Tänään Lahden kaupunginorkesteri esittää nämä molemmat teokset konsertissaan, joka alkaa klo 15 suoratoistolähetyksenä verkossa ja on nähtävissä myöhemminkin.
Vaikka Sibelius itse sanoi, ettei 2. sinfonia mikään yhteiskuntapoliittinen sävellys ole, niin kyllä se sellaiseksikin on mielletty. Sibelius vannotti selvin sanoin, että sinfoniat ovat puhdasta ja absoluuttista musiikkia. Ei voi silti mitään, ajat olivat silloin 1900-luvun alussa vaikeat ja Sibeliuksen sinfonia tulkittiin nimenomaan isänmaalliseksi teokseksi.
Koska en levyraadissani enää ottanut huomioon yli sadan vuoden takaisia juttuja, kuuntelin sitä vain musiikkina itsenään, ja kuluneella viikolla jälleen kerran uudestaan. Tähän juttuun panin kuitenkin tuon yhden vanhan version Suomen leijonalipusta noilta ajoilta.
Toisessa sinfoniassa on kaksi erinomaista osaa, ensimmäinen ja neljäs. Kauniita melodioita, aivan kuin olisi joitain aihioita kansanmusiikista, mutta ei kuitenkaan tuttuja. Helppoja teemoja maallikolle. Siinä on alkuun kuin jotakin tukahdettua. Välillä nämä aiheet kuitenkin lähtevät niin hurjaan kiitoon, että luulee kaiken valmistuvan, mutta ei. Tuntuu kuin mentäisiin monta tahtia vapautuneesti ja kohti valoa, mutta sitten se taas katkeaa. Tämä toistuu monta kertaa. Vasta neljännessä osassa lopulta tapahtuu vapautuminen. Sävelet pääsevät valloilleen, eikä mikään enää ahdista. Tästä purkautumisesta tulee orgasmikin mieleen.
Täydellistä musiikkia. Ei ihme, että tämä on Sibeliuksen sinfonioista eniten levytetty. Jotkut musiikin asiantuntijat ovat kuulleet siinä Beethovenin henkeä, ja Sibeliuksellakin oli sanottavaa Beethovenista: ”Minun soitinnukseni on parempi kuin Beethovenin ja minulla on parempia teemoja kuin hänellä. Mutta – hän syntyi viinimaassa – minä maassa, jota hallitsee piimä.”
Lahden kaupunginorkesterin kapellimestarina toiminut, paljon Sibeliuksen teoksia johtanut Osmo Vänskä on sanonut, että ”toinen sinfonia liittyy kansamme itsenäisyystaisteluun, mutta se koskee myös yksilön taistelua, kriisiä ja murrosta. Siksi se koskettaa.”
Näin sitä tulkittiin myös heti kantaesityksen jälkeen. Sibelius itse johti sen Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa 8.3.1902. Se osui sopivasti siihen, kun Suomessa koettiin sortokauden alkaneen muutama vuosi aiemmin Nikolai II:n antaessaan helmikuun manifestinsa eli ”Keisarillisen Majesteetin Armollisen Julistuskirjan”. Tämä armollisuus mm. mahdollisti kenraalikuvernööri Bobrikovin tavoitteet, joihin kuuluivat Suomen armeijan sulauttaminen osaksi Venäjän armeijaa ja venäjän kielen aseman parantaminen Suomen suuriruhtinaskunnassa. Manifestin koettiin olevan valtiokaappaus Suomen perustuslakia vastaan. Se oli myös ristiriidassa Aleksanteri I:n vakuutuksen kanssa siitä, että Suomen uskonto, lait ja erikoisoikeudet pidetään voimassa.
Sibeliuksen sinfoniasta tuli kansallisen vapaustahdon symboli. Tällaisen tulkinnan teki myös kapellimestari Robert Kajanus, jonka tekstistä jätän nyt pois hankalat, vieraskieliset musiikkitermit: ”Sinfonia vaikuttaa kuin mitä murskaavin protesti kaikkea sitä vääryyttä vastaan, mikä meidän aikanamme uhkaa riistää auringolta valon ja meidän kukkasiltamme niiden tuoksun. Se antaa kuvan kiireisestä valmistautumisesta. Jokainen vetää kortensa kekoon, kaikki hermot väräjävät, sekuntien aika-arvo on kasvanut. Oboeaihe lämpimän hartaasti puhuu siitä, mikä on vaaralle alttiina. Finaali huipentuu voitonriemuiseen päätäntöön, joka on omiaan herättämään kuulijassa mielikuvan valoisista ja lohdullisista tulevaisuuden näköaloista.”
Tämän päivän Helsingin Sanomissa Leif Segerstam sanoo, että kun hän koronan joskus hellittäessä pääsee johtamaan Pietarin valtiollista sinfoniaorkesterina sen uutena päävierailijana, ohjelmassa on heti Sibeliuksen 2. sinfonia.
Näin itsenäisyyspäivänä asiaan kuitenkin kuuluu, että lopetan Finlandiaan. Sibelius ei tarkoittanut sitä laulettavaksi, mutta myös kuoroteos siitä lopulta tuli. V.A. Koskenniemi kirjoitti sanat 1940, mutta jo kolme vuotta aikaisemmin oli Sibeliuksen kaveri, suojeluskuntavääpeli ja oopperalaulaja Wäinö Sola sanoittanut Finlandian rituaalimusiikiksi vapaamuurareille:
Oi,
Herra, annoit uuden päivän koittaa,
nyt siunaa armossas
isäimme maa!
Soit aamuauringon yön varjot voittaa
ja
taiston, ahdingon rauhoittaa.
Sua kansa kiittäen ain
kunnioittaa
ja rauhaa toivoen uurastaa.
Korkeimman
johtoon kansa Suomen luottaa,
vapaus-aarrettaan se puolustaa.
Se
kylvää siemenen ja tyynnä vuottaa
satohon tyytyen jos sen
saa.
Siunaus Herran meille onnen tuottaa
ja turvan
parhaimman lahjoittaa.
kari.naskinen@gmail.com
