En ollut Vallan miehiä nähnyt, mutta löysin sen imatralaisen antikvariaatin verkkokaupasta. Vallan miehet on raadollinen kuvaus vallankäyttöstä, päähenkilönä Urho Kekkonen. Melkein koko muu lauma hiihtää perässä, paitsi Veikko Vennamo ja muutama muu. Mielenkiintoiseksi asian teki aikoinaan se, että pääosa tämän farssimaisen esityksen henkilöistä oli silloin vielä elossa, Harri Holkeri, Aarne Saarinen, Kalevi Sorsa, Johannes Virolainen ym. Kekkonen sentään oli kuollut elokuussa 1986, joten ei muuta kuin antaa palaa. Voi vain kuvitella, että jos Vallan miehet olisi ollut Yleisradion tuotantoa, siitä olisi noussut kaamea mökä, mutta MTV:n tekemänä kritiikki oli tietenkin lievempää.
Sarjan
terävimmt kärjet kohdistuvat presidentinvaaleihin, jotka eivät
Kekkosen aikana oikein demokraattisen järjestelmän periaatteita
noudattaneet. Äskettäin kuollut Kullervo
Rainio kirjoitti
hauskasi elämäkertakirjassaan Polkuja
ja risteyksiä (Libera,
2020) vuoden 1978 vaalien ehdokasjoukosta: ”Yksi 78-vuotias sairas
vanhus (Kekkonen), yksi kaiken vastustaja (Vennamo), yksi Jumalan
unessa tähän tehtävään määräämä (Raimo
Westerholm),
yksi Tyynen valtameren shakkimestari (Eino
Haikala)
ja yksi sosialisti oikeistolaisen puolueen ehdokkaana (Ahti
M. Salonen).
Omanlaisensa
sosialisti oli Arvo Salokin, sanoi itse olevansa ”salolainen
sosialisti”. Arvo Salon
muistotilaisuudessa
Merikarvian seurakuntasalissa 2011 puhunut Pekka
J. Korvenheimon sanoi,
että Salo oli alun perin 1950-luvun SDP:n kasvatti; tärkeimmät
oppi-isät olivat itse Väinö
Tanner sekä
Väinö
Leskinen, Kaarlo Pitsinki ja
Pauli
Burman.
Arvo
Salon tannerilaiseen ideologiaan sopi sekin, että 1961 hän meni
Honkaliiton toimiston palvelukseen. Se oli hurja
hanke Kekkosen uudelleenvalinnan
estämiseksi ja oikeuskansleri
Olavi Hongan
valitsemiseksi
Kekkosen
seuraajaksi 1962. Tämä tyssäsi kuitenkin kuuluisaan noottikriisiin
marraskuussa
1961, eikä Honka
siten
ollut ehdolla lopullisessa vaalissa. Tämäkin
episodi Vallan
miehissä käsitellään
farssimaista pilkkaa noudattaen. Olavi Hongalle ei ollut järjestetty
edes henkilöroolia, vaan hän on pelkkä honkapuu kravatti
varressaan.
Salo
toimi myös pitkään
puheenjohtajana
demaripiireissä
epämuodikkaassa Väinö
Tanner -säätiössä. Puheenjohtajana
hän oli myös Suomi-Israel-yhdistysten
liitossa
seuraten
K-A.
Fagerholmia;
tässä oli ainakin välillisesti esikuvana
marsalkka Mannerheim,
joka yhdessä
Tannerin
kanssa vaikutti merkittävästi siihen, että Suomen juutalaisia
kohdeltiin tasavertaisesti jatkosodan vuosina.
Arvo Salo
sai vuosien mittaan paljon julkista tunnustusta, esimerkiksi 1964
Eino Leino -seuran palkinnon ansioistaan Ylioppilaslehden
päätoimittajana ja 1977 Suomen Kuvalehden journalistipalkinnon.
Ehkä eniten hän arvosti määräaikaista taitelijaprofessuuriaan ja
erityisesti Kekkosen myöntämää professori (honoris causa)
-titteliä.
Arvo
Salo oli verbaalinen
monilahjakkuus.
Vallan
miehet
on tästä hieno esimerkki. Tekstistä 95 prosenttia lauletaan ja
loppusoituiset riimit ovat nerokkaan
herkullisia. Kokonaisuus on lähes kokonaan puhdasta ivaa
ja Tapio
Parkkisen ja
Timo
Ryyminin henkilöohjaus
imitointeineen
osuu
niin maaliin kuin voi, henkilöhahmot ovat makeita:
Kekkonen
= Heikki
Nousiainen
Sylvi
Kekkonen = Kristiina
Elstelä
Paasikivi
= Matti
Tuominen
Tanner
= Olavi
Ahonen
Kuusinen
= Kristiina
Halkola
Karjalainen
= Heikki
Kinnunen
Virolainen
=
Kauko
Helovirta
Saarinen
= Eero
Pikkarainen
Sorsa
= Pirkka-Pekka
Petelius
Vennamo
= Juha
Muje
Holkeri
=
Esko Roine
Koivisto
= Pekka
Laiho
Tellervo
Koivisto
= Riitta
Elstelä
Väyrynen
= Jukka
Rantanen
Hrushtshov
= Pertti
Itkonen
Brezhnev
=
Paul Budsko
Helpolla
ei Arvo Salo päästänyt varsinaisesti kuin Mauno
Koiviston.
Kekkosen jälkeen tuleva aika melkein neljä tuntia kestävällä
dvd:llä on muutenkin lievempää irvailua, mikä tietenkin johtuu
siitä, että Kekkosen harjoittama sisäpoliittinen peli oli
loppunut.
Kokoomus ja Keskusta eivät
kuitenkaan ole tyytyväisiä, yhdessä sieltä lauletaan: ”Päästäis
hiihtämään, saatais Kekkonen.”
EDUSKUNTA-ALOITE
TRAKTORIEN
PERÄVALOISTA
Jyväskylän
Syksyn keskustelussa Juhani Niemi sanoi, että Arvo Salo oli
ensisijaisesti tekstintekijä. Hänen ensimmäiset runonsa
julkaistiin OTK:n Kuluttaja-lehdessä 1945
kirjoittajan
ollessa 13-vuotias. Vuonna
1951 hän voitti NVL:n kirjoituskilpailun runosarjan, jossa toiseksi
jäi Mirkka
Rekola.
Sorsan
hallituksessa Salo oli kulttuuriministerinä puoli vuotta 1982-83.
Korvenheimokin sanoi silti,
ettei Salo
sosiaalidemokraattisesta
vakaumuksestaan, poliittisista ambitioistaan ja harrastuksestaan
huolimatta tuntenut koskaan politiikkaa omakseen. Puoluekoneiston
pelisäännöt, järjestöbyrokratia ja
omien puoluetoverien kyräilevä kateus jäivät
vieraiksi
tälle itsenäiselle luonteelle, luovalle kirjoittajalle ja
sanataiteen mestarille.
Varsinkin
ensimmäinen
kansanedustajakausi 1966-70 oli Salolle
pettymys. Kulttuuriradikalismilla ei päässyt
näkyviin asemiin sos.dem. eduskuntaryhmässä. Juuri
noihin aikoihin osui sekin ongelma, kuten Korvenheimo sanoi, että
Salon tukijoukoissa tapahtui
siirtymisiä enemmän kuin pari piirua vasemmalle, aina
kommunisteihin saakka. Salolle
tuli tässä selvä raja vastaan.
Eduskunnassa
Salon painopiste oli luonnollisesti kulttuuripolitiikassa, joskin
Niemi kertoi, että Salon ensimmäiset aloitteet koskivat
traktoreiden perävaloja ja koulukotien ongelmia.
kari.naskinen@gmail.com