Jyväskylän
kirkkopuistossa
on Minna
Canthin
patsas.
Hän oli yksi K.J. Gummerus Oy:n kirjailijoista, tosin
vasta kuolemansa jälkeen,
ja Gummeruksen vanha kirjakauppatalo
(1929,
kuvassa) on
kirkkopuiston vieressä Kauppakatu
16:n
ja Gummeruksenkadun kulmassa. Gummeruksen
kirjapaino ja sitomo olivat aikoinaan Vapaudenkatu 28-30:ssä. Tällä
viikolla tuli uutinen, että yhtiön ostaa ruotsalainen
Storytel.
Gummeruksen perusti 1872 Kaarle Jaakko Gummerus vaimonsa Gustavan kanssa. Gummerukset olivat pienen kaupungin sivistyneistön kärkeä, kulttuurialan yrityksen perustamisen lisäksi K.J. Gummerus toimi Lyseossa suomen ja ruotsin kielten lehtorina. Samoihin aikoihin Lyseossa kävivät koulua mm. Rudolf Holsti, Otto Wilhelm Kuusinen, Taavetti Laatikainen, Volmar Schildt, Rudolf Walden ja Sulo Wuolijoki, ehkä olivat Gummeruksen oppilaita. Ensi viikolla Lyseon perustamisesta tulee kuluneeksi 161 vuotta.
Syntyisin Gummerus oli Kokkolasta, isä oli armovuodensaarnaaja, rovasti Alexander Gummerus.
Kustantamolla Kaarle ja Gustava halusivat auttaa kansan valistamisessa, ja kirjailijakin lehtori Gummerus oli. Vuodet vierivät ja Gummerus onnistui. Yksi kova aika Suomen kirjallisuudessa oli jyrkästi oikeistolaisessa maassa 1930-luku, jolloin isot kustantamot eivät julkaisseet vähänkään vasemmistolaisiksi leimautuneiden kirjailijoiden teoksia. Vuonna 1936 perustettiin kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila, jonka kovat nimet aiheuttivat vastustusta kulttuurioikeistossa.
Muutamat pienemmät kustantajat painoivat Kiilan jäsenten teoksia, mutta kirjakauppoihin niitä oli vaikea saada, koska kauppojen piti olla samaa pataa tärkeimpien kustannusfirmojen kanssa.
Kiila leimautui niin vasemmistolaiseksi, että jotkut erosivat siitä pelätessään liian tiukkaa kytkeytymistä äärivasemmistoon. Yksi eroajista oli Viljo Kajava, jonka syntymästä tulee huomenna kuluneeksi 110 vuotta. Toinen tunnettu lähtijä oli Jarno Pennanen, joka samalla siirtyi pakinoitsijaksi Suomen Sosialidemokraattiin, kun pakinoitsija Sasu Punanen (Yrjö Räisänen) oli saanut potkut oikeistodemari Väinö Tannerin puhdistuksissa.
Gummerus teki noina kiihkeinä aikoina oman ratkaisunsa: se alkoi julkaista kiilalaisten teoksia. Kiilan jäseniä olivat mm. Helvi Hämäläinen, Raoul Palmgren, Elvi Sinervo, Mauri Ryömä, Arvo Turtiainen, Iiris Uurto ja Pentti Haanpää, jolta Gummerus julkaisi ennen talvisotaa Isännät ja isäntien varjot (1935), novellikokoelman Lauma (1937), Taivalvaaran näyttelijän (1938) ja Ihmiselon karvaan ihanuuden (1939).
Tiettyä varovaisuutta Gummeruskin noudatti. Kirjeessä Haanpäälle Gummerukselta ilmoitettiin, että kysymykseen tulevat vain sellaiset teokset, ”ettei arvostelu voisi nähdä niissä poliittista kannanottoa, mikä Teihin nähden on aina varteenotettava seikka”.
Gummeruksen väljentämä julkaisupolitiikka sai muutkin kustantamot purkamaan saartonsa, ja esimerkiksi WSOY kustansi Haanpään romaanin Syntyykö uusi suku? (1938). Porvarillinen lehdistö ei silti lämmennyt, Uudessa Suomessakin kirjoitettiin, että ”Haanpään ei pidä uskotella olevansa satiirikko, sillä hän on vain tien vieressä seisova kylmä leukailija, jolta puuttuu tunne-elämä”.
Sotien jälkeen Haanpää sai vaihteeksi niskaansa kommunistit, jotka puolestaan totesivat Haanpään olevan pelkkä ”pusikosta huutelija”.
Ennen asesotia oli siis kova kulttuuritaistelu, jonka yhtenä huipentumana oli Pidot Tornissa (1936). Se perustui hotelli Tornissa pidettyyn keskustelutilaisuuteen, ja tämänkin kirjan julkaisi Gummerus.
Vuonna 1939 toimitusjohtajaksi nimitetty Mauno Salojärvi hankki Gummeruksen osake-enemmistön 1943. Vuonna 1947 järjestetty Gummeruksen 75-vuotisjuhla oli iso tapaus Jyväskylässä.
Seuraava vuosikymmen toi Gummerukselle Kalle Päätalon, jonka ensimmäinen romaani Ihmisiä telineillä ilmestyi 1958. Omalla kohdallani Gummeruksen kirjakaupasta tuli vakituinen käyntikohde tuona samana vuonna, mutta siitä syystä, että silloin alkoivat Salama-sarjassa ilmestyä Mauri Sariolan Susikoski-dekkarit, ensimmäisinä Laukausten hinta ja Rotat pois laivasta! Salama-sarja oli selvästi parempi kuin WSOY:n SaPo-sarja.
Sitten tuli myös Henry Millerin Kravun kääntöpiiri (1962), mutta sitä en ehtinyt ostaa ennen kirjan takavarikointipäätöstä Jyväskylän raastuvanoikeudessa. Sitten jo lähdinkin Jyväskylästä pois, enkä saanut Millerin ”pornokirjaa” käsiini kuin vasta 1970-luvulla.
Helsinkiin Gummerus, nykyiseltä nimeltään Gummerus Kustannus Oy, muutti 1985 ja sen Jyväskylään jäänyt kirjapaino meni kiinni 2010.
kari.naskinen@gmail.com
Gummeruksen perusti 1872 Kaarle Jaakko Gummerus vaimonsa Gustavan kanssa. Gummerukset olivat pienen kaupungin sivistyneistön kärkeä, kulttuurialan yrityksen perustamisen lisäksi K.J. Gummerus toimi Lyseossa suomen ja ruotsin kielten lehtorina. Samoihin aikoihin Lyseossa kävivät koulua mm. Rudolf Holsti, Otto Wilhelm Kuusinen, Taavetti Laatikainen, Volmar Schildt, Rudolf Walden ja Sulo Wuolijoki, ehkä olivat Gummeruksen oppilaita. Ensi viikolla Lyseon perustamisesta tulee kuluneeksi 161 vuotta.
Syntyisin Gummerus oli Kokkolasta, isä oli armovuodensaarnaaja, rovasti Alexander Gummerus.
Kustantamolla Kaarle ja Gustava halusivat auttaa kansan valistamisessa, ja kirjailijakin lehtori Gummerus oli. Vuodet vierivät ja Gummerus onnistui. Yksi kova aika Suomen kirjallisuudessa oli jyrkästi oikeistolaisessa maassa 1930-luku, jolloin isot kustantamot eivät julkaisseet vähänkään vasemmistolaisiksi leimautuneiden kirjailijoiden teoksia. Vuonna 1936 perustettiin kirjailija- ja taiteilijayhdistys Kiila, jonka kovat nimet aiheuttivat vastustusta kulttuurioikeistossa.
Muutamat pienemmät kustantajat painoivat Kiilan jäsenten teoksia, mutta kirjakauppoihin niitä oli vaikea saada, koska kauppojen piti olla samaa pataa tärkeimpien kustannusfirmojen kanssa.
Kiila leimautui niin vasemmistolaiseksi, että jotkut erosivat siitä pelätessään liian tiukkaa kytkeytymistä äärivasemmistoon. Yksi eroajista oli Viljo Kajava, jonka syntymästä tulee huomenna kuluneeksi 110 vuotta. Toinen tunnettu lähtijä oli Jarno Pennanen, joka samalla siirtyi pakinoitsijaksi Suomen Sosialidemokraattiin, kun pakinoitsija Sasu Punanen (Yrjö Räisänen) oli saanut potkut oikeistodemari Väinö Tannerin puhdistuksissa.
Gummerus teki noina kiihkeinä aikoina oman ratkaisunsa: se alkoi julkaista kiilalaisten teoksia. Kiilan jäseniä olivat mm. Helvi Hämäläinen, Raoul Palmgren, Elvi Sinervo, Mauri Ryömä, Arvo Turtiainen, Iiris Uurto ja Pentti Haanpää, jolta Gummerus julkaisi ennen talvisotaa Isännät ja isäntien varjot (1935), novellikokoelman Lauma (1937), Taivalvaaran näyttelijän (1938) ja Ihmiselon karvaan ihanuuden (1939).
Tiettyä varovaisuutta Gummeruskin noudatti. Kirjeessä Haanpäälle Gummerukselta ilmoitettiin, että kysymykseen tulevat vain sellaiset teokset, ”ettei arvostelu voisi nähdä niissä poliittista kannanottoa, mikä Teihin nähden on aina varteenotettava seikka”.
Gummeruksen väljentämä julkaisupolitiikka sai muutkin kustantamot purkamaan saartonsa, ja esimerkiksi WSOY kustansi Haanpään romaanin Syntyykö uusi suku? (1938). Porvarillinen lehdistö ei silti lämmennyt, Uudessa Suomessakin kirjoitettiin, että ”Haanpään ei pidä uskotella olevansa satiirikko, sillä hän on vain tien vieressä seisova kylmä leukailija, jolta puuttuu tunne-elämä”.
Sotien jälkeen Haanpää sai vaihteeksi niskaansa kommunistit, jotka puolestaan totesivat Haanpään olevan pelkkä ”pusikosta huutelija”.
Ennen asesotia oli siis kova kulttuuritaistelu, jonka yhtenä huipentumana oli Pidot Tornissa (1936). Se perustui hotelli Tornissa pidettyyn keskustelutilaisuuteen, ja tämänkin kirjan julkaisi Gummerus.
Vuonna 1939 toimitusjohtajaksi nimitetty Mauno Salojärvi hankki Gummeruksen osake-enemmistön 1943. Vuonna 1947 järjestetty Gummeruksen 75-vuotisjuhla oli iso tapaus Jyväskylässä.
Seuraava vuosikymmen toi Gummerukselle Kalle Päätalon, jonka ensimmäinen romaani Ihmisiä telineillä ilmestyi 1958. Omalla kohdallani Gummeruksen kirjakaupasta tuli vakituinen käyntikohde tuona samana vuonna, mutta siitä syystä, että silloin alkoivat Salama-sarjassa ilmestyä Mauri Sariolan Susikoski-dekkarit, ensimmäisinä Laukausten hinta ja Rotat pois laivasta! Salama-sarja oli selvästi parempi kuin WSOY:n SaPo-sarja.
Sitten tuli myös Henry Millerin Kravun kääntöpiiri (1962), mutta sitä en ehtinyt ostaa ennen kirjan takavarikointipäätöstä Jyväskylän raastuvanoikeudessa. Sitten jo lähdinkin Jyväskylästä pois, enkä saanut Millerin ”pornokirjaa” käsiini kuin vasta 1970-luvulla.
Helsinkiin Gummerus, nykyiseltä nimeltään Gummerus Kustannus Oy, muutti 1985 ja sen Jyväskylään jäänyt kirjapaino meni kiinni 2010.
kari.naskinen@gmail.com
