Kino Laika -elokuvateatterin aulassa Karkkilassa on myyntipisteen aukon yläpuolella neonvalomainos ”La Moderne”. Se on tuttu Aki Kaurismäen elokuvasta Le Havre (2011), jossa tämä mainos on baarin nimenä talon seinässä.
Viime viikolla Kino Laikassa järjestettiin neljännen kerran eräänlaiset Sodankylän elokuvajuhlien kolmipäiväiset jatkot. Yritin olla nokkela ja kirjoitin juttuni otsikon Paola Cortellesin ohjaaman elokuvan innoittamana. Ainahan on huominen (2023) on kunnianosoitus italialaisen elokuvan sodanjälkeiselle neorealismikaudelle, josta tulevat suorina yhteyksinä mustavalkoinen kuvamateriaali, alun viiden minuutin lähes neliskulmainen kuvasuhde (4:3) ja sisällöllisesti työväenluokan elämän ongelmat, joihin liittyvät jokapäiväiset rahahuolet, moraaliset painiskelut, epäoikeudenmukaisuus ja tässä elokuvassa erityisesti naisten huono asema patriarkaalisessa perheessä, suvussa ja koko yhteiskunnassa.
Paola Cortellesi (kuvassa oik.) on elokuvan pääosassa ja hänelle tämä on myös debyyttiohjaus. Se sai ensiesityksensä viime vuonna Rooman filmifestivaaleilla ja siitä syntyi valtava menestys. Suomessa elokuva tulee varsinaiseen teatterilevitykseen joulukuussa. Elokuva on hieno, sen kuvaus hellan ja nyrkin välissä olevasta Deliasta on hurja, mutta mukana on paljon myös ironista käsittelyä niistä asioista, joilla miehet pitivät vielä yksinvaltaa ennen vuoden 1946 parlamenttivaaleja, joissa naiset vasta ensimmäisen kerran pääsivät käyttämään ääniokeikeuttaan. Delia tekee useampaa työtä, kuvaavasti naisten asemaa esitetään pienenpienessä sateenvarjotehtaassa: töihin otetaan uusi oppipoika, jonka saama palkka on suurempi kuin Delian, mutta omistaja selittää, että ”hänhän on mies”. Mutta huominen tuli...
Kotiin tultuani luin noista vaaleista, ja olivathan ne merkittävä muutosvaihe. Ne olivat ensimmäiset Mussolinin diktatuurin ja maailmansodan jälkeen, ja isona asiana kerrotaan mm. se, että kommunistipuolueen Nilde Iotta sai naisilta runsaan äänisaaliin ja hänet nimitettiin jäseneksi Italian uutta perustuslakia säätäneeseen komiteaan, jossa hän vastasi perhepolitiikkaa koskevan osan laatimisesta. Myöhemmin hän tuli tunnetuksi puolueen puheenjohtajan Palmiro Togliattin rakastajattarena.
Ennen noita vaaleja tuollainen oli tietenkin kaiken hyväksynnän ulkopuolella, mitä naisiin tuli. Sen sijaan miehet saivat käydä huorissa miten tykkäsivät. Deliakin suihkuttaa Eau De Colognea puolisonsa Ivanon (Valerio Mastandrea, kuvassa) kaulalle, kun tämä sanoo lähtevänsä illalla ”kavereiden kanssa korttia pelaamaan”. Kaikki korttelin naiset tietävät Delian tilanteen, mutta sille niin kuin muidenkin miesten tekemisille antaa hyväksyvää ymmärtämystä se, että kun ne joutuivat olemaan kahdessa sodassakin...
Parempaa suhtautumista naisiin edustaa vain samassa huushollissa petipotilaana asuva Ivanon isä, joka neuvoo poikaansa, ettei pidä jatkuvasti hakata vaimoa, koska nainen turtuu siihen – mieluummin vähän harvemmin, mutta kovempaa.
Komediallista ainesta on elokuvan alkupuoliskolla, esimerkiksi kihlajaislounas Ivanon ja Delian kotona, jonne saapuvat tytär Marcellan (Romana Maggiota Vergano, kuvassa vas.) poikaystävä vanhempiensa kanssa. Läskiksi menee, kun Ivano ottaa vähän liikaa viiniä ja syntyperäisenä roomalaisena katsoo nenänvartta pitkin maalaisnousukkaita, joita kohtaan on lisäksi kova kateus, koska tämä maalaismies on saanut kahvilansa menestymään ja on selvästi jo kulmakunnan porho. Myöhemmin puolestaan Delia panee merkille, että Marcella on tekemässä vikatikin, sillä kihlattu on periaatteessa samaa lajia Ivanon ja yleensäkin italialaisten miesten kanssa.
Erittäin onnistunut elokuva, josta Roberto Rossellini, Vittorio de Sica ja Luchino Visconti voisivat olla ylpeitä. Näiden neorealismin suurten tekijöiden ”uusrealistiset” elokuvat kertoivat sodanjälkeisen Italian ongelmista varsinkin sosiaalisten konfliktien kautta, joita syntyi mm. liittoutueiden joukkojen vielä maassa olemisesta. Deliakin törmää amerikkalaisiin sotilaspoliiseihin, mutta hyvässä tilanteessa, vaikka sekin hyvyys muuttuu kotona helvetilliseksi.
DIGITAALINEN ELOKUVA-
ESITYS EI AINA ONNISTU
Kino Laikan omistaja Aki Kaurismäki tekee elokuvansa edelleen filmille. Digitaalisen elokuvan ongelmista saatiin kokemusta eilen, kun Stephane Brizenin elokuvassa Out of Season (2023) suomenkielinen tekstitys pätki ja suurin osa teksteistä jäi näkymättä. Tällainen on mahdollista, koska digielokuviin ei tekstejä polteta kiinni, vaan esitettäessä elokuva ja tekstit yhdistyvät eri tiedostoista. Tällä kertaa tämä yhdistymistekniikka petti.
Kino Laikassa esitettiin näillä Sodankylän jatkoilla 16 elokuvaa, mukana myös Anneli Saulia luotaava dokumenttielokuva Annelin aika, tämä Saara Cantellin ohjaama elokuva tulee teatterilevitykseen ensi viikolla.
kari.naskinen@gmail.com
