Marilyn Monroe ja "Marilyn Monroe"

Tein vuoden parhaiden elokuvien listan liian aikaisin (Mustaa valkoisella 23.12.). Kymmenen parhaan joukkoon pitää nimittäin panna myös Simon Curtisin esikoispitkäelokuva My Week With Marilyn. Se on hieno henkilökuvaus maailman kaikkien aikojen tunnetuimmasta ja ihailluimmasta naisesta Marilyn Monroesta.

Marilyn Monroe ei koskaan saanut Oscar-palkintoa, mutta ei olisi yllätys, jos Oscarilla nyt palkittaisiin Marilynia loistavasti esittävä Michelle Williams (kuva). Hän on opiskellut Marilyninsä täydellisesti, ilmeitä, eleitä, liikkeitä ja ääntä myöten. Eikä hänen tekemänsä Marilyn-kuva jää näihin ulkokohtaisiin seikkoihin, vaan Michelle Williams pystyy erinomaisesti kuvaamaan myös Marilynin sisäistä, ristiriitaisesti vellovaa "sielunelämää".

Tämän rohkenee sanoa, sillä Marilynin elokuvia me filmihullut olemme katsoneet paljon, hänestä on nähty monia uutis- ym. filminpätkiä, ja hänestä tehtyjä kirjoja on suomennetukin kymmenkunta. Näiden kaikkien perusteella: Michelle Williams on roolissaan täysosuma.

Elokuva kertoo yhdestä viikosta Pinewood-studioilla Englannissa, jonne Marilyn Monroe tuli näyttelemään elokuvassa Prinssi ja revyytyttö (1957). Elokuvan ohjasi nelinkertainen Oscar-voittaja Laurence Olivier, joka paremmin tunnettiin näyttelijänä, varsinkin Shakespeare-tulkinnoistaan. Tämä oli vasta hänen neljäs elokuvaohjauksensa, mutta niin vaikeiksi kuvaukset Marilynin kanssa osoittautuivat, että Sir Olivier palasi niiden jälkeen taas teatteriin. Tosin hän vielä 1970-luvulla ohjasi kaksi näytelmäelokuvaa.

Elokuvan pohjana ovat Olivierin apulaisena toimineen Colin Clarkin kaksi muistelmakirjaa. Niiden mukaan hänellä oli romanssintynkääkin Marilynin kanssa. Oli tai ei, tuo episodi täydentää Curtisin elokuvassa Marilynin luonnekuvaa. Marilyn Monroe tuli Englantiin maailman supertähtenä, Marilyn toki nautti tilanteesta, mutta kun se meni äärimmäisyyksiin, oli katastrofi päällä. Siinä ei auttanut aviomies Arthur Millerinkään läsnäolo eikä tietenkään oudon, ärhentelevän englantilaisen ohjaajan kanssa työskenteleminen. Marilyn hermostui, ja sitten pitikin alkaa ottaa pillereitä sekä nukahtamiseen että heräämiseen.

Tämän kaiken myllerryksen Michelle Williams esittää hienosti. Kaiken huippuna ovat ne kohtaukset, joissa Marilyn on parhaimmillaan - Prinssi ja revyytyttö täytyy pikaisesti hankkia taas katsottavaksi. Sen valmistuminen näyttää kuitenkin olleen työn ja tuskan takana, ja varmaan Marilyn tunti taas olonsa hieman kotoisammaksi palattuaan Englannista Hollywoodiin, missä valmistuivat vielä Piukat paikat, Lemmenloukku ja Sopeutumattomat. Kotoisuuskin on tietenkin kyseenalaista, sillä Marilyn teki huumeitsemurhan elokuussa 1962 - vai murhattiinko hänet, koska alkoi olla epävarmaa, pystyykö Marilyn pitämään suutaan kiinni suhteistaan Kennedyn veljeksiin. Salaliittoteorian mukaan murhan olisi voinut tehdä mafia, johon Frank Sinatralla oli hyvät suhteet, ja Sinatra oli myös Kennedyjen kaveri.

kari.naskinen@gmail.com

Riisto jatkuu

Mikään ei ole muuttunut 500 vuodessa. Kun Kolumbus oli löytänyt uuden mantereen, alkoi alkuperäisväestön riisto. Espanjalaisen Iciar Bollainin elokuvassa Sade kuuluu meille kerrotaan, miten riisto ja sorto jatkuvat edelleen. Nykyisin se vain tapahtuu näennäisesti hienostuneemmassa muodossa, kun "hyväntekijöinä" ovat esimerkiksi Maailmanpankki ja Maailman valuuttarahasto.

Elokuvassa nämä kaksi aikaa kohtaavat. Espanjalainen elokuvaryhmä saapuu Boliviaan tekemään elokuvaa Kolumbuksesta. Sitten tulee kuitenkin ongelmia, kun filmauspaikkakunnalla Cochabambassa alkavat isot mielenosoitukset vesihuollon yksityistämistä vastaan. Tarinalla on sikäli todellisuuspohja, että 1990-luvulla aloitettiin vesivarojen myynti monikansallisille yhtiöille. Kun veden hinta nelinkertaistui, ei köyhillä ihmisillä ollut varaa ostaa sitä, vaan he alkoivat kerätä sadevettä juotavakseen. Sadeveden kerääminen kuitenkin kiellettiin lailla.

Elokuvanteko elokuvassa uhkaa keskeytyä, kun yksi keskeiseen rooliin amatöörinäyttelijäksi valittu mies ryhtyy vesimellakoiden vetäjäksi ja joutuu poliisin hakkaamaksi ja pidättämäksi. Hieno elokuva laajenee samalla voimakkaaksi globalisaatiokritiikiksi. Eikä asia mitenkään vieras ole vanhalla mantereellakaan. Margaret Thatcherin aikana vesihuolto yksityistettiin myös Englannissa, jolloin vesipalvelujen laatu heikkeni nopeasti ja hinnat nousivat.

En tiedä asioidenlaitaa nyt Englannissa, mutta Bolivian vesimellakat saivat aikaan yksityistämisestä luopumisen. Suomessa puolestaan on energiahuoltoa yksityistetty, ja terveydenhuoltoa niin ikään, vaikka tulokset osoittavat, että terveyskeskustoiminta yksityistettynä tulee kalliimmaksi kuin kunnan omana toimintana.

Veden yksityistämistä kehitysmaissa ajaa Maailmanpankki edelleen. Tässä touhussa ovat innokkaina mukana myös Maailman kauppajärjestö WTO ja EU, joka pyrkii solmimaan Afrikan, Karibian ja Tyynen valtameren maiden kanssa uusia talouskumppanuussopimuksia, joihin liittyy nimenomaan vesihuollon siirtäminen tehokkaammalle yksityissektorille. Varmaa tuloa riistäjille, sillä ilman vettä ei kukaan tule toimeen. Nykyisin kuolee vesihuollon puutteeseen 6000 lasta päivittäin, kun miljardi ihmistä on vailla puhdasta juomavettä.

Vesi, öljy, timantit - mitä tahansa luonnonvaroja jossakin on, niiden arvon ns. markkinat tietävät ja siksi niitä ei voi jättää kenen tahansa hyödynnettäviksi.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden urheiluhalliyhdistyksessä myrskyää

Joulukuun myrskyt ovat ulottuneet myös Lahden urheiluhalliyhdistykseen. Sen isännöitsijä Heimo Riutta (SDP) on saanut potkut. Perusteena irtisanomiselle olivat tuotannollis-taloudelliset syyt: kun yhdistys myi Suurhallin ja sen kyljessä olevan pienemmän messuhallin Lahden kaupungille, ei yhdistyksessä enää tarvittu isännöitsijän vakanssia.

Toinen myrskyn seuraus on, että Lahden jäähalli Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Pylväs (SDP) on jätetty valitsematta uudelleen yhtiön hallitukseen. Urheiluhalliyhdistys on jäähalliyhtiön pääomistaja.

kari.naskinen@gmail.com

The Girl with the Dragon Tattoo

Sopiiko Daniel Craig Mikael Blomqvistin rooliin? Onko Rooney Mara (kuva) yhtä hyvä kuin Noomi Rapace? Tällaisiin pohdintoihin ajautuu pakostakin, kun katsoo Millennium-trilogian ensimmäistä Hollywood-osaa. Näin siksi, että David Fincherin ohjaama versio tuli tavallaan liian lyhyen ajan kuluttua ensimmäisen tästä romaanista tehdyn elokuvan jälkeen. Harmillista, sillä tällainen vertailuasetelma häiritsee.

Pari vuotta sitten ensi-iltansa saanut, Nils Arden Oplevin ohjaama Miehet jotka vihaavat naisia on hyvä läpileikkaus Stieg Larssonin jännittävästä, taidokkaasta romaanista. Fincherin versiossa eivät roolitukset kaikin paikoin pärjää edeltäjälleen, mutta yleisilmeeltään amerikkalaiselokuva on jopa parempi. Sen karu, lumiräntäisen harmaa kuva kehystää erinomaisesti kylmässä Pohjolassa etenevää tarinaa, jossa ei juuri valoa ole.

Näin naapurimaalaisen kannalta kotoisuutta tuo lisäksi se, että elokuvassa on mukana muutamia tuttuja ruotsalaisia näyttelijöitä. Sen sijaan ei puhuta siitä yhdestä tutkittavana olevan suvun natsista, joka oli kuollut vapaaehtoisena Suomen talvisodassa 1940.

Aluksi tuntui vähän vieraalta, että ruotsalaista toimittajaa esitti "Bond". Daniel Craig onnistuu kuitenkin välttämään tällaisiin ennakkoasenteisiin liittyvät sudenkuopat ja on lopulta hillityn hyvä roolissaan. Tästä huolimatta alkuperäinen Michael Nyqvist on parempi.

Sama pätee Lisbeth Salanderin rooliin. Rooney Mara toimii, mutta Noomi Rapacen pelottavaan rajuuteen hän ei yllä.

Kahden vuoden takainen elokuva on muutenkin hurjempi. Amerikkalaiset ovat kuvanneet selvästi hillitymmin tiettyjä pahoja jaksoja, kuten esimerkiksi raiskausta, minkä uhriksi Lisbeth joutuu. Raiskaajasikaa eli Lisbethin virkaholhoojaa esittävä Yorick van Wageningen on myös pliisu versio elkuperäiselokuvan Peter Andersson, joka jo ulkoiselta olemukseltaan on täys mulkku.

Elokuvan alkutekstit ovat hienot, tuovat mieleen takavuosien animaatiomestarin Norman McLarenin, vaikka nykyisin ei tehdäkään vanhanaikaisia animaatioita, vaan taiteillaan digitaalitekniikalla.

The Girl with the Dragon Tattoo on joka tapauksessa ainakin yhdellä mittarilla mitattuna jokseenkin samantasoinen elokuva kuin Miehet jotka vihaavat naisia: Oplevin elokuva pääsi vuoden parhaiden elokuvien listallani yhdeksänneksi ja Fincherin elokuva nyt kymmenenneksi. Vuoden 2011 parhaat ensi-iltaelokuvat:

1. Woody Allen: Midnight in Paris
2. Tom Hooper: Kuninkaan puhe
3. Olivier Assayas: Carlos The Jackal (dvd)
4. Olivier Assayas: Kesähetket
5. Aki Kaurismäki: Le Havre
6. Abbas Kiarostami: Iltapäivä Toscanassa
7. Pedro Almodovar: Iho jossa elän
8. Rob Epstein ja Jeffrey Friedman: Howl - Huuto
9. Nicolas Winding Refn: Drive
10. David Fincher: The Girl with the Dragon Tattoo

kari.naskinen@gmail.com

Sähköä ilmassa, kun tiedonvälitys muuttuu

Kun vuonna 1967 aloitin toimitusharjoittelijana Jyväskylän Ympäristölehdessä, sanoi päätoimittaja Väinö Mikkola, että muista aina ihmisten nimet. Niitä pitää olla lehdessä mahdollisimman paljon ja niiden pitää olla oikein kirjoitettuja.

Noihin aikoihin olikin tapana, että esimerkiksi kaikkiin onnettomuus- ja rikosuutisiin pantiin osallisten nimiä niin paljon kuin mahdollista. Jos joku jäi suojatiellä auton alle, niin lehteen sekä ajajan että jalankulkijan nimet.

Enää ei nimiä samalla tavalla panna julki, sillä tiukentunut intimiteettilainsäädäntö on tullut väliin. Toista oli ennen. Kun 1950-luvulla ilmestynyt Sensaatio Uutiset mustamaalasi presidentiksi pyrkivää Urho Kekkosta, olivat juttujen otsikot värikkäitä.

”Kekkonen työskentelee vieraitten päämäärien hyväksi”
”Kekkonen tappeli ministerin kanssa”
”Kekkonen sammui lattialle pääministeri Hedtoftin hautajaisten jälkeen”
”Kekkonen tanssi kuolevaa joutsenta Mikojanin kutsujen jälkeen”
”Kekkonen nukahti hotellin hissiin”
”Ministerillä oli oma bordelli Meilahdessa. Kekkonen innokas asiakas”
”Rakastunut Kekkonen häiritsee naapureita”
”Kekkonen vietiin poliisiasemalle. Täysjuovuksissa suurhotellissa”
”Hotellitappelut jatkuvat: raahasi naista korvarenkaista.”

Värikkäitä otsikoita saadaan nykyisinkin, mutta niiden taustalla on yleensä todistettuja tosiasioita, vaikkapa Matti Vanhasen, Ilkka Kanervan ja Vesa Keskisen naisseikkailujen tapaan.

Edes 7 päivää -lehden juorujutut eivät pärjää kovuusvertailussa entisaikojen juttujen kanssa. Lahtelainen mediatutkija, yht. tri Markku Koski sanookin tuoreessa kirjassaan Sydän hihassa (WSOY, 2011), että ”Seiska” on varsin kaukana perinteisistä sensaatiolehdistä. Seiskan linja ei ole mitenkään ärhäkkä, ja sen uutislöydötkin ovat aika laimeita.

Seiskan edellinen päätoimittaja Eeva-Helena Jokitaipalekin on myöntänyt tämän: ”Seiskan journalismin pohjavire on kiltteys ja asiallisuus. Tärkeintä on, että juorut perustuvat tosiasioihin, monta kertaa ne voivat olla aivan inhimillisiä asioita, pikkuasioitakin.”

Vanhasta kunnon Hymy-lehdestä Seiska eroaa Kosken mukaan siinä, että Seiska ei edes yritä olla vähäväkisten puolella herroja vastaan. Demokratian vahtikoiraksi Seiskasta ei siis ole.

ISO SÄHKÖINEN MUUTOS

Hurjimmat tekstit ilmestyvät nykyisin internetissä. Tiedonvälityksen muutos itsessään on hurjassa muutoksessa. Muuttunutta tilannetta luonnehdittiin osuvasti pari päivää sitten Twitterissä: ”Toimittajat eivät enää määrittele uutista, vaan joutuvat reagoimaan, kun se määritellään muualla.” Tarkoitettiin tietenkin internettiä, missä asiat nykyisin ensimmäisenä tulevat esille.

Internet on jo tärkeämpi kuin televisio. Taloustutkimus Oy:n tuoreen tutkimuksen mukaan aikuisista suomalaisista 38 prosenttia ei voisi kuvitella luopuvansa internetistä; keväällä 2010 vastaava osuus oli 32 prosenttia. Internetin tärkeys on noussut kaikissa ikäryhmissä, mutta erityisesti alle 35-vuotiaiden joukossa. Internetin tärkeys näkyy esimerkiksi netti-tv:n, sähköisten sanomalehtien ja sosiaalisen median käytön lisääntymisenä.

Nuorten osalta on tapahtunut iso muutos myös lehtien lukemisessa. Alle 25-vuotiaat käyttävät jo enemmän aikaa sanomalehtien sähköisten versioiden kuin paperisten lehtien lukemiseen.

Minäkin kirjoitin viimeisen paperilehtijuttuni tämän päivän Viikko-Hämeeseen, jonka ilmestyminen nyt loppuu. Tämä johtuu siitä, että poliittisten lehtien tukimäärärahat ovat oleellisesti pienentyneet. Tästä eteenpäin näitä rahoja pannaan sähköiseen viestintään. Näin on oikein, koska sähköiseksi tämä meininki joka tapauksessa enenevässä määrin muuttuu.

Kuvaavaa asialle onkin, että kun Hämeen Voiman, sen seuraajan Hämeen Kansan ja sen seuraajan Viikko-Hämeen 105 vuotta pitkä historia loppuu tänään, niin päätoimittaja Jarkko Nissinen siirtyy Ruusuverkko Oy:n toimitusjohtajaksi. Ruusuverkko tuottaa sähköisiä verkkopalveluita SDP:lle ja Uutispäivä Demarille.

PENTIKÄINEN VALITTAA

Hermostunut on varsinkin Helsingin Sanomien johtaja Mikael Pentikäinen, joka itkee sitä, että eduskuntaryhmät onnistuivat tekemään ratkaisun Yleisradion rahoitusjärjestelmästä. Pentikäinen kantaa huolta siitä, miten käy isänmaalle tärkeän moniarvoisen median, kun valtio sallii Yleisradion jatkavan hyvää toimintaansa. (HS 18.12.)

Helsingin Sanomat itse on kuitenkin nimenomaan Pentikäisen aikana kaventanut omaa moniarvoisuuttaan. Takavuosina sanottiin jopa niin, että Hesari on Suomen suurin työväenlehti, mutta enää ei tällaista väritystä löydy raapimallakaan. Lestadiolais-kepulainen Pentikäinen on tehnyt lehdestä täysin yksiarvoisen, porvarillista hegemoniaa pönkittävän välineen.

Ylen toiminta nettipuolella on erityisesti porvarien hampaissa. Kuitenkaan Yle ei nettisivuilleen myy ilmoituksia, joten lehdet saavat edelleen vapaasti hoitaa sen ison bisneksensä.

Mutta kuten Lauri Tähkä laulaa:

"Meitä vuodet kun liikuttaa
Se mikä taakse jää katoaa
Kaikki kulkee
Kukaan ei jää pysy paikoillaan"

Väinö Mikkolan neuvojen mukaan nimet ovat joka tapauksessa edelleen tärkeitä. Lahden Radion nettisivulle ilmestyi tänään juttu hollolalaisesta maanviljelystilasta. Väärin olivat sekä tilan että isännän nimet. Jokin aika sitten oli puolestaan Etelä-Suomen Sanomissa melkein sivun haastattelu entisestä kansanedustajasta Helge Talvitiestä (SKDL), mutta jutussa nimi oli koko ajan Helge Kaalikoski - etunimi ja puolue oikein.

kari.naskinen@gmail.com

Rallin MM-sarja laahaa pohjamudassa

Kun rallin MM-sarja 2012 alkaa Monacosta tammikuun 18. päivänä, on lähtöluettelossa vain kaksi ajajaa, jotka kilpailevat maailmanmestaruudesta. Citroen pyrkii ajattamaan mestariksi Sebastien Loebin ja Ford Jari-Matti Latvalan. Tämä on ilmoitettu jo etukäteen.

Ralliautoilu onkin tällä hetkelle huonoissa kantimissa. Ford oli tipalla jättää tehtaan tuen pois kokonaan puoliviralliselta kilpatalliltaan M-Sportilta ja Citroen suunnittelee myös poistumista rallista 1-2 vuoden kuluttua. Ministä ei uutena tallina ole ainakaan vielä paljon mihinkään, ja Volkswagen on vasta tulossa. Voikin käydä niin, että parin vuoden kuluttua on mestaruudesta kilpailemassa edelleen vain kaksi tallia, Mini ja VW.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden taidekoulutuksen alasajajat

Lahden ammattikorkeakoulun tavoitteena on vähentää taideaineiden opetusta. Syylliset ovat tässä:

Lahden ammattikorkeakoulun rehtori ja hallituksen puheenjohtaja Risto Ilomäki.

Lahden ammattikorkeakoulun hallituksen muut jäsenet:
Vararehtori Helena Karento (varajäsen vararehtori Juhani Nieminen)
Johtaja Päivi Starckjohann (johtaja Ulla Weijo)
Lehtori Rami Kivilahti (lehtori Leena Haapola)
Lehtori Kari Lohko (lehtori Helena Sillanpää)
Harjoitteluinsinööri Neea Similä (johdon sihteeri Sanna Laitinen)
Opiskelija Marianna Rantanen (opiskelija Juha Lumme)
Opiskelija Sara Etola (opiskelija Ayla Dincay)
Isku Invest Oy:n toimitusjohtaja Jukka Anttonen (Lahden Autokori Oy:n toimitusjohtaja Juhani Saario)
Lakesin toimitusjohtaja Essi Alaluukas (Lahden tiede- ja yrityspuiston toimitusjohtaja Lauri Ylöstalo)
L-Fashion Groupin henkilöstöjohtaja Eija Koskinen (diplomi-insinööri Taina Ahlroth)

Lahden ammattikorkeakoulu kuuluu Päijät-Hämeen koulutuskonserniin, jonka toimitusjohtaja on Arvo Ilmavirta. Poliitikoista valitun koulutuskonsernin hallituksen muodostavat:

Jari Salonen, puheenjohtaja (Kok) Lahti
Kirsti Laatunen, varapuheenjohtaja (SDP) Orimattila
Maarit Luukka (Kesk) Lahti
Leena Mäkelä (Kok) Lahti
Sanna Mäkinen (SDP) Lahti
Markku Rantoila (Vas) Lahti
Paula Ijäs (Kesk) Heinola
Mauno Kuusela (SDP) Heinola
Sauli Pakkanen (Kok) Asikkala
Markku Pulkkanen (Kok) Hollola
Seppo Virtanen (SDP) Nastola

kari.naskinen@gmail.com

Lahden toriparkki aiotaan sittenkin rakentaa kaupungin rahoilla

Lahden kaupunginvaltuusto on aiemmin päättänyt, että jos torin alle rakennetaan parkkihalli, ei rakentamiseen saa käyttää kaupungin varoja, ei ainakaan suoraan. Tämän takia rakennuttajataho tulisi olemaan kaupungin omistama Lahden Pysäköinti Oy.

Nyt tätä muodollistakin mutkaa ollaan vetämässä suoraksi. Tämän kaavaillaan tapahtuvan niin, että kaupunki myy Kauppakeskus Trion alakerrassa omistamansa 550 autopaikkaa Citycon Oyj:lle, joka omistaa muuten Trio-kiinteistön, mutta ei siis näitä 550:tä autopaikkaa. Kaupasta saatavat miljoonat on sitten tarkoitus panna toriparkin rakentamiseen. Näin ollaan valtuuston päätökselle antamassa piutpaut.

Saa nähdä, miten lopullisen kauppapäätöksen käy kaupunginhallituksessa ja valtuustossa?

kari.naskinen@gmail.com

Kolme maalia 50 sekunnissa

Näinä päivinä tulee kuluneeksi 50 vuotta yhden jääkiekkoennätyksen syntymisestä: KooVeen Erkki Suokko teki 26.12.1961 kolme maalia 50 sekunnissa. Koulukadun tekojääradalla pelatussa mestaruussarjan ottelussa Tampereella KooVee voitti HIFK:n 13-2 ja Suokon maalit syntyivät ajoissa 53.12 - 53.30 - 54.02. IFK:n maalivahtina oli Raimo Sepponen, josta pelaajauransa jälkeen tuli erinomainen erotuomari.

KooVee pelaa nykyisin Suomi-sarjassa johtaen omaa lohkoaan. KooVee on alunperin 1929 perustettu Tampereen työväenyhdistyksen urheilu- ja voimailuseura Kilpa-Veljet ry; jääkiekon mestaruussarjaan TK-V tuli 1954, ainoan mestaruutensa KooVee voitti 1968 ja SM-liigasta se putosi 1980.

Kaudella 1961-62 Erkki Suokko voitti myös pistepörssin lukemilla 21+16 = 37. Kun kymmenen joukkueen sarja pelattiin kaksinkertaisena, tuli ottelukierroksia 18. Suokon pistekeskiarvo oli 2,06 per ottelu. Tällä hetkellä SM-liigan pistepörssin kärjessä on Ässien Tomas Zaborsky 26+13 = 39 (32 ottelua, keskiarvo 1,2).

Suokon pelivuosina pörssipisteitä ei saanut yhtä helposti kuin nykyisin, koska silloin maaleihin ei koskaan merkitty kuin yksi syöttäjä. Toisaalta maalinteko on nyt vaikeampaa, sillä maalivahdit ja maalivahtien varusteet ovat parantuneet. Kaudella 1961-62 tehtiin keskimäärin 8 maalia/ottelu. Tämän kauden SM-liigassa on tehty 5,2 maalia/ottelu.

Eniten hattutemppuja SM-sarjassa ja SM-liigassa on tehnyt Ässissä ja TPS:ssä pelannut Arto Javanainen, yhteensä 39. Muita kärkipään hattutemppuilijoita ovat olleet Lasse Oksanen 22, Timo Susi 18, Raimo Summanen 15 ja Timo Turunen 15.

Tällaisten tilastojen kanssa on harmillista, että teettää kovasti töitä yhdistellä entisen SM-sarjan ja vuodesta 1975 toimineen SM-liigan tilastoja. Liigatilastot kyllä löytyvät, koska niitä pitää liigan tilastohirmu Erkki Loikkanen. Häneltä pyysin nyt listan kotikaupunkini Lahden hattutemppujen tekijöistä liigassa: Erkki Laine 11, Markku Hakulinen 5, Erkki Mäkelä 4, Richard Grenier 3, Olavi Niemenranta 3, David Conte 2, Yrjö Hakulinen 2, Lasse Jämsen 2, Mikko Peltola 2.

Pelicans Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Kaarna teki kolme maalia pelatessaan Jokereissa 1978 Ilvestä vastaan.

kari.naskinen@gmail.com

Taiteilijoiden pitää työllistyä palkalliseen työhön

Otsikon mukainen kanta on otettu Lahdessa, joka ensi vuonna markkinoi itseään Helsingin siivellä maailman muotoilupääkaupunkina. Kysymys on siitä, että Päijät-Hämeen koulutuskonserni ja Lahden ammattikorkeakoulu haluavat lopettaa Lahden taideinstituutin sillä perusteella, että eivät ne sieltä valmistuvat käppänät kuitenkaan mihinkään palkalliseen työhön pääse.

Lahden kaupunki markkinoi 1980-luvulla itseään Business Citynä, ja kaupunginorkesterinkin nimeksi muutettiin vähäksi aikaa Business City Orchestra. Vanha perinne siis - taiteenkin pitää toimia liiketaloudellisin periaattein. Siksi ei kuvataidekoulutusta suvaita, koska valmistuvia taiteilijoita eivät Isku, Kemppi tai Hämeenmaa kuitenkaan palkkaa töihin.

Tästä huolimatta kuvataiteella on Lahdessa vahvat juuret. Lahden taideyhdistys perustettiin jo 1935 ja Lahden kuvaamataiteilijoiden kerho 1947 (nimi muuttui Lahden taiteilijaseuraksi 1954). Ensimmäinen suomalainen kesätaidenäyttelykin järjestettiin Lahdessa 1960 Kariniemen mäellä, jossa sen avasi Ateneumin johtaja Sakari Saarikivi; esillä oli mm. Kimmo Kaivannon, Laila Pullisen, Jaakko Sieväsen ja Sam Vannin töitä. Mukkulassa järjestettiin 1968-72 Talli ja puisto -tapahtumat, joissa tulivat tutuiksi myös Mauno Hartmanin ja Olavi Lanun teokset.

Lahden taidekoulu perustettiin 1971. Sen jatkajan Lahden taideinstituutin kouluttamat taiteilijat ovat menestyneet hyvin, joskaan eivät ole päässeet palkkatöihin, vaan ovat Lahden virallista kantaa vastustaen toimineet freelancereina, kuten esimerkiksi tämänvuotisen Ars Fennica -palkinnon saanut Anssi Kasitonni. Salmelan taidekeskuksen vuoden nuoreksi taiteilijaksi valittiin puolestaan viime vuonna lahtelainen Maria Laine.

Lahti on kuvataidekaupunkina ollut muutenkin merkittävä. Täällä on tähän asti suvaittu taiteilijoita, vaikka varsinaista taidemuseorakennusta ei olekaan saatu aikaan. Sotien jälkeen kaupunginjohtajina toimineet Olavi Kajala ja Teemu Hiltunen vaikuttivat siihen, että tätä Suomen nuorinta kaupunkia alettiin kutsua "veistosten kaupungiksi". Nytkin Lahti taitaa olla kaupunki, jossa on asukaslukuun suhteutettuna eniten julkisia taideteoksia.

Lahtelaisia taiteilijoita on aina ollut huipulla, tuosta kun lonkalta heittää nimiä, niin taso on ollut ja on kova: Kosti Ahonen, Mauno Hartman, Aarre Heinonen, Reino Hietanen, Kaija Ikävalko, Timo Jakola, Väinö Komu, Matti Koskela, Outi Kirves, Pasi Kutvonen, Olavi Lanu, Mauno Lappalainen, Jukka Lehtinen, Risto Leppänen, Veikko Leppänen, Satu Loukkola, Pentti Melanen, Arto Pennanen, Olavi Ryyppö, Antti Salokannel, Antti Ukkonen, Soile Yli-Mäyry...

Tuosta porukastakaan ei moni ole työllistynyt vakituiseen palkkatyöhön, mutta hyvää jälkeä on syntynyt.

Lahden kuvaamataiteilijoiden kerhon järjestämässä keskusteluillassa joskus 50-luvulla todettiin, että on turmiollista, jos kulttuurin suhteen pääsee vallalle kaupallis-teollinen asenne. Tämän pelon on Lahden ammattikorkeakoulu nyt konkretisoinut.

kari.naskinen@gmail.com

Räikkönen, Schumacher, Reutemann, Vettel, Loeb

Miten käy Kimi Räikkösen paluun F1:een? Vastausta on yritetty haarukoida laidasta laitaan, mutta vastaus tulee vasta ensi vuonna. Yhden vertailukohdan tarjoaa joka tapauksessa Michael Schumacher. Hän palasi tositoimiin kolmen taukovuoden jälkeen, ja lasketaan nyt Räikkösen eduksi, että häneltä jäi väliin vain kaksi vuotta. Schumacherin parhaat saavutukset kahtena viime kautena olivat neljä neljättä sijaa.

Räikkönen ajoi kaksi kautta rallin MM-sarjaa. Se ei ole alkuunkaan sama asia kuin jos olisi ajanut koko ajan formuloilla, mutta nopeanajon tuntuma joka tapauksessa säilyi. Räikkösen etuna Schumacheriin nähden on lisäksi ikä, kymmenen vuotta nuorempi.

Schumacherin ajama Mercedes GP on parempi vehje kuin Lotus (Renault). Autojenvälisissä voimasuhteissa voi kuitenkin yhden talvikauden aikana tapahtua paljon, joten arvuutteluksi menee tältäkin osin.

Rallissa Räikkönen kehittyi kahden vuoden aikana. Kun hän ensimmäisenä kautena hävisi pikataivalajoissa kärjelle kaksi sekuntia ja vähän ylikin, pääsi hän tänä vuonna keskimäärin jo sekunnin päähän pohja-ajoista.

Historiaa hän joka tapauksessa teki ajamalla kaksi rallin MM-sarjaa saavuttaen yhteensä 59 pistettä. Tätä ennen oli yksi toinenkin F1-ajaja saavuttanut rallipisteitä: Carlos Reutemann oli kotimaansa Argentiinan MM-osakilpailussa neljäs vuonna 1980 Fiat 131 Abarthilla. Kilpailun voitti samanlaisella autolla Walter Röhrl, jolle Reutemann hävisi 47 minuuttia.

VETTEL VAI LOEB?

Englantilaisen Autosport-lehden vuotuisessa gaalassa annettiin kuluneen kauden ykköspalkinto Sebastian Vettelille. Lehden lukijat kuitenkin äänestivät vuoden parhaaksi autourheilijaksi Sebastien Loebin.

Mahdotonta tällaiset eri lajien väliset vertailut ovatkin, mutta kun tarkastellaan Autosportin matemaattisen tarkkaa, kaikki lajit huomioon ottavaa pisteytystä, päädyttiin siinä kauden loputtua seuraavanlaiseen järjestykseen:

1. Sebastian Vettel F1
2. Mark Webber F1
3. Jenson Button F1
4. Lewis Hamilton F1
5. Fernando Alonso F1
6. Will Power Indy Car
7. Carl Edwards Nascar
8. Dario Franchitti Indy Car, Grand Am
9. Sebastian Loeb ralli
10. Scott Dixon Indy Car, Grand Am
11. Kyle Bush Nascar
12. Sebastien Ogier ralli
13. Mikko Hirvonen ralli
14. Jimmie Johnson Nascar, Grand Am
15. Matt Kenseth Nascar
16. Tony Stewart Nascar
17. Jari-Matti Latvala ralli
18. Felipe Massa F1
19. Sebastien Bourdais ILMC, ALMC, Indy Car, Le Mans 24
20. Jeff Gordon Nascar
21. Kevin Harvick Nascar
22. Nico Rosberg F1
- - - - -
46. Juho Hänninen ralli
108. Heikki Kovalainen F1
152. Valtteri Bottas GP3, F3
205. Kimi Räikkönen ralli, Nascar
255. Toni Gardemeister ralli
314. Toni Vilander ALMS, ILMS, Le Mans 24
470. Aaro Vainio GP3
772. Matias Laine GP3
910. Markus Palttala FIA GT1, Spa 24
914. Jukka Ketomäki ralli
1093. Mika Salo ALMS
1189. Ari Laivola ralli
1228. Jarkko Nikara ralli
1374. Jesse Krohn F3
1382. Jani Salomaa ralli
1418. Juha Salo ralli
1507. Mattias Therman ralli
1507. Matti Rantanen ralli
1507. Jari Ketomaa ralli
1541. Reijo Muhonen ralli
1644. Mikko Pajunen ralli
1651. Mika Häkkinen ILMC
1689. Mikko Eskelinen ralli
1709. Mikko Lehessaari ralli
1762. Esapekka Lappi ralli
1775. Petri Lehtovirta ralli
1783. Jukka Korhonen ralli
1813. Kari Hämäläinen ralli
1817. Mika Turkki ralli
1832. Kalle Pinimäki ralli
1836. Juha Pasanen ralli
1844. Kristian Yritys ralli
1856. Joni Pakarinen ralli
1859. Jouni Virtanen ralli
1868. Petri itkonen ralli
1868. Janne Berg ralli
1868. Ilkka Pastila ralli
1868. Pekka Vuorio ralli
1868. Pekka Nieminen ralli
1868. Riku Tahko ralli
1868. Niko Veikkanen ralli
1868. Ari Kirvesmäki ralli
1868. Joonas Lindroos ralli
1868. Matti Kortelainen ralli
1868. Jarmo Komsi ralli
1868. Kari Hytönen ralli
1868. Kristian Kiviniemi ralli
1868. Ilkka Kariste ralli
1868. Tomi Tukiainen ralli
1868. Kari Koskelainen ralli
1868. Christoffer Dahlström ralli
1868. Sami Valme ralli
1868. Tomi Weurlander ralli
1868. Santeri Jokinen ralli
1868. Janne Siikonen ralli
1868. Sami Pyhälä ralli
1868. Timo Pulkkinen ralli
1868. Raimo Kaisanlahti ralli
1936. Daniel Aho F3
2111. Mika Vähämäki Spa 24
2179. Jussi Kumpumäki ralli

Kummallista vain, että Autosport ei noteeraa lainkaan rallicrossia.

Maidenvälinen paremmuusjärjestys: 1) Saksa, 2) Australia, 3) Britannia, 4) USA, 5) Ranska, 6) Espanja, 7) Suomi, 8) Brasilia, 9) Uusi-Seelanti, 10) Japani.

Suomen parhaan urheilijan valitsevat Urheilutoimittajien liiton jäsen. Liiton alustavalla ehdokaslistalla edustavat autourheilua Bottas, Hirvonen ja Hänninen. Moottoripyöräilijöitä ovat enduromestarit Mika Ahola, Eero Remes, Juha Salminen, Matti Seistola, Marko Tarkkala, Jari Mattila ja Valtteri Salonen sekä maaradan maailmanmestari Joonas Kylmäkorpi ja RR:n sivuvaunuluokan maailmanmestari Pekka Päivärinta.

kari.naskinen@gmail.com

Maataloustuet suuremmat kuin työllisyysrahat

Suomi on luultavasti maailman ainoa maa, jossa yhdellä ammattiryhmällä on oma puolue ja vieläpä hyvin menestynyt. Seuraavissa vaaleissakin sillä on edelleen oma presidenttiehdokkaansa. Maanviljelijöiden edustaja on Paavo Väyrynen, joka politiikkaharrastuksensa aloittaessaan oli alkuperäisen Maalaisliiton miehiä. Markkinointisyistä puolue muutti nimensä Keskustapuolueeksi vuonna 1965 ja Suomen Keskustaksi 1988.

Maatalouden osuus Suomen bruttokansantuotteesta on enää prosentin luokkaa. Tästä huolimatta maataloutta tuetaan noin kolmella miljardilla eurolla vuodessa, siis suuremmalla summalla kuin on maatalouden oma bkt. Tuosta tukipotista selvästi alle puolet tulee EU:n kautta ja loput saa Suomen valtio maksaa EU:n luvalla. Käytännössä kaikki tämä raha on kuitenkin suomalaisten omia rahoja, koska Suomi on EU:ssa nettomaksaja. Missään muualla ei maataloustukiin käytetä suhteellisesti laskien näin paljon rahaa.

Kaikesta Brysselin kautta Suomeen kierrätettävistä rahoista 70 prosenttia menee maatalouden tukemiseen.

Entisen Teollisuuden ja työantajain keskusliiton toimitusjohtaja Johannes Koroma onkin todennut, että ”maatalouden EU-politiikalla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden kanssa. Ainoa lähtökohta on saavutettujen etujen luovuttamattomuus.”

Maataloudella on puoliaan pitämässä myös oma ministeriö. Kumma juttu tämäkin. Miksei maatalousbisnes voisi kuulua työ- ja elinkeinoministeriöön? Tai miksei sitten omat ministeriönsä ole myös taksiautoilijoilla, torikauppiailla, partureilla jne.?

Jos kepu ei ole hallituksessa, hoitaa maatalousministerin postia aina joku kokoomuslainen, tällä kertaa viljatilallinen Jari Koskinen Hauholta.

Maatalouden asioita eduskunnassa junailee tietenkin myös maa- ja metsätalousvaliokunta. Sen jäsenistä ja varajäsenistä (26) on MTK:n jäseniä kymmenen ja itsekin maanviljelijöitä, tukiaisia saavia kuusi.

Eniten maataloustukia viime vuonna saaneet kansanedustajat ovat valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kepu) Pertunmaalta 116 000 euroa, Esko Kiviranta (kepu) Sauvosta 75 000, Anne Kalmari (kepu) Kivijärveltä 75 000 ja Pertti Hemmilä (kok) Salosta 74 000.

Näiden tukitietojen saaminenkin on tehty hankalaksi. EU:n maataloustuki- ja maaseuturahaston varojen käytöstä Suomessa vastaava Maaseutuvirasto muutti nämä tiedot viime vuonna maksullisiksi (123 euroa). EU:n sääntöjen mukaan tukien julkistamisen pitäisi tapahtua ilmaiseksi internetissä, mutta Suomessa on onnistuttu tulkitsemaan niin, että tällainen menettely on vastoin perustuslain mukaista yksityisyyden suojaa ja henkilötietolakia.

Maatalousväki itse laskee, että maatalouden tukipotti on 1,9 miljardia euroa. Aalto-yliopiston professori Esko Niemi on kuitenkin muistuttanut, että tuon summan päälle pitää lisätä sosiaali- ja terveysministeriön budjetista maksettavat maajussien eläkkeet 531 miljoonaa ja lomituskorvaukset 220 miljoonaa.

Viimeisten kahden vuoden aikana valtion rahaa on myönnetty yli 400 000 euroa jopa sianlihan mainontaan.

”Budjetista löytyy myös melkoinen määrä hallintokuluja, esimerkiksi ELY-keskusten maatalouskuluja. Kun kaikki nämä summataan, päästään yli 3 miljardin euron. Eikä tässä vielä kaikki. Sen päälle tulevat vielä mm. EU:n tuontitullien vaikutukset markkinahintoihin”, sanoo Niemi. (Uutispäivä Demari 23.8.2010)

Yksi vertailu tähän: maataloustukiin käytetään rahaa enemmän kuin työttömyyden hoitoon. Maatalouden työllisyydestä sen sijaan huolehditaan hyvin: yhtä maatalouden työpaikkaa tuetaan vuosittain keskimäärin yli 50 000 eurolla.

Hyvin ovat viljelijöiden asiat vertailuissa muutenkin. Tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöiden käytettävissä olevat tulot ovat 38 prosenttia korkeammat kuin työntekijäperheen; henkeä kohti laskettuna tulot ovat 15 prosenttia korkeammat.

kari.naskinen@gmail.com

Lappeenranta ansaitsee teatterinsa

Kun Lahden iso teatteritalo valmistui 1983, oltiin yleisesti sitä mieltä, että tällaisia laitosmonumentteja ei enää rakenneta. Nyt on kuitenkin mahdollista, että Lappeenrannan kaupunginteatteri saa uuden talon, jos kaupunginvaltuusto kohta niin päättää.

Tämän jutun otsikko on kaksimielinen. Lappeenranta ansaitsee nykyisen, vanhassa elokuvateatterissa toimivan teatterinsa äänin 74 - 0, sillä Lappeenrannassa tehdään hyvää teatteria. Jari Juutisen johtajakaudella on teatterissa tapahtunut samansuuntaista kuin tapahtui Kajaanissa Kristian Smedsin aikana. Äänestystulos ei ehkä ole yhtä selvä, kun valtuusto päättää uuden talon rakentamisesta, mutta taloidea on niin erinomainen, että sen soisi toteutuvan.

Teatterirakennus on suunniteltu tehtäväksi kauppakeskus Iso-Kristiinan laajennusosan yhteyteen. Loistava keksintö. Teatteri ei olisikaan erillinen saareke, vaan teatteri tulisi sinne, missä ihmiset muutenkin ovat. Isot kauppakeskukset ovat nykyajan viihdelaitoksia, joten sinnehän teatterikin kuuluu. Kynnys arkielämän ja teatterin väliltä madaltuisi. Teatterin narikkaa suunniteltaessa olisi vain otettava huomioon, että sinne pitäisi saada hyvin mahtumaan myös K-marketin ja Anttilan muovikassit.

Lappeenrannan teatterin ja Juutisen uusin näyttö osaamisestaan ja kekseliäisyydestään on Dogville, joka varmaankin kuuluu tämän näytäntövuoden huippuihin koko maassa. Maaliskuussa se vierailee kolmena esityksenä myös Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa, ja kutsu tulee ilman muuta Tampereen teatterikesäänkin.

Dogville perustuu Lars von Trierin samannimiseen elokuvaan (2003), jonka näytelmäksi sovitti ensin toinen tanskalainen Christian Lollike. Lappeenrantaan sovituksen on tehnyt ja ohjannut Juutinen. Dogville on ajankohtaisuudessaan viiltävän terävä, jopa niin, että sen pelottava loppukohtaus on Lappeenrannassa onneksi hieman pehmeämpi kuin elokuvassa.

Kysymys on siitä, että massamurhaaja Anders Breivik on maininnut Dogvillen yhdeksi mielielokuvistaan. Elokuva nimittäin päättyy pikkukaupungin polttamiseen ja sen asukkaiden joukkomurhaan. Lappeenrannassakin asukkaat kuolevat, mutta tapahtuma ei ole yhtä iljettävän konkreettinen kuin elokuvassa.

Näytelmä alkaa, kun jossakin takavintturissa olevaan kyläpahaseen tulee gangsterien takaa-ajama nuori nainen. Kansanäänestyksen perusteella kyläläiset päättävät ottaa naisen suojiinsa, eivätkä paljasta häntä gangstereille. Homma ei kuitenkaan suju kitkatta; kylän alkuperäisväestö alkaa pohtia tilannetta, että mitäs me tästä oikein hyödymme - emme mitään, joten aletaan ottaa ilo ja hyöty irti muukalaisesta.

Näytelmän käsiohjelmassa Juutinen lainaa nuorena kuollutta radikaalikirjailijaa Markku Lahtelaa: "Näin pienelle planeetalle ei mahdu montakaan onnetonta ennen kuin kaikkien elämä käy ahtaaksi. Mutta vielä ei tiedetä paljonko tänne mahtuu ravittuja, tyytyväisiä, tasapainoisia, onnellisia, rakastavaisia." (Vihaa nyt - rakasta myöhemmin, WG 1968)

Tällaisia Dogvillen tapaisia kyliä on maailma täynnä. Millainenhan kylä olisi esimerkiksi Viitasaari? Ottaisiko se huolehtiakseen Pekka Haavistosta, jos tämä joutuisi pakenemaan lynkkaajiaan?

Entä Lappeenranta; vieraspaikkakuntalaisena en tunne kaupungin henkistä ilmapiiriä, mutta siellä luultavasti otetaan avosylin vastaan vieraat venäläiset, koska he jättävät paljon rahaa tekemällä ostoksia Iso-Kristiinassa - siis hyötynäkökohta.

Jos kauppakeskus-teatteritalo toteutuu, kannattaa näyttämölle tehdä myös tekstityslaite, joka mahdollistaa venäläisturistien teatterivierailut.

Itse näytelmästä vielä sen verran, että sen ilmiasu on parempi kuin von Trierin elokuvan. Teatterin lavalla tyylittelyä ei ole viety samalla tavalla minimalistiseen tylsyyteen kuin elokuvassa. Lisäksi erikoismaininnan ansaitsee Kira Riikosen tekemä koreografia, siis puhenäytelmässä koreografia, toimii hienosti, varsinkin pääosan esittäjälle Ilona Pukkilalle tehty koreografia on erinomainen korostaen tämän tulijan erilaisuutta.

kari.naskinen@gmail.com

Terveyskeskusmaksun poistaminen lisäisi hyvinvointia

Kotikaupunkini Lahden valtuusto hyväksyi toissa päivänä kaupungin ensi vuoden talousarvion. Hyvältä vaikuttaa edelleen: tilivuoden tulos näyttäisi menevän plussan puolelle ja vuosikate yli 30 miljoonan euron.

Vasta nyt luin sos.dem. valtuustoryhmän puheenjohtajan Ulla Vaaran nettisivulta hänen talousarviopuheensa. Ulla Vaara sanoi, että kun terveyskeskuspalveluita kehitetään, pitää harkintaan ottaa myös terveyskeskusmaksun poistaminen, jolloin heikoimmassa sosioekonomisessa asemassa ja työelämän ulkopuolella oleville mahdollistettaisiin paremmin sekä ennalta ehkäisevä että akuutti terveydenhoito.

Syrjäytymisen ehkäiseminen on kaupungin strategian yksi painopistealue. Terveyskeskusmaksu 13,70 euroa on liian iso köyhimmille ihmisille, se lisää syrjäytymistä ja vahvistaa sitä tosiasiaa, että köyhät elävät sairaampina ja lyhyempään kuin rikkaammat.

Isot kaupungit ovat niin hyvässä taloudellisessa asemassa, että niille ei olisi temppu eikä mikään poistaa terveyskeskusmaksu. Olisi kuitenkin eriarvoistavaa, että esimerkiksi Lahdessa maksua ei olisi, mutta naapurikunnissa olisi. Toisaalta voimaan on tulossa uusi laki, joka sallii ihmisten valita terveyskeskuksensa kuntarajoista riippumatta. Tämäkään ei kuitenkaan riittäisi tasa-arvoisuuteen, sillä jostakin naapurikunnan perukoilta keskuskaupungin terveyskeskukseen tuleminen taas aiheuttaisi matkakustannuksia.

Maan edellinen hallitus korotti terveyskeskusmaksuja kuntien puolesta. Silloin sanottiin, ettei köyhimpien asema tästä huonone, koska ainahan voi mennä hakemaan toimeentulotukea. Siis neuvottiin menemään toiselle luukulle, jotta voisi viedä sieltä saamansa rahan toiselle luukulle. Nykyisen hallituksen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (SDP) onkin sanonut, että byrokratiankin pyörittämisen kannalta edullisemmaksi tulisi poistaa terveyskeskusmaksut.

Valtuustopuheessaan Ulla Vaara puuttui myös epäterveeseen, yksityiseen terveydenhoitobisnekseen: "Monikansalliset isot yritykset pyörivät nykyisin sosiaali- ja terveysalan ympärillä kuin mehiläiset. Näiden yritysten tehtävä on osingonjaon maksimointi omistajilleen. Firman pääkonttori löytyy usein veroparatiisista. Esimerkkeinä Attendo Med One, Suomen Terveystalo ja Mehiläinen. Näille yrityksille on jopa rakennettu yhteiskunnan varoin kiinteistöjä, joissa ne tekevät bisnestään. Näin myös Lahdessa."

"Yksityisissä hoivayhtiöissä yhteiskunnan rahoilla tehtäviä voittoja valuu sijoitusfirmojen kautta verovapaille Jerseyn tai Cayman-saarille. Useita rikosilmoituksia on tehty hoiva-alan yrityksien veronkierroista, pimeistä palkoista ja peitellyistä osingonjaoista. Puhumattakaan tiedosta, että ihmisiä on hoidetaan huonosti. Nyt tarvitaan keskustelua ja perusteellista tutkimusta ja arviointikriteereitä siitä, miten palveluita tuotetaan, ostetaan, hinnoitellaan ja valvotaan. Monikansalliset yhtiöt eivät ole suomalaisen yrittäjänkään etu, saati sitten hoitoa tarvitsevan", sanoi Ulla Vaara.

Vielä hän olisi voinut ottaa esille apteekkibisneksen. Miksi apteekit eivät toimi valtion tai kuntien laitoksina terveyskeskusten yhteydessä?

kari.naskinen@gmail.com

Jääkiekon suosio kasvaa

Lentopalloseura Pielaveden Sampo menetti kaikki sarjapisteensä, kun seuran toimistolla oli tehty jonkinlainen byrokratiavirhe. Kun monien miljoonien budjeteilla toimivat jääkiekkojoukkueet syyllistyivät julkiseen joukkotappeluun, niille määrättiin muodolliset kymppitonnin sakot ja muutamille pelaajille annettiin yhden tai kahden ottelun pelikiellot.

Tärkeintä tässä olikin, että taas jääkiekon suosiota pystyttiin lisäämään. Yleisömäärät kasvavat.

Pelicansin omalla nettisivullakin kerrottiin tappelupelin jälkeen, että vanha ennätys pantiin romukoppaan. Romukoppaan panemisella tarkoitetaan aina sitä, että jokin aikansa elänyt huono tavara tai asia hylätään. Näin tehtiin nytkin Lahdessa - vanha mitätön jäähyennätys jouti romukoppaan, kun saatiin aikaan parempi ennätys.

Ainoa häviäjä tässä remellyksessä on Helsingin IFK, joka tähän asti on pystynyt pitämään yllä mainetta väkivaltakiekkoa harrastavana joukkueena. Nyt sen kanssa samoille apajille tuli Chicagon Pelicans.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden Kokoomus vaatii rohkeampia päätöksiä, mutta ei tiedä, millaisia päätöksiä

Lahden kaupunginvaltuuston kokoomuslainen puheenjohtaja Ilkka Viljanen vaatii yleisönosastokirjoituksessaan Etelä-Suomen Sanomissa rohkeampia päätöksiä ja Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Reijo Mäki-Korvela vaatii järjestön omassa lehdessä vastuullista ja rakentavaa politiikkaa.

Molemmat puhkuvat kuin isot pahat sudet, mutta eivät osaa sanoa mitään.

Viljanen kirjoittaa, että suomalainen ja peräti päijäthämäläinenkin palveluverkko on rakennettu erilaiseen yhteiskuntaan kuin missä nyt eletään. Siksi tarvitaan rohkeita päätöksiä. Viljanen sanoo, että nyt tuotetaan itsestään selvyyksinä kivoja palveluja määrätyille ryhmille verovaroilla, vaikka nuo määrätyt ryhmät tulisivat toimeen ilman näitä kivoja palvelujakin. Rohkeita päätöksiä vaativalla Viljasella ei kuitenkaan ole rohkeutta paljastaa, mitä hän näillä määrätyillä ryhmillä ja kivoilla palveluilla tarkoittaa. Jää pelkäksi lätinäksi.

Lisäksi Viljanen kirjoittaa, että joitakin kivoja palveluja tuotetaan vain siksi, että niitä varten on aikanaan perustettu jokin organisaatio, mitä on "pakko" ylläpitää. Taas meni rohkeus pöksyihin. Mitkä palvelut ja mitkä organisaatiot? Plaa plaa plaa.

Samana päivänä ilmestyneessä Nykylahti-lehdessä Mäki-Korvela kuitenkin kaipaa päättäjiä, jotka eivät kulje yleisönosastojen mukaan - tarkoittaa siis Viljasta ja muita vastaavia tyhjänpuhujia.

Mäki-Korvela kirjoittaa, että kaupungin taloutta ei voi paikkailla perussuomalaisten ja demareiden malliin peittoa toisesta päästä lisäämällä. Peruspalveluihin kohdistuvat karsimiset on ratkaistava vahvalla talousajattelulla, sanoo Mäki-Korvela. Mutta taas sama virsi - ei mitään omaa esitystä, ei sinne päinkään. Pelkkää tyhjää paasausta, ei mitään rakentavaa, ei mitään rohkeutta.

kari.naskinen@gmail.com

Sanomalehdet kuolevat pois?

Lahdessa ilmestyvän Etelä-Suomen Sanomien pääkirjoitussivulla on tänään pilapiirros, missä ennakoidaan tällaisten maakuntalehtien kuolemaa. Syynä on 9 prosentin arvonlisävero, joka ensi vuonna tulee koskemaan myös lehtitilausmaksuja.

Harmihan tämä tietenkin on, että isot lehtitalot tähän kaatuvat. Sitäkin voi harmitella, että esimerkiksi kampaajat, parturit, autokorjaamoiden ja kukkakioskien pitäjät ym. eivät pääse vastaavanlaisia pilapiirroskannanottoja levittämään. Eivät, vaikka useimmilla aloilla arvonlisävero on 23 prosenttia.

Vähintään kolme kertaa viikossa ilmestyvien sanomalehtien liikevaihto on yli miljardi euroa vuodessa. Kun tuosta summasta lohkaistaan liikevoitot, niin jotta osinginjaot pysyvät entisellään, on ensi vuonna varmaan vähennettävä väkeä. Sillä yksinäisellä kampaamoyrittäjällä on helpompaa, kun ei tarvitse käydä hankalia yt-neuvotteluja.

kari.naskinen@gmail.com

Joukon rymäkkä on aina lähellä hulluutta

Populismi ei ole mikään nykyaikojen ”keksintö”. Ensimmäinen, sillä nimelläkin kulkenut puolue oli 1891 – 1908 Yhdysvalloissa toiminut The Populist Party, joka oli perustettu edistämään etelän viljelijöille ja työläisille tärkeitä asioita sekä vastustamaan pankkeja, maanteitä ja kaikkia muitakin eliitin ajamia edistysaskeleita.

Populismi-sana tulee latinan sanasta populus, mikä tarkoittaa ihmisjoukkoa, kansaa, asukkaita. Tästä kielitieteellisestä kansalähtöisyydestään huolimatta populismi on kaikissa vaiheissaan osoittautunut ylhäältä johdetuksi poliittiseksi liikkeeksi, joka kansan tyytymättömyyteen vedoten on vaatinut poliittista muutosta.

Kansaan vetoaminen, kansan nimissä toimiminen on tuttua. Jo Kaarle Suuren tärkein neuvonantaja Alkuin kirjoitti kirjeessään keisarilleen vuonna 798: ”Ei pidä kuunnella niitä ihmisiä, joilla on tapana sanoa, että kansan ääni on jumalan ääni, sillä joukon rymäkkä on aina hyvin lähellä hulluutta.” (Latinasta suomeksi kääntänyt valtio-opin professori Matti Wiberg.)

Suomessa nyt - mitä on Timo Soinin puolueen rymäkkä? Ei ole Soini vielä tätä sanaa ottanut käyttöön. Vai onko rymäkkä edessä vasta presidentinvaaleissa?

Hulluutta vai ei, mutta sellainen kuva minulle perussuomalaisista on muotoutunut, että se on ikään kuin tyhmien ja yksinkertaisten oma puolue. Sellainenkin on näköjään tullut tarpeeseen.

Suomalaisen populismin tilaa on hyvin kuvannut ruotsalainen toimittaja-kirjailija, Euroopan äärioikeistoa tutkinut Lisa Bjurwald, joka viime viikolla Suomessa käydessään sanoi perussuomalaisten rasismipuheista:

”Ruotsidemokraatit olisivat voineet sanoa näin silloin, kun he vielä olivat uusnatsiryhmä. Mutta he eivät missään tapauksessa olisi näin tyhmiä enää nykyisin.”

Tyhmyytensä tai ainakin epärehellisyytensä on paljastanut myös Soini, kuten Bjurwald on pannut merkille: ”Soini toimii tyypillisesti, muiden Euroopan populistipuolueiden tapaan, sanoessaan, että perussuomalaiset ei hyväksy rasismia. Mutta he hyväksyvät – muuten nämä rasismin hyväksyvät edustajat saisivat potkut puolueesta.”

Tottahan Soini tämän tietää. Hän on kuitenkin valmis tarjoamaan äänestyskanavan niille suomalaisille, jotka tuntevat itsensä rasisteiksi. Helsingin Sanomien teettämän tutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajista yli neljännes on rasisteja, kaksinkertainen määrä muiden puolueiden kannattajiin verrattuna.

Kriittisen arvion populismista on viimeksi esittänyt Matti Wiberg. Juuri ilmestyneessä kirjassaan hän on luetellut ne asiat, joita populistit vastustavat (aakkosjärjestyksessä):

- asiantuntijat
- byrokratia
- edistysmieliset ajattelijat, jotka ”eivät luota kansaan”
- eliitti, varsinkin valtaa pitävä eliitti
- EU
- globalisaatio
- herrat
- iso raha
- kansainvälisyys
- keskittäjät
- kirjanoppineet teoreetikot eli älymystö
- korruptio
- liberalismi
- maahanmuutto
- modernismi
- monikulttuurisuus
- muukalaiset
- nykyvalta
- rappio
- suuryksiköt
- suvaitsevaisuus
- teknokraatit
- verot
- virkamieskunta.

Pelin henki on selvä: vastustus kohdistetaan sinne, mistä saa eniten kansansuosiota.

Wiberg sanoo, että populismi voi toimia missä tahansa vasemmisto-oikeistoulottuvuudella: ”Vasemmistopopulismi vastustaa markkinavoimia, oikeistopopulistit puolestaan vastustavat laajalle ulottuvaa hyvinvointivaltiota ja kireää verotusta sekä – usein nationalistisin tunnuksin – maahanmuuttoa ja globalisaatiota.”

Wibergin mukaan ainoa menestyksekäs tie populistien vastustamiseen löytyy asiallisesta poliittisesta väittelystä, jossa monipuolisesti punnitaan ratkaisuvaihtoehtoja. Koska perussuomalaisetkin tietävät tämän, puolue esiintyy julkisuudessa lähinnä vain puheenjohtajansa muodossa. Jotkut hakkaraiset, halla-ahot, oinoset ja sisut tosin sotkevat jonkin verran tätä asetelmaa, mutta ainoa virallinen sanoja on Soini.

Tässäkin noudatetaan vanhaa populismin kaavaa, jossa puolue on suuren johtajan ympärille rakentunut protestiliike.

Eikä populismin tarvitse todistella mitään. Kunhan vain pitävät yllä isoa rymäkkää. Wiberg naureskelee sitäkin mielenkiintoista asiaa, että populistit eivät tarvitse mitään tunnettuja tiedonhankinta- ja tutkimusmenetelmiä päästäkseen selville siitä, mitä kansa tahtoo. Päinvastoin perussuomalaiset ovat sitä mieltä, että esimerkiksi Suomen Gallup Oy ja TNS Gallup Oy ovat pelkkiä pilipalifirmoja, joten niiden saamiin tutkimustuloksiin ei pidä uskoa.

kari.naskinen@gmail.com

Vanhusten määrän lisääntyminen pakottaa kuntaliitoksiin

Jos saa palkkaa 2800 euroa kuussa, siitä menee veroihin noin 700 euroa. Kun jää pois työelämästä, saa eläkettä esimerkiksi 1400 euroa, joista veroihin menee noin 300 euroa. Tämä on se yhtälö, mikä pakottaa kuntaliitoksiin. Kun eläkeläisten määrä vääjäämättä lisääntyy, eivät kaikkien kuntien verotulot yksinkertaisesti vain riitä kunnallisten palvelujen ylläpitämiseen. On pakko keskittää.

Asiasta puhui eilen Lahdessa Työeläkevakuuttajat TELA ry:n tiedottaja Heikki Raittila. Hän sanoi, että kun väestöllinen huoltosuhde on nyt noin 52, se tulee kymmenen vuoden kuluttua olemaan 65-66. Huoltosuhde kuvaa alle 15-vuotiaiden lasten ja yli 64-vuotiaiden yhteenlaskettua määrää suhteessa työikäisten (15-64 v.) määrään. Huoltosuhde on kasvanut hiljalleen aina 1980-luvun puolesta välistä lähtien. Viime vuonna koko maan huoltosuhde oli 51,6 eli yhtä työikäistä kohden oli noin 0,5 huollettavaa. Etenkin vanhusväestön voimakas lisääntyminen nostaa väestöllistä huoltosuhdetta tulevaisuudessa.

Pienin huoltosuhde on Helsingissä (39) ja suurin maan pienimpiin kuntiin kuuluvassa Luhangassa (88). Huomionarvoista on, ettei huoltosuhde parane yhdessäkään kunnassa. Vuonna 2020 lasketaan olevan jo 20 kuntaa, joissa huoltosuhde menee yli 100:n.

Maakunnittain vertailtuna surkeimmassa asemassa ovat Etelä-Savo, Kainuu ja Pohjois-Karjala. Parhaalta tulevaisuus näyttää Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.

Verotulot kuntiin siis pienenevät, kun vanhusten määrä kasvaa. Raittilan luennoidessa Lahdessa hän pani Päijät-Hämeen kunnat paremmuusjärjestykseen asukkaiden keskimääräisen eläkkeen mukaan (euroa/kk), ja parhaassa asemassa on Lahti:

1365 Lahti (huoltosuhde 50)
1355 Hollola (56)
1347 Heinola (60)
1289 Asikkala (62)
1283 Nastola (52)
1195 Orimattila (63)
1193 Kärkölä (55)
1181 Padasjoki (73)
1137 Hämeenkoski (59)
1134 Sysmä (77)
1119 Hartola (65)

SUOMI KUULUU
PARHAIMMISTOON

Väestön ikääntymisen kannalta on hyvä, että Suomi joka tapauksessa kuuluu taloudellisilla mittareilla laskien maailman parhaimmistoon. Talouspoliittisessa ay-illassa puhunut kansanedustaja Jouko Skinnari (SDP) muistutti, että tälläkin hetkellä Suomi on yksi niistä harvoista maista, jotka täyttävät EMU-kriteerit.

EMU-kriteerit määriteltiin euron käyttöön ottaville maille. Kysymys on EU:n jäsenmaiden välisestä vakaus- ja kasvusopimuksesta Euroopan raha- ja talousliiton EMU:n muodostamiseksi ja ylläpitämiseksi. Sopimus otettiin käyttöön 1997, jotta finanssipoliittista kuria saataisiin ylläpidettyä EMU:ssa. EMU-kriteereitä on kaksi: maan vuosittaisen budjettialijäämän on oltava pienempi kuin 3 % bruttokansantuotteesta ja julkisen velan on oltava alle 60 % bkt:sta.

Skinnari heijasti seinälle tilaston, minkä mukaan alijäämäkriteerin täyttävät Luxemburg, Hollanti, Saksa, Itävalta, Suomi, Viro, Irlanti, Belgia, Slovakia, Slovenia ja Ranska. Mutta kun otetaan mukaan myös julkista velkaa koskeva kriteeri, sen täyttävät vain Suomi, Slovakia, Slovenia, Luxemburg ja Viro.

Kurjimmassa asemassa on tietenkin Kreikka. Ongelma ei kuitenkaan ole vain sen, vaan myös ulkomaisten pankkien, joilla on jättimäisiä saatavia ja sijoituksia Kreikassa. Liemessä ovat varsinkin ranskalaiset pankit, joilla on saatavia noin 40 miljardin euron edestä. Seuraavina ovat Saksa 17 ja Britannia 10 miljardia. Suomalaisilla rahoituslaitoksilla ei ole Kreikassa kiinni kuin ehkä sata miljoonaa euroa.

Skinnari sanoi, että pankkisektori on paisunut Euroopassa liikaa. Se on 3,5 kertaa suurempi kuin Euroopan bkt. USA:ssa vastaava luku on vain 1,5.

Tulevaisuudesta Skinnari sanoi, että jos ja kun Euroopan sairaus jatkuu, tänne tulevat kohta kiinalaiset ostoksille. Eivät ne ihan vielä tule, mutta kun Euroopassa tilanne pahenee ja hinnat halpenevat, tämä on kiinalaisille hyvä shoppailualue. Eikä silloin ostella matkamuistoesineitä, vaan yrityksiä.

kari.naskinen@gmail.com

Nordea häätää ikäihmiset pois pankkitiskeiltä

Lahden seudulla toimivat Nordean konttorit lopettavat helmikuun alusta käteisen rahan antamisen pankkitiskiltä. Asiakas ei siis voi nostaa pankista omalla tilillään olevia rahoja. Samalla lakkautetaan mahdollisuus maksaa laskuja näppäinpuhelimella.

Tämä tarkoittaa, että Nordea alkaa häätää ikäihmisiä pois pankista. Nordea katsoo, että sille ei ole riittävästi bisneshyötyä vanhojen ihmisten asiakkuuksista.

Kansan Uutisissa eilen olleen uutisen mukaan esimerkiksi Orimattilan Nordea-konttori on neuvonut käteistä tarvitsevia asiakkaitaan käyttämään tulevaisuudessa S-Pankkia.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden ja TTT:n Villisorsan saa ampua

Lahden kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistyöesitys Villisorsa menee pilalle heti alussa. Sen kummallisesta pohjalais-tamperelaisesta murteesta ei saa kunnolla selvää, ei varsinkaan kiihkeimmissä puheryöpyissä.

Mikä näitä nuoria teatterintekijöitä vaivaa, kun heille eivät kaikkein suurimmatkaan klassikot kelpaa ilman, että niistä väännetään jotakin älytöntä tekomodernismia? Onko syynä epävarmuus suuren taiteen äärellä – esimerkiksi tässä tapauksessa pelko siitä, ettei ohjaajaa noteerattaisi suuren Henrik Ibsenin rinnalla riittävästi, ellei ohjaaja ohjaa näytelmää jotenkin ”omansa näköiseksi”.

Lahden pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saaneen Villisorsan on Mikko Roiha ohjannut muotopuoleksi. Tai pitäisi kai sanoa, että muoto siinä kyllä on, mutta sisältö peittyy muodon alle. Tätähän nykyteatteri hyvin usein on: moderni teatteri-ilmaisu syö sisällön tuntemattomaksi mössöksi.

Kun Villisorsa edellisen kerran esitettiin Lahdessa Ritva Siikalan ohjaamana 1996, se oli omien muistiinpanojeni mukaan teatterin 1990-luvun huippu. Se oli näytelmä, josta olin lähtenyt kotiin kyyneleet silmissä. Nyt ei näin käynyt, sillä Roihan versio ei liikauttanut tunnetiloja mitenkään. Olin pelkästään kiukkuinen.

Roihan ohjauksessa Villisorsa on sekavaa, hahmotonta tapahtumista. Kaikki se sekavuus pyörii pitkän pöydän ympärillä, ja kun joku menee talon kellariin, mennään pöydän alle. Ibsenin roolihenkilöille antamat nimetkään eivät ole kelvanneet, vaan kaikki ovat saaneet suomalaiset nimet, jopa niin, että Mikko Jurkka esittää Mikkoa, Soili Markkanen Soilia, Jyrki Mänttäri Jyrkiä jne. Vitsikästäkö? Miespääroolissa on Jarkko Pajunen, siis Jarkko, joka välillä muistuttaa kummelifarssien pöljäkettä.

Erikoinen ratkaisu on sekin, että keskeisessä, dramaattisessa roolissa oleva Hedvig – tässä esityksessä Elsa, koska on Elsa Saisio – on muutettu täysin puhumattomaksi. Kaikki Ibsenin Hedvigille kirjoittamat vuorosanat on pyyhitty yli, älytöntä.

Roihan ohjauksesta en tunnista Ibseniä. Kysymyksessä on pakko olla vale-Ibsen.

Villisorsan tunnettu teema on (Ibsenin sanomana): "Jos riistätte keskitason ihmiseltä hänen elämänvalheensa, riistätte häneltä samalla onnen."

Tästä ydinasiasta Roihan versio saa ihmeen vähän irti. Lopussa asia kyllä käy selväksi, mutta loppuratkaisua kohti ei edetä sillä tavalla dramaattisin askelin kuin vaikkapa silloin 1996, jolloin näytelmän kehityskulkua seurasi kuin Agatha Christien jännäriä.

Villisorsa on korostetusti myös naisnäytelmä. Siinä mielessä, että perataan sitä rankkaa kuviota, missä nainen joutuu elämään valheessaan ja peittelemään totuutta mieheltään miesten maailmassa. Ibsenin aikana 1800-luvulla asetelma oli rajumpi kuin nykyisin, joten tähän päivään siirrettynä juttu ei toimi samalla voimalla. Ritva Sorvali Ritvana (Ibsenin Gina) tekee joka tapauksessa hyvän roolityön, Ritva osaa miestään paremmin suhtautua katastrofiin, minkä elämänvalheen paljastuminen laukaisee.

Pysyttäytyminen Ibsenin ajassa ei olisi vienyt esitykseltä mitään pois. Kuten käsiohjelmassa sanotaan, Ibsen oli ”modernin draaman isä”. Roihasta ei ole modernistin modernisoijaksi.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden jäähykunkku HPK:n kolmosketjuun

Lahdesta Hämeenlinnaan siirtynyt Kari Sihvonen pelaa HPK:n tämän illan ottelussa SaiPaa vastaan kolmosketjun vasemmassa laidassa. Ketun muut pelaajat ovat Nico Aaltonen (kh) ja Jan-Mikael Juutilainen (oh).

Sihvonen on Lahden pääsarjakiekkoilun kaikkien aikojen ylivoimainen "jäähykuningas". Vähintään 200 minuuttia rangaistuksia ovat lahtelaisjoukkueiden pelaajista saaneet seuraavat (suluissa pelatut kaudet):

621 Kari Sihvonen (8)
413 Sami Helenius (4)
358 Leo Komarov (3)
357 Toni Saarinen (7)
334 Jari Kauppila (8)
291 Toni Koivunen (11)
288 Erik Kakko (9)
283 Harri Nyman (9)
271 Antti Tyrväinen (3)
250 Jesse Saarinen (7)
234 Jari Multanen (3)
228 Jussi-Antti Reimari (6)
227 Jani Forström (6)
214 Samuli Suhonen (3)
210 Marko Jantunen (6)
210 Jan Latvala (9)
205 Olli Korkeavuori (4)
202 Erkki Laine (8)

kari.naskinen@gmail.com

Luodin ulostuloaukon puolella olisi paljon suurempi ja rumempi reikä. Sillä puolella olivat hänen kasvonsa.

Arktisen Banaanin dekkaripokkarisarja loppui jonkin jakelujärjestelmäongelman takia. Onneksi näiden kovaksikeitettyjen kioskikirjojen julkaiseminen kuitenkin jatkuu, nyt kovakantisina.

Tämä on mielenkiintoinen laji. Nobelin palkintoja tekijät eivät saa, mutta hienoja lukukokemuksia nämä kirjat parhaimmillaan tarjoavat. Niiden kerronta on suoraviivaista kuin Smith & Wessonin luodin kulku, mutta toisaalta alan mestarit osaavat iskeä taitavasti myös sellaisia koukkuja, jotka antavat lukijalle muutakin kuin suoraviivaista viihdettä.

Kun viimeksi luin irlantilaisen Ken Bruenin London Boulevardin (AB, 2011), niin se osoittautui hienoksi pastissiksi Billy Wilderin elokuvasta Auringonlaskun katu (1950). Kirjassa vedetään rinnastuksia myös moniin muihin klassikkoelokuviin, kuten Alaston satama, Nuoruuden suloinen lintu, Palvelija ja Viettelysten vaunu. Asiaan kuuluvat myös sivumennen heitetyt sitaatit vaikkapa Albert Camus´lta, D.H. Lawrencelta ja Rainer Maria Rilkeltä. Puhumattakaan siitä, että Bruen nostaa hattua suurille esikuvilleen Elmor Leonardille, James Sallisille, Jim Thompsonille - ja yhdessä pubissa kirjan päähenkilö tapaa James Ellroyn.

On tämä osaksi snobbailuakin, mutta samalla se panee lukijan pelaamaan kirjailijan kanssa eräänlaista kulttuuriaiheista Trivial Pursuitia. Bruen tekee tämän heti selväksi silläkin, että ensimmäisten sivujen aikana lukijan on saatava tolkku useista sivistyssanoista: kompulsiivinen, obsessiivinen, postkoitaalinen, residivismi, regency-tyyli.

Minämuotoinen kertoja Mitchell sen sijaan on suoraviivainen äijä: "Minä olen Kaakkois-Lontoosta. Me emme käytä sellaisia sanoja kuin kauneus muutoin kuin puhuessamme autoista tai jalkapallosta."

Suoraviivaista on tämän lajityypin teksti muutenkin. Parhaimmillaan ne ovat kuin haikuja tai viisipolvisia trokeetankoja. Esimerkiksi käy vaikkapa Thompsonin mestariteos Pakotie (Otava, 1973):

"En ole ballistiikan asiantuntija
mutta minäkin tiesin
että luoti oli mennyt sisään
tuosta pienestä reiästä.
Ulostuloaukon puolella olisi
paljon suurempi ja rumempi reikä.
Sillä puolella olivat hänen kasvonsa."

Lajityypin parhaimmistoa edustava Ross Macdonald kuuluu myös mestareihin:

"Pitäisi rakentaa mielisairaaloita, joissa on saranalliset nurkat. Aina silloin tällöin sairaala käännettäisiin nurin niin että ulkona olevat jäisivät sisään ja sisällä olleet pääsisivät ulos.” (Tuomitsijat, Book Studio 1996) - Loistava kielikuva; voisi soveltaa vaikkapa myös eduskuntaan, saranat nurkkiin.

London Boulevardista tehdyssä samannimisessä elokuvassa (dvd, 2010) Mitchelliä esittää Colin Farrell.

Heti tämän kirjoitettuani jatkan eilen illalla aloittamaani Duane Swierczynskin Vaaleaverikköä (AB, 2011), joka myös vaikuttaa dynamiitilta. (Kirjamessuilta näitä taas löysi.) Hänen edellisensä on Keikkakuski (AB, 2009).

Kirjallisuussitaatilla Vaaleaverikkökin alkaa: "Kuva esitti vaaleaverikköä. Sellaista vaaleaverikköä, joka saisi piispankin potkaisemaan reiän lasimaalaukseen." (Raymond Chandler)

kari.naskinen@gmail.com