Koronan takia huomasin, että joulu tuli nyt vähän yllättäenkin. Vasta viime perjantaina ymmärsin, että jouluunhan ei ole enää viikkoakaan. Tähän oli varmaan syynä se, että kaupoissa pyöriminen oli koronaa pelätessä jäänyt kokonaan pois ohjelmasta. Joulun lähestyminen oli unohtunut. No ei tietenkään hätää, auton nokka vain perjantaina iltapäivällä kohti Lahden keskustan ulkopuolella olevaa Renkomäkeä, josta kaikki tarvittavat lahjat lapsille, lastenlapsille ja vävyille löytyivät Biltemasta, Motonetista ja Kärkkäiseltä. Vaimolle sentään olin hommannut lahjakirjat jo syksymmällä.
Lahjat kuuluvat jouluun. Joitakin vuosia sitten sovimme, että ei osteta lahjoja ollenkaan, kun keksiminen on joka kerta yhtä vaikeaa. Tuli tylsä jouluaatto ja palasimme seuraavana vuonna vanhaan tapaan. Ihan sama, vaikka saisin joka joulu vihreitä kuulia, votkapullon ja muutaman kirjan, mutta pakettien avaaminen on aina se kohokohta. Lisäksi varsinkin se lahjojen keksiminen on hauskaa.
Joulu on tämän kaupallisuuden ohella myös uskonnollinen juhla-aika. Se on enemmänkin. Joulu antaa mahdollisuuden irrottautua hetkeksi arjesta. Joululaulut Jeesus-lapsesta ovat kuin muistutuksina siitä, että taas on vuosi eletty ja että uusi vuosi alkaa kohta. Joulukorttien lähettäminenkin kuuluu tähän kokonaisuuteen. Vaikka joidenkin kanssa ei ole oltu missään tekemisissä vuoden aikana, niin joulukortin lähettäminen muistuttaa, että muistetaan kyllä, ja sekin on jo paljon.
Joulu on keskeinen pilari vuodenkierrossa. Kirkonkellojen soiton kuuluminen jouluaamuna on kuin ilmoitus siitä, että pilari on pystyssä ja elämä jatkuu. Nyt on vielä saatu tieto siitäkin, että koronarokotukset alkavat kohta.
”Jumalan voi kieltää, muttei joulua”, kirjoitti kulttuurintutkija Markku Koski aatonaattona Etelä-Suomen Sanomissa. Joulu on myös ”parempi” kuin toinen iso kristillinen juhla pääsiäinen. Sekin on kyllä hieno, mieltä ja toimintaa rauhoittava pitkä jakso, mutta se ei ole samanlainen maallisia ihmissuhteita lämmittävä aika kuin joulu.
Sekä joulun että pääsiäisen kohdalla on kuitenkin tapahtunut sellaista maallistumista, että lehdissä ei enää julkaista pappien kirjoituksia. Vaikka entisaikaiset hartauskirjoitukset ovat jo aikoja sitten poistuneet sunnuntain lehtien sivuilta, niiden ainakin jouluna soisi pappien sanan näkyvän lehdissä. Vaikka en varsinaisesti ole uskonnollinen ihminen, on joulu uskonnollinen juhla ja lukisin mielelläni, mitä kirkonmiehet tänä jouluna sanoisivat meille esimerkiksi koronaviruksesta ja maailmanmenosta muutenkin. Kristinusko on oleellinen osa länsimaista sivilisaatiota, ja vaikka sille ei ole omaa liputuspäivää, voisi sen kerran vuodessa sanomalehtien pääkirjoitusivuillakin noteerata.
Onkohan tässä pappien joulukirjoitusten pois putsaamisessa kysymys samasta kuin on lastentarhojen ja koulujen joulujuhlien saneeraamisessa? Enää ei uskalleta esittää joululauluja, jos ei ole tarkkaan varmistettu siitä, ettei joku toisuskoinen loukkaannu niiden kristillisestä sanomasta. Helsingin piispa Teemu Laajasalo sanoikin Kirkko ja kaupunki -lehdessä pari päivää sitten olevan sääli, jos joulun sanoma typistyy siihen, että saadaan rauhassa levätä läheisten kanssa.
Viiden seurakunnan Kirkonseutu-lehdessä Hollolan kirkkoherra Timo Huttunen käsitteli koronaakin, joka on tehnyt tästä vuodesta pelkojen vuoden. Pelkoa ei Pfizerin ja Biontechin ansiosta noin vain puhalleta pois, mutta Huttunen muistuttaa, että voimme silti kerrata toisillemme enkelin sanoman Luukkaan jouluevankeliumista: ”Älkää peljätkö!” Terve pelko ja varovaisuus ovat tietenkin paikallaan, mutta vaikka en enkeleihin uskokaan, niin ei tässä toisaalta hysteriaankaan pidä mennä.
kari.naskinen@gmail.com
