Ukraina, tyyntyiskö myrskyisä elämä?

Joulupukin tuomista kirjoista luin ensimmiseksi ajankohtaisimman, Aleksandr Pushkinin Moskovasta Kaukasukselle, valitut runot 1815-36 (Atrain & Nord, 2018). Se sisältää runoja myös Ukrainasta, jossa Pushkin vietti muutaman vuoden 1820-luvun alussa. Krim jäi tämän suurimman venäläisen runoilijan mieleen kauniina ja rakkaana:

Eloisaa, iloista on kaikki siellä,
tataarikylät, puistot, kaupungit
ja kalliot mereen kuvastuvat,
sen ääriin katoaa taas laivoja.
On viiniköynnökset kuin meripihkaa,
kedoilla kulkee karjalaumoja.

Tyyntyiskö myrskyisä elämä?
Heräiskö kadonneen ajan kauneus,
taas helmaan siimeksen, suloisimpaan
sieluni nukahtaa saa luonnon rauhaan.

Pushkin on venäläisille se kaikkein suurin kirjailija. Hieman yleistäen voi sanoa, että jokainen venäläinen tietää Pushkinin, ja mitä sivistyneempi on, sitä enemmän hän osaa ulkoa Pushkinin runoja. Pushkinin muistomerkkejä on kaikkialla, Moskovasta Krimille ja Pietarista Odessaan. Sekä Kiovassa että Odessa on myös Pushkin-museot. Erilaisissa suurmiesäänestyksissä Pushkin on aina kärkipäässä, jossa muita nimiä ovat vaihtelevasti esimerkiksi Pietari Suuri, Leo Tolstoi, Lenin, Mihail Kutuzov, Juri Gagarin, Vladimir Putin ja nykyisin jälleen myös Stalin.

Suomalaisille Pushkin ei ole yhtä tuttu, mutta hänen teostensa pohjalta sävellettyjä oopperoita esitetään usein: Ruslan ja Ljudmila (Mihaik Glinka, 1842), Boris Godunov (Modest Musogski, 1874), Jevgeni Onegin (Pjotr Tshaikovski, 1879), Patarouva (Tshaikovski, 1890).

Ukrainasta Pushkin kirjoitti suurella tunteella 1822:

Luot iltatähtönen murheista valoa!
Säteet hopeoi kuivia lakeuksia,
tummia mäkiä, tyyniä lahdelmia,
raskas on kalvakas valosi taivaalla,
mietteet uinuvat, herätät illalla.
Taas muistan noususi, taivaamme tähti,
maan ylle rauhaisan, minulle rakkaan.

Venäläisestä nationalistisesta hengestä Pushkin kirjoitti paljon. Pultavan taisteluun 1708-09 liittyen hän kirjoitti Venäjän suurvaltakunnan historiallisesta oikeutuksesta ja sai ylistystä Nikolai I:ltä. Kiitokseksi Pushkin kirjoitti runon tsaarille:

Niin suinpäin häneen ihastuin,
hän rehti, reipas meitä johtaa
ja suunnitelmin, sodin, töin
saa Venäjän maan virkoamaan.

Voi olla, että tänäänkin joissakin illanistujaisissa siteerataan Pushkinin runoa Venäjän parjaajille (1831):

Miks hälisette noin, te kansojen puhujat?
Miks kirkonkiroukset, te Venäjän uhkaajat?
Ja mikä kuohuttaa, levoton Liettua?

Puuttuuko miehiä? Permistä Tauriiseen,
kylmästä Suomesta Kolhidiin tuliseen.
Suunpieksijät, siis lähettäkää
taas raivoisia poikia.
Kuin ennen pelloiltamme löytää
he viimeisiä sijoja.

kari.naskinen@gmail.com