Kiinan kommunistisen puolueen johdolle ei ole geopoliittisesti luontevaa tilaa

Aluekiistoihin liittyen Kiina on tehnyt selväksi, ettei se tule turvautumaan kansainvälisten järjestelmien tai instituutioiden ratkaisu- tai välitysmenettelyihin. Se uskoo pystyvänsä ylläpitämään aluekontrollia tarvittaessa sotilaalliseen voimaansa nojaten. Eikä YK:stakaan olisi paljoa apua kiistoissa, joissa turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä on osapuolina. Näistä asioista luennoi Paasikivi-seuran kokouksessa Suomen Kiinan-suurlähettiläs Jarno Syrjälä, joka sanoi, että vastakkainasettelu tai Kiinan patoaminen ei olisi Yhdysvaltain kannalta tuloksekasta ilman liittolaisten tai kumppaneiden tukea. Sitä hankalammaksi tilanne menee, mitä voimakkaammiksi Aasian maiden taloudelliset riippuvuudet Kiinan kanssa muodostuvat. Samalla on huomattava, että myös Venäjä, Intia ja Japani asettavat kaikissa oloissa reunaehtoja Kiinan vaikutusvallan leviämiselle Aasiassa.

Itä-Aasiassa turvallisuuspolitiikan lähtökohtana on historiallinen asetelma, jossa Yhdysvallat jäi alueelle toisen maailmansodan jälkeen. Syrjälä sanoi, että Kiinan alueellisen johtoroolin paluulle, ainakaan kommunistisen puolueen johdolla, ei ole turvallisuuspoliittisesti tai geopoliittisesti luontevaa tilaa.

”Kiinan sotilaallinen modernisaatio, etenkin merellisten kapasiteettien vahvistaminen, on kuitenkin muuttanut alueellista voimatasapainoa alueella ja haastanut USA:n johtamaa turvallisuusjärjestelmää. Kiina työntää doktriininsa mukaisesti amerikkalaisia kauemmas rannikoltaan ja ilmatilastaan. Kiinan yhteisoperaatiokykyiset asevoimat pystyvät tarvittaessa uhkaamaan Yhdysvaltain laivastoa ja lentotukikohtia koko alueella”, sanoi Syrjälä (kuvassa).

”Pidemmällä tähtäimellä Yhdysvaltain lisääntyvät vaikeudet operoida esteittä alueella vaikuttavat liittolaissuhteiden uskottavuuteen. Donald Trumpin hallinnon aikana alueella olevat liittolaiset ovat joutuneet pohtimaan koko asetelman perusteita muutenkin. Kestääkö Yhdysvaltain sitoutuminen Aasiaan ja haluaako maa vakavasti luoda vastapainoa Kiinalle tämän etupihalla, myös esimerkiksi Taiwanin puolustuskyvyn takaajana? Missä määrin Yhdysvallat on kiinnostunut alueen sisäisistä konflikteista? Kiinankin suhteen Trump haluaa hoitaa asioita pitkälti kahdenvälisesti, toisin kuin esimerkiksi Barack Obama, jonka strategia Aasiassa nojautui enemmän liittolaisiin ja kumppaneihin.”

XI JA PUTIN OVAT
LÄHELLÄ TOISIAAN

Paljon analyysejä on viime aikoina laadittu myös Kiinan ja Venäjän suhteista. Maat ovat lähentyneet ja yhteistyö lisääntynyt. Uusi silkkitiealoite ”Belt and Road”on osaltaan merkinnyt Kiinan tiiviimpää taloudellista, poliittista ja strategista sitoutumista muihin maihin, etenkin Euraasian mantereella ja Venäjä on saanut tästä osansa. Myös sotilaallinen yhteistyö Kiinan ja Venäjän välillä on lisääntynyt.

”Mistään liittolaisuussuhteesta ei silti ole syytä puhua. Sekä Kiina että Venäjä pitävät itseään itsenäisinä sotilaallisina voimina. Ne eivät halua hierarkista suhdetta toisiinsa. Molemmat haluavat korostaa, että pysyvät sotilaalliset liitot rauhan aikana kuuluvat menneisyyteen”, sanoi Syrjälä.

”Maidenvälisen dialogin osalta merkityksellistä tietysti on, että johtajina Xi Jinping ja Vladimir Putin ovat lähellä toisiaan. Näin esimerkiksi, kun puhutaan siitä, millaista maailmanjärjestystä he tavoittelevat. Halutaan useita riippumattomia valtakeskuksia yhden kansakunnan hegemonian sijasta. Valtion suvereniteettia tulee myös suojata ulkomaisilta poliittisilta ja ideologisilta vaikutteilta.”

ARKTINEN ALUE
KIINNOSTAA KIINAA

Venäjän ja Kiinan yhteistyössä on yksi alue, jota Syrjälän mielestä on suomalaistenkin tarkoin seuratttava, eli maiden yhteistyö arktisella alueella. Tässä suhteessa Kiina on ollut aktiivinen viime vuosina:

"Kiina julkaisi 2018 arktisen strategiansa, jonka tavoitteet perustuvat pääosin Kiinan vaikutusvallan kasvattamiseen arktisella alueella. Kiinan arktinen politiikka asettaa etusijalle arktisten merireittien käytön. Se korostaa myös luonnonvarojen etsintää ja hyödyntämistä alueella, Kiinan kansallisen turvallisuuden parantamista ja arktisen alueen hallinnan kehittämistä. Kiinan arktista ja antarktista koskevan ajattelun taustalla vaikuttaa mielenkiinto näiden alueiden vielä kartoittamatonta potentiaalia kohtaan sekä jonkinlainen ajatus ali-investoidusta ja alihallinnoidusta arktisesta alueesta.”

Kiina investoi arktiseen öljyyn ja kaasuun. Investoinnit, infrastruktuurihankkeet ja kaupankäynti vahvistavat Kiinan roolia arktisen alueen talouksissa. Se hankkii alueella jalansijaa ennen kaikkea rakentamalla taloudellista ja strategista kumppanuutta Venäjän kanssa. Keskiössä on hiilivetyesiintymien talteenotto: nesteytetty maakaasu (LNG) merkitsee Venäjälle tärkeää tulonlähdettä, Kiinan kasvava talous puolestaan janoaa lisäenergiaa. Lisäksi Kiinalle on strategisesti tärkeää hajauttaa energian jakeluverkostoja ja varmistaa energiansaanti alueelta, jossa Yhdysvallat ei ole läsnä.

Venäjän näkökulmasta Kiina näyttäytyy uutena arktisille vesille lipuvana kilpailijana, toisaalta tarpeellisena kumppanina, jolla on kykyä investoida. Lännen ylläpitämät talouspakotteet osaltaan luovat kannustimia lisätä taloudellista yhteistyötä Kiinan kanssa. Keskinäisistä epäluuloista huolimatta Kiinan kysyntä ja Venäjän tarjonta ylläpitävät taloudellista intressiä.

EU:n PUOLUSTETTAVA
INTRESSEJÄÄN

”On selvää, että EU:n on puolustettava intressejään Kiinaa kohtaan, aivan kuten muitakin toimijoita kohtaan. Kiinankin kanssa on tehtävä yhteistyötä siellä missä se on mahdollista. Samalla EU:n on puolustettava standardejaan ja normejaan sekä sääntöpohjaista järjestystä entistä laajemmin. EU:n ja Kiinan suhteiden myönteinen kehitys edellyttää, että kumppanuus perustuu realismiin ja vastavuoroisuuteen”, sanoi Syrjälä.

”Yhteistyön näkymiä varjostavat kuitenkin yhä pahemmin Kiinan sisäinen kehitys, poliittisen ilmapiirin kiristyminen ja autoritaarisuuden uusi nousu. Taloudelliset ja muutkin yhteiskunnalliset uudistukset ovat hidastuneet ja talousongelmat ovat vakavia. Tosin jotain myönteistäkin on nähty. Esimerkiksi ulkomaisia investointeja koskeva uusi laki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Se mm. avasi uusia sektoreita ulkomaisille investoijille.”

”On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että samanaikaisesti kun EU:n ja Kiinan välinen kilpailu lisääntyy, lisääntyy myös keskinäinen riippuvuutemme. Meidän on vältettävä sellaista paranoiaa, joka heikentää taloudellisten suhteiden kehittämisen perustaa. Taloussuhteet Kiinan kanssa määrittävät osin Euroopankin kehitystä. EU:n ja Kiinan välisten tavaravirtojen arvo on yli 1,7 miljardia euroa päivässä.

Aina ei yhteistyö ole helppoa. Esimerkkinä Syrjälä mainitsi 5G-kysymyksen, joka velloo Euroopassa ja on muodostunut osittain kansallisen turvallisuuden asiaksi. Suomi on panostanut voimakkaasti EU:n yhteisen lähestymistavan rakentamiseen. Kiina puolustaa luonnollisesti Huawein asemaa ja seuraa tarkkaan eri maiden ratkaisuja, niin kuin Yhdysvallatkin.

”EU:n mahdollisuus itsenäiseen ja uskottavaan asemoitumiseen Kiinankin suhteen riippuu myös taloudellisesta voimasta. Tulevaisuutta määrittää tässä suhteessa menestyminen teknologisessa kilpailussa, joka jatkuu kauppasodan jälkeenkin. Monet muutoksen voimakkaimmista ajureista ovat edelleen taloudellisia. EU:n on puolustettava teknologista suvereniteettiaan ja investoitava uuteen teollisuuteen, joka voi kilpailla globaalisti, myös kiinalaisten yritysten kanssa. Kiinan tutkimus- ja kehitysmenot ovat jo ylittäneet EU-maiden keskiarvon.”

SUOMI - KIINA
70 VUOTTA

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Suomen ja Kiinan välisten diplomaattisuhteiden solmimisesta. Suomi oli ensimmäisten länsimaiden joukossa tunnustamassa Kiinan kansantasavallan, mutta siinäkin ryhmässä meitä ennen diplomaattisuhteet ehtivät solmia esimerkiksi Tanska ja Ruotsi. Suomi oli kuitenkin ensimmäinen länsimaa, joka teki kauppasopimuksen Kiinan kanssa 1953.

Helsingin olympiakisoissa 1952 Kiinan lippu nousi ensimmäistä kertaa salkoon olympiakisojen historiassa. Tämä palautettiin mieliin lähes kaikissa Kiinan valtion edustajien puheenvuoroissa talviurheilun teemavuoden tapahtumissa viime vuonna. Seuraavat talvolympiakisat 2022 pidetään Pekingissä.

Suurlähettiläs Syrjälä sanoi, että Suomen ja Kiinan kahdenväliset suhteet ovat erittäin hyvät. Vuorovaikutus on aktiivista. Tärkeä askel kahdenvälisten suhteiden tiivistämiseksi otettiin 2017, jolloin presidentti Xi Jinpingin Suomeen suuntautuneen valtiovierailun aikana sovittiin uudentyyppisestä kumppanuudesta. Siihen liittyvä toimeenpanosuunnitelma vuosille 2019-23 julkaistiin Sauli Niinistön valtiovierailun yhteydessä viime vuonna.

Perinteisen tavarakaupan kasvu näyttää taittuneen toistaiseksi, mutta kokonaisvaltaisemmin tarkasteltuna taloudellisen yhteistyö on vuosien mittaan laajentunut käsittämään mm. palveluiden, kaupan, investoinnit, tutkimus- ja kehitysyhteistyön sekä matkailun. Nykyisin Kiina on myös tärkeä kotimarkkina monelle suomalaisyritykselle.

Vuosikymmenten ajan suhteita ovat edesauttaneet hyvät liikenneyhteydet. Finnair oli ensimmäinen eurooppalainen lentoyhtiö, joka aloitti suorat lennot Kiinaan yli 30 vuotta sitten. Kaupan kehittymistä auttoi suoran rautatieyhteyden avaaminen Suomen ja Kiinan välillä 2017.

”VUORET OVAT KORKEITA
JA KEISARI KAUKANA”

Luonnollisesti Syrjälä käsitteli myös koronaviruskriisiä, jonka laajuutta ja kestoa voi edelleen vain arvailla. Tämän päivän luvut joka tapauksessa ovat karuja. Jonain päivänä tämäkin kriisi on ohi ja silloin selviää, mitkä ovat sen todelliset vaikutukset ja seuraukset. Inhimillisen hinnan lisäksi huolta herättävät jo kriisin taloudelliset vaikutukset koko maailmaan. Näitä vaikutuksia ei ole tarvinnut odottaa kauan, ne näkyvät jo Suomessakin.

”Tilannetta seuraavia kiinnostavat myös vaikutukset Kiinan poliittiseen tilanteeseen ja kansainväliseen asemaan. Aikanaan lopputulos tästä kriisistä sekä se tapa, jolla siihen päädytään, vaikuttavat siihen, miten suhtaudumme Kiinaan. Luotammeko jatkossa Kiinaan ja sen poliittiseen johtoon enemmän vai vähemmän? Toimiko Kiina kriisissä, ja sen ratkaisemisessa, kuten kansainvälisen yhteisön vastuullisen jäsenen odotetaan aina toimivan”, pohti Syrjälä.

Analyyseissä on pohdittu, miten kriisi vaikuttaa Kiinan johdon asemaan ja koko yhteiskuntajärjestelmään. Kyseessä on Xi Jinpingille toistaiseksi suurin haaste maan johtajana. Kiina tasapainottelee ainakin kolmen eri tavoitteen välillä: yhteiskunnallisen vakauden säilyttäminen, koronaepidemian patoaminen ja hoitaminen sekä taloudellisten vahinkojen minimointi. Täyden kriisin alettua tasapainoilun pääakseli on ollut kahden ensimmäisen tavoitteen välillä, nyt enemmän kahden jälkimmäisen välillä.

Kiinan johto on turvautunut tilanteessa kahteen strategiaan, jotka ovat aina edesauttaneet Kommunistista puoluetta vaikeissa tilanteissa. Ensinnäkin syy tapahtuneesta on kohdistettu paikallishallinnolle, jonka johto on nyt jo vaihdettu. Näyttävästi toteutettava paikallinen vallansiirto suuren julkisuuden avulla antaa maan johdolle mahdollisuuden tulla ylhäältä ratkaisijan rooliin ja osoittaa, että tilanne on hallinnassa ja asioille tehdään jotakin. Julkista mielipidettä ohjataan nyt tähän suuntaan.

”Tämä toimintamalli on nähty ennenkin. Kiinassa keskusjohto voi puuttua paikallishallintojen toimintaan rankallakin kädellä. Toisinaan kiinalainen järjestelmä valitettavasti rohkaisee kunnianhimoisia, eteenpäin pyrkiviä paikallisviranomaisia peittämään alueellaan esiin tulleita ongelmia, esimerkiksi ympäristöön tai korruptioon liittyen. Joissakin ongelmatapauksissa tämä saattaa joskus onnistuakin. Vanha kiinalainen sanonta on, että vuoret ovat korkeita ja keisari kaukana. Koronavirustapauksessa tämä ei onnistunut. Hallinto eri tasoilla reagoi epidemiaan hitaasti, mikä on nyt altistanut sen kritiikille kriisin huonosta hoidosta ja tietojen pimittämisestä”, sanoi Syrjälä.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden 2001 dopingkäry oli Norjan kosto

Hemohes ei ollut kielletty aine tiistaina 12.2.2001, mutta kun Lahden MM-kisat alkoivat perjantaina 15.2.2001, se oli kielletty. Kieltomääräyksen antoi keskiviikkona Kansainvälisen hiihtoliiton (FIS) maastohiihdon johtaja Odd Martinsen (kuvassa). Hän oli kimpaantunut siitä, että Suomessa oli arvosteltu Martinsenin laatineen kisaohjelman tytärtään Bente Skaria suosien.

Martinsen ilmeisesti tiesi suomalaisten käyttävän hemohesiä. Näin oli, eikä Suomen antidopingtoimikuntakaan ollut hemohesiä merkinnyt kirjallisesti kiellettyjen aineiden joukkoon. Martti Huhtamäki muisteli talven 2001 tapahtumia Kauppa-Suomen numerossa 40/2019:

Ennen MM-hiihtoja Jari Isometsä, Harri Kirvesniemi, Janne Immonen, Mika Myllylä, Milla Jauho ja Virpi Kuitunen eivät käyttäneet hemohessiä, josta Norja kautta oli tullut jotain tietoa. Suomalaiset pidettiin kuitenkin pimennossa, sen sijaan Norjan joukkuetta kävi sikäläinen antidopingtoimikunta tuntureilla valistamassa.

Kun Isometsä tästä kuultuaan soitti Suomen ADT:n johtajalle, tohtori Timo Seppälälle, tämä vastasi: ”Te hiihdätte, me testaamme” ja luuri alas.

Huhtamäki kertoo Suomen Hiihtoliiton ja ADT:n välien olleen poikki, koska liitto ei ollut suostunut ADT:n kalliiseen testausohjelmaan Davosissa ja muissa kevättalven kilpailuissa. SHL katsoi, että kansainvälinen testaus riitti. Eikä puheväleissä oltu vielä Lahden kisojen alkaessakaan. Suomen ADT yhtyi hemoheskieltoon vasta MM-kisojen toisella viikolla, tiistaina 19.2. puoliltapäivin.

Suomessa koko dopingsotku pantiin alkuun pelkästään urheilijoiden omaksi syyksi. Hiihtoliiton puheenjohtaja Paavo M. Petäjäkään ei juristina asettunut pätkääkään puolustamaan urheilijoitaan, pyysi vain anteeksi Suomen kansalta.

Martinsenin tekemä kisaohjelma osui joka tapauksessa nappiin: 15.2. Bente Skari voitti 15 km ja 20.2. myös 10 km.

Huhtamäki kirjoitti samassa jutussaan Meksikon olympiakisoista 1968: Kun Kenian Kipchonge Keino juoksi 1500 metrillä kultaa, kysyttiin Suomen paperiteollisuuden myyntiyhdistyksen Finncellin edustajana New Yorkissa toimineelta Jorma Keinolta, ovatko he jotain sukua. Jorma Keino vastasi, että Kipchonge on hänen nuorin veljensä, joka on aina ollut suvun musta lammas.

kari.naskinen@gmail.com

Salaneuvos oli ylempänä kenraalia

Suomen suuriruhtinaskunnassa noudatettiin keisarillisen Venäjän arvojärjestystä ja armonosoitusjärjestelmää (palkitsemisjärjestelmää). Arvojärjestysluokkia oli 14, joskaan kukaan suomalainen ei koskaan noussut ensimmäiseen luokkaan. Tähän ylimpään luokkaan kuuluivat vain kenraali-sotamarsalkka, kenraali-amiraali ja 1. luokan todellinen salaneuvos, eikä näitä titteleitä saatu Suomen puolelle, koska kutakin näitä oli aina vain yksi kerrallaan ja he tietenkin olivat venäläisiä.

Helsingin yliopistossa on meneillään luentosarja, jossa käsitellään suomalaisen eliitin asemaa suuriruhtinaskunnassamme 1809 - 1917. Keisarillisista armonosoituksista luennoinut fil. tri Ulla Tillander-Godenhielm sanoi järjestelmän alkaneen tavallaan heti Porvoon valtiopäivillä maaliskuussa 1809, jolloin Aleksanteri I jakoi korkeille suomalaisille virkamiehille ja kirkonmiehille ansiomerkkejä sekä myönsi aatelisarvoja. Varsinaisesti virallinen arvojärjestys vahvistettiin kuitenkin vasta 1926 Nikolai I:n toimesta. Se oli melkein samanlainen kuin emämaassa Venäjällä, jossa siitä ensimmäisen version oli hyväksynyt jo Pietari Suuri 1722.

Toiseen luokkaan nostettiin suomalaisiakin, jalkaväenkenraali Anders Ramsay ja amiraali Teodor Avellan sekä siviileistä ylemmän luokan hoviviroissa Pietarissa toimineet ministerivaltiosihteerit Robert Rehbinder, Alexander Armfelt, Emil Stjernvall-Walleen ja Theodor Bruun. Vain yhden vuoden ministerivaltiosihteerinä toiminut Constantin Linder oli kolmannessa luokassa, ja hänet tunnetaan paremmin Kytäjän kartanon tilanomistajana 1861 - 1907. Robert Rehbinder näkyy edelleen Helsingin katukuvassa sikäli, että Robertinkadut nimettiin aikoinaan juuri hänen mukaansa.

Tämä keisarillinen arvojärjestystaulukko oli kokonaisuudessaan seuraava:

I: kenraali-sotamarsalkka, kenraali-amiraali, 1. luokan todellinen salaneuvos
II: kenraali, amiraali, todellinen salaneuvos, ylemmän luokan hovivirat
III: kenraaliluutnantti, vara-amiraali, salaneuvos, alemman luokan hovivirat, Hänen majesteettinsa valtiosihteeri
IV: kenraalimajuri, kontra-amiraali, todellinen valtioneuvos, kamariherra
V: valtioneuvos, seremoniamestari, kamarijunkkari
VI: eversti, kapteeni, kollegianeuvos, vuorineuvos, kanslianeuvos, kamarineuvos, sotaneuvos, laamanni, arkkiatri
VII: everstiluutnantti, 2. luokan kapteeni (merivoimat), hovineuvos
VIII: kapteeni, kollegiasessori, kauppaneuvos, maanviljelysneuvos, kunnallisneuvos
IX: esikuntakapteeni, luutnantti (merivoimat), nimineuvos
X: luutnantti, merikadetti, kollegisihteeri
(XI: avoin)
XII: kornetti (ratsuväki), kuvernementtisihteeri
XIII: vänrikki (sota-aikana)
XIV: kollegireistraattori

Oli tarkkaa hommaa. Kun nuori mies pääsi johonkin valtion virkaan, hänestä tuli arvoasteikossa kollegireistraattori. Jos pysyi valtion palveluksessa, nousi pykälän ylöspäin aina kolmen vuoden välein.

Tarkkana oli myös Alfred Kordelin, kun hänelle oltiin 1913 myöntämässä kauppaneuvoksen arvonimeä: Kordelin ilmoitti, että kauppaneuvoksia on jo niin paljon, että hän ottaa mieluummin maanviljelysneuvoksen arvonimen, jonka sitten saikin.

Salaneuvos on nykymaailmassa erikoiselta kuuluva arvonimi. Se oli perua Saksasta, jossa Geheimrat oli alkujaan hallitsijan neuvonantajana toimineen salaneuvoston jäsen. Myös Rehbinder, Armfelt, Stjernvall-Walleen ja Bruun saivat todellisen salaneuvoksen arvonimet. Muita tunnettuja todellisia salaneuvoksia olivat mm. senaattori Lars von Haartman ja Monrepon kartanon omistaja Paul Nicolay.

”Tavallisia” salaneuvoksia olivat mm. Mannerheimin suvun ensimmäinen Suomeen muuttanut jäsen Carl Erik Mannerheim ja Eugen Schaumanin isä Fredrik Schauman.

KUNNIAMERKKEJÄ
JA NUUSKARASIOITA

Ulla Tillander-Godenhielm kertoi keisarillisia armonosoituksia olleen monenlaisia, tärkeimpinä arvonimet, kunniamerkit ja aatelisarvot.

Korkeimmat arvomerkit olivat Pyhän Andreaksen kunniamerkit (kuvassa Bukowskilla myynnissä ollut kopio), jollaiset myönnettiin Ramsaylle ja Armfeltille varustettuina briljantein. Seuraaviksi arvokkaimmat olivat Pyhän Vladimirin, Pyhän Annan, Aleksanteri Nevskin ja Pyhän Stanislauksen ritarikuntien kunniamerkit. Ansioituneet kirkonmiehet saivat timantein koristeltuja piispanristejä.

Pyhän Katariinan kunniamerkin sai sosiaali- ja diakoniatyön uranuurtajana Suomessa vaikuttanut Aurora Karamzin, joka nuorena oli toiminut keisarinna Aleksandra Fjodorovnan hovineitinä Talvipalatsissa.

Keisarivallan aikana Suomessa myönnettiin 115 aatelisarvoa, mm. J.V. Snellmanille, Johan Palménille ja Leo Mechelinille.

Nuhteettoman palvelun kunniamerkin sai 60 vuoden palveluksesta ja jalometallisia lahjaesineitä Hänen keisarillisen majesteettinsa nimessä saivat muut ansioituneet, esimerkiksi J.L. Runeberg. Arvokkain tällainen arvoesine oli nuuskarasia, jonka kannessa oli tsaarin kuva, toiseksi arvokkaimmassa tsaarin monogrammi. Muita tällaisia lahjoja olivat monogrammeilla varustetut sormukset ja savukekotelot.

Nämä kaikki armonosoitukset olivat tärkeitä. Niitä saivat henkilöt, joilla oli ollut merkittävä rooli Venäjän ja Suomen suhteiden luomisessa ja ylläpitämisessä.

kari.naskinen@gmail.com

Romain Gary ja Jean Seberg

Televisiosta tuli ranskalainen elokuva Aamunkoiton lupaus (2017), joka kertoo menestyskirjailija Romain Garysta (1914 - 1980). Eric Barbierin ohjaama kertomus on hyvä, mutta jää harmittavasti kesken, kun se loppuu, ennen kuin Gary rakastuu Jean Sebergiin. Naimisiin he menivät 1962 ja heistä tuli näkyvä pari viihdejulkisuuteen. Gary oli jo voittanut Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin ja hänellä oli muitakin meriittejä, mm. diplomatian alalla. Jean Seberg taas oli huipulla nimenomaan Euroopassa Jean-Luc Godardin Viimeiseen hengenvetoon -elokuvan ansiosta (1960).

Kohuakin avioliitto aiheutti lähinnä siksi, että Gary oli 24 vuotta vanhempi kuin amerikkalaistähti. Seurapiirien keskipisteessä he joka tapauksessa olivat, kuten Lauri Timonen kuvailee Jean Sebergin elämäkertakirjassa Erään filmitähden nousu ja tuho (Art House, 2018): Pian Jean Seberg löysi itsensä illastamassa presidenttien ja kulttuuriministerien kanssa, ja lounasseurana saattoi näyttäytyä esimerkiksi Charles de Gaulle, John Wayne tai Charles Chaplin.

Jo ennen naimisiinmenoaan Gary ja Seberg vierailivat Valkoisessa talossakin, jossa Jacqueline Kennedy kysyi Sebergiltä, aikooko tämä avioitua Garyn kanssa. ”Mahdollisesti kyllä”, tuli vastaus, mutta rouva Kennedy varoitti: ”Älkää. Miehet menettävät kaiken mielenkiinnon heti kun sormukset on vaihdettu.”

Mikään helppo avioliitto siitä ei tullutkaan. Molemmat hyppivät aidan yli, eikä homma muutenkaan toiminut, vaikka Gary olikin hulluna kauniiseen Jeaniin. Mustasukkaisuudessaan Gary mm. haastoi Clint Eastwoodin kaksintaisteluun, mutta se tyssäsi. Elokuvassakin Gary joutuu sotavuosien aikana yhteen kaksintaisteluun, ja aikamoinen kuumakalle hän tuntuukin olleen.

Kaksi lastakin Gary ja Seberg saivat, mutta tuli myös ero 1971. Jean Seberg oli 40-vuotias, kun hänet löydettiin kuolleena autosta Pariisissa 8.9.1979. Hänen kädessään oli itsemurhaviesti. Kaksi päivää myöhemmin Gary piti kustantajansa Gallimardin tiloissa lehdistötilaisuuden, jossa hän ilmoitti: ”Syyllinen kuolemaan on FBI. He tuhosivat Jean Sebergin.”

Tämän jälkeen Gary erakoitui vähitellen asuntoonsa ja teki itsemurhan 2.12.1980. Hänen itsemurhaviestissään luki: ”D Day. Tällä ei ole mitään tekemistä Jean Sebergin kanssa. Särkyneiden sydänten rakastajat etsikööt viihdykkeensä muualta.”

FBI MYÖNSI

FBI-syyte oli perusteltuakin, vaikka Jean Seberg kyllä kuoli viinaan ja huumeisiin. FBI:n kova pomo J. Edgar Hoover otti Sebergin hampaisiinsa, koska amerikkalaistähti tunnettiin mustien kansalaisliikkeen NAACP:n tukijana. FBI salakuunteli Sebergiä ja kun se sai kuulla, että Seberg odotti 1970 toista lastaan, FBI pani liikkeelle huhun, jonka mukaan isä olisi Mustien panttereiden johtoon kuuluva Raymond Hewitt. Muutakin sontaa FBI levitti Sebergin päälle ja lehdet julkaisivat näitä juttuja.

Romain Gary myönsi, että Seberg oli ihmisoikeusaktivisti, mutta FBI:n kampanja oli joka tapauksessa tietoisen törkeää mustamaalausta. Ranskassa Seberg johti kampanjaa köyhimpien luokkien arabityöläisten aseman kohentamiseksi.

Jean Sebergin kuoleman jälkeen FBI myönsi virheensä. Tyttärensä kuoltua isä Edward Seberg viikkasi Yhdysvaltojen lipun, eikä enää koskaan nostanut sitä lipputankoon, kuten oli ennen tehnyt joka aamu Marshalltownin pikkukaupungissa Iowassa.

Gary ohjasi elokuvat Linnut kuolevat Perussa (1968) ja Kill! (1971), joissa molemmissa Jean Seberg näytteli. Hänen romaaneistaan ja käsikirjoituksistaan muut ovat tehneet noin 20 elokuvaa. Aamunkoiton lupaus perustuu hänen elämäkerralliseen romaaniinsa (1960).

kari.naskinen@gmail.com

Vaaran vuosia

Tällä hetkellä voi saada tuomioistuimessa rangaistuksen rankasta vittuilusta. Ei saa syyllistyy ”vihapuheeseen”. On pysyttävä ainoan ja oikean totuuden tiellä. Noudatetaan nollatoleranssia. Tuttua toisenlaisesta yhteiskuntajärjestelmästä, mutta nyt se on tullut meillekin.

Tällaista pilkunnussimista. Toista oli ennen, kun oli olemassa oikeita vaaroja. Sotien jälkeen puhuttiin peräti vaaran vuosista, kun pelättiin, että Suomi voisi muuttua kommunistiseksi. Kovimmat pelkääjät kätkivät aseitakin pahanpäivän varalle.

Jo ennen sotia oli eletty toisenlaisia vaaran vuosia, kun oltiin menossa päinvastaiseen ideologiaan. Äärioikeisto piti kansaa pelossa. Lapuan Liike ry. tuhosi työväenliikkeen kokoontumistiloja ja kirjapainoja, vasemmistolaisia ja vähän muitakin muilutettiin mustien autojen kyydityksillä itärajan taakse, muutama murhakin tehtiin jne.

Oman aikansa vihapuhujia olivat myös kirkonmiehet. Pentti Haanpään pienoisromaanissa Isännät ja isäntien varjot (1935) on kuvaus tilanteesta, jossa seurakunnan pappi aloittaa emännän muistotilaisuudessa Iso Herneisen talossa oman ”saarnansa” sen jälkeen, kun oli viralliset surukahvit juotu:

”Tämä liike (tarkoittanee Suomen Lukkoa, Lapuan Liikettä, suojeluskuntia ja kaikkea sitä sorttia) on kansansielussa piilevän itsesäilytysvietin vaistonomainen ilmaus. Se on noussut sieltä, mistä on monesti ennenkin noustu…”

Kullankaivaja Aprami Kaira on pitäjän erikoinen persoonallisuus, joka vastaa: ”Mutta tyhmyyksiäkin on tehty. Kun halutaan murskata kommunistinen liike, olisi pitänyt käydä käsiksi vain johtomiehiin, todellisiin kiihottajiin. Mutta tässäkin kunnassa kyyditsivät ilmanaikuisia resukemeleitä, kuokkaukkoja, joilla ei ole mitään merkitystä.”

”Kun punaista rikkaruohoa hävitetään, on temmattava vähäiset juuretkin pois”, sanoo pappi. ”On nykyisen tekniikan ansiota, että tämä yhteiskunnallinen puhdistustyö voidaan suorittaa suorastaan leikillisessä muodossa”, perustelee pappi käteviä muilutusajoja.

Muilutukset saivat nimensä lapualaisista Jaakko ja Jussi Muilusta, jotka 1929-32 olivat aktiivisimpina kyyditsemässä kommunisteja ja sellaisiksi oletettuja, toisia vain naapurikuntiin, mutta pahimpia Suomen ja Neuvostoliiton rajavyöhykkeelle asti. Satojen muilutusten kohteiksi joutuivat mm. Sosialistisen työväen ja pienviljelijöiden vaalijärjestön kansanedustajat Eino Pekkala, Jalmari Rötkö ja Asser Salo, eduskunnan varapuhemies Väinö Hakkila ja lopulta entinen presidentti K.J. Ståhlberg, vaikka hänestä nyt ei kommunistia saanut millään.

Jos Haanpää olisi kirjoittanut romaaninsa 30-40 vuotta myöhemmin, hän olisi voinut panna kirjan nimeksi ”Talonpojan tappolinja”, kuten Veikko Vennamo nimitti Rafael Paasion ja Mauno Koiviston hallitusten rakennemuutospolitiikkaa. Vieläkin talonpoikien tappolinjasta nykypäivää tarkoittaen puhutaan ainakin Maaseudun Tulevaisuudessa ja Suomen Uutisissa.

Isännät ja isäntien varjot kertoo nimenomaan siitä talonpoikien ja asutustilallisten ahdingosta, johon pula-aika oli johtanut. Isojakin taloja menee pakkohuutokauppaan, kun pankit eivät enää anna periksi lainojen ja korkojen aikatauluista.

Hyvässä aikataulussa pidetään myös etenemistä kohti oikeistodiktatuuria. Se nähdään kaiken pelastavana ratkaisuna. Kun suojeluskunnan toimesta pystytettyä sotapatsasta vihitään, sanoo sivummalla seisoskeleva Iso Herneisen poika Esa: ”Sadankin vuoden päästä te vietätte juhlamenoja näiden luitten päällä.”

Tämän jälkeen Esa Herneinen ja kymmenkunta muuta miestä lähtevät jokirantaan kuorimaan puita metsäyhtiölle. Pakko oli, kun leipää piti saada. Pappi kuitenkin sattui ajamaan pyörällä ohi, pysähtyy ja alkaa paasata lepopäivän pyhittämisestä. Ennen iltaa tulee sitten poliisi, joka antaa miehille haasteen kevätkäräjille vastaamaan sapattirikoksesta.

Haanpään romaani on hurja kertomus niistä vaaran vuosista, jolloin asiat sanottiin suoraan puolin ja toisin, eikä piiperretty henkisistä vammoista, kun oli vakavampiakin asioita pohdittaviksi. Tuolloin 90 vuotta sitten ei ollut työttömyyskorvauksia, ei lapsilisä, opintotukia eikä taiteilija-apurahoja, mutta sanoa sai mitä mieleen tuli. Nyt on kaikki muu, mutta ei sanomisenvapautta.

Lapuan Liike yritti perusteellisen valmistelun jälkeen vallankumoustakin 1932, mutta se ei onnistunut. Syytteeseen pantiin Mäntsälän kapinan jälkeen 102 vallankumouksellista, joista vain 20 sai vankeustuomion ja 32 sai ehdollisen tuomion.

Vielä Mäntsälään ei oikeistodiktatuuriin pyrkiminen lopahtanut, vaan Lapuan Liikkeen seuraajaksi perustettiin jo samana vuonna Isänmaallinen kansanliike (IKL). Vuonna 1933 se meni vaaleihin yhdessä Kokoomuksen kanssa, mutta tulos oli Kokoomukselle niin murskaavan huono, että vaaliyhteistyö loppui siihen, ja IKL loppui 1944, kun sen toiminta fasistisena järjestönä lakkautettiin.

kari.naskinen@gmail.com

Kaupunginjohtaja Timonen vähät välittää kaupunkilaisten mielipiteestä

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen on leimautunut Lahti Energia Oy:n myymisen ajajaksi, joka osittain tai kokonaan. Törkeällä tavalla tämä paljastui tammikuussa, kun hän kaupunginvaltuutetuille järjestetyssä tiedostustilaisuudessa selvästi pimitti tietoa.

Eilen Timonen oli Lahden sos.dem. kunnallisjärjestön kuultavana. Kun Timoselta kysyttiin, onko hän käynyt vaikkapa markkinoilla kyselemässä lahtelaisten mielipidettä energiayhtiön pilkkomiseen, vastasi Timonen, ettei hän tarvitse kaupunkilaisten mielipidettä, koska hän ajaa vain omistajan etua. Lahti Energian omistaja on Lahden kaupunki eli me lahtelaiset. Tätä ei Helsingistä tänne piipahtanut Timonen ymmärrä.

Olen keskustellut tässä asiasta muiden lahtelaisten kanssa keilahallissa, tennishallissa, Citymarketissa, eilen viimeksi Aleksin pubissa ja tietenkin siellä kuukausimarkkinoilla torilla. Vaikka ei siinä paljon keskusteltavaa edes ole, sillä lahtelaisten veronmaksajien ja äänestäjien kanta on yksiselitteisen selvä: energiayhtiöstä ei myydä viipalettakaan.

Timonen sen sijaan piiloutuu ns. omistajaohjauksen taakse. Hän ottaa ohjeet kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostolta, jonka epädemokraattisesta olemuksesta kirjoittaa kaupunginvaltuutettu, varatuomari Jorma Ratia (Kok) tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa. Jaoston jäsenet ovat puheenjohtaja Aleksi Mäntylä (vihreä), Alettin Basboga (SDP), Pekka Komu (SDP), Toni Putula (Kok) ja Jenna Koskelo (Kesk).

Ratia ihmettelee, että energia-alan kaiken tietäväksi asiantuntijaksi heittäytynyt Mäntylä ei esimerkiksi Ratian ollessa LE Oy:n hallituksen puheenjohtajana ollut kertaakaan häneen yhteydessä. Sen sijaan Mäntylä on yhteydessä Timoseen, jonka kanssa hän nyt yrittää tuhota Lahti Energia Oy:n.

Mäntylä – Timonen perustelee Lahti Energian pilkkomista sillä, että on riski pitää ”munat samassa korissa”. Siis että jos energia-alaa kohtaisi jokin katastrofaalinen huononnus, niin kaupunki yksin ei joutuisi kuseen, vaan vahinkoja olisivat muutkin jakamassa. Mikähän sellainen muutos olisi?

Suomen johtavan energia-alan julkaisun, Energiateollisuus ry:n Energiauutisten pääkirjoituksessa sanotaan, että sähköä tarvitaan lisää, ja paljon: ”Kun varovastikin ynnäillään, saadaan isoja lukuja. Sähkönkäyttö saattaa jopa kaksinkertaistua parinkymmenen vuoden kuluessa.” (Energiauutiset 1/2020)

Näkymät energia-alalla ovat siis selvästi kasvuvoittoiset. Mäntylä ja Timonen eivät ainakaan toistaiseksi ole tuoneet esille päinvastaista tutkimustietoa.

SEURAAVAKSI JÄÄHALLI

Tuore omistajaohjaukseen liittyvä pienempi asia on, että Lahden kaupunki siirtää Lahden jäähalli Oy:n osakkeensa Spatium Oy:lle. Näillä osakkeilla on enemmistö äänivallasta, joten Spatiumista tulee määrääjä Lahden jäähallissa. Spatium on kaupungin omistama kiinteistöyhtiö.

Spatium on näitä kummallisia tapauksia. Sen hallituksen jäsenet ovat jonkinlaisia c-sarjan pikkupoliitikkoja. Kun katsoin hallituksen nimilistaa, ei edes nimiltä tuttuja ole muut kuin varavaltuutettu Marko Varjonen (Kok) jotenkin. Kaupungin tarkastuslautakunnankin mielestä hallitus on mitätön, toimitusjohtaja Jouni Kanervon vietävissä.

Pari vuotta sitten Kanervolle lahjoitettiin 31 000 euron bonuspalkkio. Menettely sai jyrkän tuomion tarkastuslautakunnalta, jonka mukaan näin iso tulospalkkio osoitti, että omistajaohjaus oli pettänyt pahasti. Tarkastuslautakunta piti tapahtunutta ilmiselvänä väärinkäytöksenä, joka voidaan tulkita myös kaupungin sisäiseksi, rakenteelliseksi korruptioksi. Kun Spatiumin hallituksen jäsen Lasse Koskinen (Ps) kritisoi Kanervon isoja bonuksia, hänet erotettiin hallituksesta ”luottamuspulan” takia.

Nyt Mäntylän, Kanervon, Varjosen lonkerot saavat jäähallin otteeseensa. Kun seuraavien kunnallisvaalien jälkeen tehtävät kuitenkin menevät uusiksi, niin Timonen voitaisiin siirtää kaupungintalolta jääkoneen ajajaksi?

kari.naskinen@gmail.com

Lisää Beethovenia

Levyn kannessa Leonard Bernstein johtaa Ludwig van Beethovenin Eroica-sinfoniaa. Vuonna 2018 Bernsteinin West Side Story -musikaalin sävelmät olivat sinfoniaorkestereiden eniten soitetut kappaleet. Toisellakin sijalla oli Bernstein Candide-musikaalin alkusoitollaan. Nämä tilaston kärkitilat johtuivat siitä, että Bernsteinin syntymästä tuli 2018 kuluneeksi sata vuotta. Tällaiset merkkivuodet otetaan aina huomioon orkestereiden ohjelmistoissa, ja nyt esille nousee varsinkin Beethoven, jonka syntymän 250-vuotisjuhlinta osuu joulukuulle 2020.

Beethovenin juhlavuoteen otettiin ennakkoa jo viime syyskaudella, ja Eroica nousi vuoden 2019 eniten konserteissa soitetuksi teokseksi. Seuraavina olivat Pjotr Tshaikovskin Viulukonsertto ja 5. sinfonia. Tshaikovskin syntymästä tulee tänä keväänä kuluneeksi 180 vuotta.

Kun ei eritellä yksittäisiä teoksia, on Beethoven yleensä aina soitetuin säveltäjä. Vuonna 2018 hänen jälkeensä seuraavina olivat Mozart, Bernstein, Bach, Brahms ja Schubert. Vuonna 2019 kärjessä olivat muuten samat, mutta Bernstein oli pudonnut alemmas.

Elävistä säveltäjistä esitetyimmät ovat viime vuosina olleet elokuviin paljon musiikkia tehnyt John Williams, Arvo Pärt, James MacMillan, Philip Glass ja John Adams. Kahdenkymmenen eniten esitetyn elävän joukossa on myös Kaija Saariaho.

Eniten konsertteja/oopperoita johtaneet kapellimestarit 2019:
Andris Nelson (123)
Valeri Gergijev
Paavo Järvi
Jakub Hrusha
Jaap van Zweden
Francois-Xavier Roth
Yannick Nezet-Seguin
Herbert Blomstedt
Daniel Harding
Semyon Bychkov

Eniten konsertoineet viulistit 2019:
Leonidas Kavakos
Joshua Bell
Isabelle Faust
Renaud Capucon
Augustin Hadelich
James Ehnes
Frank Peter Zimmermann
Vilde Frang
Leila Josefowicz
Pekka Kuusisto

Eniten konsertoineen pianistit 2019:
Yuja Wang
Jan Lisiecki
Emanuel Ax
Daniil Trifonov
Rudolf Buchbinder
Sir Andras Schiff
Denes Varjon
Yefim Bronfman
Leif Ove Andsnes
Kirill Gerstein

Esitetyimmät oopperat kaudella 2019-20:

Verdi: La traviata
Bizet: Carmen
Puccini: La boheme
Mozart: Don Giovanni
Mozart: Taikahuilu
Verdi: Rigoletto
Rossini: Sevillan parturi
Puccini: Madama Butterfly
Mozart: Figaron häät
Verdi: Aida
- - - - -
17. Beethoven: Fidelio

Eniten esitetty operetti: Johann Straussin Lepakko.
Eniten esitetty musikaali: Frederick Loewen My Fair Lady.

kari.naskinen@gmail.com