Vaikka me täällä Italian ulkopuolella muistamme Vittorio De Sican parhaiten hienojen elokuvien ohjaajana, niin Italiassa hän oli suuren yleisön mielissä enemmän näyttelijä, suuri suosikki jo 1920-luvulta alkaen. De Sica näytteli peräti 164 elokuvassa. Kun nyt katsoin Leipää, rakkautta ja unelmia (1953), en yhtään ihmettele hänen suosiotaan. Varmaankin hän oli commedia dell´arten kärkihahmoja, kuten tämäkin elokuva todistaa. Aivan toiselle lohkolle hän siirtyi ohjaajana, kun syntyivät sellaiset yhteiskunnallisesti voimakkaasti kantaa ottaneet Polkupyörävaras (1948), Milanon ihme (1951), Umberto D (1952) ja Finzi Continin puutarha (1970), yhteensä 36 elokuvaa. (Vastaavanlaiselta olisi vaikuttanut, jos Tauno Palo olisi siirtynyt ohjaajaksi ja tehnyt Täällä Pohjantähden alla ja Kahdeksan surmanluotia.)
Mutta kun katsomassani elokuvassa on mukaa myös Gina Lollobrigida, kysymys on nimenomaan rakkaudesta ja sirkushuveista. De Sica esittää jo ohimoilta hieman harmaantunutta Maresciallo Carotenutoa, joka tulee 700 asukkaan Sagliena-kylään komennukselle puolisotilaallisen karabinieerikasarmin ”marsalkaksi”. Niin komea ja hurmaava hän on, että kirkkokuoron naisetkin sekoavat laulussaan marsalkan tullessa kirkkoon. Sen sijaan Gina Lollobrigida ei ole tosissaan kiinnostunut hurmurista, vaikka hänen kanssaan kujeileekin.
Gina näyttelee hyvin. Kaunis tyttö, joka tietää haluttavuutensa – kuten uransa myöhemmissäkin vaiheissa. Esson baarissa asia oli selvä: kun äijät ennen arvioivat myyjätärtä, sanottiin jos oli aihetta, että hyvät lollot likalla.
Tässä elokuvassa Carotenuto sujauttaa tytölle 5000 liiran setelinkin, jotta tämä voisi ostaa uuden koltun, mutta väärinkäsitysten takia seteli joutuu tytön äidille, joka julistaa koko kylälle, että ihme on tapahtunut: Pyhä Antonius on kuullut hänen rukouksensa ja auttanut rouvaa talousvaikeuksissa. Eikä charmantti Carotenuto saa tyttöä, mutta kuten tällaisissa kertomuksissa aina lopulta käy, kaikki kääntyy hyväksi ja hän saa kainaloonsa kätilö Annarellan. Lollobrigidan näyttelemä paljasjalkainen Bersagliera puolestaan saa tavoittelemansa karabinieeri Stellutin.
Elokuvassa Gina, oikealta etunimeltään Luigia, oli 25-vuotias. Tuolloin hän ei vielä ollut sellainen pin up -kaunotar, jollaisena hänet parhaiten tunnettiin, vaan sellainen söpöläinen, josta kaikki normaalit miehet unta näkivät. Jo 1947 Gina oli ollut kolmas Miss Italia -kilpailussa, josta kaksi parasta napattiin niin ikään elokuvamaailmaan. Ennen tätä Luigi Comencinin ohjaamaa elokuvaa hän oli ollut jo yli 20 elokuvassa, mutta juuri tämä rooli oli hänen läpimurtonsa kansainväliseenkin tähteyteen. Kahdessa kohtauksessa hän myös laulaa, ja tiedossa on, että nuorempana hän otti laulutunteja ja ammattihaave oli edetä oopperalaulajaksi La Scalaan. Leoncavallon Pajatso-oopperasta tehtyä elokuvaa (1948) pitemmälle hän ei kuitenkaan tällä alueella päässyt, mutta siinäkin hänelle antoi Neddan roolissa äänen joku oikea oopperasopraano. Nedda on Canion vaimo ja elokuvassa Canion roolin esittää legendaariseen asemaan noussut baritoni Tito Gobbi.
Tiedä häntä, mutta Cinecittassa ja Hollywoodissa Gina Lollobrigida taisi tehdä kovemman uran kuin olisi tehnyt oopperataloissa. Gina kuoli runsas vuosi sitten 95-vuotiaana ja julkisten arvioiden mukaan hänen nettovarallisuutensa oli tuolloin noin 200 miljoonaa euroa. Marraskuussa 2023 hänen entinen avustajansa Andrea Piazzolla (36) tuomittiin Roomassa 8 miljoonan euron kavaltamisesta Ginalta. Italian lehdistössä Piazzollaa kutsutaan Ginan ”lelupojaksi”.
Elokuvassa Maailman kaunein nainen (1955) Gina Lollobrigida oli sitä, mitä todellisessakin elämässä.
kari.naskinen@gmail.com
