Effi Briest – Fassbinder hylkäsi kauniin hirttosilmukkansa

Saksan sodanjälkeisen elokuvan yksi suurimmista oli Rainer Werner Fassbinder (1945 - 1982). Vuonna 1997 New Yorkin MoMA omisti kaksi kuukautta hänen elokuvilleen. Suomessa niitä kaikkia ei ole teatterilevityksessä ollut, mutta suurin osa löytyy dvd-versioina. Yksi erikoisimmista Fassbinderin tuotannon sisällä on Effi Briest (1974), joka perustuu 1800-luvulla eläneen Theodor Fontanen samannimiseen romaaniin nuoren naisen kohtalosta. Kirjaa en tunne, mutta Fassbinderin elokuva Effi von Briestin vaikeuksiin ajautuneesta avioliitosta huolimatta on hurjista elokuvistaan tunnetun ohjaajan kaunein.

Fassbinder ehti tehdä kiihkeässä aikataulussa yli 30 pitkää elokuvaa, lisäksi tv-sarjaelokuvia ja muutamia lyhytelokuvia. Lisäksi hän oli mukana teattereissa. Kiihkeitä olivat myös Fassbinderin elokuvat. Fassbinder käsitteli paljon erilaisten vähemmistöjen ongelmia, eikä useinkaan saanut suuren katsojakunnan suosiota. Keskeisiä aiheita olivat myös Saksan lähihistorian kipupisteet. Effi Briest on toisenlainen, suuri kertomus rakkaudettomasta, mutta sivistyneesti hoidetusta avioliitosta ja -erosta. Tosin myös yhdestä vähemmistöstä, alistetuista naisista. Jo viisi vuotta aiemmin Fassbinder oli käsikirjoittanut ja ohjannut elokuvan Rakkaus kylmempi kuolemaa, joka nimenä sopisi myös Effi Briestin avioliittokuvaukselle.

Jos joutuisi katsomaan elokuvan tietämättä tekijää, ei Fassbinder tulisi heti mieleen. Elokuva on kaikilta osiltaan hienostunut, tyylikäs. Lavastus ja mustavalkokuvaus ovat niin täydellisiä, että elokuvaa voisi katsoa vaikka ilman puhetta ja tekstitystä. Ihmiset ovat kuin taideteoksia sinänsä, henkilöohjaus on ollut hienopiirteisen herkkää. Kaikki Fassbinderinsä omaksuneet eivät tätä kuitenkaan ole osanneet hyväksyä, kuten esimerkiksi Fassbideristä elämäkertakirjan tehnyt Filmihullun päätoimittaja Lauri Timonen: ”Näyttelijät näyttelevät jähmeästi kuin kalat, jopa Hanna Schygullan suoritus on suhteellisen vaatimaton. Tempo on hidas, kamera liikkuu tavallista kitsaammin. Vimma ja rytmi on hukattu. (Pelko jäytää sielua, Rosebud 2019)

Peter von Bagh puolestaan kuittaa Effi Briestin yhden rivin maininnalla isossa Elokuvan historiassaan (Otava, 1998). Ei siis ihme, etteivät suomalaiset maahantuojat ole viitsineet tätä mestariteosta teatterilevitykseen hankkia.

Kyllä Fassbinder itsekin luonnollisesti tiesi, että Effi Briest oli poikkeuksellinen elokuva häneltä. Se kuitenkin todistaa, että Fassbinder oli mestari, nerokin. Hän näytti taiteilijuudestaan toisenlaisen puolen, mihin ei ollut aiemmin päästy sisään. Harmi vain, että Fassbinder koki tämän tyylilajin loistavasta onnistumisestaan huolimatta itselleen vieraaksi ja sanoi, ettei ”halunnut tehdä siitä itselleen hirttosilmukkaa” ja palasi tekemään enemmän omaan tyyliinsä paremmin istuvia tarinoita.

Kertomus Effi Briestin avioliitosta sijoittuu 1880-luvun Preussiin. Aristokraattiperheen 17-vuotias tytär järjestetään naimisiin 38-vuotiaan paroni Geert von Instettenin kanssa. Yksi luokkaraja ylitetään, mutta se vielä ei ole ongelma. Kaikki alkaa myös sujua näennäisesti hyvin, joskin Effin isä sanoo vaimolleen puolitosissaan, että tämä olisi sopinut Instettenille paremmin kuin Effi. Instetten kohtelee Effiä hyvin, mutta suuria tunteita ei näytä olevan. Effi on kaunis edustusvaimo, joka myös sopeutuu rooliinsa ja kätkee tunteensa. Koti-ikävä kuitenkin tulee, mutta kun sellaiset vouhotukset on tukahdutettava, alkavat psykosomaattiset sairaudet vaivata. Tässä kohtaa ollaan niissä Fassbinderin perusaiheissa, joissa perhe-elämä on aina taistelutanner. Effi ja Instettet vetävät porvarisperheroolinsa kuitenkin taitavasti, joten ulospäin kaikki on tip top. Eikä Instettet edes hakkaa Effiä.

Sitten kuvaan tulee perheen ystävä, majuri Crampas ja romanttinen suhde syntyy, taaskin hillitty ja muut huomioon ottava. Instetten ja Effi saavat lapsenkin, mutta peli alkaa olla pelattu loppuun, kun Instettenille selviää Effin lämmin suhde Crampasiin. Kaksintaistelukin siitä syntyy ja Instetten ampuu Crampasin kuoliaaksi. Häväistys on joka tapauksessa tapahtunut ja Instetten eroaa Effistä. Edelleenkään ei huudeta eikä mesota. Effi vain on sen ajan ja moraalin uhri, jolla ei ole voimaa taistella häntä sitovaa yhteiskunnallista käyttäytymisnormia vastaan.

Elokuvan koko nimi on Fontane: Effi Briest oder Viele, die eine Ahnung haben von ihren Möglichkeiten und Bedürfnissen und trotzdem das herrschende System in ihrem Kopf akzeptieren durch ihre Taten und somit festigen und durchaus bestätigen (Fontane: Effi Briest tai monet muut, jotka ovat tietoisia omista kyvyistään ja tarpeistaan, vain hyväksyvät ajatuksissaan ja teoissaan vallitsevan järjestelmän ja vahvistavat sitä). Effi on yksi monista. Effin elämä muuttuu. Pieni lapsi jää erossa isälle, mutta Effi syyllistää myös itseään ja pyytää äitiään kertomaan Instettenille, että hän antaa anteeksi ja että hän on nyt rauhassa. Effi kuolee vuoden kuluttua ja äiti miettii puutarhassa, ovatko he vanhemmat jotenkin syyllisiä Effin kohtaloon, mutta isä toppuuttelee: ”Voi Luise, anna olla, se on liian laaja aihe.”

Fassbinder (kuvassa) sanoi: "Haluan olla elokuvalle mitä Shakespeare oli teatterille, Marx politiikalle ja Freud psykologialle." Kun Fassbinder kuoli huumeiden, alkoholin ja työnteon yliannostukseen, hänen kädestään löytyi käsikirjoitustekstiä Rosa Luxemburg -elokuvaa varten.

Rainer Werner Fassbinder syntyi porvarillisessa kulttuurikodissa pienessä kylpyläkaupungissa Bad Wörishofenissa Baijerissa. Äiti kasvatti ainoan lapsensa, jolla oli vain satunnainen yhteys lääkäri-isäänsä, kun vanhemmat olivat eronneet pojan ollessa viisivuotias. Rudolf Steiner -peruskoulun käytyään hän innostui erityisesti elokuvista ("viisi kertaa viikossa, usein kolme elokuvaa päivässä"). Tähän oli sellainen käytännön syy, että hän oli paljon poissa kotoa, koska äiti tarvitsi rauhaa ja hiljaisuutta kääntäjäntyöhönsä.

kari.naskinen@gmail.com