Kuvassa ovat Gurren linnan
rauniot Själlannin saarella lähellä Helsingöriä. Siellä lähellä
on myös Kronborgin linna, jossa Hamlet touhusi. Gurren linnassa
oltiin nyt Helsingin juhlaviikoilla, kun Musiikkitalossa esitettiin
Arnold Schönbergin
mahtava
teos Gurrelieder.
Musiikin asiantuntijat sanovat, että Schönberg sai paljon vaikutteita Richard Wagnerilta. Varsinkin Tristan ja Isolde oli jonkinlaisena esikuvana Gurreliederille, joka on kaksi tuntia kestävä sävellys isolle orkesterille, vielä isommalle kuorolle ja kuudelle solistille. Musiikkitalossa sen esittivät Helsingin ja Lahden kaupunginorkesterit, kolmesta kuorosta muodostettu 200 laulajan kuoro sekä solistit, joista suurenmoisesti erottui tunnettu Wagner-tenori, uusiseelantilainen Simon O´Neill.
Wagnerin tuo helposti mieleen heti alkusoitto, joka parin ensimmäisen minuutin aikana muistuttaa Siegfried-oopperassa laulavien metsänlintujen melodioita. Tästä herkästä alusta tämä myyttinen tarina lähtee kuitenkin synkille teille, kun päähenkilö, kuningas Waldemar näkee Itämeren Rügenin saarella kauniin Toven. Yhdessä he palaavat Själlantiin, johon Waldemar rakennuttaa Tovelle linnan. Kuningatar Helwig on pikkumainen, eikä hyväksy Waldemarin menettelyä ja panee oman rakastajansa Folkvardin tappamaan Toven.
Gurreliederin tekstistä ei kunnolla selviä, miten Folkvard asian hoitaa, mutta yhdessä kohtaa Metsäkyyhky laulaa, että ”Helwigin haukka se oli, joka Gurren kyyhkysen raateli”. Kun kotiin päästyäni perehdyin sävelteoksen pohjana olevaan Jens Peter Jacobsenin runoelmaan, paljastui murha myös jonkinlaiseksi kidutukseksi. Folkvard pani Toven kylpykammioon, johon pumpattiin kuumaa höyryä ja siihen Tove kuoli hyvin tuskallisella tavalla.
Hurja juttu, ja komeaa musiikkia. En ollut Gurreliederiä koskaan ennen kuullut kokonaisena, enkä etenkään konserttitilanteessa. Tuttuja Wagner-elementtejä siitä maallikkokin helposti tunnisti, mutta eri aikakautta Schönbergin kantaatti silti selvästi edustaa. Siinä ei ole samalla tavalla pitkiä melodisia ja harmonisesti eteneviä sävelkulkuja kuin Wagnerilla, mutta tehoja on.
Schönberg kuului siihen wieniläiseen säveltäjäryhmään, joka 1900-luvun alussa alkoi värkätä uudenlaista atonaalista musiikkia. Siinä ei ikään kuin pyöritä samojen sävellajien ympyrässä, vaan seassa on perinteisemmän musiikin ystävän korviin oudoilta tuntuvia yhdistelmiä. Vanhanpolven muusikoiden tuttu sanonta onkin, että ”1900-luvun kaksi suurta virhettä olivat atonaalisuus ja marxismi”.
Schönbergistä voi todeta niin, että hän siirtyi sopusointuisesta tyylistä ekspressionistiseen sävelkieleen. Tämä tyylisuunta syntyi samoihin aikoihin myös maalaustaiteessa, jossa konkreettisen kuvaamisen sijasta alettiin kuvata tunteita.
Kulttuurihistorioitsija Carl E. Schorske sanoi, että atonaalisuus syntyi ”omanlaisenaan tieteellisen ihmisen uutena, osin jumalaisena maailmanjärjestyksen asettamisena - - - pinnalle nousevat kuitenkin psyykestä kumpuavat intohimot”.
Jacobsenista taas sanotaan, että hän etsi uutta tietä modernistiselle runoudelle ja pohti olemassaolon kysymyksiä ateistisen maailmankuvansa pohjalta.
Sitten muutama yksityiskohta Gurreliederistä, kun satuin istumaan Musiikkitalossa hyvällä näköalapaikalla. Lyömäsoittajien rivistössä oli yksi kaveri, jolla oli edessään kaksi auton pölykapselia koverat puolet ylöspäin, ja niitä hän muutaman kerran kolisteli isolla kettingillä, jotka ilmeisesti olivat likaiset, koska aina hommaan ryhtyessään hän veti rukkaset käsiinsä.
Kuoron miehet pääsivät laulamaan ensimmäisen kerran tunnin ja vartin kohdalla, naiset vasta viisi minuuttia ennen loppua. Yksi kuoron naisista näytti lukevan romaania koko tuon odotteluajan.
Arnold Schönberg 1874 – 1951
Jens Peter Jacobsen 1847 – 1885
Richard Wagner 1813 – 1883
Carl E. Schorske 1915 - 2015
Gurrelieder 1900-11, ensiesitys 1913
kari.naskinen@gmail.com
Musiikin asiantuntijat sanovat, että Schönberg sai paljon vaikutteita Richard Wagnerilta. Varsinkin Tristan ja Isolde oli jonkinlaisena esikuvana Gurreliederille, joka on kaksi tuntia kestävä sävellys isolle orkesterille, vielä isommalle kuorolle ja kuudelle solistille. Musiikkitalossa sen esittivät Helsingin ja Lahden kaupunginorkesterit, kolmesta kuorosta muodostettu 200 laulajan kuoro sekä solistit, joista suurenmoisesti erottui tunnettu Wagner-tenori, uusiseelantilainen Simon O´Neill.
Wagnerin tuo helposti mieleen heti alkusoitto, joka parin ensimmäisen minuutin aikana muistuttaa Siegfried-oopperassa laulavien metsänlintujen melodioita. Tästä herkästä alusta tämä myyttinen tarina lähtee kuitenkin synkille teille, kun päähenkilö, kuningas Waldemar näkee Itämeren Rügenin saarella kauniin Toven. Yhdessä he palaavat Själlantiin, johon Waldemar rakennuttaa Tovelle linnan. Kuningatar Helwig on pikkumainen, eikä hyväksy Waldemarin menettelyä ja panee oman rakastajansa Folkvardin tappamaan Toven.
Gurreliederin tekstistä ei kunnolla selviä, miten Folkvard asian hoitaa, mutta yhdessä kohtaa Metsäkyyhky laulaa, että ”Helwigin haukka se oli, joka Gurren kyyhkysen raateli”. Kun kotiin päästyäni perehdyin sävelteoksen pohjana olevaan Jens Peter Jacobsenin runoelmaan, paljastui murha myös jonkinlaiseksi kidutukseksi. Folkvard pani Toven kylpykammioon, johon pumpattiin kuumaa höyryä ja siihen Tove kuoli hyvin tuskallisella tavalla.
Hurja juttu, ja komeaa musiikkia. En ollut Gurreliederiä koskaan ennen kuullut kokonaisena, enkä etenkään konserttitilanteessa. Tuttuja Wagner-elementtejä siitä maallikkokin helposti tunnisti, mutta eri aikakautta Schönbergin kantaatti silti selvästi edustaa. Siinä ei ole samalla tavalla pitkiä melodisia ja harmonisesti eteneviä sävelkulkuja kuin Wagnerilla, mutta tehoja on.
Schönberg kuului siihen wieniläiseen säveltäjäryhmään, joka 1900-luvun alussa alkoi värkätä uudenlaista atonaalista musiikkia. Siinä ei ikään kuin pyöritä samojen sävellajien ympyrässä, vaan seassa on perinteisemmän musiikin ystävän korviin oudoilta tuntuvia yhdistelmiä. Vanhanpolven muusikoiden tuttu sanonta onkin, että ”1900-luvun kaksi suurta virhettä olivat atonaalisuus ja marxismi”.
Schönbergistä voi todeta niin, että hän siirtyi sopusointuisesta tyylistä ekspressionistiseen sävelkieleen. Tämä tyylisuunta syntyi samoihin aikoihin myös maalaustaiteessa, jossa konkreettisen kuvaamisen sijasta alettiin kuvata tunteita.
Kulttuurihistorioitsija Carl E. Schorske sanoi, että atonaalisuus syntyi ”omanlaisenaan tieteellisen ihmisen uutena, osin jumalaisena maailmanjärjestyksen asettamisena - - - pinnalle nousevat kuitenkin psyykestä kumpuavat intohimot”.
Jacobsenista taas sanotaan, että hän etsi uutta tietä modernistiselle runoudelle ja pohti olemassaolon kysymyksiä ateistisen maailmankuvansa pohjalta.
Sitten muutama yksityiskohta Gurreliederistä, kun satuin istumaan Musiikkitalossa hyvällä näköalapaikalla. Lyömäsoittajien rivistössä oli yksi kaveri, jolla oli edessään kaksi auton pölykapselia koverat puolet ylöspäin, ja niitä hän muutaman kerran kolisteli isolla kettingillä, jotka ilmeisesti olivat likaiset, koska aina hommaan ryhtyessään hän veti rukkaset käsiinsä.
Kuoron miehet pääsivät laulamaan ensimmäisen kerran tunnin ja vartin kohdalla, naiset vasta viisi minuuttia ennen loppua. Yksi kuoron naisista näytti lukevan romaania koko tuon odotteluajan.
Arnold Schönberg 1874 – 1951
Jens Peter Jacobsen 1847 – 1885
Richard Wagner 1813 – 1883
Carl E. Schorske 1915 - 2015
Gurrelieder 1900-11, ensiesitys 1913
kari.naskinen@gmail.com
