Vakava aihe, vakava elokuva ja myös ajankohtainen. Presidentti Donald Trump on puhunut huumeongelmasta jo hätätilana, eikä aiheetta, sillä yleisin syy alle 50-vuotiaiden kuolemiin Yhdysvalloissa on huumeiden yliannostus. Tilanne siellä on vähän sama kuin aseiden kanssa: kaikki saavat, jos haluavat; huumeina nimittäin käytetään myös sellaisia vahvoja kipulääkkeitä (opiaatteja), jotka Euroopassa ovat reseptilääkkeitä.
Benille oli lääkäri määrännyt opiaatteja, kun Ben oli 14-vuotiaana loukkaantunut lumilautailussa, ja äiti on sitä mieltä, että nimenomaan siinä vaiheessa poika tuli niistä riippuvaiseksi. Yhdessä kohtauksessa äiti haukkuu farmaseutinkin apteekissa, jossa opiaatteja myydään tuosta vain tiskiltä.
Benin paluu ei siis suju niin kuin pitäisi. Vanhat huumekaveritkin tulevat nopeasti mukaan kuvioihin ja siitä se mylläkkä alkaa.
Peter Hedgesin ohjaama elokuva etenee sujuvasti ja surullisesti. Yksi kuolema Benin lähipiirissä muistetaan ja Benin huumevelkojienkin kanssa tulee hankaluuksia. Beniä esittää ohjaajan poika Lucas Hedges, joka tätä ennen muistetaan parhaiten hienosta roolistaan Kenneth Lonerganin elokuvassa Manchester by the Sea (2016). Hyvin toimii tämä uusikin rooli, mutta se häiritsee, että Benin ulkonäkö on kovin siisti. Vuosikausien huumeidenkäyttö ei näy kasvoista mitenkään, vaan äidin poika tulee kotiin siistinä ja siloposkisena kuin partiolaisten kesäleiriltä.
Äiti on Julia Roberts, joka onneksi on alkanut päästä eroon niistä Pretty Woman -tyylisistä hömppärooleistaan, kun ikää sentään on jo yli 50 vuotta. Kauniiden kasvojen ”ongelmasta” ei kuitenkaan pääse irti, vaan nytkin niitä näytetään tiiviissä lähikuvissa turhan paljon. Hänen yksi parhaita roolejaan tämä joka tapauksessa on.
Peter Hedges tunnetaan ennestään mm. siitä, että elokuva Gilbert Grape (1993) tehtiin hänen romaanistaan (1992).
kari.naskinen@gmail.com
