Selvä päivä Keiteleellä

Kuva on Keiteleeltä ja siinä näkyy pieni Haapasaari. Tämä on se maisema, josta Akseli Gallen-Kallela teki maalauksensa Keitele (53 x 67 cm). Tai teki niitä neljä, joista yksi on National Galleryssa Lontoossa, toinen Akseli Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä, kolmas Lahden taidemuseossa ja neljäs suomalaisella yksityishenkilöllä Espanjassa. Kopioita maalauksesta on tehty paljon, ja postikorttinakin sen saa. Yksi täysikokoinen canvas-kopio on Konginkankaan pohjoispuolella nelostien varrella Nesteen bensa-asemalla, jonne sen 2018 lahjoittivat Gallen-Kallelan museo, Konginkankaan kotiseutukerho Kömin kilta ja Konginkankaan kyläyhdistys.

Tuli maalaus esille, kun lueskelin Lahden taidemuseon kokoelmista tehtyä hienoa kirjaa Helmiä (2018). Jo kirjan kannessa on graafisena elementtinä tyyni järven pinta, jolla väreilevät tuulenvireen ja veden virtausten synnyttämät jäljet, "Väinämöisen veneen jäljet". Kirjassa kerrotaan laajasti tästä maalauksesta, joka on Gallen-Kallelan tunnetuin teos maailmalla. Gallen-Kallelan museon johtaja Tuija Wahlroos kirjoittaa, että tämä Lahdessa oleva maalaus on järjestyksessä toinen. Gallen-Kallela maalasi teoksensa 1904-08, ja Viipurin kaupunginhallitus päätti ostaa Keiteleen 1906 Viipurin taiteenystävien pitämästä näyttelystä. Lahteen Keitele tuli, kun Viipurin taidemuseon kokoelmat evakuoitiin jatkosodan aikana Lahden, Hämeenlinnan ja Lappeenrannan taidemuseoihin.

Axel Gallén tuli perheineen Konginkankaalle Lintulan taloon kesäksi 1904 Espanjassa ja Itävallassa vietetyn talven jälkeen. Usean kuukauden juhlittuna oleminen Wienin seurapiireissä ja vielä sairastuminen malariaan Espanjassa olivat vieneet taiteilijalta niin fyysiset kuin henkisetkin voimat. Nyt piti löytää rauhaa. Kesäkuun alussa 1904 taiteilija perheineen matkasi Jyväskylään etsimään kesäpaikkaa. Siellä vanhat ystävät, ennen kaikkea arkkitehti Yrjö Blomstedt lienevät avustaneet kesäpaikan saamisesta Konginkankaalta.

Rauhaa löytyikin. Vanhat kaverit Robert Kajanus, Eino Leino, Oskar Merikanto, Jean Sibelius ja muut olivat jääneet Kämppiin ryyppäämään ja Keitelettä kuvaava maalaus onkin tunnettu myös nimellä ”Selvä päivä Keiteleellä”.

Lintula oli entisen vallesmannin talo. Sen vuokraviljelinä toimi Matti Honkonen, Ilvesmatti, jonka Gallen-Kallela ikuisti maalaukseenkin. Mary Gallen-Kallela sanoi vuokratun asunnon olleen kallis ja huonosti varusteltu, mutta ympäröivän luonnon kauneus ja maalauksellisuus voittivat arjen epämukavuudet.

Kesällä 1904 maalatut järvimaisemat kuuluvatkin taiteilijan järvimaisemien parhaimmistoon. Oleskelu Konginkaalla osoittautui tuotteliaaksi, sillä maalauksia syntyi peräti 37. Tuija Wahlroos kertoo Keiteleen olevan nykyisin National Galleryn yksi suosituimpia teoksia. Sen lahjoitti museolle yksityinen keräilijä, joka oli ostanut sen 1999 Sothebyn taideteosten arvohuutokaupassa 2,2 miljoonalla markalla. Vuonna 2017 National Galleryssa oli näyttely, jossa olivat esillä kaikki neljä Keitele-maalausta. Jo pari vuotta aiemmin oli kaikki neljä nähty Louis Vuitton -museon näyttelyssä Pariisissa.

LUONTO ON KOTI

Suomen Kuvalehti julkaisi 12.4.1933 Gallen-Kallelasta ja Konginkankaasta maisteri Helmi Helmisen pitkän kirjoituksen, jossa hän toteaa taiteilijan siirtyneen 1900-luvun alussa maisemamaalauksissaan yhä pelkistetympään muotoon ja vahvoihin väripintoihin. Niiden avulla hän pyrki välittämään katsojalle aistimuksia, joita ei voinut silmin havaita: hiljaisuutta, rauhaa, odotusta: ”Konginkankaalla hän maalasi lyyristen maisemakuvien sarjan ennakoiden uutta nostalgisempaa käännettä taiteessaan. Kalelan erämaa-ateljeesta näkyvä järvimaisema ja Konginkankaan rinteiltä avautuva näköala olivat hänelle kaipuun tyyssijoja ja pakopaikkoja. Muuttuvan maailman keskellä ne edustivat jotakin pysyvää, koskematonta, puhdasta ja alku-peräistä.

Gallen-Kallela itse: "Siellä pohjoisessa, napapiirin sisäpuolella, tapasivat silmäni ne näyt, joita olin lapsesta saakka ihannoinut. Siellä kohtasin ne elämän muodot, joiden todella tunsin soveltuvan luonteelleni. Siellä oli vielä tietöntä maata, siellä kuvastelivat vielä taivaanrannalla ääriviivat koskemattoman sydänmaan, täynnä omaa elämäänsä. Siellä tenhosi uudella voimalla taivaan kuulakkuus ja metsien hurmaava salaperäisyys".

”Onko se korpien hiljaisuus, joka minua niin hurmaa? Tietysti myös rakennuksien jykevät muodot ja ihmisten kovat, minulle niin kauniit kasvot. Ja mikä minua niin ihastuttaa on heidän lakooninen puheensa. Täällä jos missään olen kuin kotona. Luonto on koti".

Helmiä on hieno kirja Lahden taidemuseon kokoelmista, jotka talletuskokoelmat mukaan lukien käsittää noin 8500 teosta. Talletukset käsittävät mm. Hilkka Silvekoski -kokoelman, Aleksandra Ionowa -kokoelman, Lahden lakimiesyhdistyksen kokoelman ja useita yksityishenkilöiden tekemiä talletuksia.

Aivan kirjan lopussa kiinnittyi huomioni Kati Lehtosen maalaukseen Jää tähän (2011), joka on kuin digitaalinen nykyversio Keiteleen väreilevästä vedestä.

kari.naskinen@gmail.com