Downshiftaus on elämän leppoistamista, kohtuullistamista. Se on elämänasenne, jonka tarkoituksena on parantaa elämänlaatua vähentämällä työntekoa ja kulutusta. Nuorten aikuisten harrastama downshiftaus voidaan nähdä vastalauseena nyky-yhteiskunnan materialistista, suorittavaa mentaliteettia kohtaan.
Ainon tapauksessa asia on juuri nyt ajankohtainen, sillä Kansallisoopperassa esitettiin eilen konserttiversiona Erkki Melartinin ooppera Aino (1909). Yritin väitöskirjauutisen luettuani tutkailla erityisesti Helena Juntusen esittämää Ainoa, mutta en ainakaan kunnolla päässyt selvyyteen Ainon downshiftauksesta. En löytänyt Ainosta niitä samoja piirteitä, joiden jäljille pääsin kahlattuani netistä lähinnä nuorten naisten kommentteja downsiftauksesta, esimerkiksi näin:
”En tee enää minuuttiakaan ylitöitä, enkä jousta missään asiassa. En osallistu Sipilän säätely-yhteiskuntaan. Alan tietoisesti laskea elintasoani.”
Sipilästä ei Ainon tarvitse välittää, mutta sillä tavalla Aino tietenkin leppoistaa elämäänsä, että lähtee siitä pois kokonaan ja muuttuu vedenneito Vellamoksi. Vai onko sittenkään leppoisampaa olla vedenneitona kuin naisihmisenä? Aino itse ainakin laulaa suruissaan: ”Tuli kevät, tuli toivo, tuli kevät, tuli kaiho, tuli ikuinen ikävä”.
Tiina Piilola sanoi, että tutkijat ovat nähneet Vellamossa voimaantuneen ja oman äänensä löytäneen naisen – ”mutta kuinka kestävää Vellamon voima on, kun hän kuitenkin häviää ikiajoiksi aaltojen alle, siinä missä hänestä epäreilusti kauppaa tehneet miehet jatkavat seikkailujaan”, kysyi väittelijä.
Tiina Piilolan teoria on, ettei Ainon taru pääty vedenneitomuodonmuutokseen tai Kalevalan lopussa tapahtuvaan sovitukseen, vaan siitä on kuultavissa pitkin eepoksen tarinaa kaikuja, jotka ilmenevät juonen outouksina ja epäloogisuuksina. Kysymyksiä herättää mm. se, miksi Aino muuttuu hukuttuaan vedenneidoksi ja näyttäytyy vain Väinämöiselle? Miksi suuri tietäjä Väinämöinen päätyy Vellamon kohtaamisen jälkeen itkuisena ukkopahana Pohjolaan Louhen hoiviin? Miksi Louhi hoivaa Väinämöistä ja pyytää tätä takomaan Sammon? Entä mistä Marjatan vastasyntynyt poikalapsi tietää, että Väinämöisellä on ollut osansa Ainon kuolemassa?
PYSÄHTYIKÖ AINON URA
DOWNSHIFTAUKSEEN?
Ainon ura ihmisenä joka tapauksessa päättyi, ja jos Tiina Piilola on oikeassa siinä, että Aino on downshiftaaja, niin Ainosta ei kannata ottaa oppia. Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaakin on sanonut, että downshiftaus voi pysäyttää naisen etenemisen työuralla. Koska downshiftaus houkuttelee erityisesti koulutettuja, hyvässä asemassa olevia naisia, se myös voimistaa vanhoja sukupuolirooleja lisäämällä naisten vastuuta kodista.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan Matti Apusen mukaan leppoistaminen on itsekästä. Ihmisten pitäisi tehdä enemmän töitä, jotta he kartuttaisivat yhteistä kassaa, josta hyvinvointipalvelut maksetaan. Apusen mukaan ihminen myös toteuttaa itseään parhaiten tekemällä oikeaa, merkityksellistä työtä.
Yhdysvaltain taloustutkimusviraston tuoreen tutkimuksen mukaan varsinkin neiti-ihmisten kohdalla esiintyy sellaistakin, että he eivät halua näyttää ammatillisesti liian kunnianhimoisilta. He eivät paljasta urasuuntautuneisuuttaan, ettei se heikentäisi tilannetta avioliittomarkkinoilla. (www.tiede.fi)
Sinkut siis pitävät matalaa profiilia ja downshiftaavat ainakin näennäisesti. Ainoa ei kuitenkaan tästä voi syyttää, vaan hän joutui liriin naimamarkkinoilla, kun velipoika Joukahainen meni lupaamaan Ainon vanhalle äijänkäppyrälle Väinämöiselle. Parempi oli hypätä mereen.
ENSIMMÄINEN KUNNON
SUOMALAINEN OOPPERA
Melartinin Aino on ensimmäinen kaikki taiteelliset mitat täyttävä suomalainen ooppera. Säveltäjä Kalevi Aho kirjoittaa Kalevalan kulttuurihistoriassa (SKS, 2008), että Aino ei ole kovin dramaattinen sävellys, mutta siinä on toteutettu johdonmukaisesti Richard Wagnerin käyttämää johtoaihetekniikkaa, joten se on tässäkin suhteessa uranuurtaja suomalaisessa oopperakirjallisuudessa.
Totta on. Alkusoitto, toisen näytöksen pitkä välisoitto ja oopperan viimeinen puolituntinen ovat niin wagneriaanista, ettei paremmasta väliä. Eikä ihmekään, sillä Melartin oli opintojensa aikana Wienissä vuosisadan vaihteessa perehtynyt hyvin Wagnerin oopperoihin ja oli käynyt Bayreuthissakin.
Melartin nimesi itse 22 johtoaihetta ja ne ovat myös esiteltyinä partituurin alussa. Johtoaiheet ilmaantuvat heti alkusoitossa ja seuraavat toisiaan kuin kertomuksen muodostaen: Aino, Väinö, Jouko, Luonnotar, kevätilo, turmio, syntyminen, koivu, kirkas auer, luonnon sykintä, heleä päivä jne. Noita johtoaiheteemoja en kuitenkaan kunnolla eilen tunnistanut
Melartinin kalevalaisessa sävelmaailmassa on muitakin kaikuja Wagnerista: kolmen muinaissuomalaisen merenneidon laulu vaikuttaa kovin samanlaiselta kuin germaanisten Reinintyttärien.
Libreton tehnyt Jalmari Finne kertoi tekstistään: ”Wagnerin sankarioopperoista sain ajatuksen luoda Väinämöisestä puolijumalan, siis todella Luonnottaren pojan, joka pyrkii löytämään ihmisille kuuluvan onnen. Jos Väinämöinen oli puolijumala, niin mitä edusti silloin Aino? Itse luontoa, arvelin minä. Tästä ajatuksesta muotoutui sitten näytelmän juoni.”
Oopperan instrumentaalisena erikoisuutena on kanteleen käyttäminen ensimmäistä kertaa suomalaisessa taidemusiikissa. Oopperan alussa kaikkialle hajaantunut kuoro laulaa täysin vapaassa rytmissä, välittämättä tahdista, aivan kuin luonto itse laulaisi – teoksen syntyaikaan aivan uusi ilmaisukeino, jota vasta 1960-luvulla alettiin modernissa musiikissa edelleen kehittää.
Kantaesityksensä Aino sai Kansallisteatterissa 1909, ja se oli Savonlinnan ensimmäisten laulu- ja soittojuhlien ensimmäinen teos 1912. Molemmissa produktioissa Ainon roolin lauloi Aino Ackté. Suomalaisessa Oopperassa Bulevardilla se esitettiin ensimmäisen kerran 1923 (kuva Kalevalan päivän esityksestä 28.2.1923), minkä jälkeen se tuli ohjelmistoon 1935 taas Bulevardilla ja lisäksi Sortavalassa.
Eilisestä esityksestä sellainen harmitus, että se jäi ainutkertaiseksi. Se oli toteutettu osaksi Suomen itsenäisyyden juhlavuotta, mutta on se nyt kumma, että vain tämä yksi esitys. Tällaisella konserttiversiolla voisi lähteä vaikka kiertueelle pitkin Suomea, kun ei tarvita lavasteita eikä muuta varsinaisen oopperaesityksen rekvisiittaa.
Kapellimestarina toimi nuori Klaus Mäkelä, joka on nimitetty Esa-Pekka Salosen assistentiksi Wagnerin Ring-sykliin 2019-21. Solisteina lauloivat Helena Juntusen lisäksi Juha Kotilainen (Väinö), Jyrki Anttila (Jouko), Anna-Kristiina Kaappola (Ainon äiti) ja Jeni Packalen (Ainikki). Aivan upea esitys isolta (74) orkesterilta ja solisteilta.
Levylle Ainon on taltioinut Lahden kaupunginorkesteri Ulf Söderblomin johtamana. Tämä tapahtui vuonna 2000, jolloin se oli ensimmäinen Sibeliustalossa tehty äänitys.
kari.naskinen@gmail.com
