Amerikkalainen rikoselokuva Varjojen
kadut (1937) on niitä elokuvia, jotka varsinaisesti on tehty yhteiskunnallisten
ongelmien ja epäoikeudenmukaisuuksien tuomiseksi esille. Nousua filmitähteyteen
jo tehnyt Humphrey Bogart on
etsintäkuulutettu murhaaja, joka kasvoleikkauksen jälkeen palaa kotikulmilleen
New Yorkiin tapaamaan äitiään ja entistä naisystäväänsä. Rikoskin tapahtuu
elokuvan jälkipuoliskolla, mutta varsinaisesti käsitellään sitä umpikujaa,
johon voimakkaasti kasvavassa kaupungissa on ajauduttu.
Elokuvan alkuperäinen nimi Dead End tarkoittaa
umpikujaa. Tämä teksti on esimerkiksi päättyvää katua osoittavissa
liikennemerkeissä. Tällaisia vaikeita paikkoja on syntynyt, kun tässä
tapauksessa Long Islandille on alettu rakentaa isoja kerrostaloja
slummiutuneiden asuinalueiden reunamille. Vanhoissa kämpissä asuu vielä
perheitä, mutta aivan niiden kylkeen on noussut kalliita asuntoja rikkaille.
Willian Wylerin ohjaamassa
elokuvassa ongelma kärjistyy, kun uuden talon pääovi talon julkisivulla on
joutunut remonttiin ja asukkaiden kulku on ohjattu takapuolella olevan
huolto-oven kautta. Ovella on hienossa virkapuvussaan ovimies (Ward Bond), mutta hän ei pysty pitämään
yllä järjestystä, kun köyhien perheiden lapset nahinoivat edustalla.
Konflikteja syntyy ja tähän jatkuvaan häiriötilaan saapuu nyt gangsteri ”Baby
Face” Martin kaverinsa kanssa.
Luokkaristiriita tulee esille. Sitä on käsikirjoituksessaan korostanut Wylerin
kanssa kolme muutakin elokuvaa tehnyt vasemmistolainen Lillian Hellman, joka 1950-luvulla joutui Hollywoodin mustalle
listalle. Juuri ennen Dead Endin tekemistä
hän oli käynyt Euroopassa, mm. Espanjassa ja Neuvostoliitossa, ja kommunistinen
ideologia oli mennyt veriin. Tätä kehitystä edesauttoi hänen rakkaussuhteensa kirjailija
Dashiell Hammettiin, joka oli tunnettu
vasemmistoaktivisti. Myös hänet pantiin mustalle listalle Joseph McCarthyn kommunistivainojen yhteydessä. Hammettin
romaanista oli jo ennen Dead Endiä tehty
elokuva Maltan haukka (1931), ja
uudelleen tunnetumpi versio 1941 pääosassa Humphrey Bogart.
Lillian Hellmannin käsikirjoittamaa, Arthur
Pennin ohjaamaa Armottomia (1966)
on mainittu antiamerikkalaisimmaksi elokuvaksi, joka koskaan on tehty.
Dead Endin yksi avainkohtaus on se,
kun uudessa talossa asuva mies, tunnetun lakimiehen veli ei tunne armoa köyhän
perheen poikaa kohtaan. Poikien tappelunnujakan jälkeen mies ottaa pojan
kiinni, mutta saa pienen nirhaisun veitsestä. Poliisi paikalle ja poika mukaan.
Lakimiehen veljenkin sana on passipoliisille laki. Käy selväksi, että tuon välikohtauksen
seurauksena poika joutuu kasvatuslaitokseen, kunnes täyttää 21 vuotta. Elämä
pilalla.
Lopuksi Dead End muuttuu puolittaiseksi
Happy Endiksi, kun pojan aikuisen siskon miesystävä Dave (Joel McCrea) ampuu gangsterin ja saa siitä isohkon palkkion. Dave
lupaa käyttää palkkion pojan pelastamiseksi, mutta näitä tulevia asioita ei
elokuvassa enää näytetä.
Umpikuja joka tapauksessa on läsnä. Hienostotalon yläkerran isolla parvekkeella
musiikki soi ja porukka tanssii, alhaalla kadulla resupekat kinaavat 25
sentistä.
kari.naskinen@gmail.com