keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Guled & Nasra: Somalia - Suomi - Djibouti


Viisi miestä lapioineen istuu maassa sairaalan portin luona. Kun sairaalassa joku kuolee, miehet ovat valmiina haudankaivuuseen. Yksi miehistä on Guled, joka nyt tarvitsee rahaa muuhunkin kuin ruokaan. Guledin vaimolla Nasralla on vaarallinen maksatulehdus, joka edellyttää leikkausta. Julkista terveydenhuoltoa ei ole tai vaikka olisikin, niin leikkaus maksaa 5000 dollaria. Tässä alkuasetelma elokuvassa Guled & Nasra, joka on Somalian ehdokas Oscar-kilpailuun. Muita palkintoja se on jo saanutkin.

Meiltä katsoen elokuva on erikoisuus. Sen yksi tuottajayhtiöistä on suomalainen Oy Bufo Ab, se kertoo somalialaisen perheen vaikeasta tilanteesta ja elokuva on kuvattu Somalian naapurimaassa Djiboutissa. Bufon kautta elokuvaa olivat tekemässä kuvaaja sekä lavastuksen, puvustuksen ja äänen suunnittelijat.
Rahoitusta tuli myös Ranskasta ja Saksasta. Keskeisin tekijä on kuitenkin Somaliasta Suomeen 16-vuotiaana tullut Khadyr Ayderus Ahmed (40), joka elokuvan ohjasi. Tätä ennen hän on tehnyt Suomessa lyhytelokuvia, käsikirjoitti mm. Suomen Oscar-ehdokkaan Hytti nro 6:n ohjanneen Juho Kuosmasen lyhytelokuvan Kaupunkilaisia (2008). Guled & Nasran kansainvälisyyttä lisää vielä se, että Nasran roolissa on Somaliasta Kanadaan muuttanut Yasmin Warsame, joka on tehnyt Amerikassa menestyksekästä mallinuraa.

Oscaria elokuva ei saa, mutta on se joka tapauksessa taitavaa työtä.
Guled ja Nasra asuvat alakouluikäisen pojan kanssa aaltopeltimörskässä, eikä elämä hymyile. On vain köyhyyttä ja tuskaa. Eikä isä pysty olemaan pojalle kunnon esikuvana, joten poikakin lintsaa koulusta - ”ettehän tekään osaa lukea ja kirjoittaa”, perustelee poika vanhemmilleen. Haudankaivuulla saa sentään vähän ruokarahaa, ja torilta joitakin kolikoita, kun kantaa asiakkaiden ostoksia näiden autoihin. Joskus saattaa myös onnistua livahtamaan kuokkaavieraana hääjuhliin, joissa luultavasti on ruokatarjoiluakin.

Nyt on kuitenkin mahdottomalta tuntuva tilanne. Mistä rahat leikkaukseen, kun sairaalassa ei kuole alkuunkaan tarpeeksi potilaita? Tämä on myös todellisuutta, sillä Somaliassa vastaavanlaisia haudankaivajia on.
Khadyr Ayderus Ahmed muistaa itsekin lapsena kolumatkallaan Mogadishussa nähneensä näitä miehiä.

Guled ei kuitenkaan luovuta. Hän lähtee kävellen läpi autiomaan kotikyläänsä, josta saattaisi löytää apua. Matkan pituus ei selviä, mutta ainakin yhden yöpymisen nuotion ääressä se vaatii. Vaikeata kuitenkin on, ja toisenlaiset kuolemasta hyötyä odottavat kaartelevat Guledin yläpuolella, haaskalinnut.

Elokuva etenee rauhallisesti, siinä ei ankeutta korosteta mitenkään provosoivasti, vaan asiat kuvataan arkisen tyynesti. Näin se vain on, ei tässä kapinointi mitään auta, tunnutaan sanovan.
Maahanmuuttajana Ayderus Ahmed tietää, että mesominen on turhaa. Uudessa ympäristössä on vain asetuttava omaan lokeroonsa tarkkailemaan ja sanomaan ne asiat, joita ympäristö odottaa kuulevansa.

”Itsensä avaaminen ja muistaminen sellaisena kuin on ollut ja haluaa olla, tulee vaikeaksi”, sanoo hän. ”Tämän elokuvan myötä vierailut omiin muistoihini avasivat minussa jotain unohdettua ja omaa ajatteluani hyvin vapauttavalla tavalla.”

Elokuvassa on siis Ayderus Ahmedin omaa somalialaista kokemuspiiriä ilmeisen syvältä. Elokuvantekijänä hän vaikuttaa yllättävän valmiilta ollakseen vasta esikoisohjaaja pitkien elokuvien osalta. Hienon roolin Guledina tekee
Omar Abdi, joka niin ikään on tullut maahanmuuttajana Somaliasta Suomeen ja toimii päätyökseen nuoriso-ohjaajana Helsingissä.

kari.naskinen@gmail.com