USA:n patenttiviraston mielestä televisio ei
1920-luvulla ollut sopiva keksintö patentoitavaksi, koska ketään
ei kiinnostaisi katsoa sitä laatikkoa olohuoneen nurkassa yli kahta
viikkoa: ”Kukaan ei tule kiinnostumaan siitä, se ei vain tule
toimimaan. Radiota pystyy kuuntelemaan samalla kun tekee päivittäisiä
askareitaan, siksi radio on paljon parempi.”
Toisin kävi. Suomalaiset katsovat television varsinaisia tv-lähetyksiä nykyisin keskimäärin kaksi tuntia ja 45 minuuttia päivittäin, lisäksi television kautta katsotaan nettilähetyksiä tai pelataan pelejä 35 minuuttia. Isosta murroksesta puhutaan, mutta paljon ei ole tapahtunut, sillä kymmenessä vuodessa päivittäinen katseluaika on vähentynyt vain viisi minuuttia. Puoli yhdeksän uutisia katsoo joskus miljoona ihmistä, Ruotsi - Suomi -ottelua katsoi viimeksi 800 000 ihmistä ja sitten ovat vielä erikseen linnanjuhlien ja jääkiekon MM-loppuottelujen miljoonat seuraajat.
Muutosta silti tapahtuu. Yhdysvalloissa yksi käänne oli 2014, jolloin televisio menetti ykköstilansa ihmisten mediankäytössä digitaalisille vehkeille. Ei televisio laitteena silti mihinkään häviä, mutta sen sisältöjä tarjoavat entistä enemmän muut kuin perinteiset tv-yhtiöt. Iso osa telkkareista ei vielä pysty näyttämään kaikkea uutta, mutta nykyisin myytävät vastaanottimet ovat jo sellaisia, että niillä voi katsoa Facebookia, Instagramia, Netflixiä, Snapchattia, Youtubea ja koko sitä valtavaa tarjontaa, mitä internetin välityksellä tulee.
Uusien digisisältöjen monipuolinen ekspertti Pauli Kopu pohtii uudessa kirjassaan Media television jälkeen (Into, 2019), muuttuuko vanhanmuotoiseen tv-lähetystarjontaan perustuva televisio audiovisuaaliseksi versioksi Et-lehdestä, Seurasta ja Avusta, lepokodiksi niille, jotka eivät jaksa uusia hullutuksia ja aikaansa seurata.
Kopu haastatteli kirjaa varten yli sataa asiantuntijaa eri puolilta maailmaa, ja aika vakuuttavasti he ovat sitä mieltä, että nykymuotoinen tv-toiminta kutistuu merkittävästi. Nyt on käynnissä jonkinlainen sekavaihe, mutta tulevaisuus on toisenlainen, koska viimeisten 20 vuoden aikana syntyneille televisio ei enää ole kovin tärkeä. He katsovat ohjelmia älypuhelimista, eivätkä suurelta osalta edes kaipaa niiden siirtämistä isolle tv-ruudulle.
Maailmanloppua ei televisio silti koe, eihän niin ole käynyt musiikkiteollisuudellekaan, vaikka sen jakelujärjestelmä on muuttanut muotoaan.
Steve Jobs puhui usein Henry Fordista inspiraationlähteenään. Vaikka ihmiset eivät osanneet haluta autoa, Ford tiesi, että he alkaisivat autoa haluta, kun niitä alettaisiin tehdä. Ei Appleakaan kukaan halunnut, ennen Jobsia.
Meilläkin on kotona televisio, josta ei nettiohjelmia näe. Siksi joudun katsomaan esimerkiksi ralliautoilun MM-sarjan jokaisen pikataipaleen iPadista suorina lähetyksinä. Viimeksi Jyväskylän rallin aikana siellä ollessani kävin kummityttöni luona ja hänelläpä olikin aivan uusi iso televisio, josta nämä pikataipaleet näkyivät. Nyt sitten odotan, että oma telkkarini menisi rikki, jotta voin ostaa uuden nykyaikaisen vehkeen.
Tämä rallijuttu on tyypillinen esimerkki. Yleisradiolla ei ole varaa ostaa kilpailujen kaikkia lähetysoikeuksia, joten Tv 2:sta tulee vain 2-3 pikataivalta/kilpailu. Eikä Yle tietenkään voisi uhrata yhtä kanavaansa kolmeksi päiväksi vain ralliautoilua varten. Mutta netti pelastaa, eikä koko vuoden lähetysten hinta katsojalle ole kuin 85 euroa.
Suurimmat urheilutapahtumat ovat niitä, jotka toistaiseksi kuuluvat television kantaohjelmistoon. Suomessa on peräti eduskunnan päätöksellä määrätty, että olympiakisat ja muutamat muut isot tapahtumat on välitettävä kaikkien katsottavissa olevilta kanavilla.
Tässäkin on kuitenkin tapahtumassa digitaalista muutosta maailmalla. Jo 2015 Yahoo ”livestriimasi” USA:n suurimman urheilulajin, amerikkalaisen jalkapallon ottelun, joka sai suorana yli 15 miljoonaa katsojaa ja myöhemmin 18 miljoonaa lisää. Vuonna 2017 Amazon teki saman tempun, ja nyt on uutisoitu, että Youtube ostaisi koko NFL-sarjan lähetysoikeudet. Ehkä vain kesäolympiakisojen kaappaaminen pelkästään nettiin on toistaiseksi mahdotonta, koska Discoveryn maksama 1,3 miljardia euron korvaus Tokion ensi vuoden kisoista on liikaa – paitsi jos Yahoo, Amazon ja Youtube tekevät yhteisostoksen.
SARJAELOKUVAN JAKSOT
YHTEEN SYSSYYN
Nettilähetysten yksi katsojia houkutteleva asia on mahdollisuus katsoa vaikka sarjaelokuvan uuden tuotantokauden jaksot heti yhdellä istumalla. Tämän vallankumouksellisen tavan aloitti 2013 Netflixin House of Cards. Osa katsojista ei malta odottaa viikkoa seuraavaan jaksoon, vaan ahmii mielenkiintoiset sarjat yhtenä kokonaisuutena. Eikä Netflix myy huippusarjojaan tv-kanaville, mutta dvd-kiekkoina ne voi myöhemmin ostaa.
Toinen esimerkki on Breaking Bad. Se aloitti tavanomaisena tv-sarjana, mutta kaksi ensimmäistä kautta eivät vetäneet kunnolla. Kokeiltiin sen siirtämistä suoratoistopalveluun ja katsojamäärät hyppäsivät rajusti ylös, kun ihmiset pystyivät ahmimaan sitä tuotantokausi kerrallaan.
Tämä on samalla yksi todiste siitä, että netin ohjelmatkin vaativat tekijöiltään laatua. Kopun kirjassa kerrotaankin, että Hollywoodissa on viime vuosien aikana kaksinkertaistettu käsikirjoitettujen sarjojen tekeminen. Pelkkä viihteellinen löpinä showohjelmissa ei riitä.
”Maailman kilpailluimmilla mediamarkkinoilla on noussut keskustelu kilpailusta välillä Hollywood – Piilaakso. Tämä on keskustelua siitä, vievätkö Kalifornian toimintamallit, bisneslogiikat ja agenda lopulta voiton”, kirjoittaa Kopu.
”Ikään kuin olisi tajuttu, että itse asiassa jakelu on se osa, jolla missä tahansa sisältöbisneksessä tehdään rahat. Tuotanto tuottaa kuluja, ja nyt nimenomaan jakelu on suuremmassa murroksessa kuin tuotanto. Jakelussa uusi teknologia murtaa vanhoja malleja ja uudet pelaajat tulevat yleisön ja sisällön väliin rahastamaan.”
Aina on jakelu ollut iso asia. Television tapauksessa muistan muutamia isoja muutosvaiheita:
1. Televisio alkoi näkyä meillä kotona 1961.
2. Teksti-tv:stä alkoi nähdä nopeasti urheilutuloksia 1980-luvun alussa.
3. VHS mahdollisti tv-ohjelmien nauhoittamisen 1980-luvun alussa.
4. Eurosport alkoi näkyä meillä 1989.
5. Maksukorttikanavan hankin 2007.
Nykyisin puhutaan aina nopeudesta. Siinä netti voittaa television ylivoimaisesti. Mutta mihin tätä hoppua tarvitaan?
Sen sijaan vanhan toistaminen usein ärsyttää. Kun aamupäivällä kuulee radiouutisista jonkin uutisen tai pitemmän haastattelujutun, niin täsmälleen sama sisältö toistetaan monta kertaa päivässä ja illalla vielä tv-uutisissa kuvan kanssa. Kirjassa NBC Newsin digitaalisektorin johtaja Julian March ihmettelee juuri tätä:
”Mihin oikeasti tarvitaan tv-uutisia? Mikä varsinaisesti on iltauutisten arvo, kun saa pitkästyttävän kertauksen asioista, jotka jo tiesikin, mutta maustettuna tylsällä videolla?”
Tätä kirjoittaessani katsoin välillä vanhasta televisiostani ohjelman Venäjältä Iraniin (osa 1/5, Tv 2). Siinä taksikuski pienessä Mezmain kylässä Mustanmeren itäpuolella sanoi, että ”kaikki uudet keksinnöt ovat Paholaisesta”.
Toisin kävi. Suomalaiset katsovat television varsinaisia tv-lähetyksiä nykyisin keskimäärin kaksi tuntia ja 45 minuuttia päivittäin, lisäksi television kautta katsotaan nettilähetyksiä tai pelataan pelejä 35 minuuttia. Isosta murroksesta puhutaan, mutta paljon ei ole tapahtunut, sillä kymmenessä vuodessa päivittäinen katseluaika on vähentynyt vain viisi minuuttia. Puoli yhdeksän uutisia katsoo joskus miljoona ihmistä, Ruotsi - Suomi -ottelua katsoi viimeksi 800 000 ihmistä ja sitten ovat vielä erikseen linnanjuhlien ja jääkiekon MM-loppuottelujen miljoonat seuraajat.
Muutosta silti tapahtuu. Yhdysvalloissa yksi käänne oli 2014, jolloin televisio menetti ykköstilansa ihmisten mediankäytössä digitaalisille vehkeille. Ei televisio laitteena silti mihinkään häviä, mutta sen sisältöjä tarjoavat entistä enemmän muut kuin perinteiset tv-yhtiöt. Iso osa telkkareista ei vielä pysty näyttämään kaikkea uutta, mutta nykyisin myytävät vastaanottimet ovat jo sellaisia, että niillä voi katsoa Facebookia, Instagramia, Netflixiä, Snapchattia, Youtubea ja koko sitä valtavaa tarjontaa, mitä internetin välityksellä tulee.
Uusien digisisältöjen monipuolinen ekspertti Pauli Kopu pohtii uudessa kirjassaan Media television jälkeen (Into, 2019), muuttuuko vanhanmuotoiseen tv-lähetystarjontaan perustuva televisio audiovisuaaliseksi versioksi Et-lehdestä, Seurasta ja Avusta, lepokodiksi niille, jotka eivät jaksa uusia hullutuksia ja aikaansa seurata.
Kopu haastatteli kirjaa varten yli sataa asiantuntijaa eri puolilta maailmaa, ja aika vakuuttavasti he ovat sitä mieltä, että nykymuotoinen tv-toiminta kutistuu merkittävästi. Nyt on käynnissä jonkinlainen sekavaihe, mutta tulevaisuus on toisenlainen, koska viimeisten 20 vuoden aikana syntyneille televisio ei enää ole kovin tärkeä. He katsovat ohjelmia älypuhelimista, eivätkä suurelta osalta edes kaipaa niiden siirtämistä isolle tv-ruudulle.
Maailmanloppua ei televisio silti koe, eihän niin ole käynyt musiikkiteollisuudellekaan, vaikka sen jakelujärjestelmä on muuttanut muotoaan.
Steve Jobs puhui usein Henry Fordista inspiraationlähteenään. Vaikka ihmiset eivät osanneet haluta autoa, Ford tiesi, että he alkaisivat autoa haluta, kun niitä alettaisiin tehdä. Ei Appleakaan kukaan halunnut, ennen Jobsia.
Meilläkin on kotona televisio, josta ei nettiohjelmia näe. Siksi joudun katsomaan esimerkiksi ralliautoilun MM-sarjan jokaisen pikataipaleen iPadista suorina lähetyksinä. Viimeksi Jyväskylän rallin aikana siellä ollessani kävin kummityttöni luona ja hänelläpä olikin aivan uusi iso televisio, josta nämä pikataipaleet näkyivät. Nyt sitten odotan, että oma telkkarini menisi rikki, jotta voin ostaa uuden nykyaikaisen vehkeen.
Tämä rallijuttu on tyypillinen esimerkki. Yleisradiolla ei ole varaa ostaa kilpailujen kaikkia lähetysoikeuksia, joten Tv 2:sta tulee vain 2-3 pikataivalta/kilpailu. Eikä Yle tietenkään voisi uhrata yhtä kanavaansa kolmeksi päiväksi vain ralliautoilua varten. Mutta netti pelastaa, eikä koko vuoden lähetysten hinta katsojalle ole kuin 85 euroa.
Suurimmat urheilutapahtumat ovat niitä, jotka toistaiseksi kuuluvat television kantaohjelmistoon. Suomessa on peräti eduskunnan päätöksellä määrätty, että olympiakisat ja muutamat muut isot tapahtumat on välitettävä kaikkien katsottavissa olevilta kanavilla.
Tässäkin on kuitenkin tapahtumassa digitaalista muutosta maailmalla. Jo 2015 Yahoo ”livestriimasi” USA:n suurimman urheilulajin, amerikkalaisen jalkapallon ottelun, joka sai suorana yli 15 miljoonaa katsojaa ja myöhemmin 18 miljoonaa lisää. Vuonna 2017 Amazon teki saman tempun, ja nyt on uutisoitu, että Youtube ostaisi koko NFL-sarjan lähetysoikeudet. Ehkä vain kesäolympiakisojen kaappaaminen pelkästään nettiin on toistaiseksi mahdotonta, koska Discoveryn maksama 1,3 miljardia euron korvaus Tokion ensi vuoden kisoista on liikaa – paitsi jos Yahoo, Amazon ja Youtube tekevät yhteisostoksen.
SARJAELOKUVAN JAKSOT
YHTEEN SYSSYYN
Nettilähetysten yksi katsojia houkutteleva asia on mahdollisuus katsoa vaikka sarjaelokuvan uuden tuotantokauden jaksot heti yhdellä istumalla. Tämän vallankumouksellisen tavan aloitti 2013 Netflixin House of Cards. Osa katsojista ei malta odottaa viikkoa seuraavaan jaksoon, vaan ahmii mielenkiintoiset sarjat yhtenä kokonaisuutena. Eikä Netflix myy huippusarjojaan tv-kanaville, mutta dvd-kiekkoina ne voi myöhemmin ostaa.
Toinen esimerkki on Breaking Bad. Se aloitti tavanomaisena tv-sarjana, mutta kaksi ensimmäistä kautta eivät vetäneet kunnolla. Kokeiltiin sen siirtämistä suoratoistopalveluun ja katsojamäärät hyppäsivät rajusti ylös, kun ihmiset pystyivät ahmimaan sitä tuotantokausi kerrallaan.
Tämä on samalla yksi todiste siitä, että netin ohjelmatkin vaativat tekijöiltään laatua. Kopun kirjassa kerrotaankin, että Hollywoodissa on viime vuosien aikana kaksinkertaistettu käsikirjoitettujen sarjojen tekeminen. Pelkkä viihteellinen löpinä showohjelmissa ei riitä.
”Maailman kilpailluimmilla mediamarkkinoilla on noussut keskustelu kilpailusta välillä Hollywood – Piilaakso. Tämä on keskustelua siitä, vievätkö Kalifornian toimintamallit, bisneslogiikat ja agenda lopulta voiton”, kirjoittaa Kopu.
”Ikään kuin olisi tajuttu, että itse asiassa jakelu on se osa, jolla missä tahansa sisältöbisneksessä tehdään rahat. Tuotanto tuottaa kuluja, ja nyt nimenomaan jakelu on suuremmassa murroksessa kuin tuotanto. Jakelussa uusi teknologia murtaa vanhoja malleja ja uudet pelaajat tulevat yleisön ja sisällön väliin rahastamaan.”
Aina on jakelu ollut iso asia. Television tapauksessa muistan muutamia isoja muutosvaiheita:
1. Televisio alkoi näkyä meillä kotona 1961.
2. Teksti-tv:stä alkoi nähdä nopeasti urheilutuloksia 1980-luvun alussa.
3. VHS mahdollisti tv-ohjelmien nauhoittamisen 1980-luvun alussa.
4. Eurosport alkoi näkyä meillä 1989.
5. Maksukorttikanavan hankin 2007.
Nykyisin puhutaan aina nopeudesta. Siinä netti voittaa television ylivoimaisesti. Mutta mihin tätä hoppua tarvitaan?
Sen sijaan vanhan toistaminen usein ärsyttää. Kun aamupäivällä kuulee radiouutisista jonkin uutisen tai pitemmän haastattelujutun, niin täsmälleen sama sisältö toistetaan monta kertaa päivässä ja illalla vielä tv-uutisissa kuvan kanssa. Kirjassa NBC Newsin digitaalisektorin johtaja Julian March ihmettelee juuri tätä:
”Mihin oikeasti tarvitaan tv-uutisia? Mikä varsinaisesti on iltauutisten arvo, kun saa pitkästyttävän kertauksen asioista, jotka jo tiesikin, mutta maustettuna tylsällä videolla?”
Tätä kirjoittaessani katsoin välillä vanhasta televisiostani ohjelman Venäjältä Iraniin (osa 1/5, Tv 2). Siinä taksikuski pienessä Mezmain kylässä Mustanmeren itäpuolella sanoi, että ”kaikki uudet keksinnöt ovat Paholaisesta”.
kari.naskinen@gmail.com
