Sellukuitu soi komeasti Musiikkitalossa

Vaikka on tottunut 45 vuotta kuuntelemaan Lahden Ristinkirkon urkuja Aimo Känkäsen perustamilla kansainvälisillä urkuviikoilla ja joskus myös uudempia Sibeliustalon urkuja, nousevat Helsingin Musiikkitalon urut omalle korkealle tasolleen. Urkukonsertit siellä ovat olleet niin loppuunmyytyjä, että pääsin vasta pääsiäisenä J.S. Bachin 339-vuotissyntymäpäivänä kuulemaan näitä uusia urkuja. Vaikutelma oli täydellisen hieno tässä Markku Mäkisen matineakonsertissa, jossa soivat Ristinkirkostakin vanhastaan tutut Bachin ja Cesar Franckin sävellykset sekä Erkki Melartinin viisiosainen Noli me tangere – Tunnelmakuvia.

Urut itsessään ovat nähtävyys. Niiden 8000 pillistä melkein kaikki ovat piilossa noin 70 laipan takana, josta ne eivät kunnolla näy edes laippojen ollessa aukiasennossa. Sen sijaan näkyvillä ovat ne monista kuvista ja tv-konserteista tutut lonkerot, joista osa on soivia pillejä ja osa ilmanottoröörejä. Oikeasta terminologiasta en tiedä, kun en ole musiikkiasiantuntija, mutta entisenä lehtimiehenä kiinnittää huomiota siihen, että nämä ”fasadipillit” on tehty puupohjaisesta sellukuidusta, jota käytettiin paperilehtien painamiseen töissä ollessani. Ovat laatuaan ensimmäiset näissä konserttiuruissa, jotka ovat modernia teknologiaa hyödyntävänä soittimena maailman suurimmat.

Että jos paperilehtien julkaiseminen loppuu, UPM alkaa tuottaa urkupillejä enemmänkin. UPM:n Formi 3D -biokomposiitissa yhdistyvät sellukuitu- ja biopolymeeriteknologiat. UPM:n Suomessa valmistettu biokomposiittimateriaali toimitettiin 3D-tulostettavaksi Espanjaan, josta tulostetut pillit kuljetettiin Rieger Orgelbau -urkutehtaalle Itävaltaan. Rieger rakensi urut käsityönä, minkä jälkeen ne purettiin, kuljetettiin osina Helsinkiin ja rakennettiin uudelleen Musiikkitaloon.

Näitä 3D-tulostamalla valmistettuja pillejä ja ilmakanavia on yhteensä 260 metriä. Kaikkiaan uruissa on noin 8000 pilliä, joista pisimmät noin 5-metrisiä. Pillit muodostavat 124 äänikertaa. Yksi äänikerta on aina tietyn äänialan kattava sarja pillejä, joilla on sama äänenväri. Ristinkirkon uruissa on 53 äänikertaa ja Sibeliustalon uruissa 52. Ennen Musiikkitaloa olivat Suomen suurimmat urut Lapuan kirkossa, 85 äänikertaa, ja Finlandia-talossa, 70 äänikertaa.

Bachin syntymäpäiväkonsertissa esiintyi Markku Mäkinen (50), joka konsertoimisen lisäksi opettaa urkujensoittoa Sibelius-akatemiassa ja toimii Helsingissä katolisen Pyhän Marian kirkon urkurina. Bachin Toccata ja fuuga soi jumalaisen mahtavasti, eikä yhtään ihmetytä, että se on yksi kaikkein suosituimpia urkusävellyksi. Eikä sekään ihmetytä, että urkuja sanotaan soitinten kuninkaaksi.

Franckin kolmiosainen Trois Pièces on niin ikään mestarillinen teos, jonka sävelmaailma levittyi Musiikkitalon saliin kuin jokin kunnianosoitussoitto – tuli tällainen mieleen, kun ohjelmalehtisessä luki, että se sai kantaesityksenä Pariisin Trocaderon palatsin avajaisvuonna 1878 uusilla Cavaillé-Coll-uruilla. Myös Notre-Damen urut ovat Aristide Cavaillé-Collin rakentamat. Notre-Damen uruilla on useasti konsertoinut Suomen paras urkuri Kalevi Kiviniemi, joten nyt vain odotetaan hänen esiintymistään Musiikkitalossa.

Pääsiäisenä Musiikkitalossa oli mielenkiintoisin sävellys Erkki Melartinin Tunnelmakuvia, jonka sovituksen oli tehnyt Sibelius-akatemian ensimmäinen urkuprofessori Elis Mårtenson. Se oli kuin uusien urkujen monipuolisten mahdollisuuksien esittely. Tunnelmia loivat eri osat Lunta hämärissä, Pyhäaamu, Aavistus, Kuolonhetki ja Syystuuli. Välillä linnut visersivät ja yhdessä kohtaa kirkonkellot kutsuivat.

kari.naskinen@gmail.com