Uusi Suomi -sanomalehden viimeinen päätoimittaja Jyrki Vesikansa täytti 80 vuotta ja väitteli tohtoriksi yli satavuotisen lehtisodan ratkaisuvaiheesta. Kysymys oli Uuden Suomen ja Helsingin Sanomain kilpailusta, joka päättyi Uuden Suomen loppumiseen marraskuussa 1991, kun rahaa ei enää ollut. Näiden kahden lehden historia heijasti nykyisen Suomen kehitystä ja oli keskeinen osa sitä. Lehdistöneuvos Vesikansan väitöskirja esittelee prosessin Uuden Suomen kannalta ja selvittää, miksi se hävisi kilpailun, vaikka sen edeltäjä Uusi Suometar oli alun perin ollut sanomalehtialan suomenkielinen ykkönen.
Erikoista oli, että Kokoomus ja porvaristo yleensäkään ei pitänyt huolta omasta lehdestään. Tosin se oli 1976 sanoutunut irti Kokoomuksen pää-äänenkannattajan asemastaan, mutta senkin jälkeen Uusi Suomi oli vahva porvarilehti, oikeiston äänitorvi. Vesikansan mukaan US:n jyrkän romahduksen keskeisiä tekijöitä olivat politiikka sekä omistajuus ja johtajuus. US heilahti 1930-luvulla entistä oikeistolaisemmaksi, palasi sotien jälkeen maltillisemmaksi, mutta 1960-luvulla se teki uuden heilahduksen oikealle, vaikka muu yhteiskunta liukui toiseen suuntaan. Helsingin Sanomat toimi viisaammin ja julistautui riippumattomaksi jo 1943.
Sanomista tuli Erkkojen perheyhtiö 1928 ja suku piti sen tiukasti otteessaan 2000-luvulle saakka. Erkkojen suhde Uuteen Suomeen oli traumaattinen. US-yhtiön omistuspohja oli hajanaisempi ja omistajan ote huterampi kuin kilpailijalla.
Jyrki Vesikansa aloitti Uudessa Suomessa toimittajana 1964, siirtyi välillä KOP:n tiedotuspäälliköksi, mutta palasi takaisin lehtimieheksi. Uuden Suomen loppuvaiheessa hän oli lehden toinen päätoimittaja, vastaava päätoimittaja oli Turun Sanomista tullut Jarmo Virmavirta.
US:n POISTUMINEN OLI
TAPPIO MYÖS HESARILLE
Kun en vielä ole Vesikansan väitöskirjaa lukenut, otin hyllystä esseekokoelman Puolesta ja vastaan (toimittaneet Katriina Kajannes ja Matti Kuhna, Athanor 2020), jossa on Virmavirran kertomusta Uuden Suomen pelastautumisyrityksistä. Virmavirta kertoo keskustelleensa Uuden Suomen asioista KOP:n pääjohtajan Jaakko Lassilan kanssa, mutta tuossa vaiheessa Lassilan valta pankissa oli jo hyvin rajoitettu, eikä apua tullut. Pelastukseksi saatiin kuitenkin Aamulehti, jonka piti olla varma turva, mutta eipä ollut. Aamulehti oli tehnyt isot kirjapainoinvestoinnit, joiden velat korkojen noustessa alkoivat kaivertaa kivijalkaa. Investointeja tehtiin, kun 1980-luvun loppupuolella kaikki näytti ruusuiselta. Kun lama iski, oli Aamulehden päästävä eroon kaikesta, mistä voisi eroon päästä. Helpoimpia kohteita oli Uusi Suomi.
Virmavirta kävi Tampereen Suomalaisella Klubillakin kertomassa tilanteesta Aamulehden johtoportaalle ja muutamille Uuden Suomen ystäville. Paikalla oli myös Mannerheim-ristin ritari Eero Kivelä, jonka sanat jäivät Virmavirran mieleen: ”Rahastako vain on kysymys? Pannaan sitten hattu kiertämään.”
Mutta hattua ei saatu edes kiertämään, eikä tullut penniäkään. Murros oli suurempi, vanhat konstit olivat auttamatta vanhoja. Kun tilanteen karuus oli näin selvä, sai Virmavirta tehtäväkseen lähestyä Aatos Erkkoa.
”Olin kai ainoa, joka Uuden Suomen joukkueessa pystyi puhumaan Erkon kanssa. Turun Sanomissa olin edustanut aatteellista veljeä. Keskustelu oli alkuun hyvin asiallinen, kunnes jotakin ratkesi. Ei tästä mitään tule, sanoi Aatos yhtäkkiä. Siellä, siis Uudessa Suomessa, on takana se sama vanhasuomalainen porukka, joka toistasataa vuotta on yrittänyt ajaa nuorsuomalaiset nurkkaan. Ehkä Erkko ei siihen hätään muistanut, että Turun Sanomatkin jätti nuorsuomalaisten puolueen, kun se ei suostunut vuoden 1962 vaaleissa kannattamaan Kekkosta”, kirjoittaa Virmavirta.
”Siinä se oli, Erkko palasi mielestään aivan oikeille juurille. Niin Hesari jäi ilman valtakunnallista kilpailijaa, mikä näkyy edelleen lehden sivuilla itseriittoisuutena ja kaiken tietävänä. Uuden Suomen poistuminen oli iso tappio myös Hesarille.”
”Helsingin Sanomatkin on omaksunut iltapäivälehtien toimitusajattelun, jossa otsikot takaavat sensaation. Odotettavissa on siis lisää pökköä pesään. Media vannoo eurooppalaisuuden nimiin, mutta tekee jotakin muuta. Huomaamatta jää kokonaan, että Euroopan vahvuus on erilaisuudessa, kyvyssä löytää toisenlaisia ratkaisuja ihmisten asennoitumisen mukaan.”
1. traditio ja jatkuvuus
2. ajatus kansakunnasta kokonaisuutena
3. vahva valtio symbolinaan vahva valtionpäämies
4. oppineisuuden ja kulttuurin korostaminen
5. markkinatalous, jossa mukana sosiaalinen painotus
6. geopolitiikka poliittisena realiteettina.
Sama on ollu tilanne vasemmiston sanomalehdillä. Enää eivät ilmesty kuin Kansan Uutiset kerran viikossa, Demokraatti joka toinen viikko, Tiedonantaja kerran kuussa ja on niitä vielä muutamia pienempiäkin. Aate ei myy kummallakaan laidalla, mutta oikeiston kannalta tilanne on silti hyvin hallinnassa, koska joka kaupungissa ilmestyy ns. sitoutumaton porvarilehti.
kari.naskinen@gmail.com
