Vääksyn kartanossa, mutta ei Asikkalassa

Kangasalan elokuvajuhlat alkoivat eilen Kangasalaa kuvaavilla elokuvilla. Kangasala-talossa olevassa valtuustosalissa esitettiin vanhoja Kangasala-aiheisia lyhytfilmejä ja myös pätkiä Vääksyn kartanon seutuvilla kuvatusta kokoillan elokuvasta Ja alla oli Tulinen järvi (1937). Sattumalta tämä Suomi-Filmin elokuva tuli eilen televisiostakin.

Koska toinen mummolani oli Kangasalla ja nyt asun Päijät-Hämeessä, kiinnittyi huomio tietenkin Vääksyn kartanoon. Sen päärakennuksessa kuvattujen kohtausten lisäksi on esillä kartanon saha, jonka elokuvassa omistaa myös kartanon omistajapatruuna Lumia.

Vääksyn kartano ei siis ole Asikkalassa, vaan Kangasalla. Enää sitä ei varsinaisesti ole, vaan vanhoja rakennuksia on muokattu uusiin käyttötarkoituksiin. Alueelle on syntynyt kauppapuutarha, ratsastuskeskus ja muutakin yritystoimintaa. Kartanon historia ulottuu 1500-luvulle asti, jolloin se oli Wäxjöstä kotoisin olevan Westgöta-suvun rälssitilana, mutta suvun jouduttua kuninkaan epäsuosioon piti kartano luovuttaa kruunulle 1555. Juhana III antoi kartanon asuttavaksi entiselle rakastajattarelleen Kaarina Hannuntyttärelle ja tämän puolisolle Klas Vestgötelle 1562. Monenlaisia vaiheita on ollut senkin jälkeen. Jakob de la Gardie lähetettiin kartanoon isoäitinsä hoiviin 1500-luvun lopulla. Isänsä tavoin hänestäkin tuli kuuluisa sotapäällikkö, ”Laiska-Jaakko” – yksi harvoista läntisistä kenraaleista, joka onnistui valtaamaan Moskovan.

Wäxjöstä kartano sai nimensä Wäxio, josta suomeksi muokattuna Wääksy. Kartano oli Vesijärven rannalla Kangasalan kunnan alueella. Sielläkin siis Vesijärvi, joka laskee Vääksynjoen kautta Längelmäveden Villikanselkään. Kielitieteilijät ovatkin sitä mieltä, että Vesijärvi-nimen etymologinen alkuperä on Veksijärvi, jolla viitataan yhteydestä toiseen järveen kapeikon kautta. Tällainen kapeikko tai joki oli viiksa, vieksi tai veksi, josta tuli Veksijärvi ja lopulta Vesijärvi. Eli vähän sellaista vekslaamista kahden järven välillä.

Asikkalan Vääksy-nimi tunnetaan vuodelta 1491 ja Kangasalan Wääksy jo vuodelta 1405, jolloin Wäxjöstä kotoisin ollut suku ei ollut vielä Kangasalle tullut.

Kangasalan kuuluisin kartano on Liuksialassa, vanhassa kirkonkylässä. Tämä kartano läänitettiin leskikuningatar Kaarina Maununtyttärelle 1577, ja koska isoisäni oli Liuksialan kartanon entinen torppari, niin kai siitä minuunkin on jonkin verran kuninkaallisuutta tarttunut.

MAILA TALVIO
RISTO ORKO

Vääksyn kartanon alueella kuvattu elokuva perustuu hartolalaisen Maila Talvion filmikäsikirjoitetuksi tarkoitettuun luonnokseen ”Jussi Raalan elämä ja loppu”, josta elokuvan ohjasi Risto Orko. Tämä ”sortuvan suvun tarina” ajanjaksolta 1912-36 oli ensimmäisiä, nimeä myöten rajuja suomalaisia elokuvadraamoja, mutta ehkä tämä tapahtumien liika hurjuus tuli puskaradion kautta ihmisten tietoon ja sen yleisömenestys olikin vuoden toiseksi heikoin 12 elokuvasta.

Eivätkä Joel Rinne ja Ansa Ikonen vielä olleet suuria tähtiä. Ansa Ikosta ei edes mainita alkuteksteissä, joissa ovat vain Joen Rinteen ja Hugo Hytösen nimet. Juoni on nykykatsojalle aika yksinkertainen, mutta varmaan se 30-luvulla hätkähdytti, kun keskeisiä asioita olivat jatkuva viinanjuominen ja naisten vikittely, ja lopulta myös kapitalismikritiikki aivan kirjaimellisesti ja konkreeettisestikin lakkoilua myöten.

Tänään Kangasala Film Festival käsittää mm. luentoja, Tuija Halttusen dokumenttielokuvan Näin pilvet kuolevat (2021) ja lyhyelokuvakilpailun finalistit; sunnuntaina teemana on lastenelokuva.

kari.naskinen@gmail.com