Kolme suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Suomalaiselle elokuvalle ei tämä vuosi ollut kaupallisesti kovin hyvä. Kunnon katsojalukuun ylti vain Rööperi, jonka näki noin 260 000 katsojaa. Yli 100 000:n pääsivät lisäksi Haarautuvan rakkauden talo ja Kielletty hedelmä. Kaikkiaan kotimaiset elokuvat saavuttavat tänä vuonna himpun verran alle miljoona katsojaa. Vuonna 2008 oli yli 100 000 katsojan elokuvia kuusi ja kokonaiskatsojamäärä 1,2 miljoonaa.

Täällä Pohjantähden alla sai ensi-iltansa vasta kuukausi sitten, ja kahtena ensimmäisenä viikkonaan se oli katsotuin elokuva Suomessa. Vasta kolmannella viikolla se joutui päästämään Avatar-3D:n edelleen. Tähän mennessä Pohjantähden on nähnyt noin 100 000 ihmistä, joten se tulee vuoden 2010 aikana ohittamaan selvästi Rööperin.

Havukka-ahon ajattelija (kuvassa nimihenkilö Kai Lehtinen) saa varsinaisesti ensi-iltansa 15.1.2010, mutta ennakkoon se tuli ohjelmistoon joulupäivänä omissa maisemissaan Kuhmossa, Kuusamossa, Kajaanissa ja Kemijärvellä. Koska se näin voidaan lukea tämän vuoden elokuvien joukkoon, se pääsee myös vuoden parhaiden elokuvien listalle, eikä vähiten hienon luontokuvauksensa ansiosta; näin sen lehdistönäytöksessä Kuvapalatsissa. Tämä lista onkin suomalaisittain katsojalukuja parempi, sillä sekä Pohjantähti että Havukka-aho ovat kymmenen parhaan joukossa, niin myös Skavabölen pojat. Lahdessa vuoden aikana ensi-iltaelokuvina nähdyistä parhaat:

1. Timo Koivusalo: Täällä Pohjantähden alla
2. Uli Edel: Baader Meinhof Komplex
3. Stephen Daldry: Lukija
4. Sam Mendes: Revolutionary Road
5. Ron Howard: Frost/Nixon
6. Clint Eastwood: Changeling – vaihdokas
7. Matteo Garrone: Gomorra
8. Zaida Bergroth: Skavabölen pojat
9. Niels Arden Oplev: Miehet jotka vihaavat naisia
10. Kari Väänänen: Havukka-ahon ajattelija

Monien tietojen mukaan laatuluokkaa on myös Jörn Donnerin Kuulustelu, mutta sen viidestä kopiosta ei yksikään ole vielä ehtinyt Lahteen. Vertailun vuoksi: Rööperi kiertää maata 65 kopion voimalla ja Täällä Pohjantähden alla 64:n.

Kansainvälinen elokuvakriitikoiden yhdistys Fipresci valitsi vuoden parhaaksi elokuvaksi Michael Haneken ohjaaman Das Weisse Bandin, joka keväällä sai Cannesissa Kultaisen palmun. Suomessa se on esitetty vain Espoon elokuvajuhlilla.

Suomalaisen elokuvan uusi vuosi alkaa 6.1. Neil Hardwickin mielenkiintoisella musiikkielokuvalla Jos rakastat, jolla taitaa olla samanlainen menestyssapluuna kuin Mamma Mialla. Seuraavina tulevat ensi-iltoihinsa Aleksi Salmenperän tragikomedia Paha perhe tammikuun lopulla sekä Mari Rantasilan Risto Räppääjä ja polkupyörävaras ja Markku Lehmuskallion Sukunsa viimeinen helmikuussa. Vuoden yksi mielenkiintoisimmista tulokkaista on Juha Wuolijoen Hella W joskus loppuvuodesta.

kari.naskinen@gmail.com

Ensi vuosi rennommin

Viivi kysyy Wagnerilta, onko tämä tehnyt uudenvuodenlupauksen. Kyllä on: "Aion ottaa entistä rennommin".

Hyvä lupaus. Olen nyt ollut eläkkeellä puolitoista vuotta, ja ajankäytöstäni 45 % on ollut laiskottelua, 45 % vetelehtimistä ja 10 % sellaisia puolipakollisia hommia kuten kaupassakäyntejä, kevyttä syömistä ja iltapesuja.

Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (37) ei tällaista nautiskelua hyväksy. Kevan lehden etusivulla Kataja sanoo kammoavansa ajatusta, että eläkeikä olisi vain toimettomuuden aikaa.

Kataja on tehnyt töitä 10 vuotta. Odotetaanpa nyt reilut 30 vuotta, niin vieläkö Kataja on sitä mieltä, että eläkkeelläkin pitää painaa niska limassa. Toisaalta työnteko ei ehkä Katajaa enää koskaan rasitakaan, sillä hän on Kokoomuksen kansanedustaja, joka hyvinkin voi jatkaa eduskunnassa vielä pari vaalikautta ennen siirtymistään eläkkeelle alle 50-vuotiaana.

Eläkeikäkeskustelussakin on kummaa se, että esimerkkiä työuransa pidentämisellä ei ole näyttämässä kukaan niistä, jotka vaativat eläkeiän nostamista jopa 68 vuoteen. Olkoon millainen herra politiikassa, elinkeinoelämässä tai ay-liikkeessä, niin ei siellä töissä olla yli 63-vuotiaaksi.

Perussyy eläkeiän korottamishaluille on väite siitä, että "räjähtää eläkepommi". Viime aikojen tutkimustieto ei kuitenkaan puolla tätä väitettä. Esimerkiksi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen on muistuttanut, että tulevat eläkeläiset maksavat saamistaan eläkkeistä tuntuvasti enemmän välittömiä veroja kuin eläkeläiset nyt. Pienituloisten eläkeläisten osuus tulee nopeasti vähenemään ja eläkkeiden keskitaso nousemaan siksi, että tulevista eläkeläisistä valtaosa on palkansaajia, joiden työeläkkeet ovat kertyneet täysimääräisiksi.

Hoivamenoista puolestaan palautuu nykyistä isompi osuus valtiolle ja kunnille, koska pääosa näistä menoista on henkilökunnan palkkoja, joista maksetaan normaalit palkkaverot. Näistä kertyvien välittömien verojen lisäksi Parkkisen laskelmassa ovat mukana välilliset verot ja sosiaaliturvamaksut. Kansantaloutta rapauttavaa eläkepommia ei siis Parkkisen mukaan tule.

Suomen virallinen eläkeikä on nyt 63-68 vuotta. EU-maista alemmalla tasolla ollaan Ranskassa (60 vuotta) ja Ruotsissa (61-65 vuotta). Muissa kehittyneissä EU-maissa miesten virallinen eläkeikä on 65 ikävuotta. Naisten viralliset eläkeiät ovat hieman alempia.

kari.naskinen@gmail.com

Progressiivinen joulu

Joulukaupan myynti on tänä vuonna arviolta kaksi prosenttia suurempi kuin viime vuonna, vaikka lama nyt päällä onkin. Työttömät, lomautetut ja yt-uhan alla olevat ovat joutuneet pihtaamaan jouluostoksissaan, mutta hyväosaisten ja varakkaiden entistä löysempi rahankäyttö on pelastanut kaupalle taas kerran entistä suuremmat voitot.

Selitys tälle on tuloerojen kasvu. Tämä kehitys alkoi 1990-luvun puolivälissä, mistä lähtien sosiaaliturvaan on tehty monia leikkauksia ja verotuksen progressiivisuutta on heikennetty eli sitä on muutettu rikkaita suosivaksi. Rikkailla on myös progressiivisesti runsaampi joulu.

Jouluna pitää kirjoittaa myös Jeesuksesta. Kautta kristikunnan historian Jeesuksen ovat kirkko-organisaatioiden avulla omineet progressiivisesta joulusta hyötyvät eli rikkaimmat väestönosat, siis käytännössä valtaapitävät. Uskonto on aina kuulunut vallanpitäjien ”hallintovälineisiin”, sen avulla on vähäväkisiä pidetty pelossa ja herrojen nuhteessa. Vastaan pyristelleitä on julistettu kiroukseen tai poltettu rovioilla.

Varsinkin Suomessa kirkko on aina edustanut poliittista oikeistoa, vaikka Jeesuksen sanoma on ideologialtaan lähimpänä kommunismia. Jos Jeesus olisi Nasaretissa lähtenyt vaikkapa kunnallisvaaleihin, kyllä hän ilman muuta olisi ollut vasemmistopuolueen ehdokas.

Suomessa kirkon poliittinen asemoituminen tuli konkreettiseksi näkyviin vuonna 1918. Työväentutkimuksen Vuosikirjassa/2008 kirjoittaa Joensuun yliopiston dosentti Ilkka Huhta, että kansalaissodassa ”Jumala taisteli valkoisten puolella”. Julkisesti antoi punaisille tukensa kirkon tuhannesta papista vain yksi, Ruotsinpyhtään apupappi Einari Rauhamäki.

Isäni oli alle kaksivuotias, kun nämä Jumalan valkoiset joukot teloittivat hänen isänsä Viipurin maalaiskunnassa huhtikuussa 1918. Oli sidottu kahden hevosen väliin, juoksutettu siinä, ja kolmas suojeluskuntalainen oli tökkinyt pistimellä selkään. Kirkkomaahan isoisääni ei kuitenkaan haudattu, sillä Viipurin maaseurakunnan virastosta oli sanottu, että pappi ei ehdi. Isoisäni hauta on metsässä lähellä Nuijamaan - Viipurin maantietä. Yhtenä vappuna vein isäni kanssa neilikan.

Vaikka SDP:n varapuheenjohtaja on pappi Ilkka Kantola ja vaikka isä Mitro meni Brysseliin sosiaalidemokraattien listalta, ei kirkon ja Kokoomuksen tiivistä suhdetta mikään ole höllentänyt.

Teologian maisteri Marjo Sipilän viime vuonna hyväksytyssä pro gradu -tutkielmassa "Papit tasavallan presidentin valitsijamiesvaaleissa 1950-68" kävi selvästi ilmi, että Kokoomus oli pappien luottopuolue 1950-60-luvuilla. Kaikkina neljänä vaalikertana mukana ollut Maalaisliiton ehdokas Urho Kekkonen ei saavuttanut suosiota papiston keskuudessa. Poikkeuksen tosin muodostivat vuoden 1962 vaalit, jolloin kaikki porvarilliset puolueet päätyivät noottikriisin seurauksena kannattamaan Kekkosen uudelleenvalintaa; huomioitavaa kuitenkin on, että pappien innostus lähteä näihin vaaleihin ehdokkaiksi laski. Papit kannattivat enimmiltään J.K. Paasikiveä, Sakari Tuomiojaa ja Matti Virkkusta.

Useat valitsijamiesvaaleissa ehdolla olleista pappismiehistä olivat entisen Akateemisen Karjala-seuran jäseniä.

Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko Jeesus kannattanut Tarja Halosta vai Sauli Niinistöä? Suomen papiston kantaa ei tarvitse arvuutella.

kari.naskinen@gmail.com

Julkisten palvelujen verorahoitus on tarkoitus kyseenalaistaa

Ensi vuonna pannaan 20 suurinta kaupunkia laatimaan tuottavuusohjelmat palveluidensa kehittämiseksi. Ohjelmien toteutumista tullaan seuraamaan valtion ja kuntien yhteistyönä. Alustavasti on Kuntaliitto jo kysellyt kaupunkien tuottavuudesta tietäviltä, millaisia näkemyksiä heillä on asiasta. Raportin mukaan kunnat voivat nostaa tuottavuuttaan palveluverkkoja harventamalla ja keskittämällä palvelut suurempiin yksiköihin. Räikeimpänä esimerkkinä tästä ajattelusta on Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (Kok) esittelemä lista yli 80:stä lakkautettavasta palvelupisteestä.

Aiheellisesti kysyi SKP:n puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen Helsingin Sanomien yleisönosastossa, että johdetaanko kaupunkia kuin yksityistä, voittoa tavoittelevaa konsernia. Keitä varten kaupunki on olemassa, kysyi Hakanen, mutta ei ole Pajunen pystynyt vastaamaan.

Meneillään on rakenteiden muuttaminen ideologisin perustein. Kunnallisia palveluita karsitaan tai lopetetaan kokonaan niin paljon kuin mahdollista ja tilalle rakennetaan yksityistä, puhtaasti liikevoittoperiaatteella toimivaa bisnestä. Esimerkiksi Lahdessa Kokoomuksen tavoite on, että kaupunki luopuisi kokonaan omasta terveyskeskustoiminnastaan ja käskettäisiin ihmisten käyttää Hemon, Mehiläisen ja Med-Onen lääärikeskuksia á 60 euroa/käynti. Myös kuntaliitoksia tehtäessä päästäisiin tätä tuottavuusajattelua toteuttamaan. Päijät-Hämeen tapauksessa keskitettäisiin terveydenhoito-, koulu- ja kirjastopalveluita Lahteen.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (Kesk) kuvasi kirjoituksessaan Keskisuomalaisessa hyvin sitä, mistä on kysymys: ”Kuntapalveluiden laadun heikkeneminen johtaa helposti siihen, että ne joilla on varaa siirtyvät yksityisten palvelujen käyttäjiksi. Tällöin julkisia, pääasiassa kunnallisia palveluja käyttäisivät pääasiassa pienituloiset ja muut heikommassa asemassa olevat. Julkisten palvelujen laaja verorahoitus on silloin helppo kyseenalaistaa.”

Just näin. Ensin palveluilta vähennetään rahoitusta, sitten todetaan, että palvelut ovat huonoja eivätkä niitä monet käytäkään, joten nämä palvelut on syytä lopettaa kokonaan.

kari.naskinen@gmail.com

Suurista kaupungeista Lahti velkaantuu eniten

Huolestuttava tieto kuntatalouden erikoistutkijan Heikki Helinin tänään ilmestyneestä tutkimuskatsauksesta, mikä käsittelee suurten kaupunkien talousarvioita 2010 otsikolla "Veronkorotus - velan lisäys - vyönkiristys": Lahden lainakanta on kasvamassa selvästi eniten. Kun Helin vertailee vuoden 2008 tilinpäätöksiä ja vuoden 2010 talousarvioita, kasvaa Lahden velkataakka 260 miljoonasta eurosta 450 miljoonaan. Suhteellisesti laskien tämä on ylivoimaisesti suurin nousu kymmenen suurimman kaupungin vertailussa.

Lahdessa on ns. konsernipankki, joka välittää lainat mm. kaupungin energia- ja vesiyhtiöille. Näiden ja muiden tytäryhteisöjen antolainat vuonna 2008 olivat 202 miljoonaa euroa, ja vuonna 2010 niitä tulee olemaan 305 miljoonaa euroa. Kaupungin 191 miljoonan lainakasvusta on siten 103 miljoonaa euroa tytäryhteisöjen lainojen kasvua.

Lamasta johtunut aukko kaupunkien verotuloissa täytetään paljolti veroprosenttien korotuksilla ja velan lisäyksellä. Lahden kauounginvaltuusto päätyi jälkimmäiseen ratkaisuun.

Helin on myös suhteuttanut lainakannan kasvun veroprosentin tuottoon. Suurissa kauoungeissa velka kasvaa kahdessa vuodessa keskimäärin viiden veroprosentin tuoton verran. Poikkeuksena on veronkorotuksesta pidättäytynyt Lahti, jonka lainakannan muutos vastaa peräti 13 veroprosentin tuottoa. Vähimmällä pääsevät Pori (+0,5 %) ja Kuopio (+3,5 %).

Vuosina 2011 ja 2012 velkaantuminen suurissa kaupungeissa näyttää jatkuvan lähes samalla vauhdilla.

Lainakannat asukasta kohti ovat ensi vuoden talousarvioiden mukaan (euroa/asukas):

4429 Lahti
4288 Vantaa
2537 Turku
2511 Jyväskylä
2158 Helsinki

1984 Pori
1884 Oulu
1731 Kuopio
1532 Tampere
1513 Espoo

Sellaista puhetta on Lahden naapurikunnissa ollut, että Lahti halusi pitää kunnallisveronsa ennallaan (19 %), jotta se olisi houkutin kuntaliitoksille. Tästä ei todennäköisesti ole kysymys, sillä Lahden poliitikot ilmaisivat kyllä budjettikokouksessa ja sen lähellä, että vuoden kuluttua veronkorotus on edessä, ja silloin ynnälläin vain sitä, nouseeko Lahden kunnallisvero 20 prosenttiin vai yli.

Heikki Helinin tutkimuskatsaus kuuluu Helsingin kaupungin tietokeskuksen sarjaan (9/2009).

kari.naskinen@gmail.com

Köyhiä ja rikkaita ja siltä väliltä

Jos tienaa alle 3000 euroa kuukaudessa, on Jutta Urpilaisen mielestä pienituloinen. Matti Vanhasen mielestä puolestaan on rikas, jos kuukausitulot ovat vähintään 3760 euroa.

Sossun luukulta ei ihan pääse pienituloisten rajan yli, mutta lähelle kuitenkin. Helsingin Sanomat kertoi esimerkkitapauksen (3.12.). Henkilökohtaiset sosiaalietuudet eivät ole julkista tietoa, mutta Hesari oli saanut käsiinsä yhdestä tapauksesta Korkeimman oikeuden päätöksen, mistä summat ilmenivät: kolmilapsisen perheen äiti oli saanut kolmen vuoden aikana Helsingin kaupungilta toimeentulotukea 1700 euroa/kk sekä Kelalta lapsilisiä, kotihoidontukea ja vanhempainetuuksia 530 euroa/kk, yhteensä siis 2230 euroa/kk.

Kumpikaan puoluejohtajista ei ole oikeassa. Todellisuudessa ei vielä ole köyhä, jos saa kuukaudessa melkein 3000 euroa, ja hyvätuloiseksi voi laskea henkilön, joka kuukausitienestit ovat kaksi kertaa Vanhasen mainitsemia suuremmat. Rikkailla on lisäksi omaisuutta niin ettei paskalle taivu.

Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet. SDP:n Hämeen piirin vuosikokouksessa Heinolassa esitelmöinyt tutkija Ilpo Suoniemi Palkansaajien tutkimuslaitoksesta näytti tilastoja, joiden mukaan tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvu on Suomessa ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana poikkeuksellista myös kansainvälisesti. Varsinaisesti tämä kehitys alkoi 1990-luvun puolivälissä. Samanaikaisesti on sosiaaliturvaan tehty monia leikkauksia ja verotuksen progressiivisuutta on heikennetty eli sitä on muutettu rikkaita suosivaksi.

Miten sattuukaan, ovat samanaikaisesti Suomessa kasvaneet myös väestön terveyserot ja koetun hyvinvoinnin erot.

Ajanjaksolla 1966-90 tulot kasvoivat alemmissa tuloluokissa nopeammin kuin ylemmissä tuloluokissa. Ajanjaksolla 1990 - 2007 kehitys oli päinvastaista: ylimmän yhden prosentin tulot kasvoivat peräti 13 prosenttiyksikköä, kun keskimääräinen tulojen reaalikasvu oli vain 2,4 prosenttia.

Rikkaiden ylenmääräinen rikastuminen johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että kevyesti verotettujen pääomatulojen osuus ylimmän yhden prosentin tuloista kasvoi vuodesta 1994 vuoteen 2007 noin 28 prosentista 62 prosenttiin.

Suoniemi sanoi, että tästä on ollut seurauksena verotuksen progressiivisuuden pieneneminen. Eriytetty pääomaverotus on lisännyt tuloeroja, koska suhteellisesti verotettujen pääomatulojen keskittyminen tulojakauman yläpäähän on johtanut verotuksen progressiivisuuden pienenemiseen.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden kaupunki kitkuttaa pienimmillä toimintamenoilla

Entuudestaan tiedetään, että Lahden kaupunki satsaa sosiaali- ja terveydenhoitoon vähemmän kuin muut isot kaupungit. Erikoistutkija Heikki Helinin uusimman tutkimuskatsauksen mukaan Lahdessa toimitaan säästölinjalla muutenkin: Lahden kaupungin toimintakulut olivat vuonna 2008 asukasta kohti laskien 4894 euroa. Tämä oli pienin summa 15 suurimman kaupungin joukossa. Näiden suurimpien kaupunkien keskiarvo oli noin 6000 euroa.

Tästä huolimatta alkaa kulujenkarsimisoperaatio ensi vuonna Lahdessakin. Ainakin Kokoomuksen taholta on annettu ymmärtää, että toimintoja on tehostettava, mikä tarkoittaa käytännössä kulujen pienentämistä eli palvelujen leikkaamista.

Lahden Kokoomus ottaa mielellään mallia Helsingistä, missä kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (Kok) leikkauslista käsittää yli 80 palvelupistettä. Tosin kaikki muut puolueet ovat jo irtautuneet Pajusen listasta, jolla on mm. kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, terveysasemia ja liikuntapaikkoja.

Kokoomuksen politiikkana tällainen on loogista - veroja ei nosteta, vaan palveluja vähennetään. Helsingin tilanne kuvaa hyvin tätä, sillä Helsingin kunnallisvero on vain 17,5 %, mutta sitä ei haluta nostaa. Lahden kunnallisveroprosentti on 19.

Helsingin taloustilanne ei ole missään suhteessa Kokoomuksen leikkaushaluihin. Kaupungilla on esimerkiksi aiempien vuosien ylijäämiä 830 miljoonaa euroa, ja muutenkin Helsingillä on hyvin pullat uunissa, kun energialaitoskin tuottaa liikevoittoa 250 miljoonaa euroa vuodessa.

KUN VALTIO ANTAA SATASEN,
ON KUNNAN HOMMATTAVA 200

Tutkimuskatsauksensa 8/2009 yhteenvedossa Heikki Helin kirjoittaa, että kunnat ovat joutuneet ottamaan lisää velkaa vuosittain 2000-luvulla huolimatta siitä, että kansantalous on kasvanut. Kuntatalouden hitaan kiristymisen muutti kuntien kujanjuoksuksi kansantalouden syöksyminen lamaan. Kasvun vuosina kunnille ei kertynyt puskureita laman kohtaamiseen, koska valtio oli pitänyt kuntatalouden kireänä. Erityisesti kuntien taloutta ovat kiristäneet vuosittain kunnille asetetut lisätehtävät.

Valtio maksaa keskimäärin kolmasosan kuntien peruspalvelujen kustannuksista. Kun valtio maksaa kunnille määräämästään uudesta tehtävästä 100 miljoonaa euroa, aiheutuu siitä kunnille 300 miljoonan euron menot. On helpompi saada 100 miljoonaa valtion menokehyksiin kuin löytää kunnissa 200 miljoonaa euroa.

Kun talous kiristyy, kunnat pyrkivät karsimaan menojaan. Kuntien eri toimintojen kustannukset auttavat vyönkiristyksen kohdistamisessa.

Helin on tarkastellut suurten kaupunkien kustannuksia vuosittain. Vuosittaiset muutokset eivät ole suuria, mutta pitemmän aikavälin tarkastelussa ilmenee selviä muutoksia. Kun lasketaan jonkin toiminnon kustannukset euroina asukasta kohti ja asetetaan kaupungit sen mukaan järjestykseen, ei kaupunkien asema suhteessa toisiin kaupunkeihin paljon muutu vuodessa.

kari.naskinen@gmail.com

Tähtiä tarvitaan

Itsenäisyyspäivän Helsingin Sanomissa arvioitiin kolmen suurimman puolueen vahvuuksia ja heikkouksia. Kokoomuksen plussalistan ensimmäisenä mainittiin ”valovoimaiset kärkipoliitikot”. Näin asianlaita on. Kun politiikka on viimeisten parin vuosikymmenen aikana voimakkaasti henkilöitynyt, niin tällä hetkellä tästä hyötyy varsinkin Kokoomus, jolla on eniten myönteistä julkisuutta saavia tähtiä. Sauli Niinistö ja Alexander Stubb ovat suorastaan kansan lemmikkejä. Kolmantena tähän sliipattuun tähdistöön kuuluu Jyrki Katainen.

Keskustan edustaja politiikan tähtikentällisessä on Olli Rehn, jonka status merkittävänä EU-komissaarina nostaa hänet myös siihen presidenttipeliin, mikä tulee koskemaan vuoden 2018 presidentinvaaleja. Kepun kaksi muuta tähteä tulevat lähivuosina olemaan uusi puheenjohtaja Paula Lehtomäki ja takaisin valoon nostettava Anneli Jäätteenmäki, joka saattaa olla presidenttiehdokas jo 2012.

Sosiaalidemokraattien tilanne on selvästi huonompi. Ihmisten mielestä Paavo Lipponen on edelleen demarien kirkastus, mutta se ei paljon auta, kun Lipponen ei enää kerää vaaleissa ääniä. Viisi vuotta sitten ajateltiin Erkki Liikasen nousevan presidenttiehdokkaaksi 2012, mutta enää ei siltä näytä. Liikasen tähti on sammunut Suomen Pankin holveissa.

Jutta Urpilainen on saanut nykypoliitikoista eniten palstatilaa, mutta hänestä on tullut eräänlainen antisankari – eikä ihan ilman omaa syytään. Jutta Urpilainen on joutunut samanlaisen pilkan kohteeksi kuin Matti Kyllönen ja Matti Nykänen, joiden koottuja hölmöyksiä kerätään internetin hupisivuilla.

Jutta Urpilainen tietää itsekin, että pieleen on mennyt: ”Kun nyt katson taaksepäin tätä 17:ää kuukautta, niin kyllä suurin muutos mun henkilökohtaisessa elämässä liittyy viestintään ja viestintävälineiden kanssa toimimiseen. Siinä on ollut ne vaikeimmat hetket.” (HS Kuukausiliite joulukuu/2009)

Jos poliitikoille jaettaisiin jääkiekko-otteluiden tavoin Ilta-Sanomien tähtiä, niitä saisi myös Timo Soini. Lähelle pääsisivät myös vihreiden naisporukan kärjessä edelleen pysyvä Heidi Hautala ja ehkä myös Paavo Arhinmäki.

Presidentinvaalit ovat talvella 2012. Demareilla tekee tiukkaa saada valovoimainen tähti niihin kisoihin. Kannattaisikin jo hyvissä ajoin haravoida kenttää laajemmaltikin – vähän samaan tapaan kuin houkuteltaessa Martti Ahtisaari presidenttiehdokkaaksi varsinaisen puoluekoneiston ulkopuolelta.

Tällä samalla linjalla kun jatkettaisiin, olisi yksi vaihtoehto Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg (kuva). Samalla linjalla siinä mielessä, että Hallberg kuuluu Ahtisaaren kavereihin, oli aikoinaan mukana Ahtisaaren valtiovierailuillakin ja viimeksi myös Oslossa, kun Ahtisaari sai Nobel-palkintonsa.

Entä Sirkka Hämäläinen? Onkohan minkään sortin sosialisti? Sen sijaan Suvi-Anne Siimekseen ei pidä koskea pitkällä tikullakaan, vaikka jotkut demaritkin ovat Siimestä ehdotelleet vasemmiston yhteiseksi ehdokkaaksi. EU-vaaleissa Siimes oli kimpassa Björn Wahlroosin kanssa tukemassa Kokoomuksen suurpääoman Nato-intoilijan Risto E.J. Penttilän vaalikampanjaa.

Metalliliiton entinen viestintäpäällikkö Matti Putkonen on ehdottanut Soinia demarien presidenttiehdokkaaksi. Ei ihme, että Putkonen siirrettiin sivuun viestintäpäällikön tehtävästä.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden vesiyhtiön miehet eivät säästä

Kävelin satamassa Lahden vesiyhtiön talon ohi. Oli mukava ilma, lämmintä pari astetta. Henkilökunnan parkkipaikalla oli toistakymmentä autoa. Niistä kahdeksassa oli lohkolämmitin päällä. Vesiyhtiön miehet eivät sähköä säästä.

Auton lohkolämmittimet sinänsä ovat energiatehokkaita, mutta vain pakkasella. Lohkolämmittimen käyttö talvella säästää polttoainetta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkötekniikan osaston varajohtaja professori Juha Pyrhönen on laskenut, että lohkolämmittimen energiankulutus esimerkiksi 1,5 tunnissa on noin kilowattitunti, tulee maksamaan noin 10 senttiä.

Kymmenen asteen pakkasessa 1,5 tunnin lämmityksellä moottori saadaan noin 20 asteeseen, jolloin moottorin kitkat ja palaminen ovat huomattavasti taloudellisempia kuin moottorin ollessa kylmillään. Pakkasessa kylmä polttomoottori kuluttaa ensimmäisten kilometrien aikana huomattavasti enemmän polttoainetta kuin lämmin moottori.

Pyrhösen laskelmat osoittavat myös, että pitkä lämmittäminen ei kannata. Kymmenen asteen pakkasessa on 1,5 tuntia juuri sopiva määrä. Kaikissa taloyhtiöissä pitäisikin järjestää lämmitystolpat niin, ettei niistä saisi virtaa läpi vuorokauden.

Lämmin moottori käy myös puhtaammin kuin kylmä. Motivan liikenneasiantuntija Vesa Peltola arvioi, että esilämmitetyllä moottorilla ajettaessa päästöt voivat ensimmäisten kilometrien aikana jäävät 80-90 prosenttia pienemmiksi kuin kylmäkäynnistetyllä moottorilla. Hän laskee, että kylmäkäynnistyksestä aiheutuu jopa 6 prosenttia henkilöautoliikenteen vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä.

Sään viilentyessä kannattaa myös tarkistaa, että rengaspaineet ovat aina oikeat. Kylmällä säällä paine laskee ja vajaapaineinen rengas lisää polttoaineenkulutusta.

kari.naskinen@gmail.com

Taas juhlittiin sotimista, siis tappamista

Itsenäisyyspäivä oli taas perseestä. Itsenäisyyspäivä on Suomessa sodan juhla. Kukkia viedään sotapäälliköiden ja sotilaiden haudoille, suurimmat Mannerheimin lahtaripatsaille, vaikka Mannerheimilla ei ollut mitään tekemistä Suomen itsenäistymisen kanssa. Itsenäisyyden Suomelle lahjoitti Lenin, joten kukat pitäisi viedä Leninin muistomerkeille, missä niitä vielä on.

Lahdessakin voisi museoneuvos Jouko Heinonen ennen ensi kesänä tapahtuvaa eläkkeelle siirtymistään hankkia Leninin muistolaatan Lanunaukiolle, mistä se on talon seinästä varastettu. Elokuussa 1917 Lenin yöpyi Lahdessa Rautatienkatu 26:ssa ja Asemantaustassa Kurhilankatu 4:ssä, jossa myöskään ei ole muistolaattaa.

Television ohjelmisto oli taas itsenäisyyspäivänä yhtä ja samaa sodalle kuolaamista. Eikö itsenäisyyttä voi määrittää minkään muun kuin tappamisen kautta? Miksi itsenäisyyspäivänä ei nosteta arvoonsa suomalaisten omaa kieltä ja mieltä, suomalaista kulttuuria ja Suomen luontoa?

Edvin Laineen Tuntematon sotilas näytetään joka itsenäisyyspäivä. Miksi ei näytetä Rauni Mollbergin Tuntematonta, joka ei ole huumorielokuva, vaan sodanvastainen, pasifistinen julistus ihmisen raakuutta vastaan? Eivätkö sotaveteraanit kestä katsoa totuutta silmiin?

Ennen kuin Mannerheim pääsi johtamaan joukkojaan noihin sotiin, ehtivät Mannerheimin joukkiot 20 vuotta aikaisemmin tuhota 27 000 vasemmistolaista. Minun isäni oli alle 2-vuotias, kun hänen isänsä huhtikuussa 1918 haettiin kotoaan, sidottiin kahden hevosen väliin ja vietiin "kävelylle"; takana tuli kaksi valkoista suojeluskuntalaista, jotka pistimillä survoivat isoisäni kuoliaaksi. Seurakunnan pappi ei sallinut isoisääni haudattavaksi kirkkomaahan, joten siellä se isoisäni hauta on metsässä lähellä Nuijamaan - Viipurin maantietä. Yhtenä vappuna vein punaisen neilikan.

Neuvostoliittoa vastaan käydyissä sodissa äitini menetti kaksi veljeään. Jos tuolloin olisi ollut mahdollista valita veljien hengen ja Suomen itsenäisyyden menettämisen välillä, valinta olisi ollut jälkimmäinen.

Näissä sodissa kuoli yhteensä 90 000 suomalaista. Sen uhotaan olleen itsenäisyyden hinta sillä kertaa. Mutta missä menee raja? Olisiko hyväksyttävä hinta voinut olla 290 000 kaatunutta? Vai 900 000 vai mikä? Täytyyhän raja voida johonkin vetää. Voisiko se olla 80 prosenttia väestöstä? Onko kunniakkaampaa taistella vaikka viimeiseen mieheen kuin antautua?

kari.naskinen@gmail.com

Niin pieniä nämä meidän murheet…

Kuva Hennalan keskitysleiriltä on uudesta Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta. Kansalaissodan voittaneiden valkoisten käsiin jäi keväällä 1918 noin 80 000 punavankia, joista noin 11 000 sijoitettiin Lahteen. Elokuva päättyy siihen, kun Akseli Koskela palaa Hennalasta kotiin Pentinkulmalle. Tarina jatkuu vuoden kuluttua Timo Koivusalon ohjaaman elokuvan toisella osalla.

Elokuva on hyvä, parempi kuin Edvin Laineen vanhat versiot (1968, 1970). Elokuvataidearvostelijoille tällaiset elokuvat eivät kuitenkaan sovi. Koivusalon elokuvaa ei taidekriitikko hyväksy, koska siinä asiat näytetään oikeassa järjestyksessä ja koska kuvausta ei ole tehty käsivaralla heiluvalla kameralla. Taide-elokuvissa näytetään ensin loppuratkaisu ja sitten lähdetään sikinsokin kelaaman asioita jonkinlaiseen järjestykseen.

Uutispäivä Demarin Rane Aunimo kirjoittaa, että Täällä Pohjantähden alla on kuin "rutikuiva, läpijuostu koulunäytelmä". Tämän huonompi ei elokuva-arvostelija enää voi olla.

Koivusalon elokuva on jämerä teos. Se on hyvin uskollinen Väinö Linnan suurelle kertomukselle. Ainoat virheet elokuvassa ovat Oiva Lohtanderin ja Sulevi Peltolan roolityöt – on tuskastuttavaa katsoa näitä kahta näyttelijää vuodesta toiseen esittämässä kulloisiakin roolejaan sillä yhdellä ainoalla maneerilla, minkä osaavat.

Täällä Pohjantähden alla pitäisi esittää televisiossa juuri ennen jokaisia vaaleja. Tämä aktivoisi äänestämään nekin, jotka viime vuosikymmeninä ovat jättäneet äänestämättä, koska on muka samantekevää, onko vallassa oikeisto vai vasemmisto. Senkin tämä elokuva tuo konkreettisesti esille, että ovat nämä meidän nykyiset murheet mitättömän pieniä. Kun verrataan tilanteita 90 vuoden takaisiin, niin nythän ei ongelmia ole ollenkaan – ihan sama, rakennetaanko toriparkki, tehdäänkö kuntaliitoksia tai kuoleeko kymmenen ihmistä sikainfluenssaan, kunhan kukaan ei vaan ole pistimet selkään tökkien ajamassa ihmisiä keskitysleiriin.

Hyvin asiat eivät silti ole vieläkään, eikä vastakkainasettelun aika ole ohi. Tasaavaksi tekijäksi on sentään tullut ns. hyvinvointiyhteiskunta, joka pitää huolta huonoimmista. Ainakaan tällä hetkellä ei ole aihetta sellaiseen vallankumousyritykseen kuin oli 1918.

Kun Väinö Linna piti 1982 Mikkelissä esitelmän työstä ja työttömyydestä, hän sanoi, että ”uuden tulotilaston mukaan 20 prosenttia tulonsaajista sai kaikista tuloista puolet - yhden joukosta tunnen, koska se olen minä”. Tänä päivänä tulotilasto on sellainen, että kaikista tuloista 5 prosenttia saa puolet.

Väinö Linna on sanonut myös, että ”elämän monenkirjavassa sekamelskassa lammaskin voi muuttua silloin tällöin sudeksi ja päinvastoin. Silloin on tärkeätä, että siitä huolimatta edelleen pidetään lampaan puolta, oli hän sitten sutena ollessaan minkälainen tahansa. Siis yksinkertaisesti, aina lampaan puolella.” (Murroksia, WSOY 1990)

Hennalan keskitysleirillä pahin susi oli Pohjois-Hämeen 1. pataljoonan komentaja Hans Kalm, jonka joukot toimivat Hennalassa vartijoina. Tutkija Tauno Tukkisen tekemien selvitysten mukaan Kalmin joukkio teloitti Lahdessa mm. 200 naista, joiden keski-ikä oli noin 20 vuotta, nuorimmat 14-15-vuotiaita lapsia. Hans Kalm murhasi Hennalassa myös punaisten joukkojen sairaanhoitajat.

Elokuvassa teloitetaan raa´asti Koskelan Akun nuori morsian Elma Laurila, jota esittää Elena Leeve.

Kaikkiaan oikeistolaiset teloittivat vasemmistolaisia noin 7400. Vankileireillä punaisia kuoli 12 000. Hennalan lisäksi suurimmat vankileirit olivat Suomenlinnassa (13 300 vankia), Hämeenlinnassa (11 500), Viipurissa (10 350), Tammisaaressa (8700), Riihimäellä (8500) ja Tampereella (7700).

Koivusalon Pohjantähdessä kansalaissodan tapahtumilla on isompi osa kuin Laineen elokuvassa. Tämä on yksi niistä tekijöistä, mitkä saavat Koivusalon elokuvan näyttämään realistisemmalta ja rajummalta.

kari.naskinen@gmail.com

Valtaväylä lestadiolaisille

Lahden vihreiden internetsivuilla on tämä kuva Tapparakadusta, otettu 9.11. klo 13.30. Maanantaina kaupunginvaltuusto päätti, että tämä ruuhkainen katu muutetaan nelikaistaiseksi. Kaupungin talousarvioon varattiin tätä varten 1,7 miljoonaa euroa.

Hankkeen takana ovat kaupungin tekninen virasto ja rakennusvalvontavirasto, jotka ovat vuosikymmeniä olleet lestadiolaisten valtaamia. Nyt on Tapparakadusta tehtävä komea valtaväylä, koska sen varrella sijaitsee Esikoislestadiolaiset ry:n kirkko – se on Lahden suurin kirkko, joten kadun pitää olla sen mukainen.

Valtuuston kokouksessa yritti vihreiden ryhmän puheenjohtaja Kirsti Vaara viedä läpi ponsiesityksen, millä kadun leventämiseen varatut miljoonat olisi otettu uuteen harkintaan ja olisi tyydytty vain kevyenliikenteen alikulkutunnelin rakentamiseen (300 000 euroa). Vihreät saivatkin puolelleen vasemmiston, mutta demarien Susanna Iivonen-Pekesen ja varavaltuutettu Pekka Oinonen lipesivät lestadiolaisten kannalle, jolloin ponsiesitys kaatui äänin 28-31.

Täysin turhaa Tapparakadun nelikaistaistaminen on, sillä ruuhkat kadulla ovat todella vähäisiä ja hetkittäisiä. Mitään järkeä ei tällaisessa investoinnissa ole varsinkaan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Ainoat suuremmat ruuhkat Tapparakadulla ovat juhannuksena, jolloin lestadiolaiset kokoontuvat tuhatmäärin kirkolleen. Muita ei kuitenkaan silloin ole liikkeellä.

Nämä juhannusruuhkat tietenkin jatkuvat ja lisääntyvätkin, koska lestadiolaisilla on ehkäisykielto. Esikoislestadiolaiset "haluavat ottaa vastaan kaikki ne lapset, jotka Luoja antaa".

Lestadiolaisten kirkosta vielä sen verran, että jos sen tilalle olisi kuka muu tahansa yrittänyt saada samanlaista rakennusta, ei rakennuslupaa olisi irronnut, koska rakennus olisi tulkittu kaupunkikuvaa rumentavaksi.

kari.naskinen@gmail.com