Neuvostoliittokin vedetty Ukrainan sotaan

Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto perustettiin 1922 sen jälkeen, kun vallankumouksen jälkimainingeista oli selvitty. NKP:n hallitsema liittovaltio lakkautui 1991. Näiden 70 vuoden aikana se syyllistyi Suomen talvisotaan 1939, oli mukana toisessa maailmansodassa lopettamassa Hitlerin natsismia ja sekaantui Afganistanin sisällissotaan 1979. Lisäksi syntilistalle kuuluvat häiriökäyttäytyminen sosialistisen leirin sisällä DDR:ssä 1953, Unkarissa 1956 ja Tshekkoslovakiassa 1968.

Nykyinen Venäjän federaatio perustettiin Neuvostoliiton hajottua, joten se on toiminut noin 21 vuotta. Sen sotahistoria on jo nyt pitempi kuin Neuvostoliiton: Tshetshenia 1994 ja 1999, Gruusia 2008, Krim 2014, Syyria 2015, Ukraina 2022.

Kun puhutaan Venäjän hyökkäyssodasta Ukrainaan, on varsin yleistä, että ei tehdä eroa Venäjän ja Neuvostoliiton välillä. Sosialistiseen ja kommunistiseen yhteiskuntajärjestelmään kohdistuva vastenmielisyys saa lisäpontta, kun katsotaan Venäjän olevan periaatteessa Neuvostoliiton jatke muutenkin kuin maantieteellisesti. Vaikka Venäjällä tehtiin Stalinin aikana laajoja törkeyksiä koskien omaa kansaa, niin Putinin Venäjä on kuitenkin puhtaassa ryöstökapitalismissaan aivan äärimmäinen edustaja maailmassa ja nyt myös sotarikollisuudessaan.

Suomen kannalta tilanne on tällä hetkellä huomattavasti vaarallisempi kuin Neuvostoliiton aikana. Suhteet Neuvostoliiton kanssa toimivat erinomaisesti, vaikka jotkut edelleen kiukuttelevat sotienjälkeisen yya-suomettumisidean takia. Nyt meillä on naapurina arvaamaton diktatuurivaltio, jonka vaarallisuus on todistettu.

Neuvostoliiton alkuvaiheissa Lenin piti rauhanasiaa yhtenä keskeisimpänä. Bolshevikkihallituksen ensimmäinen toimenpide vallankumouksen jälkeen oli rauhanasetuksen säätäminen. Siinä puolustettiin pienten ja heikompien kansallisuuksien oikeutta kansalliseen itsemääräämiseen. Tästä olivat heti käytännön todisteina Suomen ja Eestin itsenäisyyksien tunnustamiset.

SKP:n Tiedonantaja-lehti on avoimesti Putinin Venäjän politiikkaa vastaan. Lenin-museon edellisen johtajan Aimo Minkkisen kirjoituksessa ”Neuvostoliitto – pyrkimys rauhaan” (11/2022) hän siteeraa Neuvostoliiton perustuslakia, jonka mukaan kansakuntien itsemääräämisoikeus merkitsi alistetun, kielellisesti tai etnisesti valtion pääväestöstä eroavan väestönosan oikeutta kansanäänestyksen perusteella erota itsenäiseksi valtioksi tai liittyä toisen valtion yhteyteen. Tämä tietenkin koski reuna-alueita, niemimaita ja sellaisia helposti eroamisen mahdollistavia alueita. Ei Lenin varmaan ajatellut, että itsenäistyköön Moskovakin, jos haluaa.

Viime torstaina Puna-armeijan vuosipäivänä 23.2. soitin Tampereelle Aimo Minkkiselle (kuvassa), jonka kanssa tutustuimme yhdellä seminaarimatkalla Viipurissa ja Kronstadtissa. Minkkinen väitteli tohtoriksi V.I. Leninistä Moskovan yliopistossa ja eläkkeelle jäätyään Minkkinen kirjoitti kirjan Lenin – Helmirasia (2014).

Työläisten ja talonpoikien punainen armeija (Rabotše-krestjanskaja Krasnaja armija) toimi tällä nimellä 1918-46, minkä jälkeen nimi muutettiin Venäjän asevoimiksi. Puna-armeijan syntyyn liittyy Tamperekin, sillä sen alku organisoitui suomalaisten punakaartien esimerkin pohjalta. Tähän Lenin ja kumppanit tutustuivat bolshevikkien kahdessa isossa kokouksessa Tampereen työväentalon vanhassa osassa, ja tuolloin Lenin näki Suomen työväen järjestyskaarteissa myös neuvostojen idean. Vuonna 1905 Tampereella tapasivat ensimmäisen kerran myös Lenin ja Stalin.

Bolshevikit havaitsivat Tampereella, että lakkokomitean hallinnassa kaupungissa vallitsi erinomainen järjestys. Kokouksen väliajalla Lenin tovereineen osallistui punakaartilaisten järjestämiin ampumaharjoituksiin, ja keväällä 1917 alettiin Pietarissa perustaa Suomen mallin mukaisia punakaartiosastoja.

Leninin projekti jäi kuitenkin kesken sairastumisen takia. Joulukuussa 1921 Lenin joutui salaisen poliisin silmälläpidon alla muuttamaan Kremlistä Gorkin kylään Moskovan ulkopuolelle. Vuoden lopussa NKP:n poliittinen toimikunta kielsi Leniniltä tulon Moskovaan takaisin töihin ilman Stalinin lupaa. Leninin peli oli pelattu, hän kirjoitti 1922 salaisen poliisin Tshekan puheenjohtajalle: ”Minut on käytännössä eristetty puolueesta ja yhteiskunnasta. Eilen vartiostoa kaksinkertaistettiin. Nyt heitä on jotakuinkin sata ihmistä. Minulle on jopa määrätty polut, joita myöten minun, katsokaas, täytyisi kulkea. – – – Nyt peräti kolmeen kuukauteen ei luokseni ole päästetty ketään. Täydellinen eristäminen. Puhelin on katkaistu.”

Nyt on Minkkisellä kuitenkin suuri suru Neuvostoliiton rauhanomaisen ideologian perinteen tuhoamisesta Putinin toimesta. Myös asioiden vääristely ottaa päähän. Kun suomeksi ilmestyi viime vuonna englantilaisen Keir Gilesin kirja Venäjän sota jokaista vastaan, siinä Giles kirjoittaa, että Venäjä on käynyt salaista sotaa länttä vastaan peitellysti jo vuosikymmeniä. Sanonta ei rajoitu kahteen viime vuosikymmeneen, vaan tarkoittaa myös Neuvostoliittoa. Giles on tutkijana ulkopolitiikan tutkimuslaitoksessa Chatham Housessa.

Kun juttuni alussa ovat Neuvostoliiton ja uuden Venäjän sotasyntilistat, niin vertailuksi voisi panna USA:n interventiot esimerkiksi maailmansotien jälkeen, mutta se olisi hirveän pitkä lista, ja sen voikin helposti lukea internetistä. Pari sellaista listaa katsoin ja niiden mukaan USA on vuoden 1945 jälkeen ollut sotimassa tai pannut CIA:n hoitamaan asioita noin 70 kertaa.

kari.naskinen@gmail.com

Pohjoisen kansojen mielenlaatu on karkea ja älynsä tylsä

Maailmassa on islamilaisia yli puolitoista miljardia, siis joka viides ihminen. Islamilaiset ovat tyytymättömiä vaikutusvaltaansa ja muilta saamaansa arvostukseen. Jo yli sata vuotta sitten intialainen muslimirunoilija Altaf Hussain Hali valitti, että arabien puutarha on tallottu:

”Ei arvonantoa kansojen parissa, ei painoarvoa istunnoissa. Verhottua vihamielisyyttä, ystävällisyydellä koreilua, laskelmoivaa nöyryyttä, laskelmoivaa imartelua.”

Hali ei kuitenkaan ollut toivoton. Runoelmassaan Islamin vuoksi ja luode hän oli varma, että maailma tulee vielä ylistämään ja kiittämään heitä, koska ”kaiken saa viheriöimään arabien sade ja kaikkien päällä lepää arabien siunaus”.

Ei ole toistaiseksi näkynyt merkkejä tällaisesta. Arabiankielinen islam-sana tarkoittaa alistumista (Allahin tahtoon), mutta muslimit tulkitsevat myös niin, että parempina ihmisinä ja uskovaisina he myös saavat alistaa muita. Yksi etymologinen selitys sanalle on myös rauha, jota selitystä eivät noteeraa varsinkaan nykyiset islamistisiksi kutsutut järjestöt ja järjestelmät, kuten al-Qaida, Isis ja Taliban. Ne ovat niitä, jotka käyvät pyhää jihadia eli väkivaltaista hyökkäys- ja terrorismisotaa vääräuskoisia vastaan.

Monitulkintainen Koraani on kaiken perusta, ja valitaan aina ne opinkappaleet, jotka islamilaista ajattelua ja toimintaa kulloinkin lähimpänä ovat. Esimerkiksi jyrkille islamisteille sopii hyvin, että Koraani neuvoo taistelemaan ”niitä Kirjan ihmisiä vastaan, jotka eivät usko Jumalaan”, ja kuvitellaan tämän Jumalan olevan nimenomaan Allah.

Pahimpina pidetään pohjoisen kansoja. Princetonin yliopiston Lähi-idäntutkimuksen edesmennyt professori Bernard Lewis kirjoitti, että muslimien historiankirjojen mukaan ”pohjoisen kansoilta puuttuu lämmin sydän, heidän mielenlaatunsa on karkea, heidän älynsä tylsä, heidän ruumiinsa vankkarakentainen, heidän tapansa rosoisia ja heidän kielensä raskaita”.

Kaikkein mölöimpiä ovat kaikkein pohjoisimpana asuvat, jotka ovat taipuvaisimpia tyhmyyteen, karkeuteen ja tunteettomuuteen. Heiltä puuttuvat järjen terävyys ja ymmärryksen selkeys, ja heitä hallitsevat oppimattomuus, hölmöys, sokeus sekä tyhmyys.

Näistä asioista kirjoitti myös fil. tri Hans Magnus Enzensberger, saksalainen kirjailija ja kriitikko, joka kuoli viime vuonna 93-vuotiaana. Esseessään Kauhunkylväjät (Savukeidas, 2013) hän kirjoitti, että Koraanin loukkaamattomat lait ovat paljastuneet teologiseksi ansaksi, jotka eivät mitenkään sovi yhteen modernin ajan perustuslakinormien kanssa.

Enzensberger kirjoitti 2004 Britannian muslimien keskuudessa tehdystä tutkimuskyselystä, jonka mukaan 60 prosenttia vastaajista halusi elää sharia-laissa olevien ohjeiden perusteella. Sharia on Allahin ihmisille antama muuttumaton laki, ja kun laki liittyy kiinteästi uskontoon, se on vahvempi kuin mitkään perustus- tai rikoslait.

Islamistit eivät silti ole täysiä jästipäitä. Amerikkalainen tutkimuskeskus Foreign Policy Research Institute teki 2006 luokka-analyysin al-Qaidan 400 tunnetusta kannattajasta: 63 prosentilla oli toisen asteen opintojen päättötodistus, 75 prosenttia oli lähtöisin ylä- tai keskiluokkaisesta kodista, ja joukossa oli paljon akateemisesti koulutettuja, professoreja, arkkitehteja, insinöörejä ym. Mutta kuitenkin heistä on pahimmillaan itsemurhapommittajiksi. Kun al-Qaida 2004 teki kovan tuhoiskun Madridissa, sen tunnustusvideossa sanottiin: ”Te rakastatte elämää, me rakastamme kuolemaa ja siksi me voitamme.” Iskuissa kuoli 191 ja loukkaantui 2050 ihmistä.

Tästä kaikesta pahanteosta ja murhaamisesta huolimatta vaikuttaa, että Altaf Hussain Halin toive ja ennustus eivät toteudu. Enzensberger lopetti esseensä toteamalla, että kauhunkylväjät eivät pystyneet kunnolla järisyttämään maailmaa edes WTC-tornien kimppuun hyökkäämällä. New Yorkin pörssi aukesi heti iskua seuranneena maanantaina ja vaikutukset kansainväliseen talousjärjestelmään ja maailmankauppaan jäivät minimaalisiksi.

Epämukavuuksia kuitenkin on aiheutunut. Esimerkiksi turvatarkastukset lentoasemilla ovat pääasiassa islamistien syytä. Siellä valtavat ja hitaat selvitykset siitä, voisiko Kanariansaarille lähtevä rouva olla sittenkin terroristi, koska hänen kauneudenhoitolaukustaan löytyivät kynsisakset ja -viila.

Näinä aikoina pitää muistaa myös Bosporin sulttaania Erdogania, jonka ajatusten virta juoksee vuolaana:

- ”Muslimina täytän kaikki uskontoni vaatimukset ja elän demokraattisessa, sosiaalisessa valtiossa.”
- ”Maa ilman vahvaa johtajaa kaatuu.”
- ”Islam on uskonto. Se ei ole ideologia. Muslimille ei ole olemassa sellaista asiaa, joka vastustaa nykyaikaa.”
- ”Sukupuolten tasa-arvo, lain ylivalta, poliittinen osallistuminen, kansalaisyhteiskunta ja avoimuus ovat demokratisoitumisen välttämättömiä tekijöitä.”
- ”Kaikki terroristiryhmät ovat pahoja, taistelemme niitä kaikkia vastaan.”
- ”Natsismi on edelleen laajalle levinnyt lännessä.”
- ”Nainen, joka pidättäytyy äitiydestä sanomalla että on töissä, tarkoittaa, että hän itse asiassa hylkää naisellisuuden.”
- ”Ruotsin ja Suomen tinkimätön halu liittyä allianssiin on lisännyt Naton asialistalle tarpeettoman kohdan.”

(Hans Magnus Enzensbergerin muistan Mukkulan kirjailijakokouksesta 1973. Aulis Sallisen Palatsi-oopperan libreton hän teki yhdessä amerikkalais-itävaltalaisen Irene Dischen kanssa.)

kari.naskinen@gmail.com

Työnteosta päästävä eroon

Englantilainen yhteiskuntafilosofi John Locke kirjoitti 1600-luvulla, että ”ihmisen elämälle todella tarpeelliset hyvät asiat ovat enimmäkseen lyhytaikaisia”. Sadan metrin juoksuun menee kymmenen sekuntia, rakasteluun vähän enemmän.

Varsinkin työnteko on liian pitkäaikaista touhua, monille liian raskastakin. Siksi SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen ehdotti eilen, että järjestettäisiin laaja kokeilu nelipäiväisestä työviikosta. Samasta asiasta on puhunut puheenjohtaja Sanna Marin jo aiemmin.

Nyt kun robotit ja kaikenlainen automaatio on saatu hienosti palvelemaan ihmistä, on pyrittävä siihen, mistä filosofi Aristoteles haaveli jo 2300 vuotta sitten kirjassaan Politiikka (suomeksi 1991): ”Jokainen väline kykenisi käskystä suorittamaan oman tehtävänsä. - - - Kangsapuut kutoisivat itsestään ja näppäimet soittaisivat itsestään lyyraa.”

Hyvin kuviteltu. Samoin toiveajatteli Karl Marx, jonka mukaan välttämättömyyden valtakunta muuttuu vapauden valtakunnaksi vasta, kun työnteko ihmisvoimin saadaan lakkautetuksi. Marxin tulkinta on kuitenkin hankalaa, koska hänen tekstejään lukiessaan törmää kummallisiin ristiriitaisuuksiin. Niin tässäkin asiassa, koska toisaalta Marx kuitenkin piti työtä ihmisen korkeimpana kykynä rakentaa maailmaa. Työnteko kylläkin rikastuttaa vain ennestään rikkaita, mutta joka tapauksessa Marx määritteli työn ”ihmisen ja luonnon väliseksi aineenvaihdunnaksi”.

Sitten taas toisin: Pääoman III osassa Marx kirjoitti, että vallankumouksenkin oleellisena tarkoituksena on ihmisen vapauttaminen työstä. Toisaalta hän samassa kirjassa totesi, että nimenomaan työn avulla ihminen erottuu eläimestä.

Tarvittaisiin joku viisaampi selittämään näitä Marxin vastakkaisia näkemyksiä, mutta tällaisena harrastelijana vaikuttaa siltä, että Marxin kirjoitukset työn lakkauttamisesta koskevat sitä työtä, josta lisäarvo menee työpaikkojen omistajien taskuihin. Tämä järjestelmä tarvitsi hienosäätöä – ja isompaakin –, mutta kyllä esimerkiksi Locke ja Marx olivat samaa mieltä työn ensiarvoisesta tärkeydestä, samoin kuin ajallisesti heidän välissään elänyt Adam Smith, jota pidetään kansantaloustieteen isänä.

Kaikella on kuitenkin aikansa. Smithin pääteoksessa Kansankunnan varallisuus (suomeksi 1933) hän kirjoitti kansakunnan varallisuuden riippuvan osaamisesta ja ahkeruudesta, mutta palveluammatteja hän ei arvostanut. Jonkun palvelijan työ huushollissa oli Smithin mielestä tuottamatonta, koska se ei lisännyt minkään arvoa. Päinvastoin palvelijaa pitämällä isäntä periaatteessa köyhtyi.

Aristoteles oli enemmän oikeassa kuin Smith. Nykyisin suomalaisista 70 prosenttia työskentelee palvelualoilla ja tämä määrä vain kasvaa.

Matias Mäkysen mielessä on Britanniassa viime vuonna toteutettu kokeilu nelipäiväisestä työviikosta, johon osallistui 2900 työntekijää 61 työpaikalla. Tutkimukseen osallistuneet saivat neljässä päivässä enemmän töitä aikaan kuin viidessä päivässä. Lisäksi he alkoivat voimaan paremmin sekä fyysisesti että psyykkisesti, poissaoloja kertyi vähemmän ja henkilöstön halu pysyä työpaikassaan parani, mistä syntyi säästöä rekrytointikuluihin. Yli 90 prosenttia kokeiluun osallistuneista yrityksistä päätti jatkaa nelipäiväistä työviikkoa ja maksaa edelleen samaa palkka kuin ennen kokeilun aloittamista.

Karl Marx: ”Raskas työ on pakopaikka niille, joilla ei ole parempaakaan tekemistä.”

kari.naskinen@gmail.com

Uskottomuus johtaa usein trillerimäisiin tilanteisiin

Ranskalainen Florian Zeller (43) on niitä uusia kirjailijoita, joiden tekemisiä seuraa mielenkiinnolla. Siksi nokka kohti Lappeenrantaa, jossa hänen näytelmänsä Labyrintti on saanut suomenkielisen kantaesityksensä. Zeller tuli suureen julkisuuteen, kun hänen itsensä ohjaamasta elokuvasta Isä (2020) sai Anthony Hopkins miespääosa-Oscarin ja Christopher Hampton parhaan käsikirjoitussovituksen Oscarin. Näytelmänä Isä on Suomessa nähty Helsingissä ja Lahdessa. Lisäksi Zellerin näytelmä Äiti on nähty teatterissa Turussa sekä Poika Helsingissä ja Seinäjoella.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Labyrintti on trillerimäinen näytelmä miehen uskottomuudesta. Tuttu juttu, mutta rakenteellisesti näytelmä on sellainen, että tapahtumat eivät selviä katsojille aivan yksinkertaisesti. Tällainenhan on tilanne usein todellisuudessakin, jossa petoksen verkon solmut eivät aukea, ennen kuin ne trillerimäisesti pakotetaan auki tai sattumalta avautuvat ja johtavat katastrofiin.

Menestyvä kirurgi René on sotkenut elämänsä perusteellisesti nuoremman naisen kanssa. Syntyy viettelysten, valheiden, syyllisyyden, kiristyksen ja pakokauhun painajaismainen kierre. René joutuu elämään kaksoisroolissa, jossa elämä on kaikesta rakastumisen huumasta huolimatta tuskaista kuin olisi käsiraudoissa. Paine on päällä koko ajan, mitään ei ole varaa lipsauttaa ohi suunsa, kaikki katseet panevat varautumaan pahimpaan. Tilanteet ovat trillerimäisiä.

Kun miehen puoliso ja rakastajajar sattumalta kohtaavat ja jompi kumpi tunnistaa toisen, asetelma on arvaamaton. Tai kun kotiin tulee vaimon läsnäollessa puhelinsoittoja, jotka soittaja katkaisee. Välillä punastuu, vaikka ei vielä kärähdäkään. Kestämätöntä, mutta minkäs teet, kun panettaa ja ruoho on vihreämpää sillä soittelijalla.

Näytelmän on ohjannut Kajaanista Lappeenrantaan teatterinjohtajaksi syksyllä tullut Helka-Maria Kinnunen. Ohjelmalehtisessä hän kirjoittaa, että labyrintin eksyttävä sokkelo on vyyhti, josta on vain yksi mahdollinen reitti ulos. Tarinan painajaismainen verkko on kuitenkin niin taitavasti kudottu, että katsoja joutuu lopussa itse arvioimaan, mikä se reitti lopulta on.

Kun tähän kaikkeen liittyvät oman perheen asiat sekä uran ja seksin ristiriitaiset vaatimukset, niin täysin mahdottomalta tuntuu. Rikkoisiko avioliittonsa ja vaarantaisiko mukavan elämäntapansa? Kaiken lisäksi aikuinen tytär tulee yhtenä iltana kotiin ja kertoo miesystävänsä pettäneen häntä. Tytär on nyt täynnä tätä miesten ikuista kyltymättömyyttä ja tokaisee, että pitäisi varmaan ruveta seurustelemaan vain naisten kanssa.

Näytelmän alkuperäinen nimi suomennettuna on ”Junat tasangon halki”. Zeller hyväksyi Labyrintin Suomessa nimeksi ja parempi se onkin, koska avioliitoissa ei tasankoja pelkästään mennä eikä varsinkaan yhtä selvää reittiä pitkin.

Yksi outous näytelmässä on valkoinen hirvi. Tällaisen naamarin sarvineen on päähänsä pannut yksi näyttelijöistä. Helka-Maria Kinnunen on sanonut hirven edustavan myyttistä otusta, jotain vaikkapa Kalevalasta tuttua Hiiden hirveä. Louhi asettaa yhden Pohjan neitonsa kosijan tehtäväksi Hiiden hirven pyydystämisen elävänä. Zeller tuskin on ottanut tätä hirveään Kalevalasta vai onko katsonut Erik Blombergin Valkoisen peuran, jossa Aslak tappaa pahan peuran. Mutta en ymmärtänyt.

Lappeenrannan esitys on erinomainen. Renén rooli on jaettu ovelasti kahdelle miehelle Seppo Kaisanlahdelle ja Turo Marttilalle, mikä korostaa kirurgin kahtiajakautuneen psyyken paniikinomaista jännitystä. Muut vanhat tutut Lappeenrannan näyttelijät ovat Eppu Pastinen, Anna-Kaisa Makkonen, Antti Saarikallio ja Jussi Johnsson sekä uusina teatteriin kiinnitetyt Leena Nuora ja Aino Sirje ynnä vierailijana viime kesänä Teatterikorkeakoulusta valmistunut Vilma Kinnunen Helsingistä.

kari.naskinen@gmail.com

Veikkausvoitto aloitti autourheilun Koirasen perheessä

KK-Motorsport on Rekolan teollisuusalueella Lahdessa toimiva kilpa-autotalli. Nimi on vuosien varrella muuttunut, mutta kaikki alan ihmiset tietävät sen perustajat Marko ja Jari Koirasen. Veljesten pyörittämän tallin ajajien luettelo vuosien varrelta on vakuuttava: Valtteri Bottas, Daniil Kvyat, Esteban Ocon, George Russell, Carlos Sainz Jr, Nyck De Vries… Tallin verstaalla on myös Formula 4 -luokan auto, jonka kyljessä lukee Tuukka Taposen nimi; Tuukka ajoi autolla viime vuonna. F4-autojen moottorina on Fiat 500:n voimanlähteestä viritetty 160 hv:n Abarth T-Jet. Monen muunkin nuoren ajajan kouluttautumisalustana on ollut Koirasen veljesten talli, johon nyt on tullut mukaan myös hitsauskoneista ja ravitoiminnasta tuttu Kimmo Kemppi.

Koiranen Kemppi Motorsportin nykyinen aktiviteetti suuntautuu kuitenkin ensisijaisesti urheiluautoprototyyppien sarjoihin. Autona on LMP3-luokan Duqueine, jossa on Orecan V8-moottori. Tämän kauden päätähtäin on Saksan prototyyppicupissa, joka ajetaan huhti-lokakuun aikana Hockenheimilla, Nürburgringillä, Norisringillä, Oscherslebenissä, Assenissa ja Zandvoortissa. Ajajaksi on jo kiinnitetty saksalainen Laurents Hörr ja täydennystä etsitään.

Koirasen perheessä autourheiluharrastus alkoi 1967, kun tavallisessa 1x2-veikkauksessa tulleella voitolla ostettiin Formula Vee, jolla Jarin ja Markon isä Markku Koiranen alkoi kilpailla. Koirasella oli ruosteenestoliike Mestarinkadulla Sopenkorvessa, joten automiehiä oltiin. Pojat tietenkin kiinnostuivat myös ja mikroautoilu tuli harrastukseksi 70-luvun alussa. Siitä sitten isompiin formuloihin ja lopulta harrastus muuttui ammattimaiseksi, kun veljekset perustivat 1997 oman kilpatallin. Kansainvälisille radoille Koiranen Motorsport lähti 2002 ja ensimmäisen merkittävän voiton ajoi Atte Mustonen 2005. Valtteri Bottas voitti pari kilpailua 2007.

Seuraava iso vaihe oli, kun Helmut Marko soitti ja kysyi ajopaikkaa Kvyatille, ja samanlainen soitto tuli Carlos Sainzilta, joka tarvitsi hyvän paikan pojalleen. Näistä alkoi kehitys, joka teki Koiranen GP:ksi nimensä muuttaneesta yhtiöstä ensin Red Bullin, sitten Renaultin ja sitten McLarenin juniorteamin. Vuonna 2013 toiminta oli niin laajaa, että Koiranen GP:llä oli kilpa-autoja 34, töissä 60 ihmistä, liikevaihtoa 10 miljoonaa euroa ja tallin keskuspaikka oli pitänyt siirtää lähemmäs kilparatoja Barcelonaan.

Marko Koiranen kertoi, että tuo vaihe 2010-luvulla oli urheilullisesta menestyksestä huolimatta raskas, kun tallin toiminta tosiaan pyöri ensijaisesti urheilullisten lähtökohtien ja tavoitteiden perusteella. Merkittäviä saavutuksia radoilla tuli GP3-, Formula Renault- ja Formula Renault Alps -sarjoissa, mutta talous ei kestänyt.

Muutos tapahtui, kun eräs islantilainen prototyyppiharrastaja soitti 2021 ja pyysi Koirasta ottamaan hoitaakseen hänen LMP3-Ligierinsä. Tästä alkoi siirtymä tälle puolelle. LMP on lyhenne sanoista Le Mans Protype. Näillä autoilla ajetaan sekä normaalimittaisia kilpailuja että kestävyyskilpailuja (endurance). Viime vuonna Koiranen osallistui Aasian LMP3-sarjaan ajajinaan neljän tunnin kilpailuissa Nikita Alexandrov, Jesse Salmenautio ja Tomi Veijalainen.

LMP3-luokan auto painaa vajaat 900 kg, auton moottori tuottaa noin 420 hevosvoimaa. KK-Motorsportin autossa on Nissan Nismon viiden litran moottori. LMP3-auton myyntihinnan on oltava FIA:n sääntöjen mukaan alle 195 000 euroa. LMP on tarkoitettu alkuaskeleeksi kestävyysajoon nuorille kuljettajille.

Tämä on toimintaa, jonka talous pyörii ajajien maksukyvyn varassa. Ajopaikka tallissa maksaa satoja tonneja. Marko Koiranen sanoi, että jos tätä reittiä haluaa edetä F1:een asti, siihen tarvitaan 20 miljoonaa euroa. Vasta F1-tasolla rahaliikenne muuttuu niin, että ajajille maksetaan, tosin ei sielläkään kaikille, koska pienempiin talleihin tarvitaan edelleen kynnysraha.

LMP2 on pykälää kovempi luokka ja LMP1:n nimi muutettiin toissa vuonna Hypercar-luokaksi, jossa kilpailevat autot tavoittelevat esim. Le Mansin 24 tunnin ajon voittoja.

Vanhempaa henkilöhistoriaa tähän vielä sen verran, että Etelä-Suomen Sanomissa oli helmikuussa 1973 juttu Kivimaan koulun mikroautokerhosta, jossa yhtenä mikroauton rungon rakentajana oli 11-vuotias Jari Koiranen. Kerhon vetäjänä toimi metallityönopettaja Kalevi Etola. Pipon FK-rataa ei vielä tuolloin ollut, joten Jari oli käynyt ajamassa jossakin pihassa Kiveriössä. Toinen jutussa nimeltä mainittu harrastaja oli Ari Karhu (11), jonka isä Seppo Karhu piti autotestiasemaa Hirsimetsäntiellä.

kari.naskinen@gmail.com

”Kehitysapua” enemmän etelästä pohjoiseen kuin päinvastoin

Maailman kuvalehden tänään ilmestyneessä numerossa on käsityksiä muuttava juttu maailman rahavirroista. Globaalista etelästä virtaa resursseja pohjoiseen noin 16 kertaa enemmän kuin on globaalin kehitysavun suuruus. Tuota rahavirran suuruutta on vaikea varmistaa, mutta antropologi Jason Hickel kuitenkin laski vastausta tähän kysymykseen kirjassaan The Divide – A Brief Guide to Global Inequality and its Solutions ja sai tulokseksi: vuosittain nettona noin 3 biljoonaa dollaria enemmän virtaa kehittyvistä maista rikkaisiin maihin kuin päinvastoin.

Kysymys kuuluu, miksi köyhät pysyvät köyhinä, vaikka rikkaat maat lappaavat kehitysyhteistyöhön vuodesta toiseen miljardeja. Näin on siksi, että maailman rakenne on kiinni kolonialismin perintönä syntyneissä globaaleissa rahavirtoissa ja varallisuuden jakautumisessa maailmassa. Vaikka kolonialismi on ohi, edelleen biljoonien arvosta taloudellista hyötyä virtaa enemmän etelästä pohjoiseen kuin pohjoisesta etelään.

Vain viisi prosenttia kansainvälisessä talousjärjestelmässä luodusta uudesta varallisuudesta siirtyy maailman köyhimmälle enemmistölle. Loput 95 prosenttia talouskasvusta hyödyttää ainoastaan rikkainta 40:ää prosenttia.

Poliittisena neuvonantajana EU:n siviilikriisinhallintaorganisaatiossa (EUCAP) työskentelevä David Korpela sanoo lehdessä, että kehitysyhteistyö on vain pieni pisara kokonaisuudessa, josta me itse hyödymme enemmän.

”Olisimme suuressa kriisissä ilman tällaista järjestelmää. Hinnat nousisivat reippaasti. Ei kyettäisi ylläpitämään nyjkyistä elintasoa, tuotteita ja kulutusta. Pitäisi palata taas pohtimaan keskenämme, kuka hoitaa, kuka tekee tuotteet. Vaatisi aika isoja rakenteellisia muutoksia yhteiskuntaan”, Korpela sanoo.

Nyt on meneillään kolonialismin toinen aalto, jossa Korpelan mukaan Afrikkaa riistävät Eurooppaa enemmän Kiina ja Persianlahden maat: ”Tehdään hämäriä kauppoja eliitin kanssa. Maksetaan lahjuksia, jotta voidaan aika härskisti viedä resursseja.”

Suurin osa meistä uskoo, että teemme kehitysyhteistyötä hyvää hyvyyttämme, koska jostain meistä riippumattomasta syystä toiset ovat paljon köyhempiä kuin me. Kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingo ry:n innovaatioasiantuntija Mika Välitalo sanoo meidän suomalaisten kansallisessa tarinassamme elää sitkeänä käsitys, jonka mukaan olemme rakentaneet maamme tyhjästä omin käsin. - ”Me ei kuitenkaan nähdä, että me olemme olleet osa sitä länsimaista kokonaisuutta, jossa tänne on virrannut valtavia määriä resursseja ja sen päälle on rakennettu tämä talouskasvu. Menestyksessämme on paljon, mistä voidaan taputtaa itseämme selkään, mutta ilman siirtomaahistoriaa ei oltaisi millään tässä”, hän sanoo.

Kolonialismin hyötyä on vaikea laskea rahassa, mutta kehitysapuun verrattuna puhutaan toisesta mittaluokasta. Ekonomisti Utsa Patnaikin 2018 julkaiseman tutkimuksen mukaan Britannia hyötyi pelkästään Intiasta noin 45 biljoonan dollarin verran. Nykyisensuuruista globaalia kehitysapua pitäisi maksaa siten 242 vuotta pelkästään tämän kattamiseksi.

Lisäksi orjuudelle käypää korvaushintaa voisi olla loukkaavaa edes yrittää laskea. Miten muutetaan dollareiksi ihmisen elämä?

Afrikan maat itse ovat sitä mieltä, että nykyisenkaltaisen kehitysavun sijasta ne tarvitsisivat investointeja. Avunantajan lähtökohta on yleensä äärimmäinen köyhyys. Eivät afrikkalaiset halua pelkästään tästä puhua, vaan viesti on, että he haluavat bisnestä.

”Meidän väestömme kasvaa, tuottavat työpaikat ovat yrityksissä, mikseivät teidän firmanne tule ja investoi työpaikkoihin”, sanotaan Afrikassa.

kari.naskinen@gmail.com