Kysymys on kahden lapsen kuolemasta ja niiden seurauksena myös avioeroista. Mitenkään ei selviä, miten lapset ovat kuolleet, mutta tilanteet ovat tietenkin katastrofaalisia. Siinä vanhempien elämä pysähtyy. Ei oikein ole sanoja, millä puhua, kun ei riitä ymmärrys siihen, miksi juuri meille näin kävi. Koska asia itsessään on mahdottoman vaikea ja suru mittaamattoman suuri, puhuminen siitä ei onnistu. Puhutaan mieluummin olohuoneen verhoista, kesän säästä, perheen ensimmäisestä autosta Renault 5 L:stä tai muusta mitäänsanomattomista.
Kuten ohjaaja Jarno Kuosa käsiohjelmassa kirjoittaa, ”henkilöiden välille virittyvät valtavat lataukset. Tapahtumien ja henkilöiden todistaminen tuntuu lumoavan maagiselta; kuin seisoisi keskellä hiljaisuutta, jossa sanaparit muodostavat runollisen kudelman.”
Aivan näin runollisena en minä hiljaista vuoropuhelua kokenut. Sen sijaan odotin koko ajan jotakin, mutta mitään ei tullut. Ei tullut huomennakaan, vaikka Norén onkin maininnut yhdeksi esikuvakseen Samuel Beckettin. Pinnan alla sen sijaan tapahtuu koko ajan, mutta tapahtuminen jää hiljaiseksi sanattomuudeksi.
Se hiljainen musiikki näytelmässä on J.S. Bachia ja Gustav Mahleria, joista jälkimmäisen elämä meni täysin raiteiltaan perheen esikoistyttären kuoltua tulirokkoon tai lavantautiin. Karmealta tuntui sekin, että Mahler oli muutamaa vuotta aiemmin säveltänyt sarjan Lauluja lasten kuolemasta. Jean Sibeliukselle kävi samalla tavalla: kun kaksivuotias Kirsti-tyttö kuoli lavantautiin, soitti Janne-isä hautajaisten jälkeen kotona Sydämeni laulua, jonka hän oli säveltänyt kaksi vuotta aikaisemmin (”Tuonen lehto, öinen lehto. Siel on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan).
Näytelmässä musiikki soi minimalistisesti ja niin etenee myös henkilöiden vuoropuhelu. Tämä on erikoisen taitavaa Norénilta: mitä vähemmän näyttämöllä puhutaan, sitä enemmän katsojan päässä liikkuu. Mutta kukaan ei itke, se ei kuulu tähän vaikeaan kommunikointiin. Eikä syyllistäkään etsitä yhtä lausetta pitempään, koska sillä ei ole enää merkitystä.
Näytelmän rooleissa ovat vaikeimpien kriisien kanssa taisteleva Saana Hyvärinen, uutta starttia elämälleen yrittävä Mikko Pörhölä, läheltä kaiken näkevä ja myös kokeva Teemu Palosaari sekä ainoana yön pahimmasta lehdosta selviytyvä Liisa Vuori.
kari.naskinen@gmail.com
