Vaaleissa
käydään vetämässä punaiset viivat äänestettävän
nimen kohdalle. Sitten suutarin
vaimo Kunilla lukee
lehdestä uutisen, jonka mukaan ”meidän
puolueemme voittaa”. Sosiaalidemokraatit
80 paikkaa, Suomalainen puolue 59, Nuorsuomalainen puolue 26, RKP 24,
Maalaisliitto 9, Kristillisen työväen liitto 2.
Nytkin
on kevät edessä ja vaalit siellä. Edelleen
osa ihmisistä elää köyhyydessä, parempaa asemaa tavoitellaan,
muutosta halutaan. Tilanteet
ovat toisenlaiset, mutta vaikeita aikoja eletään nytkin. Monille
eivät kunnallisvaalit 18.4.2021 kuitenkaan ole juhlapäivä.
Pettymykset ja turhautumiset ovat saaneet
aikaan sen, että on heitetty lossiksi eikä viitsitä mennä
äänestämään. Samaa kuin yli sata vuotta sitten on kuitenkin se,
että kansankiihottajia löytyy, teemana lähinnä kaiken
vastustaminen.
Lapsilla
sentään on nyt
kengät,
joilla voi mennä pakkasellakin kouluun, eivätkä karhut tapa
ihmisiä, mutta
koronavirus tekee tuhoaan. Paljon on saatu hyvää aikaan, kuten
Topin roolin laulanut Jorma
Hynninen (s.
1941)
kertoo
Punaisen
viivan dvd-tallenteen
(2008) haastattelussa. Hänellä oli kymmenen sisarusta, mutta
Romppasen perheen tavoin talvikenkiä ei ollut kuin yhdet.
Ooppera perustuu Ilmari Kiannon samannimiseen romaanin (1909) kainuulaisen maalaisköyhälistön näkökulmasta. Topi on töissä savotalla, on mennyt naimisiin nuorena herrasväellä heinäkasakkana olleen Riikan kanssa, koska ”akaton mies on kuin hännätön susi”. Heti alussa karhu tappaa jo kolmannen lampaan ja kun vakkakin on tyhjä vellijauhoista, lähtee Topi pitkän erämaataipaleen läpi rovastin luo kysymään hätäapua, josko sitä olisi Helsingistä tullut. Rovasti kuitenkin neuvoo vain rukoilemaan, kyllä Herra sitten antaa mitä itsekukin tarvitsee. Loppupuolella kuolevat nälkään ja sairauksiin Topin ja Riikan kolme lasta. Sosialismi ei ollut ehtinyt vielä minkäänlaista apua tuoda. Sitten karhu tappaa Topinkin.
Oopperan loppu on vaikuttava. Riika huutaa Topia. Orkesteri soittaa Sallisen yhden kauneimmista sävelkuluista. Hain kirjastosta oopperan partituurin, josta näkyy, että viimeisten nuottiviivastojen kohdalla ei ole mitään laulettavaa tekstiä, mutta niiden alle on Sallinen kirjoittanut sulkuhin: ”Mutta Topi ei enää vastannut. Hän makasi hievahtamatta pälvellä ja hänen kaulansa poikki valui veri – punaisena viivana.” Pekka Milonoffin ohjaamassa esityksessä tätä ei kuitenkaan näy, musiikki vain soi.
Huhtikuussa 2021 on taas mahdollisuus äänestää, ja kuten Puntarpää sanoo: ”Meillä on vapaus vaikuttaa asioittemme kulkuun, meillä on vapaus valita.” Punaisessa viivassa on koko ajan uhka, jonka ruummiilistuma on karhu. Nytkin on yhteiskunnassa kovia uhkia, joita vastaan yksittäinen ihminen voi vaikuttaa ainakin niin, ettei anna ääntään äärioikeistolle.
kari.naskinen@gmail.com