Vaasasta Kymenlaaksoon – koko tämä alue yhtä ja samaa sairaanhoitoaluetta

Eduskunnan kyselytunnilla 31.5. joku puhui jostakin erva-alueesta. Kun netistä etsin selitystä ervasta, huomasin näin lahtelaisena kuuluvani sairaanhoidon erityisvastuualueeseen (erva), joka kattaa koko Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja vielä Kymenlaaksosta Iitin kunnan. Pienistäkin kuntaliitoksista pidetään isoa meteliä, mutta tällainen todella iso asia on näköjään joskus lyöty lukkoon ilman kummempaa julkista keskustelua.

Erva-alueita on viisi. Ne toimivat käytännössä niin, että jokaisella alueella keskitetään kaikkein vaativin hoito alueen ”omaan” yliopistosairaalaan. Meillä se on Tampereella.

Kaikki eivät ole tyytyväisiä tähänkään. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toimitusjohtaja Aki Lindén on sitä mieltä, että erva-alueita on vieläkin liikaa. HUS kuuluu erva-alueeseen, jonka muodostavat Helsinki, Uusimaa, Etelä-Karja ja Kymenlaakso lukuun ottamatta Iittiä, koska se on Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirin jäsen - tosin nämä sairaanhoitopiiritkin on päätetty lakkauttaa.

Kumma juttu joka tapauksessa. Luulisi, että esimerkiksi Lahti kuuluisi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erva-alueeseen, koska Lahden seutu on muutenkin suuntautunut enemmän pääkaupunkiseutua kuin syrjässä olevaa Tamperetta (ja Vaasaa) kohti. Liikenneyhteydetkin Lahdesta Helsinkiin ovat aivan toista luokkaa kuin Tampereelle, jonne maantie on kapea ja mutkainen, eikä suoraa rautatietä ole ollenkaan. Missähän instansseissa nämä ervat on väsätty, ja ovatko maakuntien omat edustajat olleet hereillä?

kari.naskinen@mail.com

Ajassa 60 vuotta taaksepäin

Vuoden 1963 euroviisujen Suomen karsinnan voitti Irmeli Mäkelän esittämä Muistojeni laulu. Irmeli Mäkelä ei kuitenkaan Yleisradiolle kelvannut, vaan hänen tilalleen Eurovision laulukilpailuun lähetettiin Laila Halme. Aikoinaan Irmeli Mäkelä lauloi myös Erik Lindströmin yhtyeen solistina, ja lauloi taas tiistai-iltana, kun Sibeliustalossa oli Lindströmin 90-vuotiskonsertti.

Tuo konsertti vei ajassa vielä pitemmälle taaksepäin, 1950-luvulle. Kuultiin mm. Lindströmin ensimmäinen levytetty iskelmä Armi (1952), jonka hän kertoi alun perin säveltäneensä vaimolleen Vuokolle, mutta kun Armi Kuuselasta sitten tuli Miss Universum, haistoi levy-yhtiö tilaisuuden tulleen ja muutti laulun nimen Armiksi. Sibeliustalossa laulun esitti Erkki Liikanen, joka myös toimi Lindströmin yhtyeen rumpalina. Liikanen oli ensimmäisen kerran Lindströmin yhtyeessä jo 1959, jolloin Lindström oli palkannut tämän 16-vuotiaan kotkalaispojan rumpalikseen.

Hieno konsertti. Tulivat mieleen ne nuoruusvuodet, jolloin minäkin Grundig-kelanauhurilla tallensin kaiken mahdollisen iskelmämusiikin. Silloin ei tekniikka ollut kuten nykyisin, vaan nauhoitus tapahtui Grundigin mikrofonilla, joka pantiin radion eteen. Joskus nauhoitus meni pieleen, kun äiti tuli kiellosta huolimatta veljeni ja minun huoneeseen ja sanoi, että syömään. Siihen se syömäänkehotus sitten jäi mukaan nauhoitukseen.

Konsertti oli iskelmä- ja swing-musiikin juhlaa. Nykyisin tämänlaatuista musiikkia ei juurikaan tehdä. Enää ei lauluja myöskään katkaista instrumentaaliesityksillä. Nyt katkaistiin. Omia soolojaan esittivät vuorotellen Seppo Hovi pianolla, Markku Johansson trumpetilla, Pentti Lasanen klarinetilla, Wade Mikkola bassolla, Pekka Toivanen saksofonilla, Erkki Liikanen rummuilla ja tietenkin Lindström vibrafonilla.

Levyiltä tällaista musiikkia sentään vielä kuulee. Tamperelais-lahtelainen levy-yhtiö Salix nimittäin tuottaa levyjä vanhoista iskelmistä, ja viimeksi kuuntelin äskettäin myyntiin tullutta levyä, jossa Mikko Järvisen ja Martti Siiriäisen laulamissa kappaleissa instrumentaalisooloja esittävät mm. Pauli Granfelt (viulu), Aaro Kurkela (harmonikka) ja Risto Pensola (saksofoni).

Erik Lindström on mestari. Edelleen musiikkia syntyy, ja syntymäpäiväkonsertissakin kuultiin kaksi kantaesitystä. Oli hieno ilta. Samaa mieltä oli varmaan koko tuhatlukuinen yleisö, joukossa vilahtaneina ainakin myös Eino Grön, Matti Heinivaho, Lasse Könönen ja Kari Tuomisaari.

Juhlakonsertin kaksi muuta naissolistia olivat Eija Kantola ja Kristiina Lanki. Saman ohjelmiston Lindströmin ”Dream team” ja solistit esittävät Tampere-talossa 24.10. Sielläkin kuullaan Lindströmin hienot sävellykset Etkö uskalla mua rakastaa, Pikku midinetti, Ranskalaiset korot ja Muistatko Monrepos´n, josta tuli Suomen ensimmäinen kultalevy Annikki Tähden laulamana 1955.

Lindström siis vietti 90-vuotissyntymäpäiväänsä Sibeliustalossa, ja huumori pelasi. Kun yleisö ei meinannut lopettaa taputtamista ja lähteä pois salista, sanoi Lindström Seppo Hoville, että soitapas nyt sillä hanurillasi sellainen lähtömarssi niin kuin urkurit kirkossa, että osaavat lähteä pois. Mutta jatketaan siis syksyllä Tampereella.

kari.naskinen@gmail.com

Käsi Koraanilla

Iranilainen elokuva Nader ja Simin: Ero paneutuu terävällä tavalla ristiriitatilanteeseen, joka syntyy perheessä, kun aviopari suunnittelee muuttavansa Iranista Eurooppaan 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Suunnitelmat eivät kuitenkaan toteudu, kun mies päättääkin jäädä kotiin hoitamaan alzheimeria sairastavaa isäänsä.

Elokuva on paljon enemmän kuin tällainen ihmissuhdejuttu. Se kuvaa hyvin sitä erilaisuutta, mikä islamilaisessa maailmassa ja sen ihmisten elämänmenossa on erilaista kuin meillä lännessä. Koraani on iso asia. Kun pannaan vannomaan käsi Koraanilla, se on aivan muuta kuin meikäläisessä vannomisessa – Raamatun kanssa tai ilman – ”kautta kiven ja kannon, mitään siihen lisäämättä, myötä- ja vastamäessä” vai miten ne litaniat menevät. Koraanin kanssa ei leikitä, tai jos leikitään, Jumala rankaisee. Eivätkä elokuvan henkilöt ole mitään uskontofundalisteja, vaan aivan tavallisia keskiluokkaisia ihmisiä.

Elokuvan nimestä huolimatta keskeinen aihe ei ole Naderin ja Siminin ero. Eikä sitä niin helposti saakaan kuin meillä. Rouva joka tapauksessa muuttaa vanhempiensa luokse, mistä seuraa, että mies jää 11-vuotiaan tyttären kanssa kotiin, jossa asuu myös täysin dementoitunut isäukko, täysin. Mistä apu, kun mies käy töissä ja tyttö koulussa? Tilanne on hankala, sillä tällaiseen miehen huusholliin ei islamilaisessa ajattelussa ainakaan naimisissa oleva naishoitaja mennä. Salaa tietenkin, mutta sekin on vaarallista, koska jos hoitaja on itse naimisissa, on mustasukkaisuus suurempaa kuin länsimainen mustasukkaisuus. Aivan mahdottomaan tilanteeseen hoitaja voi joutua esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, että potilas kastelee housunsa, jotka sitten hoitajan pitäisi vaihtaa kuiviin. Siinä joutuu kysymään neuvoa Koraanin paremmin osaavilta. Töitä on joka tapauksessa saatava, sillä mies on työttömänä ja perhe isoissa veloissa.

Asiat tarinassa kärjistyvät pienen kahakan jälkeen. Kuvaus oikeudenkäynnistä on mielenkiintoinen. Katsojalle tulee mieleen, että systeemit meillä ovat sentään järjestelmällisen loogisia. Dementiaisän tapausta seuratessa taas katsoja on tyytyväinen suomalaisen hyvinvointivaltion hoivapalvelujen toimivuuteen.

Moraalia venytetään Iranissakin. Mutta kunniakysymykset ovatkin jo vaikeampia. Periksi ei voi antaa.

Keskeisissä osissa elokuvassa ovat myös lapset. He joutuvat kiusallisiin tilanteisiin ja pohtimaan sitä, ketkä ovat oikeassa ketkä väärässä. Kun isä yrittää kiemurrella oikeuskäsittelyssä ja äiti toisaalla, pitää varsinkin 11-vuotiaan tyttären tehdä valintoja. Kumman puolella olla, kun molemmat yrittävät löytää rakoja Koraanin tulkinnoilleen? Kumman luo mennä sitten, jos avioerokin lopulta tulee?

Asghar Farhadin ohjaama psykologinen draama palkittiin Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla parhaana elokuvana 2011. Erinomainen elokuva!

kari.naskinen@gmail.com

Eero Vainio, Juha Rostedt

Nuorta lahtelaista kaupunginvaltuutettua Eero Vainiota juhlittiin SDP:n puoluekokouksessa Marina Congress Centerissä kuin euroviisuvoittajaa, ja sama jatkui vapaamuotoisessa iltatilaisuudessa tapahtumatalo Bankissa, entisessä Postisäästöpankin pääkonttorirakennuksessa Unioninkadulla. Puolueen varapuheenjohtajuus on iso juttu sekä Lahdelle, demarien Hämeen piirille että nuorille kaikkiaan. Nouseminen ison puolueen puheenjohtajistoon on kaikille näille merkittävä saavutus. Eero Vainio on nyt politiikan ytimessä, siinä samassa joukossa, joka perjantaina valittiin demarien terävimpään johtoon (kuvassa vasemmalta Eero Vainio, Antti Lindtman, Krista Kiuru ja Jutta Urpilainen).

Lahden Kokoomuksellakin on tilanne tältä osin hyvä, sillä aiemmin tänä vuonna valittiin puoluehallitukseen kaupunginvaltuutettu Juha Rostedt. Pienemmistä puolueista on Vasemmistoliitolla Antti Holopainen ja kristillisillä Sonja Falk puoluevaltuustossa sekä vihreillä Anita Kokkonen puoluevaltuuskunnassa.

Eero Vainio sanoi ennen puoluekokousta, että ”politiikan tekeminen on muuttunut, yhä enemmän toimitaan avoimuuden periaattein piiri- ja kuntarajoista turhia välittämättä sekä keskustelemalla asioista jo varhaisessa vaiheessa sosiaalisessa mediassa ja muuallakin”.

Näistä rajoista ei tosiaan ollut hajuakaan perjantaina Helsingissä. Vainion tukijoita olivat tietenkin demareiden nuorisojärjestöjen edustajat, mutta myös kokeneempaa kaartia alkaen Tarja Filatovista ja Ulpu Iivarista. Lahden seudun Wanhojen tovereiden puheenjohtaja Eero Lainekin oli Vainion tukijalistalla.

Eivätkä kuntarajatkaan haitanneet. Kun eduskuntavaalien alla ärhennellään aina Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen kesken, niin Eero Vainio yhdisti nyt koko Hämeen vaalipiirin sosialidemokraatit.

Kunnallisvaaleissa syksyllä Eero Vainio tulee olemaan kova tekijä. Jos Kari Salmi ei lähde ehdokkaaksi, voi helposti veikata, että demarien kärkikolmikon tulevat muodostamaan kansanedustajat Mika Kari ja Jouko Skinnari sekä puolueen 3. varapuheenjohtaja Eero Vainio. Käytännössä tämä tulee merkitsemään Vainiolle ainakin kaupunginhallituksen paikkaa.

Kokoomuksessa käydään ykkösasemasta kova kilpailu Juha Rostedtin ja Ilkka Viljasen kesken.

Asetelmat kaupunginvaltuuston ja -hallituksen johtopaikoilla muuttuvat. Valtuuston puheenjohtajaksi noussee Mika Kari, sillä hän ei eduskuntakiireittensä takia voi olla enemmän aikaa vievissä tehtävissä Lahdessa. Koska Viljanen ei enää ole kansanedustaja, hänelle tarjoutuu tietenkin kaupunginhallituksen puheenjohtajuus. Tosin jos puoluehallituksen jäsen Juha Rostedt saa tästä statuksestaan lisää nostetta ja menee äänimäärissä Viljasen ohi, on kh:n puheenjohtajuus hänen.

SDP ON 99 PROSENTIN
ENEMMISTÖN LIIKE

Demarien puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoi puoluekokouksessa, että SDP on 99 prosentin enemmistön liike, joka vaatii kaikille kohtuutta ja vastustaa 1 prosentin ahneutta.

Ahneus ja itsekkyys ovat varsinkin 1990-luvun laman jälkeen johtaneet siihen, että tuloerot ovat kasvaneet voimakkaasti. Vuodesta 1995 vuoteen 2010 kasvoi pienituloisimman väestön (10 % väestöstä) tulot reaalisesti (inflaatiokorjattuna) 1,5 prosenttia, suurituloisimman kymmenesosan noin 5 prosenttia ja kaikkein hyvätuloisimpien (1 % väestöstä) noin 12 prosenttia.

Sama on tapahtunut Yhdysvalloissa. Tulojen kasvu verojen jälkeen vuodesta 1979 vuoteen 2007:

Hyvätuloisin 1 %  +275 %
Seuraavat 19 %  +65 %
Keskimmäiset 60 %  +40 %
Köyhimmät 20 %  +18 %

"On tosiaan kyse 99 prosentista yhtä vastaan", kirjoittaa Left Business Observerin päätoimittaja Doug Henwood. (Occupy!, Into Kustannus 2012)

Tuoreimmat tiedot Suomesta kertoi Helsingin Sanomat SDP:n kokouksen aikana (26.5.): isojen pörssiyhtiöiden johtajien tulokehitys on irtaantunut jo kauan sitten tavallisten suomalaisten arjesta, ja nyt on käynyt samoin valtion omistamissa pörssin ulkopuolisissa yhtiöissä. Tässä esimerkkejä jälkimmäisistä:

VR:n Mikael Aron tienestit viime vuonna 651 000 euroa (muutos edellisvuodesta +23 %)
Kuntarahoituksen Pekka Averio 546 000 euroa (+56 %)
Altian Antti Pankakoski 460 000 euroa (+58 %)

Mutta mitä sanoo vihreästi vasemmistolainen Eero Vainio? – ”Suomalaisia suututtavat, koskettavat ja ärsyttävät nuorten työttömyys, kokonaisten perhekuntien syrjäytyminen, pääoman omistajien hyysääminen palkansaajien kustannuksella ja julkisiin palveluihin tarkoitettujen verovarojen lipuminen ylikansallisille terveysjäteille ja sitä kautta ulkomaisille pääomasijoittajille.”

kari.naskinen@gmail.com

Kojo – kojo

Kun on nähty tylsä jalkapallo-ottelu ilman maaleja, se on kojo – kojo. Sanonta tulee Timo Tapio Kojon esityksestä Eurovision laulukilpailuissa 1982: ”Nul points”. Yhtä hyvin voisi huonon jalkapallo-ottelun jälkeen sanoa laila - laila tai viki - viki, sillä nollille jäivät aikoinaan myös Laila Halme 1963 ja Viktor Klimenko 1965.

Euroviisut on joka tapauksessa kiva tv-ohjelma. Oman televisioelämäni kohokohtiin se on kuulunut vuodesta 1961 alkaen, silloin kun Suomen esityksen kapellimestarina oli George de Godzinsky, tv-selostajana Aarno Walli ja Suomen tuomariston pisteiden lukijana Poppe Berg. Nollatulokset ovat tietenkin ottaneet päähän, joskin muutaman kerran olen tuntenut vahingoniloakin, koska Suomesta on lähetetty euroviisuihin väärä kappale.

Yhdeksän kertaa on Suomi jäänyt viimeiseksi. ”Edellä” on vain Norja kymmenellä jumbosijallaan. Nollasuorituksiakin Norjalla on enemmän, neljä.

Musiikin asiantuntijoiksi itsensä laskevat halveksivat euroviisuja. Syytä on vaikea ymmärtää, koska eiväthän nämä laulut sen kummempia ole kuin muutkaan viihdekappaleet. Sitä paitsi finaalin pistelaskun seuraaminen on jännittävää. Yhtä mielenkiintoinen seuranta pitäisi saada vaaleihin: alue alueelta annettaisiin äänimäärät ja tilanne kehittyisi vähä vähältä.

Kilpailuista on myös noussut joitakin erityisen hienoja hittejä. Kolme voittajaa on jäänyt mieleen ylitse muiden. Ensimmäisenä tanskalaisten Grethe ja Jörgen Ingmannin kaunis Dansevise, joka 1963 ilahdutti senkin takia, että saatiin voitto Pohjoismaihin. Kaikkien aikojen paras euroviisukappale tuli sitten 1974, kun Abba täräytti Waterloon ja koko homma sai uudenlaisen loisteen. Kolmas suuri finaali oli 2006, jolloin Lordin Hard rock hallelujah euroviisuhistorian komeimpana ja hurjimpana esityksenä meni ohi Suomen jääkiekkomitalinkin sinä keväänä.

Lordin voittoa katsoi Suomessa televisiosta 1,7 miljoonaa ihmistä. Se oli melkein yhtä paljon kuin linnanjuhlien katsojamäärä. Kaikkiaan Lordin ylivoimaisen voiton näki maailmassa yli sata miljoonaa ihmistä. Sen jälkeen tv-näkyvyys on edelleen laajentunut ja äänestäjiä on tullut lisää. Lordia enemmän voittopisteitä ovatkin saaneet Serbian Marija Serifovic 2007 ja Norjan Alexander Rybak 2009.

Suomen Pernilla Karlssonin pisteitä ei vielä tiedetä, mutta ne voivat olla niin huonot, että Suomi joutuu taas ensi vuoden kilpailusta pois. Tällainen systeemi on nykyisin, koska Euroopan yleisradioliiton (EBU) jäsenmaita on noin 60, eikä kaikkia voi ottaa kilpailuun joka vuosi.

Mutta hällä väliä. Eurovision laulukilpailut kiinnostavat kuin jalkapallon EM-kisat, vaikka Suomi ei mukana olisikaan.

Euroviisujen kaikkien aikojen mitalitilasto vähintään kaksi voittoa saaneiden osalta (voitto – toinen sija – kolmas sija):

7   4  1  Irlanti
5 15  3  Englanti
5   4  7  Ranska
5   0  2  Luxemburg
4   1  5  Ruotsi
4   0  1  Hollanti
3   2  1  Israel
3   1  1  Norja
2   4  5  Saksa
2   4  1  Espanja
2   3  4  Sveitsi
2   2  4  Italia
2   1  3  Tanska

Kolmen parhaan joukkoon on selviytynyt kaikkiaan 32 maata. Voittaja on ollut 35 kertaa nainen, 8 kertaa mies ja 16 kertaa jokin ryhmä (uranaukaisijana Abba). Suomi on antanut eniten pisteitä Ruotsille, Israelille ja Italialle.

Torstaina 24.5. on toinen karsintakilpailu tämän vuoden finaaliin. Ensimmäisestä karsinnasta erottuivat parhaiksi Islanti, Kreikka, Kypros, Moldova ja Latvia.

kari.naskinen@gmail.com

Enkelinkasvoinen paholainen

Kun ralliautoilun maailmanmestari (1983) Hannu Mikkola torstaina 24.5.2012 täyttää 70 vuotta, palautuu mieleen yksi hurjimmista rallikokemuksistani, katsojana. Humalamäen pikataival 1982, jo kaukaa, useamman kilometrin päästä kuuluu Audi Quattron muhkea ääni. Sitä tiedettiin odottaa. Audin uusi nelivetoinen turbo, 330 hv, oli kyllä nähty ja vähän kuultukin Jyväskylässä ennen starttia, mutta vasta Humalamäessä kuulen ja näen sen kunnolla. Humalamäen pikataipaleen kuuluisissa hyppyreissä auto lentää, etenee kuin hyökkäysvaunu, Quattro on kulmikas ja isompi kuin muut, pakoputkesta syöksee tulta, ja se ääni, edelleen kaikkien aikojen paras. Samaan yltivät aikoinaan vain V12-moottoriset F-ykköset. Myöhemmin Audi Quattron teho nousi lähes 600 hevosvoimaan.

Hannu Mikkola oli oikea kuski tuohon hirmupeliin. Alla oli jo kymmenen MM-osakilpailun voittoa, Safari-rallin voitto ja Lontoo – Meksiko -maratonrallin voitto. Vaaleahiuksinen, aina hymyilevänoloinen Mikkola oli saanut lempinimen ”enkelinkasvoinen paholainen”, ja paholaismaisen kova hänen asenteensa kilpailemiseen olikin:

”Inhottavaa tässä lajissa on se, että pitää olla aggressiivinen. Varsinkin pikataipaleella pitää vihata jotakin asiaa sydämensä pohjasta, muuten ei luista.” (HS Kuukausiliite, marraskuu 1983)

Jyväskylän Suurajot kolme kertaa 1950-luvulla voittanut Osmo Kalpala oli joskus 1960-luvulla neuvonut nuorta Mikkolaa, että ”jos on kysymyksessä pitkä pikataival, niin aja jokin kurva rauhallisesti ennen kuin lähdet todella porhaltamaan”. Mikkola oli toista mieltä, hän paahtoi täysillä alusta alkaen: ”On yksinkertaisesti vain ajettava täysillä, sillä muuten auto ei liu´u niin kuin pitää, vaan se menee sahaamiseksi.”

Hannu Mikkolan teemana ajamisessa ja varsinkin harjoittelussa oli ”kaikki tai ei mitään”: ”Kun aloittaa 110 prosentin vauhdilla ja siitä vähitellen tiputtelee kunnes pysyy tiellä, löytää nopeimmin ylärajan. En usko, että sellaisesta kaverista tulee koskaan todella nopeaa kuljettajaa, joka aloittaa varovasti lisätäkseen vauhtia kokemuksen kasvaessa. Hän ei pääse koskaan yli 90 prosentin, eikä se riitä.” (Uusi Suomi 26.10.1975)

Paholaismaisesta Audista Mikkola muistetaan parhaiten. Vielä rajumpaakin oli vielä tulossa, mutta kun FIA pani stopin sen ajan B-ryhmän superutoille, joutui Audi siirtämään kehitystyönsä sivuun. Audi Qattrosta oli jo tulossa keskimoottorinen versio, jossa paino olisi jakautunut tasaisemmin; nyt tämä prototyyppi on museossa Ingolstadtissa.

Tällä hetkellä rallin MM-sarja on kriisissä. Erkki Vanhasen kirjassa Flat Out – Täysillä (Alfamer, 2011) Mikkola ihmettelee, miksi ralli on vajonnut, miksi vain kaksi autotehdasta on pysynyt mukana mestaruustaistossa: ”Onko Kansainvälinen autoliitto FIA panostanut kaiken tarmonsa Formula ykkösiin ja antanut ralliautoilun tulla toimeen omillaan? Onko inflaatio kiihdyttänyt maailmanmestaruusarvojen jatkuva lisääntyminen vienyt mestaruudelta arvostuksen? Vai onko syynä FIA:n hirmuinen halu puristaa ralli Formula ykkösten tapaiseksi suorien tv-lähetysten formaattiin sopivaksi urheilumuodoksi?”

Nykyiset kilpailutapahtumatkin saavat Mikkolalta kritiikkiä: ”Nykyinen ralliautoilu on täysin eri laji verrattuna omiin aktiivivuosiini, jolloin ajettiin vuorokaudet läpeensä vain muutaman tunnin tauoilla. Nyt virkamiesmäiset ajoajat ja samojen pikataipaleiden uusiokäyttö – jopa kolmeen kertaan ajettaviksi – ovat muuttaneet lajin kuvaa paljon. Ralliautoilulla on itsetutkiskelun ja kehityskeskustelun paikka.”

kari.naskinen@gmail.com

Marilin Kongo Lahden Jazztorilla

Lahden Jazztorilla on tällä kertaa "talon yhtyeenä" tallinnalainen Siim Aimla Band. Sen laulusolistina on pitkäsäärinen kaunotar Marilin Kongo, joka oli Viron Playboyn kansikuvatyttönä syyskuussa 2009.

Hyvin Marilin Kongo avajaiskonsertissa tiistaina lauloi. Kun hän lisäksi harrastaa tanssia, niin hänen kuvionsa instrumentaalisoolojen olivat sellaisia, että jos jotkut jatsimusiikin ystävät aplodeerasivat vaikkapa saksofonisolistille, niin minun aplodini menivät Marilinille.

Marilin Kongo sopii erityisen hyvin tämän kesän Jazztorille, jonka yhtenä teemana on muotoilu yhteistyössä muotoilupääkaupunkiasian kanssa. Hän esiintyy vielä keskiviikkona 23.5. klo 21.30 alkavassa konsertissa.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden oopperatoiminnassa jotain mätää

Lahden ooppera ry:n, Lahden kaupunginteatterin ja Lahden kaupunginorkesterin viimetalvinen yhteistyöooppera Trubaduuri on aiheuttanut pienelle oopperayhdistykselle 53 000 euron tappiot. Etelä-Suomen Sanomien (19.5.) uutisen mukaan asiaan liittyy kummallisuuksia, esimerkiksi se, että oopperan tekemistä varten tehdyn talousarvion tulopuolelle oli merkitty 40 000 euroa avustuksia, vaikka päätöksiä ko. avustuksista ei ollut saatu. Eikä näitä avustuksia lopulta tullutkaan.

Kun mukana hankkeessa oli myös kaupungin kaksi isoa taidelaitosta, olisi kaupungin toimesta nyt selvitettävä oopperaproduktion taloushallinto juuriaan myöten. Miten tällaisen hienon oopperatuotannon tappion kärsijäksi on joutumassa nimenomaan oopperayhdistys? Olisiko paikallaan esim. erityistilintarkastus? Miten rahoitus on toiminut, onko esimerkiksi niin, että kaupunginorkesteri, kaupunginteatteri ja Lahden ooppera ry. ovat saaneet kaupungilta samanaikaisesti rahoitusta samoihin toimintoihin?

Lehtijutussa mainitaan, että veronmaksajien rahoilla maksettiin mm. soittajien palkkoja sekä  teatterin tiloista, lavastuksesta ja tekniikasta aihetuneita kustannuksia. Kysymys kuuluu, onko tämäntapaisista tuotantokuluista laskutettu samanaikaisesti myös oopperayhdistystä?

Kaikkiaan tilanne on sellainen, että jos Lahti aikoo tulevaisuudessakin pitää yllä edes tällaista joka toinen vuosi toistuvaa oopperatoimintaa, pitäisi sen olla ainakin taloudellisesti kokonaan teatterin ja orkesterin vastuulla. Jos taas jatketaan entisellä mallilla, tulisi kolmikantasopimuksen olla sellainen, että taloudellisen riskin kantaisivat nämä isot taidelaitokset, eikä pieni harrastajayhdistys.

Toisaalta kun Lahdessa nyt muutenkin ajetaan alas taidealan toimintoja, niin onko oopperatoiminta vuorossa seuraavana. Asia olisi pikaisesti otettava esille kaupunginhallituksessa, ettei kävisi niin kuin taideoppilaitosten lakkautuspäätösten kanssa, ettei enää voida tehdä mitään, kun ollaan myöhässä.

Kirjoitin tämän jutun saatuani sähköpostiviestin oopperayhdistyksen väliaikaiselta sihteeriltä Hakim Attarilta. Viestissään hän ehdottaa nyt miettimään mikä kaupungin taloushallinnossa meni pieleen kolmikantayhteistyönä toteutetun oopperaproduktion taloushallinnollisessa suunnittelussa - tarkoituksena ymmärtää, miten Lahden kaupunki pystyy tulevaisuudessa hoitamaan vastaavien oopperahankkeiden taloushallinnollisen suunnittelun ja toteutuksen niin, että tappioriskit saadaan kaikille osapuolille minimoitua, ja että mahdollisten tappioiden kattamisesta pystytään sopimaan ja tiedottamaan kaikkia osapuolia hyvissä ajoin jo ennen oopperahankkeen toteutuspäätöstä.

"Miten jatkossa voidaan toteuttaa vastaavia produktioita niin, että Lahden kaupunki, ja/tai mahdolliset kolmannet osapuolet (kuten päijäthämäläiset yrittäjät tai yksityishenkilöt, jotka haluavat tukea paikallista ooppera) takaisivat tuotanto-osapuolille mahdollisesti aiheutuvat tappiot. Olisi myös mietittävä, millä muulla tavoin voidaan lahtelaisia päättäjiä ja lahtelaista oopperaa tukevia osallistaa yhteiseen avoimeen kehityskeskusteluun lahtelaisen oopperan tulevaisuuden mahdollistamiseksi", kirjoittaa Attar, joka itsekin lauloi Trubaduurin kuorossa.

kari.naskinen@gmail.com

Syvänsininen, tumma kolmiodraama

Noin 65-vuotias mies, noin 35-vuotias vaimo ja vaimon uusi ihastus, noin 35-vuotias sotilaslentäjä-ässä. Tapahtuu Lontoossa suunnilleen 1950. Lähtökohdat Syvänsiniselle merelle ovat siis aika tutut. Tämän kolmiodraaman asetelmat kuitenkin muuttuvat tavallista vakavammiksi, kun nainen yrittää itsemurhaa. Englantilaisen Terence Daviesin ohjaama elokuva on hallittu kokonaisuus, tarina pysyy hienosti koossa ja näyttelijät tekevät hyvää työtä.

Elokuva on lajityyppinsä tavallisia edustajia jämäkämpi. Rakastuminen ja vajaaksi jäävä rakastaminen kuvataan erinomaisesti. Tällaista se on, ei kaikki useinkaan mene niin kuin toivoisi. Nainen ei voi ymmärtää, että mies ei rakasta yhtä paljon kuin hän itse. Sitten tulee vielä se, että ei voi myöntää epäonnistuneensa. Hävettää, eikä ole kanttia tunnustaa aviomiehelleen, että pieleen meni. Paluuta ei ole, mutta ei oikein tulevaisuuttakaan. Siispä ratkaisuksi itsemurha. Tämä kaikki tapahtuu elokuvan alussa, joten en ole paljastanut juonta.

Uskollisesta puutarhurista (2005) naissivuosa-Oscarin saanut Rachel Weisz on roolissaan hyvä, joskin maskeeraaja olisi saanut tehdä hänestä hieman riutuneemman näköisen ainakin rouvan itsemurhayrityksen jälkeen. Hyvät suoritukset on myös korkeimman oikeuden tuomaria esittävällä Simon Russell Bealella ja Tom Hiddlestonilla (kuvassa vas.).

Näyttelijöiden elokuva tämä onkin, sillä melkein kaikki tapahtuu teatterinomaisesti neljän seinän sisällä. Henkilöohjaus on onnistunut erinomaisesti, samoin kuvaus. Kuvakompositiot ovat silmäähivelevän kauniita, ja elokuvassa on muutamia todella upeita kohtauksia. Yksi niistä tapahtuu pubissa, jossa jengi laulaa kaunista amerikkalaista iskelmää You belong to me (esilaulajana levyllä ilmeisesti Jo Stafford) – kuulut minulle; mutta kun elämä ei luista yhtä sujuvasti kuin iskelmissä.

Elokuvan nimi on kummallinen, koska elokuvassa ei ole sen paremmin syvää sinistä kuin mertakaan. Helsingin Sanomien Nyt-liitteestä kuitenkin luin, että ”syvänsininen meri” on osa englantilaista sanontaa, mikä meillä vastaa samaa kuin jos sanotaan jonkun ihmisen olevan puun ja kuoren välissä. Tässä tapauksessa elokuvan nimeä ei olisikaan pitänyt suomentaa näin suoraan. Puun ja tumman kuoren välissä Rachel Weiszin esittämä Hester todella on, ja sattuuhan näitä. Puun ja kuoren välissä on lentäjäkin; hän on jäänyt sotakokemustensa vangiksi, eikä vielä ole päässyt porautumaan kuoren läpi siviilielämään. Viina auttaa hetkittäin, mutta sillä taas on kielteisetkin vaikutuksensa.

En ole lukenut Terence Rattiganin näytelmää (1952), johon elokuva perustuu, mutta ainakin sen verran tämä laatuelokuva jää kesken, että olisin katsonut tarinaa pitempäänkin

kari.naskinen@gmail.com

Pearl Harbor, Lee Harvey Oswald, WTC – missä oli FBI?

Yhdysvaltain liitovaltion poliisi FBI on epäonnistunut monessa isossa asiassa. Vaikka sillä on lähes kaikki lailliset ja laittomat mahdollisuudet tiedusteluun ja vakoiluun, on munauksia tullut paljon. Tim Weinerin yli 600-sivuinen FBI:n historiakirja (Otava, 2012) paljastaa, että ammattitaidottomuus ja suoranainen välinpitämättömyys on aiheuttanut pahoja takaiskuja USA:n turvallisuustyössä. Kolme esimerkkiä:

1. FBI:llä, USA:n armeijalla ja laivastolla oli jo kesällä 1941 tiedustelutietoja siitä, mitä Japani ehkä suunnitteli. Tiedonpalasia ei kuitenkaan kukaan pannut yhteen. Presidentti Franklin D. Rooseveltkin oli jo toukokuussa julistanut kansallisen hätätilan, mutta se perustui vain uhkaan natsien hyökkäyksestä Amerikan maita vastaan. Japanin yllätyshyökkäys Pearl Harboriin tapahtui 7.12.1941. Seuraavana päivä Roosevelt antoi FBI:n johtajalle J. Edgar Hooverille valtuudet seurata kaikkea tietoliikennettä Yhdysvalloista ja Yhdysvaltoihin.

2. Jo viikkoja ennen presidentti John F. Kennedyn murhaa FBI tunsi entisen merijalkaväen miehen Lee Harvey Oswaldin, joka oli loikannut Neuvostoliittoon, mutta palannut sieltä takaisin. Oswald oli saanut työpaikan Teksasin koulukirjavarastosta, joka sijaitsi Kennedyn ajoreitin varrella Dallasissa. Sieltä hän myös ampui Kennedyn 22.11.1963. Hoover myönsi, että FBI oli syyllistynyt ”suureen kyvyttömyyteen”, kun ei ollut luokitellut Oswaldia tarpeeksi ylös FBI:n turvallisuusindeksissä.

3. Jo 1991 saatiin vinkkejä FBI:n arabitiedonantajalta, että World Trade Center voi olla terrorihyökkäyksen kohteena, mutta tietoja ei noteerattu riittävästi. Tuossa vaiheessa FBI:ssä oli vain yksi arabiantaitoinen virkailija – kun idän ja lännen välinen kylmä sota oli päättynyt, katsottiin homman tulleen hoidetuksi, eikä FBI nähnyt, mitä oli tulossa. Vuonna 1993 WTC:n ykköstornin parkkihallissa kuitenkin pamahti, kuusi ihmistä kuoli ja tuhat loukkaantui. Osama bin Laden oli jo tuossa vaiheessa turvallisuusindeksissä korkealla, mutta FBI:n tutkimukset ja analyysit osoittivat, että ”terrorisminuhka Yhdysvalloissa on vähäinen”. Menikin vuosikymmen, mutta 9.11.2001 WTC:n tornit menivät mataliksi. Tämän jälkeen presidentti George W. Bush antoi FBI:lle vastaavanlaiset valtuudet kuin sille oli annettu Pearl Harborin jälkeen.

KOMMUNISTIT, HOMOT, JUOPOT,
LAITAPUOLEN KULKIJAT

FBI perustettiin 1908 nimellä Bureau of Investigation ja 1935 se sai nykyisen nimensä Federal Bureau of Investigation. FBI:n silmätikkuina olivat aluksi varsinkin kommunistit ja natsit, mutta myöhemmin myös homoseksuaalit, juopot, laitapuolen kulkijat ja muut Yhdysvaltain turvallisuutta mahdollisesti uhkaavat tyypit.

Paha järjestö oli mm. hakaristejä heilutteleva German-American Bund, joka oli perustettu Henry Fordin tuella! Sen propagandapäällikkönä toimi Saksan Wehrmachtin pääesikunnan tiedustelupalvelun Abwehrin luutnantti Walter Knappe, joka asui Yhdysvalloissa 1925-37 ja joka palattuaan Saksaan palveli Adolf Hitleriä organisoimalla kansainvälisiä vakoojarenkaita.

Hoover vihasi sekä natseja että kommunisteja. Vuonna 1924 hän valmisteli 500-sivuisen muistion, jossa yksityiskohtaisesti perusteltiin, että neuvostokommunismi yritti soluttautua kaikkialle amerikkalaisessa elämänmuodossa. Hoover varoitteli jatkuvasti väkivaltaisesta kommunistisesta vallankumouksesta. Vuosikymmeniä myöhemmin Hoover kuitenkin kirjoitti, että kommunistisen puolueen vaikutus amerikkalaiseen elämänmenoon oli ”lähes olematonta 1920-luvulla”.

Sen sijaan mafian juttuihin FBI ei ainakaan Hooverin aikana juurikaan puuttunut. Kun New Yorkissa toimi 1950-luvun lopulla yli 400 FBI:n agenttia, vain neljä keskittyi järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

J. EDGAR HOOVER – KUIN
LIKAKERROKSEN PEITTÄMÄ PATSAS

Hoover toimi FBI:n johtajana 48 vuotta. Eläkeikä ei häntä koskenut. Hänen ainoa uhkansa olisi ollut, jos Robert Kennedystä olisi ehtinyt tulla presidentti. Kun Kennedy oli salamurhattu 6.6.1968, kirjoitti Hoover muistiossaan lähimmille avustajilleen: ”Robert Kennedystä tuli eräänlainen Messias seuraavalle sukupolvelle ja ihmisille, jotka kannattivat Martin Luther Kingiä ja kannattavat yhä”. Tim Weiner toteaa kirjassaan, että Robert Kennedyn valinta presidentiksi olisi merkinnyt loppua Hooverin vallalle.

Nyt tilanne on sellainen, että ”Hoover seisoo amerikkalaisen vuosisadan keskiössä kuin jyhkeä, paksun likakerroksen peittämä patsas”, kuten Weiner kirjoittaa.

Hoover sääti ”lakinsa” itse, tosin presidenttien myötävaikutuksella. Presidentit itse määräsivät Hooverin jahtaamaan niin pasifisteja kuin terroristejakin ja ottivat tähtäimeensä yhtä hyvin kansalaisoikeusliikkeen sankarit kuin Ku Klux Klanin. Niin joka tapauksessa on, että FBI:llä ei ole ollut minkäänlaista juridista kehikkoa operaatioitaan varten.

Weinerin FBI-kirja on kuin presidenttien puolesta tehtyjen laittomien pidätysten ja vangitsemisten, murtojen ja varkauksien, salakuuntelun ja puhelinkuuntelun kronikka. Presidentit, oikeusministerit ja FBI ovat käyttänet valtaansa väärin kansallisen turvallisuuden nimissä. Muutamina poikkeuksina ovat olleet, kun Hoover kieltäytyi toteuttamasta Richard Nixonin joitakin lainvastaisia käskyjä ja kun FBI:n myöhempi johtaja Robert Mueller yritti vastustaa George W. Bushin määräyksiä laittoman, salaisen seurantajärjestelmän toteuttamiseksi.

CIA ON HUMPUUKIA

Oman lukunsa tässä kokonaisuudessa muodostaa se salajuonittelu, mikä vallitsee FBI:n ja muiden tiedusteluorganisaatioiden kesken. Ne kaikki vakoilevat myös toisiaan ja soluttavat omia miehiään toisten organisaatioiden sisälle. Hoover kommentoi esimerkiksi olevan ”tragedia, ettei CIA:n humpuukitouhua paljasteta”. ”Jos tämä kansakunta on riippuvainen nykyisestä CIA:sta uuden Pearl Harbor -katastrofin välttämiseksi, olisi viisainta aloittaa poteroiden kaivaminen nyt heti.” (1948)

Suomalaisia ei Weinerin kirjassa ole. Pieni maininta on humalaisesta neuvostovakoojasta Reino Häyhäsestä, joka 1957 käveli Yhdysvaltain suurlähetystöön Pariisissa. Toinen juoppo taas oli CIA:n agentti Edward Lee Howard, jota FBI piti silmällä. Howard kuitenkin livahti silmistä, lensi Helsinkiin ja loikkasi KGB:hen.

Weiner on kirjoittanut myös CIA:n historiateoksen (Otava, 2008), josta kirjoitin tässä blogissa 17.2.2009.

kari.naskinen@gmail.com

Kohta neljä suomalaista F1-kilpailuissa?

Kaikkien aikojen tasaisin ja värikkäin F1-kauden avaus oli 1951, jolloin kuudessa ensimmäisessä MM-osakilpailussa oli aina eri voittaja:

Bremgartenissa Juan Manuel Fangio, Alfa Romeo
Indianapolisissa Lee Wallard, Kurtis Kraft
Spa´ssa Giuseppe Farina, Alfa Romeo
Reimsissä Luigi Fagioli, Alfa Romeo
Silvestonessa Froilan Gonzales, Ferrari
Nürburgringillä Alberto Ascari, Ferrari

Tänä vuonna päästään samaan, jos seuraavan kilpailun Monacossa voittaa vaikkapa Kimi Räikkönen (kuva), Romain Grosjean, Michael Schumacher tai Lewis Hamilton.

Suomalaisittainkin ollaan lähellä tilastollista ennätystä. Jos sattuisi käymään niin, että Valtteri Bottas pääsisi ajamaan jo tänä vuonna, nähtäisiin radalla samanaikaisesti neljä suomalaista. Ulkomaalaiskaunaisten mielestä tosin Nico Rosberg ei ole oikea suomalainen, vaikka Suomen kansalainen onkin, mutta koska Nico ei osaa puhua suomea ja vieläpä ajaa saksalaisella kilpailijalisenssillä, niin ei sellainen voi suomalainen olla.

Kolme suomea puhuvaa F1-ajajaa on ollut starteissa mukana kaksi kertaa, sillä 1994 Suzukassa ja Adelaidessa ajoivat Mika Häkkinen (McLaren Peugeot), JJ Lehto (Sauber Mercedes) ja Mika Salo (Lotus Mugen Honda).

Bottas on kykynsä perjantain harjoituksissa osoittanut. Tie itse kilpailuihin ei kuitenkaan ole helppo. Jonkin verran sitä saattavat helpottaa Bruno Sennan heikot esitykset ja kahden suomalaisyrityksen mukaan meno Williamsin sponsorijoukkoihin (Kemppi ja Wihuri). Mikä merkitys sitten mahtaa olla sillä, että Bottaksen manageri Christian ”Toto” Wolff on Williamsin F1-yhtiön osaomistaja? Wolff on myös Mika Häkkisen yhtiökumppani. Wolffin toinen manageroitava kilpa-ajaja on Alexandre Premat ja Wolffin puoliso on kilpa-ajaja Susie Wolff (o.s. Stoddart).

Barcelonassa saatiin tilastoihin myös uusi voittaja ja voittajamaa. Williamsin Pastor Maldonado on ensimmäinen venezuelalainen F1-voittaja. Edellinen yrittäjä oli RR-ajon maailmanmestari Johnny Cecotto, joka kehnoilla Theodore- ja Toleman-autoilla ei vuosina 1983-84 saanut kuin yhden MM-pisteen.

kari.naskinen@gmail.com

Nokian kännykät halpenevat, mutta kahvi ja öljy kallistuvat

Suomen ulkomaankaupan vaihtosuhde on heikentynyt jo vuosikausia. Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Heikki Taimio konkretisoi asiaa: Nokian puhelimien keskimääräinen hinta oli joitakin vuosia sitten yli 100 euroa, mutta nyt enää 51 euroa, toisaalta tuontitavaroiden hinta nousee, esimerkiksi kahvin ja öljyn. Taimio luennoi Työväen sivistysliiton talousseminaarissa Lahdessa.

Öljyn hinta uhkaa edelleen nousta. Tällä on iso vaikutus Suomen vaihtotaseeseen, vaikka öljyriippuvuutemme onkin jonkin verran vähentynyt. Hintapainetta lisää öljynkysynnän kasvu nousevissa talouksissa, ja ajankohtaisia uhkia ovat Iranin saarto ja Hormuzin salmen mahdollinen sulkeminen. Tällaisista asioista on seurauksena öljyvarastojen kasvattaminen, siis kysynnän voimistuminen ja hinnan nouseminen. Euroalueella öljyn hintaa nostaa lisäksi euron heikkeneminen. Öljyn kallistuminen taas kiihdyttää yleisen hintatason nousua eli inflaatiota.

Maailmanpankin tuore ennuste on, että öljyn hinta voi kaksinkertaistua seuraavien kymmenen vuoden aikana.

Suomen ulkomaankaupan tilanteesta yleisemmin Taimio sanoi, että vientiponnisteluja olisi lisättävä kehittyviin maihin ja BRIC-maihin (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina). Kehittyvien maiden osuus maailman bruttokansantuotteesta nousee tänä vuonna jo yli 50 prosentin, mutta Suomen tavaraviennistä suuntautuu näihin maihin vain 26 prosenttia.

Suomen viennistä menee muihin EU-maihin 56 prosenttia, mutta EU-maiden osuus maailman bkt:stä on vain 20 prosenttia. Panoksia olisikin suunnattava enemmän muualle kuin näihin tuttuihin ympyröihin.

Huolestuttavana Taimio mainitsi senkin, että Suomen kokonaistuotannosta meni viime vuonna vientiin vain 39 prosenttia, kun tämä osuus oli ennen 1990-lamaa huomattavasti suurempi. Suomen vienti oli viime vuonna 75 miljardia euroa ja tuonti 76 miljardia euroa.

Entä onko jotain myönteistä kehitystä? Joitakin suomalaisia yrityksiä on viime aikoina palannut ulkomailta takaisin Suomeen, mikä voi lisätä vientiä. Tavaraviennin toivoiksi Taimio luetteli kemian, metallin, koneet ja laitteet. Lisäksi hän kertoi palveluiden viennin kasvavan, joskin tämän tilastointi on vaikeaa. Vuonna 2010 palveluviennin arvo oli 15 miljardia euroa ja palvelukaupan ylijäämä noin 4 miljardia euroa.

Maailmantalouden näkymät Taimion listaamina:

1. Maailmantalous kasvaa tänä vuonna hieman alle 4 prosenttia ja ensi vuonna hieman yli.

2. Kansainvälinen kauppa kasvaa selvästi tätä nopeammin.

3. Maailmantalouden vetureina ovat nousevat taloudet, joiden kasvu pysyy noin 6 prosentin vauhdissa.

4. Kehittyneiden maiden kasvu jää tänä vuonna 1,4 prosenttiin ja vahvistuu ensi vuonna 2 prosenttiin.

5. Velkakriisi ja julkisen talouden vakautus jarruttavat kehittyneiden maiden kasvua yhteensä 2 prosenttiyksiköllä.

6. Veronkorotukset ja julkisten menojen leikkaukset jarruttavat kehittyneiden maiden kasvua tänä vuonna yhdellä prosenttiyksiköllä.

7. Pankkien taseiden vahvistaminen jarruttaa euroalueen kasvua tänä vuonna noin yhdellä prosenttiyksiköllä.

8. Kehittyvät maatkin kärsivät näistä jarruista, mutta useimmilla niistä on riittävästi liikkumavaraa ylläpitääkseen vahvaa kasvua.

kari.naskinen@gmail.com

Euroalueen kriisin lopputulos

”Euroalueen finanssikriisiin suurin syyllinen on Saksa”, sanoi Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistukija Heikki Taimio Työväen sivistysliiton järjestämässä talousseminaarissa Lahdessa. Siellä käynnistyi sisäinen devalvaatio 2002, jolloin palkkojen nousu jäädytettiin ja työehtoja heikennettiin. Ensin nämä toimet paransivat Saksan kilpailukykyä, mutta sitten kun Saksan vaihtotaseen ylijäämä koheni merkittävästi, alkoi ulkomailta tullutta rahaa virrata pankeille, jotka alkoivat syytää lainarahaa mm. tuleville kriisimaille, kuten Kreikalle, Espanjalle, Portugalille, Italialle ja Irlannille. Seurauksena oli näiden kriisimaiden velkaantuminen.

Erityistapaus on Kreikka. Kävi ilmi, että se oli hyväksytty euroraha-porukkaan harhaanjohtavien tietojen pohjalta. Julkista taloutta koskevia tilastoja oli väärennetty ja finanssimarkkinoiden johdannaisia oli käytetty todellisen vajeen peittelyyn.

Nyt ovat päällä vyönkiristystoimet siellä sun täällä. EU edellyttää julkisten menojen leikkauksia ja veronkorotuksia. Taimion mukaan vyönkiristykset kuitenkin ruokkivat lamaa, mikä pahimmassa tapauksessa heikentää verokertymiä niin paljon, että velkaantuminen vain lisääntyy.

Pankkikriisi kytee. Todellisuudessa kysy on kuitenkin vain siitä, että Saksan ja Ranskan pankkeja pyritään pelastamaan. Mutta mihin tässä mennään? Taimion ennuste:

1. Juuri nyt päähuomio on Kreikassa ja Espanjassa.

2. Hollannin hallitus hajosi kiristystoimien vastustukseen ja Ranskan uusi presidentti Francois Hollande haluaa kääntää kelkan. Onko siis jo euroalueen ydinkin hajoamassa?

3. Kasvu- ja vakaussopimukseen halutaan ”kasvuliite”.

4. Rahoitusta investointeihin Euroopan investointipankin kautta?

5. Espanja ja Italia ovat liian isoja maita pelastettaviksi.

6. Kreikka, Portugali ja Irlanti saattavat tarvita lisäapua.

7. Kukaan ei pysty vakuuttavasti sanomaan, miten tässä käy.

8. Ei pidä aliarvioida euromaiden haluaa pelastaa rahaliitto, mutta joidenkin yli kävellään – arvaus: EKP:n ja Saksan.

9. Mitkä maat ulos eurosta? Kreikka? Espanja? Italia? Saksa? Suomi? Olisi kuitenkin työlästä ja kallista.

10. Lopulta: velkasaneeraukset, pankkituki ja ehkä jopa euroalueen hajoaminen, taloudellinen kaaos. Vai sulattaako inflaatio velkataakat?

11. Onneksi Suomen viennistä vain viisi prosenttia menee kriisimaihin. Kyse on kuitenkin myös koko euroalueen kohtalon vaikutuksista Suomeen.

kari.naskinen@gmail.com

Tyhmä sarjajärjestelmä

Tämä on jo vanha virsi, mutta jääkiekon MM-kisoissa on liikaa joukkueita. Neljä pois, niin olisi parempi. Tällä kertaa myös itse sarjajärjestelmä on aikaisempaa huonompi. Ensin pelataan yli viikko alkusarjaa, minkä jälkeen playoffit oman lohkon sisällä. Miksei alkusarjavaiheen jälkeen ensimmäisella playoff-kierroksella Helsingin lohkon ykkönen pelaisi Tukholman lohkon nelosta vastaan jne., niin ei tarvitsisi tahkota samojen joukkueiden kesken uudestaan?

Kai tähän on syynä se, että köyhät jääkiekkoliitot säästävät, kun ei tarvitse liikutella joukkueita edestakaisin Helsingin ja Tukholman välillä. Varmaankin sama systeemi on käytössä ensi vuonna, kun kisat taas pelataan Tukholmassa ja Helsingissä.

Yksi järkevä mielipide sentään on kuultu näiden kisojen aikana. Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtajaksi pyrkivä Kalervo Kummola sanoi televisiossa, että olympiavuonna ei MM-kisoja tarvitsisi pelata.

kari.naskinen@mail.com

Ei ole sataakaan vuotta siitä, kun Suomessa ei ihmisoikeuksia noteerattu pennin vertaa

”Sota on suurin ihmisoikeusloukkaus”, sanoi kansanedustaja Pekka Haavisto esitelmöidessään Lahden Paasikiviseurassa. Lähitulevaisuudessa Suomi voi joutua nykyistä vaativampiin kannanottotilanteisiin näihin asioihin liittyen, jos Suomi syksyllä pidettävässä vaalissa valitaan YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi vuosiksi 2013-14.

”Turvallisuusneuvosto tekee kaikki isot päätökset, ja vaikeita tilanteita voi olla edessä. Silloin Suomellakin on oltava selvät kannat asioihin”, sanoi Haavisto ja viittasi mahdollisiin kriiseihin mm. Lähi-idässä, Iranissa ja Pohjois-Koreassa.

Haavisto itse on ollut monissa YK:n tehtävissä, ja tällä hetkellä hän toimii ulkoministeri Erkki Tuomiojan erityisedustajana Afrikan kriiseissä, erikoisalueinaan Somalia ja Sudan.

Haavisto kertoi monin esimerkein niistä tehtävistä, joita hänellä on ollut Afrikassa. Siellä suomalaiseen asiantuntijuuteen kohdistuu suuria odotuksia, koska Suomi on Afrikasta katsoen siinä osassa maailmaa, jossa ihmisoikeuskysymykset ovat ehdottoman hyvässä kunnossa.

”Olen minä kuitenkin joutunut kertomaan, että eivät nämä asiat Suomessakaan aina ole olleet kunnossa. Eihän ole sataakaan vuotta siitä, kun meillä ei ihmisoikeuksia noteerattu pennin vertaa”, sanoi Haavisto tarkoittaen vuoden 1918 kansalaissotaa ja varsinkin sen ”jatkohoitoa”.

Kun kansalaissota alkoi tammikuussa 1918, keskeytettiin eduskunnan toiminta. Kolme kansanedustajaa surmattiin, kymmeniä piiloutui ja joitakin pakeni Venäjälle. Seuraavan kerran eduskunta kutsuttiin koolle vasta toukokuussa, kun valkoiset olivat voittaneet sodan. Eduskunnan 92 sosialidemokraatista sallittiin vain Matti Paasivuoren jatkaa kansanedustajana, ja kaikkiaan valkoiset voittajat katsoivat niin, että vain 98 kansanedustajaa olivat kelvollisia jatkamaan työtään tässä tynkäeduskunnassa. Eduskunnan istunnossa tehtiin päätös viiden poissaolleen kansanedustajan vangitsemisesta, joista myöhemmin kaksi tuomittiin kuolemanrangaistukseen. Paasivuori teki välikysymykset "erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisen johdosta" ja sananvapauden loukkaamisesta, mutta ei saanut kysymyksiinsä muita allekirjoittajia.

Toinen iso suomalaisia koskenut ihmisoikeusloukkaus oli, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 1939. Joten kokemusta on.

Afrikassa Haavisto edustaa Suomea, mutta tietenkin myös Eurooppaa. Tämä asetelma ei aina ole helppo, sillä lääkärin on itse oltava terve, jos aikoo neuvoa ja auttaa sairaita. Autettavat sanovatkin usein, että eiväthän Euroopankaan asiat ole kunnossa.

”Lisäksi tulevat esille moraaliset kysymykset. Esimerkiksi islamilaisessa maailmassa ei mitenkään voida ymmärtää sitä, että vaikka kuinka ollaan olevinaan kristittyjä, niin kuitenkin siinä uskonnossa hyväksytään sellaiset moraalisen rappion ilmentymät, kuten porno ja alkoholinkäyttö”, sanoi Haavisto.

Oman ongelmansa aiheuttaa se, että EU ei pysty varsinaisesti ottamaan esille Israeliin liittyviä asioita, koska EU:n rasitteena on Saksan jäsenyys.

Ihmisoikeuksien parantaminen on Haavistolle sydämenasia. Presidentinvaalien yhteydessä hän vastasi Helsingin Sanomien presidentinvaalikoneessa, että presidentin tulee ottaa ihmisoikeuskysymykset esille vieraillessaan maissa, joissa ihmisoikeuksia loukataan jatkuvasti. Ylen vaalikoneessa Haavisto sanoi, että presidentin tulee vaatia nykyistä tiukemmin Kiinalta ihmisoikeuksien kunnioittamista. Venäjä-suhteisiin liittyen Haavisto kannatti sitä, että Suomen tulee tuoda ihmisoikeudet vahvemmin esiin maidenvälisissä suhteissa.

kari.naskinen@gmail.com

Prostituutio on paras instituutio

Lahden Kansantaiteilijat oli takavuosina eräänlainen karvalakkimallinen kabareeryhmä, joka esiintyi erilaisissa tilaisuuksissa, yleensä tiettyjen sisäpiirien juhla- ja muissa viihtymistilaisuuksissa. Useimmiten paikkana oli Seurahuone. Kansantaiteilijoihin kuuluivat mm. Matti Haristo, Reino Gynther, Seppo Kanerva, Aulis Kosonen, Reijo Puolanne, Pentti E Rantanen, Pentti Tiilikainen, Tauno Viitanen ja Veikko Virintie sekä myöhemmissä vaiheissa myös Ari Mannelin ja naisvierailijana Marja-Liisa Nisula. Tilanteiden mukaan Kansantaiteilijoiden ohjelmisto kantoi joskus nimeä ”Tasavallan partisaanit”, ”Tarja-tädin esileikkikoulu” tai ”WITYK” (Wanhenevien Innokkaitten TyttöYstävien Kongressi). Joskus tehtiin myös matkakeikkoja Viskilompololle Lappiin.

Kansantaiteilijoiden tekstinikkari oli lähinnä diplomi-insinööri Reijo Puolanne. Hän myös kirjoitti 1980-luvulla pakinoita Lahtiset-kaupunkilehteen, ja nyt Puolanne on julkaissut noita juttujaan kirjassa Reijon rupattelua, mikä silloin oli myös pakinapalstan nimi. Jo pakinoiden otsikot paljastivat, mistä oli kysymys, tässä esimerkkinä lyhennelmä pakinasta ”Luistavat matkat” (23.10.1986):

Pari viikkoa sitten Brysselissä pidetyssä ICPR:n (The International Committee of Prostitutes´ Rights) kongressissa merkittiin päätös, minkä mukaan Lahti valittiin seuraavan kongressin pitopaikaksi. Maineemme Business Citynä tuntui viehättävän myös maailman vanhinta ammattia harjoittavia Business Girls´ejä.

Iloluontoiset tytöt ottivat nopeasti yhteyttä kaupunkimme elimiin, ja löytyihän meetingille paikka ensi kesän urkuviikon, kirjailijakokouksen ja valssifestivaalien väliin. Yhtenä painavana argumenttina tytöt kertoivat kuulleensa täällä kymmenisen vuotta sitten järjestetystä WITYKistä, jonka saavuttama suosio oli lahtelaisten ulkomaanmatkojen aikana tullut tiedoksi myös kansainvälisissä piireissä.

Kongressin suojelijaksi ajateltiin ensin opetusministeri Pirjo Ala-Kapeeta, mutta hänen sopivuutensa evättiin sukunimen perusteella. Paavo Väyrysen lentoemäntien nipistely ei riittänyt meriitiksi, ja Matti Luttisen katsottiin viihtyvän liiaksi tien päällä. Likat päättivätkin turvautua paikallisen tason suojeluun.

Tyttöjen työskentely kuuluu lähinnä sosiaalisen kaupunginjohtajan Kari Salmen työkenttään, joten sähke tuli Brysselistä ensiksi hänelle. Suojelijaa ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Valssi-Viitastakin tiedusteltiin, mutta valssifestivaalit olivat jo varanneet hänet vetäjäkseen, ja Kurki-Jussikin oli jo lupautunut urkuhommiin. Koko kongressi olikin vaarassa luiskahtaa muualle Suomeen. Jakomäkeä oli jo vakavasti tiedusteltu nimeltään soveliaana paikkana.

Nyt kuitenkin Business City heräsi. Liikemaailma oivalsi, ettei tällaista tilaisuutta saa päästää pois. Humanistitkin kaivoivat sananparsivarastostaan esiin mietelmän: ”Prostituutio on paras instituutio”.

Matkatoimisto Luistavat matkat alkoi markkinoida huokeita kongressipaketteja, johon kuului mm. risteily Vesijärven sinilevälaineilla. Laivalla tarjottiin päijäthämäläisiä perinneruokia, kuten Viron pottuja, tehoavaa turskaa ja asikkalalaiseen tapaan hapatettua hullun piimää.

Laivalta siirryttiin yliajoneuvos Kososen linja-autoissa teatteriin, jossa esitettiin kongressiyleisöä varten sovitettu saamelaiskirjailija Timo Komukan näytelmä Ruskaa pakkasessa.

Kongressin järjestämistä tukemaan yhtyivät yllättäen useat lahtelaiset naisjärjestötkin. Ompeluseura Sallin kutimet piti myyjäisiä, joiden tulot käytettiin hallituskuluihin. Urheiluseurat uusivat uimahallien narut. Tunnelma oli kuin Salpausselän kisoissa.

kari.naskinen@gmail.com

Mikael Jungnerista tehtävä pääagitaattori

Sosialidemokraattien puoluesihteeri Mikael Jungner keskittyi puolueen kehittämistyöhön, mutta sellainen vanhanaikainen perustyö kentällä ja varsinkin yhteistoiminta SDP:n piirijärjestöjen kanssa jäi vähälle. Jungner ei ollut oikea valinta puoluesihteeriksi. Kaksi vuotta sitten puoluekokouksessa Joensuussa Jungner ohitti loppusuoralla selvästi kovimman kilpailijansa Reijo Paanasen, jota puolestaan luonnehditaan nimenomaan henkilöksi, joka on kuin tehty perinteistä puoluesihteerityötä varten. Samat ominaisuudet on kokeneella järjestömiehellä ja organisaattorilla Markku J. Jääskeläisellä, ja toinen näistä todennäköisesti valitaan toukokuun lopulla uudeksi puoluesihteeriksi.

Kun olin seuraamassa viime puoluekokousta, muutin mieltäni - Paanasesta Jungneriin - kuultuani Jungnerin puhuvan. Paanasen rinnalla Jungner oli kuin meteoriitti uudelta ajalta. Vappuna kuuntelin taas Jungneria, ja sama juttu: hieno puhe, innostava, kansanomainen, helposti ymmärrettävä. Ilman papereita puhunut Jungner otti yleisönsä paremmin kuin kukaan muu pitkään aikaan näissä tilaisuuksissa. Hurmaava, sanoi yksikin rouva. Karismaattinen, sanoi toinen.

Jungnerista pitäisikin tehdä demarien pääagitaattori. Lahden torilla tämä tuli mieleen, kun muutaman sadan metrin päässä on sadan vuoden takaisen agitaattorin Eetu Salinin muistomerkki (1966). Salin oli syntyisin Asikkalasta, mutta työskenteli jonkin aikaa suutarina Lahdessakin. Salin oli kansankiihottaja, joka kiersi maata yhdessä toisen agitaattorin Taavi Tainion kanssa. Väinö Linnakin otti Salinin mukaan Täällä Pohjantähden alla -romaaniinsa, ja Edvin Laineen ohjaamassa elokuvassa Salinia esittää Ossi Räikkä.

Jungner on osaamiseltaan ilmiselvä agitaattori. Hän hallitsee tiedonvälityksen monella tapaa. Tämä osaaminen tosin tuli rasitteeksi, kun hän mm. ennakkoluulottomasti päätti siirtää puolueen viestintätukirahoja maakuntien pieniltä demarilehdiltä internetissä toteutettavaan verkkoviestintään. Jungner näki, että puolue ei tavoita uusia ihmisjoukkoja eikä synnytä puoluerajat ylittäviä ilmiöitä ilman aktiivista vaikuttamista netissä. Lakkautettujen lehtien vaikutusalueilla oltiin joka tapauksessa katkeria.

Puhujana ja myös visionäärinä Jungner on kuitenkin erinomainen. SDP:n kannalta olisi iso menetys, jos hänet valittaisiin Veikkaus Oy:n johtoon tai johonkin muuhun herratehtävään.

kari.naskinen@gmail.com