Vuonna 2017 sai Boris Hlebnikovin elokuva
Arytmia Moskovassa
monta
Nika-palkintoa
Venäjän tärkeimmässä elokuvagaalassa. Erinomainen se onkin. Se
palkittiin myös vuoden humaaneimpana elokuvana. Sen nimi
tarkoittaa sydämen rytmihäiriötä, ja niitä on sekä
yhteiskunnassa että ihmisten keskinäisissä suhteissa, kuten hyvin
tiedetään. Päähenkilö Oleg on ensiapusairaalan ambulanssissa
mukana oleva ensihoitaja, joka joutuu kokemaan terveydenhoidon
uudistamiseen ja tehostamiseen tähtääviä uusia määräyksiä.
Hakematta tulee mieleen oma soteuudistushankkeemme, jolla myös epätoivoisesti pyritään vain kustannustehokkuuteen.
Oleg on työssään hyvä ja ottaa työnsä niin antaumuksella, että avioliiton hoitaminen Katjan kanssa jää sivuseikaksi. Välillä tilanne kärjistyy jo avioeron partaalle niin, että Katja passittaa Olegin nukkumaan kumipatjalle pienen asunnon keittiöön. Viinakin maistuu Olegille, mutta ei kuitenkaan häiritse työtä. Sen sijaan sitä häiritsevät Moskovasta sairaalaan tulleen uuden johtajan tehostamismääräykset, joissa ei oteta huomioon potilaita, vaan aikataulujen nopeutus. Jos potilasta ei saada 20 minuutissa toipumaan, saa vaikka kuolla. Tärkeintä on järjestelmän pelaaminen.
Tämä on hieno kuvaus venäläisestä arjesta. Ambulanssimiesten työtehtävien kuvaaminen vaikuttaa oikeastaan dokumenttielokuvalta. Juonessa ei ole sen kummempia käänteitä, vaan näytetään sitä jokapäiväistä elämää, johon työelämän kiihtyvässä muutoksessa joudutaan. Ambulanssimiehet käyvät herrojen juttusilla kertomassa siitä, millaista työ on ja miten sitä pitäisi ihmisten parhaaksi tehdä, mutta mikään ei auta, koska uudet tehostamistoimet pitää viedä läpi.
Tapahtumat sijoittuvat johonkin keskisuureen kaupunkiin, jossa liikenneruuhkatkin hidastavat ambulanssien kulkua. Kun sitten perille päästään, on ohjeistuksen mukaan hoidettava potilas vain siltä osin, mitä hätäkeskukseen soitettaessa on ilmoitettu. Kun Oleg kuitenkin huomaa, että nyt olisi potilaalle annettava apua jossakin toisessakin asiassa, hän tekee sen, mutta samalla syyllistyy virheeseen määritellyn ajan ylittyessä.
”Olemme lääkäreitä, emme robotteja”, sanoo Oleg ensihoitajien uudelle päällikölle, joka ottaa ambulanssimiehiä puhutteluun.
Olegia näyttelee Aleksandr Jatsenko (kuvassa), joka muistetaan hyvin televisiosta tulleesta Suojasää-sarjasta (2013). Katja on lääkäri ja töissä samassa ensiapusairaalassa, häntä esittää viehättävä Irina Gorbatsheva.
Vaikka elokuva ei ole varsinaisesti poliittinen – yhteiskuntakriittinen kylläkin –, oli rahoituksen saaminen vaikeaa. Valmista kuitenkin tuli, kun tukea saatiin myös Saksasta, Ranskasta, Baltian maista ja Suomesta, josta alkutekstien mukaan tuli rahoitusta Suomen Elokuvasäätiöltä ja Yleisradiolta. Kumma vain, että Suomessa myyntiin tulleessa dvd:ssä ei ole suomenkielistä tekstitystä.
Tekijöinäkin oli suomalaisia, apulaistuottajina Aleksi Hyvärinen, Tiina-Mari Pitkänen ja Toni Valla, ja muitakin suomalaisnimiä näkyy tekijäluettelossa. Nämä suomalaiset ovat ennestään tuttuja viime vuosilta muutamista Suomessa tehdyistä elokuvista.
kari.naskinen@gmail.com
Oleg on työssään hyvä ja ottaa työnsä niin antaumuksella, että avioliiton hoitaminen Katjan kanssa jää sivuseikaksi. Välillä tilanne kärjistyy jo avioeron partaalle niin, että Katja passittaa Olegin nukkumaan kumipatjalle pienen asunnon keittiöön. Viinakin maistuu Olegille, mutta ei kuitenkaan häiritse työtä. Sen sijaan sitä häiritsevät Moskovasta sairaalaan tulleen uuden johtajan tehostamismääräykset, joissa ei oteta huomioon potilaita, vaan aikataulujen nopeutus. Jos potilasta ei saada 20 minuutissa toipumaan, saa vaikka kuolla. Tärkeintä on järjestelmän pelaaminen.
Tämä on hieno kuvaus venäläisestä arjesta. Ambulanssimiesten työtehtävien kuvaaminen vaikuttaa oikeastaan dokumenttielokuvalta. Juonessa ei ole sen kummempia käänteitä, vaan näytetään sitä jokapäiväistä elämää, johon työelämän kiihtyvässä muutoksessa joudutaan. Ambulanssimiehet käyvät herrojen juttusilla kertomassa siitä, millaista työ on ja miten sitä pitäisi ihmisten parhaaksi tehdä, mutta mikään ei auta, koska uudet tehostamistoimet pitää viedä läpi.
Tapahtumat sijoittuvat johonkin keskisuureen kaupunkiin, jossa liikenneruuhkatkin hidastavat ambulanssien kulkua. Kun sitten perille päästään, on ohjeistuksen mukaan hoidettava potilas vain siltä osin, mitä hätäkeskukseen soitettaessa on ilmoitettu. Kun Oleg kuitenkin huomaa, että nyt olisi potilaalle annettava apua jossakin toisessakin asiassa, hän tekee sen, mutta samalla syyllistyy virheeseen määritellyn ajan ylittyessä.
”Olemme lääkäreitä, emme robotteja”, sanoo Oleg ensihoitajien uudelle päällikölle, joka ottaa ambulanssimiehiä puhutteluun.
Olegia näyttelee Aleksandr Jatsenko (kuvassa), joka muistetaan hyvin televisiosta tulleesta Suojasää-sarjasta (2013). Katja on lääkäri ja töissä samassa ensiapusairaalassa, häntä esittää viehättävä Irina Gorbatsheva.
Vaikka elokuva ei ole varsinaisesti poliittinen – yhteiskuntakriittinen kylläkin –, oli rahoituksen saaminen vaikeaa. Valmista kuitenkin tuli, kun tukea saatiin myös Saksasta, Ranskasta, Baltian maista ja Suomesta, josta alkutekstien mukaan tuli rahoitusta Suomen Elokuvasäätiöltä ja Yleisradiolta. Kumma vain, että Suomessa myyntiin tulleessa dvd:ssä ei ole suomenkielistä tekstitystä.
Tekijöinäkin oli suomalaisia, apulaistuottajina Aleksi Hyvärinen, Tiina-Mari Pitkänen ja Toni Valla, ja muitakin suomalaisnimiä näkyy tekijäluettelossa. Nämä suomalaiset ovat ennestään tuttuja viime vuosilta muutamista Suomessa tehdyistä elokuvista.
kari.naskinen@gmail.com
