Niin paljon hyvyyttä, että puuduttaa

Belgialaisveljesten Jean-Pierre ja Luc Dardennen elokuva Tuntematon tyttö kuuluu niihin muodissa oleviin nykyelokuviin, joissa pääosassa on hyvyys. Tämän lajin yksi tunnetuimpia tekijöitä on Aki Kaurismäki. Tuntemattoman tytön päähenkilö on niin hyvä ihminen, että tunnin kohdalla hyvyyttä alkaa jo pursuta korvista ja nenästä. Melkein toinen tunti vielä, eikä asia muutu tästä mihinkään.

En katso juuri ollenkaan viihde- enkä muita roskaelokuvia, mutta katsottavikseni tänä vuonna kelpuuttamistani on Tuntematon tyttö ylivoimaisesti puuduttavin. Nuori lääkäri Jenny (Adéle Haenel) pitää vastaanottoa pienessä Seraignin kaupungissa Belgiassa. Yhtenä iltana hän on jo pitkälti ylitöissä, eikä avaa ovea summerin soidessa. Seuraavana päivänä paljastuu, että ilmeisesti summeria soittanut tyttö on kuollut. Tästä alkavat Jennyn omantunnontuskat, joiden kanssa sitten pyöriskellään tunti ja kolme varttia.

Eikä siinä mitään, aihe on hyvä ja Jenny on hyvällä asialla pyrkiessään selvittämään asiaa peräti poliisia tehokkaammin. Liika on kuitenkin liikaa. Syyllisyys oven avaamattomuudesta painaa, mutta näin pitkäveteiseen asioiden käsittelyyn en ole pitkään aikaan elokuvissa törmännyt.

Dardennen veljesten edellinen elokuva Kaksi päivää, yksi yö (2014) työllisyysongelmista oli erinomainen, joten yllättävää, että tämä uusin on näin surkea.

kari.naskinen@gmail.com