Kuntien taidelaitoksia viedään kohti bisneslähtöistä mallia

Kunnallisia teattereita ja orkestereita on eri puolilla maata yhtiöitetty. Suuntaus kohti markkinalähtöisiä toimintamalleja jatkuu, ja käyttöön tulee erilaisia vaihtoehtoja. Viimeksi on Hämeenlinnassa päätetty muuttaa teatterin tuotantomalli sellaiseksi, että tilataan entistä enemmän vierailuesityksiä. Konsulttina tässä oli Elinkeinoelämän valtuuskunnan entinen johtaja Matti Apunen, jonka perustelu oli, että ”markkinoiden tarjonta on aina laajempaa kuin yksittäisen, keskikokoisen teatterin oma potentiaali”.

Jyväskylässä on samaa henkeä. Kaupungin talousjohtaja Ari Hirvensalo on ehdottanut, että kaupunki luopuisi kokonaan omasta laitosteatteristaan ja kaupunginorkesteristaan ja keskittyisi pelkästään tilojen vuokraamiseen vierailijoille. Hirvensalo ei ymmärrä, että Jyväskylässä haaveillaan nyt 50 miljoonaa euroa maksavasta konserttitalosta tuhannelle konserteissa käyvälle kaupunkilaiselle.

Lahdessa on taide ja urheilu keskitetty samaan lautakuntaan, joka ensi tiistaina käsittelee sivistystoimenjohtaja Tiina Granqvistin esitystä kaupunginteatterin yhtiöittämisestä. Nykykielenkäytön mukaisella perustelulla hän sanoo, että osakeyhtiö on ”ketterämpi ja notkeampi” kuin kunnallinen laitos.

Kaikki tietävät, mistä on kysymys. Kuntien järjestämiä palveluja halutaan pilkkoa pois kansanvaltaisesta järjestelmästä, jolloin päästään nykyistä itsenäisempään toimintaan. Taidelaitosten kohdalla tämä johtaa samalla siihen, että oltaessa kokonaan vapaan markkinatalouden järjestelmässä pitää rimaa laskea alemmas kohti viihdettä.

On oikeastaan käsittämätöntä, että viihdeteattereita ollenkaan tarvitaan, olkoot ne sitten kunnallisia laitoksia tai kunnan omistamia yhtiöitä. Televisiosta tulee kevyttä viihdettä 24 tuntia vuorokaudessa, joten miksi sitä samaa soopaa varten ylläpidetään isoja laitoksia kuntalaisten verorahoilla.

Lahden kunnallinen kaupunginorkesteri on onneksi suurimmalta osaltaan luopunut takavuosilta tutuista viihdekonserteista, mutta kaupunginteatterin ohjelmisto on aina sisältänyt turhaa hömppää.

Jos teatterista tehdään omalla toiminnallaan ylläpidettävä osakeyhtiö, se joutuu entistä enemmän turvautumaan viihteelliseen ohjelmistoon. Näön vuoksi se tuo ensi-iltoihin myös jonkin Tshehovin ja joskus peräti Shakespearen näytelmän, mutta taloutensa turvaamiseksi ohjelmiston on oltava aivan muuta.

Säveltäjä Kalevi Aho sanoi alkukesästä Naantalin musiikkijuhlilla, joilla Lahden kaupunginorkesterikin esiintyi, että kilpailuyhteiskuntaan siirtyminen on merkinnyt kulttuurielämällekin isoa muutosta: ”Uutta kevyen viihteen muotoa alettiin kutsua massakulttuuriksi, ja tälle ilmiöille haluttiin tunnustusta. Säveltäjä Kari Rydman totesi poleemisesti, että hyvä iskelmä on parempi kuin huono sinfonia.”

Tämä oli tulosta siitä 1960-luvulla syntyneestä kulttuuriradikalismista, jossa kaikki pyrittiin tasapäistämään ja massoittamaan. Tyypillistä on, kuten Kalevi Aho Naantalissa sanoi, että kun Helsingin Sanomien toimittaja Mari Koppinen kirjoitti kolumnin Toivo Kärjestä, hän lausui mielipiteenään Topi Kärjen olevan aivan samanveroinen, yhtä tärkeä säveltäjä kuin Sibelius.

”Kilpailutalous syntyi itse asiassa vaivihkaa ja yllättäen muodin kaltaisena muutoksena, joka koski muitakin länsimaita kuin Suomea. Siihen vaikuttivat voimakkaasti etenkin Ronald Reaganin valtakausi Yhdysvalloissa ja samanaikainen Margaret Thatcherin aika Britanniassa. Seurauksena on ollut, että myös Suomessa on lähestytty angloamerikkalaista uusliberalistista talousmallia, mikä on merkinnyt pohjoismaisen hyvinvointivaltion aatteen osittaista romuttamista”, sanoi Aho.

Lahdessa halutaan nyt teatterikin mukaan tähän kilpailutalouteen, jossa ihmisiä ja toimintoja kilpailutetaan. Ajatellaan, että kun kuntalaisille – nykyisin puhutaan asiakkaista – annetaan mahdollisuus itse valita, niin syntyy tehokas ja ideaalisesti toimiva yhteiskunta, jossa ihmisillä on aikaisempaa suurempi vaikutusvalta.

Teatterin tapauksessa tämä tarkoittaa, että tehdään ohjelmistovalintoja nimenomaan asiakkaiden toiveiden perusteella. Siis kun tilastoista nähdään tietyntyyppisten näytelmien tuovan hyvin katsojatuloja, niin tehdään niitä lisää.

Okei okei, tietysti kärjistän, mutta kyllä tosiasiat tilannetta tähän suuntaan vievät. Kilpailutalouteen siirtymisestä puhuu myös sivistysjohtaja Tiina Granqvist, kun vetoaa ketteryyteen ja notkeuteen. Nykyajalle on ominaista tällainen uuskieli, jossa puhutaan myös dynaamisista vaikutuksista, norminpurkutalkoista, jatkuvista muutospaineista ja innovaatioista.

Kokonaiskuva ei silti ole sellainen kuin tasa-arvoisen massakulttuurin puolustajat väittävät. Edelleen on olemassa erikseen korkeakulttuuria ja karkeakulttuuria. Kuvaavaa on, että ensi viikolla Kansallisoopperassa ensi-iltaan tulevan Richard Wagnerin Reininkullan kaikki esitykset on myyty loppuun, samoin ensi toukokuun lopulla tulevan Valkyyrian.

kari.naskinen@gmail.com