Tohtorinväitöskirjan aiheesta tehnyt Tuomas Tepora (s. 1978) pani merkille, että Lippulaulua vastaavissa lauluissa monissa muissa maissa ylistetään vihollisen kukistamista, mutta meillä korostetaan omakohtaista kuolemanhalua. Kansallisvaltiosta oli tuolloin sata vuotta sitten tullut ”uhriin perustuva kansalaisuskonto” ja kansan jatkuvuuden takasi sen jäsenten sopimus uhrata lapsensakin ryhmän puolesta.
En tiedä, iskostetaanko Lippulaulun sanomaa vieläkin kouluissa, mutta monissa isänmaallisissa tilaisuuksissa sitä yhä esitetään.
Lippulaulun säveltäjä Yrjö Kilpinen oli yhteiskunnallisesti aktiivinen äärioikeistolainen. Ennen sotia hän oli Jean Sibeliuksen tavoin erityisen suosittu natsi-Saksassa, ja siinä vaiheessa kun jatkosota alkoi näyttää menestykseltä, hänelle myönnettiin professorin arvonimi.
Jatkosodan aikana toimineessa Suomen Valtakunnan Liitossakin Kilpinen oli mukana. Se oli natsimielinen järjestö, eräänlainen IKL:n peitepoppoo, johon kuului muitakin tunnettuja henkilöitä, mm. kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen, professori Rolf Nevanlinna ja puheenjohtajana professori Mauno Vannas. Liiton ajatuksena oli, että jos Saksa voittaisi sodan, perustettaisiin Suomeen kansallissosialistinen hallitus Norjan mallin mukaan. Tällaisessa uudessa Suomessa piti SVL:n mukaan myös ryhtyä tehokkaaseen rotu- ja perinnöllisyyshuoltoon.
Vaikka sodassa lopulta Suomi ja Saksa saivat turpiinsa, nimitettiin Kilpinen Suomen Akatemian jäseneksi 1948, samoin toinen fasistimielinen V.A. Koskenniemi. Oikeusministeri Urho Kekkonen vastusti varsinkin Kilpisen nimitystä, mutta saksalaishenki oli vielä kaikesta huolimatta niin pinnalla, että Kekkosen mielipide ei vaikuttanut.
Kekkonen oli varmaan lukenut Kilpisen haastattelun 1938 saksalaisesta lehdestä, jossa tämä oli kehunut Hitleriä ”korkeimpien inhimillisten ihanteiden” puolustajana ”korkeimmalla miehisellä kunnialla ja siveellisellä voimalla”.
KAIKKI LAULAA
SAA RAKKAUTTAAN
Koskenniemen ja Kilpisen sinivalkoinen jihadistilaulu on aina kuulunut Ylioppilaskunnan Laulajien vakio-ohjelmistoon. Kun Suomen itsenäisyyden juhlavuotta 2017 lähestyttiin, YL järjesti kilpailun uuden Lippulaulun saamiseksi. Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen kertoo kirjassaan Maailmanpoliittinen kansalliskävely (Into, 2017), että kilpailu sai voimakasta kritiikkiä. Kuoron taiteellinen johtaja Pasi Hyökki on kertonut Teivaiselle, että isänmaalliset tahot pahoittelivat kilpailua. Puolustusministeri Jussi Niinistö sanoi, että ”kaikennäköistä tarpeetonta sitä juhlavuoden merkeissä viitsitäänkin puuhata”.
Valkoisen Suomen arvojen puolustajana pidettyä kuoroa haukuttiin nyt ”saatanan bolsevikeiksi”. Kilpailu joka tapauksessa tuotti tuloksen, voittajaksi valittiin Tuomo Tiitisen ja Päivi Jalon laulu Sinivalkoisen lippumme alla. Eikä se mitenkään paha ole, veteraaneillekin lähetetään kiitokset tähtien taa, mutta siinä ei enää lauleta ilomielin isien ja omassa veressä kahlaamisesta.
Mitä suo meille saapuvat vuodet
Yksi muutu ei milloinkaan
Sinivalkoisen lippumme alla
Kaikki laulaa saa rakkauttaan.
kari.naskinen@gmail.com
