Lahden kansainvälinen urkuviikko
esitti tiistaina
Ristinkirkossa Joonas
Kokkosen oopperan
Viimeiset
kiusaukset. Se
kuuluu niihin ”karvalakkioopperoihin”, joita aikoinaan moitittiin
musiikillisesta yksinkertaisuudesta, oikeastaan junttimaisuudesta.
Tässä
Kokkosen ainoassa oopperassa yksinkertaisuutta korostaa sekin,
että tuttua Sinuhun
turvaan, Jumala -virttä
veivataan moneen kertaan. Mikähän
luonnehdinta tämän illan esityksestä pitäisi antaa, kun
karvalakkioopperassa
oli tällä
kertaa vielä
orkesteri korvattu uruilla ja pianolla?
Karvalakki ilman karvoja? Lavastuksina toimivat muutamat aidanseipäät kirkon alttarilla ja valkoiselle seinälle heijastetut haaleat valokuvat. Lisäksi kun hyvään on viimeisten parin vuosikymmenen aikana totuttu, niin tekstityslaitteen puuttuminen Ristinkirkosta tietenkin oli vaje; varsinkaan sopraanolaulun sanoista ei tässä salissa saa oikeastaan mitään selvää.
Tästä kaikesta huolimatta esitys oli vakuuttava, sillä solistit olivat erinomaisia. Vaikka eivät ole aivan tämän hetken ykköstähtikaartia, niin Kansallisoopperasta ja muualtakin tuttuja joka tapauksessa: Paavo Ruotsalaisena lauloi Juha Pikkarainen, Paavon vaimo Riitta oli Sirkka Parviainen ja muita olivat mm. Jaakko Hietikko, Raimo Laukka, Kristian Lindroos ja Lassi Virtanen.
Kysymyksessä ei ollut oopperan konserttiversio, vaikka puitteet karvalakkimaiset olivatkin. Esiintyjille oli tehty rooliasut ja he myös näyttelivät rooliensa mukaisesti. Toinen esityskerta on sunnuntaina 11.8. klo 15.
HIHHULEITA JA
NOITA-AKKOJA?
Oopperan pohjana on säveltäjän pikkuserkun Lauri Kokkosen samanniminen näytelmä, joka sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa 1959. Se oli iso teatteritapaus, mutta ei mennyt kaikkiin katsojiin. Lauri Kokkosen poika Erkki Kokkonen kirjoitti äskettäin Kaleva-lehdessä karvahattukirjailija Ilmari Kiannon kommenteista, jotka tämä oli lähettänyt Kalevaan. Moderni näytelmä ei ollut miellyttänyt 85-vuotiasta kirjailijaa:
"Verhot vedettiin auki. Mitä kummaa - hihhuleitako siinä esitettiin? Ja tanssivia noita-akkoja. Mielisairaitako? Kappale oli minulle täydellinen pettymys. Näytelmän oli laatinut kirjailijaksi mainittu kansakoulunopettaja Lauri Kokkonen. Musiikin säveltänyt muistaakseni Usko Meriläinen. Pääosan esittäjällä oli kiusallinen tehtävä. En ollut tottunut näkemään Veikko Sinisaloa mokomassa roolissa - eivätkä hänen lahjansa tässä kiusankappaleessa päässeet lainkaan esille. Minuun hänen polvilleen lankeemisensa ja rukoilunsa vaikutti melkein jumalanpilkalta."
Ehkä syynä Kiannon viihtymättömyyteen oli se, että hän oli saapunut Helsingistä Arvo Turtiaisen kanssa henkilöautolla. Koska matkalla nautittiin kahviakin väkevämpää juomaa, niin eväät teatterinautinnolle oli syöty. Kianto tunnusti, että piti oksentaa ennen Tamperetta.
Myöhemmin samana vuonna näytelmä esitettiin myös Helsingin Kansanteatterissa sekä seuraavina vuosina Kuopiossa, Oulussa ja Kajaanissa. Viimeksi se on esitetty Kokkolan kaupunginteatterissa 2004.
Joonas Kokkonen oli tutustunut näytelmätekstiin jo ennen TTT:n esitystä, kun hän oli tavannut pikkuserkkunsa Pielavedellä. Lauri Kokkonen oli juuri saanut valmiiksi tämän kolmannen näytelmänsä. Joonas Kokkonen pyysi Lauria lukemaan näytelmänsä, jossa 1800-luvun tunnetuin suomalainen talonpoika ja maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen käy kuolinyönään läpi elämäänsä. Erkki Kokkonen kirjoitti nyt Kalevassa Joonas Kokkosen sanoneen parituntisen luennan jälkeen, että "tuohan on valmis oopperalibretto. Se ei kaipaa kuin lyhentämistä, koska laulettu sana kestää paljon kauemmin kuin puhuttu".
Vasta 1975 Viimeisten kiusausten sävellystyö oli valmis. Kansallisoopperassa se sai kantaesityksensä 2.9.1975. Ohjaajana oli Sakari Puurunen, joka oli ohjannut sen jo näytelmänä Kansanteatterissa.
Kansallisoopperassa Paavo Ruotsalaista esitti Martti Talvela ja vaimoa Riittaa Ritva Auvinen. Komea oli solistikaarti muutenkin: Seppo Ruohonen, Matti Lehtinen, Taru Valjakka, Eini Liukko-Vaara, Kalevi Koskinen, Tapani Valtasaari jne. Kun näin Viimeiset kiusaukset 1994, päärooleissa lauloivat Esa Ruuttunen ja Satu Vihavainen.
Ei ole tähän hätään tilastoa suomalaisten oopperoiden maailmanesitysten lukumääristä, mutta eiköhän Viimeiset kiusaukset ole aivan kärkeä (Tukholma, Oslo, Lontoo, Wiesbaden, Zürich, New York, Berliini).
kari.naskinen@gmail.com
Karvalakki ilman karvoja? Lavastuksina toimivat muutamat aidanseipäät kirkon alttarilla ja valkoiselle seinälle heijastetut haaleat valokuvat. Lisäksi kun hyvään on viimeisten parin vuosikymmenen aikana totuttu, niin tekstityslaitteen puuttuminen Ristinkirkosta tietenkin oli vaje; varsinkaan sopraanolaulun sanoista ei tässä salissa saa oikeastaan mitään selvää.
Tästä kaikesta huolimatta esitys oli vakuuttava, sillä solistit olivat erinomaisia. Vaikka eivät ole aivan tämän hetken ykköstähtikaartia, niin Kansallisoopperasta ja muualtakin tuttuja joka tapauksessa: Paavo Ruotsalaisena lauloi Juha Pikkarainen, Paavon vaimo Riitta oli Sirkka Parviainen ja muita olivat mm. Jaakko Hietikko, Raimo Laukka, Kristian Lindroos ja Lassi Virtanen.
Kysymyksessä ei ollut oopperan konserttiversio, vaikka puitteet karvalakkimaiset olivatkin. Esiintyjille oli tehty rooliasut ja he myös näyttelivät rooliensa mukaisesti. Toinen esityskerta on sunnuntaina 11.8. klo 15.
HIHHULEITA JA
NOITA-AKKOJA?
Oopperan pohjana on säveltäjän pikkuserkun Lauri Kokkosen samanniminen näytelmä, joka sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterissa 1959. Se oli iso teatteritapaus, mutta ei mennyt kaikkiin katsojiin. Lauri Kokkosen poika Erkki Kokkonen kirjoitti äskettäin Kaleva-lehdessä karvahattukirjailija Ilmari Kiannon kommenteista, jotka tämä oli lähettänyt Kalevaan. Moderni näytelmä ei ollut miellyttänyt 85-vuotiasta kirjailijaa:
"Verhot vedettiin auki. Mitä kummaa - hihhuleitako siinä esitettiin? Ja tanssivia noita-akkoja. Mielisairaitako? Kappale oli minulle täydellinen pettymys. Näytelmän oli laatinut kirjailijaksi mainittu kansakoulunopettaja Lauri Kokkonen. Musiikin säveltänyt muistaakseni Usko Meriläinen. Pääosan esittäjällä oli kiusallinen tehtävä. En ollut tottunut näkemään Veikko Sinisaloa mokomassa roolissa - eivätkä hänen lahjansa tässä kiusankappaleessa päässeet lainkaan esille. Minuun hänen polvilleen lankeemisensa ja rukoilunsa vaikutti melkein jumalanpilkalta."
Ehkä syynä Kiannon viihtymättömyyteen oli se, että hän oli saapunut Helsingistä Arvo Turtiaisen kanssa henkilöautolla. Koska matkalla nautittiin kahviakin väkevämpää juomaa, niin eväät teatterinautinnolle oli syöty. Kianto tunnusti, että piti oksentaa ennen Tamperetta.
Myöhemmin samana vuonna näytelmä esitettiin myös Helsingin Kansanteatterissa sekä seuraavina vuosina Kuopiossa, Oulussa ja Kajaanissa. Viimeksi se on esitetty Kokkolan kaupunginteatterissa 2004.
Joonas Kokkonen oli tutustunut näytelmätekstiin jo ennen TTT:n esitystä, kun hän oli tavannut pikkuserkkunsa Pielavedellä. Lauri Kokkonen oli juuri saanut valmiiksi tämän kolmannen näytelmänsä. Joonas Kokkonen pyysi Lauria lukemaan näytelmänsä, jossa 1800-luvun tunnetuin suomalainen talonpoika ja maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalainen käy kuolinyönään läpi elämäänsä. Erkki Kokkonen kirjoitti nyt Kalevassa Joonas Kokkosen sanoneen parituntisen luennan jälkeen, että "tuohan on valmis oopperalibretto. Se ei kaipaa kuin lyhentämistä, koska laulettu sana kestää paljon kauemmin kuin puhuttu".
Vasta 1975 Viimeisten kiusausten sävellystyö oli valmis. Kansallisoopperassa se sai kantaesityksensä 2.9.1975. Ohjaajana oli Sakari Puurunen, joka oli ohjannut sen jo näytelmänä Kansanteatterissa.
Kansallisoopperassa Paavo Ruotsalaista esitti Martti Talvela ja vaimoa Riittaa Ritva Auvinen. Komea oli solistikaarti muutenkin: Seppo Ruohonen, Matti Lehtinen, Taru Valjakka, Eini Liukko-Vaara, Kalevi Koskinen, Tapani Valtasaari jne. Kun näin Viimeiset kiusaukset 1994, päärooleissa lauloivat Esa Ruuttunen ja Satu Vihavainen.
Ei ole tähän hätään tilastoa suomalaisten oopperoiden maailmanesitysten lukumääristä, mutta eiköhän Viimeiset kiusaukset ole aivan kärkeä (Tukholma, Oslo, Lontoo, Wiesbaden, Zürich, New York, Berliini).
kari.naskinen@gmail.com
