Vaikka en ole uskovainen, on pääsiäinen aina tärkeä. Silloin yleensä kuulee Bachin Matteus- tai Johannes-passion. Ne kertovat pääsiäisen raamatullisista tapahtumista, joista pieni osa saattaa olla tottakin. Se ja sama, ovatko kyseessä Raamatun tai H.C. Andersenin sadut, kunhan vain juonet ovat jännittävän dramaattisia - Bachin musiikki joka tapauksessa edustaa parasta tässä taidelajissa.
Pääsiäisviikon kellokeskiviikon iltana menen taas lähellä olevaan kirkkoon, jossa kuulen Johannes-passion, ja kiirastorstaina tulee radiosta Matteus-passio. Vastaavanlainen asia on Richard Wagnerin Parsifal, josta Matti Salminen on sanonut, että se pitäisi esittää Kansallisoopperassa jokaisena pitkänäperjantaina. Nyt Parsifal sentään palaa ohjelmistoon, mutta vasta toukokuussa.
En ole myöskään musiikkimies, enkä siten osaa analysoida kuulemaani musiikkitermein, mutta Bachin passiot ovat niin täynnä sekä suurta autuutta että äärimmäistä kärsimystä, että eivät ne musiikkitieteellistä lähestymistapaa tarvitsekaan.
Johannes-passio kestää kaksi tuntia, Matteus-passio vajaat kolme. Prinssi Leopoldin hovikapellimestarina Köthenissä toiminut Johann Sebastian Bach sävelsi Johannes-passion työnäytteeksi, kun hän 1723 haki avoimeksi tullutta Leipzigin Tuomaskanttorin virkaa, mihin tehtävään kuuluivat kaupungin neljän pääkirkon musiikista vastaaminen ja opettaminen Tuomaskoulussa. Tekstin rungoksi Bach valitsi pääsiäistapahtumat Johanneksen evankeliumista, ja muuta tekstiä passioon teki hampurilainen raatimies B.H. Brockes, joskin Bach muokkasi Brockesin tekstit käytännöllisesti katsoen kokonaan uusiksi. Bach sai viran ja Johannes-passion ensiesitys tapahtui ilmeisesti 1724 Leipzigin Nikolainkirkon pitkänperjantain vesperissä.
Matteus-passio esitettiin Leipzigin Tuomaskirkossa pitkänäperjantaina 1727 tai 1729. Siihen Bach oli pyytänyt oheistekstejä runoilua harrastaneelta postinhoitajalta Christian Friedrich Henriciltä, joka runojensa yhteydessä käytti salanimeä Picander.
Silloin 300 vuotta sitten oli usein tapana, että nämä passiot esitettiin kahdessa osassa, alku kiirastorstaina ja loppuosa pitkänäperjantaina. Nykyisin vedetään samana iltana turhan väliajan kanssa. Kirkkojen epämukavilla penkeillä asia konkretisoituisi paremmin, kun fyysistä kärsimystä kestäisi pitempään.
Kun aloitin jutun Schumann-lainauksella, niin loppuun Gustav Mahlerin kommentti: "Bachiin keskittyvät kaikki musiikin elämänaiheet niin kuin maailma Jumalaan."
kari.naskinengmail.com
