Pohjanmaalla on omat sääntönsä, oli ainakin ennen. Jussi-paidat, puukkovyöt ja korskeat miehet. Orvokki Aution romaanisarja (1980-85) heitti tähän kuvaan kovan iskun, joka rikkoi stereotypian ja meni kuin pallo sivurajasta yli jokeen Vimpelissä. Romaanin ja näytelmän miehet ovat heikkoja, naiset taas vahvoja kuin hämäläiset naiset Niskavuoressa. Mikko Roihan dramatisoimassa ja ohjaamassa esityksessä mustavalkoinen kuva Pohjanmaasta muuttuu, kun valmiiksi määritellyt asetelmat muuttuvat.
Tällaisia pohjalaisia tekstejä ei ennen ollut tehty. Santeri Alkion Puukkojunkkareista ja Artturi Järviluoman Pohjalaisista on pitkä matka Orvokki Aution romaaneihin.
Pesärikossa pohjalaismies Olavi osoittautuu heikoksi. Kun elämä oikein koettelee, pää ei kestä. Kotipesä menee rikki, vaimo Armi muuttaa Tampereelle, mutta Larvan vanhaemäntä saa poikansa järjestettyä Pitkäniemen hullujenhuoneelle Nokialle, jotta Armilla olisi lyhyt matka Olavia katsomaan. Armi kuitenkin sanoo, että hän ei enää sitä miestä käy katsomassa.
Naiset pysyvät vahvoina, Armi tahollaan, ja vanhaemäntäkin sopeutuu. Pesärikossa tärkeää julkisivua pitävät pystyssä naiset. Heidän tehtävänsä on näytelmässä huolehtia siitäkin, että häpeällisistä asioista vaietaan. Olavilla on tehnyt ennen naimisiinmenoaan aviottoman lapsen ja nyt tulee vielä avioero. Asiat tiedetään kylillä, mutta niistä ei puhuta. Avoimia kysymyksiä on, mutta niitä ei oteta kunnolla esille. Esimerkiksi Olavin isän varhainen kuolema jää arvoitukseksi.
Pohjanmaalla avioliitto oli ainakin ennen taloudellinen asia, vaikuttimina olivat omaisuudet ja sukujen kiinnostus kontrolloida omistussuhteita avioliittojen avulla. Siksi Armin lähtö on karmea kolaus. (Mitähän ne siellä Pohjanmaalla nyt ajattelevat homoliitoista, joihin jotkut papitkin suhtautuvat hyväksyvästi?)
Orvokki Aution kuvaamat naiset kokevat yhteiskunnan rakennemuutoksen henkilökohtaisen elämänsä ongelmina. Näytelmän aikajana kulkee Vihtori Kosolan 1930-luvun alusta Armi Kuuselan 1950-lukuun, jolloin maailman kaunein nainen meni ja otti filippiiniläisen miehen. On siinä ollut kestämistä.
Näytelmä etenee terävän tiivistetysti. Henkilöitäkin on vähemmän kuin trilogian aikaisemmissa dramatisoinneissa. Esityksen keskeinen hahmo on Olavin äiti Laimi, jonka roolin Taina Reponen (Jyväskylän kaupunginteatteri) tekee niin vahvasti, että ei jää epäselväksi, kenen pillin mukaan Larvan talossa eletään. Kun Orvokki Autio lainaa trilogian aluksi Topeliuksen runoa, se sopii hyvin Laimiin: "Kuin vuoren seinä kestän mä myrskyt, aallot vaan ja vartioitsen poloisia noita."
Perinteistä hierarkiaa horjuttavaa Armia esittää Sara Melleri (Riihimäen teatteri), Olavi on Veli-Matti Karén (Kouvolan teatteri), Olavin täti Eila Halonen (Turun kaupunginteatteri) ja Olavin kaveri Masa Jarkko Sarjanen (Kotkan kaupunginteatteri).
Esitykset jatkuvat vielä Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa ja Turussa.
kari.naskinen@gmail.com
