Koulumurhaajan muotokuva

Columbine, Red Lake, Virginia Tech, Winnenden, Jokela, Kauhajoki… Skotlantilaisen Lynne Ramsayn ohjaama Poikani Kevin on yhtä kauhea kuin ovat ne tapaukset, jotka ovat ideapohjana tälle elokuvalle. Vaikka elokuva elokuvana on erinomainen, se on tosiaan niin synkän hirveä, että sitä on välillä jopa vaikea katsoa.

Elokuva pohjautuu yhdysvaltalaisen Lionel Shriverin samannimiseen romaaniin (2003). Kirjoittaja on etunimestään huolimatta nainen, ja naisen näkökulmasta asiaa tarkastellaankin. Koulusurmaajaksi kehittyvän pojan äitiä esittää Tilda Swinton, joka ei saa pojastaan minkäänlaista otetta. Pienestä pitäen poika on umpimielinen ääliö, jonka kanssa äiti kuitenkin yrittää tulla toimeen, tekee kaikkensa, mutta mikään ei auta. Virheitäkin tietenkin tulee, mutta kaikkiaan tilanne on niin mahdoton, että pojan ainoa oikea paikka olisi kasvatuslaitos (vai onko sellaisia enää).

Äidin niskaan syytteet lopulta kaatuvat. Kun poika on teini-iässä joutunut koulusurmistaan nuorisovankilaan, se ei äidin osaa helpota. Koko omaisuus menee vahingonkorvauksiin ja koko kaupunki sylkee äitiä kasvoille, myös konkreettisesti, ja pahempaakin.

Äiti on lukenut pojalle ”iltasatuina” Robin Hoodin seikkailuista, jotka kiinnostavat poikaa lähinnä niissä tapahtuvan jousipyssyammuskelun takia. Isä (John C. Reilly, kuvassa vas.) puolestaan innostuu tästä kiinnostuksesta ja alkaa opettaa poikaa jousiampujaksi. Myös väkivaltavideopelit tulevat mukaan. Isä ei kuitenkaan tunnista ongelmia, sillä poika on ”isän poika”, jota äiti vain ei ymmärrä.

Esille tulee sekin, että poika hakee julkisuutta. Hän pilkkaa tavallisten ihmisten elämäntapaa, jossa aamulla herätään, mennään töihin ja palataan illaksi kotiin katsomaan televisiota. Poika itse haluaa televisioon katsottavaksi, ja siihen pääsee, kun tekee jotain ”suurta”.

Elokuva on taiten tehty. Se kulkee eri aikatasoissa, liikkuu niissä edestakaisin, mutta ei aiheuta minkäänlaista sekavuutta. Trillerinomaisesti elokuvan jännite kasvaa kohti vääjäämätöntä ratkaisua, josta katsojalle annetaan pieniä vihjeitä pala palalta. Vaikka tässä olen nyt juonta paljastanut paljonkin, voi elokuvan mennä katsomaan, koska tärkeintä tässä ei ole juoni, vaan se karmea kokonaisuus, mistä tämä kaameus syntyy.

Lynne Ramsayn kirjaa en ole lukenut, mutta se kuulemma kertoo naisen kaksinaisesta suhtautumista lapsen saantiin, kyvyttömyydestä rakastaa lasta ja siitä mikä tällaisesta lapsesta pahimmassa tapauksessa tulee. Shriver on myös kolumnipalstallaan The Guardianissa kirjoittanut suhtautumisesta äitiyteen ja äitiydestä länsimaissa. Elokuvassa äiti ei kuitenkaan ole syyllinen. Hän hakee asiantuntijoiltakin apua, mutta mitään hälyttävää ei löydy. Eikä äiti poikaansa hylkää siinäkään vaiheessa, kun näkee ison muun joukon keskeltä poikaansa tuotavan käsiraudoissa poliisiautoon. Vankilaankin äiti menee poikaansa tapaamaan.

kari.naskinen@gmail.com

Politiikan logiikka on kummallista

Lahden sosialidemokraattien varavaltuutettu Pekka Oinonen loikkasi Kokoomukseen. Perustelut olivat kummalliset. Pitkänlinjan demarina Oinonen ei voinut hyväksyä sitä, että demarien kunnallisjärjestö luovutti yhden vaatimattoman elimen puheenjohtajuuden Kokoomukselle, vaikka puheenjohtajuus olisi puolueidenvälisten sopimusten mukaan kuulunut SDP:lle. Tässä tapauksessa kysymys ei edes ollut Oinosesta itsestään. Joka tapauksessa hän protestoi ja jätti oman puolueensa ja siirtyi - Kokoomukseen.

kari.naskinen@gmail.com

Suomen jääkiekon kaikkien aikojen All Stars -joukkue

Kohta valitaan taas SM-liigan All Stars -kentällinen. Näiden tähdistökentällisten valinnat aloitettiin keväällä 1962, jolloin oli saatu päätökseen vanha SM-sarja. Näistä 50 vuoden ajan tehdyistä kentällisistä voidaan kootaan kaikkien aikojen All Stars -joukkue sillä perusteella, että otetaan mukaan eniten All Stars -valintoja saaneet pelaajat:

YKKÖSKENTÄLLINEN

vh Lasse Oksanen (9 kertaa All Stars -kentällisissä)
kh Veli-Pekka Ketola (6)
oh Arto Javanainen (4)
vp Hannu Virta (5)
op Timo Jutila (5)
mv Hannu Kamppuri (6)

KAKKOSKENTÄLLINEN

vh Reijo Leppänen (4)
kh Raimo Helminen (4)
oh Raimo Summanen (4)
vp Jarmo Wasama (5)
op Seppo Lindström (5)

KOLMOSKENTÄLLINEN

vh Heino Pulli (4)
kh Raimo Kipiö (4)
oh Matti Keinonen (4)
vp Pekka Rautakallio (5)
op Marko Kiprusoff (4)
2. mv Urpo Ylönen (6)

Nykypelaajia näihin kentällisiin ei pääse, koska parhaat pelaajat siirtyvät ulkomaille, eivätkä tietenkään ole mukana valittaessa SM-liigan tähtikentällisiä. Takavuosikymmeninä parhaat suomalaispelaajat lähtivät muualle pelailemaan vasta uriensa loppuvaiheissa, jäähdyttelemään, kuten sanonta kuuluu. Esimerkiksi Ilveksen Lasse Oksanen (kuva) kävi Italiassa voittamassa kultaa ja hopeaa 1970-luvun lopulla, mutta NHL:stä ei siihen aikaan paljon puhuttu. Jäätä oli lähtenyt avaamaan vasta IFK:n Matti Hagman 1976.

kari.naskinen@gmail.com

Jan Latvala nousi kaikkien aikojen Lahti-pörssissä jo neljänneksi

Pelicansin oikea puolustaja Jan Latvala teki kuluneella kaudella 11 maalia ja antoi 33 maaliin johtanutta syöttöä. Kymmenen SM-liigakautta Pelicansissa pelannut Latvala nousi lahtelaisjoukkueiden kaikkien aikojen liigatilastossa jo neljänneksi. Pelicans-vuosinaan Latvala on tehnyt kaikkiaan 231 pörssipistettä. Lisäksi hän on pelannut seitsemän kautta Jypissä (28+79 = 107) ja neljä kautta Jokereissa (17+29 = 46). Yhden huilivuoden Latvala oli Kokkolan Hermeksen divarijoukkueessä (0+2 = 2).

Nykypelaajien tilannetta tällaisessa maratontaulukossa auttaa tietenkin se, että pelejä kaudessa on noin kaksi kertaa enemmän kuin niinä aikoina, jolloin esimerkiksi Erkki Laine, Hannu Koskinen ja Harri Toivonen pelasivat.

Kaikkien aikojen pistepörssi käsittää kaikki ne kaudet, mitkä lahtelaiset joukkueet ovat pelanneet SM-sarjassa tai SM-liigassa (Lahden Reipas, Kiekkoreipas, Hockey Reipas, Reipas Lahti, Pelicans, Upon Pallo), ei kuitenkaan liigakarsintojen pisteitä. Top 20 (suluissa pelatut kaudet):

185 + 124 = 309 Erkki Laine (8)   

103 + 185 = 288 Hannu Koskinen (8)   

121 + 116 = 237 Harri Toivanen (9)    
68   + 163 = 231 Jan Latvala (10)  

79   + 147 = 226 Marko Jantunen (6)  
83   +  108 = 191 Yrjö Hakulinen (6) 
82   + 100  = 182 Tommi Turunen (5)   

109 +   72  = 181 Markku Hakulinen (5)     

46   + 125 =  171 Toni Koivunen (11)  

69   + 101 =  170 Jari Kauppila (8)  
52   + 112  = 164 Matias Loppi (5)  

78   +  83  =  161 Vili Sopanen (7)  
95   +  65  =  160 Olavi Niemenranta (6)  
65   +  87  =  152 Tuomas Santavuori (5)
62   +  88  =  150 Jesse Saarinen (7) 
62   +  75  =  137 Lasse Jämsen (6) 
44   +  93  =  137 Harri Nyman (9)
48   +  70  =  118 Toni Saarinen (7)
42   +  76  =  118 Matti Kaario (6)  
50   +  60  =  110 Jani Keinänen (5) 

Kuten tilastosta näkyy, on Latvala puolustajista ylivoimainen. Lähimpänä ovat Harri Nyman ja Matti Kaario sekä Top 20:n alapuolelta Erik Kakko 36+69 = 105.

KAI SUIKKANEN NOUSI
VALMENTAJIEN KÄRKEEN

Pelicansia valmentaneen Kai Suikkasen voittoprosentti kuluneella kaudella oli 58,4. Tällä lukemallaan hän nousi Lahdessa liigajoukkueita valmentaneiden ykköseksi, kun mukaan lasketaan ykkösvalmentajan asemassa olleet.

Voittoprosentti lasketaan niin, että voitto on tietenkin voitto ja tasapeli puoli voittoa. Nykyisiä jatkoaikavoittoja ja -häviöitä ei pisteytetä erikseen, vaan kaikki varsinaisella peliajalla tasan päättyneet ottelut ovat "puoli voittoa". Näin siksi, että vertailu entisaikojen valmentajien voittoprosentteihin olisi muuten mahdotonta. Top 10:

58,4 % Kai Suikkanen, Pelicans (1)                     

54,8 % Seppo Liitsola, Upon Pallo (2)         
50,0 % Hannu Aravirta, Pelicans (4)             
45,2 % Veli-Pekka Roiha, Kiekkoreipas (4)   
43,8 % Matti Lampainen, Kiekkoreipas (2)       
42,7 % Esko Luostarinen, Lahden Reipas (3)   

42,7 % Matti Koivunen, Kiekkoreipas (2)          
41,9 % Kari Eloranta, Pelicans (3)                   
41,8 % Mika Toivola, Pelicans (2)                    
33,1 % Pasi Räsänen, Pasi Nurminen, Pelicans (2) 

kari.naskinen@gmail.com

Kohti parempaa maailmaa?

Ranskalaisen Kilimanjaron lumet -elokuvan alkukuvina oli pätkiä ruotsalaisesta Happy End -elokuvasta – tulevaa elokuvaa luonnehdittiin sanonnalla ”kohti parempaa maailmaa”. Tällainen tavoitteenasettelu on myös Robert Guédiguian Kilimanjaron lumissa. Kerrotaan avioparista, joka toimii niin epäitsekkään ylevästi, että elokuvan nimi voisi myös olla ”Liian hyviä ihmisiksi”.

Guédiguianin elokuva on samaa maata Aki Kaurismäen Le Havren kanssa. Molemmissa halutaan sanoa, että hyvyydellä ja solidaarisuudella maailma pelastetaan. Kilimanjaron lumien pääosaa esittää Jean-Pierre Darroussin (kuvassa vas.), joka Kaurismäen elokuvassa on ihmisten ahdinkoa ohi lakipykälien ymmärtävä poliisi.

Elokuva alkaa Marseillen satamasta, jossa tehtaan pääluottamusmies Michel arpoo laatikosta 20 nimeä lopputilin saajiksi. Pitää saneerata, kun globalisaatio vie työpaikkoja. Michel nostaa myös oman nimensä. Michel ja hänen vaimonsa Marie-Claire (Ariane Ascaride, kuvassa) eivät kuitenkaan ajaudu kaikkein pahimpaan tilanteeseen, sillä Marie-Clairella on sentään pienipalkkainen työ, Michel itse pääsee siirtymään varhaiseläkkeelle ja asuntokin on oma. Kaikilla ei kuitenkaan ole yhtä hyvin, ja Michelin mieltä alkaa kalvaa se, onko hän vaimonsa kanssa liian etuoikeutetussa asemassa.

Sitten Michel ja Marie-Claire joutuvat ryöstön kohteeksi. Michel alkaa pohtia tätäkin asiaa kokonaisuuden kannalta. Ovatko ryöstäjän pakottaneet epätoivoiseen tilanteeseen yhteiskunnalliset olot, ja voisiko Michel tehdä jotakin auttaakseen asiaa? Ohimennen Michel viittaa myös salamurhatun sosialistijohtajan Jean Jauresin (1859 - 1914) ajatuksiin, joita äskettäin siteerasi hyväksyvästi myös Nicolas Sarkozy. Jaures oli yksi vasemmistolaisen L´Humanite-lehden perustajia, ja humaani on myös Guediguianin elokuvan viesti.

Elokuvan inspiroijana on ollut Victor Hugon runo. Sen sijaan Ernest Hemingwayn romaanin kanssa elokuvalla ei ole mitään tekemistä. Elokuvan nimi tulee siitä, että Michel ja Marie-Claire saavat ystäviltään lahjaksi matkan Kilimanjaron seutuville Tansaniaan. Jää matka kuitenkin tekemättä, sillä Michel vaihtaa matkaliput rahaksi, kun tarvitsee sitä nyt humanitaariseen työhönsä.

Kohti parempaa maailmaa? Utopiaa kuitenkin. Ei onnistu, sillä nykyinen maailmanmeno ainakin meillä länsimaissa perustuu yhä enemmän itsekkyyteen ja omanedun tavoitteluun. Michel ja Marie-Claire eivät ole tästä maailmasta. Toki yksittäisiä hyväntekijöitä on aina, mutta suuriin linjoihin he eivät pysty vaikuttamaan.

Tämän takia Guediguianin elokuvakin on utopistinen. Kaurismäen elokuva on parempi, koska sen yleisilme on ikään kuin sadunomaisempi. Kun Guediguian on valinnut tyylilajiksi suoraviivaisen realismin, se ei ole uskottava. Kaurismäki julistaa samaa hyvyyden oppia, mutta antaa ymmärtää, että eiväthän asiat todellisessa elämässä näin kuitenkaan ole - ei onnistu.

kari.naskinen@gmail.com

Radalla samanaikaisesti kahdeksan maailmanmestaria

Kovasti on ollut esillä, että F1:n kilpailukausi on tänä vuonna kaikkien aikojen kovatasoisin, koska mukana on samanaikaisesti kuusi maailmanmestaria. Knoppitietoutena tähän voi kuitenkin sanoa, on niitä ollut joskus enemmänkin. Vuosien 1970, 1978 ja 1980 MM-sarjoihin nimittäin osallistui kahdeksan maailmanmestaria, joista tosin osa oli kunakin vuonna sellaisia, että he olivat vasta tulevia mestareita. Viimeksi Österreichringillä 1980 kilpailivat mestaruudet jo saavuttaneet Emerson Fittipaldi, Mario Andretti ja Jody Scheckter, mutta myös tulevat mestarit Alan Jones (1980), Nelson Piquet (1981, 1983, 1987), Keke Rosberg (1982), Alain Prost (1985, 1986, 1989, 1993) ja Nigel Mansell (1992).

Todennäköistä on, että tänä viikonvaihteena Bahrainissakin ajaa myös tulevaisuuden mestareita: Nico Rosberg, Sergio Perez, Romain Grosjean, Jean-Eric Vergne…?

Paljon puheenaihetta F1-piireissä on tänä vuonna ollut siitä, että mukana ei ole yhtään italialaista kuljettajaa. Vielä viime vuonna ajanut Jarno Trulli on sanonut, että Italiassa ei ole mitään järjestelmää auttamassa nuoria ajajia huipputasolle. On toki Ferrari, mutta sille ei ajajan kansalaisuudella ole mitään merkitystä. Ferrari kylläkin antaa Italian F3-sarjan mestarille aina mahdollisuuden kokeilla F1-autoa, mutta sen jälkeen ei näköjään tapahdu mitään.

Trulli itse tosin sai muutama vuosi sitten sopimustarjouksen Ferrarin silloiselta tallipäälliköltä Jean Todtilta, mutta Trulli ei voinut tarttua tarjoukseen, koska oli kiinni hyväpalkkaisessa sopimuksessa Toyotan kanssa 2005-09.

Viimeinen italialainen Grand Prix -voittaja on Giancarlo Fisichella, joka Malesiassa 2006 voitti Renaultilla.

Ferrarin palkkaama italialainen lahjakkuus on viimeksi ollut Michele Alboreto, joka siirtyi 27-vuotiaana Tyrrelliltä Ferrarille vuonna 1984 (MM-kakkonen 1985).

Italiaa F1:ssä siis edustavat Ferrari ja nyt myös Pirelli. Vaikka Pirelli oli vuosikymmeniä pois näistä kuvioista, niin historiallista on joka tapauksessa se, että Ferrari ja Pirelli ovat ainoat merkit, jotka nykyisin mukana olevista olivat pelissä jo toukokuussa 1950, kun F1:n ensimmäinen kilpailu ajettiin Silverstonessa. Eri renkailla on maailmanmestaruuksia voitettu seuraavasti:

24 Goodyear
11 Bridgestone
8  Dunlop
7  Pirelli
6  Michelin
3  Firestone
2  Continental
2  Englebert

SUOMI VIIDENTENÄ
VOITTOTILASTOSSA

Italia on jopa MM-osakilpailuvoittojen määrässä Suomea perässä. Voittojen lukumäärät ennen Bahrainia:

220 Britannia
125 Saksa
101 Brasilia
79  Ranska
44  Suomi
43  Italia
41  Itävalta
38  Argentiina
33  Australia
33  USA
28  Espanja
17  Kanada
12  Uusi-Seelanti
12  Ruotsi
11  Belgia
10  Etelä-Afrikka
7   Sveitsi
7   Kolumbia
2   Meksiko
1   Puola

kari.naskinen@gmail.com

Patsaat nurin, kirjat roviolle...

Lahden kaupungin kulttuurilautakunta on hyväksynyt museonjohtaja Timo Simanaisen (Kok) päätöksen siitä, että kaupunginsairaalan edustalla oleva taideteos kaadetaan. Kysymyksessä on lahtelaissyntyisen Liisa Ruusuvaaran (1937 - 1975) viimeiseksi jäänyt julkinen työ. Lahden kaupunki oli kesällä 1972 julistanut veistoskilpailun uuden sairaalarakennuksen edustan elävöittämiseksi, ja seuraavana vuonna valmistui viidestä betonisesta kukasta muodostuva 6,5 metriä korkea teos.Nyt voi sanoa, että "Kukkatervehdys" on myös kunnianosoitus kolmelle Lahden kaupunginvaltuustossa työskennelleelle naiselle Alma Kockille (SKDL), Sirkka Lankiselle (Kok) ja Salme Myyryläiselle (SDP), joista kaksi viimeksi mainittua olivat myös kansanedustajia. Ilman näitä älykkäitä ja intomielisiä naisia ei kaupunginsairaalan laajennus todennäköisesti olisi toteutunut. Nyt tämä veistos näköjään joutaa pois, kun Sirkka Lankinen äskettäin kuoli 95-vuotiaana.

Riihimäkelinen museomies on sanonut, että kaataa pitää, koska on mennyt huonoon kuntoon. Tukea Simanainen on saanut kaupungin Tilakeskus Oy:n kiinteistöpäälliköltä Jouni Arolalta. Kuorma-autokin on veistosta kolauttanut. Siis että ei osata muka kunnostaa yhtä patsasta kaupungissa, jossa on myös erityisesti palkittuja betonirakennuksia.

Vaikka tämähän Lahden linja nyt tuntuu olevan. Taideoppilaitoksia lopetetaan, arkkitehtonisesti arvokasta konserttitaloa uhkaa purkutuomio, pieniä lähikirjastoja halutaan lakkauttaa, ja kai seuraavaksi pannaan kirjoja roviolle...

Chicago haluaa vanhan maineensa takaisin. Lahti on urheilukaupunki ja sillä siisti. Tässä suhteessa asiat ovatkin hyvin, sillä esimerkiksi tällä hetkellä Lahti ja Jyväskylä ovat Suomessa ainoat paikkakunnat, joilla pelataan sekä jääkiekkoa että jalkapalloa. Tampereellakaan ei pelata kumpaakaan.

kari.naskine@gmail.com

Tärkeintä on lojaalisuus

Onko amerikkalainen elokuvayleisö sivistyneempää kuin suomalainen? George Clooneyn uusimman elokuvan alkuperäinen nimi on The Ides of March, mutta meillä nimi on suomennettu arkisesti Vallan kääntöpuoleksi. Suomalainenkin nimi on hyvä, mutta alkuperäinen viittaa suoraan siihen, mistä on kysymys. ”The Ides of March” eli latinaksi ”Idus Martii” tarkoitti 2000 vuotta sitten maaliskuun 15. päivää, ja tuona päivänä vuonna 44 eaa. murhattiin Rooman valtakunnan diktaattori Julius Caesar. Murhan takana oli Cassiuksen ja Brutuksen juonima salaliitto – Caesarin viimeiset sanat ainakin William Shakespearen  mukaan: ”Sinäkin, Brutukseni”.

Clooneyn ohjaama elokuva on niin hyvä, että siinä ei ole kuin yksi huono asia: se loppuu jo tunnin ja 40 minuutin kohdalla. Elokuva kertoo USA:n demokraattipuolueen esivaalista, jossa peli on taas kerran likaista. Vallan ja julkisuuden kääntöpuolella kamppaillaan kunnianhimoisesti asemista, ja kaikki keinot ovat käytössä. Puhtaille idealisteille ei ole tilaa, kun ratkaisuja tehdään. Otetaan käyttöön ”selkäänpuukottamiset”, kostot, juorut ja kaikki sellainen loanheitto, mikä on tuttua meilläkin. Tietenkin asiaan kuuluvat myös korruptio ja kiristys..

Viimeksi kepun entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen kertoi, että Mari Kiviniemi teki taustalla töitä yli vuoden kaataakseen Matti Vanhasen. SDP:ssä tuorein tapaus on Minna Lintosen puukoniskut Mikael Jungnerin likaamiseksi. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyy joka puolueesta.

Elokuvassa toisen ehdokkaan kampanjapäällikkö sanoo, että tärkeintä politiikassa omien joukkojen keskuudessa on lojaalisuus. Jos sitä ei ole, ei ole mitään. Jos lojaalisuudessa ilmenee rakoja, niihin on kilpailijoiden helppo iskeä ja levittää rako kaikkien mässäiltäväksi.

Ehdokkaan lehdistöpäällikkö on nuori, tervepäinen ja vilpitön periaatteen mies, mutta sitten hänkin törmää politiikan arkeen. Galluppeja on pyrittävä tulkitsemaan vinosti, tiedotusvälineitä on osattava naruttaa jne. Sitten ehdokkaan taustalta paljastuu myös iso juttu, ja pasmat menevät sekaisin.

Kokonaisuudessaan hieno elokuva. Pääosassa lehdistöpäällikön roolissa on Ryan Gosling ja hänen esimiestään kampanjapäällikköä esittää Philip Seymour Hoffman. Heidän tehtävänään on viedä kuvernööri Mike Morris (George Clooney, kuvassa) demokraattien presidenttiehdokkaaksi. Kilpailevan ehdokkaan kampanjapäällikkö on Paul Giamatti. Tämä nelikko tekee uskomattoman hienoa näyttelijäntyötä.

Clooneysta on kehittynyt vakavasti otettava ohjaaja, jonka työn jälki paranee paranemistaan. Hän on ollut tekemässä myös tämän elokuvan käsikirjoitusta, joka pohjautuu Beau Willimonin näytelmään Farragut North (2008) demokraattien esivaaliehdokkaana 2004 olleesta Howard Deanista. Willimon itse on toiminut kahdessa demokraattien kampanjassa. Clooneyllakin on läheistä kokemusta näistä asioista, sillä hän seurasi aikoinaan isänsä epäonnistumista tämän pyrkiessä kongressiin.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden Mieto Ykkönen – nyt Lahden Vahva Pelicans

Olkoon Pelicansin mitalin väri kumpi tahansa, eletään nyt lahtelaisen jääkiekkoilun kulta-aikaa. Tasan 20 vuotta sitten täällä oltiin kiekkohistorian pahimmassa kriisissä. Lahden ensimmäinen osakeyhtiömuotoinen jääkiekkotoiminta oli ajanut karille. Hockey Reipas Oy oli keväällä 1992 SM-liigan runkosarjassa kymmenes ja vältti karsintasarjan, mutta yhtiön tiedettiin tekevän konkurssin. Uhkana oli lahtelaisen edustuskiekkoilun putoaminen alimmalle sarjatasolle IV divisioonaan. Neuvottelut liigapaikan säilyttämisestä olivat kuitenkin jo käyneet kuumina. Päiväkirjamerkintäni 20 vuoden takaa kuvaavat tilannetta:

14.4.1992 Suurhallin neuvotteluhuoneessa klo 18: Reijo Mäki-Korvela, Jukka Kulmala, Pentti E Rantanen, Jorma Tamminen, Harri Lehti, Olavi Mikkola, Risto Valkjärvi, Jarmo Saarela, Martti Mäkelä, Kari Naskinen. On päätettävä ennen klo 20:tä, jatketaanko Lahdessa liigakiekkoilua. Valmentaja Esko Nokelainen odottaa vastausta, sillä hän on tänään luvannut vastata HPK:n johdolle, siirtyykö hän HPK:n valmentajaksi. Kynnyskysymys: perustettavan uuden seuran on maksettava rästissä olevat pelaajapalkkiot (noin 380 000 mk). Lupaudun uuden seuran puheenjohtajaksi ja ilmoitetaan asiasta Nokelaiselle, joka kutsutaan paikalle. Nokelainen suostuu valmentajaksi. Ehdotan seuran ja joukkueen nimeksi Reipas Lahtea.

16.4.1992 Kulmalan kanssa Jyväskylään JyP HT:n toimistoon (Kari Virolainen ja Urpo Helkovaara). Tutustumme JyP HT:n organisaatioon, jonka Virolainen esittelee. SM-liigan toimitusjohtaja Helkovaara varmistaa jo aiemmin saamani tiedon: jos Lahti ei pysty aloittamaan syksyllä liigaa, se joutuu aloittamaan IV divisioonasta, ja asioiden on oltava Lahdessa selvää ennen Hockey Reippaan konkurssia.

18.4.1992 Palaverissa Mäki-Korvela, Rantanen ja Naskinen. Tehdään luonnokset kirjelmiksi liigahallituksen kokoukseen 21.4. (Rantanen sorvannut tekstit).

20.4.1992 Nokelaisen kanssa Hockey Reippaan toimistossa. Myönteinen. Jos on pakko hankkia alkurahoitusta pelaajia myymällä, myydään Erkki Mäkelä, jos onnistutaan. Nokelainen kiinnostunut hankkimaan Venäjältä hyökkäyskaksikon Boldin – Borshevski.

21.4.1992 Rytmiradiossa Kulmalan kanssa, klo 11 tiedotustilaisuus Fellmannissa, klo 15 liigahallituksen kokous Helsingissä (Mäki-Korvela). Liigahallitus näyttää vihreää valoa, mutta aikaa ei ole paljon. Illalla Suurhallissa Rantanen, Mäki-Korvela, Teemu Hiltunen, Lars Larsson, Matti Kataja ja Juhani Kivihalme neuvottelevat Lahti Energian, IVOn ja Nokian tapauksista (sponsorointi).

22.4.1992 Etelä-Suomen Sanomien etusivulla otsikko: ”Hockey Reipas luopuu, Lahteen uusi liigaseura”. Kulmala kertoo, että KalPa maksaisi Toni Sihvosesta 400 000 mk. Klo 18 Suurhallissa perustetaan Reipas Lahti ry.

23.4.1992 Klo 11 Hannu Kuisman kanssa Hockey Reippaan toimistossa, tulee Reipas Lahden toiminnanjohtajaksi. Jaromir Sindel luovuttaa työsuhde-Nissaninsa avaimet ja lähtee Tampereelle (Tappara). Toni Koivunen käy ja kerron, että Hockey Reippaalta maksamatta jääneet rästipalkat maksetaan, tavalla tai toisella. Raportoin Lahden tilanteesta Helkovaaralle, joka tuntuu jo tuskastuvan. Illalla televisiossa Frank Pappa noteeraa lahtelaisten jääkiekkoasiat ja varsinkin nimikysymyksen: kun kaikki Reipas-, kiekko-, hockey- ja Lahti-termit sisältävät yhdistelmät on käytetty, on seuraavan joukkueen nimi ilmeisesti Lahden Mieto Ykkönen.

25.4.1992 Tarjoan Rytmiradiolle kolmen vuoden radiointioikeuksia 380 000 markalla. Klo 22.30 soitan Mikko Vainiolle ja pyydän puoleksi vuodeksi puolen miljoonan markan lainaa, ei onnistu, mutta kaikki kivet on käännettävä. En sano kielellä pyörivää ajatusta, että jos lainaa, suostun SMP:n ehdokkaaksi ensi kunnallisvaaleissa (tätä Vainio on esittänyt jo pari vuotta).

26.4.1992 YIT:ssä Tamminen, Kulmala, Nokelainen ja Naskinen. Saadaanko Juha Virenius vaihtokaupassa Sindelistä? Pyritään myymään Tony Arima, mutta ei myydä Sihvosta (myös Lukko kiinnostunut). Keskustellaan venäläisistä; joitakin vetonauloja on saata aika nopeasti, jotta markkinoinnin avuksi saadaan konkreettista. Soitto Frank Mobergille: vieläkö HIFK on kiinnostunut Niko Marttilasta – ei ole.

27.4.1992 Jostain on saatava ne 380 000 mk, jotta päästään alkuun. Yhdistykselle lupaavat lainata rahaa Lehti 50 000 mk, Mäki-Korvela 50 000 mk, Tamminen 50 000 mk, Naskinen 30 000 mk. Rantanen lupaa panna nimensä pankkilainapaperiin.

28.4.1992 Tapaan kaupunginjohtaja Seppo Välisalon, jolta pyydän kaupungin vastaantuloa: jäähallin vuokraa pitäisi saada alennettua oleellisesti. Välisalo myönteinen. Hockey Reippaan toimistossa Nokelainen kertoo saaneensa mielenkiintoisen tarjouksen Sveitsin B-liigan ammattilaisjoukkueelta, mutta sanoo jäävänsä Lahteen, jos saamme asiat pikaisesti kuntoon. Nokelainen sanoo lähtevänsä MM-kisoihin Prahaan 30.4. ja odottaa minulta soittoa Hotelli Forumiin viimeistään alkuviikosta. Soitan äitimuorille Jyväskylään ja pyydän lainaksi kymppitonnia. Lupaa lähettää, vaikka pitää minua hulluna – ”Mitähän se pappa sanoo, kun se on niin kova JyPin mies?” – Päätetään, ettei puhuta isälleni mitään.

29.4.1992 Helsingissä McDonald´sin operatiivisen johtajan Kari Kivikosken luona. Tarjoan yhteistyötä ja jos sopimussumma on riittävän iso, voi liigajoukkueen nimi olla vaikka McReipas. KOP:n saatavia Hockey Reippaan konkurssista peräävä Antti Färkkilä soittaa ja kysyy, mitä Reipas Lahti aikoo tehdä. Kerron jotakin, mutta en kaikkea. Hockey Reippaan Ari Loukia soittaa ja sanoo, että konkurssi tulee 5.5. Ilmoitan Helkovaaralle, että asiat lutviutuvat nyt muutaman päivän sisällä, tai jos ei onnistu, sitten Helkovaara voi ilmoittaa Joensuuhun, että liigapaikan saa JoKP.

30.4.1992 Laskelmat kaikista vanhoista Hockey Reippaan velvoitteista nyt valmiit: palkka- ja palkkiorästit 385 000 mk, karanteenimaksujen ja pelaajavuokrien rästit 621 000 mk, velka SM-liigalle 115 000 mk + korot. Klo 11.30 avaan Reipas Lahti ry:n tilin SYP:ssä. Kuvio on monimutkainen. Tiedotusvälineille kerrottava, järjestetään tiedotustilaisuus Fellmannissa. STT:n Merja Åkerlind taitaa haistaa jotakin uutta systeemiä, mutta urheilutoimittajat onneksi sekoittavat keskustelua.
- - -
12.9.1992 Totta tämä on. Tänään klo 16 alkaa jääkiekon SM-liiga ottelulla Reipas Lahti – TPS.

13.9.1992 TPS voitti 6-4, mutta hengissä ollaan. Yleisöä täpärästi yli 3000. Kaikki sujui hyvin, ainakin melkein. McDonald´sin erätaukokilpailun kanssa oli ongelmia ja Ilta-Sanomien pelaajapalkinnot unohtuivat, mutta kokonaisuus oli hyvä. Liigaa pelataan.

kari.naskinen@gmail.com

Hieno luettelo: sata sosiaalista innovaatiota Suomessa

Jossain kansainvälisessä seminaarissa joku japanilainen kehui suomalaisten idearikkautta sosiaalisella alalla. Aiheen kehuihinsa hän oli saanut luettuaan Ilkka Taipaleen toimittaman kirjan 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta (Kunnia, 2006). Kirja on käännetty japaniksi ja monille muillekin kielille.

Teos jakautuu kahdeksaan kappaleeseen, jotka käsittelevät mm. sosiaalipolitiikan, kulttuurin ja teknologian innovaatioita. Esille on nostettu aivan arkisiakin asioita alkaen astiankuivauskaapista, salmiakista ja suomalaisesta tangosta. Jokaisesta innovaatiosta kirjoittaa joku alan asiantuntija. Esipuheen on kirjoittanut presidentti Tarja Halonen. Seuraavassa nämä suomalaisen hyvinvointivaltion innovaatiot:

HALLINTO

Yksikamarinen eduskunta
Perustuslakivaliokunta
Tulevaisuusvaliokunta
Kunnallinen itsehallinto
Koalitiohallitukset
Kolmikanta (ei enää, ainakaan toistaiseksi)
Naisten äänioikeus ja 40 prosentin kiintiö
Korruption kitkeminen
Tvåspråkighet
Självstyrt Åland
Saamelaiset

SOSIAALIPOLITIIKKA

Sosiaalinen asuntotuotanto
Sosiaalinen sekoittaminen asuntopolitiikassa
Y-säätiö
Opiskelija-asunnot
Palveluasunnot
Romanien asema
Taloyhtiöt
Työeläkejärjestelmä
Lasten päivähoito
Lasten kotihoidontuki
Isyysloma
Äitiyspakkaus
Lämmin ja maksuton kouluateria
Sotainvalidien huolto
Abilis-säätiö (tukee kehitysmaiden vammaisia je heidän järjestöjään)
Omaishoidon tuki
Köyhyydentorjunta
Velkasovittelu ja Takuu-säätiö
Sosiaalinen luototus
Alkoholimonopoli
Marraskuun liike
Kolmen prosentin teoria (potentiaalisten rikollisten seulonta)
Oikeusapu ja rikosvahinkojen korvaaminen
Rikosten sovittelu

TERVEYS

Terveyskeskukset
Äitiys- ja lastenneuvolat
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö
Työterveyslaitos
Liikennekuolemien pudotus puoleen
Pohjois-Karjala-projekti
Skitsofreniaprojekti
Itsemurhien ehkäisy
Sukupuolitautien hallinta
Tupakkalaki
Ksylitoli
Lääkärin käsikirja

SIVISTYS

Suomalaisen kirjallisuuden seura
Kirjastot
Peruskoulu
Suomalaislasten lukutaito
Maksuton jatkokoulutus
Yliopiston hajasijoitus
Opintotuki
Musiikkikoulut
Vapaa sivistystyö
Teattereiden ja museoiden tuki
Suomalainen sadutusmenetelmä

KANSAINVÄLISYYS

Kaksoiskaupunki Tornio – Haaparanta
Kummikuntaliike
Demilitarisoitu Ahvenanmaa
Karjalaisten asuttaminen
Passiivinen vastarinta

KANSALAISYHYEISKUNTA

Yhdistysten maa
Raha-automaattiyhdistys
Ammatillinen järjestäytyminen
Puoluetuki
Ylioppilaskuntien taloudellinen autonomia
Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry.
Naisjärjestöt yhteistyössä - Nytkis ry.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus
Prosenttiliike (tavoitteena nostaa kehitysyhteistyömäärärahat 1 prosenttiin bkt:stä)
Mahdollisuuksien tori (kehitysmaatapahtumat)
Rauhanasema (rauhanliikkeen toimitalo Helsingissä)
Prometheus-leirit ja nuorten filosofiatapahtuma
Yhteisvastuukeräys
SPR:n Nälkäpäivä

SOSIAALITEKNIIKKA

Linux
Tekstiviesti
IRC (Internet Relay Chat)
Molotovin cocktail

ARJEN ILOA

Talkoot
Sauna
Joulupukki
Joulupolku
Suomalainen tango
Suomalainen karaoke (sovellus japanilaisesta)
Pettu
Mämmi
HK:n Sininen
Jokamiehenoikeus
Arkipäivän erotiikka
Pilkkiminen
Avantouinti
Pesäpallo
Naisten Kymppi
Sauvakävely
Astiankuivauskaappi
Pyykkilaituri
Huussi
Hullujen vitsit
Kemin lumilinna
Afrikan tähti
Viron viinaralli
Lakritsa
Salmiakkikossu

kari.naskinen@gmail.com

Ikea on kovempi juttu kuin Nokia, ja Greta Garbo suurempi kuin Taina Elg

Ranskalaisessa elokuvassa Nainen, jonka nimi on Nathalie esittää Francois Damiens ruotsalaista Markus Lundellia. Mies rakastuu Nathaliehen (Audrey Tautou), ja kun siinä sitten asioista puhutaan, käydään läpi myös ruotsalaisuutta, johon oleellisina osina kuuluvat mm. Ikea ja Abba. Elokuvissa Ikea onkin paljon enemmän esillä kuin meidän Nokiamme.

Ruotsi ja ruotsalaiset ovat kautta aikojen näkyneet elokuvissa enemmän kuin Suomi ja suomalaiset. Varsinkin Ikea on mielenkiintoinen tapaus; se on omanlaisena huonekalumerkkinään niin poikkeuksellinen harvinaisuus, että mikä tahansa kännykkämerkki on pelkkää standardikamaa sen rinnalla.

Hollywood-tasolla Ruotsi on suorastaan maailmanmerkki verrattuna piiritason Suomeen. Samanlainen vertailuasteikko koskee Abbaa ja Lordia. Oscar-palkintojakin Ruotsiin on tullut useita, parhaiksi ei-englanninkielisiksi elokuviksi on valittu Ingmar Bergmanin ohjaamat Neidonlähde 1960, Kuin kuvastimessa 1961 sekä Fanny ja Alexander 1983, parhaasta kuvauksesta on Oscar-patsaansa saanut Sven Nykvist Bergmanin elokuvista Kuiskauksia ja huutoja 1973 sekä Fanny ja Alexander 1983. Näyttelijöistä Ingrid Bergman on saanut kolme Oscaria (Kaasuvalo 1945, Anastasia 1957, Idän pikajunan arvoitus 1975). Virallisia Oscar-ehdokkuuksia ruotsalaiset ovat saaneet 14.

Suomalainen elokuvamies on käynyt noutamassa Oscarin kerran: kun Fanny ja Alexander palkittiin, ojennettiin Oscar elokuvan tuottajana toimineelle Jörn Donnerille.

Ruotsalaisista näyttelijöistä teki komean uran Hollywoodissa Greta Garbo, ja saapa nähdä, millaiseen tähteyteen Noomi Rapace vielä nousee. Greta Garbo saa tosin kiittää Ruotsissa työskennellyttä suomalaista ohjaajaa Mauritz Stilleriä, joka löysi hänet elokuviinsa, tytön nimeltä Greta Gustafsson. Stiller itsekin lähti Hollywoodiin, teki siellä muutaman elokuvan ja sai sentään nimensä Hollywoodin tähtien kadulle Walk of Famelle.

Suomen huippu Hollywoodissa on ollut Taina Elg. Hän sai kaksi Oscareiden jälkeen arvostetuinta palkintoa, Golden Globet lupaavimpana ulkomaisena naisnäyttelijänä 1957 ja parhaana musikaalinäyttelijänä elokuvasta Tytöt (1958).

Muuten on ollut hiljaisempaa. Irina Björklund ja Samuli Vauramo esiintyvät George Clooneyn kanssa elokuvassa The American (2010), Samuli Edelmann on uusimmassa Mission: Impossible -leffassa (2011), Tony Halme vilahti pankkirosvona Die Hard 4:ssä (2007) ja Peter Franzen esitti ruumista yhdessä C.S.I:n jaksossa (2004).

Tämän tason ruotsalaisia on varmaan paljon, mutta varsinaiseen Hollywood-kategoriaan ovat nousseet edellä mainittujen lisäksi mm. ohjaajat Victor Sjöström ja Lasse Hallström sekä näyttelijä Max von Sydow, Lena Olin ja Stellan Skarsgård, jonka poika Alexander Skarsgård on myös nousussa, samoin kuin Michael Nyqvist.

Nyt kuitenkin odotellaan, missä elokuvissa seuraavaksi näppäillään Nokian Lumiaa. Ehkä se pääsee Simpsoneihin, jossa aiemminkin on vinoiltu Suomelle.

kari.naskinen@gmail.com

Voiko kone voittaa ihmisen myös älyä vaativissa tehtävissä?

Englantilaisen Robert Harrisin viihdejännärissä Pelkokerroin (Otava, 2012) kuvataan tilannetta, jossa tekoäly ottaa vallan. Tietokoneiden kehitys on todellisuudessakin edennyt niin hurjaa vauhtia, että Harrisin pohdinta on mielenkiintoista:

”Aikoinaan kuvittelimme, että tietokoneet - robotit - ottaisivat hoitaakseen tylsät työt, että ne sitoisivat esiliinan ympärilleen ja palvelisivat meitä sisäkköinä, siivoaisivat ja tekisivät mitä milloinkin, jotta olisimme vapaat nauttimaan vapaa-ajasta. Itse asiassa on käymässä päinvastoin. Meillä on paljon joutilasta, epä-älykästä ihmiskapasiteettia tekemään nuo tylsät, alkeelliset työt. Sen sijaan tietokoneet syrjäyttävät parhaillaan kouluja käyneitä ihmisiä: kääntäjiä, sairaalateknikoita, juristien apulaisia, kirjanpitäjiä, meklareita.”

”Tietokoneet hoitavat käännöstyöt yhä luotettavammin kaupan ja tekniikan aloilla. Lääketieteessä ne pystyvät kuuntelemaan potilaan oireita ja diagnosoimaan sairauksia, jopa määräämään hoidon.” [Ja eikös pieniä leikkauksiakin jo tehdä automaattien avulla?] ”Lakialalla ne etsivät ja seulovat valtavia määriä mutkikkaita asiakirjoja murto-osalla siitä hinnasta, mitä ihmistyövoiman käyttö maksaisi. Puheentunnistuksen avulla algoritmit saattavat päätellä puhutun kielen merkityssisällön.”

Vauhti on ollut huimaa. Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa (CERN) Geneven kupeessa oli 1990-luvulla supertietokone Cray X-MP/48, joka oli maksanut 15 miljoonaa dollaria. Se oli teholtaan vain puolet siitä, mitä Microsoftin XBox tarjoaa nykyään 200 dollarilla. Kirjassaan Harris lainaakin Microsoftin Bill Gatesia: ”Digitaalinen hermosto koostuu niistä digitaalisista prosesseista, joiden avulla yritys pystyy reagoimaan ympäristöönsä, aistimaan kilpailijoiden haasteet ja asiakkaiden tarpeet ja valmistelemaan niihin vastauksen.”

Kirjan päähenkilö on entinen CERN:n neropatti Alex Hoffmann. Oikeassa elämässä CERN on myös se laitos, jossa Tim Berners-Lee kehitti World Wide Webin (1991) ja josta hän sai Suomessa vuonna 2004 ensimmäisen Millennium-teknologiapalkinnon. Vuonna 1991 Suomikin liittyi CERNiin. Berners-Leen käytössä oli ollut NeXT-käyttöjärjestelmä, minkä oli kehittänyt siinä vaiheessa Applelta potkut saaneen Steve Jobsin johtama NeXT Inc. Sama käyttöjärjestelmä oli myöhemmin pohjana Applen OS X -käyttöjärjestelmälle.

Harris luonnehtii NeXT-käyttöjärjestelmää Pandoran lippaaksi. Alex Hoffmann avaa lippaan ja alkaa käydä miljardien pörssipeliä perustamansa hedgerahaston puitteissa. Hommaa hoidetaan tekoälytietokoneiden avulla, tai oikeastaan pelkästään niillä. Mutta niinhän siinä käy kuin tällaisissa puliveivauksissa joskus oikeastikin. Tunnetuin esimerkki hedgerahastojen riskienhallinnan epäonnistumisesta on Long-Term Capital Managementin romahtaminen 1998. Tämä uhkasi aiheuttaa vakavia ongelmia rahoitusmarkkinoilla, joten Yhdysvaltojen keskuspankin FED:n johdolla järjestettiin pelastusoperaatio ongelmien leviämisen estämiseksi. Syksyllä 2008 puolestaan hedgerahastojen arvonlaskun uskottiin olleen iso syyllinen maailmanlaajuiseen finanssikriisiin.

Hedge-sana viittaa sijoitukseen tai järjestelyyn, jolla vähennetään toisen sijoituksen riskiä tai eliminoidaan se kokonaan. Pyrkiessään absoluuttiseen tuottotavoitteeseen kaikissa tilanteissa joutuu rahasto suojautumaan negatiiviselta markkinakehitykseltä. Rahaston tuoton voi ajatella olevan täysin suojattu (hedged) markkinoiden kehitykseltä. Vaan eipä ole ollut, olkoot ohjissa olleet ihmiset tai koneet.

Harris ei ole ensimmäinen tekoälyllä pelotteleva. Arthur C. Clarke teki jo 1960-luvulla käsikirjoituksen Stanley Kubricin elokuvaan 2001 – Avaruusseikkailu (kuva). Siinä alykäs, itse oppiva ja persoonallisia ominaisuuksia omaava HAL-tietokone tekee itsenäisiä päätöksiä myös ihmisiin vaikuttavista asioista. Nyt myös Robert Harris painii sen eettisen kysymyksen kanssa, kenen on vastuu, ihmisen vai koneen. No ihmisen tietysti, mutta sitä voi kysyä, kuinka pitkälle ihmisen on syytä mennä teknisen kehityksen kanssa.

Millennium-palkintolautakunnan puheenjohtaja, professori Pekka Tarjanne sanoi joka tapauksessa, että ”www helpottaa sosiaalisten verkostojen rakentamista, edistää hallinnon läpinäkyvyyttä ja demokratiaa sekä avaa uusia mahdollisuuksia tiedonhallintaan ja liike-elämään”.

P.S. 10.4.2012

Tämän päivän Helsingin Sanomien tiedesivulla on uutinen lehtijuttuja kirjoittavasta tietokoneohjelmasta. Se on kehitetty Northwesternin yliopistossa USA:ssa 2009, ja nyt sillä on jo noin 30 käyttäjää. Authoring Engine -ohjelma pystyy kirjoittamaan sekunnissa yksinkertaisia uutisjuttuja, esimerkiksi urheilusta, kun siihen vain syötetään tietyt faktat. Helpoimpia kohteita tälle kirjoitusmoottorille ovat amerikkalainen pesäpallo ja jalkapallo, koripallo ja jääkiekko, mutta nyttemmin se on osoittautunut nopeaksi ja luotettavaksi myös, kun tarvitaan tiedotteita tai juttuja pörssikaupasta ja kiinteistökaupasta.

kari.naskinen@gmail.com

On helppoa jutunteko nykyään

Internet ja muut nykyajan vehkeet ovat helpottaneet toimittajien työtä merkittävästi. Toimittaja esimerkiksi lähettää oman kaupunkinsa valtuutetuille sähköpostiviestin, missä kysytään mielipidettä muutamaan asiaan, suurin osa valtuutetuista vastaa, ja siinä ovatkin ainekset toimittajalle valmiina, joten siitä vain kirjoittamaan. Eikä aikaa koko tähän ruljanssiin mene paljonkaan. Ennen toimittaja soitteli puhelimella valtuutetut läpi ja joutui itse kirjoittamaan muistiinpanoja lehtiöönsä.

Myös ns. sosiaalinen media on helpottanut toimitustyötä. Kun vaikkapa jossakin päin maailmaa tapahtuu iso maanjäristys, panevat sanomalehdet esimerkiksi Twitteriin tiedusteluja siitä, onko katastrofipaikalla ketään suomalaisia, ja jos on, niin ottakaapa yhteyttä. Facebookin ja Twitterin kautta toimittajat kyselevät muutenkin juttuvinkkejä. Ennen muinoin toimittajat joutuivat itse haalimaan haastateltavansa ja keksimään jutunaiheensa.

Internet on toimittajille muutenkin älyttömän iso helpotus. Jos pitää kesken jutun kirjoittamisen saada faktatieto jostakin vaikeasta asiasta, ei tarvitse soitella mihinkään tai lähteä kirjastoon, vaan naputtelee hakusanan Googleen, niin sieltä se vastaus löytyy. Enää ei toimittajalla tarvitse olla työhuoneessaan eikä kotonaan valtavia kasoja arkistotietoa, sillä kaikki tieto löytyy edessä olevan tietokoneen ruudulta.

Internet kokonaisuudessaan on aiheuttanut ison mullistuksen tiedonvälityksessä. Suomessakin on jo viisi sellaista uutisverkkosivustoa, joiden kävijämäärä viikossa on yli miljoonan: Iltalehti, Ilta-Sanomat, MTV3, Helsingin Sanomat ja Yle.

Facebookissa on arviolta jo pari miljoonaa suomalaista, ja tämä ryhmä on iso verkkosivustojen käyttäjä. Yleisradion uutisissa kerrottiin vastikään, että tietyille Ylen sivustoille yli neljäsosa kaikista käyttäjistä tulee sosiaalisen median kautta. Suunta on sama myös lehtitalojen nettisivustoilla.

On sanottu, että Facebook nosti Barack Obaman presidentiksi. Meillä Pekka Haaviston yllättävän ison kannatusnousun takana oli myös Facebook. Politiikantutkija Kim Strandberg sanoo viime viikolla ilmestyneessä kirjassa Muutosvaalit 2011, että poliitikkojen ponnisteluille sosiaalisessa mediassa on katetta; netin suosio edellisiin vaaleihin verrattuna kasvoi, sen kautta tavoitettiin varsinkin nuoria ja politiikasta kiinnostuneita ihmisiä. Melkein joka kolmas 18–24-vuotiaista käytti sosiaalista mediaa vaalien seuraamiseen melko paljon. Nuoret käyttivät hyvin paljon myös muita verkkokanavia.

Tutkimustulokset vahvistivat käsitystä siitä, että vaalien seuraamistavat muuttuvat ikäpolvien muutoksen myötä. Täten verkkoa ja sosiaalista mediaa, ja kenties sitä seuraavia uusia suosikkisovelluksia on välttämätöntä käyttää myös tulevissa vaalikampanjoissa. Potentiaaliset äänestäjät löytyvät yhä enemmän juuri näiltä areenoilta. Tulevaisuuden kampanjoissa internetistä hyötyy eniten kommunikoimalla eri viestillä useilla eri verkkofoorumeilla. Valitsijakunta ja sen käyttämät verkkokanavat monimuotoistuvat ja hajaantuvat ajan mittaan yhä enemmän.

Strandbergin mukaan verkkopalvelujen merkitystä on kuitenkin vaikeaa tutkia, koska internet muuttaa muotoaan koko ajan. Nykyisessä Web 2.0 -kehitysvaiheessa muutostahti on kiihtynyt entisestään.

Monien tutkijoiden mukaan sosiaalista mediaa käytetään politiikassa yhä enemmän osana ns. long tail -strategiaa: verkossa yritetään tavoittaa useita pieniä kansalaisryhmiä kampanjoimalla useilla eri viesteillä monessa paikassa. Tästä syystä sosiaalisen median kokonaisvaikutusta on vaikeaa arvioida. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sitä käytti enimmillään 9 prosenttia kansalaisista.

"Jos sosiaalista media hyödyntävän kampanjoinnin on tarkoitus toimia nimenomaan kampanjan ´pitkän hännän´ loppuosassa, noin kymmenesosa ei välttämättä ole aivan pieni prosenttiosuus. Toinen vaikutusarviointia vaikeuttava tekijä on se, että monet ehdokkaat voivat käyttää sosiaalista mediaa toimittajien tavoittamiseen valitsijoiden tavoittamisen rinnalla. Mikäli tällaiset toimittajakontaktit tuovat ehdokkaalle näkyvyyttä perinteisessä mediassa, sosiaalisen median välilliset vaikutukset voivat kasvaa merkittäviksi", kirjoittaa Strandberg.

kari.naskinen@gmail.com