Marxilaisen vuorisaarnakristityn Pier
Paolo Pasolinin ensimmäinen
elokuva Pummi
(1961)
on samalla tavalla sakramentaalinen kuin hänen monet muutkin
elokuvansa. Yksi toistuva kysymys, vaikka sitä ei Pasolinin
elokuvissa ääneen sanota, on esillä tässäkin: mitä tapahtuisi,
jos Jeesus nyt tulisi maan päälle? Pasolini
itse sanoi tutkivansa elokuvassaan sitä ahdistuneisuutta, mitä
kokee Rooman laitakaupunkilainen ryysyproletariaatti. Köyhillä
ihmisillä on kuitenkin yksi haave, päästä paratiisiin. Siksi
elokuvan pummillakin (Franco
Citti)
on näköpiirissään ainoana ratkaisuna kuolema, hyppy sillalta
Tiberiin tai jotain vastaavaa. Elokuvan lopussa Pummi kuoleekiin
varastamallaan mootoripyörällä kaatuessaan. Mitenkään
muuten ei elokuva voisikaan loppua, sillä jo aikaisemmin on pummi
unijaksossa nähnyt oman kuolemansa.
”Pummi”
on
Vittorio, mutta
kaikki kutsuvat
häntä vain Pummiksi.
Pummi on sutenööri, jolla ei ole kuin yksi ilotyttö bisneksenään,
mutta sekin liiketoiminta loppuu ainakin toistaiseksi, kun tämä
Maddalena (Silvana
Corsini)
oli jäänyt moottoripyörän alle ja loukannut pahasti toisen
jalkansa. Maddalena on tietenkin sopiva nimi, se viittaa Raamatusta
tuttuun Magdalan Mariaan, joka oli ollut huono ihminen ennen kuin
lähti seuraamaan Jeesusta. Kun Jeesus suutelee Mariaa, opetuslapset
kysyvät Jeesukselta, miksi tämä rakastaa noin paljon Mariaa.
Jeesukselle
kaikki ovat kuitenkin samanarvoisia.
Pummin on joka tapauksessa elettävä, ja hän löytääkin uuden tytön Stellan (Franca Pasut). Ongelma kuitenkin syntyy, kun Pummi rakastuu Stellaan. Pummi päättäkin, että Stellasta ei tulekaan huoraa, vaan Pummi alkaa tienata heille rahaa oikeilla töillä. No eihän siitä mitään tule, kun heti ensimmäisenä raskaana työpäivänä Pummi ihmettelee, että ”Buchenwaldissako nyt ollaan”.
Yhden keikan Stella ehtii ennen tätä tehdä, mutta se ei onnistu. Pasolinin tyyliin kuuluu, että Stellan koukkaa mukaansa autoon läheisen seurakunnan suntio, mutta kun Stella ei pysty hoitamaan hommaa, suntio jättää Stellan keskellä yötä Via Appialle. Sen varrella olevaan Domine Quo Vadis -kirkkoon Stella ei sentään päädy, mutta siihen silti loppuu yritys siirtyä prostituoidun ammattiin.
Ei Stellan nimi ole mitenkään vahingossa Stella, Tähti, valon enkeli. Stella on elokuvassa viattomuuden symboli, jonka kaulaan Pummi panee varastamansa kaulakorun kohtauksessa, jossa takana näkyy kirkko. Stellan kanssa ollessaan Pummi yhden kerran sanoo itseään myös Vittorioksi (Voittajaksi). Voittajaa hänestä ei kuitenkaan tule. Elokuva onkin Pummin kärsimyshistoria, jota symboloi musiikkina soiva Bachin Matteus-passio.
Pasolinin maailmankatsomuksessa oli ristiriitaisuuksia. Kommunisti ja kristitty? Bachin käyttäminen elokuvassa oleellisena elementtinä on kuitenkin niin vahva merkki, että ei Matteus-passion liittäminen kertomukseen ole ateistin valinta. Suntion käyttäminen huorakohtauksessa taas korostaa sitä, että kristinusko on, mutta kirkko ei ole oikealla asialla.
”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen”, sanoo Jeesus Vuorisaarnassa, ja tämä on Pasolinin viesti niin tässä kuin muissakin elokuvissaan.
Pasolini näki jo joitakin merkkejä taloudellisesta nousukaudesta, mutta ei varsinaisesti muutoksesta. Elokuvastaan kirjoittaessaan Pasolini sanoi, että 50-luvulla oli jatkuvuus fasistihallinnon ja kristillisdemokraattisen hallinnon välillä ilmiselvä. Tästä asetelmasta Pasolini sanoi tehneensä Pummin vain sosiologisena raporttina. Se kuvaa työttömien ja muiden köyhien elämää Italian sodanjälkeisten talousuudistusten varjossa.
kari.naskinen@gmail.com