Villin lännen romaanien kirjoittajista eräs kummallisuus oli Karl May (1842 - 1912), oli nimittäin saksalainen. Kerran perussaksalainen Jürgen oli lukenut puoleenväliin hänen seikkailukertomustaan Pääoma ja kummasteli kaverilleen Güntherille, että vaikuttaa ihmeen tylsältä. Günther selitti, ettei se ole Karl Mayn kirjoittama, vaan Karl Marxin, johon Jürgen: ”Ihmettelinkin, miksei siinä ammuttu yhtään intiaania.”
Oli hyvä, että William S. Burroughsin (kuvassa) kirjoja ei ollut vielä suomennettu, kun 13-vuotiaana pääsin kirjaston aikuistenosastolle. Olisi varmaan mennyt sekaisin Tarzanista kirjoittaneen Edgar Rice Burroughsin kanssa. Tämän takia vasta nyt tartuin tähän W.S. Burroughsiin, kun antikvariaatista löytyi hänen päiväkirjateoksensa Viimeiset sanat (2000, suomeksi 2012).
Burroughs kuoli 83-vuotiaana
2.8.1997. Päiväkirjan viimeiset lauseet hän kirjoitti 30.7.1997:
”Ei ole mitään riittävää viisautta, kokemusta – yhtään
vittu mitään. Ei Graalin maljaa, ei lopullista satoria, ei
lopullista ratkaisua. Vain konflikteja. - - - Rakkaus? Mitä se On?
Luonnollisin kipulääke mitä olemassa on. RAKKAUS.”
Tässä
sitä nytkin ollaan, ja Burroughs tiesi sen, minkä monet muutkin.
”Luojan kiitos se ei ollut suutari”, virkkoi Robert Oppenheimer, ja Enola Gayn pilotti, eversti Paul Tibbets: ”Täydellisin tähtäyspiste, jonka olen koko tässä kirotussa sodassa nähnyt.”
Eivät sodat todellakaan mihinkään lopu. Kuten Burroughs kirjoitti viimeisillä voimillaan, maailmassa ”on oltava kitkaa – sotaa, pelkoa, kuolemaa – jotta koneisto ei pysähdy. Jokaisen mafiapomon, diktaattorin ja sotaherran on esiteltävä verisiä suupieliään silloin tällöin vahvistaakseen herättämäänsä pelkoa.”
Näin Putininkin, mutta vaikka hän pudottaisi pommin Berliiniin tai Lontooseen, ei se mikään lopullinen ratkaisu olisi. Sodat eivät koskaan lopu ja tämän tietävät Suomenkin herrat, joista osa haluaa amerikkalaisten ydinaseita meillekin.
EDUSKUNTAKYSELY SUOMESSA
Suomessa Burroughs kävi 1983 yhdessä Allen Ginsbergin kanssa. He edustivat näkyvimmin sitä beat-sukupolvea, jonka kolmas tunnetuin kirjailijahahmo oli Jack Kerouac. Jos halusi olla modernin vastakulttuurin räyhähenki, piti 60-luvulla osata siteerata Ginsbergin runoja kirjasta Kuolema Van Goghin korvalle ja Kerouacin romaania Matkalla.
Jo ennen Suomen-vierailuaan Ginsbergin kuuluisin runo Huuto oli aiheuttanut 83 kansanedustajan tekemän eduskuntakyselyn epäsiveellisyydestä, kun runo oli esitetty radiossa Porin jazzjuhlilta nauhoitettuna 1969. Eduskunnasta asia siirrettiin Mauno Koiviston punamultahallituksessa kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriöön, josta prosessi eteni Yleisradion johtokuntaan, joka äänin 4-3 päätti, että ohjelma oli ollut toimiluvan vastainen ja rankaisi teatteriosaston päällikköä Pekka Lounelaa muistutuksella.
Päiväkirjassaan Burroughs mainitsee käyntinsä Suomessa ja kertoo myös amerikkalaisten toimittajien raportoinnista Suomen talvisodasta: ”Etulinjassa liian kylmä, joten he piileskelivät lehdistön kerhotiloissa Helsingissä vodkaa ryypiskellen ja sopivat absurdeista etulinjaraporteista: pakastuneista sotilaista, jotka tähtäsivät kivääreillään, mutta eivät ehtineet laukaista.”
Kumpi on pahempi, pommi vai porno? Niin paha oli porno vielä 60-luvulla, että Parnasson julkaistessa 1961 osan Ginsbergin Huuto-runosta Anselm Hollon suomentamana, oli nussimiset ja vastaavat sanat korvattu *-merkillä:
”...aamuisin iltaisin ruusutarhoissa puistojen nurmikoilla ja hautuumailla he ********, ********, vapaasti jakaen siementään joka miehelle ja naiselle, - - - Neal Cassidy, näiden runojen salainen sankari, Denverin kovin *** ja Adonis.”
Kummassahan Putin on parempi, *****:ssa vain tappamisessa?
kari.naskinen@gmail.com