Kun Englannissa valmistauduttiin Elisabet
II:n kruunajaisiin, syntyi kimurantti
tilanne televisioinnin takia. Koskaan ennen ei kruunajaisia ollut tuotu
julkisuuteen tuon uuden tiedotusvälineen kautta. Kuningatar itsekään ei pitänyt
ajatuksesta, ja Canterburyn arkkipiispa Geoffrey
Fisher sanoi, että ”televisio on massoille tarkoitettua viihdettä, joka
mahdollisesti on maailman suurimpia vaaroja”. Sulhanen oli samaa mieltä, Philip sanoi, että ”televisio on aivan
sama kuin keltainen lehdistö”.
Tämä on nyt tuttua asiaa Netflixin erinomaisen The Crown -sarjaelokuvan ansiosta. Kolmas tuotantokausi siitä tulee
aivan kohta.
Kruunajaiset oli sovittu järjestettäväksi 2.6.1953, ja edellisen vuoden
lokakuussa hallituskin päätti kieltää televisioinnin, jotta ”Hänen
majesteettiinsa välttyisi tarpeettomalta paineelta”. Toisin kuitenkin kävi,
mutta ongelmat jatkuivat, kun kävi selväksi, että kaikki alahuoneen jäsenet
eivät mahtuisi Westminster Abbeyn kirkkosaliin ainakaan kunnon paikoille.
Jokaiselle ylähuoneen jäsenelle puolisoineen sentään varattiin hyvät
istumapaikat.
Elisabet II:sta siis tuli ensimmäinen tv-kuningatar, mutta sen verran
hillitysti kuvaaminen suorassa lähetyksessä tehtiin, että hänen kasvoistaan ei
otettu lähikuvia, ja pyhät toimitukset, voitelu ja ehtoollisen nauttiminen
kuvattiin takaapäin. Jo edellisvuonna Elisabet II:n joulupuhe oli esitetty
telkkarissa niin, että puhe kuului, mutta kuvaruudussa näkyi vain mikrofoni ja lepattava
valokuva kuningattaresta. Elisabet kärsi selvästi kamerakammosta, josta
tietenkin vähitellen pääsi eroon.
Televisiointi oli luonnollisesti suurmenestys. Televisio oli jo hieman
yleistynyt, ja rikostilastotkin osoittivat, että kruunajaispäivänä tehtiin
rikoksia selvästi vähemmän kuin normaalisti. (Mitenkähän Suomessa linnanjuhlien
ja jääkiekon MM-kisojen aikan?)
The Crownista on nyt ilmestynyt
kirjakin. Sen teki tv-sarjassa historian asiantuntijana toiminut Robert Lacey, joka on kirjoittanut
Elisabet II:n elämäkertateoksen ja kirjoittanut kuningattaresta muutenkin yli
40 vuoden ajan. Kirja täydentää runsain mitoin niitä tapahtumia, joita
tv-sarjassa kuvataan.
Lacey kertoo, että tv-sarja perustuu tosiasioihin, mutta siinä on myös
sepitettä historiallisen draaman ikivanhan perinteen mukaisesti. Tällaisista
vanhemmista draamoista Lacey mainitsee Friedrich
Schillerin näytelmän Maria Stuart (1800),
jossa skottien kuningatar Maria Stuart tapaa
Elisabet I:n, vaikka he eivät
koskaan todellisuudessa tavanneetkaan.
Tällaistenkin seikkojen takia kirja on hyvä oheislukemisto tv-sarjan nähneille.
Siinä on paljon mielenkiintoista tietoa, esimerkiksi pieni ote Elisabetin ja
Philipin 1500 häälahjan luettelosta 1947: rouva David Muddilta pari nailonsukkia, rouva E. Klaroodilta myös pari nailonsukkia, neiti Ethel Newcombelta pala vanhaa pitsiä.
ELISABET TUNSI
ASEMANSA JO VARHAIN
Kerran pikkutyttönä Elisabet oli kuningataräiti Maryn kanssa jossain hienossa konsertissa. Kun Mary huomasi
pojantyttärensä kiemurtelevan penkillä kärsimättömästi, hän kysyi, joko
Elisabet haluaisi lähteä kotiin.
”Voi ei, isoäiti”, kuului vastaus, ”emme voi lähteä pois ennen loppua. Ajattele
kaikkia niitä ihmisiä, jotka odottavat näkevänsä meidät ulkopuolella.” Silloin
isoäiti oitis komensi hovineidin saattamaan pikkutytön ulos takaovesta ja
viemään taksilla kotiin.
Julkisuudelta ei päässyt pakoon. Lehdistö ja uusi televisio olivat jatkuvasti
lähettyvillä, kun Elisabet prinsessana ja sitten kuningattarena liikkui kotinsa
ulkopuolella. Tämä koski perheen muitakin jäseniä. Prinsessa Margaretin ja hävittäjälentäjä Peter Townsendin romanssi oli niin
kovaa jutunainesta, että alta pois. Kesällä 1953 Daily Mirror julkaisi etusivullaan äänestyslomakkeen, jolla lukijat
voivat ottaa kantaa siihen, pitäisikö Margaretin naida 26 vuotta vanhempi,
eronnut mies.
Lomakkeita palautettiin yli 70 000. Eikä siis mitään helppoa
nettiäänestystä, vaan lomake kuoreen, postimerkki päälle ja kirjelaatikkoon.
Naimisiinmenoa kannatti 67 907 ja 2235 oli sitä vastaan. Britannian
lehdistöneuvosto kiirehti moittimaan lehteä asiattomuudesta. Naimisiin Margaret
ja Townsend eivät menneet.
Sarjaelokuvan kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella Elisabet II:n roolissa on
suloinen mutta päättäväinen Claire Foy (kuvassa), mutta kolmannelle kaudelle näyttelijä vaihtuu kolhommaksi Olivia Colmaniksi. Prinsessa Dianan esittäjää en nettiä selaamalla
löytänyt.
kari.naskinen@gmail.com