Isossa teatterissa musikaalit ovat teatterin
talouden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Onnistuttava on. Ainakin kolmannes koko vuoden lipputuloista on musikaalilla saatava. Musikaalit ovat kalliimpia tehdä kuin puhenäytelmät, joten
katsojia on senkin takia saatava runsaasti. Perinteisillä, tutuilla
musikaaleilla tämä yleensä onnistuu, niistä ovat Lahden
kaupunginteatterissakin parhaiten vetäneet Cats,
Viulunsoittaja katolla ja
West Side Story.
Katsojatilaston kärjessä on
kuitenkin harvinaisuus, teatterin venäläinen tilausteos Anna
Karenina, jonka tavallista
kovempi markkinointikampanja 2000-luvun alussa toi yleisöä
tavallista laajemmalta alueelta, Pietaria myöten. Toinen
huippusuosittu musikaali oli muutama vuosi aiemmin Laulavat
sadepisarat, josta tuli
suurmenestys Arja
Korisevan vetovoiman
ansiosta.
Tämän näytäntövuoden musikaali Nunnia ja konnia ei ole samaa tasoa parhaiden edeltäjiensä kanssa. Se on sisällöllisesti kovin yksinkertainen ja musiikki tasapaksua alusta loppuun.
Musikaali on vaativa laji. Koska se on vuosikymmenten aikana kangistunut tiettyyn muotiin, siitä on vaikea päästä irti. Tosin ei aina tarvitsekaan päästä. Musikaalissa pitää tekstin, musiikin ja koreografian muodostaa ehjä kokonaisuus, jossa huiput syntyvät näyttävistä show-tyylisistä joukkokohtauksista. Lisäksi on oltava tarinan tähti. Puheteatteriin verrattuna yksi ero on sekin, että musikaalissa esittämisen onnistuminen on selvästi tärkeämpää kuin sisältö.
Komediallisuus kuuluu tietenkin asiaan, vaikka on toisenkinlaisia musikaaleja, joissa on peräti yhteiskunnallinen painotus, mm. West Side Storyssa ja Laulavassa Trappin perheessä (Sound of Music). Nunnaluostariin ja rikollismaailmaan sijoittuva Nunnia ja konnia vie ennalta arvattavaa juonta eteenpäin pääsiassa gospeltyylisillä lauluilla ja kepeällä ristiriita-asetelmalla, kun nuori kapakkalaulajatar sijoitetaan nunnaluostariin piiloon roistoilta. Tyttö on todistajana murhassa, johon syyllistynyt roisto on koko ajan kintereillä.
Kyllähän tästä juonen on saanut, mutta terää olisi tehnyt 2.45 kestävän esityksen lyhentäminen puolella tunnilla.
Lahden teatterin musikaaleille on ominaista, että ne lavastetaan komeasti. Tämäkin kuuluu asiaan musikaaleissa. Tällä kertaa lavastukset vain tuntuvat kovin tutuilta, ovat ilmeisesti pienellä fiksauksella edellisvuosien musikaaleista otettuja. Hyviltä joka tapauksessa näyttävät.
Esityksen on ohjannut sujuvaksi teatterinjohtaja Ilkka Laasonen. Pääroolissa on Ushma Karnani (vierailija), joka hoitaa räväkän roolinsa mukavasti, mutta paras laulaja on kuitenkin nuorta nunnakokelasta esittävä Anni Kajos. Miehistä Mikko Jurkka on tietenkin vakuuttava murhamies ja poliisi Teemu Palosaari laulaa hyvin.
Vaikka mukana on myös kauniita tanssityttöjä, ei Nunnia ja konnia sisällä minkään vertaa seksiä. Viime viikolla televisiosta tulleessa ohjelmassa Venäjältä Iraniin 94-vuotias äijänkäppänä sen sijaan sanoi jossakin Mustanmeren itäpuolella luostarin lähistöllä, että jos onnistuu kiksauttamaan nunnaa, pääsee Taivaaseen.
Parhaillaan Lahdessa jotkut haluavat, että kaupunginteatteri muutettaisiin osakeyhtiöksi. Ennen sitä olisi kuitenkin väliajan myyntipisteiden hoitaminen annettava jollekin alan yritykselle, niin siitä jotain tulisikin.
kari.naskinen@gmail.com
Tämän näytäntövuoden musikaali Nunnia ja konnia ei ole samaa tasoa parhaiden edeltäjiensä kanssa. Se on sisällöllisesti kovin yksinkertainen ja musiikki tasapaksua alusta loppuun.
Musikaali on vaativa laji. Koska se on vuosikymmenten aikana kangistunut tiettyyn muotiin, siitä on vaikea päästä irti. Tosin ei aina tarvitsekaan päästä. Musikaalissa pitää tekstin, musiikin ja koreografian muodostaa ehjä kokonaisuus, jossa huiput syntyvät näyttävistä show-tyylisistä joukkokohtauksista. Lisäksi on oltava tarinan tähti. Puheteatteriin verrattuna yksi ero on sekin, että musikaalissa esittämisen onnistuminen on selvästi tärkeämpää kuin sisältö.
Komediallisuus kuuluu tietenkin asiaan, vaikka on toisenkinlaisia musikaaleja, joissa on peräti yhteiskunnallinen painotus, mm. West Side Storyssa ja Laulavassa Trappin perheessä (Sound of Music). Nunnaluostariin ja rikollismaailmaan sijoittuva Nunnia ja konnia vie ennalta arvattavaa juonta eteenpäin pääsiassa gospeltyylisillä lauluilla ja kepeällä ristiriita-asetelmalla, kun nuori kapakkalaulajatar sijoitetaan nunnaluostariin piiloon roistoilta. Tyttö on todistajana murhassa, johon syyllistynyt roisto on koko ajan kintereillä.
Kyllähän tästä juonen on saanut, mutta terää olisi tehnyt 2.45 kestävän esityksen lyhentäminen puolella tunnilla.
Lahden teatterin musikaaleille on ominaista, että ne lavastetaan komeasti. Tämäkin kuuluu asiaan musikaaleissa. Tällä kertaa lavastukset vain tuntuvat kovin tutuilta, ovat ilmeisesti pienellä fiksauksella edellisvuosien musikaaleista otettuja. Hyviltä joka tapauksessa näyttävät.
Esityksen on ohjannut sujuvaksi teatterinjohtaja Ilkka Laasonen. Pääroolissa on Ushma Karnani (vierailija), joka hoitaa räväkän roolinsa mukavasti, mutta paras laulaja on kuitenkin nuorta nunnakokelasta esittävä Anni Kajos. Miehistä Mikko Jurkka on tietenkin vakuuttava murhamies ja poliisi Teemu Palosaari laulaa hyvin.
Vaikka mukana on myös kauniita tanssityttöjä, ei Nunnia ja konnia sisällä minkään vertaa seksiä. Viime viikolla televisiosta tulleessa ohjelmassa Venäjältä Iraniin 94-vuotias äijänkäppänä sen sijaan sanoi jossakin Mustanmeren itäpuolella luostarin lähistöllä, että jos onnistuu kiksauttamaan nunnaa, pääsee Taivaaseen.
Parhaillaan Lahdessa jotkut haluavat, että kaupunginteatteri muutettaisiin osakeyhtiöksi. Ennen sitä olisi kuitenkin väliajan myyntipisteiden hoitaminen annettava jollekin alan yritykselle, niin siitä jotain tulisikin.
kari.naskinen@gmail.com
