Asfalttiurakoitsijoiden
kartelli paljastui 20 vuotta sitten, kun yhden yrityksen entinen
omistaja paljasti sen kilpailuviranomaisille. Kartellit oli Suomessa
kielletty lailla 1993, mutta asfaltointeja pitivät alan yritykset
edelleen 90-prosenttisesti hallinnassaan. Muitakin oli, epäiltyinä
ainakin Ahlström, Metsäliitto, M-Real, Stora Enso, UPM, Kone ja
Outokumpu. Autokoulualan laitonta hintayhteistyötä käsiteltiin
2010-luvulla oikeusistuimissa ja isännöintialalla paljastui laaja
hintakartelli vielä viime vuonna. Suomen historian
yliopistonlehtori, fil. tri Mika Kallioinen Turun
yliopistosta on
tehnyt kirjan Kartellien
maa (Gaudeamus,
2022), jossa käsitellään tätä meidän ”maailman vähiten
korruptoitunutta maata”, jota toisaalta on menneinä vuosikymmeninä
kutsuttu myös kartellien luvatuksi maaksi.
Kartelli on
ruma sana. Se ei kuitenkaan kata lähestulkoonkaan kaikkea sitä
moninaista yritystoimintaa, joka erilaisilla sisäisillä ja
salaisilla kilpailunrajoituksilla on haitannut vapaata kilpailua.
Esimerkiksi toimialarationalisointien
tavoitteena on usein nimenomaan kilpailun rajoittaminen. Kun
Rosenlew ja Upo sopivat 1972 rationalisoinnista, lopetettiin Porissa
vuositasolla 5000 mankelin ja 1500 astianpesukoneen valmistus, mutta
vastapainoksi Rosenlew
sai kasvattaa jääkaappien ja pakastimien tuotantonsa 15
000:een.
Samana
vuonna Upo myi tiskipöytien valmistuksensa Reino
Rajamäen perustamalle
Stala Oy.lle ja kauppaan sisältyi ehto, ettei Upo saanut enää
uudestaa ryhtyä valmistamaan niitä.
Kallioinen on
kirjoittanut paljon niistä kartellitoiminnan alkuvaiheista, jolloin
se oli myös valtion hyvässä suojeluksessa. Valtiovalta ymmärsi
asian niin, että pienen maan vientiteollisuuden varsinkin on
liittouduttava, jotta pystytään kilpailemaan markkinoilla.
Metsäteollisuusyrityksille
tämä oli tärkeätä.
Jo kauen ennen Suomen itsenäistymistä kartellijärjestelmä pantiin
vauhtiin. Tamperelaisen Nokia Oy:n puuhiomon patruuna Fredrik
Idestam kutsui
kollegansa koolle 1874 ja perustettiin Suomen puupahviyhdistys, johon
lähtivät mukaan Nokian lisäksi Inkeroisten puuhiomo, Kuusankosken
Oy, Kymin Oy ja Tampereen puuhiomoyhtiö. Tämä
yhdistys
alkoi sopia hinnoista ja säännöstellä vientiä Venäjälle niin,
ettei ylitarjontaa syntynyt. Seuraavana vuonna Kuusankosken kreivi
Carl Mannerheim
kutsui
koolle johtajia, jotka perustivat Suomen
puumassayhdistyksen.
VEHKEILYÄ
KANSAA
KOHTAAN
Toimittiin
niin kuin taloustieteen isä Adam
Smith juuri
noihin aikoihin kirjoitti: ”Saman alan ammatinharjoittajat tapaavat
harvoin edes huvin ja hauskanpidon merkeissä, mutta kun niin käy,
keskustelu kääntyy vehkeilyksi kansaa kohtaan tai johonkin
suunnitelmaan hintojen nostamiseksi.”
Vehkeilyssä
oli mukana valtio, joka suorastaan kannusti yrityksiä liittoutumaan.
Syntyi korporatistinen järjestelmä, jossa elinkeinoelämä ja
julkinen valta yhdessä suunnittelivat ja toteuttivat
talouspolitiikkaa. Vuonna 1918 perustettiin erityinen Kauppa- ja
teollisuuskomissio kartellisoitumista edistämään. Samalla
kehittyivät poliittisen ja liike-elämän eliittien suhteet
läheisiksi. Esimerkkinä Kallioinen mainitsee Yhtyneitten Rudolf
Waldénin ja
Serlachiuksen Gösta
Serlachiuksen,
joilla kummallakin oli selvät suorat yhteyden valtion ylimpään
johtoon.
Toinen vatiollinen ”kartellielin” oli
1930-40-lukujen vaihteessa perustettu kansanhuoltoministeriö, jonka
avulla perustettiin tuonti- ja vientialalle 120 ns.
luottamusneuvostoa. Ne sopivat eri sektoreilla esim. raaka-aineiden
ostoista ja käytöstä.
Sotien
jälkeen alkoi vihdoin kuulua toisenlaistakin ääntä, mutta kuten
kirjan yhden luvun aalussa todetaan, ”kyllä huonokin kartelli
vapaan kilpailun voittaa”. Viimeistään kun kartellit ulottuivat
epäilyttävän vahvasti vähittäiskauppaan, alettiin protestoida.
Kaupan keskusvaliokunta sopi 70-luvun lopulla kuuden kaupparyhmän
kanssa ”rauhoittavansa”
maitotuotteiden, sokerin, tupakan ja keskioluen hinnat koko maassa
siten, että alimpana sallittuna hintana oli hintaviranomaisten
vahvistama korkein sallittu vähittäishinta! Makeistehtaat
puolestaan rationalisoivat: Chymos alkoi tehdä karkkeja, Fazer
täytteettömiä suklaalevyjä ja marmeladeja, Hellas täytteellisiä
suklaalevyjä ja purukumia.
Pankit olivat jopa niin
hyvässä asemassa, että niitä varten oli lailla säädetty
kartelli. Verovelvollisuuslaki sitoi pankkeja niin, että
talletuskorko oli verovapaata, mikäli pankit olivat koron yhdessä
hyväksyneet.
Sanomalehtien liiton kartellimääräys oli
sellainen, että jäsenlehtiä oli kielletty julkaisemasta
ilmaisjakelulehtiä paitsi sellaisessa tilanteessa, että
paikkakunnalla jo ilmestyisi jokin yksityinen kaupunkilehti, jota
kohtaan
paikallinen sanomalehti sai ”aktiivisena vastatoimenpiteenä”
aloittaa
oman kaupunkilehden julkaisemisen. Esimerkiksi Lahdessa tilanne oli
80-luvulla sellainen, että Etelä-Suomen Sanomia harmittavina
ilmoitushintojen polkijoina olivat ulkopuoliset kaupunkilehdet Uusi
Lahti ja Lehtimiehet Oy:n perustama Lahtiset. ESS sai liitolta luvan
ostaa Uuden Lahden, koska sen avulla pystyttiin tehokkaammin
kilpailemaan aivan vierasta,
Urpo Lahtisen tamperelaista
lehtiyhtiötä vastaan.
Lopulta kartellit kiellettiin.
Suomen ensimmäinen kilpailunrajoitusta koskeva laki tuli 1958, mutta
se ei vielä ollut kovin tehokas. Niinpä Mikkelissäkin ihmeteltiin
jouluna 1990, miksi joulukinkut
maksavat joka
kaupassa
saman verran, kuten myös bensa kaikilla huoltoasemilla. Vasta 1993
astui voimaan laki, joka yksiselitteisesti kielsi kartellit. Mutta
välistävetäjiä oli edelleen. EU:n komission kilpailuviranomaisten
tutkimuksissa ilmeni 2004, että monien
suomalaisten suuryritysten todettiin olevan mukana kartelleissa. Ne
olivat vääristelleet hankintasopimuksia, sopineet hinnoista,
jakaneet keskenään asiakkaita ja markkinoita sekä välittäneet
toisilleen luottamuksellista tietoa.
Oikeaakin
kehitystä tapahtui: Uponor irtautui putkivalmistajien kartellista jo
ennen kartellit kieltävää lakia ja perusteli ratkaisuaan sillä,
että ”kilpailun rajoittaminen ei kuulu vapaaseen
yhteiskuntaan”.
Kirjassa on liitetietoina pitkät
luettelot kilpailunrajoituksista sopineista elinkeinoelämän
yhteenliittymistä 1874 - 1988 ja määräävässä markkina-asemassa
olevista yrityksistä 1960-88. Tähän muutamia
kartelliorganisaatioita:
1894 per. Suomen
tapettipaperiyhdistys
1901 Suomen sokeriyhdistys
1905
Suomen ikkunalasikonttori
1914 Suomen tulitikkuyhdistys
1926
Suomen faneritehdasyhdistys
1931 Hiivatehtaitten
myyntiyhdistys
1934 Kenkätehtaitten yhdistys
1944
Virvoitusjuomateollisuus ry.
1959 Autoalan keskusliitto
1960
Suomen sähkölaitosyhdistys
1962 Suomen autokoululiitto
1962
Suomen hammaslääkäriliitto
1963 Suomen
panimoteollisuusliitto
1964 Suomen kuorma-autoliitto
1964
Kauppamallastramojen liitto
1965 Lahden seudun autoalan
liikkeiden yhdistys
1966 Suomen apteekkariyhdistys
1969 Lahden
talousalueen bensiinikauppiaat
1981 Hautaustoimistojen
liitto
Tämä
luettelo käsittä kaikkiaan yli 250 kartellia. Määräävässä
markkina-asemassa olleita yrityksiä olivat mm.
1960-65
Suomen Sokeri Oy
1966 Valio
1969 Kone (hissit)
1969
Nokia (eristetyt kaapelit)
1973-76 Kymi Kymmene
(kylpyammeet)
1977-78 Esab (hitsauspuikot)
1978-81
Finn-Match (tulitikut)
1979-81 Lohja (matkailuperävaunut)
1981
Uponor (muoviset viemäriputket)
1984 Wilh. Schaumann
(lastulevyt)
1985-87 Tikkurila (maalit)
1988 WSOY
(almanakat, kalenterit)
kari.naskinen@gmail.com
