Enkeleitä vielä on, mutta Jumala on jo häippässyt Taivaasta huitsin Nevadaan, käy ilmi Kansallisteatterin näytelmässä Angels in America. Tony Kushnerin kirjoittama näytelmä sijoittuu 80-luvun puoliväliin, jolloin Reagan oli presidenttinä; nyt edessä ovat vaalit runsaan viikon kuluttua ja hyvin mahdollista on, että Trumppi valitaan presidentiksi jo toisen kerran. Valitaan tai ei, tilanne pysyy jokseenkin samanlaisena kuin Reaganin aikana. Enkeleistä ei ole avuksi, ja kuten näytelmän loppupuolella kysytään, kuka haastaisi Jumalan oikeuteen siitä, ettei ole pätkääkään huolehtinut ihmisten asioista. Ei Amerikka eikä maailma mihinkään ole muuttunut.
Vain Trumpilla olisi periaatteessa kanttia
haastaa vaikka Jumalakin oikeuteen, ja suoraan Korkeimpaan oikeuteen, koska siellä tuomareina ovat Trumpin edelliskaudellaan nimittämät kaverinsa. Tämä ei kuitenkaan käy, koska evankelikaalipää Trump
itse on Raamatun elävä mainosmies.
Jotain pitäisi
kuitenkin tehdä, sillä näytelmässä
sanotaan, että ”te ette ole nähneet mitä on tulossa, olette
nähneet vain sen minkä te pelkäätte tulevan”. Demokratia,
suvaitsevaisuus, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus ovat menneet
huonompaan suuntaan, eikä rasismi ole pätkääkään laimentunut,
kun äärioikeistolaisuus on kasvamaan päin jokseenkin koko
läntisessä maailmassa. Näytelmän yhteydet tämän päivän
ilmiöihin ovat siis
ilmiselvät.
Jo
1985 esillä oli ja on näytelmässäkin otsonikerroksen aukkojen
suurenemininen Etelämantereen yllä. Nyt ilmastonmuutos on muuttunut
ilmastokriisiksi, mutta viis siitä, voittaessaan vaalit Trump panee
jarrut päälle ja kaikenlaiset ilmastohömpötykset lopetetaan lain
uhalla. Homolainsäädännössä voi käydä niin, että homot
kuskataan Guantanamoon. Ohjelmalehtisessä muistutetaan yhtä
takavuosien tapahtumaa Suomessakin, kun kansanedustaja Maija-Liisa
Lindqvist (Kesk)
sanoi homoparien rekisteröintiä käsitelleessä
eduskuntakeskustelussa, että ”seuraava vaihe olisi, että voisi
elää vaikka sian kanssa”.
Meille
vanhemmille katsojille näytelmä ei mitään uutta tarjoa. Kyllä me
hyvin muistamme Reaganin ja Thatcherin
aikojen
karmeudet, lisäksi muistamme aidsin, joka näytelmässä on
keskeistä sen liittyessä homofobian valtavaan esille tulemiseen.
Nyt tämä seksuaalisuutta
koskeva polemiikki on entisestään monimutkaistunut.
Ohjelmalehtisessäkin
on yhden näyttelijän nimi Aksa
Korttila,
joka vasta esityksen aikana osoittautuu
naiseksi. Kansallisteatterin yksi ohjaaja puolestaan on Akse
Pettersson,
joka on mies. Minäkin
sain tällä viikolla sähköpostia elokuvayhtiöltä, joka kertoi
kohta teattereihin tulevasta dokumenttielokuvasta Anneli
Saulista,
ja viestin allekirjoitttajana oli ”Santtu
Nikula (she)”.
Näytelmässä on homoja, yksi kaappihomomormoni Utahista
ja lakimies Roy
Cohn (1927
- 1986), joka sanoo olevansa aito hetero, mutta tykkää silti välillä
paneskella miesten kanssa. Näin oli ollut oikeassakin elämässä,
jossa Cohn kuului Nixonin
ja
Reaganin
lähipiireihin
sekä
ehti olla myös Trumpin neuvonantajana ja juristina tämän
aloitellessa liikemiesuraansa. Cohnin
muita asiakkaita olivat mm.
Aristoteles Onassis
ja useat mafiapomot. Ennen
näitä vaiheita Cohn oli ollut avustamassa kuulusteluja Joseph
McCarthyn kommunistivainoissa.
Julkisessa keskustelussa Cohn asettui homojen oikeuksia vastaan,
mutta niin siinä sitten kävi, että hän itse kuoli aidsiin.
Cohn
edustaa
myös valkoisen rodun ylivoimaista paremmuutta ja on
viimeisinä
päivinään sairaalan letkuissa kuin persupotilaat
keskussairaaloissa: eikö tänne vittu saa suomalaisia hoitajia, kun
täällä on vain näitä kummallisia tyyppejä jostain
Taigapurista?”
Cohnia eivät näytelmässä pelasta
kuolemalta edes miljoonilla suhmuroidut lääkkeet, joista olisi apua
100 000 muulle potilaalle. Näinhän tilanne muutenkin kehittyy, kun
yksityinen terveydenhuolto on noussut poliittisessa ajattelussa
julkisen terveydenhoidon ohi. Lopulta
käy niin, että kuntien ja valtion kustantama erikoissairaanhoitokin
häviää kilpailun ja sen heikoille harteille jäävät vain
köyhimmät, joilla ei ole varaa parempaan. Raha
ratkaisee elämän ja kuoleman kysymykset.
kari.naskinen@gmail.com (he)