skip to main |
skip to sidebar
Nyrkkeily ja varsinkin ammattinyrkkeily on ehkä kaikkein dramaattisin urheilulaji, kun niikseen tulee. Tästä oli hyvänä osoituksena Amin Asikaisen perjantaina käymä EM-ottelu. Voitto olisi avannut tien kenties MM-otteluun, mutta tappio saattaa tietää uran loppua. Näin siksi, että tämä oli Asikaiselle jo toinen tappio EM-otteluissa. Kolmatta mahdollisuutta tuskin tulee.
Ammattinyrkkeilijän ura voi tällaisessa tapauksessa kylläkin jatkua hieman toisella tavalla – voi ryhtyä tienaamaan hieman kapeampaa leipää nyrkkeilyiltojen sivuotteluissa, joista kuitenkaan ei yleensä ole nousua takaisin listojen kärkeen. Asikainen tuskin tällaisiin hanttihommiin ryhtyy. (Viime vuonna Asikaisen ansiotulot olivat 161 000 euroa.)
Dramatiikka on aina läsnä myös yksittäisessä ottelussa. Kun Asikaisen ja Khoren Gevorin ottelua oli käyty kuusi erää, oli se oman ”arvostelupöytäkirjani” mukaan tasan 56-56. Sitten seitsemännessä erässä Gevor iski Asikaisen lattiaan, eikä tuomari enää antanut ottelun jatkua, vaikka Asikainen pystyyn horjuikin.
Nyrkkeilyssä ottelun voittaja ei ole selvillä, ennen kuin gongi on viimeisen kerran kumahtanut. Tulossa oleva selväkin pistevoitto voi muuttua tyrmäystappioksi.
Jos Asikainen olisi voittanut, hän olisi ollut korkealla Urheilutoimittajain liiton tämänvuotisella parhaiden urheilijoiden listalla. Ennen perjantai-illan ottelua olin laatinut alustavasti oman listani äänestykseen – jos Asikainen olisi voittanut, olisin pannut Asikaisen viidenneksi, nyt ei mahdu kymmenen parhaan listalle.
Lahden Kalevan Ville Piispanen (kuvassa) on toisenlaisessa tilanteessa. Nousujohteinen ammattilaisura jatkui myös perjantaina, jolloin meksikolainen Cristian Chavez joutui heti ensimmäisessä erässä Piispasen lattiaan lyömäksi, ja tämänkin ottelun tuomari keskeytti.
Piispanen on nyt otellut paidattomana 13 kertaa. Voittoja on tullut 12 ja yksi on päättynyt ratkaisemattomaan. Nyt on edessä todennäköisesti EU:n mestaruusottelu, jollaisen manageri Pekka Mäki on neuvotellut käytäväksi 19.12. Milanossa. Vastustajana on hallitseva mestari, italialainen Giuseppe Lauri.
Ei mikään helppo juttu. Tähänastista kovemmaksi ottelun tekee Piispaselle sekin, että ottelu on suunniteltu 12-eräiseksi. Tähän asti Piispasen pisin ottelu on ollut yksi 8-eräinen, ja siihen puolet lisää on kova juttu.
VUODEN PARHAAT
Kun Asikainen ei parhaiden listalleni päässyt, muodostui se tällaiseksi:
1. Janne Ahonen, maailman paras mäkihyppääjä
2. Tero Pitkämäki, olympiapronssia
3. Samuli Aro, maailmanmestari
4. Mika Ahola, maailmanmestari
5. Pekka Päivärinta – Timo Karttiala, maailmanmestaripari
6. Kimi Räikkönen, MM-kolmonen
7. Topi Kosonen, maailman paras pesäpalloilija
8. Jarkko Ala-Huikku, Euroopan mestari
9. Valtteri Filppula, Stanley cupin voittaja
10. Pekka Koskela, useita palkintosijoja maailmancupissa
Makuasioita, ja omat mieltymykset vaikuttavat paljon. Siksi listallani on paljon moottoriurheilijoita. Sen sijaan naisia en koskaan äänestyslapulleni pane, koska tasa-arvon kannattajana en ymmärrä, miksi naiset kilpailevat vain naisten lajeissa. Jos voittaa naisten olympiakultaa tai naisten maailmanmestaruuden, se ei vielä paljon todista, koska silloin on paras vasta naisten sarjassa.
Sitten vielä kaikkien aikojen parhaat suomalaiset ammattinyrkkeilijät:
1. Gunnar Bärlund
2. Olli Mäki
3. Elis Ask
4. Risto Luukkonen
5. Tarmo Uusivirta
6. Pekka Kokkonen
7. Jyri Kjäll
8. Yrjö Piitulainen
9. Amin Asikainen
10. Sten Suvio
"Silmää räpäyttämättä systeemi toisti sanomaa, että talous toimi luonnonlakien alaisena vastaavalla tavalla kuin toimivat fysiikan lait." (Juha Seppälä: Paholaisen haarukka, WSOY 2008)
Ei toimi. Vuoden 1970 jälkeen on maailmassa sattunut 124 sellaista pankkikriisiä, jotka ovat ravistelleet valtioiden pankkijärjestelmiä. Nyt meneillään oleva pankki-, vakuutus- ja muiden finanssilaitosten kriisi on pahin.
Systeemi on pettänyt. Markkinatalous ei enää ole yhteiskunnan palvelija, vaan palveltava.
Nyt palveluksia pyydetään lisää. Nokian ja Shellin johtaja Jorma Ollilakin huutaa meitä veronmaksajia apuun. Entiseen malliin. Suomen edellisen pankkikriisin veronmaksajat selvittivät, mutta kalliiksi kävi. Sen kustannukset olivat meille kolme kertaa suuremmat Norjaan ja Ruotsiin verrattuna.
Samaan menetelmään varustaudutaan nyt. Pankeille on jo luvattu 50 miljardin euron sitoumukset niiden tarvitsemista lainatakuista. Kun jostakin on säästettävä, leikataan työttömyysturvaa (Sata-komitea), vaikka kansainvälinen valuuttarahasto IMF on neuvonut Suomea auttamaan mieluummin ihmisiä kuin pankkeja.
Kapitalismin systeemistä ovat innostuneet myös suomalaiset työeläkerahastot. Tämä innostus on aikaansaanut sen, että niiden pörssipelissä on kansallista omaisuutta hävinnyt tänä vuonna 10 miljardia euroa. Lakisääteisissä työeläkerahastoissa oli vuoden alussa 122 miljardia euroa, mutta nyt enää 112 miljardia.
Sosiaali- ja terveysministeriö suostui kaksi vuotta sitten työeläkeyhtiöiden vaatimuksiin riskien lisäämisen liberalisoinnista. Sen jälkeen alkoi työeläkerahojen sijoittaminen pörssiosakkeisiin, suurin osa ulkomaisiin.
Euroopan parlamentin ihmisoikeusraportoijana 2000-01 toiminut Matti Wuori (1945 - 2005) sanoi jo 15 vuotta sitten, että systeemi on pettänyt ja ettei paluuta enää ole. Kun Neuvostoliitto oli hajonnut ja lännen pelko sosialistisesta blokista oli ohi, järjestelmä meni uusiksi:
"Valtiollisen kiinteyden höltyminen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tekee myös markkinatalouden ja kapitalismin tulevaisuuden hyvin problemaattiseksi. Vuosisadan lopun leimallisin piirre ei suinkaan ole reaalisosialismin häviäminen, vaan sen pelikuvana syntyvä läntisten markkinatalousjärjestelmien hätätila." (Titanicin kansituolit, WSOY 1993)
Wuori kirjoitti, että maailma ei enää ollut kenenkään hallinnassa, ja ennusti, että tämän kriisin kokonaisvaikutukset ovat tarkasteltavissa vasta kymmenien vuosien kuluttua. Ei kulunut kuin 15 vuotta ja nyt ovat vaikutukset nähtävissä.
"Kansainvälinen kauppa ja maailmantalous toimivat omien tarpeittensa ja lainalaisuuksiensa vaatimalla tavalla ja se johtaa valtion syrjäytymiseen instituutiona entistä enemmän. Samalla heikentyy kansainvälinen kontrolli, jolla on voitu aikaisemmin korjata markkinatalouden pahimpia epäkohtia", kirjoitti Wuori.
Nyt on nähty, että markkinatalous ei tule toimeen ilman vakaita poliittisia järjestelmiä ja kontrollia.
Karl Marx sanoi, että luotonanto pitäisi keskittää valtion käsiin kansallispankin kautta. Nyt Ollilat ja muutkin pohatat kaipaavat valtiota pelastajaksi.
Matti Vanhasen hallitus nyökkäilee nöyränä, tullaan tullaan. Monista muista maista poiketen Suomessa ei kuitenkaan pankkitukea sidota siihen, että vastineeksi valtio saisi omistusta pankeista. Pankkien omistajia ei tälläkään kertaa haluta panna vastuuseen epäonnistumisistaan. Näin meneteltiin viime kerrallakin. Pankkikriisin hoitivat veronmaksajat, mutta siihen syylliset pankkien omistajat vain pääsivät hyötymään, kun nousukausi alkoi ja hommat lähtivät taas sujumaan.
Jyrki Katainen puolestaan on päättänyt antaa suurituloisille veronalennuksia. Niitä varten valtion täytyy ottaa kahden miljardin euron kallis pikavippi. Lisääkin vaaditaan: Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Antti Herlin esitti eilen, että pääomatulojen verotusta alennettaisiin entisestään.
"Pankit olivat kehittäneet monimutkaisia, strukturoituja rahoitusvälineitä välttääkseen järjestelmän ja luottoluokittajien kontrollin, ja lopulta, aina kun finanssikriisi puhkesi, oli kapitalistien halveksiman valtion kuitenkin tultava apuun ja maksatettava lasku tavallisilla ihmisillä, veronmaksajilla." (Juha Seppälä)
kari.naskinen@gmail.com
Etelä-Suomen Sanomat räväytti tänään komeasti Kuntaliiton tutkimustuloksen: Lahden kaupunki satsaa kulttuuritoimintaan kolmanneksi eniten Suomessa. Osa lahtelaisista näkee punaista, osa on tyytyväinen.
Näitä lukuja voidaan pyöritellä monella tavalla. Yksi tapa on katsoa, mikä on varsinaisesti se osuus, minkä Lahden veronmaksajat tähän kokonaisuuteen panevat. Tämä osuus saadaan, kun kulttuuritoiminnan käyttökustannuksista vähennetään ensin valtionosuudet ja käyttötuotot. Niiden jälkeen jää kaupungin omarahoitusosuus, ja sen osalta Lahti ei enää olekaan tilaston kärkipäässä. Vertailussa olevista 23 suurimmasta kaupungista eniten omarahoitusosuutta oli viime vuonna seuraavilla:
82 % Espoo
80 % Kokkola
76 % Helsinki
77 % Seinäjoki
76 % Kotka
76 % Tampere
73 % Savonlinna
72 % Hämeenlinna
68 % Mikkeli
64 % Oulu
64 % Salo
64 % Pori
63 % Lappeenranta
63 % Jyväskylä
62 % Vantaa
61 % Turku
61 % Kuopio
60 % Vaasa
59 % Lahti
Viime vuonna Lahti sai kulttuurin käyttökustannuksiinsa rahaa valtiolta 22 % ja käyttötuloja saatiin 18 %.
Lahtelaisen kulttuuritoiminnan erikoisuus moniin muihin kaupunkeihin verrattuna on sen laitoskeskeisyys. Iso teatteri ja orkesteri vievät paljon rahaa, asukasta kohti laskien enemmän kuin missään muualla. Sen sijaan museotoiminnassa Lahti on vasta seitsemäntenä.
Entä se paljon puhuttu Sibeliustalo? Se on kaupungin omistama osakeyhtiö, jonka tulee kaupunginvaltuuston päätösten perusteella toimia omillaan. Viime vuonna Lahden Sibeliustalo Oy sai kaupungin kassasta vuokra-avustusta 774 000 euroa, minkä summan se maksoi takaisin kaupungin kassaan, sillä Sibeliustalo Oy on kaupungin omistamassa talossa vuokralaisena.
Kaupungin budjettikirjassa tuo Sibeliustalo Oy:lle annettu summa kulkee nimellä toiminta-avustus, mutta todellisuudessa yhtiö ei saa toiminta-avustusta ollenkaan.
Vastaavanlaisia kongressi- ja kulttuuritaloja on muissakin kaupungissa. Kun lasketaan, paljonko tällaisten laitosten nettokäyttökustannukset olivat viime vuonna veronmaksajille, niin näin ne menivät kärkipään osalta (euroa/asukas):
34 Hämeenlinna
29 Vantaa
25 Tampere 20 Mikkeli
20 Helsinki
19 Espoo
16 Oulu
14 Kotka
14 Kajaani
13 Savonlinna
8 Lahti
Nuo Lahden 8 euroa/asukas kuitenkin siis palautuivat kaupungin kassaan.
Toissa päivän Etelä-Suomen Sanomissa urkuri Jan Lehtola itki sitä, ettei saanut Sibeliustalon konserttitaloa käyttöönsä, tai olisi saanut, mutta lasku olisi ollut 14 000 euroa.
Soitin Sibeliustalon toimitusjohtajalle Antti Vihiselle ja kysyin, paljonko maksaisi, jos vuokraisin salin yhdeksi päiväksi ja istuskelisin siellä itsekseni 6-8 tuntia. Maksaisi 3600 euroa. Lehtola olisi joutunut maksamaan enemmän, koska urkukonsertin ja levytyksen tekemiseen ei riitä yksi päivä, vaan niitä varten on harjoiteltavakin muutamia päiviä.
Sibeliustalolle kysymys on liiketoiminnasta, jota kaupunginvaltuusto edellyttää sen harjoittavan. Olkoon salissa Katri Helena, Vladimir Putin, Jan Lehtola tai Ti-Ti-nalle, pelin henki on sama. Tappiota ei saa tehdä.
Tämän jutun otsikkokuvassa on kaupunginorkesterin soolosellisti Ilkka Pälli, joka esiintyy kaupunginteatterissa ensi tiistaina ensi-iltansa saavassa näytelmässä Taivasalla.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden kaupungin tavoitteena on saada palkkalistoilleen 30 kiinalaista sairaanhoitajaa vuonna 2010. Jos kokeilu onnistuu, on kiinalaista hoitajatyövoimaa tarkoitus houkutella jatkossa muihinkin isoihin kaupunkeihin.
Pekingissä ovat parhaillaan Lahden kaupungin, koulutuskeskus Salpauksen ja Lahden ammattikorkeakoulun edustajat neuvottelemassa sopimuksesta. Eilen käsitteli television MOT-ohjelmakin kiinalaisten maahanmuuttoa ja työskentelyä Suomessa. Hurjan kuvan asiasta sai. Toivottavasti Lahti ei tule menettelemään yhtä likaisesti kuin on menetelty tänne siivoustöihin houkuteltujen kiinalaisten kanssa.
Jo aikaisemmin on julkisuudessa ollut juttua SOL Palvelut Oy:n operaatiosta, jolla se on palkannut kiinalaisia työntekijöitä välitysfirma Sevirita Oy:n kautta. Sevirita puolestaan tekee yhteistyötä kiinalaisten välitystoimistojen kanssa. Seviritan toimitusjohtaja on Timo Nyberg apunaan kiinalainen vaimons Jin Ou. Seviritan nimenkirjoitusoikeus on Nybergin lisäksi myös Varkauden entisellä kaupunginjohtajalla Matti Reijosella, ja Seviritan edustajana on MOT:n mukaan esiintynyt myös Lahden entinen kaupunginjohtaja Kari Salmi. Reijonenkin on entinen lahtelainen, toimi täällä aikoinaan Päijät-Hämeen seutukaavaliiton johtajana.
Parhaillaan Helsingin poliisi tutkii kiinalaisten rekrytointiin liittyviä asioita. Lähinnä kysymys on kovasta rahastuksesta. Tänne tulevat kiinalaiset ovat ensin maksaneet Kiinassa välitysfirmalle jopa 10 000 euroa (keskipalkka Kiinassa 2700 euroa) ja sitten Suomessa menee esimerkiksi pakolliseen kielikurssiin noin 5000 euroa. Useimmat ovat lainanneet rahat ystäviltä ja sukulaisilta; jotkut ovat ottaneet korkeakorkoista lainaa.
Syyskuun alussa Sevirita toi Suomeen 22 kiinalaista lisää. Heti lentokentällä Nyberg antoi heille sopimuspaperin, minkä allekirjoittamalla kiinalaiset sitoutuivat ostamaan kotouttamispalveluita Seviritalta. Kaksi kiinalaista kuitenkin kieltäytyi allekirjoittamasta paperia. He yrittivät mennä työsopimuksensa kanssa suoraan SOL Palveluiden puheille. Töitä ei annettu. Miehet pääsivät töihin vasta, kun suostuivat allekirjoittamaan sopimuksen Nybergin kanssa.
Sevirita järjesti kiinalaisille myös asunnot. Yksi MOT:n haastattelema kiinalainen kertoi, että alkuvaiheessa hän nukkui samassa huoneessa kolmen muun kiinalaisen kanssa. Samassa talossa on useita Seviritan kämppiä. Nyberg on vuokrannut asunnot omiin nimiinsä ja vuokrannut niitä eteenpäin kiinalaisille kalliimpaan hintaan.
Tänä vuonna kiinalaisille on myönnetty Suomessa noin 900 työlupaa, selvästi enemmän kun viime vuonna.
Lahden sosiaali- ja terveysalan toimialajohtaja Matti Liukko on kertonut, että tulevassa työvoimapulassa näitä asioita joudutaan miettimään kaikissa isoissa kaupungeissa ja sairaanhoitopiireissä.
Lahdessa idea kiinalaisten sairaanhoitajien tuomisesta tänne lähti liikkeelle vuosi sitten keskusteluissa koulutuskeskus Salpauksen kanssa. Salpauksella on kymmenen vuoden kokemus erilaisista hankkeista Kiinassa.
Ongelmista suurin on kieli. Kiinalaishoitajat tarvitsisivat todennäköisesti ennen työskentelyn täällä aloittamistaan kolmen kuukauden oppisopimusjakson tai muun harjoittelujakson. Todennäköisesti hoitajat tulisivat alkuun Lahden kaupunginsairaalaan tai vanhustenhuoltoon, eivät suoraan akuuttihoitoon keskussairaalaan.kari.naskinen@gmail.com
Jos ette saaneet tai antaneet isänpäivä-lahjaksi, kannattaa toivoa Joulupukilta tai antaa Joulupukin vietäväksi - Jeremy Clarksonin (48) kirja Se ei ole vain kone (Atena, 2008). Kuten kuvasta näkyy, Clarkson on se mies BBC:n auto-ohjelmasta Top Gear, jonka katsojamäärä maailmassa on nykyisin 250 miljoonaa.
Kirja kertoo maailman parhaista, kauneimmista ja voimakkaimmista koneista, siis Clarksonin mielestä. Hän esittelee kirjassa 21 "konetta", mutta huomionarvoista on, että mukaan ei ole mahtunut kuin kolme autoa: Rolls-Royce Phantom, Alfa 166 ja Ford GT 40.
Ihmisen tekemistä vekottimista hurmaantuneen Clarksonin ajatuksenjuoksusta saa hyvän kuvan, kun lukee hänen murhemietteitään Concordesta:
"Kun lentokone tulee alas [romuksi], me yleensä suremme koneessa olleita ihmisiä, mutta tässä tapauksessa [Pariisissa 2000] huomasin murehtivani eniten koneen kuolemaa. Ensimmäisen kerran Titanicin jälkeen me surimme itse koneen kuolemaa."
Clarkson ei hyväksy Concorden lopettamista: "Tämä on vähän samanlaista kuin olisi keksinyt tulen ja sitten niistäisi sen sammuksiin, koska joku poltti itsensä. Tai olisi löytänyt Amerikan, mutta ei viitsi palata takaisin, koska yksi laivoista upposi."
Lentokoneita Clarkson ihailee muutenkin. Boeing 747: "Se kuluttaa polttoainetta vähän toistasataa litraa sadalla kilometrillä, mutta koska se pystyy kuljettamaan 500 ihmistä, se on itse asiassa matkustajakilometriä kohden taloudellisempi kuin Ford Fiesta." - Spitfire: "Aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtien ovat tietoviisaat olleet jonossa tyrkyttämässä mielipidettään siitä, että oli olemassa yksittäinen tärkeä asia, joka toi liittoutuneille voiton. Pattonin mukaan se oli Willys-jeeppi. Monet tiedemiehet sanovat, että se oli tutkan keksiminen. Britannin suuri yleisö suitsuttaa mielellään juoppoa kurdientappajaa Winston Churchillia. Entä minä? Minusta se oli Spitfire. Se on suurenmoisin kaikista koskaan valmistetuista koneista."
Sotalaivat ovat myös Clarksonin suosikkilistalla.
Lentotukialus: "Kun ne näyttäytyvät vihollisen rannikon tuntumassa, nämä säikähtävät niin kovasti niiden suunnattomuutta, että takovat miekkansa auroiksi."
Sukellusvene: "Sukellusveneissä kaikkein vetoavinta on salaperäisyys, niiden kyky käydä luihua sotaa. Minä pidän ajatuksesta madella kohteen kimppuun, räjäyttää se tuonpuoleiseen ja hiipiä matkoihinsa ilman ilman että lainekaan värähtää yljhäällä."
Taistelulaivoista parhaana ja kauneimpana Clarkson pitää japanilaisten Yamamotoa.
Kaikkien aikojen mutkattomin kone puolestaan on konepistooli Kalashnikov AK-47, joka kilpailee tittelistä hiirenloukun kanssa. Clarkson on jopa harkinnut erikoisrekisterikilven hankkimista: "AK-47, se antaisi Volvolleni hiukan enemmän karismaa".
Autoista Clarkson ylistää varsinkin Rollsia: "Antaisiko herra Porsche kovin paljon arvoa Cayennelle? Ja mitenkähän reagoisi William Lyons, jos tietäisi, että Jaguarin nykyinen johto kehrää auroja valmistamalla etuvetoista dieselkäyttöistä farmarimallia? Joukosta löytyy silti yksi autotehdas, joka ei milloinkaan ole kadottanut näköpiiristään omaa rooliaan markkinoilla, Rolls-Royce."
Alfa Romeota Clarkson aina muistaa kehua, vaikka tv-ohjelmissakin käsittelee ilkikurisesti Alfojen huonoa laatua. Mutta silti: "Jos ihmisellä on Alfa 166 [1998 - 2007], hänellä on tyylitajua."
Clarkson ei pidä yllätyksenä, että kaikkein kauneimmat ihmisen luomukset tulevat Italiasta. Yksi sellainen on pikavene Riva Aquarama (1965).
Filosofi Francis Baconin Clarkson sanoo todenneen, että ei ole kauneutta, mihin ei liittyisi mitään omituisuutta. "Carmen Diaz on tästä todistuksena - hänen suunsahan muistuttaa vesimelonin viipaletta".
Ford GT 40 on Clarksonilla itselläänkin. - "Asian laita on yksinkertaisesti niin, että maantiellä kulkeva GT 40 on hitaampi, epämukavampi, turvattomampi ja kehnommin varusteltu kuin vaikkapa Golf GTi eikä lähellekään niin kiva ajaa. Mutta sen Bruce Springsteen -sydän sykkii yhä."
HÄKKINEN JA RÄIKKÖNEN
Pari viikkoa sitten Top Gearissa oli mukana Mika Häkkinen, jota James May oli käynyt tapaamassa Suomessa. Häkkinen oli opettanut brittiä ajamaan liukkaalla. Suomessa tämä jakso nähtäneen ensi vuonna, koska MTV3 Maxilla lähetettävät tuoreimmat ohjelmat laahaavat vuoden jäljessä.
Suomessa äsken nähdyssä jaksossa vieraili Lewis Hamilton. Vaikutti hyvin sympaattiselta kaverilta. Clarkson kysyi, miltä tuntui, kun oli ensimmäisen kerran päässyt ohittamaan Kimi Räikkösen. Hamilton vastasi jotakin aivan normaalia hienosta tunteesta, mihin Clarkson, että "olikohan Räikkönen kännissä".
Clarksonin kirja joka tapauksessa on hyvä. Eikä se ole pelkkää huulenheittoa, vaan 90-prosenttisesti tiukkaa asiaa, mielenkiintoista tietoa ja anekdootteja eri koneista.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden kunnallisveron suuruus on ensi vuonnakin 19 %. Tästä huolimatta verotus kevenee, siis niillä, jotka yleensä kunnallisveroa kunnolla maksavat. Tämä johtuu siitä, että maan hallitus on päättänyt edelleen keventää verotusta lisäämällä verovähennysmahdollisuuksia (eläketulovähennys ja uusi työtulovähennys). Nämä uudet verotulo-menetykset vastaavat lähes puolen tuloveroprosentin tuottoa.
Näin syntyvät verotulomenetykset ovat ensi vuonna keskimäärin 69 euroa/asukas. Lahden kokoisessa kaupungissa tämä tarkoittaa, että uudet verovähennykset vähentävät verotuloja 6,9 miljoonaa euroa. Niinpä nyt lasketaankin, että Lahden verotulot kasvavat ensi vuonna vain 0,9 %. Kova tilanne, sillä käyttötalousmenojen kasvuksi arvioidaan 5,7 %.
Verovähennyksiä on viime ja tällä vuosikymmenellä lisätty merkittävästi. Vuosien 1997 - 2009 verovähennysten korotusten takia kunnat saavat ensi vuonna verotuloja 2,1 miljardia euroa vähemmän kuin vuonna 1996. Valtio on jättänyt näistä menetyksistä kompensoimatta yli 800 miljoonaa euroa. Omista verotuloistaan valtio ei luovu.
Hallitusherrat puhuvat verojen keventämisestä, mutta kansalaisille tulos on yhtä tyhjän kanssa, koska vastaavasti kunnat joutuvat kiristämään omaa verotustaan. Vuonna 1996 kunnallisverojen aritmeettinen keskiarvo oli 17,91 %, mutta ensi vuonna jo 19,25 %.
Ensi vuonna kuntatalous heikkenee kauttaaltaan selvästi. Sama jatkunee vielä seuraavana vuonna, ja varsinkin vuosi 2010 tullee olemaan kuntien järjestämien hyvinvointipalvelujen rahoituksen kannalta vaikea.
Lahti verottaa hieman keskimääräistä kevyemmin eli tasan 19 %. Päijät-Hämeessä päästään alemmalla kunnallisverolla vain Hämeenkoskella (18,75 %). Kovin verottaja täällä on Hartola (20,5 %), joka toivookin pääsevänsä kuntaliitokseen Lahden kanssa. Muiden kuntaliitoskaavailuissa mukana olevien veroprosentit ovat: Kärkölä 19,75, Hollola 19,5, Nastola 19, Padasjoki 19. Uusi kunta -hankkeen ulkopuolella olevien kuntien veroprosentti on keskimäärin 19,5.
Lahdella ei pitäisi olla aivan kauhea hätä, ei pitäisi. Tästä kertovat tämänkin vuoden talousluvut, joiden mukaan vuosikatetta kertyy 50 miljoonaa euroa eli yhtä paljon kuin ennätyshyvänä viime vuonna. Vuosikate tarkoittaa kaupungin tulojen ja menojen erotusta, mikä jää käytettäväksi investointien rahoittamiseen ja/tai lainojen lyhentämiseen. Kaupunki pystyy tänä vuonna lyhentämään velkojaan 18,5 miljoonalla eurolla.
NIMIÄ VONGATAAN
Lahden kaupunginhallitus käsitteli viime viikolla neljänä päivänä aamusta iltaan ensi vuoden talousarviota. Monille tuntuu kuitenkin tärkeämpi asia olevan se, miten tulevat luottamushenkilöpaikat jaetaan.
Jotkut kunnallispoliitikot pyörivät kuin kissat pistoksissa, kuumina käydään, ja toimittajat siinä ympärillä. Nimiä, nimiä... Tämän on nykyinen julkkisjournalismi aikaan saanut. Mitä väliä tylsästä talousarviosta, kun olisi mielenkiintoisempaakin asiaa. Kuitenkin kaupunginvaltuusto tekee vaalikauden 2009-12 luottamus-henkilövalinnat vasta tammikuun 12. päivänä, ja esimerkiksi uusi kaupunginhallitus aloittaa työskentelynsä tammikuun 19. päivänä. Aikaa melkein kaksi kuukautta.
Vaikka niinhän se aikoinaan oli sekin, että sanomalehtien painoaikataulujen takia piti vaalipäivän äänestysaikaa lyhentää. Vaalihuoneiden kiinnimenoaika muutettiin klo 21:stä 20:een, jotta tulokset ehdittiin saada paremmin seuraavan aamun lehtiin. Demokratialta vietiin yksi tunti.
Onpa silti jo valintojakin tehty, joten saan tähän niitä kaivattuja nimiä. Lahden demarien suurin yhdistys Lahden sos.dem. työväenyhdistys vaihtoi puheenjohtajansa. Mika Karin tilalle ykköspuheenjohtajaksi valittiin Sirkku Enojärvi, ja Ritva Kytösen tilalle varapuheenjohtajaksi valittiin Pekka Komu (uusi). Mika Kari jatkaa johtokunnassa, jonka muiksi jäseniksi valittiin Timo Ahonen, Arpo Heinonen, Marketta Kuru (uusi), Heikki Moilanen, Nea Similä (uusi) ja Eero Vainio. Sihteerinä jatkaa Inga-Maija Hyppolä.
Mika Kari luopui myös Lahden Kalevan puheenjohtajuudesta. Tilalle valittiin perjantain vuosikokouksessa Jarmo Heino, ja varapuheenjohtajaksi Kimmo Köppä.
Ennakoivatkohan nämä valinnan Mika Karin osalta sitä, että Lahden ty on havittelemassa hänelle vaativampia paikkoja Lahden kunnallispolitiikassa?
kari.naskinen@gmail.com
Suomi sai edelleen poikkeusluvan maksaa maataloustukia 10 % tuotantoon sidottuina, ainoana EU:ssa.
Tämä tarkoittaa, että Suomi maksaa näitä ylimääräisiä tukia valtion omasta budjetista. Ei siis riitä, että Suomi on nettomaksaja EU:ssa, lisäksi se maksaa maataloudelle omia "EU-tukiaan".
Tuoreimmat, tarkat EU-rahatilastot ovat vuodelta 2006, ja niiden mukaan Suomi sai silloin jäsenmaksupalautuksia maatalouteen 746 miljoonaa euroa. Kuitenkin Suomen valtio maksoi budjetistaan "EU-tukia" 1,9 miljardia euroa, siis kansallista tukea reilusti yli miljardin. Tämä Suomen omakustannusosuus oli suhteellisesti EU:n ylivoimaisesti suurin. Euromääräisestikin suurempia kansallisia maataloustukia maksoivat vain Saksa ja Ranska.
kari.naskinen@gmail.com
Tasavallan presidentin Tarja Halosen järjestämässä VIII Presidenttifoorumissa käsiteltiin eilen Suomessa viime vuosisadalla käytyjä sotia. Vaikka esimerkiksi jatkosota ja siihen johtaneet syyt ovat olleet ehkä Suomen historian tarkimmin tutkittuja aiheita, asia kiinnostaa tutkijoita suuresti edelleen.
Presidentti sanoi, että uudet tutkimukset ovat tuoneet päivänvaloon uusia näkökulmia ja yksityiskohtia. Myös perinteinen kokonaiskuva jatkosodasta on kyseenalaistettu tai hylätty.
"Sain siitä omakohtaista opetusta, kun Ranskassa 2005 pitämässäni ja asiantuntijoiden tarkastamassa puheessani sanoin, että meille toinen maailmansota merkitsi erillissotaa Neuvostoliittoa vastaan. Kritiikkiä tuli vähän kotoa ja enemmän ulkomailta. Minusta puhe kuitenkin kuvasi ja kuvaa vieläkin suomalaisten tuntoja asiasta", sanoi presidentti.
Jatkosotatutkimuksesta hän sanoi, että se on kaivanut päivänvaloon sodan pimeän puolen: "Esimerkiksi sotavankien kohtelu ja ihmisluovutukset sodan aikana ja sen jälkeen ovat perustellusti otettu uusiksi tutkimuskohteiksi."
SALAISET ASEVELJET
Sähköä Presidenttifoorumiin toi Helsingin yliopiston tutkija Oula Silvennoinen, joka pari kuukautta sitten väitteli tohtoriksi Suomen ja Saksan aseveljeydestä ("Suomen ja Saksan turvallisuus-poliisiyhteistyö 1933-44").
Silvennoinen sanoi, että puhe Suomen erillissodasta on ollut vain politiikkaa. Todellisuudessa Suomi ja Saksa olivat jatkosodassa aseveljiä.
"Erillissotateoria oli poliittisesti tarkoituksenmukainen niin kauan kuin Neuvostoliitto oli olemassa. Nykytilanteessa se kuitenkin enää vain vaikeuttaa kokonaisuuden ymmärtämistä ja herättää hämmennystä Suomen ulkopuolella", sanoi Silvennoinen.
"Oppi erillissodasta sopi Neuvostoliiton uhkaavan läsnäolon leimaamaan sodanjälkeiseen poliittiseen tilanteeseen paremmin kuin hyvin. Erillissodasta puhuminen tarjosi mahdollisuuden kuitata suhde kansallissolistiseen Saksaan hetken mukavuusavioliittona. Samalla voitiin torjua kaikki arvelut pitemmälle menneestä mukautumisesta Saksan sodanpäämääriin, sodankäyntimenetelmiin ja sotarikoksiin. Erillissota kytkeytyi myös Suomen jo sotaa edeltäneenä aikana olosuhteiden pakosta omaksumaan puolueettomuuspolitiikkaan. Se sai puolueettomuuden näyttämään johdonmukaiselta pyrkimykseltä, jota oli tavallaan yritetty noudattaa jopa sodankin olosuhteissa. Näin erillissota palveli Suomen koko sodanjälkeistä ulkopolitiikkaa legitimoivan kehyskertomuksen osana", sanoi Silvennoinen.
"Erillissodan opinkappaleiden kyseenalaistaminen on toden teolla voinut alkaa vasta Neuvostoliiton kukistuttua. Erillissodan ytimessä oleva ratkaiseva muistinmenetys koskee jatkosodan etenemisvaihetta. Saksa ryhtyi kesäkuussa 1941 Neuvostoliittoa vastaan maailmankatsomukselliseen tuhoamissotaan. Sodan päämäärästä Suomen poliittis-sotilaallinen johto oli hyvin perillä, se oli Neuvostoliiton täydellinen ja lopullinen hävittäminen. Jo syksyllä 1941 Suomen viranomaiset valmistautuivat sotasaaliin jakoon ikään kuin Neuvostoliitto olisi jo lakannut olemasta."
"Saksan sota oli alusta lähtien maailmankatsomuksellinen; natsien käsityksen mukaan sekä voiton edellytys että sen välttämätön seuraus olisi ideologisten ja rodullisten vihollisten - kommunistien ja juutalaisten - tuhoaminen. Tästäkin tavoitteesta Suomen johto oli oleellisilta osiltaan perillä, ja se hyväksyi ne kommunisminvastaisen taistelun nimissä. Suomen valtiollisen poliisin ja päämajan valvontaosaston toiminta jatkosodan aikana oli selvä osoitus siitä, että Suomi ei ollut mukana jatkosodassa vain reaalipoliittisista syistä, vaan ainakin osa valtiokoneistosta oli myös sisäistänyt ideologisen sodankäynnin tavoitteet."
Silvennoinen sanoi, että erillissodan poliittinen ja moraalinen välttämättömyys kävi lopulta ilmeiseksi sodanjälkeisessä tilanteessa, kun torjuttiin Neuvostoliiton uhkaa ja kun Saksan sotarikosten mittasuhteiden vähitellen paljastuivat. Oli kaikki syyt korostaa Suomen sodan etäisyyttä Hitlerin pyrkimyksiin. Näin toivottiin estettävän Neuvostoliittoa käyttämästä Suomen kiusallista kumppanuutta Saksan kanssa poliittisena työkalunaan. Sen tien päässä kajasteli Suomen muuttaminen kansandemokratiaksi.
Erillissotaopin puolustajat vetoavat usein siihen, että Neuvostoliitto tunnusti Suomen sodan erillisen luonteen solmiessaan Suomen kanssa välirauhan syksyllä 1944. Muille Saksan kumppaneille ei tätä etuoikeutta suotu. Silvennoinen torjui tämän teorian:
"Rauhansopimukset eivät perustu epämääräisistä poliittisista opinkappaleista saavutetulle yhteisymmärrykselle, vaan paljon yksinkertaisempaan järkeilyyn. Ne tulevat ajankohtaisiksi, kun osapuolet laskevat, että taistelun jatkaminen ei enää ole mahdollista, kannattavaa tai tarpeen. Suomen onni oli tässä suhteessa sen sijainti syrjässä niiltä maailmansodan strategisilta hyökkäysurilta, joilla sodanjälkeisen Euroopan muoto ratkaistiin ja joille Neuvostoliitolla oli syksyllä 1944 jo kova kiire."
"SISÄLLISSOTA
SDP:n SYY"
"Hauskimman" sotateorian Presidenttifoorumissa esitti Helsingin yliopiston poliittisen historian dosentti, valtiotieteen tohtori Martti Häikiö, joka sanoi, että vuoden 1918 sisällissodan pani alulle SDP siksi, että se oli hävinnyt eduskuntavaalit syksyllä 1917.
Noissa vaaleissa demarien paikkamäärä eduskunnassa putosi 103:sta 92:een. Toiseksi suurin puolue oli noiden vaalien jälkeen Suomalainen puolue (nyk. Kokoomus), jolla oli 32 kansanedustajaa. Häikiön mielestä tämä oli syy "kapinan" aloittamiseen. Tällaisille "tutkijoille" valtio maksaa palkkaa yliopistossa.
kari.naskinen@gmail.com
Formulavene- ja rokkitapahtuma viime kesänä Lahdessa oli erinomainen. Ei kuitenkaan tarpeeksi hyvä sen järjestäjille, koska ensi kesäksi he pyytävät kaupungilta enemmän taloudellista tukea. Avustusanomus on 50 000 euron sijasta nyt 96 500 euroa.
Jyväskylän kaupungilla on vastaavanlainen operaatio MM-rallin osalta. Jos Lahti päättää panna sata tonnia venekilpailuun, ei Jyväskylän tarvitse satsata paljonkaan enempää, sillä sen nettomenot MM-rallista arvioidaan ensi vuonna olevan 113 000 euroa.
On näillä kahdella tapahtumalla kuitenkin iso ero. Jyväskylän MM-ralli on Pohjoismaiden suurin vuotuinen yleisötapahtuma.
Lahden venekilpailutuen ratkaisee kaupunginvaltuusto 1.12. päättäessään ensi vuoden talousarviosta.
MM-rallia on viime vuosina yritetty hankkia Lahteen. Ei ole onnistunut, eikä onnistu vastakaan. On nimittäin niin, että MM-rallin järjestäminen Suomessa joka vuosi ei enää ole itsestäänselvyys. Tämän hetken tiedon mukaan MM-osakilpailujen järjestämisessä aletaan vuonna 2010 noudattaa vuorottelusysteemiä, ja esimerkiksi juuri 2010 on jäämässä Suomen osalta väliin. Tosin AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen on sanonut, että joitakin klassikkoralleja saatetaan sittenkin armahtaa tästä kierrätyksestä. Koska tilanne on näin herkkä, ei AKK:n kannata riskeerata mitään - Suomen MM-ralli Lahdessa ei enää olisi klassikko.
kari.naskinen@gmail.com
Juttuni verotuksesta on aiheuttanut mielenkiintoista keskustelua. Jalo Paanasen tämänpäiväisen kirjoituksen (ESS) lisäksi olen saanut runsaasti sähköpostia aiheesta. Yllätyksenä on näköjään monelle tullut mm. se tieto, että pääomatuloista ei joudu maksamaan ollenkaan kunnallisveroa.
Lainaan tähän otteita saamistani viesteistä; näin kirjoittaa esimerkiksi lahtelainen yritysjohtaja:
"Ymmärrän kyllä, että firmojen on aika kallista maksaa palkkaa. Myös siksi yrittäjäomistajat jättävät palkan ottamatta ja hoitavat tulonsa osinkojen yms. kautta."
"Kun ajatellaan, että Paananenkin ottaisi firmasta miljoonan euron vuosipalkan, se maksaisi firmalle noin 1.4 milj. euroa ja huonontaisi tulosta. Sen lisäksi ao. henkilö maksaisi noin 500 000 euroa henkilökohtaista veroa. Eli yhteiskunta saisi 900 000 euroa tuloa ko. vuosiansiosta. Nyt kun ottaa miljoonaa euroa osinkoa, saa verottaja siitä vain 280 000 euroa. Tosin firman on täytynyt olla voitollinen ja maksaa siitä verot - myös kunnalle, luulisin."
"Iiro Viinanen on viime aikoina ollut hyvin tuohtunut tästä piirteestä, että johtajaomistajat maksavat veroja alle 30 % tuloistaan. Hän tykkää, että se ei ollut lain muutoksen tarkoitus aikoinaan. Poliittinen paine taitaa olla aika kova muuttaa pääomaverotusta tulevaisuudessa", kirjoittaa yritysjoihtaja.
Toinen selittää asiaa toisesta näkökulmasta:
"Mitä enemmän tuloja, sitä vähemmän veroja." Väitteesi perustuu siihen, että pääomatulojen veroprosentti on 28. Mielenkiintoinen ajatusleikki olisi, että kaikkien verovelvollisten kaikkia tuloja verotettaisiin tämän alhaisen veroprosentin mukaan. Lyön vetoa, että seurauksena olisi kauhea mekkala, koska melkoiselle määrälle kansalaisia verotus kiristyisi. Eli pääomatulojen edullisuus ei ole absoluuttinen vaan suhteellinen totuus."
"Kuten totesit muilta kuin pörssiyhtiöiltä saadut osingot ovat verovapaat 90 000 euroon saakka. Tämä tuntuu ensi silmäyksellä epäoikeudenmukaiselta muita veronmaksajia kohtaan. Syynä on kuitenkin se, että osinko ei ole vähennyskelpoinen menoerä osinkoa maksavalle yhtiölle, joten kaksinkertaisen verotuksen estämiseksi on päädytty tähän järjestelmään. Se synnytettiin, kun yhtiöveron hyvitysjärjestelmästä luovuttiin. Olen koko ajan ihmetellyt tätä keinotekoista rakennelmaa. Sama lopputulos olisi saavutettu, jos osinko olisi saajalleen veronalaista tuloa ja maksajalle vähennyskelpoinen kulu aivan samalla tavalla kuin korkotulo ja korkokulu ovat. Se huono puoli esittämässäni mallissa olisi, ettei siitä saisi yhtä meheviä juttuja kuin esim. nyt käyttämäsi."
kari.naskinen@gmail.com
Lauantaina tuli televisiosta Kummisetä (1972), ja sunnuntaina kuultiin Lahden vanhassa konserttitalossa elokuvan musiikkiteema Puhu hiljaa rakkaudesta, kaikkien aikojen paras elokuvasävellys. Säveltäjä oli Nino Rota, jolta konsertissa kuultiin myös Federico Fellinin Tien (1954) tunnusmelodia; trumpettisolistina puhalsi Lahden ammattikorkeakoulun musiikin laitoksella opiskeleva Hiroshi Matsuura.
Lahden musiikielämän merkittävä kummisetä oli puolestaan Felix Krohn, jonka sävellystuotannosta niin ikään kuultiin tässä konsertissa elokuvamusiikkia. Krohn oli valittu Viipurin musiikkiopiston rehtoriksi ennen talvisotaa, minkä jälkeen Krohn siirsi opiston toiminnan Lahteen. Täällä Krohn ryhtyi myös johtamaan Lahden orkesteria, mutta ennen kaikkea hän sai aikaan Lahden konserttitalon rakentamisen.
Elokuvamusiikkia Krohn teki erityisesti Valentin Vaalalle: Sysmäläinen (1938), Vihreä kulta (1939), Anu ja Mikko (1940). Neljäs Krohnin elokuvasävellystyö oli Orvo Saarikiven ohjaama Linnaisten vihreä kamari (1945), jossa Regina Linnanheimokin katsoi maailmaa isoilla silmillään.Valtaosa elokuvamusiikista on sellaista, että se ei niin kummosta ole itsenäisenä, pelkkänä musiikkina. Linnaisten vihreän kamarinkin musiikki vaikutti aika tylsältä, Anun ja Mikon musiikki oli jo parempaa. Eiväthän nämä sävellykset konsertteja varten ole tehtykään, vaan elokuvien kerrontaa tukemaan. Nyt Kari Karjalainen oli joka tapauksessa sovittanut ja vähän lisäsäveltänytkin Krohnin elokuvakappaleita.
Paremman kuvan Felix Krohnin sävellystuotannosta saa levyltä Säveltäjän kuva (2000), jolla on mm. hänen yksinlaulujaan (Kirsi Tiihonen) ja 25 minuuttia pitkä Sinfonia brevis F-duuri.
Osa elokuvamusiikistakin on mestarillista, Nino Rota ehkä parhaana esimerkkinä. Muita tämän alan huippuja ovat John Barry, Elmer Bernstein, Jerry Goldsmith, Bernard Herrman, Henry Mancini, Ennio Morricone, Michael Nyman ja John Wlliams.
Suomalaisista elokuvasäveltäjistä yksi parhaista on ollut Einar Englund. Konsertissa kuultiin viisiosainen sarja Erik Blombergin elokuvasta Valkoinen peura (1952), joka aikoinaan palkittiin Cannesissa ja sai myös Golden Globe -palkinnon. Englundin musiikki soi hienosti Lahden sinfonisen puhallinorkesterin esittämänä. Toisena bändinä konsertissa esiintyi Lahden konservatorion nuorisopuhallinorkesteri.
Baritoni Hannu Lehtonen lauloi mm. vanhan Olavi Virta -kappaleen Yö kerran unhoa annoit, joka on elokuvamusiikkia siksi, että se esitetään ainakin Markku Pölösen elokuvassa Kuningasjätkä (1998). Tämän valssin on levyttänyt mm. Lahden Teuvo Valo.
Toinen laulusolisti tässä elokuvamusiikin 100-vuotisuuden merkeissä järjestetyssä konsertissa oli sopraano Virpi Väätäinen, joka suoritti loppututkinnon ammattikorkeakoulun musiikin laitoksella 2005.
Seuraavan kerran vanhassa konserttitalossa kannattaa käväistä lauantaina 22.11. klo 18, jolloin Lahden nuori sinfonia -orkesteri esittää wieniläismusiikkia Esa Heikkilän johtamana. Samana iltana tulee televisiosta Kummisetä II.
kari.naskinen@gmail.com
Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa kirjoitan siitä, miten valtio ei ole kompensoi-nut kunnille niitä talou-dellisia menetyksi, joita kahden viime vuosikymmenen aikana ovat aiheut-taneet valtiovallan leikkaukset kuntien verotuloista, valtionosuuksista, indekseistä ja kustannustenjaosta. Sama jatkuu ensi vuonna.
Tuorein tieto on, että Matti Vanhasen hallitus esittää kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain rikkomista. Esityksen mukaan kuntien valtionosuuksia lisätään tai vähennetään ensi vuonna verotulojen pienentymisen vuoksi, ja isot kunnat pannaan maksamaan pienten kuntien veromenetykset.
Ensi vuoden verotuksessa pienituloisten veroja alennetaan työtulo- ja eläketulovähennyksiä nostamalla. Koska nämä vähennykset tehdään kunnallisverotuksesta, kunnat saavat vähemmän verotuloja. Sellaiset kunnat, joissa on paljon eläkeläisiä tai pientä palkkaa saavia, menettävät verotulojaan.
Puitelaissa on sovittu, että valtio hyvittää tällaiset menetykset. Nyt hallitus ottaa tämän hyödyn pois, ja näin ei ole ennen tehty. Tämä on poliittinen linjaus, jolla pienille kepulaisille kunnille saadaan lisää rahaa.
Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne (kuvassa) sanoo suoraan, että esitys rikkoo voimassa olevaa lakia, eikä se vahvista kuntien taloutta.
"Iso kysymys on se, että valtio ei tee mitään kuntien veropohjan laajentamiseksi ja vahvistamiseksi puitelain mukaan. Sehän on voimassa olevaa lainsäädäntöä", sanoo Parjanne Uutispäivä Demarissa.
VEROTULOJEN KASVU
PYSÄHTYY LÄHES KOKONAAN
Kuntataloudella ovat edessään vaikeat vuodet. Kuntaliiton pääekonomisti Juhani Turkkila ennakoi, että kuntien verotulot kasvavat ensi vuonna vain 0,9 prosenttia ja seuraavanakin vuonna vain 2,9 prosenttia.
"Kuntien pitää sopeutua ennätyshyvästä verotulokasvusta liki nollakasvuun, eikä valtionosuuksiin ole luvassa juurikaan reaalista muutosta", sanoo Turkkila.
Vielä tänä vuonna kuntien verotulot ovat kasvaneet keskimäärin 6 prosentin vauhtia, näin Lahdessakin. Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirran talousarvioesityksessä ensi vuoden kasvuksi on merkitty 3,6 prosenttia. Esityksensä Myllyvirta julkisti lokakuun puolivälissä, mutta viimeksi kuluneen kuukauden aikana sekä kansainvälisen, Suomen että Lahden suhdannenäkymät ovat selvästi huonontuneet.
Tuloverojen kasvuksi Myllyvirta on merkinnyt 3,9 % ja kiinteistöveron 3,7 %, mutta yhteisöveron Myllyvirta on jo ennakoinut jäävän ilman kasvua. Oleellisinta on tavallinen kunnallisvero eli lahtelaisten tuloista perittävät verot, mitkä muodostavat 88 % kaupungin verotuloista.
Kaupunginhallitus aloittaa talousarvion käsittelyn huomenna maanantaina.
kari.naskinen@gmail.com
Afrikkalaisessa kertomuksessa, jonka Kaj Chydenius on säveltänyt Teatteri Vanhaan Jukoon pieneksi satu-oopperaksi, syntyy poikalasta toivovaan perheeseen muna. Kun naapurikylän tytölle ei muuta sulhasta keksitä, naitetaan tyttö munalle. Sitten löytyy kuitenkin taikakeino, millä muna muuttuu pojaksi. Ei kuitenkaan kaikki hyvin, sillä poika eksyy vieraisiin naisiin. Tästä rangaistukseksi poika taiotaan takaisin munaksi.
Vanhan Jukon mainoksissa sanotaan, että esitys sopii kolme vuotta täyttäneille. En kuitenkaan viitsinyt ruveta lastenlapsilleni selittämään, mistä tuossa seikkailussa oli kaikkiaan kysymys. Eivät kyselleetkään, mutta palaan asiaan kymmenen vuoden kuluttua.
Chydeniuksen toinen 20 minuutin pituinen satuooppera kertoo tytöstä, jonka tuuli vei. Tämäkin tyttö joutuu naimisiinmenopuuhiin.
Vähän ovat kyllä pelottaviakin. Mustat afrikkalaiset nuket ovat aika hurjannäköisiä, ja pässikin on hurja – syö yksijalkaisilta vihollisilta silmät ja suoletkin. Tilanteet kuitenkin helpottuvat, kun lapset pääsevät esityksen jälkeen tutustumaan nukkeihin ja muihin teatterintekovälineisiin.
Kivoja esityksiä joka tapauksessa. Vastaavanlaisia kuin Chydeniuksen aiemmat satuoopperat Afrikan lapset (2002) sekä Sotamies Juan ja Lontoon prinsessa (2005). Antavat hyvää pohjaa sille, jos pappa vaikka joskus myöhemmin vie lastenlapsiaan ihan oikeaan oopperaan.
Chydeniuksen monipuolisuudesta nämä satuoopperat taas hyvin kertovat. Vaikka ei tämä musiikinlaji Chydeniukselle mitenkään uutta ole. Tosin Chydeniuksen oopperat eivät musiikin muodoiltaan ole verdiä tai wagneria, mutta rakenteeltaan täysipainoista oopperaa. Tunnetuin Chydeniuksen tämän lajin teos on tietenkin on Lapualaisooppera, mutta on niitä paljon muitakin, mm. Elinan surma, Joppausooppera, Karenin, Laestadius, Nummisuutarit, Ollantev, Reviisori sekä Tsaarin tytär ja seitsemän urosta.
Vanhalle Jukolle tehdyt satuoopperat on ohjannut Helena Ryti, nuket ja lavastukset ovat Sari Paljakan, ja rooleissa ovat Maria Nissi, Jussi Parviainen ja Tapio Viitasaari.
Esityksiä on vielä jäljellä: 19.11. ja 20.11. sekä ensi vuoden puolella 20.1. ja 21.1. Esitykset alkavat klo 9.30.
kari.naskinen@gmail.com
Lokakuun 25. päivänä edesmennyt kunnallisneuvos Tenho Iikkanen siunataan lauantaina 15.11. klo 14 Levon hautausmaan Metsäkap-pelissa. Muistotilaisuus järjestetään keskustan seurakuntakodissa, Rautatienkatu 21. Iikkanen oli kuollessaan 83-vuotias.
Kun jokin aika sitten laadin listan Lahden kaikkien aikojen merkittävimmistä henkilöistä kautta aikojen (Mustaa valkoisella 14.10.2008), oli mukana myös Tenho Iikkanen, ja lyhyt luonnehdinta kuului: "pitkäaikainen työskentelijä Lahden hyväksi, sovittelija SDP:n ja Kokoomuksen joskus kiperissäkin vastakkainasetteluissa".
Juuri tätä Iikkanen oli. Kun oikeisto oli kunnallisvaaleissa 1976 saavuttanut voiton ja kääntänyt kaupunginvaltuuston porvarienemmistöiseksi 30-29, oli edessä uudenlainen tilanne. Tätä korosti samanaikaisesti tapahtunut kunnallislain muutos, millä poistettiin kaupunginjohtajat kaupunginhallituksen jäsenyydestä vuoden 1977 alusta lukien. Väliaikaisena kaupunginjohtajana Teemu Hiltusen (SDP) virkavapauden aikana toiminut Kalervo Aattela (SDP) ei enää voinut olla kh:n puheenjohtajana, vaan hänet korvasi luottamusmiehenä Markku Ahtela (Kok).
Kokoomuksella ja SDP:llä oli noiden vaalien jälkeen yhtä isot valtuustoryhmät (18), mutta oikeiston laaja vaaliliitto sai aikaan sen, että porvarit rohmusivat itselleen myös valtuuston puheenjohtajuuden (Oiva Linnavirta, Kok). Mielenkiintoista nähdä, miten nyt käy, kun kilpaillaan vaalikauden 2009-12 luottamushenkilöpaikoista.
"Kunnallispoliittinen tilanne muuttui ratkaisevasti. Voittajat esiintyivät ylimielisinä voittajina ja taas häviäjät huonoina häviäjinä", sanoi Iikkanen Lahden työväenyhdistyksen 100-vuotishistoriateoksessa Vakaalla linjalla (2000). "Tästä seurasi tulehtunut tilanne, jolloin paljon asioita riitautettiin ja asioiden kulku lukkiutui." (Iikkanen itse oli Ahtialan sos.dem. työväenyhdistyksen miehiä.)
Oikeiston vaaliliiton muodostivat silloin Kokoomus, Keskusta, Kristilliset, Liberaalit, SMP ja RKP.
Iikkanen näki, että Lahden kehittymisen kannalta parasta oli lähteä sovittelevampaan politiikkaan ja yhteistyöhön. Kun vaalikausi 1977-80 läheni loppuaan, alettiin suunnitella tulevaa paremmassa hengessä:
"Keskustelin Väinö Saarion (Kok, kaupunginhallituksen puheenjohtaja 1979-80) kanssa ja yhdessä totesimme, että järkevämpään kunnallispolitiikkaan päästään ainoastaan siten, että puheenjohtajuudet kaikissa hallintokunnissa jaetaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ja että kahden suurimman ryhmän kesken ryhdytään ainakin suurissa asioissa neuvottelemaan. Näin sitten tapahtuikin 1981 alusta lukien ja asiat alkoivat luistaa", muisteli Iikkanen.
Tämä konsensuspolitiikka parani entisestään, kun Seppo Välisalo (Kok) tuli kaupunginjohtajaksi. Tampereella Välisalo oli toiminut apulaiskaupunginjohtajana ja myös Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtajana sekä tunsi sen tavan, millä siihen aikaan sikäläinen aseveliakseli toimi.
Välisalon tultua keskusteluyhteys Kokoomuksen ja SDP:n kesken parani Lahdessakin. Vuoden 1981 alusta kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Saario ja kapunginhallituksen puheenjohtajaksi Iikkanen.
Vähältä vain oli pitänyt Välisalon valinta. Valtuuston äänestyksessä hän voitti Kunnallisliiton osastopäällikön Pentti Vatajan (Kesk) 31-28.
Demareille tämä oli kova paikka. Kun oman ehdokkaan taakse ei saatu riittävää kannatusta edes toiselta vasemmistopuolueelta SKDL:ltä, päädyttiin Vatajan taakse. Kepulaisen ehdokkaan taakse menemiselle haettiin jopa SDP:n puoluejohdon tuki, mutta mikään ei auttanut, kun SKDL:n ryhmän taistolaiset äänestivät Välisaloa.
Sekin tässä asiassa oli, että jos Hiltuselle ei olisi 1974 myönnetty virkavapaata kaupunginjohtajan tehtävistä, olisivat demarit pystyneet valitsemaan hänen seuraajakseen oman miehensä. Tuolloin SDP oli vielä valtuuston suurin ryhmä ja valtuustossa oli vasemmisto-enemmistö 26-21 (valtuuston koko oli vielä silloin 47). Hiltunen siis päästettiin virkavapaalle valtiovarainministeriön valtiosihteeriksi. Vasta lokakuussa 1979 Lahdessa päätettiin, että virkavapaata ei enää jatketa, mutta se oli demareiden kannalta myöhäistä, koska valtuusto oli jo muuttunut oikeistoenemmistöiseksi.
Noina vuosina Iikkanen oli vahva mies Lahden demareissa. Sovittelijana hän oli korvaamaton. Valtuuston jäsenenä Iikkanen toimi 1957-68, sen puheenjohtajana 1969-76, ensimmäisenä vara-puheenjohtajana 1977-80 ja taas tavallisena jäsenenä 1981-92. Kaupunginhallituksen jäsenenä hän oli 1957-68 ja sen puheenjohtajana 1981-88. Kaikkiaan hänelle kertyi luottamus-tehtävävuosia 60. Lahden kultaisen mitalin Iikkanen sai 1985.
Tenho Iikkanen oli myös aktiivinen veteraanijärjestömies. Hän mm. toimi ensimmäisen kansallisen veteraanipäivän valtakunnallisen pääjuhlan toimeenpanoa valmistelleen juhlatoimikunnan puheenjohtajana 1986. Iikkanen oli Lahden sotaveteraanien kunniapuheenjohtaja.
kari.naskinen@gmail.com
Paras suomalainen laulaja on Jorma Hynninen (67). Makuasioitahan nämä ovat, mutta kun taas tiistai-iltana kuunteli Hynnistä Ristin-kirkossa, niin näin se on, Hynninen on paras.
En osaa tätä musii-killisin ammattitermein perustella, mutta yhden asian tiedän: Hynninen on suomalaisista oopperalaulajista paras myös näyttelijänä. Tätä ei helposti uskoisi, kun on jotenkin näkevinään sen jäyhän vakavuuden, mikä Hynnisessä ihmisenä on. Vaikka enhän minä miestä tunne, mutta Hynnisen olemuksen perusteella ei äkkipäätä voisi kuvitella hänestä löytyvän niin ilmaisuvoimaista ja moneen taipuvaa näyttelijää kuin hän on.
Hynninen on tehnyt yli 60 oopperaroolia. Muutamia rooleja suomalaiset säveltäjät ovat kirjoittaneet nimenomaan Hynnistä varten. Yksi tällainen on Aulis Sallisen Kullervo. Kun vuonna 1993 olin nähnyt Kullervon Kansallisooperassa, jäi Hynnisen roolityö pyörimään mieleeni kummallisella tavalla. Kaivoin esille vanhan Mustaa valkoisella -juttuni, missä kirjoitin, etten ollut kotimatkan aikana pystynyt puhumaan sanaakaan. Heti seuraavana päivänä kävin ostamassa Kullervon cd-boksin, ja tuossa se nytkin taustalla soi.
"Kokemus oli niin voimakas, että en saanut ajatuksiani järjestykseen esimerkiksi kirjoittaakseni niistä kuin vasta nyt puoli vuotta myöhemmin", kirjoitin jutussani keväällä 1994.
"Kalevalan ja Aleksis Kiven Kullervo on suomalainen mies. Kun katsoin tuota miestä oopperassa esittänyttä Jorma Hynnistä, huomasin olevani myös suomalainen mies. Kullervon, suomalaisen miehen, elämä on tragedia. Eikä miehen kärsimysnäytelmä ole edes oman elämän mittainen. Se näytelmä on alkanut jo kauan ennen syntymää."
"Hynnisen Kullervon nähtyäni hyväksyn ja ymmärrän paremmin sen, miksi edelleen olen katkera siitä, että isoisäni tapettiin vuonna 1918, täysin noiden selkkausten ulkopuolisena. Oma isäni on kertonut niistä tapahtumista, jäämisestään isättömäksi alle kahden vuoden ikäisenä, ja näistä kertomuksista olen saanut itseeni pysyvän arven. Oma murhenäytelmänikin on siis alkanut ennen syntymääni ja ilmeisesti jatkuu myös kuolemani jälkeen, sillä en ole jättänyt omia lapsianikaan tietämättömiksi tästä mieltäni mustaavasta asiasta."
"Tähän liittyy kuvaavasti oopperan loppu, jossa Kullervo sanoo, ennen kuin tekee itsemurhan: Pelkäänkö minä kuolla? Ei se voi olla elämää pahempi. Sellainen oli maailma minulle."
Iltalehden haastattelusarjassa "Sytytin kynttilän" kysyttiin 7-vuotiaalta pojalta, mikä hänen mielestään on suurin ongelma maailmassa. - "Se, että pitää pelätä. Iltaisin. Vähän. Joskus tulee mieleen, että mä olen syyllinen kaikkeen, ja että on tummia pilviä mun ympärillä."
Tiistai-iltana Ristinkirkossa ei ollut tummia pilviä, kun Hynninen esitti Oskar Merikannon lauluja, vaikka soi siellä taas "vienosti murheenkin soitto".
Sallisesta ja Hynnisen toisesta "hovisäveltäjästä" Einojuhani Rautavaarasta vielä sen verran, että eivät näiden nykysäveltäjien teokset aina laulajallekaan helppoja ole, Hynninen:
"On myönnettävä, että päre on palanut kymmeniä kertoja, ja sitä kysyy vain itseltään, miksi näin vaikeaa on tehty. Näitä hyviä ystäviäni olen harjoitusvaiheessa manannut monta kertaa. Mutta sitten kun ongelmat on selvitetty, palkinto on suurempi. Mitä enemmän kärsit, sen kirkkaamman kruunun saat." (Pekka Hako: Jorma Hynninen omalla maalla, Otava 1999).
kari.naskinen@gmail.com
Teollisuusneuvos Reino Rajamäki (76) perusti oman yrityksensä, sittemmin moneen kertaan palkitun Stala Oy:n vuonna 1972 ostamalla osan Upon tuotannosta. Stala ryhtyi valmistamaan tunnetuimpana tuotteenaan tiskipöytiä ruostumattomasta teräksestä sekä jaloteräksisiä putkia, palkkeja, huonekaluja ja niiden osia.
Upolla tuotantopäällikkönä toimineen Rajamäen oma liiketoiminta lähti liikkeelle vauhdilla. Ensimmäiset tiskipöydät koottiin puolivalmiissa tehdashallissa, jossa ei ollut edes kattoa.
Rajamäki on tullut tunnetuksi omaperäisenä yritysjohtajana, jonka persoonalliset johtamismenetelmät ovat pitäneet Stalan hyvin menestyvänä yrityksenä ja tuotemerkkinä. Vuonna 1988 Stala sai valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon, minkä jälkeen se on saanut useita erilaisia laatupalkintoja. Sukupolvenvaihdos Stala-yhtiöissä tehtiin muutama vuosi sitten.
Nyt Rajamäki on yhdessä Kalevi Laalon kanssa tehnyt kirjan Murros työelämässä. Se kertoo Rajamäestä ihmisenä ja johtajana, ja varsinkin siitä yrityskulttuurista, minkä Rajamäki Stalalle on luonut.
Paljon Rajamäki puhuu suomalaisuudesta. Hän ei ymmärrä sitä vouhotusta, mitä käydään amerikkalaisten liiketoiminta- ja johtamisoppien kanssa. Mennään sankoin joukon Jari Sarasvuon seminaareihin, joissa tämä talouselämän ylimmäksi guruksi nimittäytynyt narsisti tarjoilee lännen latteuksia vakavasti työhönsä suhtautuville yritysjohtajille. Tätä tv-julkkista kuultuaan tullaan takaisin kotimaisemiin yhtä vakavassa uskossa kuin entinen lapinmies Lauri Leevi Laestadiuksen herätyskokouksesta.
"Siinä kannettiin amerikkalaista vettä suomalaiseen kaivoon, joka pian oli taas tyhjillään. Vettä riitti vaivoin seuraavaan neljännesvuosi-katsaukseen saakka. Stalan opit ovat toista maata. Ne ovat suomalaisia."
Nyt suomalaisuus on kuitenkin koetuksella. Rajamäki sanoo, että meikäläinen työelämän järjestelmä toimi niin kauan kuin täällä vallitsi kansallinen kapitalismi:
"Pääoma ja omistus olivat valtaosin Suomesta. Laulettiin 20 perheestä. Puhuttiin suuryrityksistä, pkt-yrityksistä ja muutamia henkilöitä työllistävistä yrityksistä, jotka hankkivat vieraan pääomansa kansallisista rahoituslaitoksista. Niin kauan kuin tämä kotikutoinen työn, pääoman ja markkinoiden rakennelma pysyi muuttumattomana, hyvinvointivaltio jatkoi kukoistamistaan. Idylli särkyi 90-luvun taitteessa. Finanssimaailman valtakunnalliset rajat kaatuivat. Pääomien liikkuvuus lisääntyi. Omistus siirtyi pala palalta ja maapallonlaajuisesti pörssisijoittajille."
Kovin on ajankohtaista Rajamäen pohdinta. Kirjan ilmestymisen aikoihin tuli sellainenkin uutinen, että Metsäliitto ja UPM olivat myyneet paperitehtaitaan eteläafrikkalaisille.
"Pahalta näyttää", sanoo Rajamäki, "luotiinko Stalan yrityskulttuuri ja sakista johtaminen turhaan? Jauhautuuko se ja vastaavat yritysmaailman inhimilliset pyrkimykset markkinavoimien ja ihmisten massoittumisen alle?"
Rajamäki on värikäs persoona. Luennoitsijana hän on otollinen. Kun olen toimittajana monet monituiset kerrat Reiskaa kuunnellut ja kahdenkesken usein keskustellut, niin aina on Reiskalta irronnut sellaisia aforisminomaisia viisauksia, joista on ollut helppo tehdä vetäviä otsikoita. Tähän kirjaan Laalo on kerännyt koko joukon Rajamäen sanontoja, joiden toimivuuden käytännössä Rajamäki on todistanut:
1. "Oikea johtajuus ei tarvitse johtajaa. Johtaja tyytyy näyttämään tietä."
2. "Johda sakista, vaaratilanteessa sakin edestä!"
3. "Suuret ihmiset eivät tunne itseään koskaan suuriksi. Pienet ihmiset eivät tunne itseään koskaan pieniksi."
4. "Ollako toisten mieliksi? Itsesi kanssa sinun on elettävä."
5. "Mikään ei hämärrä totuutta niin tehokkaasti kuin auktoriteetti."
6. "Menestyvän yrityksen toimintaohje on lyhyt, selkeä ja käyttökelpoinen. Ongelmayrityksen kuin sademetsien viidakko."
7. "Menestyksen olennaiset edellytykset ovat vilpittömyys, lahjomattomuus, ystävällisyys, viisaus, ihmisrakkaus."
8. "Hyvä kommunikaatio on organisaation paras voiteluaine."
9. "Omasta painostaan taipuvan tähkäpään nöyryyttä on kaikissa, jotka elämässään ovat saaneet aikaan jotain tosi arvokasta." (Sylvi Kekkonen)
10. "Huonosti menee ellei pojista tule puolta parempi kuin isänsä." (Reiskan isä Jaakko Rajamäki)
kari.naskinen@gmail.com
En päässyt näkemään Metropolitan-oopperan ensimmäistä suoraa lähetystä Lahden Kuvapalatsiin. Se oli yleisömenestys niin Lahdessa kuin muuallakin. Karita Mattila ja Juha Uusitalo vetivät niin hyvin, että kaikissa Finnkinon teattereissa ympäri maan olivat kaikki salit loppuunmyytyjä.
Arki koettiin nyt lauantaina, kun New Yorkista tuli suorana satelliittilähetyksenä John Adamsin ooppera Doctor Atomic (2005). Kuvapalatsissa meitä oli 22 katsojaa. Sanotaan, että Lahti on musiikkikaupunki... Harmi, jos nämä esitykset joudutaan lopettamaan huonon menekin takia.
Kokemus oli hurja, tai paremminkin järkyttävä, sillä Adamsin oopperan aihe on raju. Se kertoo maailman ensimmäistä ydinasetta kehittäneestä J. Robert Oppenheimerista (1904 - 1967) ja Los Alamosin laboratorioalueella New Mexicossa tehdystä ensimmäisestä atomipommikokeesta heinäkuussa 1945. Ooppera päättyy ensimmäisen pommin räjäytykseen, mitä edeltää varttitunnin jakso niin piinaavaa jännitystä, että en ole tainnut sellaista aikaisemmin oopperassa kokea. Kun sitten orkesteri hiljenee, kuuluu hiljaisuudesta hento naisen ääni, joka alkaa toistaa lyhyitä lauseita japaniksi: "Voisitteko antaa vettä... Missä lapseni ovat... Missä lapseni ovat... Voisitteko antaa vettä..." (nämä tekstit heijastetaan näyttämölle englanniksi) - on siirrytty kuukausi eteenpäin Hiroshimaan ja Nagasakiin. Kurkussani oli vähintään plutoniumatomin kokoinen pala.
Finnkinolta tämä on kovan luokan kulttuuriteko. Jäljellä on vielä kahdeksan muuta suoraa lähetystä Metropolitanista. Eikä lippu esitykseen maksa kuin 29 euroa. Katsomisolosuhteet ovat loistavat, kuten uusissa elokuvateattereissa nykyisin on. Penkit ovat sata kertaa mukavammat kuin Kansallisoopperassa tai Sibeliustalossa, teräväpiirtokuva isolla kankaalla on täydellinen ja äänentoista huippuluokkaa.
Elävästä teatteritilanteesta jää tietenkin jotakin pientä uupumaan, mutta vastapainoksi tällainen elokuvattu lähetys oopperasta on jopa parempi kuin nähtynä jostakin oopperan kolmannelta parvelta. Doctor Atomic oli ohjattu, kuvattu ja "leikattu" erinomaisesti. Lisäksi bonuksena saatiin väliajalla John Adamsin ja pääroolin laulaneen Gerald Finleyn (kuvassa) suorat haastattelut kulissien takaa. Ne konjakit ja sherryt jäivät kuitenkin väliajalta puuttumaan, ja ehkä se olikin syy huonoon yleisömenestykseen Lahdessa, ja varsinkin se, että elokuvateatteri ei ole kanonisoitu eliittiväen näyttäytymispaikaksi - siellähän joutui nytkin olemaan samoissa aulatiloissa jopa Bondin-katsojien kanssa.
Finley on muuten se sama baritoni, joka Kansallisoopperassa lauloi Kaija Saariahon Kaukaisessa rakkaudessa (2000). Doctor Atomicin libreton kirjoittanut Peter Sellars on tämän hetken suurimpia nimiä oopperan maailmassa, ja Suomessa hänet tunnetaan yhteistyöstään Kaija Saariahon ja Esa-Pekka Salosen kanssa.
Metropolitanin orkesteria johti Alan Gilbert. Adamsin musiikki on monimuotoisempaa kuin Kaija Saariahon. Kun sanotaan, että musiikin elementit ovat melodia, rytmi ja harmonia, niin Adamsin musiikissa nämä kaikki ovat kohdallaan. Ammattimusiikki-ihmiset ovat sanoneet, että Adamsin nykytuotannossa kuuluu varsinkin myöhäisromantiikan vaikutus. Doctor Atomic sisältää runsaasti kaunista laulumusiikkia sekä solisteille että isolle kuorolle.
Kuvapalatsin Metropolitan-sarja jatkuu tästä eteenpäin seuraavasti:
22.11. Hector Berlioz: Faustin tuomio
20.12. Jules Massenet: Thais
10.1. Giacomo Puccini: La Rondine
24.1. Christoph Willibald Gluck: Orfeus ja Euridike
7.2. Gaetano Donizetti: Lucia di Lammermoor
7.3. Giacomo Puccini: Madama Butterfly
21.3. Vincenzo Bellini: Unissakävelijä
9.5. Gioacchino Rossini: Tuhkimo
kari.naskinen@gmail.com
Jostakin syystä Woody Allenin (72) elokuvantekomahdollisuudet Hollywoodissa alkoivat muutama vuosi sitten vähentyä. Allen siirtyi Manhattanilta Englantiin ja teki siellä kolme elokuvaa: Match Point (2005), Scoop (2006), Cassandra´s Dream (2007). Näiden jälkeen Allen siirtyi Espanjaan, jossa syntyi nyt Lahden Kuvapalatsiin tullut Vicky Cristina Barcelona (2008).
Nyt tapahtumapaikkoina ovat katalonialaisen arkkitehdin Antoni Gaudin (1852 – 1926) Barcelona ja Fernando Alonson kotikaupunki Oviedo. Kauniita kuvia, kauniita ihmisiä, kaunis tarina – vuoden paras elokuva!
Nuoret amerikkalaisnaiset Vicky (Rebecca Hall) ja Cristina (Scarlett Johansson) tulevat Barcelonaan kesälomalle. Vicky on jo vakaasti kihloissa ja naimisiin menossa, mutta Cristina on seikkailunhaluinen ja railakas. Barcelonassa heidät piirittää komea taiteilija Juan Antonio (Javier Bardem), mutta kuvioissa on edelleen myös tämän äkkipikainen ex-vaimo Maria Elena (Penélope Cruz, kuvassa). Tästä syntyy kuvio, jota voi luonnehtia Allenin dialoginpätkällä elokuvasta Kesäyön seksikomedia (1982): ”Seksi helpottaa jännittyneisyyttä, ja rakkaus aiheuttaa sitä”.
Vickyn ja Cristinan kesäinen seikkailu on upea. Suorastaan harvinaisen hienosti kuvataan niitä tunteita, joita rakastuminen saa ihmisen sisimmässä aikaan. Kun oikein rakastuu, ei millään muulla ole väliä. Se on kuin nousuhumala, sitä pitää saada lisää. Tämän Woody Allen osaa. Elokuva on kunnianosoitus nimenomaan rakastumiselle sen moninaisissa ilmenemismuodoissaan, joista osa lähenee hulluutta. Pysyvämpi rakkaus on sitten jo toinen juttu. Näissä suhteissa Allenin elokuva vertautuu Luchino Viscontin Sensoon (1954).
Woody Allenin dialogi on taas kerran loistavaa. Valkoista ja mustaa huumoria, ja nokkeluuksia niin, että tekisi mieli kirjoittaa niitä ylös. – ”Joko alat riisua minua vai meneekö tämä paneelikeskusteluksi?”
Elokuvan naisista Penélope Cruz on yliveto. Oikeastaan vasta Penélope tullessaan kuviin elokuvan puolivälissä nostaa sen siihen kliimaksiin, mitä Allen on hakenut. Penélope Cruzin ja Javier Bardemin tuliset espanjankieliset keskustelut ovat kuin taideteoksia sinällään. Nyt jäädään odottamaan Penélopen seuraavaa elokuvaa, Isobel Coixt´n ohjaamaa Elegy - kauneuden valta.
Amerikkalais-tanskalainen Scarlett Johansson puolestaan on näitä uusia tähtiä. Allen löysi hänet Match Pointiin, ja nyt Scarlett on jo omalla listallani maailman kymmenen parhaan joukossa – kaunis, eroottinen, sensuelli, naitava. Äskettäin Scarlett nähtiin myös telkkarissa Sofia Coppolan hienossa elokuvassa Lost in Translation (2003).
Scarlett oli presidentinvaaleissa Barack Obaman kannattaja, niin varmaan Woody Allenkin. Tässä elokuvassakin tehdään selväksi, mistä amerikkalaisessa elämänmuodossa on kysymys. Tyhjyydestä ja pinnallisuudesta, näyttää Allen. Vickyn sulhanen on kuin jokin internetistä ladattu pölvästi, jolle tärkeintä elämässä ovat tennistunnit hienolla klubilla, tuttavuus muiden menestyjien kanssa ja suunnitellun kodin sisustaminen tyylikkäästi. Siinä ei Vickylle jää paljon vaihtoehtoja, kun aidompi eurooppalainen elämänmuoto tärähtää tajuntaan.
Elokuvan musiikki on niin mukaansatempaavaa, että pitää heti lähteä levykauppaan etsimään: flamencokitaristit Paco de Lucia, Juan Serrano ja Emilio de Benito sekä jazzkokoonpano Biel Ballerster Trio.
kari.naskinen@gmail.com
Kekkosen ja SDP:n suhteista tohtoriksi väitellyt Lasse Lehtinen (61) on demaripoliitikko ja kirjailija. Hänen uusin romaaninsa Siivetönnä en voi lentää (WSOY, 2008) on sodanjälkeisten sukupolvien selviytymistarina niiltä vuosikymmeniltä, jolloin rakennettiin uutta Suomea. Taustana ovat poliittisen elämän todelliset tapahtumat, konnia ja lurjuksia unohtamatta.
Paljon on tuttua asiaa, niin kuin esimerkiksi se, että ei tämä nykyinen vaalirahoituskeplottelu mitään uutta ole. Kun Urho Kekkoselle runnattiin jatkokautta, ei asialla ollut "Kehittyvien maakuntien Suomi ry", vaan "Maaseudun yhteisvaliokunta". Lehtisen romaanin päähenkilö, rakennusliikkeen omistaja Toivo Ahola saa valiokunnasta vieraakseen kanslianeuvos Arvo Korsimon. Niin paljon Korsimon käytös kuitenkin Aholaa suututtaa, että kun hän toimittaa lahjoituksen annettuun osoitteeseen, hän panee yhtä suuren summan kirjekuoreen toimitettavaksi Aravan silloiselle pääjohtajalle Olavi Lindblomille "käytettäväksi Kekkosen-vastaiseen toimintaan".
Vastaavanlaisia anekdootteja ja kevyttä huulenheittoa Lehtisen kirjassa on paljon. Se on mukavaa ajankuvaa, mutta jää lopulta kuitenkin viihdekirjallisuusosastoon. Kirja on helppoa luettavaa, mutta on sillä vakavatkin ansionsa. Suomi elää jälleenrakennuksen aikaa, ja tulevaisuutta varjostaa epävarmuus sodan hävinneen maan kohtalosta. Jälleenrakennuksen ponnistelujen ja henkilökuvien taustana toimivat poliittisen elämän tapahtumat.
Paljon on tuttua asiaa. Lahdessa Juustilankadulle rakennetun tornitalon romahtanenkin on esillä: "Joku arveli, että urakoitsija oli nuukuuksissaan jättänyt raudan pois betonista. Toinen sanoi, että huoneistot oli tapetoitu liian painavilla tapeteilla."
Valtakunnaliset teinipäivät Lahdessa järjestettiin joskus 60-luvulla: kannatti majoittua "Seurahuoneelle kahden hengen huoneeseen, sillä vanhemmat lukiolaiset olivat kertoneet, että teinikokouksissa halukkaita tyttöjä oli aina enemmän kuin sopivia panopaikkoja".
Tällaista letkeää light-versiota Suomen neljästä sodanjälkeisestä vuosikymmenestä Lehtinen tarjoaa 460 sivun verran, tähän tapaan:
1. "Suomalaiset hitsasi yhteen Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto, kommunistinen valtio, joka ensin petti suomalaisen työväenluokan ja sitten pelästytti Suomen porvarit perinpohjin." [Oheiskatsomiseksi käy parhaillaan tv-sarja Piru ja peijooni.]
2. "Kekkonen ei saanut Helsingistä yhtään valitsijamiestä, silti miehestä tuli presidentti."
3. "Rahalla ei saa onnea, mutta sillä saa pöydän läheltä orkesteria, paremman palvelun ja naisia, jotka puhuvat vain kun heiltä kysytään."
4. "Jos kaikki olisivat tasa-arvoisia ja rikkaita ja istuisivat parhaissa pöydissä, kuka meille tarjoilisi? Sitä kannattaa miettiä."
5. "Kun mies tulee korvesta, se on kaiken järjen mukaan kommunisti. Kun se saa mökin ja ostetuksi polkupyörän, siitä tulee sosiaalidemokraatti. Kun siitä tulee kunnanvaltuutettu, se on edelleen sosiaalidemokraatti, mutta kannattaa porvareiden esityksiä. Vaikka oikeat porvarit maailmasta häviäisivät, porvarillisuus ei mihinkään, siitä pitävät sosiaalidemokraatit huolen."
6. "Vapaamuurarit ovat turhautuneiden keskinkertaisuuksien salaseura."
7. "Nainen menee naimisiin ja luulee, että mies muuttuu. Turha toivo. Mies menee naimisiin ja haluaa, että nainen ei koskaan muuttuisi. Turha toivo."
8. "Virkamiesliiton majalle Saariselälle ei tyttöystäviä kannattanut viedä, se oli kuin olisi kantanut pirtua Viroon, sillä paikallinen tarjonta ylitti aina kysynnän."
9. "Venakko osaa tarjota tavaran niin, että kullia huimaa. Käynti Tamaran luona friskaa niinku kirkko vanhusta."
10. "Naurava piika on puoleksi pantu."
On Lehtisen kirja parempi kuin Kalle Päätalon tylsyydet. Sen sijaan Lahdessakin parhaillaan pyörivä Päätalo-elokuva on hyvä. Se kertoo Päätalon nuoruudesta siihen saakka, kunnes tämän ensimmäinen romaani ilmestyy. Jos ei ole Päätalo-fani eikä tunne kirjailijan henkilöhistoriaa, elokuva paikkaa hyvin aukkoa. Aikamoinen lurjuskin oli. Kai Lehtinen nimiroolissa on erinomainen.
kari.naskinen@gmail.com
Keväällä olin FC Lahden bussimatkalla, käytiin katsomassa Tampereen ja Lahden peli. Ratinan kentän reunalla oli iso mainos: "Finlandia - varakkuus on tahtolaji". Vieressäni istunut Olli Vahter tiesi kertoa, että Finlandia Group Oy on sijoitusneuvontaan erikoistunut yritys.
Siinä sitten ihmettelin, että tahdostako se vain on kiinni. Koko elämäni olen tahtonut varakkaaksi, mutta ei ole onnistunut, lotonnutkin olen aina. Tahtomisesta ei ole kiinni jäänyt. Vahterille sanoinkin, että jos se sittenkin on enemmän taitolaji. Kun FC Lahti voitti sen ottelun, siinä varmaan oli mukana tahtoa, mutta enemmän silti taitoa.
Tällä viikolla on sitten lehdistä luettu, miten varakkuus todellakin on taitolaji. Kuntien talousahdinkoa hyödyntäneen lääkärifirman Medonen toimitusjohtajalla Pertti Karjalaisella (kuvassa) oli viime vuonna 22 miljoonan euron tulot, mutta maksoi niistä veroa vain 28 prosenttia.
Selitys on veronkierto, jota myös "verosuunnitteluksi" sanotaan - taitolaji. Kun nimittäin tavallisesta palkkatulosta joutuu maksamaan korkeampaa veroa kuin rikkaiden pääomatuloista, oli Karjalainen ratkaissut asian niin, että kelpuutti itselleen palkkatuloa vain 1300 euroa kuukaudessa. Otti loput osinkoina ja muina sellaisina, joihin tavallisella ihmisellä ole mahdollisuutta.
Nämä miljoonaosingot taas ovat sellaisia, että kun niistä kerran on maksanut matalan veron ja siirtänyt rahansa omaisuudeksi, se on sen jälkeen kokonaan verotonta, koska varallisuusveroa ei enää ole.
Lahden verotiedoista löytyy vastaavanlaisia esimerkkejä. Jouko Kemppi tienasi viime vuonna palkkaa 160 000 euroa ja pääomatuloja 3,4 miljoonaa euroa, maksoi tuloistaan veroa 29 prosenttia. Kempin toimitusjohtaja Anssi Rantasalo joutui tyytymään pelkkään palkkatuloon 310 000 euroa, josta maksoi veroa 51 prosenttia.
Progressiivinen verotus siis toimii: mitä suuremmat tulot, sitä pienempi verotus.
Myös yksityistäminen toimii. Lahdessakin terveyskeskuksia pyörittävän Medonen Pertti Karjalainen (39) on sanonut, että "hoivamarkkinat ovat auenneet todella räväkästi". On taitolaji lypsää kuntia ja rikastua.
Taitolajin osaajiin kuuluu myös helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Maria Björnberg-Enckell (RKP), joka on rikastunut Myllykosken paperiteollisuuden perijättärenä. Hänen pääomatulonsa olivat viime vuonna 257 000 euroa. Tästä huolimatta Maria-rouva ei käyttänyt yhtään omaa rahaa vaalikampanjaansa, vaan keräsi siihen tarvitsemansa 8000 euroa muilta. Ei tarvitse edes lotota, kun on taitava muuten vain.
LAHDEN VALTUUSTON
VARAKKUUSTILASTO
Verotiedoista pääsee laskemaan myös Lahden kaupunginvaltuuston varakkuustilaston. Valtuustoon valittujen tulot keskimäärin puolueittain:
54 000 Kokoomus
54 000 Vasemmistoliitto
44 000 Keskusta
36 000 SDP
30 300 Vihreät
28 000 Senioripuolue
23 600 Perussuomalaiset
22 500 Kristillisdemokraatit
kari.naskinen@gmail.com
Vielä yksi laskentatilasto kunnallisvaalien tulosten pohjalta: jos nämä olisivat olleet EU-vaalit. Ensi kesäkuussa ne käydään.
Suomelle ne ovat sikäli huonommat vaalit kuin viime kerralla, että Suomen europarlamentaarikkojen määrä putoaa 14:stä 13:een.
EU-vaaleissa mennään läpi valtakunnallisilla kokonaisäänimäärillä. Jos nyt otetaan laskentaan kunnallisvaalien kokonaisäänimäärät, jakautuisivat Suomen europarlamentaarikot seuraavasti (suluissa nykytilanne):
4 (4) Kokoomus
3 (3) SDP3 (4) Keskusta
1 (1) Vihreät
1 (1) Vasemmistoliitto
1 (0) Perussuomalaiset
0 (1) RKP
Nimiäkin on jo heitetty esiin. Mielenkiintoisin tapaus tässä vaiheessa on entinen demarien kansanedustaja ja entinen TUL:n puheenjohtaja, professori Kalevi Olin (kuvassa) Jyväskylästä. Hänen tukijakseen on ilmaantunut jo vahva keskustavaikuttaja Erkki Laatikainen, joka vastikään siirtyi eläkkeelle Keskisuomalaisen päätoimittajan tehtävästä, mutta jatkaa lehdessä joka lauantai suosittua juttupalstaansa. Laatikaisen sanalla on painoa.
Sosiaalidemokraattien tilanne on täysin avoin, sillä kukaan sen nykyisistä "mepeistä" ei enää asetu ehdokkaaksi. Näin ollen Olin saa kavereikseen kaksi nelikosta Eero Heinäluoma, Liisa Jaakonsaari, Miapetra Kumpula-Natri, Satu Taiveaho, jos ehdolle päättävät asettua. Päijät-Hämeestä ei demariehdokkaita löytyne, joten meidän suunnalta ääniä saavat paljon Satu Taiveaho ja toinen Hämeenlinnan demari Johannes Koskinen.
Kokoomuksen Ville Itälä ja Eija-Riitta Korhola jatkavat ja saavat seurakseen Ilkka Kanervan ja Sirpa Pietikäisen.
Keskustasta saavat riittävästi ääniä jatkamiselleen Anneli Jäätteenmäki ja Hannu Takkula, ja kolmanneksi nousee Esa Härmälä.
Vihreiden Satu Hassi saa pitää paikkansa, mutta Vasemmistoliitossa Esko Seppänen tekee tilaa Esko-Juhani Tennilälle.
Timo Soini on ilmoittanut, ettei lähde ehdokkaaksi Brysseliin, joten sinne seuloutuu joku toistaiseksi tuntematon suuruus.
kari.naskinen@gmail.com
Georgia ei ollut oikeastaan olleenkaan pahoillaan Etelä-Ossetian ja Abhasian menettämisistä, sillä ne olivat sille hankalia osia. Kun Venäjä meni tunnustamaan Etelä-Ossetian ja Abhasian, sai Georgia voiton, koska tämä tunnustaminen sai Venäjän huonoon valoon maailmalla. Näin oli sanonut Georgian keskuspankin johtaja Aleksanteri-instituutin tutkimuspäällikölle Markku Kangaspurolle, joka esitelmöi Georgian kriisin kansainvälisistä vaikutuksista Lahden Paasikiviseurassa.
Venäjä merkkasi Etelä-Ossetian ja Abhasian itsenäisyyden tunnustamisella reviiriään. Venäjä osoittaa nyt toimillaan, että se ei hyväksy Naton laajenemista ainakaan Georgiaan ja Ukrainaan. Venäjä toimii kuin peilikuvana lännen toimille Kosovon itsenäistymisessä. Venäjä vastusti Kosovon itsenäistymistä ja varoitti länsivaltoja tunnustamasta sitä, ja ilmoitti, että itsenäisyyden tunnustamisella on pitkälle meneviä seurauksia. Argumentaatiot olivat samat, mitä Kosovon itsenäisyyden tunnustamisessa käytettiin.
Lahdessa Kangaspurolta kysyttiin myös, mitä Suomessa pitäisi nyt ajatella oman Nato-jäsenyytemme suhteen. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä:
"Ei olisi Suomen edun mukaista liittyä nyt Nato-hakijoiden joukkoon Georgian ja Ukrainan rinnalle Venäjän uhkaa vastaan."
Sen Kangaspuro kuitenkin myös sanoi, että Venäjällä ei ole valloituspyrkimyksiä. Eikä se enää ole sotilaallinen suurvalta.
Etelä-Ossetia ja Abhasia tulevat Kangaspuron mielestä olemaan Venäjästä riippuvaisia vastaavalla tavalla kuin Kosovo on riippuvainen kansainvälisestä yhteisöstä. Molemmat ovat liikkuvia osa suurvaltojen strategisessa pelissä.
Etelä-Ossetia ja Abhasia eivät palaa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa enää Georgian yhteyteen. Asiaa on ratkottu kahdessa sodassa, ja kansanäänestyksissä alueiden väestöt ovat halunnut itsenäisyyttä.
Venäjän sotilasmahdin heikkenemisestä kertovat luvutkin: kun USA:n vuotuiset sotilasmenot ovat yli 500 miljoonaa dollaria, ovat ne Venäjällä vain 30 miljoonaa dollaria. Tosin materiaalinen ero ei ole samaa luokkaa, sillä Venäjän pientä budjettia selittävät osaltaan matala palkkataso.
"Heikko ei Venäjä silti ole. Sen taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta on kasvanut siitä ajasta, kun Neuvostoliitto hajosi. Tärkeimpänä tekijänä tässä ovat Venäjän energiavarat. Niistä saamillaan tuloilla Venäjä kattaa 70 prosenttia budjetistaan", sanoi Kangaspuro.
Venäjä on maailman toiseksi suurin öljyntuottaja heti Saudi-Arabian jälkeen; kolmantena on USA. Öljyä puolestaan kuluttaa USA yhtä paljon kuin Kiina, Venäjä, Saksa, Japani, Intia ja Kanada yhteensä.
Maakaasu on Venäjän energiateollisuuden toinen tukipilari. Venäjältä menevät kaasuputket Berliiniin, Frankfurtiin ja Milanoon. Nämä putket ovat vain sikäli ongelmallisia, että ne kulkevat Ukrainan ja Valko-Venäjän läpi. Siksi Venäjä tarvitsee varmemman kaasuputken länteen Itämeren kautta.
kari.naskinen@gmail.com
Lahden kaupunki ja muutkin suomalaiset tallettajat saivat rahansa ulos islanti-laisesta kon-kurssipankista. Ilman Suomen valtion apua tämä ei olisi onnistunut. Rahat saatiin takaisin jopa ylisuurine korkoineen, joilla pankki oli houkutellut myös Lahden rahoitusjohtajan Mika Mäkisen talletuksia tekemään.
Näin meidän kannaltamme on tietenkin hyvä, että seikkailulla oli onnellinen loppu. Se silti ihmetyttää, että valtion takuilla eli suomalaisten veronmaksajien kustannuksella turvataan myös tällaisten ahneuskorkojen kanssa pelaavien talletukset.
Kun ahnehtijoille eivät olleet riittäneet Nordean, Sammon, osuuspankkien tai säästöpankkien lupaamat korot, oli rahat viety Kaupthing-pankkiin.
Näiden ahneuskorkojenkin takaamisesta päätti eduskunta 24.10. äänin 127 - 5. Valtio ei siis mitenkään kyseenalaista tällaista riskisijoittamista, vaan päinvastoin on kannustamassa sitä.
Mukana tämän hyväksymisessä olivat myös ne eduskunnan talousvaliokunnan jäsenet, jotka vielä valiokunnassa olivat vaatineet ylikorkojen takaamatta jättämistä. Ahneuskorkojen jättämistä valtiontakauksen ulkopuolelle vastustivat eduskunnan isossa salissa vain Esa Lahtela (SDP), Markku Uusipaavalniemi (Kesk), Markus Mustajärvi (Vas), Unto Valpas (Vas) ja Jyrki Yrttiaho (Vas).
Timo Soini (PS) puolestaan jättäytyi pois äänestyksestä, mutta niinpä hänen kotikaupunkinsa Espoo olikin yksi Kaupthing-korkojen hamuajista.
Kaupthingin tapauksen yhteydessä on puhuttu siitäkin, miten yllättäen sen vaikeudet ilmaantuivat. Vielä elokuussa oli Suomestakin tehty pankkiin talletuksia. Kuitenkin jo toukokuussa oli euro-parlamentaarikko Esko Seppänen (Vas) varoittanut asiasta Hymy-lehdessä: "Jos pankista tulee maksukyvytön ja Islanti ajautuu valuutan jättidevalvaatioon, on pienen maan kyky taata talletussuojan perusosa slkeä riski".
Muut pankitkin tämän tiesivät, eivätkä siksi enää lainanneet rahaa Kaupthingille.
HOLKERI, AHO JA VIINANEN
AIHEUTTIVAT EDELLISEN KRIISIN
ESS:n järjestämässä Suomifoorumissa kuulemma käsiteltiin edellistä pankkikriisiä, siis Suomen. Kuten seuraavan päivän lehdessä otsikoitiin, keskustelijoiden muisti petti.
Eikä kysymyksessä ole vain muisti, vaan tahallinen asioiden vääristely, mitä tapahtui myös kunnallisvaalien alla käydyssä keskustelussa. Kun syytettiin presidentti Mauno Koivistoa ja sosiaalidemokraattisia valtiovarainministereitä vaikeuksiin joutumisesta, ei "muistettu", että ratkaisevilla hetkillä toimivat pääministerinä Harri Holkeri (Kok) ja Esko Aho (Kesk). Valtiovarainministerit yrittivät harjoittaa pidättyvää rahapolitiikkaa, mutta pitkän oppositiokauden jälkeen hallitukseen tullut Kokoomus oli kuin varsa kevätlaitumella eikä halunnut nostaa esiin ikäviä asioita.
Kun valtiovarainministeri Matti Louekosken (SDP) budjettiesitystä käsiteltiin eduskunnassa syksyllä 1990, oli menoja lisäämässä oikein roppakaupalla Iiro Viinanen (Kok), josta myöhemmin tuli valtiovarainministeri.
Vakaan markan politiikalla haluttiin saada Suomi lähemmäs eurooppalaista kehitystä. Eikä se ollut syynä pankkikriisiin ja lamaan, vaan se, että kaikki eivät tähän politiikkaan halunneet sitoutua ja tehdä tarvittavia ratkaisuja. Erityisesti Keskustapuolue oli vastahankaan, koska se halusi mieluummin inflaatiota ja devalvaatiota kuin vakaata kehitystä. Paavo Väyrynen (Kesk) toki ajoi avoimesti devalvaatiota, mutta pääministeri Aho pani kampoihin ja aiheutti itse kriisin Suomen Pankin johdon kanssa.
Ahon hallitus pyrki myös ruokkimaan konfliktia ay-liikkeen kanssa. Ahon politiikka kiistatta syvensi lamaa ja pahensi valtiontalouden ahdinkoa. Siitä puuttui suunnitelmallisuus, se oli vain sarja paniikissa tehtyjä toimia. Vasta Paavo Lipposen (SDP) laajapohjaisen hallituksen konsensuspolitiikka loi edellytykset vakaalle kasvulle ja vakaalle valuutalle.
Nyt on sitten nähty maailmanlaajuisestikin, että vain markkinatalouden pohjalle rakentuva talouspolitiikka ei toimi.
kari.naskinen@gmail.com
Nyrkkeily ja varsinkin ammattinyrkkeily on ehkä kaikkein dramaattisin urheilulaji, kun niikseen tulee. Tästä oli hyvänä osoituksena Amin Asikaisen perjantaina käymä EM-ottelu. Voitto olisi avannut tien kenties MM-otteluun, mutta tappio saattaa tietää uran loppua. Näin siksi, että tämä oli Asikaiselle jo toinen tappio EM-otteluissa. Kolmatta mahdollisuutta tuskin tulee.
