Muutama
vuosi sitten tuli televisiosta mukava sarjaohjelma Suomi on
venäläinen. Kun nyt lukee Arvo Tuomisen uutta
kirjaa Pietarista, niin kevyesti voi heittää, että Pietari on
suomalainen. Tuominen käy hyvin läpi Pietarin suomalaisuuteen
liittyvää historiaa, jolla vanhat perut onkin. Jossakin vaiheessa
1800-luvun jälkipuoliskolla Pietari oli maailman suurin
suomenkielinen kaupunki, jossa siis asui enemmän suomenkielisiä
kuin Helsingissä tai Turussa. Venäjän armeijassa yli 400
suomalaista yleni kenraaleiksi tai amiraaleiksi asti, nokikolareiden
ja kultaseppien ammattikunnissa oli paljon suomalaisia
ja Pietarin prostituoiduistakin viisi prosenttia oli
suomalaisia.
Arvo Tuominen sanoo kirjoittaneensa kirjan keskellä koronakriisiä sillä olettamalla, että Venäjän-matkailukin taas jossakin vaiheessa jatkuu. Tuominen kuitenkin sanoo, ettei kirja ole mikään matkaopas, mutta kyllä se on sitäkin mitä parhaimmassa merkityksessä. Se on täynnä yksityiskohtaisia vinkkejä Pietariin matkustavalle, jolle näiden osoitteiden ja paikkojen kahlaamiseen ei kuitenkaan parikaan viikkoa riittäisi. Lisäksi Tuominen kertoo Pietarin historian mielenkiintoisista tapahtumista lyhyen ytimekkäästi ja taas niin, että niihin liittyy tiettyjä paikkoja, joihin seuraavalla Pietarin-reissulla voi käydä tutustumassa.
Pietarin suomalaisuus tietenkin kiinnostaa. Tuominen aloittaa sen kuuluisasta Tilsitin sopimuksesta 1807, jolla Aleksanteri I ja Napoleon I jakoivat Euroopan etupiireihinsä. Napoleon sanoi Aleksanterille: ”Ruotsalaisten tykkien jylinä ei saa enää häiritä pietarilaiskaunotarten unia. Ottakaa Suomi, se on teidän.” Aleksanteri hoiti homman Suomen sodassa 1808-09 ja Helsingissä vaihtuivat kolme kruunua kaksipäiseen kotkaan.
Suomen saaminen oli tärkeätä nimenomaan Pietarille, joka tarvitsi sotilaallisen puskurivyöhykkeen länttä vastaan. Tässä oli avainsemassa Viaporin linnoitus, joka nykyisin tunnetaan Suomenlinnana. Iso asia oli, kun 1870 valmistui junanrata Helsingistä Pietariin. Se tehtiin sisämaahan Riihimäen, Lahden ja Kouvolan kautta, sillä rantaratana se olisi ollut saksalaisten ja ranskalaisten sotalaivojen tykinkantaman päässä.
Venäjän vallankumouskin sai alkunsa Pietarista, mutta myöhemmin esimerkiksi Stalin Moskovassa ilmaisi vastenmielisyytensä nimensä Leningradiksi muuttanutta kaupunkia kohtaan. Pietari Suuri oli perustanut Pietarin ikkunaksi länteen, mutta Stalin syytti kaupungin kulttuurielämää rahmälläänolosta lännen edessä. Yksi erikoinen tapaus oli, kun stalinilainen propaganda hyökkäsi Leningradin kauppamessuja vastaan. Leningradin puoluejohtoa syytettiin ”sopimattomasta liiketoiminnasta” ja 214 Leningradin pomomiestä pidätettiin, 69 heistä teloitettiin ja 2000 Leningradin merkittävintä henkilöä poistettiin johtavista asemista.
Kovat kahinat oli myös Kuusisen klubilla juuri sata vuotta sitten. Osoitteessa Kamennoostorvki 26-28:ssa huoneistossa nro 106 tapahtui joukkomurha elokuun viimeisenä päivänä 1920. Suomalaiskommunistit olivat jakautuneet kahtia ja Tuominen kirjoittaa hauskasti: ”Suomalaiskommunistien enemmistön vähemmistö ampui siellä vähemmistön enemmistöä. Tuloksena kahdeksan kuollutta.”
Otto Wille Kuusisen mukaan nimetty klubi sijaitsi komeassa rakennuksesssa, jossa ennen vallankumousta oli asunut aatelisia ja muita porhoja. Vallankumouksen yhteydessä bolshevikit antoivat sen suomalaisten punapäälliköiden käyttöön ja talon ylimpään kerrokseen perustettiin erityinen Kuusisen klubi. Yksi siellä murhatuista oli SKP:n sotilaallisen siiven johtoon kuulunut Jukka Rahja, jonka kunniaksi on nimetty asuntoalue 25 km:n päässä Pietarista.
Rahjan ampui punaupseerikoulun oppilas Aku Paasi, jolla oli mukanaan seitsemän muuta oppositiomiestä. Pietarin Mars-kentän vallankumouksen marttyyrien hautausmaalla on Kuusisen klubin murhien muistokivi, jossa on uhrien nimien lisäksi teksti ”Suomalaisten valkokaartilaisten murhaamia”.
Myös valkosuomalainen Carl Gustaf Mannerheim sai muistomerkkinsä rakastamaansa kaupunkiin 2016. Se kiinnitettiin Venäjän armeijan teknillisen instituutin seinään Zaharevskaja-kadulle, mutta jatkuvien sotkemisten takia muistomerkki siirrettiin sotamuseon suojiin. Ilkivallantekijät katsovat Mannerheimin ja Suomen armeijan osallistuneen aktiivisesti Leningradin piiritykseen 1941-44.
Tarkkaan Tuominen käy läpi muitakin suomalaisia läheltä liippaavia paikkoja, Suomen asemasta ja Suomi-taloon suomalaisten hautapaikkoihin. Esimerkiksi Yrjö Maunu Sprengtporten on haudattu Smolenskin hautausmaalle – tarkka ohje: pääportilta suoraan eteenpäin, kääntyy oikealle ja kulkee 50 metriä.
Arvo Tuominen sanoo kirjoittaneensa kirjan keskellä koronakriisiä sillä olettamalla, että Venäjän-matkailukin taas jossakin vaiheessa jatkuu. Tuominen kuitenkin sanoo, ettei kirja ole mikään matkaopas, mutta kyllä se on sitäkin mitä parhaimmassa merkityksessä. Se on täynnä yksityiskohtaisia vinkkejä Pietariin matkustavalle, jolle näiden osoitteiden ja paikkojen kahlaamiseen ei kuitenkaan parikaan viikkoa riittäisi. Lisäksi Tuominen kertoo Pietarin historian mielenkiintoisista tapahtumista lyhyen ytimekkäästi ja taas niin, että niihin liittyy tiettyjä paikkoja, joihin seuraavalla Pietarin-reissulla voi käydä tutustumassa.
Pietarin suomalaisuus tietenkin kiinnostaa. Tuominen aloittaa sen kuuluisasta Tilsitin sopimuksesta 1807, jolla Aleksanteri I ja Napoleon I jakoivat Euroopan etupiireihinsä. Napoleon sanoi Aleksanterille: ”Ruotsalaisten tykkien jylinä ei saa enää häiritä pietarilaiskaunotarten unia. Ottakaa Suomi, se on teidän.” Aleksanteri hoiti homman Suomen sodassa 1808-09 ja Helsingissä vaihtuivat kolme kruunua kaksipäiseen kotkaan.
Suomen saaminen oli tärkeätä nimenomaan Pietarille, joka tarvitsi sotilaallisen puskurivyöhykkeen länttä vastaan. Tässä oli avainsemassa Viaporin linnoitus, joka nykyisin tunnetaan Suomenlinnana. Iso asia oli, kun 1870 valmistui junanrata Helsingistä Pietariin. Se tehtiin sisämaahan Riihimäen, Lahden ja Kouvolan kautta, sillä rantaratana se olisi ollut saksalaisten ja ranskalaisten sotalaivojen tykinkantaman päässä.
Venäjän vallankumouskin sai alkunsa Pietarista, mutta myöhemmin esimerkiksi Stalin Moskovassa ilmaisi vastenmielisyytensä nimensä Leningradiksi muuttanutta kaupunkia kohtaan. Pietari Suuri oli perustanut Pietarin ikkunaksi länteen, mutta Stalin syytti kaupungin kulttuurielämää rahmälläänolosta lännen edessä. Yksi erikoinen tapaus oli, kun stalinilainen propaganda hyökkäsi Leningradin kauppamessuja vastaan. Leningradin puoluejohtoa syytettiin ”sopimattomasta liiketoiminnasta” ja 214 Leningradin pomomiestä pidätettiin, 69 heistä teloitettiin ja 2000 Leningradin merkittävintä henkilöä poistettiin johtavista asemista.
Kovat kahinat oli myös Kuusisen klubilla juuri sata vuotta sitten. Osoitteessa Kamennoostorvki 26-28:ssa huoneistossa nro 106 tapahtui joukkomurha elokuun viimeisenä päivänä 1920. Suomalaiskommunistit olivat jakautuneet kahtia ja Tuominen kirjoittaa hauskasti: ”Suomalaiskommunistien enemmistön vähemmistö ampui siellä vähemmistön enemmistöä. Tuloksena kahdeksan kuollutta.”
Otto Wille Kuusisen mukaan nimetty klubi sijaitsi komeassa rakennuksesssa, jossa ennen vallankumousta oli asunut aatelisia ja muita porhoja. Vallankumouksen yhteydessä bolshevikit antoivat sen suomalaisten punapäälliköiden käyttöön ja talon ylimpään kerrokseen perustettiin erityinen Kuusisen klubi. Yksi siellä murhatuista oli SKP:n sotilaallisen siiven johtoon kuulunut Jukka Rahja, jonka kunniaksi on nimetty asuntoalue 25 km:n päässä Pietarista.
Rahjan ampui punaupseerikoulun oppilas Aku Paasi, jolla oli mukanaan seitsemän muuta oppositiomiestä. Pietarin Mars-kentän vallankumouksen marttyyrien hautausmaalla on Kuusisen klubin murhien muistokivi, jossa on uhrien nimien lisäksi teksti ”Suomalaisten valkokaartilaisten murhaamia”.
Myös valkosuomalainen Carl Gustaf Mannerheim sai muistomerkkinsä rakastamaansa kaupunkiin 2016. Se kiinnitettiin Venäjän armeijan teknillisen instituutin seinään Zaharevskaja-kadulle, mutta jatkuvien sotkemisten takia muistomerkki siirrettiin sotamuseon suojiin. Ilkivallantekijät katsovat Mannerheimin ja Suomen armeijan osallistuneen aktiivisesti Leningradin piiritykseen 1941-44.
Tarkkaan Tuominen käy läpi muitakin suomalaisia läheltä liippaavia paikkoja, Suomen asemasta ja Suomi-taloon suomalaisten hautapaikkoihin. Esimerkiksi Yrjö Maunu Sprengtporten on haudattu Smolenskin hautausmaalle – tarkka ohje: pääportilta suoraan eteenpäin, kääntyy oikealle ja kulkee 50 metriä.
Hyviä ohjeita saa myös votkanjuontiin, tähän tapaan: ”Kun katselee Leninin suunnasta (patsas) Suomen asemaa, niin sen vasemmalla puolella Komsomola 35:ssä toimii mainio rjumitsnaja nimeltään Po tsut tsut - - - Kun päämäärä on saavutettu, sielu ikään kuin täyttyy viisaudella ja mielihyvällä, käsitys itsestä ja ympäristöstä paranee ja sen seurauksena kontaktin luominen samassa tilassa oleviin ihmisiin on aivan erityisen helppoa. Elämä hymyilee, maailma syleilee ja velat muuttuvat saataviksi.”
Suomen rautatieaseman lähellä on myös kadut Finljandski prospekt ja Finski pereulok. Vasilinsaarella puolestaan on Finljandski pereulok.
Arvo Tuomisen sanoo Pietarin olevan hänelle energian ja innoituksen lähde. Tämän uskoo, kun kirjaa lukee. Valkoiset yöt, sateen raikkaus, Suomenlahden merituuli, Laatokan läheisyys… Eikä Vladimir Putinkaan unohdu, hänen synnyinkotinsa, 17 neliön huone on Nevski prospektin ja Liteiny prospektin tuntumassa Baskov pereulok 12:ssa. Vladimir-vauva kastettiin läheisellä Pastelja ulitsalla sijaitsevassa Kristuksen kirkastumisen katedraalissa 21.11.1952. Kirkkoa vastapäätä on Suomen konsulaatti.
kari.naskinen@gmail.com
