Lahti noussut kuntataloudessa suurten kaupunkien ykköseksi!

Erikoistutkija Heikki Helinin juuri valmis-tuneesta tutkimus-katsauksesta 3/2009 (Helsingin kaupungin tietokeskus) käy ilmi, että Lahti on noussut suurten kaupunkien tilinpäätös-vertailussa ykköseksi tietyissä tärkeissä tunnusluvuissa.

Tulorahoituksen riittävyyttä mitataan sillä, miten iso osuus vuosikate (käyttötulojen ja -menojen erotus) on vuotuisista poistoista. Jos vuosikate on yhtä suuri kuin poistot, on tämä tunnusluku 100; Lahdessa tämä luku oli viime vuonna 186, suurin vertailussa olevista kymmenestä kaupungista.

Kun tämä tunnusluku ylittää 100:n rajan, katsotaan kunnan tulo-rahoituksen olevan tasapainossa (ylijäämäinen). Muista suurista kaupungeista tässä asemassa olivat viime vuoden tilinpäätösten perusteella Helsinki 181, Oulu 141, Tampere 140, Pori 113 ja Vantaa 105. Alijäämäisen talouden kanssa painiskelevat Espoo 70, Kuopio 68, Jyväskylä 65 ja Turku 40.

Vastaavalla tavalla voidaan vertailla sitä, miten tulorahoitus riitti investointeihin. Tässäkin vertailussa Lahti oli viime vuonna paras, sillä se oli suurista kaupungeista ainoa, jossa tulorahoitus oli suurempi kuin kaupungin tekemien investointien omahankintamenot. Lahdessa tämä suhdeluku oli 105. Lähimmäksi 100:aa pääsivät muista suurista kaupungeista Helsinki 78, Vantaa 63 ja Tampere 62. Huonoimmassa jamassa ovat Kuopio 33, Turku 33 ja Espoo 32. Lahden lähikunnista Orimattila on hyvässä tilanteessa, sillä siellä investointien tulorahoitus oli viime vuonna 122 prosenttia. Selvästi huonommissa asemissa ovat Nastola 90, Hollola 88, Asikkala 52 ja Hämeenkoski 30.

Verotulojen kasvussakin Lahti oli viime vuonna hyvä, +8,5 %. Tätä suurempaan kasvuun pääsi vain Pori +8,9 %. Pienimmille kasvu-prosenteille jäivät Turku +6 %, Espoo +5,9 % ja Oulu +5,6 %.

Lahden kaupungin hyvää taloutta vahvistivat viime vuonna tytär- ja osakkuusyhtiöitä koskeneet päätökset. Kun Lahti luopui omistus-osuudestaan Avara Suomi Oy:ssä, kilahti kaupungin kassaan myyntivoittona 9,7 miljoonaa euroa. Kaupunkikonsernin sisällä rahoituksellista asemaa paransi Lahti Aqua Oy:n 48,5 miljoonan euron vararahaston purku.

kari.naskinen@gmail.com

Sata kirjaa, jotka pitää lukea

Tänä viikonvaihteena pidetyt Jyväskylän kirjamessut ja sanomalehti Keskisuomalainen järjestivät äänestyksen siitä, mitkä kirjat ihmisen tulisi lukea elämänsä aikana. Eniten ääniä sai Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Koska en ollut tyytyväinen äänestyksen tulokseen, tein oman listan. Otin pohjaksi jyväskyläläisten äänestystuloksen, poistin siitä kelvottomat ja sijoitin tilalle omia suosikkejani sekä Lahden kaupunginkirjaston käyttäjien suosituksia, jotka ovat luettavissa Launeen kirjastonjohtajan Kaija Halmeen kokoamina kauunginkirjaston internetsivuilla. Tässä sata tärkeintä kirjaa (kaunokirjallisuutta):

Aapeli: Pikku Pietarin piha
Aho, Juhani : Rautatie
Asimov, Isaac: Säätiö
Bach, Richard: Lokki Joonatan
Bellow, Saul: Herzog
Boccaccio, Giovanni: Decamerone
Borges, Jorge Luis: Haarautuvien polkujen puutarha
Brink, Andre: Valkoinen kuiva kausi
Brodsky, Joseph: Veden peili
Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan
Böll, Heinrich: Nainen ryhmäkuvassa
Calvino, Italo: Paroni puussa
Carpelan. Bo: Axel
Camus, Albert: Sivullinen
Chandler, Raymond: Pitkät jäähyväiset
Canth, Minna: Työmiehen vaimo
Carpelan, Bo: Alkutuuli
Cervantes, Miquel: Don Quijote
Christie, Agatha: Kymmenen pientä neekeripoikaa
Conrad, Joseph: Pimeyden sydän
Dostojevski, Fjodor: Rikos ja rangaistus
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira
Dumas, Alexandre: Monte Criston kreivi
Duras, Marguerite: Rakastaja
Döblin, Alfred: Berlin Alexanderplatz
Eco, Umberto: Ruusun nimi
Faulkner, William: Villipalmut
García Márquez, Gabriel: Sadan vuoden yksinäisyys
Goethe: Faust
Gogol, Nikolai: Kuolleet sielut
Golding, William: Kärpästen herra
Gorki, Maxim: Lapsuuteni
Grass, Günter: Kampela
Grass, Günter: Peltirumpu
Greene, Graham: Hiljainen amerikkalainen
Haanpää, Pentti: Yhdeksän miehen saappaat
Haavikko, Paavo: Talvipalatsi
Hasek, Jaroslav: Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
Hemingway, Ernest: Ja aurinko nousee
Hemingway, Ernest: Vanhus ja meri
Hesse, Herman: Arosusi
Hesse, Herman: Lasihelmipeli
Hornby, Nick: Hornankattila
Hugo, Victor: Kurjat
Huovinen, Veikko: Havukka-ahon ajattelija
Hämäläinen, Helvi: Säädyllinen murhenäytelmä
Ibsen, Henrik: Nukkekoti
Irving, John: Garpin maailma
Jotuni, Maria: Huojuva talo
Joyce, James: Odysseus (sata sivua riittää, mistä kohtaa vain)
Kafka, Franz: Oikeusjuttu
Kazanzakis, Nikos: Kerro minulle, Zorbas
Kertész, Imre: Kohtalottomuus
Kianto, Ilmari: Punainen viiva
Kivi, Aleksis : Seitsemän veljestä
Kundera, Milan: Olemisen sietämätön keveys
Lehtonen, Joel: Putkinotko
Lem, Stanislaw: Solaris
Lenz, Siegfrid: Esikuva
Linna, Väinö: Tuntematon sotilas
Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 1-3
Lönnrot, Elias: Kalevala
Mann, Thomas: Buddenbrookit
Mann, Thomas: Taikavuori
Meri, Veijo: Manillaköysi
Miller, Henry: Kravun kääntöpiiri
Moravia, Alberto: Keskipäivän aave
Morrison, Toni: Jazz
Mukka, Timo K.: Maa on syntinen laulu
Musil, Robert: Mies vailla ominaisuuksia
Nabokov, Vladimir: Lolita
Orwell, George: Vuonna 1984
Pasternak, Boris: Tohtori Zivago
Pekkanen, Toivo: Tehtaan varjossa
Pessoa, Fernando: Levottomuuden kirja
Proust, Marcel: Kadonnutta aikaa etsimässä
Rintala, Paavo: Sissiluutnantti
Roth, Philip: Portnoyn tauti
Salama, Hannu: Juhannustanssit
Salinger, J.D.: Sieppari ruispellossa
Sariola, Mauri: Rotat pois laivasta
Shakespeare, William: Hamlet, Tanskan prinssi
Sillanpää, F. E.: Ihmiselon ihanuus ja kurjuus
Steinbeck, John: Torstai on toivoa täynnä
Steinbeck, John: Vihan hedelmät
Stevenson, Robert Louis: Aarresaari
Strindberg, August: Punainen huone
Tolstoi, Leo: Sota ja rauha
Tournier, Michel: Perjantai
Tsehov, Anton: Lokki
Twain, Mark: Huckleberry Finnin seikkailut
Uris, Leon: Exodus
Verne, Jules: Maailman ympäri 80 päivässä
Viita, Lauri: Betonimylläri
Vonnegut, Kurt: Teurastamo 5
Waltari, Mika: Sinuhe egyptiläinen
Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva
Williams, Tennessee: Kissa kuumalla katolla
Woolf, Virginia: Oma huone
Wuolijoki, Hella: Niskavuoren naiset

kari.naskinen@gmail.com

Mitä se Vanhanen oikein tarkoitti?

Helsingin Sanomien pilapiirroksessa perjantaina äijä makasi sohvalla ja ihmetteli muijansa kanssa, mitä se Matti Vanhanen sillä kuusysillä oikein tarkoitti: "Eikös se ole lahtelainen jalkapalloseura?"

Todennäköisesti Vanhanen ei sähköpostiviestillään kuitenkaan tarkoittanut, että toivoi naisen näkevän unia Kuusysin ja Steaua Bukarestin ottelusta talvella 1986. Kun Vanhasesta on kysymys, niin seksistä sinä puhuttiin, ja alan tietoteosten mukaan 69-asento tarkoittaa sitä, että "osapuolet imevät toistensa sukuelimiä samanaikaisesti suullaan".

Vanhasen hallituksen uusimmista veropäätöksistäkään ei ole epäselvyyttä, mitä ne tarkoittavat. Aivan samalla tavalla kuin Vanhasen haluama eläkeiän korotus ei koskisi maanviljelijöitä, ei heitä koske myöskään kiinteistöveron korotus. Pienimmistä omakoti-tonteistakin joudutaan kohta maksamaan entistä suurempaa kiinteistöveroa, mutta maanviljelijöiden tonteista ei edelleenkään tarvitse maksaa ollenkaan veroa.

Kiinteistövero otettiin käyttöön 1993. Se ei kuitenkaan koske maanviljelysmaata, jota on viljelykäytössä yli kaksi miljoonaa hehtaaria.

kari.naskinen@gmail.com

Lahti kävi Jyväskylässä, mutta Jyväskylä ei voi käydä Lahdessa

Lahden kaupunginvaltuusto ja liuta virkamiehiä viettivät eilisen ja tämän päivän Jyväskylässä. Pitivät seminaaria Laajavuoren Rantasipi-hotellissa. Jyväskyläläiset eivät voi tehdä vastavierailua Lahteen, sillä Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti viime viikolla äänin 38-36, että tällaiset seminaarit ja vastaavat palaveeraukset järjestetään tästä eteenpäin Jyväskylässä tai ainakin Keski-Suomessa.

Syytä tällaiseen päätökseen olikin, sillä Jyväskylän kaupunki rypee syvällä talousahdingossa. Kaupungin tilinpäätöstä viime vuodelta ei vielä ole julkistettu, mutta kaupunginjohtaja Markku Andersson (Kok) on jo ilmaissut huolensa 20 miljoonan euron tappiosta. Velkaa kaupungilla on yli 2000 euroa asukasta kohti; Lahdella vastaava velkamäärä on vain 545 euroa. Lisäksi Jyväskylän kaupungin liikelaitosten ja yhtiöiden velat ovat yli 5000 euroa asukasta kohti; Lahdessa noin 2000 euroa.

Jyväskylän kaupungin talouden kurjuutta selittää osaksi se, että kunnallisvero on keinotekoisesti pidetty 18,5 prosentissa. Viime vuonna haluttiin Jyväskylän maalaiskunnalle ja Korpilahdelle näyttää valheellista talouskuvaa, jotta ne hyväksyivät liittymisen Jyväskylään. Eikä Jyväskylän tilanne näytä yhtään paranevan, kun lukee uutisia isojen firmojen lopettamisista (mm. Nokia). Jyväskylän hyvä imago kuitenkin säilyy edelleen savijalkojensa päällä, ja nyt sitä vielä parantaa JYP.

Toivottavasti Lahden valtuustoseminaarissa perehdyttiin myös näihin asioihin.

kari.naskinen@gmail.com

Päivän sana

Lahden sosiaali- ja terveyslauta-kunnan puheenjohtajana 2004-07 toiminut Merja-Liisa Kerkkä (SDP) kiittelee sosiaali- ja terveystoimialan johtajaa Matti Liukkoa (Kok) tämänpäiväisessä Viikko-Hämessä (SDP): "Liukko vie päättämänsä asiat loppuun saakka. Tuli mitä tuli, hän ei lähde lipettiin."

Viime viikolla Liukko irtisanoutui toimialajohtajan tehtävästään.

kari.naskinen@gmail.com

Elokuvissakin digiaikaan

Kuvapalatsissa saa huomenna perjantaina ensi-iltansa ruotsalainen dekkarielokuva Miehet jotka vihaavat naisia. Tämän lajin ruotsalaiset tunnetusti osaavat, ja täysosuma on tämäkin, vaikka onkin tanskalaisen Niels Arden Oplevin (47) ohjaama.

On tässä esityksessä myös muuta mielenkiintoista. Se on nimittäin esitystekniikaltaan digitaalinen. En ole tekniikan asiantuntija, mutta näin se yksinkertaistettuna menee: Finnkinolle Lahteen tuli tällä viikolla sellainen niin kuin tietokoneen kovalevy, johon koko elokuva oli taltioitu; siitä elokuva imuroitiin Kuvapalatsin digitaaliseen projektoriin, jolla elokuva heijastetaan valkokankaalle. Kovalevy jatkoi matkaansa johonkin toiseen Finnkinon teatteriin ja sieltä taas edelleen. Enää ei tarvita kymmeniä kiloja painavia filmikeloja. Eikä tulevaisuudessa varmasti näitä kovalevyjäkään, vaan digitaalinen elokuva voidaan siirtää elokuvateattereihin sähköisesti.

Uuden tekniikan edellyttämän laitteiston hankinta on tietenkin maksanut paljon, mutta ajanoloon investointi tuo itsensä takaisin, kun filmikopioita ei enää tarvitse valmistaa.

Näin elokuvan Kuvapalatsin omassa testikatselussa, ja kyllähän kuva hyvä oli. Terävä kuin mikä, eikä minkäänlaisia värinöitä eikä väri-virheitä. Nyt elokuvan näkee alkuperäisen tasalaatuisena kaikkialla. Toisaalta nykyiset filmielokuvatkin ovat tekniseltä laadultaan erinomaisia. Jos sanottaisiin, että maksamalla vaikka kaksi euroa enemmän digitaalisesta versiosta, niin en maksaisi.

VASTAPAINO AMERIKKALAISELLE
RÄISKIMISELLE JA VÄKIVALLALLE

Miehet jotka vihaavat naisia perustuu Stieg Larssonin (1954 - 2004) samannimiseen romaaniin (WSOY, 2006). Elokuva on juoneltaan ja jännittävyydeltään parasta A-luokkaa. Se on kuitenkin hyvin toisen-lainen kuin amerikkalaiset lajissaan. Elokuvan herpaantumaton intensiteetti ei perustu vauhdikkaaseen räiskimiseen eikä turhaan väkivaltaan. Larsson oli toimittaja ja kirjailija, joka käsitteli aiheitaan psykologisesti ja yhteiskunnallisesti. Tässäkin tapauksessa poliittinen aines nivoutuu luontevasti rikostarinaan.

Larsson tunnettiin erityisesti taistelustaan äärioikeistoa ja rasismia vastaan. Hän oli myös perustamassa ruotsalaista Expo-säätiötä, joka keskittyy äärioikeistolaisuuden, uusnatsismin ja rasismin aiheutta-mien ongelmien ratkaisemiseen. Larsson oli säätiön julkaiseman lehden Expon päätoimittaja. Sitä ennen hän toimi ruotsalaisen tietotoimiston Tidningarnas telegrambyrån (TT) palveluksessa 1977-99. Vielä 80-luvulla Larsson osallistui Sosialistisen puolueen toimintaan. Larssonin kuoleman jälkeen löytyi testamentti, josta kuitenkin puuttuivat todistajat eikä se siksi ole pätevä - testamentin mukaan miljoonaomaisuus olisi mennyt uumajalaiselle kommunistiyhdistykselle.

Elokuvan päähenkilö on toimittaja, joka elokuvan alussa tuomitaan kunnianloukkauksesta vankilaan. Ennen kuin vankilatuomio astuu voimaan, saa toimittaja erikoisen tarjouksen, kun ison sukufirman entinen johtaja lähestyy häntä. Toimittajan toivotaan selvittävän, mitä tapahtui vanhan patruunan veljentyttärelle, joka katosi elokuisena iltapäivänä 1966. Toimittaja ryhtyy hommiin ja saa avukseen nuoren, tunnehäiriöisen mutta nerokkaan hakkerin, joka on erikoistunut ihmisten yksityiselämän tonkimiseen. Tapaus vie heidät yhä syvemmälle kohti rikkaan suvun ja samalla Ruotsin kansankodin sisällä vellovaa mustaa menneisyyttä: rasismia, vihaa ja veritekoja.

Tämän elokuvan nähtyään jää odottamaan kahta seuraavaa elokuvaa, jotka tehdään Larssonin Millennium-trilogian kahdesta myöhemmästä dekkarista: Tyttö joka leikki tulella (WSOY, 2007) ja Pilvilinna joka romahti (WSOY, 2008).

Tämän jutun otsikkokuvassa ovat toimittajaa esittävä Michael Nyqvist ja Peter Haber, joka Suomessa tunnetaan lähinnä komisario Martin Beckinä. Erikoismaininnan kuitenkin ansaitsee uusi löytö, hakkeri-tyttöä loistavasti näyttelevä Noomi Rapace.

kari.naskinen@gmail.com

Lahti ei enää ole vähiten terveydenhuoltoon rahaa käyttävä iso kaupunki

Vuosi toisensa jälkeen on tilastoista luettu, että Lahden kaupunki käyt-tää suurista kaupungeista vähiten rahaa terveydenhuol-toon suhteutet-tuna asukas-lukuun. Viime vuonna tilanne muuttui. Terveydenhuollon toimintamenot kasvoivat Lahdessa suurista kaupungeista eniten, 13,8 prosenttia. Samalla Lahti nousi tilastossa niin paljon, että kymmenestä suurimmasta kaupungista Lahti käytti tervenhuoltoon neljänneksi eniten rahaa (euroa/asukas). Lahden edellä olivat vain Helsinki, Turku ja Kuopio.

Tiedot ovat Kuntaliiton kehityspäällikön Heikki Punnosen tuoreista tilastoista, joissa ovat luvut 60 suurimmasta kunnasta. Näistä 60 kunnasta Lahti kasvatti terveydenhuollon menojaan peräti kuudenneksi eniten. Enemmän kasvuprosentteja oli vain Nokialla, Kotkalla, Kaarinalla, Riihimäellä ja Mustasaarella.

Lahden tilannetta muutti viime vuonna varsinkin erikoissairaanhoito, josta aiheutuneet nettotoimintamenot kasvoivat 16,5 prosenttia. Muussa terveydenhuollossa kasvu oli 9,4 prosenttia.

Näitä lukuja vertailtaessa näkökulmia on kaksi. On hyvä, jos kulut ovat pienet, koska se kertoo tehokkaasta toiminnasta. Toisaalta pienet kulut voivat kertoa myös liiallisesta pihtaamisesta rahankäytössä.

Lahden nettotoimintamenot terveydenhuollossa olivat viime vuonna asukasta kohti laskien 1552 euroa. Punnosen tilastossa olevien 60 kunnan keskiarvo oli 1511 euroa/asukas.

Hollolassa tämä euromäärä oli 1315 (kasvu edellisvuodesta +10,8 %) ja Heinolassa 1569 (+10,1 %).

Terveydenhuollon menoihin vaikuttaa myös se, millainen sairastavuus kunnassa on. Kun koko Suomen sairastavuusindeksi on 100, niin Lahdessa se on 102. Suurista kaupungeista "sairaampia" ovat vain Pori (110) ja Kuopio (105). Pienimmät indeksit ovat Espoossa (58) ja Vantaalla (72). Hollolan sairastavuusindeksi on 84 ja Heinolan 121.

kari.naskinen@gmail.com

Kunnan omat lääkärit terveyskeskuksissa paras ratkaisu

Palvelusetelijärjestelmän laajentaminen terveydenhuoltoon lisää valinnanvapautta ja itsemääräämisoikeutta, sanotaan. Todellisuudessa valinnanvapauttaan voivat tässä järjestelmässä lisätä vain hyvätuloiset. Pienituloisilla ei tule olemaan mahdollisuutta saada samoja palveluja kuin hyvätuloisilla.

Kesäkuussa todennäköisesti voimaan astuva palvelusetelilaki tulee johtamaan siihen, että kunnallinen terveydenoito ajanoloon huononee. Viime keskiviikkona Hämeen alueuutisissa terveyskeskusten ongelmasta puhui Lahden sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Matti Liukko, joka viime viikolla ilmoitti lähdöstään Lahdesta. Suora lainaus ohjelmasta:

"Toimittaja: Liukko uskaltaa jo sanoa, että kunnan omat lääkärit terveyskeskuksissa sittenkin olisi ratkaisu.
Liukko: Tarvittaisiin kansallinen hanke ja prosessi, jossa perusterveydenhuollon lääkärin työn houkuttelevuutta saataisiin lisättyä."

Palvelusetelijärjestelmä ei houkuttelevuutta lisää. Se on suora yritystuki yksityissektorille ja on omiaan lisäämään lääkäreiden pakoa julkiselta puolelta yksityiselle. Julkinen terveydenhuolto jätetään rapautumaan, kun rahat suunnataan yksityiselle puolelle. Kysymys on Vanhasen - Kataisen hallituksen toistaiseksi mittavimmasta yksityistämistoimesta, ja samalla tulonsiirrosta hyvätuloisille ja yksityisille yrityksille.

Enpä tässä asiasta enempää, kun Ulla jo kirjoitti siitä omassa blogissaan (www.vaaranaskinen.fi).

kari.naskinen@gmail.com

Mikään ei muutu - Stora Enso jälleen

Stora Enso sulki viime vuonna sellutehtaansa Kemijärvellä. Tehdas oli perustettu 60-luvulla parantamaan vaikean työttömyysalueen työlli-syystilannetta. Stora Enson suurin omistaja on Suomen valtio, mutta se ei pannut tikkua ristiin, kun tehtaan lopettamisesta päätettiin.

Viime syksynä perustettiin valtionyhtiöiden perään katsomaan uusi yhtiö Solidium. Mikään ei kuitenkaan ole muuttunut. Nyt Stora Enso on päättänyt siirtää tuotantoaan Suomesta Ruotsiin, koska homma tulee siellä halvemmaksi nykyisessä taloustilanteessa.

Valtio ei taaskaan korvaansa lotkauta. Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen sanoi: "Lähtökohtaisesti asiaan ei puututa" (HS 21.3.).

Pääministeri Matti Vanhanen (Kesk) on kylläkin toitottanut "vastuuta yrityksiltä", mutta valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies (Kok) on hiljaa, vaikka muuten on joka paikassa suuna-päänä.

Miksi valtio ei nyt tee aluepolitiikkaa? Miksi Stora Enson toimitus-johtaja Jouko Karvinen saa puuhata mitä lystää? Viime syksynä Häkämies päätti, että VR tilaa 20 uutta kaksikerroksista makuu-vaunua Transtechin Otanmäen tehtaalta Kainuusta. Koska VR:n pääjohtaja Henri Kuitunen ja hallituksen puheenjohtajan Antti Lagerroos pitivät tilausta hölmönä, he erosivat tehtävistään. Tilaus tehtiin kuitenkin puhtaasti alue- ja työllisyyspoliittisista syistä.

Voi tästä Stora Enson temppuilusta vetää nyt senkin johtopäätöksen, että Suomen liittyminen Euro-rahaan oli virhe. Nyt on kaulassa sellainen lieka, että siitä pääsee luikertelemaan vain siirtämällä suomalaista tuotantoa valuuttapoliittisesti paremmassa asemassa olevaan Ruotsiin, joka on säilyttänyt oman kruunurahansa. Vielä paremmin ovat asiat toisessa kruunumaassa Norjassa, joka ei ole edes EU:n jäsen.

kari.naskinen@gmail.com

Halvalla saa hyvää

Nyt kun on lama päällä ja rahat monilla vähissä, ovat hyviä ostospaikkoja halpatavarakaupat ja kirpputorit, samoin tehtaan-myymälät.

Ruoka on Suomessa kallistunut selvästi enemmän kuin Euroopassa keskimäärin. Siksi pitää etsiä edullisia ruokakauppoja. Sellaisia on Lahdessakin. Yksi parhaista on Koulutuskeskus Salpauksen myymälä Ståhlberginkatu 2:ssa (piharakennus), jossa myydään opetuskeittiön, -leipomon ja -konditorian tuotteita. Eilen ostin sieltä viisi isoa korvapuustia, yhteensä kaksi euroa. Lisäksi ostin erikois-herkullisen sianlihapateen; sellaisen niin kuin kalakukon kuoren (vehnästä) sisään oli pantu sianlihaa ja silavaa sekä mausteeksi valkosipulia, katajanmarjaa ja pateemaustetta (770 g, 9,34 euroa) - maukkain ruoka, mitä olin aikoihin syönyt.

Myymälän yhteydessä on myös lounasravintola, lounaan hinta neljä euroa. Aukioloajat: ma-to 9 - 16.30, pe 9 - 15.

Hyvä ja halpa leipä- ja pullakauppa on myös Oululaisen leipomon myymälä Oululaisen (Fazerin) myllyn portilla, ma-pe 9-17, la 9-13. Takuulla tuoretta ja halvempaa kuin muissa kaupoissa. Sinuhella on Vuoripojankadulla tehtaanmyymälä ja lounasravintola, avoinna aamuseitsemästä.

Oululaisen tehtaanmyymälästä saa myös kuitupuuroseosta, minkä ainesosat ovat kaura- ja ruishiutaleet, vehnä- ja ruiskuitu, pellavan-siemenet, kauraleseet ja dekstriini. Muutama viikko sitten vaihdoin neljän viljan aamupuuroni tähän terveysmylläri Pekka Mäki-Reinikan suosittelemaan aamudynamiittiannokseen, ja jo mausta ja jykevyy-destä huomaa, että on tuhtia tavaraa.

Ravintokuiduilla tarkoitetaan ravinnosta saatavia imeytymättömiä hiilihydraatteja tai niitä muistuttavia aineita. Riittävän kuitupitoisesta ravinnosta on runsaasti hyötyä terveydelle, sillä mm. ennalta-ehkäistään yleistynyttä paksusuolen syöpää. Kuidut myös tasoittavat verensokerin nousua sekä alentavat kokonaiskolesterolin ja LDL-kolesterolin määrää. Kuiduissa on myös se hyvä puoli, että ne lisäävät kylläisyyden tunnetta, mutta eivät kuitenkaan sisällä lihottavaa energiaa.

Oululaisen puolen kilon kuitupuuroseoksessa on ravintokuitua 26 grammaa. Vastaavassa määrässä tavallista kaurapuuroa ravintokuitua on 3 g ja ruispuurossa 11,5 g.

kari.naskinen@gmail.com

Moderni teatteri ei toimi tv-esityksenä

Vasta nyt katsoin tv-version Kristian Smedsin Tuntemattomasta sotilaasta. Tai katsoin vain puoli tuntia, sillä esitys on täyttä sekamelskaa. Viime vuosien tärkeimpiin ja samalla parhaisiin teatteriesityksiin kuuluva näytelmä on televisio-ohjauksena katsomiskelvoton.

Smedsin modernista teatteriestetiikasta ei televisiossa saa minkäänlaista käsitystä. Kuva on suttuinen, ja liian nopearytminen leikkaus täydentää tämän ääriesimerkin tekotaiteellisesta roskasta. Ei ihme, että esityksen vain televisiossa nähneet sanoivat, että siinä ei ollut päätä eikä häntää. Kumma, että Smeds on hyväksynyt tuollaisen lyhennetyn pikasöhellyksen näyttämisen kaikelle kansalle.

Sama juttu Leea Klemolan näytelmän Kohti kylmempää kanssa. Sitä en ole Tampereen Teatterissa nähnyt, mutta kuullut siitä paljon kehuja. Ei toiminut televisiossa. Molempien tv-esitysten ongelma on sekin, että äänitys ei ole onnistunut, kaikista repliikeistä ei saa selvää.

Televisio on teatterin ilmaisuareenana niin toisenlainen kuin elävän teatterin näyttämö, että näytelmän siirtäminen tv-ruutuun on liian vaikeata, varsinkin kun kysymyksessä on muunlainen kuin perinteinen puheteatteri.

OOPPERAA ISOLLA
ELOKUVAKANKAALLA

Aivan toisenlaiseen tv-lopputulokseen on päästy oopperan kanssa. Kun oopperaesitys yleensä on staattisempi kuin moderni teatteri, se istuu hyvin myös televisioon. Pieni kuvaruutu ei tietenkään tässäkään tapauksessa tee oikeutta oopperan näyttämölliselle osalle.

Viime syyskaudella Lahdessakin Kuvapalatsissa alkoivat Metropolitan-oopperan esitykset, suorina lähetyksinä New Yorkista. Ovat olleet hienoja kokemuksia. Vain yhdessä esityksessä on ollut satelliitti-lähetyksen kuvassa vähän häiriöitä, mutta ääni on ollut priimaa. Ei toki vedä vertoja elävälle esitykselle, mutta on se ollut hienoa nähdä maailman parhaiden laulajien esityksiä Metropolitanissa, johon itse ei ole koskaan päässyt paikanpäälle.

Tänä kevätkautena on jäljellä vielä kaksi esitystä, Bellinin Unissakävelijä 21.3. ja Rossinin Tuhkimo 9.5.

Näytäntökausi 2009-10 alkaa lokakuussa Puccinin Toscalla, jossa laulavat Karita Mattila ja Juha Uusitalo. Muita kauden huippukohtia ovat Placido Domingon ensiesiintyminen Verdin Simon Bocca-negrassa, Angela Gheorghiun debyytti Bizet’n Carmenin nimi-roolissa. Muut esitettävät oopperat ovat Verdin Aida, Puccinin Turandot, Offenbachin Hoffmannin kertomukset, R. Straussin Ruusuritari, Thomasin Hamlet ja Rossinin Armida.

Viime näytäntökaudella METin elokuvateatteriesitykset tavoittivat 935 000 katsojaa ympäri maailmaa. Nyt esityksiä on 850 elokuva-teatterissa 35 maassa. Tämän kauden katsojamääräksi arvioidaan 1,3 miljoonaa.

TAITEIDEN SYNTEESI

Otetaan tähän vielä elokuvataidekin, jonka sanotaan olevan kaikkien taiteiden synteesi. Elokuvaprofessori Peter von Bagh luennoi tästä aiheesta muutama viikko sitten Helsingin yliopistossa. Hän sanoi, että juuri elokuvan asema taiteiden synteesinä on paradoksaalisesti myös elokuvan puhtaan itsellisyyden yksi peruskivi:

”Jäljittely, kuvittaminen, toisten taiteiden simulaatio on aina kohtalokasta, tärkeää sen sijaan on niistä tietäminen ja niiden ominaisuuksien kantaminen sisäisessä elämässä. Muut taiteet kerrostuvat ja limittyvät parhaimmillaan näkymättömästi elokuvan sisässä. Silloin ne eivät ole painolasti vaan inspiraatio, tuloksena teatterimies Ingmar Bergmanin jaloa elokuvaa, kirjailija André Malrauxin dokumentin jännitteistä voimansa lataava elokuvaversio romaanistaan L'Espoir, maalari Maurice Pialatin omaperäistä, raadollista alaviitettä ranskalaisen naturalismin historiaan, puhtaan elokuvan keinoin, Bertolt Brechtin vaikutuksen ja työpanoksen inspiroima elokuva Kuhle Wampe, joka ei muistuta lainkaan Brechtin kuuluisaa teatterityyliä – yksi avain tämäkin. Hollywood on ollut samalla asialla: Vincente Minnelli luomassa MGM Pariisia ranskalaisten maalarien tyylin kautta.”

”Vaikutteiden moneudesta on usein syntynyt puhtainta, alkuperäisintä tietämäämme elokuvaa. Mikä asia todistaisi monia poikkitaiteelli-suuden sytyttävän vaikutuksen vakuuttavammin”, kysyi von Bagh.

kari.naskinen@gmail.com

Pääministeriksi voi tulla sattumalta, presidentiksi ei

Kun tasavallan presidentti Tarja Halonen otti kielteisesti kantaa hallituksen päätökseen nostaa eläkeikää, se oli joidenkin mielestä väärin. Presidentti kyllä saa puhua kehitysavusta ja muista isoista asioista, mutta ei suomalaisia itseään koskevista asioista. Varsinkin Kokoomus tukkisi presidentin suun. Se veisi presidentiltä kaikki valtaoikeudet, ja nyt tuntuu, että presidentti ei saisi puhuakaan. Sanotaan, että riittäisi, kun presidentti olisi pelkästään ns. arvojohtaja, joka käyttäisi puheen-vuoroja, mutta näköjään tämäkin vasta sen jälkeen, kun presidenttinä on Kokoomuksen oma mies.

Kansanvallan kannalta olisi nurinkurista, jos presidentin asemaa alennettaisiin. Onhan tasavallan presidentti se "elin", jonka valitsemisesta suomalaiset ovat eri vaalien äänestysprosenttien perusteella kaikkein kiinnostuneimpia.

Jos siirryttäisiin puhtaasti pääministerivetoiseen järjestelmään, pitäisi vaalijärjestelmääkin vaihtaa. Koko maasta olisi tehtävä yksi vaalipiiri, jossa kaikki voisivat äänestää haluamaansa pääministeriehdokasta. Voittajan olisi myös hallitus muodostettava.

Nythän ei näin ole. Ei pääministeriksi välttämättä valikoidu edus-kuntavaalit voittavan puolueen johtaja.

Matti Vanhanenkin on varsin sattumanvaraisesti pääministeriksi noussut. Kun Anneli Jäätteenmäki joutui luopumaan tehtävästä, piti jostakin löytää tuuraaja. Löytyi Vanhanen, joka oli Keskustan puheenjohtajavaalissa edellisvuonna sijoittunut neljänneksi 120 äänellä - tältä pohjalta Vanhanen nousi pääministeriksi. Tasavallan presidenttinä oli tuolloin Tarja Halonen, joka oli saanut suorassa kansanvaalissa 1,6 miljoonaa ääntä.

Kansanvaltaa on se, että kansan mielipidettä kuunnellaan. Yle Uutisten helmikuussa teettämän kyselyn mukaan 90 prosenttia suomalaisista haluaa, että presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa hallituksen kanssa ja että presidentillä säilyy roolinsa hallituksen lakiesitysten antamisessa eduskunnalle ja eduskunnan hyväksymien lakien vahvistamisessa. Yli puolet säilyttäisi presidentin nimitysvallankin ennallaan.

Todennäköistä onkin, että kansan toiveet toteutuvat, sillä SDP on jo ottanut sen kannan, että perustuslakiin ei tehdä suuria muutoksia presidentin valtaa koskevissa asioissa. Kun myös Vasemmistoliitto on tätä mieltä, ei perustuslakia pystytä muuttamaan, koska muutokset vaatisivat taakseen kahden kolmasosan enemmistön eduskunnassa. Muutoksen torjumiseen riittää siis 67 kansanedustajaa. Tällä hetkellä SDP:llä ja Vasemmistoliitolla on yhteensä 62 edustajaa, ja kun Perusuomalaiset saavat seuraavissa eduskuntavaaleissa 10-20 paikkaa, siinä se 67 tulee helposti täyteen.

Mielipidekyselyn tulosten mukaan suomalaiset ovat jopa sitä mieltä, että presidentin valtaa on lisättävä: Yle Uutisten kyselyyn vastanneista 81 prosenttia nostaisi presidentin myös EU-politiikan johtajaksi, tosin yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.

kari.naskinen@gmail.com

Milloinkahan väliaikainen autovero poistetaan?

Tämä vuoden 1916 mallia oleva Cadillac Type 53 oli ensimmäinen auto, joka perusperiaatteiltaan ja varsinkin ajajan kannalta vastasi nykyisiä moderneja autoja. Siinä oli kolme poljinta nykymallisessa järjestyksessä, käsijarru oli keskellä etuistuinten välissä ja auto käynnistettiin virta-avaimella. Euroopan autoteollisuuteen tämä moderni järjestelmä tuli, kun tuotantoon saatiin Austin 7 vuonna 1922.

Tänä viikonvaihteena ovat autoasiat olleet Lahdessa esillä, kun Lahden autoteknillinen yhdistys juhli 75-vuotista toimintaansa. Pääjuhlassa lauantai-iltana Grandissa puhuttiin tietenkin autoista, ja meidän pöydässä joku pohti sitäkin, milloin veronalennuksiin ihastunut Vanhasen - Kataisen hallitus poistaa autoveron, jonka eduskunta sääti yli 50 vuotta sitten. Pohdinta oli paikallaan, sillä kun eduskunta 1958 hyväksyi lain, se ilmoitti edellyttävänsä, että "vero on vain tilapäinen ja valtion senhetkisestä poikkeuksellisen kireästä rahatilanteesta johtuva ja että verosta pyritään luopumaan etenkin halvemman hintaluokan ajoneuvojen osalta heti, kun valtiontalous antaa siihen mahdollisuuden”.

Autoveron määräksi säädettiin henkilöautoista 30 % verotusarvosta. Uusi autoverolaki astui voimaan vuonna 1961 – jälleen ”yksivuotisena”. Keskeistä uudessa laissa oli autoveron olennainen korottaminen ja veron säätäminen progressiiviseksi. Uusi autovero oli 40-90 % auton verotusarvosta siten, että vero oli suurin kalleimmissa autoissa.

KUNNON VIIHDE-
MUSIIKKIA

Perjantai-iltana oltiin Sibeliustalossa, jossa automiesten juhla-konsertissa esiintyivät Riku Niemen 25-jäseninen orkesteri ja Jorma Kääriäinen. Olipa yllätys tämä Riku Niemen iso bändi. Kun siihen kuului mm. kymmenen puhallinsoittajaa ja yhtä monta jousisoittajaa, niin meno oli samanlaista kuin on nähnyt vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa. Enpä ollut muutamaan kymmeneen vuoteen kuullut yhtä täysipainoista viihdemusiikkikonserttia.

Riku Niemi on turkulainen muusikko, joka aikaisemmin toimi lyömäsoittajana mm. Avanti!-orkesterissa, mutta sai kai mittansa täyteen korkeakultturellista taiteesta ja perusti oman viihdeorkesterin.

Orkesterin soittajat ovat kovan luokan ammattilaisia. Jos oikein muistan yhdestä UMOn konsertista Lahden vanhassa konsertti-talossa, niin niistä soittajista muutama oli nyt mukana RNO:ssa.

COROLLA SUOMEN
YLEISIN AUTO

Lahden autoteknillisen yhdistyksen puheenjohtajalla Kari Myllyksellä oli povitaskussaan tuore tilasto Suomen autokannasta. Vuodenvaih-teen tilanteen mukaan Suomen yleisin automalli on Toyota Corolla, joita on rekisterissä 167 000. Seuraavina ovat VW Golf 102 000, Opel Astra 79 000, Toyota Avensis 60 000, Opel Vectra 58 000, Nissan Primera 55 000 ja Ford Focus 54 000. Kaikkiaan rekisterissä on noin 2,1 miljoonaa henkilöautoa.

kari.naskinen@gmail.com

Journalismi muuttunut ajojahdiksi

Demarien Viikko-Hämeen päätoimittaja Jarkko Nissinen ei hellitä käsitellessään kaupunginorkesterin intendentin Tuomas Kinbergin tapausta. Oli hyvää tutkivaa journalismia, kun Nissinen viime vuoden puolella lähti selvittämään Kinbergin bisneksiä, joita tämä oli tehnyt osittain työajalla ja ilman sivutoimiluvan hakemista. Sittemmin tämä Nissisen journalismi on muuttunut henkilökohtaiseksi ajojahdiksi.

Viikko-Hämeen pääuutinen on jo 5-6 kertaa ollut tämä yksi ja sama juttu. Asia on kaupunginhallituksessakin jo loppuun käsitelty, mutta Nissisen jatkaa. Taas eilisessä lehdessä oli Kinberg etu- ja kakkossivujen pääjuttuna, samat asiat jälleen toistettuina.

Kinberg on rangaistuksensa saanut, mutta Viikko-Häme vaatii lisää. Niinpä asialla on nyt myös Viikko-Hämeen koripallokirjoittaja Timo Kurki, joka on tehnyt poliisille Kinbergin toimista tutkintapyynnön. Kurki on Lahden Namikan faniklubin vetäjä.

Kirjoitin minäkin asiasta (9.12.2008), mutta en viittä kertaa ja samaa jauhaen.

Kun on viime kuukaudet seurannut Viikko-Hämettä, on lukijalle jäänyt sellainen käsitys, että lehden mielestä suurin uutisoitava asia Lahdessa on Kinberg. Isoja asioita ja mustia pilviä on tällä hetkellä sekä maailman, Suomen että Lahden yllä, mutta Viikko-Hämeelle nämä pilvet eivät ole mitään.

Jos Nissinen kuitenkin haluaa nostaa henkilöasioita esille, niin juuri nyt voisi lähteä penkomaan vaikkapa sitä, miksi kaupungin henkilös-töpäällikköä Ritva Friskiä ollaan savustamassa ulos - yhtenä syynä lienee hänen eroamisensa Kokoomuksen jäsenyydestä.

Kaupunginorkesterin ympärilläkin on paljon Kinbergiä mielen-kiintoisempi asia se, kenestä parhaillaan ollaan neuvottelemassa orkesterin seuraavaa kapellimestaria. Onkohan valkotukkainen kaunotar Tallinnasta vahvoilla - Anu Tali?

Voi tässä sivulauseenomaisesti heittää senkin kysymyksen, onko eettisesti ollenkaan oikein, että paikallisen lehden päätoimittaja on myös kaupunginvaltuutettu. Mitähän sanottaisiin, jos ESS:n Heikki Hakala ja Helsingin Sanomien Janne Virkkunen istuisivat myös valtuustossa? Eivät valtuustoissa olleet myöskään viime vuosi-kymmenten kovimmat poliittiset päätoimittajat, Keskisuomalaisen Erkki Laatikainen ja Ilkan Kari Hokkanen.

Joku muistaa tähän, että olihan minäkin aikoinaan kaupungin-valtuutettu. En silloin 1989-92 toiminut kuitenkaan Uuden Lahden päätoimittajana, en edes kuukausipalkkaisena toimittajana, vaan ulkopuolisena senttarina (avustajana).

Nissinen kirjoittaa eilisessä lehdessään, että "pelisäännöt tulee pitä selkeinä ja samoina kaikille". Koskee tämä toimittajiakin. Olkoon vaikka kuinka poliittinen lehti, ei senkään tule romuttaa journalismin pelisääntöjä. Lehti ei saisi toimia henkilökohtaisen vainon välineenä, ja lehden lukijana ja Hämeen Kansan (nyk. Viikko-Häme) entisenä toimittajana (1969-70) vaadin myös, että päätoimittajan on osattava panna asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

kari.naskinen@gmail.com

Suomi ei selvinnyt jatkosodasta nuhteettomana oikeusvaltiona

Suomalaisen oikeiston perinnejulkaisu Kanava käy tällä hetkellä kovaa puolustussotaa vihol-lisenaan se historiallinen tosiasia, että Suomi toimi jatkosodassa Saksan liittolaisena. Kanavan uusimmassa numerossa (1/2009) asiaa käsitellään monen kirjoittajan voimin, ja esitetään kysymys, mitä väliä sillä on, käytetäänkö jatkosodasta termiä erillissota vai ei.

Onhan sillä väliä. Kyllä jälkipolvienkin on tiedettävä, mitä on tapahtunut. Ei historialliseksi totuudeksi riitä se, mitä Tuntemattomassa sotilaassa kerrotaan.

Tähänkin "totuuteen" otetaan Kanavassa kantaa. Ruotsalainen historioitsija Krister Wahlbäck kirjoittaa, että Tuntemattoman sotamies Priha oli väärässä sanoessaan, että "Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto voitti, mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin pieni sisukas Suomi". Wahlbäckin mielestä asia on toisinpäin: "Eikö Suomi sittenkin 1991 Neuvostoliiton luhistuessa ja rintamaveteraani Mauno Koiviston ollessa tasavallan presidenttinä tullut lopulta voittajaksi, kun maa oli osoittanut olevansa syvemmässä mielessä voimakkaampi osapuoli?"

Kakkonen tai ykkönen, Suomi pääsi sodan lopputulokseen natsi-Saksan korvaamattomalla avulla. Eikä avunanto ollut yksipuolista, sillä Suomi myös auttoi Saksaa. Valpo teki yhteistyötä Gestapon kanssa ja luovutti muutamia suomalaisia juutalaisiakin Saksalle. Erillissota-teorian väitöskirjassaan murskannut Oula Silvennoinen sanookin, että Suomi ei selvinnyt jatkosodasta nuhteettomana parlamentaa-risena demokratiana tai oikeusvaltiona.

"Valtiollisen poliisin ja valvontaosaston toiminta osoittaa, miten myös meillä osittain samaistuttiin kansallissosialistien sodan päämääriin ja luonteeseen. Ymmärtääksemme sitä historiallista tilannetta, jossa jatkosota käytiin, on lakattava käsittelemästä Suomen sotaa poikkeuksena toisen maailmansodan kokonaistaseessa", sanoo Silvennoinen.

Jo kesäkuussa 1941 Helsinkiin saapui Saksan keskitys- ja tuhoamisleirijärjestelmän organisoimisesta vastanneelta Heinrich Himmleriltä erikoistehtävän saanut SS-Sturmbannführer Gustav vom Felde, joka heti otti yhteyttä Suomen valtiollisen poliisin johtoon. Suomeen perustettiin Einsatzkommando Finnland, jonka käyttöön asetettiin myös suomalaista henkilökuntaa.

Näin Suomi alkoi käydä maailmankatsomuksellista tuhoamissotaa Saksan rinnalla. Mukana tässä toiminnassa oli myös Suomen armeijan Päämajan alainen valvontaosasto. Sen hallinnoimalle sotavankileiri 3:lle Ruokolahdella koottiin aktiivisiksi kommunisteiksi epäiltyjä sotavankeja muilta suomalaisilta sotavankileireiltä. Syksyyn 1942 mennessä valvontaosasto oli luovuttanut 520 tällaista henkilöä Einsatzkommando Finnlandin käsiin. Silvennoisen tutkimusten mukaan kaikki säilyneet lähteet viittaavat siihen, että valvontaosaston luovuttamien vankien kohtalona oli pikainen teloitus, mistä Päämajan järjestelyosasto oli tietoinen. Einsatzkommando Finnlandin toiminta painottui Sallassa sijainneelle saksalaiselle sotavankileiri Stalag 309:lle, jossa silminäkijäkuvauksista päätellen vankien teloitukset pääasiassa tapahtuivat.

Kanavassa Silvennoinen tekee yhteenvedon: "Kysymys oli kommunistien ja juutalaisten erottelemisesta surmattaviksi muiden sotavankien joukosta."

Kanavan samassa numerossa käsitellään myös rintamakarkureiden teloituksia. Heikki Ylikankaan tutkimusten mukaan karkureita ja muita sotimisesta kieltäytyneitä suomalaisia ammuttiin rintamalla 250 viimeisenä sotakesänä 1944. Virallinen armeijan kontrolloima tieto on, että teloitettuja oli vain 63. Ylikankaan luku on suurempi, koska armeijan antama luku ei sisällä pidätyksen yhteydessä ammuttuja, rintaman takana ammuttuja eikä väkivaltaisissa kuulusteluissa surmansa saaneita.

Kovia juttuja, mutta Kanava-lehdessä vain levitellään käsiä: mitä väliä näillä asioilla enää on.

kari.naskinen@gmail.com

Lisää paineita Lahdelle

Salpausselän kisojen kansainvälinen tuomaristo vai mikä lie Walter Hoferin direktoraatti on sitä mieltä, että Lahdessa ei voi suurmäestä hypätä, vaikka ei tuulekaan. Sunnuntain kilpailun siirtäminen pienempään mäkeen oli taas takaisku Lahden seuraaville MM-kisahaaveille. Hyppäjät ja valmentajat olivat sitä mieltä, että siirtopäätös oli turha.

Ensin doping, nyt tuulet (vaikka niitä ei olekaan). Tarkoittaa sitä, että vuoden 2015 MM-kisojen saaminen Lahteen tulee olemaan yhtä vaikeata kuin viimeksikin, kun vuoden 2013 MM-kisojen puolesta äänesti Suomi yksin.

Lisää paineita Lahdelle asetti ennen Salpausselän kisoja myös Yleisradion urheilupäällikkö Kari Mänty, joka kirjoitti blogissaan, että Lahteen tarvitaan uusi loistohotelli, ennen kuin Kansainvälisen hiihtoliiton herrat suostuvat täällä yöpymään.

Viime hakukierroksella Suomen Hiihtoliitto ja Lahden kaupunki esittelivät jo kuvineen päivineen uutta hotellia, mutta se ei riittänyt. Mänty kirjoitti "Lahdessa usein vierailleen arvostetun hiihtopäättäjän" sanoneen, että tämä "löytää majoitushotellinsa pöydistä yhä samat kaiverrukset kuin niissä oli jo kymmenen vuotta sitten. Nukkavierusta ilmeestä pitää päästä eroon, jotta tärkeiden kisavieraiden viihtyvyys taataan."

Samainen Männyn kaveri kehotti lahtelaisia ottamaan mallia Liberecin mitaliseremonioista. Ne järjestettiin kaupungin keskustassa vanhojen rakennusten ympäröimällä torilla, joka täyttyi joka ilta kaupunkilaisista ja kisavieraista. Missä lienee Mänty luuhannut vuoden 2001 kisojen aikana, mutta silloinkin mitaliseremoniat olivat kaupungin keskus-tassa; toria ympäröivät talot eivät ehkä ole Lahdessa yhtä vanhoja kuin Liberecissä, mutta sen ei pitäisi olla esteenä kisojen saamiselle.

LIsää päin mäntyä mennyttä arvostelua: "Lahden kisahakemuksen heikoin lenkki saattoi viime kerralla olla urheilijoiden majoituspaikka. Vierumäen urheiluopisto täyttää sinänsä kaikki mahdolliset kriteerit paitsi yhtä. Liberecin syväkurkun mukaan Vierumäelle on Lahdesta aivan liian pitkä matka. Urheilijat eivät halua asua 30 kilometrin päässä kaupungin valoista, vaikka kuljetukset toimisivat miten hyvin tahansa."

Aika kaukana tuntuivat majoituspaikat olleen Liberecissäkin, koska itseään huonosta hyppäämisestä rankaissut Matti Hautamäki päätti kävellä stadionilta majapaikkaan, jonne talsiminen kesti puolitoista tuntia.

kari.naskinen@gmail.com

Maailmancupien pistelaskujärjestelmä uusittava

Anssi Koivuranta sanoi perjantaina televisiossa, että ei hän tarkalleen tiedä, mikä on tilanne maailmancupissa. Pistelasku-järjestelmä onkin älytön. Voittaja saa aina 100 pistettä, sitten joku saa 80 pistettä, joku 54 pistettä, joku 21 pistettä jne. Ei tuollaisesta systeemistä mitään tolkkua saa.

Maailmancupit ovat mielenkiintoisia sarjoja, mutta niiden tilanteiden kehittymisen seuraaminen on penkkiurheilijoille mahdotonta. Systeemiä olisi muutettava yksinkertaisemmaksi.

Penkkiurheilijat ovat tärkeitä. Heitä on palveltava mahdollisimman hyvin. Penkkiurheiluun kuuluu oleellisena osana ennakkoarvailu. Maailmancupien pistejärjestelmä on kuitenkin niin hankala isoine lukuineen, että esimerkiksi tässä vaiheessa on vaikea ruveta pohtimaan eri urheilijoiden mahdollisuuksia loppusijoitusten suhteen.

Pistelaskujärjestelmä tulisi lainata vaikka Formula 1:stä: pisteet kahdeksalle parhaalle 10, 8, 6, 5, 4, 3, 2, 1.

Huippu-urheilustahan hiihtourheilussakin on kysymys. Ketä kiinnostaa, montako pistettä saa, jos sijoitus on kymmenen huonommalla puolella. Nyt pisteitä saa 30 parasta.

MÄKIHYPYSSÄ
PALATTAVA VANHAAN

Suurin ongelma on mäkihypyssä. Kilpailujen peruutaminen ja siirtäminen johtuu muka tuulista. Ei pidä paikkaansa. Syy on välineissä, mitkä on kehitetty sellaisiksi, että tuuli pääsee vaikuttamaan liikaa. Hyppypukujen ansiosta hyppääjien liito-ominaisuudet paranevat. Tämä aiheuttaa sen, että tuulen voimakkuudella on iso merkitys. Nykyisin tuulta on aina liikaa tai liian vähän, kun jokaiselle hyppääjälle pyritään saamaan samanlaiset tuuliolosuhteet.

Jos hyppääjät vetäisivät päälleen villapaidat ja verkkarihousut, tuuli menisi niistä läpi, eikä vaikuttaisi hyppäämiseen.

Heikki Laine oli oikeassa tämänpäiväisessä yleisönosasto-kirjoituksessaan: v-tyyli on yhtä ruma kuin puheen v-tyyli.

Kun näkee tv-kuvia vanhoista sukset yhdessä -tyylillä hyppäämisistä, niin ero on iso. Silloin suksien piti olla tasan tarkkaan rinnakkain, jos aikoi saada vähintään 19 pistettä. V-tyylillä hypättäessä vaatimustaso on vaatimaton. Nyt sukset sojottavat sinne tänne, ja tärketä on vain se, että tekee telemark-alastulon. V-tyyli merkitsee samalla sitä, että Matti Nykästä maailman kaikkien aikojen parhaana mäkihyppääjänä ei kukaan koskaan ohita.

YHTEISLÄHDÖT
PILANNEET HIIHDON

Yhteislähtökilpailut ovat pilanneet hiihdon, jota ennen pidettiin kestävyysurheiluna. Nyt Liberecissäkin voitti 50 kilometrin kilpailun sprinttihiihdon erikoismies, koska mestaruuteen ei tarvittu muuta kuin 500 metrin loppukiri.

Tässäkin vierotetaan meitä penkkiurheilijoita lajista. Ensin pannaan katsomaan kaksi tuntia hidasvauhtista massahiihtoa, jotta päästään viimeisten parin minuutin ajaksi seuraamaan, miten käy loppukirissä.

Osasyynä tähän ovat hiihtäjät itse, jotka ovat mukavuudenhaluisia. Mitäpä sitä turhaan hikoilemaan. Jos juoksijat olisivat yhtä laiskoja kuin hiihtäjät, voitettaisiin nykyisin kymppitonnin kilpailut yli puolen tunnin ajoilla.

Toivottavasti Holmenkollenilla järjestetään tänäkin keväänä oikea viiskymppinen oikeille hiihtäjille väliaikalähdöllä.

OLUTTA, OLUTTA,
VAAN EI VIRIÄ

Perjantaina olin lastenlasten kanssa kisoissa. Yhdistetyn mäen jälkeen lähdettiin etsimään, saataisiinko kuumaa kaakaota. Ravintolateltoista ei löytynyt muuta kuin mölyäviä oluenkittaajia ja älytöntä lisämelua kovaäänisistä. Lopulta meidät ohjattiin oluttelttojen päätyyn, jossa oli pieni "perhekahvila". Saatiin kaakaota.

Onneksi ilma oli lämmin, mutta jos pakkasta olisi ollut 20 astetta, niin perhekahvilassa ei olisi voinut lämmitellä, koska se oli tehty olutravintoloiden ulkopuolelle ulkoilmaan.

Vanhoina hyvinä aikoina Salpausselän kisoissa sai Viriä. Silloin ei ollut minkäänlaisia telttoja, mutta koska nyt on oluenjuojille tehty lämmitetyt teltat, niin kyllä sellainen pitäisi olla kaakaon- ja kahvinjuojillekin.

kari.naskinen@gmail.com

Maanviljelijä pääsee eläkkeelle 56-vuotiaana

Kun pääministeri oli tämänhetkisen morsiamensa kanssa hiihtelemässä Rukalla, "unohtuivat" maanviljelijät kokonaan. Muiden eläkeikää Matti Vanhanen päätti nostaa kahdella vuodella, mutta siitä ei Vanhanen hallitukselle muistuttanut sanallakaan, että maanviljelijä voi nykysäädösten mukaan päästä eläkkeelle 56-vuotiaana, ja "uinuvalle" eläkkeelle jo 51-vuotiaana.

Kun maanviljelijä alkaa halutessaan 56-vuotiaana saada ns. luopumistukea, sitä ei kutsuta eläkkeeksi, vaan se on kepun terminologiassa "eläkkeen tyyppinen korvaus". Kaiken lisäksi maanviljelijöiden eläkkeet maksetaan sataprosenttisesti valtion varoista.

SAK:n apulaisjohtaja Kaija Kallinen sanoi Uutispäivä Demarissa eilen, että "sama mikä nimi, mutta se mahdollistaa joka tapauksessa vetäytymisen maatalouden yrittäjätyöelämästä huomattavasti aiemmin kuin palkansaajat. Luopujien puolisot voivat vetäytyä yrittäjä-työelämästä vielä aiemmin."

Kun pellot luovutetaan lähisukulaiselle, pääsee luopumistuelle 56-vuotiaana ja "uinuvalle" luopumistuelle jo 51-vuotiaana, jolloin tukea aletaan maksaa luopujan täyttäessä 56 vuotta. Lähisukulaisiksi katsotaan luopujan tai hänen puolisonsa lapset aviopuolisoineen sekä luopujan tai hänen puolisonsa sisarusten lapset puolisoineen.

PORVARIHALLITUKSELLE KELPAA
YHTEISTYÖ VAIN SEN OMILLA EHDOILLA

FC Lahden harjoitusottelun puoliajalla eilen makkaraa syödessä puhuttiin politiikastakin. Kovin tohkeissaan olivat porvarit siitä, kun SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen oli iltapäivällä käyttänyt kovaa kieltä.

"Kyllä pitäisi enemmän yhteistyöllä rakentaa", sanoi porvari.

Ei halunnut muistaa, että pitkin viime syksyä sosiaalidemokraatit tarjosivat porvarihallitukselle yhteistyötä, kun taantuma alkoi iskeä päälle. Silloin ei yhteistyö kelvannut. Eikä kelpaa vieläkään. Hallituksen omankin ohjelman vastaisesti hallitus päätti palkansaajien järjestöjä kuulematta, että eläkeikä nostetaan 63 vuodesta 65:een.

Ilmeisesti yhteistyö alkaa kelvata vasta sitten, jos yleislakko pannaan pystyyn viikon parin kuluttua.

Hallitus vähättelee eläkeuudistuksensa merkitystä ihmisille, koska sehän toteutetaan vaiheittain. Miten niin vaiheittain? Kyllä ne lisäkuukaudet ja -vuodet tulevat kullekin nykyisen eläkeiän päälle ihan kertaheitolla. Veljelleni soitin ja sanoin, että sait sitten kahdeksan kuukautta lisää työaikaa. En viitsi tähän velipojan vastausta lainata.

Hallituksen yksipuolinen tapa sanella eläkeratkaisu rikkoo sopimisen perinteen. Tätä ennen ovat työeläkkeiden maksajat eli työntekijät ja työnantajat ovat olleet mukana sopimassa uudistuksista. Nyt tämä konsensuspolitiikka on lopetettu.

Jutta Urpilainen muistutti eilen puoluevaltuuston kokouksessa, että viimeksi demarit onnistuivat estämään Vanhasen tilaamat esitykset irtisanomissuojan ja eläkkeiden heikentämisestä sekä suurituloisten veronalennuksesta vuoden 2006 ns. Vihriälän globalisaatioraportissa. Nyt Vanhanen nokittaa ja tulee päätöksineen esille ilman minkään-laisia neuvotteluja ja raportteja.

On ymmärrettävää, että SDP:n on tämän jälkeen vaikea enää ajatella harjoittavansa yhteistyötä porvarihallituksen kanssa. Luottamus on mennyt.

www.pelastaelakkeesi.fi

SDP on haastanut suomalaiset kansanliikkeeseen hallituksen saneluratkaisun torjumiseksi. Tänään on internetissä avattu Pelasta eläkkeesi -kampanjasivusto, jossa kerätään ihmisten ajatuksia eläkeiän nostamisesta. Jokainen voi kertoa omista ajatuksistaan eläkeiän nostoon liittyen: mitä kyseinen päätös tarkoittaa omalla kohdalla ja millaisia tuntemuksia ja mietteitä asia herättää.

Vaikka Rukan lumilla nykyisen morsiamensa kanssa asiasta päätti pääministeri, ovat kaikki hallituspuolueet Keskusta, Kokoomus, Vihreät ja RKP sitoutuneet ratkaisuun. Kyseeessä on merkittävä leikkaus, joka osuu jokaiseen työssäkäyvään suomalaiseen, erityisesti nuorempiin ikäluokkiin.

P.S. klo 17.05. Juuri päättyneellä eduskunnan kyselytunnilla kävi Esko Juhani Tennilän (Vas) esittämästä kysymyksestä ilmi, että pankinjohtajien eläkeikä on hallituksen suostumuksella 60 vuotta. Eli maanviljelijät 56 vuotta, pankinjohtajat ja muut herrat 60 vuotta, työläiset 65 vuotta.

kari.naskinen@gmail.com

Lastentarha uutishuoneena

Maanantai-iltojen tv-sarja Uutishuone kertoo television uutistoimituksen työstä 30-40 vuotta sitten. Vaikka uutistoimittajat yleensäkin ovat melko nuoria, niin tämä tv-sarjan porukka on kuin lastentarhasta. Tuolla kokoonpanolla ei saataisi aikaan yhtään oikeaa uutislähetystä.

Viihdesarjahan tämä tietenkin on, mutta vähän ottaa päähän, että toimittajista on tehty täysiä tomppeleita. Työskentelin yli 40 vuotta toimittajana kahdessa sanomalahdessä ja kahdessa kaupunki-lehdessä, eikä niiden toimituksiin olisi näillä tv-sarjan toimittajilla ollut mitään asiaa.

Tv-sarjassa toimittajat ovat tekemisissä isojen uutistapausten kanssa. Toimittajien työstä ei kuitenkaan välity minkäänlaista osaamista. Pääasiana heidän työssään on keskinäinen leikittely ja riitely, juoruilu ja miehillä naisseikkailujensa vertaileminen.

Toimittajista on tehty paljon elokuvia. Aihealue on otollinen, koska toimittajat ovat monessa mukana. Aina kun sattuu ja tapahtuu, toimittajia on paikalla. Toimittajien oikea työ on kuitenkin hyvin arkista ja tylsää verrattuna elokuvien siitä antamaan kuvaan.

Elokuvissa varsinaisia sankaritoimittajia ovat ns. tutkivat toimittajat. He joutuvat vaarallisiinkin tilanteisiin. Todellisuudessa tällainen tutkiva journalismi on ennen kaikkea sitä, mitä tehdään työpöydän takana - eikä vyön alla tarvitse pitää pistoolia.

Ainoa oikeansuuntainen kuva toimittajista TV 1:n sarjassa annetaan siitä ryyppäämisestä, mitä ennen vanhaan harrastettiin. Lahdessakin vielä 70-luvun alussa mentiin aina työvuoron jälkeen Jukolan baariin tai Maakuntaan, ja kulttuuritoimittajat usein Salpaukseen, koska siellä tapasi kaupunginorkesterin väkeä ainakin konsertti-iltoina. Ainakaan 30 vuoteen tämänkaltainen "harrastus" ei enää ole kuulunut asiaan.

Yleisradiossa oman sävynsä uutistoimintaan toi puoluepolitiikka. Sen lauluja lauloit, mikä puolue kulloinkin vallassa oli. Näin oli ennen. Eilisessä jaksossakin kerrottiin, miten puoluetoimistoissa laskettiin sekunttarien kanssa eri puolueiden saamia ohjelma-aikoja illan uutislähetyksissä. Voimasuhteiden oli näyttävä myös toimittajien puoluetaustassa.

Yksi kysymys Uutishuone-sarjassa on se, voiko nainen olla uutistenlukija. En muista, milloin Astrid Gartzista ja Liisa Lainesta tuli ensimmäiset naispuoliset uutistenlukijat, mutta tällaista vakanssia tv-sarjan Raija koko ajan havittelee.

Nyttemmin koko ala on voimakkaasti naisistunut. Johtuneeko tästä, että lehtienkin sisältö on viime vuosina selvästi pehmentynyt. Entistä enemmän tilaa saavat ruuanlaitto-ohjeet, vaateasiat, lastenhoito, kodinsisustus ja sensellaiset.

Uutishuoneesta on jäljellä vielä kolme jaksoa: syksyllä 1978 nousee uutiseksi Saloran lahjusskandaali, 1979 islamistit nousevat valtaan Iranissa, ja päätösjaksossa kerrotaan uutistoimituksen päällikön Martin kirjoittamasta kirjasta (Martti on Kekkosen luottomiehiä, jolle Tamminiemessä saunominenkaan ei ole vierasta). Kirja herättää kysymyksiä: miten toimitusta on johdettu, kenen eduksi ja minkä kustannuksella, voiko mihinkään luottaa, mikä on enää totta?

kari.naskinen@gmail.com

Jos ooppera musiikkina olisi ollut yhtä kehnoa kuin se on ollut teatterina, se olisi aikoja sitten lakannut olemasta

Lahden paras ominaisuus on, että Helsinki on niin lähellä. Silti jos olisin rikas, ostaisin Helsingistä vapaa-ajanasunnon, yksiö riittäisi.

Helsinki on iso kaupunki, siellä on paljon kaikkea. Kun seuraa lehdistä Helsingin tapahtuma- ja kaikkea muutakin tarjontaa, niin se on ylivoimaista. Helsinki on kaupunki, johon hyvin voisi tehdä viikon turistimatkan. Ei kuitenkaan viitsi, koska käyminen Lahdesta siellä on joka tapauksessa niin kätevää. Kuluneella viikolla kävin Helsingissä kaksi kertaa teatterissa, ja kun kotimatka ovelta ovelle kesti tunnin ja kymmenen minuuttia, niin hyvin siinä ehti ihmisten ajoissa nukkumaan.

Toisella reissulla ehdin ennen teatteriin menoa käydä Helsingin yliopistossa, jossa akateemikko Ralf Långbacka luennoi oopperasta ja professori Peter von Bagh elokuvasta. Kuulijoita salissa oli noin 500, eivätkä kaikki mahtuneet muuta kuin istumaan rappusilla. On se metropoli.

Tämän jutun otsikko on Långbackan luennosta, missä hän käsitteli musiikin ja teatterin suhdetta oopperassa. Suhde on hankala. - "Harvoin oopperan teatteripuoli vastaa alkusoiton herättämiä odotuksia", sanoi Långbacka.

Kuitenkin ooppera on teatteria. Jo syntyessään 1500-luvulla ooppera yritti herättää uuteen eloon Kreikan antiikin teatterin. Tässä se ei ole onnistunut, vaan ooppera on kehittynyt selvästi enemmän musiikin kuin teatterin puolelle.

Oopperan iso teatterillinen ongelma on, että se ei ole uskottava. Eihän sellaista elämää ole, missä ihmiset puhuisivat toisilleen laulamalla. Ooppera on siis jo lähtökohdiltaan puppua. (Långbacka ei tätä sanonut.)

Långbacka vaati, että ooppera tottelisi enemmän teatterin lakeja. - "Ei se niin saisi olla, että Carmenina esiintyy joku satakiloinen mamma. Tällaisiin tilanteisiin kuitenkin joskus joutuu; minäkin ohjasin kerran Otellon, jossa Desdemonan kiihkeänä rakastajana oli 160-kiloinen georgialainen tenori", hän sanoi.

Långbacka itse on teatterimies, mutta on ohjannut myös 13 oopperaa. Hienoimmiksi kokemuksikseen näistä 13:sta hän mainitsi Alban Bergin Wozzeckin Kansallisoopperassa ja Giuseppe Verdin Rigoletton Savonlinnassa.

Vaikka Långbacka kritisoi oopperaa huonona teatterina, hän silti arvosteli sitä nykyistä suuntausta, mikä tekee oopperaesityksistä aikaisempaa enemmän ohjaajien tulkintoja, enemmän teatteria. - "Oopperaohjaajasta on tullut ´auteur´, joka itse luo kehykset ja tulkinnan, yleensä kuitenkin musiikkiin koskematta", sanoi Långbacka. Auteur (tekijä) viittaa käsitykseen, että ohjaaja on teoksen varsinainen luoja.

Mikään ei vain olisi niin mielenkiintoista kuin se, että vaikkapa Kristian Smeds ohjaisi Taikahuilun tai Aidan, ja onhan olemassa Tauno Pylkkäsen Tuntematon sotilaskin, jonka näin Imatralla kesällä 1998. Nyt kuitenkin jäädään odottamaan sitä, millainen auteur on Maarit Pyökäri, joka ensi vuodeksi ohjaa Lahden ooppera-yhdistyksen, Lahden kaupunginteatterin ja Lahden kaupungin-orkesterin seuraavat esitykset.

kari.naskinen@gmail.com