Ruualla ei saisi leikkiä

Ruuanvalmistajat ja kauppa ovat vihdoin noteeranneet meidän kuluttajien narinan siitä, että pakkauskoot ovat liian isoja. Nyt niitä on pienennetty. Pouttu Oy:n kaupallinen johtaja Kari Mattila sanoi television Kuningaskuluttajassa, että he pienensivät lauantaimakkarapöt-könsä kilosta 800 grammaan, kun asiakaspalautteen mukaan kilon pötkö oli liian iso.

Mutta ei hätää. Makkaratehdas ja kauppa kyllä osasivat. Kuningaskuluttajan toimittajat olivat käyneet Prismassa tsekkaamassa hinnat, ja nyt lauantaimakkaran kilohinta oli 28 % korkeampi kuin se oli ollut isommassa pötkössä. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyi paljon. Poutun ryynimakkarapakkaus pieneni 500:sta 440 grammaan ja kilohinta nousi 7 %, Atrian paprikameetwurstin pakkaus pieneni 125:stä 100 grammaan ja kilohinta nousi 25 %, Pirkan yrttitomaattimurskan pakkaus pieneni 500:sta 390 grammaan ja kilohinta nousi 34 %, Olvin vissypullo pieneni litrasta 95 desilitraan ja litrahinta nousi 5 %.

Suuren luokan hämäys oli myös ruuan arvonlisäveron alentaminen. Ensin tuottajat ja kauppa korottivat hintoja parin vuoden ajan niin, että kun alv-alennuksen aika tuli, ei kuluttaja todellisuudessa hyötynyt mitään. Viimeisten kahden vuoden aikana olivat elintarvikkeiden vähittäismyyntihinnat nousseet keskimäärin 11,5 %. Nyt sitten vähittäishinnat laskivat 4,3 %, joten maksamme elintarvikkeista 7,2 % enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kaiken lisäksi valtio menettää alv-tuloja 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Kaksi vuotta kestänyt hintojen keinotekoinen hivuttaminen ylöspäin teki Suomesta myös kansainvälisesti vertailtuna kummajaisen. Meillä elintarvikkeiden hinnat nousivat yli 5 % enemmän kuin euroalueella keskimäärin. Alv-operaation jälkeenkin ruoka on Suomessa 15 % kalliimpaa kuin EU-maissa keskimäärin.

Yksittäisistä tuotteista kallistuivat kesästä 2007 kesään 2009 eniten vehnäjauhot 55 %, pastatuotteet 44 % ja maito 26 %. Varsinkin vehnän ja pastan kallistuminen näin paljon on outoa, sillä niiden tuotantokustannukset nousivat samana aikana vain 2-4 %. Välistävetäjiä on ollut.

Tilastokeskuksen hinta- ja palkkayksikön kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen ihmettelee, ettei vehnäjauhojen tuontikaan ole laskenut hintoja. Tilastokeskuksen lehdessä Lehtinen kirjoittaa, että maatalouden tuottajahinnat eivät ole hintojen nousun syynä, vaan katteiden nousut löytyvät elintarviketeollisuudesta, kuljetuksesta ja kaupasta.

Yksi syy siihen, että ruuan hinnalla voi Suomessa leikkiä, on elintarviketeollisuuden ja kaupan keskittyminen. Kuluttajan paras ystävä on kilpailu, mutta Suomessa sitä ei ole alkuunkaan tarpeeksi. Meijeriteollisuudessa yhden jättikonsernin osuus Suomen markkinoista on 80 %, leipomoteollisuudessa kahden suurimman osuus on 60 %, liha- ja myllyteollisuuksissa kolmen suurimman osuudet ovat yli 70 %.

Päivittäistavarakaupassa S-ryhmän markkinaosuus on 43 % ja K-ryhmän 34 %. Suomen Lähikauppa Oy:lle (ent. Tradeka) jää 11 %, Lidlille 5 % ja muille pienemmille 7 %.

Väärä ratkaisu kuluttajien kannalta oli, että kun Tuko pilkottiin, niin iso osa sen Spar-myymälöistä myytiin S-ryhmälle. Ilkka Lehtinenkin kirjoittaa, että Suomen Lähikauppa Oy:n ympärille olisi pitänyt luoda päivittäistavarakaupan kolmas vahva pyörä.

Saksalaisesta Lidlistä ei odotuksista huolimatta ole ollut vahvaksi pyöräksi. Käyn minäkin Lidlissä silloin tällöin, löydän sieltä edullisempia tuotteita, mutta kun ne ovat oudon näköisiä, niin jotenkin niitä vain vierastaa.

Kilpailuvirasto olisi se instanssi, joka teoriassa voisi hinta-asiaan puuttua. Asvaltintekijät saatiin jo kiikkiin, mutta SOK:n ja Keskon käsikynkkää on vaikeampi todistaa. Varsinaisia kartellisopimuksia ei ole, mutta esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto on vaatinut, että Kilpailuvirasto voisi puuttua alan erikoiseen sopimusmenettelyyn, missä kauppa ja elintarviketeollisuus sopivat keskenään neljän kuukauden välein sisäänostohinnoista samaan aikaan. Mitä muuta tämä on kuin kartellia?

Hintoja korotettaessa vedotaan aina kaikenlaisiin ulkopuolisiin tekijöihin. Kun hintataso viime vuonna nousi poikkeuksellisen paljon, selitettiin sitä raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen nousulla. Toisinpäin ei tapahdu koskaan samaa: kun maailmanmarkkinahinnat alenevat, eivät hinnat Suomessa alene. Tyypillisin esimerkki tällä logiikalla toimivista on bensakauppa. Iltauutisissa kerrotaan, että öljybarrelin hinta on Saudi-Arabiassa noussut, niin jo on bensa seuraavana aamuna kalliimpaa Suomessa, vaikka siellä bensa-aseman säiliössä on edelleen sitä samaa bensaa kuin edellispäivänäkin.

kari.naskinen@gmail.com

Pelleilyä eläkeiällä ja -rahoilla

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs ehdottaa, että varsinainen eläkeikä nostettaisiin 67 vuoteen. Fagernäsin mielestä 63-vuotiaana saisi kuitenkin jäädä eläkkeelle, jos takana olisi 40 työvuotta. Herroilla itsellään on toinen meininki, eivätkä he ainakaan esimerkkiä halua näyttää. Fagernäs siirtyy eläkkeelle vuodenvaihteessa täyttäessään 63 vuotta; työelämässä hän on ollut vuodesta 1972, siis 37 vuotta.

Erikoista peliä pelataan myös työeläkeyhtiöiden kanssa. Hallitus aikoo jatkaa sitä viime vuonna salakähmäisesti säädettyä poikkeuslakia, mikä mahdollistaa näille yhtiöille isojen riskien ottamisen sijoitustoiminnassa. Tämä käy niin, että yhtiöiden vakavaraisuussäännökset pidetään edelleen löysinä.

Vanhasen - Kataisen hallitus joutui väsäämään poikkeuslain, kun esimerkiksi Ilmarinen ja Varma olivat tuhonneet työeläkerahoja kansainvälisillä pörssimarkkinoilla. Poikkeuslailla yhtiöiden vakavaraisuussääntöjä lievennettiin. Pakko oli, koska työeläkerahastoissa vuoden 2007 lopussa olleet 122 miljardia euroa olivat vuoden 2008 lopussa enää 105 miljardia. Pörssikurssien aleneminen oli syönyt rahastoja 18 miljardia euroa.

Nyt tätä samaa peliä ollaan jatkamassa. Työeläkeyhtiöiden ulkomaiselle osakekeinottelulle annetaan jatkoaikaa!

Kansainvälisestä pörssikeinottelusta on kiinnostunut myös ammattiyhdistysliike. Aamulehden selvityksen mukaan yhdeksällä isolla liitolla on arvopaperisijoituksia ulkomailla yhteensä 136 miljoonaa euroa (kotimaassa 210 miljoonaa).

kari.naskinen@gmail.com

Aku Ankka, Jerry Cotton ja ET

Joku sanoi radiossa, että miehille tarkoitetun kioskikirjallisuuden menekki on oleellisesti vähentynyt. Näin siksi, että varsinkaan nuoret miehet eivät enää lue, vaan istuvat tietokonepelien äärellä. Tarkistin asian, ja totta on. Enää en löytänyt tämän lajin kirjoja tai lehtiä muita kuin Jerry Cottonin. Eivät taida enää ilmestyä Marc Brodyt, Carter Brownit, Larry Kentit, Ed McBainit, K.T. McCallit eivätkä Max Strongit?

Aikoinaan ne olivat tärkeitä. Ne toimivat 12-16 vuoden iässä siltana oikeaan kirjallisuuteen siinä vaiheessa, kun ei vielä päässyt lainaamaan kirjoja kirjaston aikuisten osastolta. Aku Ankka opetti lukemaan ja Jerry Cotton teki lukemisesta intohimon.

Tälle Jerry Cotton -sillalle päästiin, kun oli ensin opeteltu lukemaan Aku Ankan avulla. Aku Ankka alkoi ilmestyä Suomessa 1951, ja minullekin isä tilasi sen 6-vuotissyntymäpäivälahjaksi 1952. Ei tarvinnut vanhempien kanssa tavata kaikkein lapsellisimpia satukirjoja, vaan monien muiden tavoin opin lukemaan kerran kuussa ilmestyneen Aku Ankan avulla jo ennen kouluunmenoa.

Aku Ankka on edelleen voimissaan, vaikka senkin lukijakuntaa houkutellaan kiivaasti tietokoneiden pariin. Aku Ankan levikki on 325 000. Merkittävää on, että suunta on kasvava; kymmenen vuotta sitten levikki oli 265 000.

Aku Ankkaa suurempi levikki on vain Helsingin Sanomilla, 412 000. Kuvaavaa nykytilanteelle on, että Hesarin ja Akun jälkeen kolmanneksi suurin on eläkeläisille tarkoitettu ET-lehti, 252 000. Menee 5-10 vuotta, niin ET on Suomen laajalevikkisin lehti.

Jerry Cottonin levikki oli parhaimmillaan 70-luvulla noin 40 000. Tämän päivän lukuja en mistään löytänyt. Enkä enää löytänyt myöskään syytä lukea lehteä, sillä kovin heppoiseksi on teksti mennyt. Nyt kokeeksi lukemani tarina oli auttamattoman tylsä, ja kieli huonoa. Ketkähän näitä tekstejä nykyisin väsäävät? Lehtiä julkaisee oululainen Musiikki-Mainos ky Juntunen.

Jerry Cotton alkoi ilmestyä Saksassa 1954 ja Suomessa 1961. Aikoinaan alkuperäistarinoita käänsivät saksasta suomeksi tai kirjoittivat omia jutujaan mm. Tapani Bagge, Simo Hämäläinen, Juhana Lepoluoto, Pentti Pesä ja Seppo Tuisku, joka aikoinaan toimi myös Outsiderin eli Aarne Haapakosken haamukirjoittajana, kun Haapakoski itse ei ehtinyt väsätä kaikkia Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja.

Jotakin tuttuakin löysin. FBI:n ”G-miehen” Jerry Cottonin ase on edelleen ysimillinen Sig Sauer. Sen sijaan vanha Jaguar E-type on vaihtunut Jaguar XKR Coupeen - oli ollut pakko vaihtaa, kun kertasinko räjäytti vanhan auton syksyllä 2000. (Sig Saueriin luottaa nykysankareista myös Lionel Kasdan.)

Nyt lukemastani Cottonista en löytänyt mitään siteerattavaa. Toisin oli ennen:
• ”Olin täynnä virtaa kuin sähköaitaan kussut Duracel-pupu.”
• ”Jo Johannes Kastaja opetti Jeesukselle vertauksien käytön ja samalla rivien välistä vttuilun jalon taidon.”
• ”Milloin mies tulee vanhaksi? Nuorena unet ovat märkiä ja pierut kuivia. Vanhempana se on toisinpäin.”
• ”Ruumis kaipaa tupakkaa, sielu viinaa.”
• ”Katumuksen paras vaihe on synnin tekeminen, sanoo arabialainen sananlasku.”

kari.naskinen@gmail.com

Helsingin Sanomat haluaa ihmisten lukevan vähemmän

Helsingin Sanomatkin on viime vuosina "kehittynyt" iltapäivälehtien suuntaan. Julkkiksetkin ovat saaneet oman osastonsa, kulttuurisivuilla on nuorison roskamusiikki vallannut tilaa oikealta musiikilta jne. Tänä päivänä lehti otti uuden askeleen, kun se oli ikään kuin yliviivaustussilla merkinnyt ulkoministeri Alexander Stubbin isosta haastattelusta ne kohdat, jotka kannattaa lukea.

Näin tämä ihmisten tyhmistymiseen kannustaminen etenee. Ilta-Sanomista luetaan lööpit ja nyt Helsingin Sanomista vain erikseen väritetyt kohdat. Paljonko vetoa, niin ei mene pitkä aika, kun tämä Helsingin Sanomien nyt keksimä väritysidea otetaan käyttöön muissakin lehdissä?

Omaa tyhmentämisprojektiaan vie eteenpäin myös Etelä-Suomen Sanomat: kohta typerät tekstiviestisanomat vievät koko mielipidesivun tilan.

kari.naskinen@mail.com

Murhia ja itsemurhia kopioimalla

Kun aviopuoliso tappaa toisen ja sen jälkeen itsensä, sitä näytetään sanottavan kaksoisitsemurhaksi. Viime aikoina tällaisia tapauksia on ollut paljon. Pakko tulla sellaiseen johtopäätökseen, että näihin ratkaisuihin on otettu mallia iltapäivälehtien isoista uutisista. Sama ilmiö toistui, kun Kauhajoen koulumurhaaja oli kopioinut tekonsa Jokelan koulumurhista, johon taas malli oli saatu Virginia Tech -yliopiston vastaavanlaisista tapahtumista.

Ison iltapäivälehtirevittelyn aiheutti viime sunnuntain tapaus Pudasjärvellä, jossa nainen ampui ensin avopuolisonsa ja sitten itsensä. Kuukausi sitten Mikkelissä mies ampui vaimonsa ja itsensä. Myös Lohjalla tapahtui vastaavaa, ja muutama kuukausi aiemmin Nokialla mies ja nainen päättivät päivänsä niin, että molemmat ampuivat itsensä. Viime vuonna tehtiin kaksoisitsemurhia kymmenkunta.

Iltapäivälehtien myynninedistämiseksi tehtävät rikosjutut ovat voimakkaasti lisääntyneet ja varsinkin suurentuneet. Tällainen toimituspolitiikka ei palvele niinkään lukijoita kuin irtonumeromyyntiä. Vähemmälläkin reuhtomisella asiat voitaisiin esittää. Keitä varten Ilta-Sanomat ja Iltalehti kuvailee raakojen väkivallantekojen yksityiskohtia?

Mielenterveysliiton puheenjohtaja Pekka Sauri on kiinnittänyt huomiota siihen, että julkisuus saattaa houkutella muitakin samaan ajatteluun – suuri julkisuus takaa murhaajalle ”kuolemattomuuden ja sankaruuden”. Jokelan ja Kauhajoen tapauksiin liittyen voi sanoa, että sitä kovempi maine, mitä enemmän uhreja.

Nämä kaksoisitsemurhat ovat ilman muuta iltapäivälehdistä kopioituja. Mistä muualta ihmiset yhtäkkiä olisivat joukolla keksineet tällaisen poislähtötavan? Psykologian professorin Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan aggressiivinen käyttäytyminen on aina häiriö, ja tällainen häiriökäyttäytyminen, itsehallinnan puute kumpuaa opitusta mallista. Näitä malleja antavat lapsille jo varhain televisio ja tietokonepelit. Aggressiivisuus on osoitus häiriintyneestä, ajan mittaan vahvistuneesta vääränlaisesta psyykkisestä kehityksestä.

Väkivaltaviihteen kaupalliset puolustajat vähättelevät asiaa: ei kukaan lähde väkivaltaelokuvan nähtyään kadulle muita hakkaamaan. Ei näin tietenkään suoranaisesti tapahdukaan, mutta kuten Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo, väkivaltaviihde lisää väkivallan suvaitsemista, sillä ihmisen psyykkinen koneisto mukautuu herkästi. Kun ihminen altistetaan tietyntyyppisille ärsykkeille, ärsytyskynnys nousee:

”Väkivaltaviihde ei välttämättä tee ihmisiä väkivaltaisiksi, ellei heillä ole siihen viittaavaa häiriötä. Se kuitenkin antaa väkivallalle yleisen hyväksynnän. Silloin sellaisetkin, jotka eivät itse väkivaltaan turvaudu, pitävät sitä ymmärrettävänä, ja yleisen hyväksynnän turvissa on helppo toimia.” (Yliopisto-lehti 6/2008)

Kun kaksi lasta tappelee, paikalle tuleva, paljon väkivaltaelokuvia nähnyt kolmas lapsi ei reagoi asiaan mitenkään. Vähän väkivaltaa nähnyt lapsi taas hätääntyy ja menee joko itse väliin tai hakee aikuisen apuun. Aikuisistakin ne, jotka eivät ole katsoneet paljon väkivaltaelokuvia, kokevat väkivaltaa nähdessään epämiellyttäviä tuntemuksia - kuvottaa, huimaa, sydän hakkaa. Paljon väkivaltaa katselleilta samanlaisia reaktioita ei enää tavata.

kari.naskinen@gmail.com

Hyvä ja huono pääministerielokuva

Peräkkäisinä iltoina nähtiin tv-elokuvat kahden naispääministerin tuhoutumisesta. Elokuvissa on yksi yhteinen piirre: Anneli Jäätteenmäkeä ja Margaret Thatcheria esittävät näyttelijät ovat kauniimpia kuin kohteensa.

Sen verran samaa näissä kahdessa kotkassa myös on, että BBC:n tekemästä elokuvasta olisi voinut lainata pari repliikkiä Anneli Jäätteenmäestä kertovaan elokuvaan; vaikkapa Mauri Pekkarisen suuhun olisi sopinut sama, minkä joku konservatiivipoliitikko sanoi Margaret Thatcherista: "Teennäinen, pöyhkeä, omahyväinen". Toinen samanmoinen: "Se joka käyttää tikaria, ei koskaan kanna kruunua".

Elokuvat sinänsä ovat kovin erilaisia. Timo Harakan ja Antti Karumon käsikirjoittama Pääministeri on niin hatara ja perustuu niin pintapuolisiin asioihin, että kymmenen vuoden kuluttua elokuvasta eivät saa mitään tolkkua sellaiset ihmiset, jotka eivät itse jotenkin muista vuoden 2003 tapahtumia. Uusia ihmisiä tulee aikuisikään, mutta heille tällainen kevyt versio Jäätteenmäen munimisesta ei aukea vain elokuvaa katsomalla.

Esimerkiksi pääministerille salaisia asiakirjoja vuotanut Martti Manninen on elokuvassa outo hiippailija. Katsojan pitää tietää, kenestä on kysymys, koska elokuvasta se ei selviä. Ei edes se, että Manninen on töissä tasavallan presidentin kansliassa. Sama koskee Mauri Pekkarista ja Matti Vanhasta. Jos lapsenlapseni joskus kymmenen vuoden kuluttua katsovat elokuvaa, niin vaikea heidän on tajuta, keitä nämä "Mauri" ja "Matti" ovat.

Margaret Thatcher joutui eroamaan pääministerin tehtävästään 1990, mutta vaikka ne vaiheet eivät enää ole ollenkaan hyvin muistissa, niin silti elokuva toimi täydellisesti näin 20 vuotta myöhemminkin. Sama koskee Yle Teemalta tullutta elokuvaa Abraham Lincolnista. Hän oli presidenttina 150 vuotta sitten, mutta elokuva on täysin ymmärrettävä. Näihin verrattuna Harakan ja Karumon elokuva jäi tällaiseksi kertakäyttöviihteeksi.

kari.naskinen@gmail.com

Väärässä oleva, pauhaava enemmistö

Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Mika Kari (SDP) kirjoittaa puolueensa Viikko-Hämeessä (15.10.), että uudistukset ottavat demariporukoissa koville. Näin on ollut aina. Mika Kari mainitsee esimerkkinä Sibeliustalon rakentamisen: sen merkitystä Lahdelle eivät aikoinaan tajuneet ne 29 kaupunginvaltuutettua, jotka äänestivät rakentamista vastaan.

"Vasta nyt 10 vuotta myöhemmin ymmärretään, että vähemmistöön jääneet kehittäjät olivat tuolloin oikeassa ja suuri pauhaava enemmistö väärässä", kirjoittaa Mika Kari.

Kehittäjät kylläkin voittivat äänestyksen 30-29, mutta Mika Kari tarkoittaa vähemmistöön jääneillä kehittäjillä SDP:n ryhmää. Tämä vähemmistö erotettiin demarien valtuustoryhmästä määräajaksi: Kari Hyytiä, Ulla Juurola, Marja-Liisa Niuranen, Pekka Räty, Jouko Skinnari, Heikki Vierumäki.

Väärässä olleista pauhaajista eli Sibeliustalon silloisista vastustajista ovat nykyisin valtuustossa Eila Jokinen (SDP), Erkki Nieminen (SDP), Jarkko Nissinen (SDP), Tapani Ripatti (SDP), Ulla Vaara (SDP), Matti Kauppila (Vas), Vuokko Kautto (Vas), Eino Vuori (Vas), Tuija Nurmi (Kok), Pentti E Rantanen (Kok), Ilkka Viljanen (Kok) ja Maija-Liisa Lindqvist (Kesk).

kari.naskinen@gmail.com

Valtio keventää verotusta, kunnat kiristävät

Kansanedustajat valitaan eduskuntaan kuntalaisten äänillä. Heti sinne päästyään he kuitenkin muuttuvat valtion edustajiksi ja edunvalvojiksi. Tällä hetkellä tämä koskee erityisesti hallituspuolueiden edustajia, esimerkiksi Tuija Nurmea (Kok), Ilkka Viljasta (Kok), Kalle Jokista (Kok) ja Juha Rehulaa (Kesk). Heidän tärkein tehtävänsä on pitää huolta valtion hyvinvoinnista. Kunnista viis. Niin Lahti, Orimattila kuin Hollolakin joutuvat kiristämään verotustaan, koska Keskustan - Kokoomuksen hallituspolitiikka vetää koko ajan mattoa kuntatalouden alta.

Kunnille sysätään lisää tehtäviä, mutta niiden hoitamiseksi ei anneta rahaa. Valtio käyttää kuntasektoria myös röyhkeästi välikätenä, kun se ovelasti lisää omia tulojaan. Nytkin Paula Risikon (Kok) johtama sosiaali- ja terveysministeriö aikoo pienentää pienituloisimpien eläkeläisten hoitotukea ja nostaa pitkäaikaisen laitoshoidon kunnallisia maksuja. Laitosmaksujen nostaminen toisi kuntien kassaan lisää rahaa arviolta 62 miljoonaa euroa, mutta eipä tuokaan, sillä vastapainoksi kunnille annettavia valtionosuuksia pienennettäisiin saman verran.

Tuttu temppu. Samalla tavalla tehtiin, kun syksyllä 2008 nostettiin kuntien perimiä sosiaali- ja terveysmaksuja 16,7 prosentilla.

Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta (Kok) esittää kiinteistöveron korottamista ensi vuonna niin, että sen tuotto kasvaisi 5,6 miljoonaa euroa. Pakko on verotusta kiristää, koska Vanhasen – Kataisen hallituksen veronkevennysoperaatiot leikkaavat myös kunnallisen tuloveron tuottoa. Tuloista tehtävät uudet vähennykset nimittäin merkitsevät verotettavan tulon pienenemistä noin kahdella prosentilla.

Jos Jutta Urpilaisen (SDP) ehdotus 500 miljoonan euron ohjaamisesta kuntien lamantorjuntaan olisi kelvannut hallitukselle, se olisi tiennyt Lahdelle juuri sen verran lisää valtionosuuksia, että kiinteistöveroa ei täällä tarvitsisi lähteä nostamaan.

Myllyvirran talousarvioesityksen laskelmat näyttävät, että Lahden kaupungin tilivuoden tulos ensi vuonna on pahasti miinuksella, -20 miljoonaa euroa. Vuonna 2011 alijäämä on -2 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2012 päästään takaisin pinnalle, +12 miljoonaa euroa. Varsinaista kriisiä ei kuitenkaan synny, koska takataskussa on tällä hetkellä 85 miljoonaa euroa edellisten tilikausien ylijäämää.

Sen verran tiukka tilanne joka tapauksessa on, että ilman veronkorotuksia ei selvitä. Jos ensi vuodeksi korotetaan kiinteistöveroa, niin seuraavaksi vuodeksi on Myllyvirran kaavailun mukaan tiedossa tuloveroprosentin nostaminen 19:stä 19,5:een. On kuitenkin niinkin, että tuloveroa ei välttämättä tarvitse nostaa seuraavaksikaan vuodeksi, koska kiinteistöveroa ei Lahdessa Myllyvirran esittämässäkään muodossa peritä vielä läheskään niin paljon kuin olisi mahdollista. Kiinteistöveroa voitaisiin nostaa myös vuodeksi 2011.

Lainanottoakin on lisättävä, mutta tältäkään osin tilanne ei ole vielä kovin paha. Ensi vuoden päättyessä on kaupungilla lainaa asukasta kohti laskien 1307 euroa. Tähän mennessä talousarvioesityksensä julkaisseista muista kuntajohtajista Heinolan Hannu Komonen (Kok) on tehnyt laskelman, minkä mukaan heinolalaisten velka on 2494 euroa/asukas.

kari.naskinen@gmail.com

Perusdemokraatit

Vasemmistopuolueiden kannanotot ovat viime kuukausina terävöityneet. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on vihdoin alkanut saada itsestään irti jämäkkyyttä ja Vasemmistoliiton uusi puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on heti aloittanut räväkästi. Selviä irtiottoja porvaripuolueiden politiikasta on tehty, mutta ne eivät saa tilaa siinä suuressa julkisuudessa, mitä isot tiedotusvälineet ylivoimaisesti hallitsevat.

Demaritkin häviävät julkisuuspelin auttamatta. Ei nimittäin riitä, että asioita otetaan esille Uutispäivä Demarissa, Viikko-Hämeessä ja muissa sos.dem. lehdissä. Uutispäivä Demarin levikki Päijät-Hämeessä ja Kanta-Hämeessä on yhteensä alle 1000, kun samalla alueella ilmestyvien Etelä-Suomen Sanomien, Hämeen Sanomien, Forssan Lehden, Itä-Hämeen ja Aamupostin levikki on yhteensä 120 000. Viikko-Hämeen levikki on noin 8000.

Vaikka kysymys tässä on sellaisesta markkinakilpailusta, mihin puoluelehdillä ei ole mahdollisuuksia vastata, niin ihmettelen silti. Demarilehtien levikit todistavat, että edes puolueen jäsenet eivät niitä tilaa. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka harvalle demarivaltuutetulle tällä meidän alueellamme tulee Viikko-Häme tai Uutispäivä Demari.

Joskus takavuosina oli ainakin Lahdessa vähintäänkin kirjoittamaton sääntö, että luottamuselimiin valittavien tuli tilata myös jokin oman puolueen lehti. Vanhoina hyvinä aikoina tilanne oli muutenkin linjakkaampi; meille tuli kotiin Jyväskylässä maakunnan ykköslehti, Maalaisliitto-kepun Keskisuomalainen, mutta myös demarien Työn Voima. Oli siinä lehden tilaamisessa myös halua tunnustaa julkisesti väriä ja näyttää esimerkkiä. Vähintään kerran viikossa käytiin isän kanssa lisäksi rautatieasemalta ostamassa Suomen Sosiaalidemokraatti – ja minä katselin höyryvetureita, joita oli kahdenlaisia: puukäyttöisistä tuli valkoista savua ja hiilikäyttöisistä mustaa.

Uutispäivä Demarissa on tänä vuonna ollut paljon hyvää kirjoittelua, kun on keskusteltu lamantorjunnasta ja esitetty vaihtoehtoisia ratkaisuja porvarihallituksen politiikalle. Parhaiten ovat esiintyneet Kimmo Kiljunen ja Maria Guzenina-Richarson, ja Jutta Urpilaisenkin otteet ovat parantuneet.

Viikko-Hämeen päätoimittaja Jarkko Nissinen kirjoitti lehdessään, että SDP:lle kaivataan kentällä ja potentiaalisten kannattajien joukossa uutta Forssan ohjelmaa, konkreettista työmiehen ja -naisen ymmärrettävää tekstiä. Ehdotuksen tällaiseksi ohjelmaksi on Kiljunen jo laatinut: maksuton päivähoito, ikäihmisille oma neuvola, maksuton paikallinen joukkoliikenne, pääomatuloille verotus ansiotulojen lailla, maahanmuuttajille pakkosuomi jne. Jostakin syystä Kiljunen oli kuitenkin unohtanut rikkaiden omaisuusveron palauttamisen.

SDP:n puoluehallitus taas on päättänyt kuntapoliittisesta linjauksesta, jossa ykkösasiana on, että kuntapolitiikan peruslähtökohtina ovat koulutus, terveyspalvelut, vanhustenhuolto ja sosiaaliturva - julkisten palveluiden on oltava jatkossakin hyvinvointiyhteiskunnan ydin. Pahimman yli selviämiseksi on käytettävä keinoina velanottoa ja veronkorotusta, koska porvarihallitus ei jätä muita vaihtoehtoa. Kaikissa päätöksissä on lähdettävä siitä, että pidetään huolta palveluiden laadusta.

Omaisuuden myyntipäätöksiin on suhtauduttava harkiten. Ei hyväksytä sitä, että ajamalla kunnat nurkkaan kuntien palvelut yksityistetään ja omaisuus myydään. Esimerkiksi palvelutuotantoon tarvittavien tilojen pitkäaikaiset vuokrasopimukset tulevat usein kalliimmiksi ratkaisuiksi kuin oma omistus.

Ei ole sen paremmin Kiljusen ohjelmasta, puoluehallituksen linjauksesta kuin muistakaan tiukoista kannanotoista paljon näkynyt porvarilehdissä eikä sähköisissä tiedotusvälineissä. Eikä varmaan tule näkymään myöskään Jutta Urpilaisen terävää analyysia siitä, miten Vanhasen - Kataisen hallitus on ajanut alas työvoimapolitiikan (Uutispäivä Demari 14.10.).

SDP:n kannatuksen pysyminen selvästi alle Kokoomuksen galluplukujen on saanut jotkut ehdottamaan nimenmuutostakin puolueelle. ”Demokraatit” Amerikan malliin? SDP:n ohjelmajohtaja Juha Eskelinenkin sanoi puolueen jäsenlehdessä Aimossa (28.9.), että sosialidemokratia käy nyt omaa kielipeliään: ”Joudumme miettimään, kutsummeko itseämme keskustavasemmistoksi, punavihreiksi vai edistyksellisiksi”.

Johan uusi helsinkiläinen pelleosasto on ottanut nimekseen Helsingin Demokraatit, ja on samalla karsinut punavärin julkisivustaan. Minkähän väriseksi mössöksi Paavo Lipponen tätä haukkuisi?

Turhaa leikkimistä. Ei näitä asioita näin heppoisin keinoin ratkaista. Toisaalta jos uskotaan, että Kokoomuksen menestys perustuu sen omaan ”työväenpuolue”-hömppään, niin demarien on sitten lähdettävä mukaan samaan populistiseen pintaliitoon, unohdettava vanhat ja uudet Forssan ohjelmat, pyydettävä Timo Soini puheenjohtajaksi uudelle puolueelle ja pantava nimeksi Perusdemokraatit.

NISSISELLE KIITOSTA
MYLLYVIRRALTA

Tuttu taksikuski sanoi äskettäin, että nyt te toimittajat olette tehneet hyvää työtä. Tarkoitti puolueiden ja poliitikkojen keplottelemien vaalitukien paljastamista. Kiitosta toimittajat saivat myös Lahden kaupunginvaltuuston kokouksessa, jossa päätettiin, että kaupunginorkesterin intendentille Tuomas Kinbergille ei myönnetä vastuuvapautta viime vuoden toimistaan. Asiaa käsiteltäessä kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta sanoi, että Kinberg on syyllistynyt vakavaan, tuomittavaan virheeseen.

”Vasta tutkiva journalismi toi asian esimerkiksi kaupunginhallituksen tietoon”, sanoi Myllyvirta. Tämä tutkiva journalisti on Viikko-Hämeen Nissinen, joka on myös kaupunginvaltuutettu.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden kaupunginhallituksessa kolme tuuliviiriä

Lahden kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsenet Jari Hartman (SDP), Antti Holopainen (Vas) ja Leena Luhtanen (Kok) eivät tiedä mitä milloinkin tekevät. He käsittelevät samoja asioita sekä hallituksessa että valtuustossa, mutta ovat itsensä kanssa eri mieltä riippuen siitä, kummanko luottamuselimen kokouksessa sattuvat istumaan.

Kaupunginhallituksessa viime viikolla tämä tuulimyllykolmikko oli sitä mieltä, että kaupunginorkesterin intendentille Tuomas Kinbergille voidaan antaa vastuuvapaus viime vuoden toiminnasta, mutta kaupunginvaltuustossa eilen he äänestivät vastuuvapauden myöntämistä vastaan.

Kaupunginhallitus oli ollut kannanotossaan yksimielinen, jo kahteen kertaan. Tässä yksimielisyydessä olivat mukana myös nämä kolme luopiota. Eivät jättäneet kh:n päätöksiin eriäviä mielipiteitään.

Tällaista on politiikka. Kun selkänsä kääntää, niin jo alkaa pelaaminen. Ei ihme, että kansalaisten luottamus poliitikkoihin vähenee vähenemistään.

Kinbergille annetun epäluottamuslauseen kannalla (äänin 34-25) valtuustossa olivat seuraavat:

Kokoomus (13): Pentti E Rantanen, Matti Kataja, Tuija Nurmi, Jari Salonen, Leena Luhtanen, Arja Nikkanen, Sari Kurikka, Einari Pohjolainen, Marja-Leena Taavila, Seppo Hakala, Sari Niinistö, Wilson Kirva, Jorma Ratia.
SDP (9): Jouko Skinnari, Erkki Nieminen, Tapani Ripatti, Jarkko Nissinen, Eila Jokinen, Jari Hartman, Paul Sundström, Anneli Viinikka, Katja Ilmoniemi.
Vasemmistoliitto (5): Antti Holopainen, Matti Kauppila, Vuokko Kautto, Eino Vuori, Pekka Järvinen.
Perussuomalaiset (3): Rami Lehto, Lasse Koskinen, Harri Nieminen.

Keskusta (3): Maarit Luukka, Maija-Liisa Lindqvist, Saila Lehtomäki.
Eläkeläiset (1): Raimo Kotala.

Loput valtuutetuista olivat sitä mieltä, että vastuuvapaus olisi Kinbergille pitänyt myöntää sen jälkeen, kun häntä oli jo aiemmin rangaistu. Tällä kannalla olivat seuraavat:

SDP (10): Ulla Vaara, Susanna Iivonen-Pekesen, Merja-Liisa Kerkkä, Mika Kari, Ulla Koskinen-Laine, Sirkku Hilden, Alettin Basboga, Kari Salmi, Eero Vainio, Pekka Komu.
Kokoomus (7): Juha Rostedt, Hannu Himanen, Ilkka Simolin, Merja Vahter, Reijo Salminen, Simo Räihä, Ilkka Viljanen.
Vihreät (4): Kirsti Vaara, Helena Aaltola, Saara Vauramo, Kai Kuokkanen.
Kristilliset (4): Marjo Loponen, Leena Mantere, Leena Kaartinen, Timo Räihä.

Koska vastuuvapautta ei myönnetty, ei asia jää tähän. Kuntaliiton lakimiehet ovat nimittäin ilmoittaneet, että valtuuston on kuntalain 75 §:n 3 momentin mukaisesti päätettävä niistä toimenpiteistä, joita vastuuvapauden epäämisestä aiheutuu. Lähinnä kysymykseen tulee korvausvaatimuksen esittäminen tai rikossyytteen nostaminen.

Lisäksi valtuusto edellyttää, että kaupunginhallitus selvittää orkesterin ja Saltarello Oy:n vuonna 2007 tekemän sopimuksen taloudelliset vaikutukset kaupungille. Sopimuksen jatkamisesta tai sen irtisanomisesta tehdään sen jälkeen asianmukainen päätös.

Kokonaiskustannukset näistä konserttien internetlähetyksistä ovat tähän mennessä olleet 223 000 euroa. Siitä Päijät-Hämeen liitto on maksanut avustusta 104 000 euroa ja jos liitto maksaa vielä käsittelyssä olevan maksatushakemuksen perusteella 21 000 euroa lisää, niin kaupungin kustannukset hankkeesta ovat tähän mennessä vähintään 88 000 euroa. Keskeisimmät menoerät 30.9.2009 tilanteesta laaditun raportin mukaan ovat
- palkkauskulut 73 762 euroa (suurimpana verkkosuunnittelijan palkkaus)
- toimisto-, pankki- ja asiantuntijapalvelut 52 121 euroa
- kalustohankinnat 76 968 euroa
- matkustus- ja kuljetuspalvelut 15 451 euroa.

Saltarello Oy:n kanssa tehdystä sopimuksesta kaupungille aiheutuu verkkosivujen maksuna 2000 euron vuosikustannukset. Kaupunginhallitus on hyväksynyt orkesterin ääni- ja kuvataltiointia sekä internetlähetyksiä koskevan taltiointisopimuksen, mikä merkitsi 5 prosentin lisän muusikoiden palkkaan eli rahassa 25 000 euron vuotuista lisäkulua kaupungille.

Saltarello Oy:n kanssa tehty sopimus aiheuttaa kaupungille huomattavan määrän velvoitteita, minkä vuoksi asiasta tulee tehdä joko kuntalain mukainen päätös sopimuksen hyväksymisestä tai irtisanoa sopimus.

Saltarellon liikevaihto oli viime vuonna noin 13 900 euroa ja tappio 638 500 euroa. Liikevaihdot ja tappiot huomioiden on perusteltua olla huolestunut siitä, miten yhtiö pystyy hoitamaan omat sopimuksessa määritellyt velvoitteensa.

kari.naskinen@gmail.com

Muut puolueet pärjäävät nyt paremmin kuin asioiden parantamiseen ideologisestikin sitoutuneet puolueet

"Sosiaalidemokraatit ovat menettäneet poliittisen liikevoimansa. He eivät tunnu tietävän, mitä he puolustavat nykyajan maailmassa.” Näin aloittaa kirjoituksensa sosiaalidemokratian pahoinvoinnista Gentin yliopiston valtio-opin professori Rik Coolsaet. Kirjoitus on Kalevi Sorsa -säätiön julkaisemassa puheenvuorokokoelmassa Arvot - Aate - Intressit (2009).

Eurooppalaisista 27 pääministeristä 20 edustaa tällä hetkellä oikeistolaista arvomaailmaa. Kesän EU-vaaleissa SDP sai niin surkean tuloksen, että puolueen historiassa huonommin on mennyt vain kerran: presidentin valitsijamiesvaaleissa 1962 Rafael Paasio sai vain 13,1 prosenttia äänistä.

EU-vaaleissa kokonaisuudessaan vasemmisto hävisi rumasti. Malta on ainoa maa, josta europarlamenttiin meni enemmän sosiaalidemokraatteja kuin konservatiiveja; tasapeliin päädyttiin Kreikassa, Ruotsissa ja Virossa.

Euroopan sosialidemokraattinen puolue PES on niin ikään hajanainen ja vähän eksyksissä, kuten Liisa Jaakonsaari on nyt Brysselissä toimiessaan nähnyt. (Uutispäivä Demari 5.10.)

Paikallistasollakin asiat ovat kehnosti. Satavuotista toimintaansa juhlineella Leppäkosken työväenyhdistyksellä on kolme toimivaa jäsentä, kuten demarien Viikko-Hämeestä luin. Kuvaava oli myös SDP:n uuden järjestöpäällikön Aslak Haarahiltusen havainto, että demarien puoluekone on horrostilassa. (Uutispäivä Demari 18.9.)

Saksassa sama juttu: ”Ajan henki on vasemmalla, mutta porvareiden onneksi vasemmalla ollaan heikkoja ja hajallaan.” (HS 28.9.)

Uusi aika ja uudet haasteet vaativat uusia vastauksia, mutta Euroopan vasemmisto ei ole kyennyt niitä täysimääräisesti esittämään. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen kirjoittaa säätiön julkaisemassa kirjassa, että ”demokraattista päätöksentekojärjestelmää on kohdannut osin sisällöllinen tyhjeneminen, kun talous on irtaantunut yhä enemmän ylikansalliseksi poliittisen järjestelmän ulottumattomiin”. Tähän toki ovat osasyyllisiä myös sosialidemokraatit.

”Nämä kehityskulut yhdessä työmarkkinoiden nopean muutoksen kanssa ovat luoneet länsieurooppalaisiin yhteiskuntiin uudenlaista epävarmuutta. Nopea muutos on jättänyt huomattavan suuren vähemmistön tyhjän päälle. Samaan aikaan voimistunut oikeisto on pyrkinyt esittämään uudet ongelmat monella tapaa julkisen sektorin aiheuttamiksi”, kirjoittaa Jutta Urpilainen.

Suomessa sosiaalidemokraattien alamäen yksi syy on, että puolue itse on ollut heikentämässä hyvinvointivaltiomallin kattavuutta. Tämän myyräntyön SDP aloitti Paavo Lipposen johdolla 1990-luvun laman jälkeen. Yhdessä Sauli Niinistön ja Raimo Sailaksen kanssa Lipponen lähti viemään Suomea uusliberalistiseen suuntaan. Eero Heinäluoma jatkoi tästä ja oli vetämässä huono-osaisilta henkisesti mattoa alta, kun punamultahallitus poisti rikkaiden varallisuusveron.

Timo Roosin pakinahenkilöltä V. Niemiseltä tiedusteltiin, tietääkö hän, joutuuko myös sos.dem. puolue maksamaan varallisuusveroa. V. Nieminen vastasi: ”Ei joudu. Mutta sen poistamisesta se on jo kolmissa vaaleissa kyllä maksanut”. (Uutispäivä Demari 1.9.)

Vasemmistoliiton tilanne on mikä on. Paavo Arhinmäen soinimaisen populistinen retoriikka vetoaa nyt vähän aikaa, mutta puolueen kannatus pysyy alamaissa.

Kokoomuksen voittokulku tulee jatkumaan. Se edustaa sitä politiikkaa, mikä ihmisille on läheisintä ja tärkeintä - itsekkyyden ja yksityistymisen maksimoiminen, minä minä minä. Tämä näkyy äänestyskäyttäytymisessä: EU-vaaleissa Lahdessa oli äänestysprosentti Kokoomuksen Jalkarannassa 48, mutta vanhastaan vankalla vasemmistoalueella Liipolassa oltiin horroksessa: 24 prosenttia.

Työttömyys kasvaa, toimeentuloluukuilla ja ruokapankeissa jonot pitenevät, mutta vaaleissa voittavat muut puolueet kuin näiden asioiden parantamiseen ideologisestikin sitoutuneet puolueet. Ei tämä kuitenkaan mikään lopullinen totuus ole. Aaltoliikettä tapahtuu, aaltojen välit vain ovat joskus pitkiä. Vaarana silti on, että jos nykyisen aaltoliikkeen annetaan jatkua, meillä on 10-15 vuoden kuluttua suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ajettu karille tasavero-Kokoomuksen ihmisiä eriarvoistavan politiikan takia.

Lahdessakin Kokoomus haraa tiukasti vastaan kunnallisveron korotusta, koska se näkee ideologisesti omimpana vaihtoehtonaan kunnallisten peruspalvelujen alasajon.

Näin nyt joka tapauksessa mennään, sekä meillä että muualla. ”Maailma ei ole koskaan ollut epätasa-arvoisempi kuin nyt”, kirjoitti The Economistin entinen toimittaja Bill Emmot vuonna 2003, ja viimeisten parin vuoden kehitys on entisestään lisännyt epätasa-arvoa. EU-kansalaisista 20 % on syrjäytettyjä, 70 % keskiluokkaa ja 10 % etuoikeutettuja.

kari.naskinen@gmail.com

KOP ja SYP yrittivät tuhota Eka-yhtymän ideologisista syistä

Eka-yhtymän yrityssaneeraus käynnistyi 22.10.1993. Vielä edellisenä päivänä KOP ja SYP olivat yrittäneet pelata niin, että Eka olisi ajettu konkurssiin. Pankit olivat asialla osin myös ideologisista syistä: punapääoman iso linnake olisi haluttu nurin. Silloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen (Kok) piti kuitenkin pintansa, eikä antanut KOP:n Pertti Voutilaisen eikä SYP:n Vesa Vainion pyörittää peliään loppuun. Nämä kriittiset vaiheet Ekan ympärillä kuvataan seikkaperäisesti fil.tri Jorma Kallenaution laajassa historiateoksessa Lamasta uuteen nousuun – Eka-yhtymän ja Tradeka-yhtymän historia 1983 - 2008 (SKS, 2009).

Arvokasta tietoa Kallenautio on saanut Viinasen päiväkirjoista. Viinanen ihmetteli Voutilaisen ja Vainion peliä, kun pankeilla ei todellisuudessa ollut rahoja sen paremmin yrityssaneeraus- kuin konkurssimenettelyynkään.

Viinanen 19.10.1993: ”Ovat neuvottomia ja painostavat valtiota maksumieheksi. Käsken aamuksi luokseni ja Eero Rantalan ½ tuntia myöhemmin ja sanon, etten pidä siitä, että uhitellaan ja valtiolle asetetaan määräaikoja aamuksi klo 8:ksi. Varsinkaan, kun itse ette kestä [Ekan] konkurssia.”

Viinanen 21.10.1993: ”KOP keplottelee STS-, Eka-, SSP-asian kanssa ja taktikoi. Yrittävät lypsää rahaa valtiolta. Sikamaista.”

”Se oli täyttä pelleilyä se pankinjohtajien peli”, sanoo Viinanen nyt Kallenaution haastattelemana.

Vielä illalla 22.10.1993 Vainio ja Voutilainen uhkailivat Viinasta sillä, että pankit hakisivat Ekan konkurssiin, mutta tyytyisivät yrityssaneeraukseen, jos saisivat valtion kiristettyä mukaan suuremmin panoksin.

Viinanen 22.10.1993 ”Kun en ollut moineskaan, Vainio lähti ja antoi kuvan, että maanantaina rysähtää. Siihen sanoin: Ei voi mitään. Yrittivät siis näillä tempuilla jälleen imeä rahaa valtiolta.”

Ei rysähtänyt. Konkurssia ei tullut, eikä kahdeksan kuukautta aikaisemmin tehdystä pankkitukipäätöksellä muodostunut valtion ”avoin piikki” siten tullut kattamaan pankkien Eka-tappioita.

Kallenautio on vetänyt yhteen niitä syitä, mitkä johtivat Ekan vaikeuksiin. Yksi merkittävä oli, että edistysmielisen osuustoimintaliikkeen eli E-liikkeen ja koko punapääoman rakenteita ja linnakkeita puolustamaan kykeneviä tahoja ei lamavuosina ollut. Eka ei kuulunut mihinkään ns. finanssileiriin. Punapääoman yrityksillä ei ollut omistuksia vaikutusvaltaisissa pankeissa, eikä pankeilla ollut omistuksia Ekassa.

Vasemmistopuolueistakaan ei ollut Ekan puolustajiksi tai auttajiksi ahdingossa. Merkillepantavaa tästä näkökulmasta oli varsinkin SDP:n matala profiili Ekan suhteen.

Elettiin myös niitä aikoja, jolloin Suomessa alkoi puhaltaa voimakas oikeistopoliittinen tuuli. Kallenaution mukaan Eka-yhtymän osuustoiminnallinen liiketoiminta sopi varsin huonosti senhetkiseen talouselämässä suosittuun monetaristis-uusliberalistiseen talouskäsitykseen: ”Punapääoman linnakkeiden sortuminen sopi mitä parhaiten vahvassa nousussa olevan uusliberalistisen markkinatalouden yleiseen henkeen. Intohimoja työväen yritystoiminnan nujertamiseksi oli ilmassa paljon. Punapääoman häviöllä ajateltiin myös vahvistettavan kuilun partaalla olevaa sinivalkoista pääomaa.”

Sille ei kuitenkaan ole ollut minkäänlaisia esteitä, että porvarillinen S-osuuskauppa on saanut paisua kuin pullataikina. Kunnallisessa kaavoituspelissä S-ryhmä on ollut ylivoimainen voittaja Lahdessakin. Osuuskauppa Hämeenmaata Lahden poliitikot hyysäävät kuin omaa lastaan.

Eka-yhtymän, nykyisen Tradekan kampittajia sen sijaan on aina. Kuvaavaa on Leonia-pankin (ent. Postipankki) rahoitusjohtajan sanominen vuonna 1999: ”Tradeka on kuin kumiankka. Vaikka me pankit kuinka yritämme sen upottaa, se ponnahtaa aina pinnalle”.

Onneksi oli kuitenkin diplomi-insinööri Viinanen, joka tarkasteli tilannetta ilman ideologioita, insinöörimäisesti ja yleistä etua ajatellen, siis pankkienkin etua. Viinasen päiväkirjamerkinnät puhuvat selvää kieltä siitä, että Eka olisi konkurssiin asetettuna ollut kurjassa kunnossa olleelle pankkijärjestelmälle liian iso ruumis.

Viinanen asuu nykyisin Lahdessa, ja oli noina Ekan kriittisinä vuosina Ekassa tärkeällä paikalla myös lahtelainen kansanedustaja Matti Luttinen (SDP). Hän toimi Eka-yhtymän hallintoneuvoston puheenjohtajana 1988-95 eli vaikean 90-luvun alun ja yrityssaneerauksen alun. Vielä 1990 Eka-yhtymä oli ollut Suomen viidenneksi suurin yritys, liikevaihto nykyrahassa lähes 3 miljardia euroa. Henkilöstöä oli tuolloin yli 21 000.

Eka-yhtymän yrityssaneeraus aiheutti vakuutusyhtiö Kansan ja rakennusliike Hakan konkurssit. Yrityssaneerauksen aikana Ekan perusliiketoiminnaksi muodostuivat vähittäiskauppa sekä hotelli- ja ravintolatoiminta. Yhtymän nimi muuttui päätoimialan eli vähittäiskaupan silloisen nimen mukaisesti Osuuskunta Tradeka-yhtymäksi. Yrityssaneeraus saatiin päätökseen vuonna 2003.

Tradeka on noin 300 000 omistajajäsenen hallitsema omistusosuuskunta. Ylintä päätösvaltaa osuuskunnassa käyttää jäsenistön kuudeksi vuodeksi kerrallaan yleisillä vaaleilla valitsema edustajisto, johon Lahdessa kuuluvat nyt Vuokko Kautto (Vas), Anna-Maija Martikainen (SDP), Reijo Pekonmäki (Vas) ja Ulla Vaara (SDP).Edustajisto valitsee kahdeksi vuodeksi kerrallaan osuuskunnalle hallintoneuvoston, joka nimeää vuodeksi kerrallaan hallituksen. Lahdesta hallitukseen kuuluu Tapio Luttinen (SDP).

kari.naskinen@gmail.com

Sodankäyntiäkin yksityistetään

Eduskunnan kyselytunnilla kannettiin huolta siitä, mitä vaikuttaa Puolustusvoimien kaluston huoltotoimintaan, jos siitä huolehtiva Raskone Oy yksityistetään. Puolustusministe-ri Jyri Häkämies (Kok) vastasi, että ei huolta, sillä toiminta on jo siirretty Raskoneelta pois. Tänä vuonna on hyökkäysvaunujen, maavoimien kuljetuskaluston, ase- ja elektroniikkajärjestelmien sekä ilmavoimien tutkien huollot siirretty Patria Oyj:n tytäryhtiölle Millog Oy:lle, jonka omistajat ovat Patria (55 %), Insta Group (26 %), Raskone (8 %), Sisu-Auto (8 %) ja Oricopan (3 %). Valtio on pääomistaja Patriassa (73 %) ja Raskoneessa (85 %), mutta nämä muut yhtiöt ovat yksityisiä.

Näin etenee sodankäynnin yksityistäminen. Kokoomus ja Patria ulkoistavat Puolustusvoimia, terminä on "strateginen kumppanuus". Häkämiehen ministeriö on ilmoittanut, että ulkoistamishankkeita tulee vielä paljon lisääkin: muonitus, terveydenhuolto, vaatehuolto, kiinteistöt, tietotekniikka, kuljetukset, materiaalitoiminnot, taloushallinto.

Jarmo Pykälä kirjoittaa Voima-lehdessä (7/2009), että armeijoiden toimintojen ulkoistaminen on kasvava trendi Euroopassa. Mallia otetaan tietenkin Yhdysvalloista: Irakin sodassa oli mukana 100 000 yksityisten turvallisuusfirmojen työntekijää. - "Yksityistämisen kauaskantoisimmat vaikutukset liittyvät sotilaallisen voiman läpinäkyvyyden ja demokraattisen valvonnan heikentymiseen", kirjoittaa Pykälä.

Suomessa kaikenlainen yksityistäminen on tällä hetkellä suorastaan vimmaisessa vaiheessa. Uusin hanke on, että Metsähallitus aiotaan muuttaa valtion "erityisyhtiöksi". Yhtiö on helpompi myydä kuin valtion liikelaitos, mikä sen hallintomuoto nyt on. Metsähallituksen hallinnassa on kolmasosa Suomen maa- ja vesipinta-alasta, noin 12 miljoonaa hehtaaria.

Ketkähän Suomen kymmenen vuoden kuluttua omistavat? Hirveetä mekkalaa pidetään siitä, kun venäläiset perheet ostavat kesämökkejä Saimaan rannalta, mutta Vanhasen - Kataisen hallitus tekee paljon isompaa kauppaa Suomella. Tai oikeastaan on jo parempi puhua Kataisen hallituksesta, koska Keskusta on heikon pääministerinsä takia enää pelkkä halvaantunut juoksupoika hallituksessa.

Monissa maissa esimerkiksi energia-ala on katsottu niin tärkeäksi infrastruktuurin osaksi, että sen langat on haluttu pitää valtion käsissä. Ei Suomessa. Täällä uutta ydinvoimaakin lähtee todennäköisesti tekemään yksityinen Fennovoima, josta kolmanneksen omistaa maailman suurin sijoittajien omistama sähkö- ja kaasuyhtiö E.ON.

Aikoinaan puhuttiin sellaisesta asiasta kuin huoltovarmuus. Siitä pidettiin huolta valtion harjoittamalla omistus- ja tukipolitiikalla. Enää ei näin ole. Kun kaikki on kaupan, ei valtiolla kohta ole mitään, mistä huolehtia. Leikillisesti on joskus käytetty termiä Oy Suomi Ab - nyt se alkaa olla todellisuutta. Jos tätä menoa jatkuu, Suomi-yhtiöstä omistavat tulevaisuudessa entistä suuremman osan kansainväliset suuryritykset. Saimaan mökkitontit ovat sen jälkeen pikkujuttuja.

Suomen Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala piirtää jo uhkakuvaa: "Venäläisten kanssa suomalaiset ovat oppineet toimimaan, mutta entä jos venäläiset kaappaisivat pörssin kautta Tieto-Enatorin ja suomalaisten henkilötiedot? Tai jos Kiinan valtiosta tulisi Nokian suurin omistaja? Arabialainen raha liikkuu mielellään, ja sehän sopii, mutta entä jos omistaja onkin syvästi islamiin sitoutunut poliittinen toimija?" (Suomen Kuvalehti 11.9.)

Poliisitoimintaakin halutaan yksityistää. Sisäasianministeri Anne Holmlundin (Kok) johtama ministeriö aikoo laajentaa yksityisten "turvatyöntekijöiden" valtuuksia. Tällaisille poliisiorganisaatioon kuulumattomille vartijoille ja järjestyksenpitäjille halutaan antaa nykyistä enemmän valtuuksia.

kari.naskinen@gmail.com

Kiltit, ymmärtämättömät suomalaiset

Elokuva Igor Stravinskyn ja Coco Chanelin lyhyestä rakkaussuhteesta alkaa kohtauksella Pariisissa Théâtre des Champs-Elyséessä vuonna 1913. Stravinskyn baletti Kevätuhri saa siellä kantaesityksensä. Siitä tulee skandaali, yksi musiikinhistorian pahimmista. Yleisö ei sulata Stravinskyn uutta musiikkia, se alkaa kesken esityksen buuata "väkivaltaiselle" musiikille ja kummalliselle tanssille, ja vähitellen teatterisali on täydessä kaaoksessa. Stravinsky itse nousee penkiltään ja menee näyttämön taakse seuraamaan esitystä.

Pari viikkoa sitten New Yorkin Metropolitan-oopperan yleisö alkoi buuata, kun Toscan modernin version ohjaaja nousi lavalle kumartamaan.

Tällaisia tilanteita ei Suomessa synny usein. Paljon olen konserteissa, oopperoissa ja teattereissa luuhannut, mutta törkeää buuasta en ole tavannut kuin kerran, ja senkin aiheutin itse: kun Paavo Heinisen ooppera Veitsi esitettiin Savonlinnassa 1989, huusin heti ensimmäisen näytöksen päätyttyä niin lujaa kuin jaksoin: "Paskaa, paskaa". Uudistin huutoni vielä muutaman kerran ja lähdin sen jälkeen vetämään.

Suomalainen yleisö on kilttiä. Ei se reagoi pariisilaisten tai newyorkilaisten tavoin, vaikka kuinka olisi aihetta, kun huomaa, että esitys ei ole lipunhinnan väärtti. Hyvin vähän yleisöä myös lähtee pois väliajalta. Toisaalta tämä johtuu siitäkin, että ei yleisö läheskään aina edes tajua, milloin esitys on huono tai hyvä. Kun Lahden kaupunginorkesterin konserteissa käy 500 - 700 kuulijaa, ei heistä moni osaa arvioida orkesterin onnistumista. Nämä konsertit ovat enemmän seurapiiri- kuin taidetilaisuuksia.

Urheiluyleisö on paljon asiantuntevampaa. Kun Pelicans sai TPS:ltä turpaansa 2-10, niin lahtelaisyleisö pilkkasi omiaan.

Taidearvostelutkin ovat Suomessa kesyjä. Helsingin Sanomien Seppo Heikinheimon jälkeen ei suorasanaista kritiikkiä ole esitetty.

kari.naskinen@gmail.com

Kohta auto on samanlainen kertakäyttövehje kuin televisio

Telkkarin Kuningaskuluttajassa käsiteltiin tällä viikolla autojen varaosakauppaa ja korjaamista. Kun autosta hajoaa jokin pieni osa, sitä ei pysty korvaamaan uudella, vaan pitää ostaa isompi kokonaisuus, johon moinen osa sisältyy. Periaatteessa muutaman kympin arvoisen osan vaihtaminen tulee maksamaan satasia.

Kokemusta on. Kun autoni hansikaslokeron lukko meni epäkuntoon, piti ostaa hansikaslokeron koko kansi, 500 euroa.

Kohta autot ovat kuin kodinkoneet ja viihde-elektroniikkalaitteet, joita ei enää kannata korjata, koska kokonaan uuden laitteen saa jokseenkin yhtä halvalla. Kuningaskuluttajassa autoalan ihmiset puolustelivat, että kysymys on ekologiasta. En ymmärtänyt. Miten voi säästää luonnonvaroja sillä, että Nissan Primeraan ei vaihdeta 200 grammaa painavaa osaa, vaan uusitaan useita kiloja painava metallinen hökötys?

Esimerkkejä vastaavanlaisista pikkuvikojen massiivisista korjauksista on loputtomasti. Esimerkiksi penkin sähkö- tai säätömekanismien vioittuminen voi johtaa koko penkin vaihtoon, vaikka kyse voi olla pikkupalasen toimimattomuudesta.

Volvo V70:n vanhempiin malleihin ajovalon lasin saa noin 60 eurolla merkkiliikkeestä. Nyt valaisinta on uudistettu niin, että uusimmissa malleissa lasia ei voi vaihtaa erikseen, vaan koko umpio säätömoottoreineen pitää uudistaa, 480 euroa.

Suoranainen huijauskin oli ohjelmassa esillä. Asiakas oli ostanut tänä vuonna uuden Jeepin. Kävi kuitenkin ilmi, että auto oli valmistettu 2006 ja tuotu Suomeenkin jo syksyllä 2006. Kaksi ja puoli vuotta auto oli maannut satamassa tai jossakin muualla, kunnes se myytiin täyteen hintaan uutena.

Määräaikaishuollot merkkikorjaamoissa ovat kallistuneet älyttömästi. Hinnat pyörivät 500 - 1500 euron välillä. Ei ihme, että merkkiliikkeiden bisnes perustuu nykyisin nimenomaan huolto- ja korjaamotoimintaan.

Omasta autostani meni viime kuussa epäkuntoon ajonestolaite. Hinurilla auto vietiin Delta-Autoon. Siellä tapauksen kanssa pähkäiltiin niin pitkään, että sain auton takaisin neljän viikon ja kahden päivän kuluttua, siis kuukausi, lasku 1000 euroa. Se riitti, ajoin auton saatuani suoraan Hannu Kuisman luo Lahden Automaahan ja vaihdoin sellaiseen merkkiin, minkä kanssa ei takuulla joudu turvautumaan Delta-Autoon.

Delta-Auton kanssa jouduin tekemisiin siksi, että halusin lujittaa 50 vuotta kestäneen Ferrari-ystävyyteni saman konsernin automerkillä, ja kun Ferrariin ei ollut varaa, ostin punaisen Alfa Romeon. Kuismalta ostin Peugeotin, ja nyt täytyy vain jäädä odottamaan, että Peugeot palaa F1-radoille, niin saan koston Delta-Autolle, jos Peugeot päihittäisi Ferrarin.

Vuonna 1994 Mika Häkkinen ajoi McLarenilla, jossa oli Peugeotin moottori. Mestaruuden voitti silloin Michael Schumacher Benetton-Fordilla, Häkkinen oli neljäs, Jean Alesi Ferrarilla viides. Myöhemmin Peugeot toimitti moottorit Jordanille, Ligierille ja Prostille, mutta jätti F1:n vuoden 2000 jälkeen.

Tällaisiakin perusteita voi autonostolle olla.

P.S. 8.12.2009 Tuttavaltani hajosi ajonestolaite Skodasta. Sekin hinattiin korjaamolle. Tuttavani sai auton korjattuna takaisin seuraavana päivänä.

kari.naskinen@gmail.com

Pikkutyttöjen kiusaaja

Että tällainen pääministeri. Pikkutyttöjä se kyllä vie hovioikeuteen asti, mutta kun Yleisradio on sen mielestä tehnyt perättömän ilmiannon, niin siitä se ei tutkintapyyntöä tee.

Susan Kuronen kirjoitti kirjan seksisuhteestaan Matti Vanhasen kanssa. Se oli Vanhaselle liikaa. Nyt kun TV 2 antoi ymmärtää, että Vanhanen on syyllistynyt lahjontaan viittaaviin lautakauppoihin, ei Vanhanen uskalla viedä asiaa oikeuteen.

Mikähän siinä Pääministerin morsian -kirjassa oli pahempaa kuin tässä TV 2:n jutussa?

Se kävi jo selväksi, että tuppeen sahatuista puista Vanhanen ei jää kiikkiin. Mutta mitähän selviää, kun kirja-asiaa vielä käsitellään Korkeimmassa oikeudessa? Paljastaakohan Susan Kuronen, että Vanhasella on tuppikulli? Entä paljastuuko se, millainen höylääjä Vanhanen itse on - Ylen mukaan Vanhanen ainakin on saanut erikoishöylättyä puutavaraa.

kari.naskinen@gmail.com