Niskavuori, peruskallio

Televisiosta tulee uudenvuodenpäivänä kolme Niskavuori-elokuvaa. Juhani Tervapään (Hella Wuolijoki) viiteen näytelmään perustuvat elokuvat (10) ovat suomalaisen elokuvan peruskalliota siinä missä näytelmät ovat samaa teatterille. Niskavuoren Loviisa sanoo, että "Niskavuoren maa on minun maani, enkä minä siitä vapaaehtoisesti luovu”. Hyvä sanonta koskien myös näitä näytelmiä ja elokuvia satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa.

”Niskavuori-sarjaan sisältyy kappale parasta suomalaista teatteriperinnettä”, kirjoitti Markku Varjola Filmihullu-lehdessä 7-8/1979. Sama koskee elokuvaperinnettä. Niskavuoret ovat huolellisesti toteutettua maaseutuelämän kuvausta, ja niin maanläheisesti, että katsoja uppoutuu Niskavuoren tapahtumiin melkein kuin olisi itse läsnä jossakin kamarin seinustalla. Niskavuoret käsittelevät paremman väen asioita yhtä tarkkanäköisesti kuin käsitteli Mikko Niskanen vähäväkisen kansanosan elämää omissa maaseutukuvauksissaan.

Niskavuori-näytelmät ja -elokuvat ovat suurta draamaa. Niissä on kaikkea, vetävä juoni, jännitystä, yllättäviä käänteitä, raflaavia paljastuksia ja kaikkia näitä loistavan vuoropuhelun myötä. Vaikka Hella Wuolijoki teki yhteistyötä Bertolt Brechtin kanssa, ei Niskavuorissa ole jälkeäkään brechtiläisen teatterin vieraannuttamisefektistä tai muista moderneista tempuista, vaan Hella Wuolijoki luotti perinteiseen ilmaisuun. Niskavuori-sarjan massiivisuutta puolestaan korostaa se, että näytelmien juonet liittyvät saumattomasti toisiinsa. Jos Niskavuoret otettaisiin käsittelyyn nyt, niistä syntyisi helposti 50-osainen tv-sarjaelokuva.

Hella Wuolijoki joutui aloittamaan Niskavuori-sarjansa salanimen turvin, sillä hänen omalla nimellään kirjoittama Laki ja järjestys (1932) käsitteli vuoden 1918 vaikeita tapahtumia ja sai aikaan jopa poliittisen riidan. Kahden esityksen jälkeen näytelmä vedettiin pois Koiton Näyttämöltä IKL:n painostuksesta. Kun Niskavuoren naiset sitten 1936 tuli ensi-iltaan, oli paras ottaa käyttöön salanimi Juhani Tervapää. Melko nopeasti kirjoittaja kuitenkin paljastui, mutta näytelmä oli kiitoksensa jo saanut. Niskavuoren naisia esitettiin yli sata kertaa täysille katsomoille.

Elokuvana Niskavuoren naiset (1938) ei saanut yhtä hyvää vastaanottoa. Noihin aikoihin arvostelijat olivat vielä niin kiinni teatteri-ilmaisussa, että kun näytelmästä tehtiin elokuva, syntyi automaattisesti vertailu elävän teatterin alkuperäisesitykseen ja yleensä se voitti.

Tätä ensimmäistä elokuvaa ei Yle Teemalla nyt näytetä, vaan aloituksena on Loviisa, Niskavuoren emäntä (1946). Lisäksi esitetään Niskavuoren Heta (1952) ja Niskavuori (1984).

Niskavuori-elokuviin kuuluu tietenkin Tauno Palo. Jo vuoden 1938 elokuvassa hän esitti Aarnea ja nyt nähtävässä Loviisassa Juhania. Niskavuoren Aarnessa (1954) Tauno Palo oli taas Aarne ja Niskavuori taistelee -elokuvassa Juhani.


Elokuvat ohjasivat Valentin Vaala, Edvin Laine ja Matti Kassila, kuvaajina olivat Armas Hirvonen, Eino Heino, Pertti Mutanen, Pentti Unho, Kalle Peronkoski ja Osmo Harkimo.

Matti Kassilan elokuvaura alkoi 1946 Valentin Vaalan Loviisan kuvaussihteerinä, ja 1984 hän ohjasi oman Niskavuorensa. Kassilan Niskavuori-jakso kesti siis 38 vuotta. Hella Wuolijoki kirjoitti Niskavuorensa 20 vuoden aikana.

Hella Wuolijoen näytelmät olivat aikoinaan niin suosittuja, että muistakin kuin Niskavuorista tehtiin elokuvia: Juurakon Hulda (1937), Vihreä kulta (1939), Eteenpäin, elämään (1939), Vastamyrkky (1945).

Lisäksi Hella Wuolijoen kuunnelmasta tuli elokuva Tyttö kuunsillalla (1953) ja elokuvakäsikirjoituksen hän teki tv-elokuvaan Kulkurivalssi (1966), mikä pohjautui hänen vanhaan näytelmäänsä 1930-luvulta. Jälkimmäisellä ei ole mitään tekemistä Tauno Palo -elokuvan Kulkurin valssin (1941) kanssa.

MONESSA MUKANA

Hella Wuolijoen tyttärenpoika Erkki Tuomioja kirjoittaa isoäidistään kirjassa Häivähdys punaista (Tammi, 2006), että tällä ”oli melkeinpä lapsellinen tapa työntää nenänsä joka paikkaan ja tarjoilla mielipiteitään kaikesta mahdollisesta, olipa niitä kysytty tai ei.” Monessa Hella Wuolijoki mukana olikin.

Hella Wuolijoki (o.s. Murrik) muutti synnyinmaastaan Virosta Helsinkiin 1904 opintojen perässä. Neljä vuotta myöhemmin hän valmistui filosofian kandidaatiksi Aleksanterin yliopistosta ensimmäisenä virolaisena naisena. Sulo Wuolijoen kanssa hän oli naimisissa 1908-23. Jatko-opinnot kansanrunouden parissa jäivät hänen keskittyessään perheensä toimeentulon turvaamiseen liikenaisena. Työssään solmimista kansainvälisistä suhteista oli hyötyä myöhemmin myös hänen poliittisessa toiminnassa.

Hella Wuolijoki oli kova liikenainen. Hän ei pitänyt naisellisia aseitaan piilossa, vaan käytti sukupuoltaan hyväkseen kauppoja hieroessaan. Flirttailu kuului asiaan miesten johtamassa liikemaailmassa, jossa Hella tiesi olevansa harvinaisuus, valkoinen varis, mitä nimitystä hän itse käytti muistelmateoksessaan (Tammi, 1953). Erkki Tuomiojan mukaan Hella Wuolijoki oli häikäilemätön ja kovapintainen neuvottelija. Hänen liiketoiminnan ja taloustieteen tuntemustaan on usein aliarvioitu, mutta joka tapauksessa hänestä tuli lopulta varsin varakas nainen, joka osasi nauttia rahan tuomasta turvasta ja tavarasta.

Kansalaissodan ja sen jälkiselvittelyjen ulkopuolella Hella Wuolijoki varsinaisesti pysytteli, mutta tunnetuksi tuli hänen ”salonkinsa” Kaivopuiston asunnossa sodan päätyttyä 1918-24. Tämä Madame W:n salonki toimi liberaalien, sosialistien, kommunistien ja vallankumouksellisten kohtaamispaikkana. Salongissa kävivät monet huomattavat poliitikot ja taiteilijat, kuten SDP:n puheenjohtaja Väinö Tanner, runoilija Elmer Diktonius, näyttelijätär Elli Tompuri, kirjailija Juhani Aho ja runoilija Eino Leino.

Ulkomailla Hella Wuolijoki teki tunnetuksi hävinneen osapuolen kohtaloa ja helpotti siten osaltaan heidän asemaansa. Talvisodan aikana Hella Wuolijoella oli aktiivisempi poliittinen rooli hänen käydessään hallituksen sisäpiirin hyväksynnällä rauhanneuvotteluja Tukholmassa Neuvostoliiton edustajien kanssa.

Välirauhan aikana Hella Wuolijoki kannatti suhteiden säilyttämistä Neuvostoliittoon. Suhteiden viilentyessä hän kuitenkin pysyi hallitukselle uskollisena, vaikka piti sodan sytyttyä edelleen yhteyttä neuvostoliittolaisiin. Sota-ajan lakien mukaisesti se oli kuitenkin maanpetos ja hänet tuomittiin vankilaan vuosiksi 1943–44.

Sodan jälkeen Hella Wuolijoen poliittinen vaikutusvalta oli huipussaan. Hän oli mukana kehittämässä Suomen kansan demokraattista liittoa (SKDL), jonka kansanedustajana hän toimi 1946-48. Yleisradion pääjohtajana 1945-49 Hella Wuolijoki uudisti radion ohjelmistoa yhteiskunnallisen keskustelun ja kansansivistyksen suuntaan. Hän kuoli aivoverenvuotoon 1954.

Sulo ja Hella Wuolijoen tytär Vappu avioitui suurlähettiläs Sakari Tuomiojan kanssa, ja heidän poikansa on kansanedustaja Erkki Tuomioja.

kari.naskinen@gmail.com

Kevyttä rakkausviihdettä perheen vanhimmille

Alexandre Astruc, Jacques Becker, Robert Bresson, Marcel Carné, Claude Chabrol, Jacques Demy, Jean-Luc Godard, Claude Lelouch, Louis Malle, Jean Renoir, Alain Resnais, Francois Truffaut, Jacques Rivette, Jean Rouch. Lista olisi paljon pitempikin, mutta sille listalle ei Nicole Garcia mahdu. Hänen ohjaamansa Kaikki mitä rakastimme on monimutkaisesta rakkaussisällöstään huolimatta kevyt humaus, joka ei jälkeä jätä, paitsi että Marion Cotillard (kuvassa) on taas loistava roolissaan.

Eletään 1950-luvun alkua Bargemonin kylässä eteläisessä Ranskassa. Gabrielle on rakastunut tai ihastunut kylän opettajaan, mutta kun tämä torjuu Gabriellen, ei muita vaihtoehtoja naimahaluiselle tytölle jää. Vanhemmat kuitenkin järjestävät niin, että Gabriel naitetaan köyhälle muurarille Josélle. Gabrielle ilmoittaa, että rakkaus ei tähän liittoon sitten kuulu. Heikkohermoinenkin Gabrielle on, oikeastaan hullu.

Avioliitto kuitenkin toimii keinotekoisesti. José käy huorissa Lyonissa, koska Gabrielle pihtaa. Kun José kertoo näistä reissuistaan, Gabrielle tälläytyy yhtenä iltana huoran näköiseksi ja sanoo, että anna hänellekin 200 frangia, niin saat. José suostuu, ja kun Gabrielle tuon operaation seurauksena saa keskenmenon lääketieteellisistä syistä, hänet kuskataan parantolaan. Siellä Gabrielle rakastuu toiseen potilaaseen Andréhen ja siitä varsinaisesti alkaa elokuvan juoni kehkeytyä.

Tarina on kuin jostain romanttisesta lukemistosta, ja kun kuviin saadaan myös seksiä, niin siinä tämä koko juttu onkin. Fyysisesti Gabrielle paranee ja lapsikin syntyy, ja katsoja pannaan arvuuttelemaan, kenenkähän tuo nyt on. Lopussa kaikki tietenkin selviää, ja yllättävä käännekin nähdään - taputetaan vaikka sille, että nyt on nähty Marion Cotillardista melkein kaikki.

kari.naskinen@gmail.com

Väkivaltaa, komediaa, seksiä

Hollywood-elokuvia tehnyt hollantilainen Paul Verhoeven (s. 1938) ei ole nimenä juurikaan jäänyt mieleen, mutta jonkinlaisen maineen ovat kuitenkin saaneet muutamat hänen elokuvansa, kuten scifi-leffat Robocop (1987), Total Recall (1990) ja Starship Troopers (1997) sekä eroottinen trilleri Basic Instinct (1992). Eikä Verhoevenin tilannetta yhtään paranna nyt Ranskassa valmistunut Elle, joka on yli kaksi tuntia kestävänä tylsän pitkäveteinen.

Elokuva alkaa mielenkiintoisesti, kun väkivalta- ja pornoaiheisia tietokonepelejä valmistavan yrityksen omistava Michele Leblanc joutuu naamioidun miehen raiskauksen kohteeksi. Michele ei tee ilmoitusta poliisille, vaan alkaa itse selvittää, kuka on ollut rötöksen takana. Taustaksi lisätään vielä sellainen sairas juttu, että hänen isänsä istuu elinkautista tuomiota joukkomurhasta, jonka jonkinlaisena kokijana Michele on ollut 10-vuotiaana.

Käsikirjoitus perustuu ranskalaisen Philippe Djianin romaaniin ”Oh…”. (2012). Elokuvan lähtöidea toimii, mutta ei jaksa pitää yllä intensiteettiään läheskään loppuun asti. Väkivaltaa on, samoin seksiä, mutta näillä jutuilla kokonaisuus on köyhä. Parempi ratkaisu olisi luultavasti ollut, jos elokuva olisi täydellisemmin pysynyt komediallisena, mutta nyt komediakohdat jäävät irrallisiksi, vaikka elokuvan parasta antia ovatkin. Myös Isabelle Huppert (kuvassa) on taas erinomainen.

Elle kuuluu auttamatta siihen 95 prosenttiin nykyisin tehtävistä elokuvista, jotka ovat pelkkiä viihdeteollisuuden bisnestuotteita.

Verhoeven on elokuvallaan saanut aikaan kohua Basic Instictin tavoin, mutta tuntuu, että se on pääasia ollutkin. Ilmeisesti erikoisuudentavoittelu ja julkisuushakuisuus saa jatkoa, jos Verhoevenin suunnitelma Jeesus-elokuvasta toteutuu. Hän on jo kirjoittanut Jeesuksesta kirjan (Into, 2012), jossa Marian sanotaan synnyttäneen lapsen roomalaisen sotilaan raiskauksesta ja jossa Jeesus rinnastetaan kapinallisjoukon johtajaan, Che Guevaraan ja sellaisiin.

kari.naskinen@gmail.com

Joulu sopii sekä uskovaisille että pakanoille

Antiikin Roomassa vietettiin kolmea isoa juhlaa, Kalendaeta, Saturnaliaa ja Voittamattoman auringon syntymäpäivää. Kalendae merkitsi kuun siprin ilmestymistä uudenkuun jälkeen, Saturnalia oli Saturnus-jumalan kunniaksi vietetty keskitalvenjuhla ja Voittamattoman auringon syntymäpäivä oli eräänlainen yltäkylläinen kulutusjuhla, jota vietettiin juliaanisen kalenterin mukaisena talvipäivänseisauksena 25.12. Tästä kulutusjuhlasta tehtiin sitten joulu, kun Rooman piispa Liberius määräsi Jeesuksen viralliseksi syntymäpäiväksi tuon päivämäärän.

Joulun historiallinen tausta on siis selvästi pakanallinen. Tämä takia sen viettämistä kristillisenä juhlana on vastustettukin, esimerkiksi Englannissa ja Amerikassa joulunvietto kiellettiin 1600-luvulla.

Nykymuotoiseen joulunviettoon innosti Englannissa Charles Dickensin novelli A Christmas Carol (1843), suomeksi Saiturin joulu, ja Yhdysvalloissa joulu hyväksyttiin kansalliseksi juhlapäiväksi 1865.

Pohjoismaissa joulun nimi on oikeastaan vanhaa roomalais-pakanallista perua, sillä joulu-sana tulee auringonpyörää tarkoittaneesta sanasta ”hjul”.

Jeesus ei Raamatun mukaan mitenkään vaatinut joulua vietettäväksi, eikä selvää edes ole se, milloin Jeesus syntyi. Liberius ilmoitti Jeesuksen syntymäpäiväksi 25.12. vasta vuonna 354. Tuolla päivämäärällä on ainakin nykyisin sellainen peruste, että Martti Lutherin Katekismuksessa mainitaan Marialle ilmoitetun tämän raskaudesta 25.3., joten siitä yhdeksän kuukautta eteenpäin on 25.12. Tästä ”todistusaineistosta” pitää kiinni mm. edellinen paavi Benedictus XVI.

Rooman katolinen kirkko jätti uudenlaiseen juhlintaan 1600 vuotta sitten kuitenkin myös pakanallista perintöä: kansalaisten sallittiin jatkavan Saturnalian viettämistä uuden juhlan nimissä. Näin kirkko yhdisti toisiinsa babylonialaisen auringonjumalan syntymäjuhlan, voittamattoman auringon juhlan (Sol Invictus) ja Saturnalian.

Tänä päivänä näin sekava kokonaisuus tarkoittaa sitä, että joulua voivat hyvällä omallatunnolla viettää sekä uskovaiset että ateistit ja kaikki siltä väliltä. Pääasia, että Joulupukki tuo jotain kivaa.

JOS JUMALA SUO…

Myös joulurauhan julistus Turusta katsotaan televisiosta kaikissa säädyissä. Siellä sanotaan, että ”huomenna, jos Jumala suo” jne. Ei haittaa jumalatontakaan, koska tilanne on joka tapauksessa hieno ja historiallinen. Joulurauha on julistettu Turussa 1300-luvulta alkaen muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta; isonvihan aikana 1712-21 se jätettiin väliin, samoin keisarivallan alkuvaiheissa 1809-15, miliisilakon takia 1917 ja ilmapommitusuhan takia 1939.

Monikulttuurisuuden ulottuminen nykyisin Suomeenkin on aiheuttanut sen, että joissakin tutuissa tilanteissa ei enää lauleta Enkeli taivaan, eikä uskalleta esittää Tiernapojat-kuvaelmaa. Minäkin olen noita molempia kuullut ja nähnyt lukemattomat kerrat, mutta en ole niistä hullua hurskaammaksi tullut, ovat vain kuuluneet rutiineihin. Monikulttuurisuus on kuitenkin alkanut merkitä sitä, että suomalaisten omaa kulttuuria ei enää saa olla niin kuin ennen.

Länsi-Ruotsissa Åmålissa muutettiin yhdessä koulussa joululaulun sanoja niin, että ”tähti Betlehemin yllä” lauletaan nyt ”tähti meidän kaikkien yllä”.

kari.naskinen@gmail.com

Kalkkuna, Kukko, Leijona, Leopardi, Pyy, Riikinkukko, Sattuma

Otsikossa olevat nimet ovat Helsingin kortteleiden nimiä, jollaiset niillä ennen olivat. Tieto löytyi Ingegard Lundén Cronströmin Helsingin oppaasta (WSOY, 1963). Esimerkiksi Helsingin Sanomien toimitus sijaitsi Miekkakalan korttelissa, hotelli Kämp Antiloopin korttelissa, Kansallisteatteri Apinan korttelissa, Rautatientorin paikalla oli ennen Hyeenan kortteli ja naisten klubi Lyceum kokoontui kuvaavasti Papukaijan korttelissa ja Pörssi yhtä kuvaavasti Hamsterin korttelissa.

Ei selviä, miksi nimet oli otettu eläinmaailmasta. Eläintarhakin Helsingissä tietenkin on, mutta ei sinne koskaan syntynyt suunniteltua eläintarhaa. Eläintarhanpuisto perustettiin 1851 kauppaneuvos Henrik Borgströmin aloitteesta, ja hänen patsaansa on siellä kaupungin kasvihuoneen läheisyydessä.

Kirjan ilmestymisen aikoihin Eläintarhassa vielä ajettiin Eläintarhanajoja, jotka eivät kuitenkaan olleet Cronströmin mieleen, vaan hän toivoi niiden lopettamista metelin takia. Niin ne sitten samana vuonna 1963 järjestettiinkin viimeisen kerran kuolemaan johtaneen onnettomuuden seurauksena. Kirjoittajan mukaan ajot olivat tulleet kuuluisiksi ”hiusneulakaarteen” aiheuttaman kuolemanvaaran takia, ja kansan suussa kaarre olikin nimeltään ”kuolemankurvi”.

Kirjassa on paljon mielenkiintoista nimihistoriaa. Katujen nimiä on annettu mm. seuraavien merkkimiesten muistoksi:

Abrahaminkatu (kauppaneuvos Abraham Kingelin)
Aleksanterinkatu (keisari Aleksanteri I)
Albertinkatu (kaupungin suunnittelija Johan Albrecht Ehrenström)
Eerikinkatu (raatimies Eric Röös)
Elisabetinkatu (keisarinna Elisabet)
Fabianinkatu (kenraalikuvernööri Fabian Steinheil)
Fredrikinkatu (maaherra Carl Fredrik Stjernvall)
Haartmaninkatu (lääketieteen prof. Carl Daniel von Haartman)
Kristianinkatu (laamanni Christian Magnus Ivendorff)
Ludviginkatu (arkkitehti Carl Ludvig Engel)
Maurinkatu (jalkaväenkenraali Gustaf Mauritz Armfelt)
Robertinkadut (ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder)
Salomonkatu (ruokatavarakauppias Salomon Jansson)
Simonkatu (kaupungininsinööri Simon Grönlund)
Vilhonkatu (maaherra Otto Wilhelm Klinckowström)

Aleksanterinkatu ei siis vastoin yleistä luuloa saanut nimeään Aleksanteri II:n, vaan hänen setänsä Aleksanteri I:n mukaan.

Vanhimmat edelleen käytössä olevat kadunnimet ovat Liisankatu ja Unioninkatu (1819). Unioninkadun nimesi Suomen suuriruhtinas Aleksanteri I, ja perusteena oli Haminan rauhassa 1809 syntynyt Venäjän ja Suomen unioni. Aikojen saatossa nimeä on ehdotettu muutettavaksi Itsenäisyydenkaduksi, Vapaudenkaduksi ja Yliopistokaduksi, mutta onneksi eivät ole menneet läpi.

Näin vieraspaikkakuntalaiselle selvisi kirjasta sekin, miksi Kappeli-ravintolalla Esplanadilla on tällainen nimi. Se juontaa juurensa 1800-luvun alussa tällä paikalla vasikkahaassa sijainneesta maito- ja vesimyymäläkojusta, jota ”paimen” hoiteli ja kojua alettiin kutsua hänen kappelikseen.

Kamppi taas sai nimialkunsa siitä, että alue oli ikivanha sotilaiden harjoitusalue, Campementin alue.

Senaatintorin etelälaidalla on yhden talon edustalla valkoisista kivistä muodostettu kirjaimet C. E. Voisi luulla, että ne tarkoittavat Carl Engeliä, mutta eipä ole niin. Nimikirjaimet viittaavat raatimies Carl Etholéniin, jonka tehtävänä maistraatissa oli kadunrakennustöiden valvonta, ja hän ladotutti nimikirjaimensa oman talonsa edustalle.

Nimiasioista kirjoittaessaan Cronström on ottanut esille myös Hotelli Marskin. Outo nimi ulkomaalaisille, ja huonetilauksista osa on varmaankin osoitettu Hotelli Marxiin.

Kirjan lopussa on erilaisia luetteloita matkailijoita varten. Valioluokan ravintoloina mainitaan Adlon, Hotelli Helsinki, Kalastajatorppa, Klaus Kurki, Kulosaaren Kasino, Kämp, Marski, Monte Carlo, Palace, Savoy, Seurahuone, Teatterigrilli, Torni ja Vaakuna.

Muistomerkkejä ja patsaita on pitkä lista. Niistä kirjoittaja ottaa erikseen esille mm. Paavo Nurmen patsaan: ”Kaikki kunnia Sibeliukselle, mutta on mahdollista, että nyt seisomme sen miehen kuvan edessä, joka on vienyt Suomen nimen ja maineen kauimmaksi maailmaan.”

kari.naskinen@gmail.com

Salpausselkä

Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja 2016 käsittelee Salpausselkää, joka syntyi jääkauden sulamisvaiheen tuloksena. Se on koko eteläistä Suomea idästä länteen vinosti halkova soraharju, joka luonnonmuodostelemana on komeimmillaan Lahden kohdalla. Kirjassa tosin sanotaan, että luonnontieteilijät määrittelevät Salpausselän reunamuodostumaksi erotukseksi harjuista, jotka ovat geologisesti eri asia. Reunamuodostumat kasautuivat mannerjään reunan eteen pääasiassa jäätikön sulamisveden kuljettamasta hiekasta ja sorasta.

- Salpausselkä-nimi otettiin käyttöön 1850-luvulla kuvaamaan vedenjakajaverkostoa. Aiemmin maamme päävedenjakajista käytettiin Maanselkä-nimiä ja yksittäisillä jaksoilla oli omia nimiään, esimerkiksi lännessä Lohjanselkä, ja esimerkiksi Ruotsin kuninkaat Aadolf Fredrik ja Kustaa III ihailivat 1700-luvulla Uudenkylän harjun maisemia.

- Salpausselkä-nimen keksimisestä kuuluu kunnia Maanmittaushallituksen ylijohtajalle Claes Wilhelm Gyldénille, ja nimi yleistyi, kun Sakari Topelius otti sen käyttöön maantieteen luentojen käsikirjoitukseen 1854-58.

- Nimi Salpausselkä mainittiin ensimmäisen kerran lehdistössä 20.8.1872, jolloin Morgonbladet-lehden jutussa kuvailtiin Hollolan pitäjän maisemia.

- Salpausselän yksi hienoimpia kohtia on Lahden urheilukeskuksen alue, jossa on säilynyt näyttävää suppamaastoa ja muinaisrantoja.

- Asutushistoriaa Salpausselän lähialueilla nykyisessä Päijät-Hämeessä 1560-luvulla: Salpausselän pohjoispuolen suurimmat kylät olivat Lahti (26 taloa), Ahtiala (22), Koiskala (18) ja Immilä (14) sekä eteläpuolella Okeroinen (24), Uskila (17), Pyhäniemi (13) ja Kutajoki (11).

- Kansalaissodassa Salpausselän harjanteet tarjosivat molemmille puolille otolliset taistelumaastot. Vesijärven asemalle vievän radan länsipuolella oli neljä kukkulaa, joihin valkoisia auttamaan tulleet saksalaiset kaivautuivat; punakaartilaiset asettuivat asemiin parin sadan metrin päässä olleen tasaisen harjun lakialueen itäpäähän Hämeenlinnantien ja Vesijärven väliin. Näitä vanhoja taistelupaikkoja tuhottiin 2015-16, kun alueen latuverkostoa peruskorjattiin.

- Salpausselän kisojen esikuva olivat Holmenkollenin hiihto- ja mäkihyppykilpailut. Lahden Hiihtoseura perustettiin 3.4.1922. Kun Tahko Pihkala kolme viikkoa ennen LHS:n perustamista oli ehdottanut hiihtokisojen järjestämistä Lahdessa, kirjoitti Jaakko Tervo Lahti-lehdessä 25.3.1922: ”Seutu ja maasto ovat tarkoitukseen aivan erinomaisia. - - - neuvottelemaan asiasta ja sen jälkeen ryhtymään alustaviin toimenpiteisiin, jotta Suomen Holmenkollenin hiihto, Salpausselän hiihtona järjestettäisiin Lahden seudulla.”

- Lahden ensimmäisenä kaupunginarkkitehtina 1929-55 toiminut Kaarlo Könönen kuvaili Lahtea järveltä nähtynä: ”Jo laivan saapuessa Siikasalmeen ilmestyy näköpiiriin Salpausselän kaupunki. Se liittyy kauniisti ja rytmikkäästi kumpuilevaan maastoon. - - - Kaupunki näyttää sopeutuvan hyvin luontoon; ne täydentävät toisiaan.”

- Salpausselkä-nimeä ovat tietenkin käyttäneet myös yritykset ja yhdistykset: Matkustajakoti Salpausselkä, Salpausselän Auto, Salpausselän Huonekalutehdas, Salpausselän Liikenne, Salpausselän Metalli, Salpausselän Rakentajat, Salpausselän Soitin, Salpausselän säästöpankki, Salppuri Oy, Urheiluliike Salpausselkä jne.

- Yhdistyksiä: Salpausselän metsämiehet, Salpausselön tyttöjen kannatusyhdistys, Salpausselän naisvoimistelijat, Salpausselän automiehet, Salpausselän seminologit jne. Lahtelaiseen jääkiekkoiluunkin Salpausselkä-nimi liittyy. Kun patentti- ja rekisterihallitus ei 1992 hyväksynyt SM-liigajoukkue Reipas Lahden viralliseksi yhdistysnimeksi Reipas Lahti ry:tä, pantiin nimeksi Salpausselän jääkiekkoilijat ry. Tämä yhdistys lakkasi, kun liigakiekkoilu yhtiöitettiin Lahden Pelicans Oy:ksi.

- Toivo Kärki sävelsi laulun Salpausselän kaupunki, Aulis Turpeinen Salpausselkä-humpan ja Salpausselkä-jenkan sekä Ahti Sonninen Salpausselän masurkan. Alvar Aalto teki PYP:n uuteen konttoriin Helsinkiin Salpausselkä-reliefin.

- Kun 2014 oli vireillä kuntaliitoshanke Lahti + Hollola + Hämeenkoski + Kärkölä + Nastola + Iitti, oli esillä sellaistakin, että uuden suurkunnan nimeksi olisi tullut Salpausselkä.

- Salpausselän pohjavesi on iso asia. Lahden kaupungin vesiyhtiö mainostaa, että Lahdessa on maailman parasta vesijohtovettä. Totta ehkä, mutta pohjavesien pilaantuminen näkyy paikoittain johtuen kasvinsuojeluaineiden ja kemiallisten liuottimien käytöstä sekä energiantuotannon aiheuttamasta ”nuhraantumisesta”.

- Kun Lahden eteläinen ohitustie joidenkin vuosien kuluttua valmistuu, silloin ensimmäisen kerran vuoden 1300 jälkeen poistuu iso läpikulkuliikenne pitkin Salpausselkää ja Ylistä Viipurintietä kulkevalta reitiltä.

Tutkimusseuran vuosikirjan kirjoittajat: Eeva Aarrevaara, Heidi Andersson, Saara Hakaste, Marja Huovila, Maija-Riitta Kallio, Tapio Kananoja, Mari Lakka, Ville Marjomäki, Jari Nenonen, Keijo Nenonen, Riitta Niskanen, Matti Oijala, Kari Porra, Janne Ridanpää, Hannu Takala.

kari.naskinen@gmail.com

Lappeenrannan teatteri Juutisen jälkeen

Lappeenrannan kaupunginteatterin uusi konsepti on mielenkiintoinen: teatteri tehtiin ison kauppakeskuksen ylimpään kerrokseen. Piti käydä katsomassa. Kohdalle osui Tuomo Rämön komedia Jonni Myyrästä, ainoasta suomalaisesta keihäänheittäjästä, joka on voittanut olympiakultaa kaksissa kisoissa, Antwerpenissa 1920 ja Pariisissa 1924. Näytelmän nimi on Jonni – Savitaipaleen paras keihäänheittäjä ja pahin huijari.

Kärsimys oli. Jos olisin ollut omalla autolla, olisin lähtenyt paluumatkalle viimeistään väliajalla, mutta kun junaliput oli varattu vasta neljän tunnin päähän, istuin loppuun asti. Tuli ikävä Jari Juutisen aikaa, kun hän toimi teatterinjohtajana 2007-15. Silloin teatterin taiteellinen taso nousi, vaikka lehtien yleisönosastoissa myös haukuttiin. Nyt on liian iso teatteri, isommassa salissa 440 paikkaa, ja ilmeisesti paikat yritetään saada täyteen kaikkein kevyimmällä ohjelmistolla.

Juutinen toi Lappeenrantaan mm. Kristian Smedsin sovitukset Georg Büchnerin Woyzeckista ja Arto Paasilinnan Jäniksen vuodesta sekä Lars von Trierin Dogvillen ja oman näytelmänsä Adolf Eichmannista. Rämön kirjoittama ja ohjaama Jonni-näytelmä on aivan jotain muuta, pelkkä luettelo Myyrän elämästä, ja sekin kovin pintapuolinen. Tuli mieleen, että käsikirjoitus oli tehty Jonni Myyrän Wikipedia-tiedoista.

Myyrän moninaiset vaiheet urheilijana, epäonnistuneena liikemiehenä ja Savitaipaleen kunnanhallituksen puheenjohtajana käydään läpi niin vikkelästi, että mitään ei jää käteen. Toivottavasti Lappeenrannan teatteri ei seuraavaksi tee näytelmää Savitaipaleen Urheilijoiden toisesta olympiavoittajasta, Suomen joukkueen ensimmäisen viestiosuuden Squaw Valleyssa 1960 hiihtäneestä Toimi Alatalosta.

kari.naskinen@gmail.com

Suomalaiset rakentavat uutta Viipuria

Suomalainen kiinteistö- ja rakennusalan konserni SRV-yhtiöt Oyj on vuokrannut Viipurin kaupungilta 3,8 hehtaarin tontin Papulan kaupunginosasta, johon se nyt rakentaa asuintaloja. Ensimmäiset kaksi kerrostaloa on jo valmiina ja kolmas on rakenteilla. Ohjelmaan kuuluvat myös neljä omakotitaloa ja 12 rivitalohuoneistoa.

Rakentamisesta vastaa SRV:n Venäjän-toiminnoista vastaava SRV Russia Oy, jolla on ollut toimintaa Venäjällä perustamisestaan, vuodesta 1987 lähtien. Yhtiö kehittää kiinteistöhankkeita ja toteuttaa ne SRV-projektinjohtomallilla. Kehityskohteina ovat asuntojen ohella kauppakeskukset, toimistokiinteistöt, hotellit, asunnot sekä logistiikka- ja teollisuuskiinteistöt. SRV Russia Oy:n toiminta keskittyy enimmiltään Moskovaan ja Pietariin, mutta myös pienempiin alueellisiin keskuksiin, kuten nyt Viipuriin.

Kun tällä viikolla hyppäsin taksiin ja selitin, että haluan nähdä uudet suomalaiset kerrostalot, kuski ymmärsi heti: Malaja Finljandija eli Pieni Suomi -asuinalue. Papulan nimi on edelleen sama (Папула).

Papulan alue on tuttu alue Viipurissa asuneille suomalaisille. Pientaloasutuksen lisäksi siellä oli mm. Karjalan rykmentin iso kasarmialue ja lääninvankila. Kasarmialueen keskellä oli esikuntarakennus, joka vuodesta 1853 toimi Behmin kouluna. Vuonna 1881 se lakkautettiin ja liitettiin Viipurin pataljoonan kasarmialueeseen. Vankila-alue perustettiin 1884, sen rakennukset olivat muurien ympäröimät ja henkilökunnan asuinrakennukset olivat vankilan ja Papulanlahden välissä.

Papulassa toimivat aikoinaan myös Viipurin kauppaoppilaitos, Viipurin Makeisteollisuus Oy, Margariinitehdas Karjala, Papulan Vesitehdas Oy, Siljanderin autokorjaamo ja -maalaamo sekä K. Widingin Auto- ja moottorikorjaamo. Myös Kouvolan Lakritsin juuret ovat Papulassa. Tiilitehtaita Papulassa oli ollut jo 1400-luvulta lähtien.

Kaupungin keskustasta kuljetaan Papulaan ratapihan ylittävää siltaa pitkin. Se oli aluksi puinen, mutta uusi terässilta valmistui 1913, ja siinä oli erilliset jalkakäytävät sekä sillan keskellä kiskot raitiovaunuille. Viipurin raitiovaunuliikenteen 1. linjan lähtöpysäkki sijaitsi Papulassa, josta tämän punaisen linjan reitti meni näin: Papulankatu - Rautatienkatu - Rautatieasema - Aleksanterinkatu - Torkkelinkatu - Kauppatori - Pohjoisvalli - Raatihuoneentori (Turunsilta) - Katariinankatu - Torikatu - Kauppatori - Torkkelinkatu - Aleksanterinkatu - Rautatieasema - Rautatienkatu - Papulankatu - Papula, linjapituus 2,522 km, avattiin 28.9.1912.
 
Papula on vanhaa Viipurin maalaiskunnan aluetta, joka 1928 liitettiin Viipurin kaupunkiin. Papulanlahden ylittävä betonirakenteinen silta valmistui 1930-luvun puolivälissä Imatran, Antrean ja Heinjoen suunnan liikennettä varten.

kari.naskinen@gmail.com

Uusi Espilä avattu Viipurissa

Viipurissa asuneet suomalaiset muistavat ravintola Espilän, joka sotien aikana tuhoutui tulipalossa. Nyt samalle paikalle Torkkelinpuistoon on valmistunut uusi ravintola, nimikin on Espilä ja arkkitehtonisesti se mukailee vanhaa Espilää. Pitkään kestäneen rakennushankkeen takana on viipurilainen kahvilayrittäjä Konstantin Fomitsev, joka muutama viikko sitten pääsi avaamaan ravintolan.

Rakennus muistuttaa vanhaa Espilää, mutta ei ole yhtä koristeellinen. Korkean keskiosan molemmin puolin on matalammat ”sivukappelit”, sisäkorkeus ravintolasalin korkeassa osassa on kymmenkunta metriä. Alkuperäistä Espilääkin on sen verran, että kun puistokäytävältä nousee kohti ravintolaa, siinä on ensimmäiseksi vanhat kiviportaat säilyneinä vanhan Espilän ajalta.

Rakentamisen alkuvaiheessa muodostui ongelmaksi arkeologia: kun kaivuutraktorit aloittivat tontilla, heti osui kauhaan jokin muinaismuisto ja työt keskeytettiin. Arkeologiset tutkimukset kestivät sen jälkeen useita vuosia.

Vanha Espilä-ravintola valmistui 1898. Sen nimi oli alun perin Esplanad, mutta muuttui puhekielen mukaisesti pian Espiläksi. Sen suunnitteli Brynolf Blomqvist, joka oli aikaisemmin toiminut Viipurin kaupunginarkkitehtina. Blomqvist oli syntynyt Viaporissa 1855, ja ennen Viipuriin siirtymistään hän suunnitteli Helsinkiin mm. kaksi kerrostaloa Katajanokan Rahapajankadulle ja Kappeli-ravintolan soittolavan.

Soittolava oli Espilässäkin, ja kun se paloi kansalaissodan aikana, suunnitteli uuden lavan Viipurin kuuluisin arkkitehti Uno Ullberg 1933.

Espilä oli aikoinaan Viipurin kesäelämän keskus. Siellä viihtyivät herrat, toimittajat ja taiteilijat. Talvisin varsinkin vauraampi väki siirtyi iltoja istumaan läheiseen Knut Posseen, joka toimi sanomalehti Karjalan uudessa toimitalossa (nyk. Hotelli Viipuri).

Uusi Espilä lähellä Karjalankadun kulmaa on komea. Asiakaspaikkoja on silmämääräisesti ainakin 150 eli yhtä paljon kuin vanhassakin Espilässä. Isot lasiseinät saavat viimeistään kesällä aikaan sen, että puistonäkymät ovat hienot. Ulkoterassikin tietenkin tulee, kuten oli vanhassakin Espilässä.

Ennen alkuperäistä Espilää oli suunnilleen samassa paikassa puurakenteinen ravintola, Frans Egid Ehrenburgin rakennuttama Belvedere, mutta se paloi 1887.

kari.naskinen@gmail.com