
Näistä asioista kertoi viime viikolla TV 2:n Poliisi-tv. Kurkistus olympiakulissien taakse paljasti, että kurjuutta on paljon. Kulisseja yritetään kuitenkin pitää pystyssä mm. uuden ”olympialain” avulla: poliisilla on oikeus siirtää kaduilla asuvia ihmisiä pois silmistä vaikka väkipakolla. Vancouverissa laista käytetään nimeä ”Olympic Kidnapping Act”. Näin toimittiin pari vuotta sitten myös Pekingissä.
Olympiakisojen talouden turvaamiseksi Vancouverin kaupunki ja Brittiläisen Kolumbian provinssin hallitus ovat säästötoiminaan lomauttaneet 800 opettajaa ja sulkeneet muutamia kouluja. Yli 200 virkamiestä on irtisanottu, ja sairaaloissa on peruutettu 2400 leikkausta.
Kisojen avajaisissa tuotiin sympaattisella tavalla esille Kanadan alkuperäiskansojen kulttuuria. Todellisuudessa kisat ovat taas kerran kova isku alkuperäiskansoilla. Alkuperäiskansojen oikeuksia ajava Kevin Annet on kertonut, että päinvastaisista väitteistä huolimatta Squamish-kansa ei hyväksy kisoja.
”Olympiakisat ovat pakottaneet yli 5000 asukasta kodeistaan Vancouverissa. Samalla alkuperäisväestön ja kodittomien häirintä on lisääntynyt. Tuhannet sotilaat ja poliisit tulevat estämään mielenosoitukset”, sanoo Annet. (Voima 1/2010)
Vancouverissa ja Whistlerin hiihtokeskuksessa on 15 000 sotilasta, poliisia ja yksityisten vartiointifirmojen turvamiestä. Englantilainen Guardian-lehti kuvasi tilannetta: ”Joka kadunkulmassa on poliisi, ja sotilashelikopterit hurisevat yläpuolella. Kokonaiset kaupunginosat ovat suljettu yleisöltä. Asukkaita on neuvottu pysymään sisätiloissa tai muuttamaan kisojen alta muualle tehdäkseen tilaa 300 000 kisavieraalle.”
Peik Johansson kirjoitti Kansan Uutisissa (12.2.), että kisoja varten rakennettiin uusia valtateitä ja hiihtokeskuksia intiaanikansojen perinteisille maille. Tämä edellytti vuoristometsien laajoja hakkuita. Kanadan valtio tai Brittiläisen Kolumbian provinssi eivät kuitenkaan koskaan ole sopineet alkuperäiskansojen kanssa maaoikeuksien lunastamista. Juridisesti nämä maa-alueet kuuluvat siis edelleen intiaaneille, joten olympiakisat järjestetään varastetuilla mailla.
kari.naskinen@gmail.com
Launeen terveysaseman toiminnasta vastaa nykyisin tamperelainen Pihlajalinna Oy. Se on niitä yksityisiä lääkärifirmoja, jotka ovat päässeet kiinni liiketaloudellisesti voimakkaasti kasvavaan terveydenhoitoalaan, kun kunnat sitä ulkoistavat. Lahden kaupungin ulkoistamia lääkäripalveluja hoitavat tällä hetkellä myös Attendo Med-One Oy ja Mediverkko Oy.
Tuorein tapaus on Jämsässä, jossa Pihlajalinna on ostamassa ja ottamassa hoitoonsa kaupungin terveyspalvelut. Pihlajalinnan omistajiin kuului aluksi myös Terveysrahasto Oy, jonka suurin yksittäinen omistaja on Suomen itsenäisyyden juhlarahasto (Sitra). Sääntöjensä mukaan Sitra edistää yhteiskunnan hyvinvointia eduskunnan valvonnassa. Terveysrahasto puolestaan ”tukee suomalaisen terveydenhuoltojärjestelmän rakennemuutosta edistämällä järkevien toimintamallien käyttöä”.
Koska eduskunta valvoo tätä toimintaa, voi sanoa, että eduskunnan hyväksymänä suomalaista terveydenhuoltoa ja sairaanhoitoa yksityistetään kovaa vauhtia. Tästä vauhdista pääsevät nyt osalliseksi lääkäriyhtiöt ja niiden takana olevat kansainväliset sijoittajat. Pihlajalinna oli vuosina 2001-05 Suomen nopeimmin kasvanut yritys. Terveysrahaston tuella se on kasvattanut liikevaihtonsa kolminkertaiseksi. Kun Pihlajalinna oli saanut liiketoimintansa voitolliseksi, luopui Terveysrahasto omasta omistusosuudestaan yhtiössä.
Kai nämä ovat niitä oppeja, joita Sitran edellinen yliasiamies Esko Aho kävi Amerikasta hakemassa.
Lääkärifirma Mehiläisestäkin Sitra omisti aikaisemmin 15 prosenttia, mutta ei omista enää. Mehiläinen ja Suomen Terveystalo (Lahdessa Hemo) ovat nykyisin ulkomaisessa omistuksessa. Pihlajalinna oli aikaisemmin 80-prosenttisesti henkilökunnan omistama, mutta viime vuoden lopulla valta siirtyi yrityskaupassa pääomasijoittaja Sentica Partnersille.
Lehtitietojen mukaan Sitralla on yhteyksiä myös vaalirahoitukseen pörssiyhtiö CapMan Capital Management Oy:n kautta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Ravi sai vuoden 2007 eduskuntavaaleissa CapManin omistajiin kuuluvalta sijoitusyhtiö Winsome Oy:ltä 11 000 euroa. Sitralla on omistusta CapManissa.
Terveydenhuollon erikoisohjelmaa Sitra toteutti 2004-09, ja tänä aikana yksityistäminen sujui vauhdikkaasti. Nyt Sitra on aloittanut uuden julkishallinnon johtamisohjelman. Milloinkahan meille esitellään uutena keksintönä kaupungin hallinnon ulkoistaminen jollekin pääomasijoitusyhtiölle?kari.naskinen@gmail.com
Vuoden 1966 eduskuntavaaleja kutsuttiin Suomen ensimmäisiksi televisiovaaleiksi. Yhdysvalloissa sellaiset oli koettu jo 1960, kun John F. Kennedy oli voittanut Richard Nixonin. Lahtelainen Markku Koski (kuva) esitti tohtorinväitöstilaisuudessaan viime viikolla Tampereen yliopistossa elokuvapätkän Kennedyn ja Nixonin ensimmäisestä tv-keskustelusta, jossa sympaattinen Kennedy peittosi hikoilleen ja hermostuneesti jalkojaan siirrelleen Nixonin.
”Jäykkä, vivahteita tajuamaton Nixon jäi auttamattomasti rennon, hieman sinatramaiseen tapaan puhuneen Kennedyn varjoon. On tosin väitetty, että saman keskustelun radiosta kuunnelleet pitivät Nixonia parempana”, sanoi Koski, jonka väitöskirja käsittelee televisiota ja poliitikkoja.
Kosken keskeisen väitteen mukaan television rooli politiikassa on viime vuosikymmeninä muuttunut niin, että televisio ei enää ole pelkkä tiedotusväline, vaan myös politiikan tapahtumapaikka. Yhtenä esimerkkinä hän mainitsee presidentti Urho Kekkosen ja pääministeri Mauno Koiviston yhteenoton vuonna 1981, kun Koivisto ei yllättäen suostunutkaan jättämään Kekkosen vaatimaa hallituksen eronpyyntöä. Tätä ei kuitenkaan uutisoitu perinteisellä tavalla, vaan Koivisto kertoi asiasta kadulla kameramiehen kanssa ”sattumalta” päivystäneelle tv-toimittajalle Hannu Lehtilälle.
”Katajanokalla iltapäiväkävelyllä äkättyä Koivistoa verrattiin lehdissä Sheriffi-elokuvan Gary Cooperiin, joka joutui haluamattaan taistelemaan yksin oikeuden puolesta”, sanoo Koski.
Tämä oli poliittista draamaa parhaimmillaan, katsojia kaksi miljoonaa. Tosin Kekkonen oli tehnyt saman jo 1975, kun oli runnannut televisiossa ns. hätätilahallituksen.
Tuorein tapaus on muutaman viikon takaa, kun Paula Lehtomäki oli valinnut television Ykkösaamu-ohjelman ilmoittaakseen, ettei lähdekään kepun puheenjohtajakilpailuun.
Koivisto tiesi hyvin, mitä teki. Vuonna 1981 hän sanoi, että ”politiikka ei ole kokonaan show´ta, mutta kyllä se vain sitäkin on. - - - Menestyä ei voi, jos ei hallitse näyttämölläoloa, sitä että vaalit ratkaistaan itse asiassa tv:n ääressä, kotikatsomossa.”
Kaksitoista myöhemmin Margaret Thatcher sanoi, että ”olohuoneeseen tuleva kuva on voimakkain kommunikaation muoto tällä planeetalla”.
Tiedetään, tiedetään. Vuonna 1991 SDP joutui vaihtamaan puheenjohtajaa, kun Pertti Paasion tankkaava puhetyyli ei sopinut televisioon. Tilalle valittiin moderni supliikkimies Ulf Sundqvist.
Markku Koski panee epäsuosioon joutuneen Harri Holkerin hallituksenkin (1987-91) virheeksi vanhentuneen julkisuusstrategian. Holkeri yritti pitää kiinni käytännöstä, jossa poliitikko antaa herramaisesti lausuntoja itse valitsemanaan hetkenä – ”Minä juon nyt kahvia”. Tämä ei enää sopinut televisiolle, joka pyrki tuomaan esille myös poliitikon muut hetket.
HOHTO ON MENNYT
Televisio on muuttanut politiikkaa, mutta muuttuu televisiokin koko ajan. Kosken väitöskirjan nimi ”Hohto on mennyt herrana olemisesta” kertoo osaksi telkkarin muuttumisesta. Kun kaikki näytetään, on tapahtunut arkipäiväistymistä. Sellaista poliitikkoherraa ei olekaan, joka ei ikään kuin joutuisi nöyrtymään television edessä. Arkipäiväistyminen näkyi kesken väitöstilaisuudenkin. Kun vastaväittäjänä ollut valt. tri Anu Kantola ei oikein osannut valita, teititteleekö vai sinutteleeko hän 20 vuotta itseään vanhempaa Markku Koskea, niin puolessa välissä tilaisuutta Anu Kantola muutti kokonaan arkiseen sinutteluun.
Tärkeintä on joka tapauksessa näkyminen. Tuli siellä väitöstilaisuutta seuratessani mieleen sekin, että mites nämä Lahden seudun poliitikot. Tällaisena telkkarin suurkuluttajana pääsin sellaiseen yhteenvetoon, että näkyvin on Jouko Skinnari, joka eduskunnan kyselytunnilla on hyvin framilla demariryhmän eturivissä. Lisäksi hän saa silloin tällöin tv-aikaa eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajan ominaisuudessa.
Muut kansanedustajamme ovat näkymättömiä. Lehtijulkisuudessa kuitenkin ESS:n nimikkopoliitikko Ilkka Viljanen on hyvin esillä. Viljasta ja Etelä-Suomen Sanomia sitovat yhteen kokoomuslaisuus ja lestadiolaisuus.
Hohto on kohta menossa televisioltakin. Tästä sanoi Anu Kantola, joka juuri edellispäivänä oli seurannut, kun Barack Obama oli vastaillut ihmisten kysymyksiin internetin Youtubessa. Kysymyksiä oli tullut 11 000.
”Mikä on television tulevaisuus? Kanavia on nykyisin valtava määrä, mutta onkohan tällaista nykymallista kanavajärjestelmää tulevaisuudessa ollenkaan, ja onko tv-ohjelmilla enää lähetysaikojakaan, kun ihmiset voivat valita kaiken katsomansa internetistä oman aikataulunsa mukaan? Jääkö televisio välikauden tekniikaksi ennen siirtymistä kokonaan internetaikaan”, kysyi Anu Kantola, joka toimii tutkijana Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan viestinnän laitoksella.
Väitöstilaisuus veti salin täyteen, ehkä 250 ihmistä. Lahtelaisten lisäksi siellä oli muitakin tuttuja, lähelläni istuivat mm. Markus Aaltonen, Timo Aaltonen, Kalevi Aho, Peter von Bagh, Dave Lindholm ja Kaarle Nordenstreng.
kari.naskinen@gmail.com
SKP:n Lahden osasto ja Demokraattinen sivistysliitto järjestävät sunnuntaina 14.2. klo 14 Teatteri Vanhassa Jukossa mielenkiintoisen tilaisuuden. Teatteriryhmä Rujo esittää rienausnäytelmän Mannerheim eli lapsistani ei mitään ja dosentti Heikki Tervahattu luennoi asevarustelusta ja ilmastonmuutoksesta. Lisäksi esiintyy laulutrio Katkennut köysi. Sisäänpääsy 5 euroa.
Pilkkanäytelmän sotamarsalkasta on kirjoittanut ja ohjannut Teatterikorkeakoulussa ohjausta opiskeleva Lauri Maijala. Mannerheimia esittää Vanhan Jukon taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen (kuva).
”Pilkkaamme kotia, uskontoa ja isänmaata. Kerjäämme verta nenästämme kyseenalaistamalla Suomen ainoan sallitun nekrofilian muodon, C.G.E. Mannerheimin rakastamisen. Se nimittäin vaarantaa sinun ja lähimmäistesi terveyden”, sanoo rujo porukka.
Teatteri Rujo esiintyi viimeksi kutsuttuna Työväen näyttämöpäivillä Mannerheimin esikuntakaupungissa Mikkelissä. Kun en ole Maijalan näytelmää nähnyt, lainaan muiden arvosteluja:
Savon Sanomat: ”Mannerheim on keskiössä. Hänen myyttinsä ja kulttinsa joutuvat vanutukseen, johon sotkeutuvat myös Hitler, Ryti, Svinhufvud ja marsalkan lempihevonen Kathy. Esitys ottaa kaiken irti myös Mannerheim-animaatiosta ja Renny Harlinin suurelokuvahankkeesta. Se kommentoi itseään ja naurattaa julmetusti.”
Etelä-Saimaa: ”Se on sekä poskettoman hauskaa että syvältä kouraisevan koskettavaa teatteria. Se on kaikessa loistokkuudessaan kerta kaikkiaan hämmentävän hieno. Esitys on raikas kuin kirpeä pakkaspäivä. Sen parissa on mukava tomuttaa vaikka omia, paljon hölynpölyä keränneitä asenteitaan.”
Teatteri Rujon edelliset näytelmät Kunnalliskertomus eli Myyrän painajainen ja Woyzeck ovat voittaneet kannustusrahapalkinnot Seinäjoen Harrastajateatterikesässä. Kunnalliskertomus kutsuttiin viime kesänä lisäksi Helsingin Juhlaviikkojen Stage-festivaaleille.
kari.naskinen@gmail.com
Moottoripyörämessuilla Lahdessa vieraillut Giacomo Agostini oli aikoinaan Imatran ajoissa niin suuri tähti, että en nuorena toimittajana 60-luvulla päässyt häntä edes haastattelemaan. Varikollakaan Agostini ei ollut samalla tavalla kuin muut, vaan kreivi Domenico Agustan kilpatalli MV Agusta oli vuokrannut varikon tuntumasta jonkin varastorakennuksen tms. omaksi, muiden katseiden piilossa olevaksi tukikohdakseen. Pääsin haastattelemaan Agostinia vasta 70-luvun lopulla, kun hän kävi Marlboron mainoskiertueella Maarianhaminassa.
Agostinin elkeet olivat toisenlaiset kuin muilla. Kun muut ajajat toivat tietenkin itse ajokkinsa starttiruudukkoon, niin Agostinin pyörän työnsivät paikalleen sinipukuiset mekaanikot. Agostini itse seisoskeli valokuvattavana, ja yleensä mukana oli joku vaalea misu. Vasta noin minuuttia ennen starttia Agostini tuli ajopelinsä luokse.
Kilpailujen ulkopuolella Ago – Italiassa ”Mino” – oli jonkinlaisessa playboyn maineessa. Naisista Agostini sanoi: ”He soittavat minulle mitä mahdottomimpina aikoina. He haluavat vain minun kuulevan, miten he suutelevat kuulotorvea” (Turun Sanomat 12.9.1970).
Arka paikka Agostinille oli aikoinaan se, että hän on vain 169 senttiä pitkä. Lehtimiehiä hän pyysi aina kertomaan, että 170 cm.
Agostini voitti 15 maailmanmestaruutta. Aktiiviuransa aikana 1964-77 Agostini oli ylivoimainen. Imatralla hän saavutti yhteensä 16 voittoa kahdessa luokassa. Viimeisen mestaruutensa Agostini ajoi Yamahalla vuonna 1975, ja se olikin ensimmäinen japsien mestaruus kuninkuusluokassa. Tästä alkaneen Yamahan, Suzukin ja Hondan valtakauden katkaisi vasta Casey Stoner vuonna 2007 italialaisella Ducatilla.
Kaikkien aikojen parhaan ratamoottoripyöräilijän (TT, RR, MotoGP) titteli on nyttemmin siirtynyt Valentino Rossille (182 cm). Hän on voittanut 9 maailmanmestaruutta, joista 7 isossa luokassa. Tilanne on kuitenkin nykyisin erilainen kuin Agostinin aikana: enää ei sama kuljettaja aja kuin yhdessä luokassa. Agostini voitti 8 mestaruutta 500-kuutioisissa ja 7 mestaruutta 350-kuutioisissa. Lisäksi tosiasia on, että MV Agustalla ajaessaan Agostinilla ei ollut kunnollisia vastustajia kaluston suhteen. Sen sijaan Rossi joutuu joka kisassa kamppailemaan hiki päässä jokaisesta sijoituksesta.
Agostini saavutti yhteensä 122 MM-osakilpailuvoittoa kahdessa eri luokassa. Rossilla voittoja on 103, ja ison kuninkuusluokan voitoissa Rossi jo johtaa 76 - 68.
kari.naskinen@gmail.com
Suomessa myytiin viime vuonna noin 90 000 uutta henkilöautoa. Näin pieneen myyntimäärään oli jääty edellisen kerran vuonna 1993. Autokauppa romahti viime vuonna alas 35 prosenttia, Lahdessa peräti 40 prosenttia. Vuoden lopulla tilanne oli monien merkkien kohdalla katastrofaalinen: koska myyntiennusteet olivat menneet pahasti pieleen, oli varastoissa runsaasti myymättömiä autoja, ja uusi rekisteröintivuosi painoi jo päälle. Pahasti tästä tilanteesta otti takkiinsa mm. Toyota, joka joutui myymään autojaan kovilla alennuksilla. Oma lukunsa on Delta-Auto, jonka vaikeudet johtivat siihen, että Fiat-konserni otti siltä pois omien markkiensä maahantuonnin.
Toyota säilytti viime vuonna markkinajohtajan asemansa, mutta tämän vuoden alku on jo ollut Volkswagenin voimannäyttöä. Oman ongelmansa Toyotalle aiheuttavat nyt uusien mallien jarruviat.
Viime vuoden tilannetta kuvaa sekin, että uusien autojen mainontaan käytettiin rahaa 45 miljoonaa euroa, kun vastaava summa oli ollut edellisvuonna 60 miljoonaa euroa. Autokaupan mainontasummat pienenivät selvästi enemmän kuin mediamainonnan pudotus yleisesti oli. Mainonnan merkityksen tuntevat parhaiten kolme kärkimerkkiä eli Toyota, VW ja Ford, jotka pudottivat mainospanostuksiaan huomattavasti vähemmän kuin muut merkit.
Jotain hyvääkin viime vuosi tuotti: vaihtoautovarastot pienenivät lähes puoleen. Niiden arvoindeksin pisteluku oli viime vuoden alussa noin 190, mutta vuoden lopussa enää 122. Niin vähiin kävivät varsinkin hyvät, vähän ajetut vaihtoautot, että autoliikkeet joutuivat keväällä käynnistämään ostotoiminnan. Käytettyjä autoja ostettiin suomalaisten merkkiliikkeiden halleihin mm. Ruotsista ja Baltian maista.
Tämän vuoden yksi mielenkiinnonkohteista on romanialainen Dacia, jonka perusmalli (kuva)maksaa noin 11 000 euroa. Hyvä vaihtoehto uudelle autolle tässä hintaluokassa. Viime vuonna Dacia oli nopeimmin myyntiään kasvattanut auto Euroopassa; kasvu oli 27 prosenttia, vaikka automyynti kokonaisuudessaan väheni 3 prosenttia. Esimerkiksi Saksassa näitä romanialaisia halpa-autoja myytiin 83 500 ja Ranskassa 66 500.
Vajaissa kymmenessä vuodessa Dacian vuosimyynti on noussut 50 000:sta yli 300 000:een. Nyt Suomessa maahantuoja Renault Suomi Oy:n toimitusjohtaja Timo Lehtonen uskoo, että meillä Dacian myynti tänä vuonna tulee olemaan noin 1000 autoa. Viime vuonna noin tuhannen auton myyntiin pääsivät Fiat, Renault ja Seat.
Kun Dacia lanseerattiin Suomessa joulukuun lopulla, oli kiinnostus kova. Dacian internetsivuillekin tehtiin ensimmäisen viikon aikana 32 000 vierailua.
Vuonna 1966 perustettu Dacia on koko ajan toiminut yhteistyössä Renaultin kanssa, ja nyt Renault omistaa koko tehtaan.
kari.naskinen@gmail.com
Suomessa maataloustukien osuus valtion menoista on suhteellisesti laskien suurin koko EU:ssa. Suoraan veronmaksajien rahoista menee maanviljelijöille 1,3 miljardia euroa vuodessa. Lisäksi Suomi saa EU:lta maataloustukia lähes miljardin, ja suomalaisten veronmaksajien rahoja nekin ovat, koska Suomi on EU:ssa nettomaksaja. Euromääräisesti Suomea enemmän maksaa kansallisia maataloustukiaisia vain iso maatalousmaa Ranska, ja Suomen kanssa samalla tasoa on Saksa. OECD:n mukaan Suomi paneekin liikaa rahaa maatalouden tukemiseen.
Maataloustukia vuosittain havainnollisella tavalla tilastoinut Esko Seppänen (Vas) toteaa, että kun muut maksattavat maataloutensa tukiaiset EU:lla, Suomi maksaa ne pääosin itse. Vertailun vuoksi: Tanska maksaa vuosittain kansallista maataloustukea 112 miljoonaa, Ruotsi noin 100 miljoonaa, Viro 32 miljoonaa ja Latvia 17 miljoonaa. Suurista maatalousmaista Italia maksoi vuonna 2008 omasta pussista 836 miljoonaa ja Espanja 670 miljoonaa euroa.
Seppänen kirjoitti Hymy-lehdessä 15.12.2009, että omakustanteisuus Suomen maataloudessa periytyy EU-jäsenyysneuvotteluista vuodelta 1994. Silloin Kokoomus ja SDP käännyttivät kepun kenttäväen EU-jäsenyyden puolelle päättämällä ottaa Suomen maatalouden ylläpidon kansan kustannettavaksi pääosin Suomen omista verovaroista.
”Suomi maksaa omista varoistaan maanviljelijöille rahaa myös siitä, että he eivät tuota mitään. Kun tuottamatta jättämisen tukiaiset määräävät peltojen vuokratason, tekevät ylisuuret passiivisuuskorvaukset pellonvuokrauksen usein kannattamattomaksi niille, jotka haluaisivat tuottaa ruokaa tai energiaa. Suomessa siis maksetaan siitä, että maalla maataan pirtin pankolla, mutta ei siitä, että ollaan työssä ja touhussa", selvittää Seppänen. Vanha pakettipeltoidea siis on käytössä edelleen.
Viime päivinä on lehdissä ollut tilastoja maanviljelijöille maksetuista tukiaisista. Lahden seudulla suurimmat avustettavat olivat viime vuonna hollolalaiset Matti ja Anna Vuorinen, 608 000 euroa. Etelä-Suomen Sanomissa viime sunnuntaina Vuorinen kuitenkin itki ja valitti, kuten kaikilla yrittäjillä aina on tapana.
Vuoriset olivat tällä tukisummallaan aivan Suomen kärkipäätä. Yksityishenkilöistä eivät tätä enempää saaneet tukea kuin kaksi maajussia, toinen Kiuruvedellä, toinen Vihdissä. Kepulaisista kansanedustajista eniten tukea saivat viime vuonna Timo Kaunisto Laitilasta 125 000 euroa ja Jari Leppä Pertunmaalta 108 000 euroa.
kari.naskinen@gmail.com
Jos kepun puheenjohtaja- ja pääministerivalintaan saisi osallistua vaikkapa kympin äänestysmaksulla, menisin mukaan ja antaisin ääneni Mauri Pekkariselle. Samaa mieltä on Turun Sanomien entinen päätoimittaja Aimo Massinen (SDP), joka blogissaan 24.1. analysoi pikaisesti neljä pääehdokasta:
”Mari Kiviniemi on ihan tyylikäs poliitikko, kokenut, hyvin koulutettu ja kielitaitoinenkin. Mutta mikä häneltä poliitikkona puuttuu, sen mukana puuttuu melkein kaikki. Hänessä ei ole henkilökohtaista särmää, sellaista charmia, joka vetäisi puoleensa suuria massoja. Kiviniemi ei ole keskusteluseurueiden keskipiste. Väki ei kokoonnu kiinnostuneena hänen ympärilleen kuulemaan, mitä ministerillä on sanottavaa. Kiviniemi on tosikko.”
”Kiviniemestä keskusta saisi vielä harmaamman puheenjohtajan ja pääministerin kuin edeltäjänsä. Hän ei olisi värikas edes yksityiselämältään. Kiviniemi hymyilee kauniisti, mutta ei sano suoraan mitään. Tv:n ykkösaamussakin hän lateli ympäripyöreitä ottamatta kantaa juuri mihinkään.”
”Kiviniemi pyrkii puheenjohtajaksi ja pääministeriksi, vaikka hän viimeksi putosi keskustan varapuheenjohtajan tuoliltakin.”
”Anneli Jäätteenmäki joutui 2003 eroamaan pääministerin tehtävästä menetettyään eduskunnan ja samalla varmasti kansan enemmistönkin luottamuksen. Mutta kun Ilkan entinen päätoimittaja Kari Hokkanen ja muut kepusatraapit yhä väittävät, että Jäätteenmäki vain ´auttoi Suomea välttämään Irakin sotaan liittymisen´, tämä valhe menee keskustan kentässä läpi. Tosiasiassa silloinen pääministeri Paavo Lipponen puhui yhteisen ulkopoliittisen linjauksemme mukaisesti Washingtonissa vain Irakin sodan jälkeisen jälleenrakennusyhteistyön puolesta, mikä on aivan eri asia kuin sotakoalitioon liittyminen.”
”Olisi vallan merkillistä, jos eduskunnan luottamuksen menettänyt entinen pääministeri palaisi uudelleen pääministeriksi. Siinä olisi kokoomuksellakin nielemistä.”
”Ihan isänmaallisista syistä näkisin, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, mieluummin pääministerinä vaikka Paavo Väyrysen kuin Anneli Jäätteenmäen. Väyrynen olisi toki pääministerinä arvaamaton, mutta Anneli olisi kävelevä katastrofi. Jäätteenmäki ei selviäisi tehtävästä kunnialla.”
”Ehkä paras väliaikaisratkaisu olisi, jos keskustan puheenjohtajaksi ja maan pääministeriksi valittaisiin Mauri Pekkarinen! Elinkeinoministeri hallitsee jo nyt melkein puolta valtakuntaa, niin miksei anneta hänelle vajaaksi vuodeksi koko valtakunta.”
”Pekkarinenkin on toki politiikan vanha ketku ja tunnettu ´pekkaroinnistaan´, kotiin päin vetämisistään, mutta hän tekee uutterasti työtä myös koko maan hyväksi. Pekkarinen perehtyy asioihin perin pohjin. Häntä ei saa kiinni tietämättömyydestä."
"Pekkarinen on Väyryseen verrattava konkari, mutta hänellä on paljon vähemmän vastustajia. Tomeran Pekkarisen johdolla hallitus saattaisi saada vielä vaalikauden loppukautenakin jotain aikaan. Talouskriisi odottaa yhä kipeästi toimenpiteitä."
"Mauri ei ole tehnyt tehtäväänsä. Mauri saa mennä vaikka keskustan puheenjohtajaksi ja maan pääministeriksi. Siis ei kun kehiin, Pekkarinen!"
Yhdessä Lipposen hallituksen liikenneministerin Susanna Huovisen (SDP) kanssa Pekkarinen sai aikaan myös Lusin - Vaajakosken tien parannuksen.
kari.naskinen@gmail.com
Etelä-Afrikan rugbyjoukkueen pelipaitaan pukeutunut presidentti Nelson Mandela kätteli joukkueen kapteenia Francois Pienaaria, kun oli alkamassa vuoden 1995 MM-finaali Johannesburgissa. Kuvassa heitä esittävät elokuvassa Invictus - Voittamaton Morgan Freeman ja Matt Damon. Mandelalle rugbyjoukkue oli tärkeä. Siinä pelasi vain yksi musta mies, mutta Mandela oivalsi, että kannustamalla mustien vihaamaa joukkuetta ja antamalla sille täyden tukensa hän saattaisi saada mustat hurraamaan valkoisten kanssa ensimmäistä kertaa yhteisen asian puolesta. Näin myös kävi.
